A/N: Olen kerrankin vikkelä ja päivitän tänne jo toisen luvun.
The Mind: Kiitos kommentista! Ei huono idea tuokaan AU, heh. Kiva, että jaksat lukea, vaikkei pääidea uusi olekaan.
Vendela: Komppaan, vanhat ideat pitää kierrättää - etenkin, kun en itse ainakaan Drarry-versioon ole vielä törmännyt. Ihanaa kerrankin laittaa heti samana päivänä kommentin jälkeen jatkoa.
Orvokki: Olihan Voldemort iso osa Harryn elämää ja "läsnä" siinä suurimman osan Harryn tähänastista ikää.
– Toinen luku –
Kahvia ja kasvukipuja
Potterin keho tuntui pienemmältä kuin Dracon. Tämä kroppa ei ollut tottunut juoksemaan joka aamu viittä kilometriä. Tässä kehossa oli pienemmät lihakset kuin hänen omassaan.
Luultavasti Potter harrasti nykyään vähemmän liikuntaa kuin Draco. Ajatus sai Dracon hymyilemään itsekseen.
”Mikä huvittaa, Malfoy?” Harry kysyi tympääntyneesti ja sai Dracon hätkähtämään. Oli outoa nähdä omia maneereja.
”Koko tämä tilanne”, Draco vastasi ja kohotti leukaansa. ”Granger, meneekö vielä pitkään? Minun pitäisi olla kahden tunnin päästä valitsemassa häävalssia.”
”Mm”, Granger mutisi vastaukseksi ja selasi paksua kirjaa.
Draco ja Potter istuivat häntä vastapäätä pienen pöydän ääressä, Potterin yksiön keittiössä. Kehojaan yön aikana oudosti vaihtaneet pojat eivät olleet keksineet muuta ratkaisua kuin kutsua Grangerin avukseen.
”Entäs Pyhä Mungo?” Granger oli ehdottanut nenäkkäästi päästyään paikalle.
”Luuletko, että me päästäisiin sieltä tunnissa ulos?” Draco huomautti pisteliäästi. ”En todellakaan jaksa jonottaa, koska se hemmetin Weasley halusi tehdä jonkun typerän pilan.”
”Minä en voi missata ekaa koulupäivää”, Potter oli kompannut – kerrankin. ”Hermione, pyydän, auta meidät takaisin omiin kehoihimme!”
Niinpä Granger oli paneutunut isoon muodonmuutoskirjaan viimeiset puolituntia. Sillä aikaa Potter oli pukenut Dracon kehon omilla vaatteillaan, mikä näytti häiritsevältä. Draco ei ollut ikinä omistanut mitään viininpunaista, kuten neuletta, jollaisen Potter oli äsken valinnut päälleen. Se oli sentään hieman liian kireä hartioista, minkä Draco pani tyytyväisenä merkille.
”Eikä Weasley vastaa vieläkään?” Draco kysyi kärsimättömästi Potterilta, joka näytti yhä aivan häneltä. ”Minä aion motata sitä idioottia…”
Potter pudisti harvinaisen vaaleaa päätään, jota hän ei selvästikään ollut kammannut. Omistiko Potter edes kampaa?
”Hän on Kotikolossa käymässä”, Granger vastasi nenä kirjassa, ”luultavasti Ron nukkuu vielä, koska hänellä on vapaapäivä.”
”Helvetti”, Draco kirosi ja nojasi päätään taaksepäin niin, että hänen niskansa lepäsi selkänojaa vasten ja mustat hiukset valuivat otsalta taakse. Samalla hän huomasi, että katossa oli iso halkeama. Toivottavasti Potter ei ollut maksanut tästä kämpästä liian montaa kaljuunaa. Olisi luullut, että Valittu sai kunnon palkkion Pimeyden lordin tuhoamisesta.
”Älä puhu noin”, Potter torui, ”sinä edustat nyt minua.”
Draco hymyili, katse yhä katossa.
”Mutta sinä kuulostat ihan minulta, Potter... Vaikka vaatemakusi on huonompi kuin minun.”
Potter nousi seisomaan ja huokaisi. Sitten hän käveli keittokomeroon ja kaivoi kaapista kahvipaketin.
”Otatko?”
Draco käänsi päätään ja nyökkäsi laiskasti. Tietysti Potterilla oli ainoastaan valmiiksi jauhettua kahvia eikä mitään tuoretta tavaraa.
”Kai... En kehtaa lähteä tämän näköisenä uloskaan etsimään kahvilaa. Maitovaahdolla, kiitos.”
Potter tuhahti ja mutisi jotain epäselvää itsekseen.
Oli outoa katsella itseään (valmistamassa kahvia). Tämä oli erilaista kuin peiliin katsominen. Lisäksi Draco oli varma, että Potter liikutti hänen kehoaan eri tavalla kuin Draco itse. Hänen kehonsa näytti jäykältä. Luultavasti se johtui siitä, että samoin kuin Draco, myös Potter tunsi lihaksissaan pientä särkyä parhaillaan.
Kasvukipuja?
Tämä oli kuin toinen murrosikä. Uuteen kehoon tottuminen ei tapahtunut hetkessä. Onneksi Dracon ei tarvinnutkaan tottua tähän.
”Kauanko olet asunut täällä?” Draco kysyi, kun Potter oli saanut halvan kahvin valumaan.
”Neljä päivää.”
”Oho. Ajattelinkin, että täällä on vähän askeettista.”
Hänen omat kasvonsa näyttivät halveksuvilta. Ilme oli harvinaisen ruma, nyt kun sen näki itse. Otsarypyt eivät sopineet hänelle.
”Varmasti täällä tuntuu kolkolta, etenkin verrattuna sinun asuntoosi”, Potter totesi, ”kiva sänky, Malfoy.”
Draco puristi tuolin selkämystä. Aivan, Potter oli herännyt hänen talossaan, hänen makuuhuoneessaan…
”Astoria!” Draco parahti samassa. ”Et kai sanonut hänelle mitään?”
Potter pudisti ”päätään”.
”Hän ei herännyt.”
Draco huokaisi helpottuneena ja ojensi liian siron ja hoitamattoman kätensä kohti Potterin ojentamaa punaista kahvikuppia, jossa oli kultaisen leijonan kuva. Draco irvisti inhosta.
Sitten heidän sormensa hipaisivat toisiaan. Draco sävähti.
Mitä hemmettiä, tosiaan? Hän istui Potterin natisevassa tuolissa ja joi Potterin pikakahvia.
Tämä oli todella omituista. Kaikista ihmisistä juuri Harry Potterin piti vaihtaa hänen kanssaan kehoja. Suuri kysymys kuului: miksi? He eivät olleet tavanneet toisiaan vuoteen.
”Milloin te menette naimisiin?” Potter uteli ja nojasi keittiötasoon.
”Marraskuun kuudestoista päivä”, Draco vastasi ja siemaisi kahvia.
Miksi Potterin kanssa keskusteleminen tuntui niin paljon helpommalta kuin koskaan aikaisemmin? Mukavaa se ei tosin ollut edelleenkään.
Johtuiko helppous siitä, että hän oli kirjaimellisesti Potterin nahoissa? Tai sitten he molemmat olivat vain toistaiseksi painaneet taakse ne seikat, jotka kiristivät heidän välejään Tylypahkan aikoina.
Draco sipaisi ajatuksissaan pimeänpiirtoa, mutta tajusi sitten, ettei hänen käsivarressaan enää ollut tatuointia. Piirto oli parin metrin päässä hänestä. Draco tajusi äkkiä jotain. Hän kohotti toisen kätensä otsalleen ja tunsi arven selvästi.
”Auroriakatemia alkaa siis reilun tunnin päästä?” Draco varmisti hetken päästä.
Potter nyökkäsi vakavan näköisenä.
”Aika ennalta-arvattavaa, että päätit ryhtyä auroriksi”, Draco huomautti nuivasti. Samassa hän katui sanojaan. Hän ei todellakaan halunnut puhua Potterin kanssa mistään, mikä liittyi menneisyyteen tai pimeyden voimiin.
”Miten sinä sitten kulutat päiväsi?” Potter kysyi turhan tuttavallisesti.
Draco venytteli kivistäviä uusia käsiään ja vastasi:
”Autan morsiameni manageria ja nautin elämästä.”
Potter ei hymyillyt tai pilkannut häntä, vaikka Draco oli odottanut hänen kommentoivan jotain nasevaa.
Silloin Granger päästi raskaan voihkaisun ja hieroi päätään.
”En ymmärrä!”
Tuo ei todellakaan tiennyt hyvää. Jos Granger, lukutoukkien päätoukka, ei ymmärtänyt heidän tilannettaan, he olivat kusessa.
”Mutta – mutta”, Draco haroi oudon paksuja hiuksiaan. Hänestä tuntui petetyltä. Hän oli palannut Tylypahkaan sodan jälkeen, keskittynyt ainoastaan opiskeluun ja nähnyt, kuinka Granger silti peittosi hänet kaikessa ja loisti johtajaoppilaana. Draco oli jopa lakannut kutsumasta häntä kuraveriseksi ja osallistunut ryhmätöihin Grangerin kanssa (pakosta, mutta silti).
”Te ette ole juoneet monijuomalientä, koska vaikutus olisi jo lakannut”, Granger päätteli, ”eikä teitä ole loitsittu muodonmuutostaialla.”
Hän kohotti taikasauvaansa ja tähtäsi varoittamatta Dracoon sanattoman taian.
”Hei–!”
”Varmistin vain”, Granger totesi.
Sitten hän käveli Dracon kehon luokse ja tunnusteli tämän kättä. Näky sai Dracon hämmentymään pahemman kerran.
”Onko teillä muistikuvia toistenne menneisyydestä?” Granger kysyi yhtäkkiä.
”Täh?” Draco ei pysynyt kärryillä.
”Osaatko sanoa, mitä Harry teki eilen?” Granger tarkensi.
”En”, Draco vastasi.
”Ajattelin, että mitä jos… jos te kerran olette toistenne kehoissa, niin kenties teidän aivonnekin vaihtuivat ja täten pystytte kaivelemaan toistenne muistoja”, Granger selitti mietteliäästi.
”Ei!” Potter parahti.
Draco syöksähti aivan Potterin eteen.
”Uskallakin!”
”Turha pelätä”, Potter sanoi ja pudisti päätään, ”minä muistan vain omat tekemiseni. Kun heräsin sängystäsi, minulla ei ollut hajuakaan, missä olin.”
Granger pureskeli kynsiään. Huono merkki.
”Olen pahoillani, mutta en keksi vastausta näin nopeasti. Teidän on pakko... mennä sairaalaan.”
Potter nappasi pöydältä rannekellon ja näytti sitä äkäisesti Grangerille.
”En ehdi kouluun ajoissa!”
Dracon teki mieli itkeä (mutta ei Merlinin nimeen tekisi niin ikinä noiden kahden edessä). Tämä ei ollut mahdollista!
Yhtäkkiä Potter nappasi valmiiksi pakatun reppunsa maasta ja heilautti sen selkäänsä – tai siis, Dracon selkään.
”Minä lähden auroriakatemiaan”, hän sanoi päättäväisesti, kädet typerästi nyrkissä.
”Malf – öh, tai siis, Harry?” Granger kysyi varovaisesti, mutta Potter marssi ovelle.
”Mitä sitten, jos en näytä itseltäni? Me ehdimme ratkaista tämän pikku ongelman myöhemminkin”, Potter sanoi itsepäisesti.
”Odota!” Draco huudahti kiukkuisesti ja otti pari askelta lähemmäs Potteria. ”Entäs minä sitten? Astorian isä ei todellakaan päästä minua naimisiin tyttärensä kanssa, jos näytän Harry Potterilta. Hän on erittäin puhdasverinen velho… Eikä minun suurin fanini.”
Potter kääntyi käsi ovenkahvalla.
”Kai hän ymmärtää, ettet sinä halunnut tätä?”
Draco pudisti päätään.
”Hän ymmärtää vain sen, mitä itse haluaa. Tiedätkö, jollain kierolla tavalla tämä koko paska on Astorian isän mielestä minun syytäni, olen varma siitä.”
Häntä inhotti, että Granger katsoi häntä parhaillaan säälivästi.
”Potter”, Draco jatkoi vihaisesti, ”sinun on helppo rynnätä pää edellä ojasta allikkoon, mutta minä en ole sellainen. Minä en selviydy kaikesta pelkän nimen avulla.”
Potter päästi irti kahvasta ja rypisti kulmiaan.
”Turha ruveta koppavaksi, Malfoy.”
”Hei, odottakaa, riitely ei nyt auta”, Granger kiiruhti sanomaan väliin, ”sairaala –”
”MINÄ EN VOI MENNÄ SAIRAALAAN, USKO JO!” Draco huusi raivoissaan. ”Astorian isä on Pyhän Mungon hallintojohtaja, okei? Hän hoitaisi minut pitkäaikaisosastolle. Samoin sinut, Potter.”
Draco hengitti raskaasti. Uskomatonta, että hän oli joutunut paljastamaan heikkoutensa noille kahdelle. Hän vihasi tulevaa appiukkoaan, joka vihasi häntä takaisin.
”Okei”, Potter sanoi yllättävän rauhallisesti, ”okei. Malfoy. Minkä häävalssin sinä haluat?”
Draco avasi suunsa hämmästyksestä.
”Minä en voi mennä tämän näköisenä auroriakatemiaan”, Harry totesi, ”mutta sinä voit.”
Draco kohotti kulmiaan.
Potter käveli lähemmäs… Niin lähelle, että Draco näki tummat varjot omien silmiensä alla. Hänen pitäisi tosiaan lopettaa juominen.
”Malfoy, minua vituttaa ihan yhtä paljon kuin sinuakin… Luultavasti enemmän”, Potter totesi raskaasti, ”mutta me teemme nyt niin, että sinä esität minua tänään. Ja minä – minä yritän parhaani mukaan miellyttää sinun morsiantasi ja appiukkoasi.”
”Vittu, Potter”, Draco mutisi epäuskoisesti, ”paska idea, mutta minusta kaikki ideasi ovat aina olleet paskoja… ja silti sinä jotenkin aina onnistuit kaikessa. Ja se on Lohikäärmeen tulessa.”
"Täh?" Harry näytti typerältä, mutta hän olikin kasvanut jästien kanssa.
"Lohikäärmeen tulessa", Draco toisti, "minun häävalssitoiveeni."