Kirjoittaja Aihe: Rakastatko minua vielä? (S, H/B, draama, fluff)  (Luettu 2082 kertaa)

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Nimeke: Rakastatko minua vielä?
Kirjoittaja: Winga
Tyylilajit: drama, fluff, oneshot
Paritukset: Harry/Blaise (R/Hrm, P/D)
Ikäraja: S
Lyhyesti: Harry on ryhtynyt epäilemään rakkautta, mutta tahtoisi voida taas luottaa. Blaise on pikku hiljaa ärtynyt toisen epäilyyn.
Vastuuvapaus: Rowlinginhan nämä hahmot ovat, ja rahaa ei tehdä.
Kirjoittajalta: Mun oli pakko saada kirjoittaa jotain. Niinpä kirjoitin elämäni ensimmäisen Harry/Blaisen. Miten en ole sitä aiemmin kirjoittanut, vaikka siitä paljon pidänkin?


Rakastatko minua vielä?


Rakastatko sinä minua? Rakastatko todella? Viimeiset viikot olen sinua epäillyt, olen rakkautesi kyseenalaistanut. Nyt minä tahtoisin taas uskoa, mutta viimeisten viikkojen tähden on epäluulo levinnyt vartalooni jättäen jälkeensä vanan, enkä tiedä, voinko sinuun enää koskaan luottaa niin kuin ennen luotin.

***

Harry sulki itsensä pois nykyhetkestä ja leijaili takaisin menneeseen. Hän kuvitteli kuukauden takaiset illat luokseen ja jätti ystävänsä riitelemään nykyhetkeen. Vaikka nyt luottaminen olikin vaikeaa, oli helppoa majoittua takaisin entiseen luottamisen tunteeseen ja antaa itselleen lupa ajatella, että se voisi nytkin olla yhtä helppoa, jos hän vain antaisi itselleen luvan päästää irti epäluulosta. Mutta todellisuudessa se ei ollut niin helppoa, ei hän pystynyt muutamia viikkoja vaalimaansa tunnetta petettynä olemisesta niin vain laskea irti. Ei, vaikka hän niin yritti kuvitella. Sen tähden mielikuvituskin joskus petti hänet ja heitti takaisin arkeen. Nyt hän ei olisi sitä tahtonut, mutta niin vain kävi.

"Mutta Ron! Me olemme keskustelleet tästä jo monesti: Sinä et saa katsella muita!" Hermione huusi juuri Ronille ja Harry hätkähti äänen voimakkuudesta. Hän katsoi ystäviään ja muisti, miten edellisiltana oli käyty lähes sama väittely.

"Ron, sinun kannattaa kuunnella Hermionea", Harry päätti puuttua keskusteluun, sillä niin monena iltana hän oli jo joutunut sen kuuntelemaan. "Hänhän vielä jättää sinut ja hän on kyllä sen verran hyvännäköinen, että monikin voisi hänet huolia."

"Kiitos Harry. Kuulitkos nyt, hänkin ymmärtää minua paremmin!"

"Kyllä minä tiedän", Ron mutisi hiljaa. "Ja minä olen pahoillani, en minä tarkoittanut sinua loukata. Kai sinä tiedät, etten minä rakasta muita kuin sinua."

Kuten useina aiempinakin iltoina nytkin Hermionen huulet kääntyivät hymyyn ja hän vastasi: "Minäkin rakastan sinua." Harry seurasi hajamielisesti hymyillen ystäviensä sovinnon tekoa samalla miettien, kuinka voisi taas luottaa ihmiseen, joka ei edes koskaan ollut pettänyt hänen luottamustaan.

"Minun on mentävä", Harry totesi nousten seisomaan Ronin ja Hermionen suudellessa. Harry näki selvästi, mihin tilanne johtaisi, ja hän tahtoi pois alta, miettimään omaan rauhaansa. Kenties hän keksisi, miten luottaisi, miten pyytäisi anteeksi omaa tökeröä käytöstään. Niin hän ainakin toivoi.

***

Ja niin kuin minä sinuun luotan vielä tänäkin päivänä, en tiedä, onko se sen arvoista. Niin selvästi olet epäluottamuksesi minuun viime aikoina osoittanut, olet vältellyt minua, et ole edes tapellut kanssani. En voi edes ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kysymys, mikä on ajanut sinut tilanteeseen, jossa nyt olet. Mikset voi vain luottaa minuun?


***

Blaise oli ärtynyt. Omasta mielestään pitkään aikaan hän ei ollut saanut tunteilleen vastakaikua rakkaaltaan. Oli kuin toinen olisi päättänyt, ettei enää voinut luottaa häneen eikä sen tähden omia tunteitaankaan näyttää. Blaisen teki mieli hajottaa jotakin saadakseen mielenrauhansa takaisin. Tai ei se auttaisi, vain toisen luottamus voisi auttaa. Ja rakkaus.

"Blaise, oletko kunnossa?" Pansy kysyi ystävältään hieman huolissaan. Tämä näytti tytön silmiin ärtyneeltä ja se ei koskaan tiennyt hyvää.

"Olen ihan kunnossa", Blaise valehteli koettaen pitää äänensä rauhallisena ollakseen osoittamatta niitä tunteita, jotka todellisuudessa velloivat hänen sisässään. Hänen mielestään oli helpompi valehdella ja esittää kuin kertoa totuus ja antaa tunteilleen valta.

"Blaise, me olemme sinun ystäviäsi", Dracokin sanoi. Poika oli huomannut Blaisen ärtyneisyyden jo paria päivää aiemmin eikä voinut käsittää, mikä oli saanut tämän niin ärtyisäksi. Ei Blaise yleensä ollut niin vihainen ystävilleen ja silloinkin kun oli, hänellä oli aina jonkinlainen syy. Ja sen Draco tahtoi kuulla.

"Minä voin ihan hyvin, uskokaa pois. Minun täytyy vain selvittää eräs asia ja sitten tulen jälleen olemaan tavallinen oma itseni", Blaise vastasi. Hän ei tahtonut kertoa ystävilleen aivan kaikkea, sillä totuus ei välttämättä olisi heidän mielestään niin mieluisa. Ei hän tiennyt, miten olisi itse reagoinut, jos joku hänen ystävistään olisi joskus kertonut seurustelevansa Harry Potterin kanssa. Sillä niin se oli.

"Liittyykö tämä niihin sinun katoamisiisi, kuinka sinua ei iltaisin löydä?" Pansy tarttui härkää sarvista. Hän tai Draco ei ollut aiemmin kysynyt Blaiselta, ainakaan suoraan, mihin poika katosi iltaisin.

Blaise punnitsi hetken vaihtoehtojaan. Jos hän valehtelisi, sen näkisi, jos hän puhuisi totta, saattaisi ilmaantua lisäkysymyksiä. Niidenkin uhalla hän päätti vain vastata totuudenmukaisesti: "Liittyy."

Pansy ja Draco näkivät molemmat, ettei Blaise tahtonut, että häneltä kyseltäisiin mitään. He osasivat lukea ystävänsä kasvoista, milloin ei kannattanut kysellä ja milloin voisi. Niinpä he antoivat asian olla koettaen piristää tunnelmaa. “Me olemme viimeinkin yhdessä”, Pansy naurahti.

Blaise näytti hetken yllättyneeltä. “Minä kun luulin, ettei kumpikaan teistä tahtonut toista”, hän nauroi miettien ystävysten välisiä vitsejä siitä, miten kauheaa olisi seurustella oman ystävänsä kanssa. Toisaalta hän oli aina aavistanut Dracon ja Pansyn menevän yhteen, he sopivat niin hyvin toisilleen.

“Mhm, mutta ne olivat vain lapsellisia puheita”, Draco hymähti ja kiersi kätensä Pansyn ympäri. Ele sai Blaisen mielen tummumaan muistuttaen poikaa niistä illoista, joina hän oli saanut kietoa kätensä Harryn ympärille.

“Minun täytyy mennä kävelemään”, Blaise sanoi nousten ylös. “Yksin.”

Draco ja Pansy katsoivat ystävänsä perään ymmärtäen, ettei tämän seuraaminen tuottaisi tulosta. Poika ei selvästikään kaivannut seuraa vaan tahtoi saada ajatella ja ollen hänen ystäviään Draco ja Pansy antoivat hänen mennä.

***

Ehkä totta ovat sanasi. Ehkä et koskaan valehdellut rakkaudesta. Ehkä minun pitäisi jo tietää se. Ja ehkä minun olisi pitänyt käsittää, ettet voisi olla kanssani, jos et minua rakastaisi. Silti jonkin tähden en voi luottaa, en uskalla pitää rakkautta totena. Jokin minussa vastustaa sanojasi toisen osan toivoessa ja uskoessa niiden olevan totta.

***

Harry hortoili päämäärättömästi käytäviä pitkin koettaen saada järkeä ajatuksiinsa. Ei hän nähnyt järkeä siinä, ettei enää luottanut Blaiseen. Hän ei tajunnut, miksi luottamus toiseen oli kadonnut, ei tajunnut, miksei uskonut toisen rakkauteen. Hän tiesi jo muuttuneensa ja ymmärsi, että muutos oli kestävä. Mutta hän toivoi silti, etteivät muutoksen kaikki nyt näkyvät vaikutukset pysyisi.

Hortoillessaan Harry toivoi tapaavansa Blaisen. Hän tahtoi pyytää pojalta anteeksi ja osoittaa, että yhä rakasti toista, vaikka pelkäsikin toisen vain esittäneen koko ajan. Hän ymmärsi, että luottamus täytyisi rakentaa uudelleen, sillä se ei ollut enää niin ehjä, kuin se aiemmin oli ollut. Jotakin oli kadonnut Harryn menetettyä uskonsa rakkauteen, jonka hän kuitenkin koko ajan toivoi olevan totta.

Pojan ajatukset harhailivat myös siinä, mitä hänen ystävänsä mahtaisivat sanoa, jos tietäisivät hänen seurustelevan Blaise Zabinin kanssa. Uskoisivatko he jonkun manipuloineen hänet, että se olisi ehkä jokin Voldemortin sairas suunnitelma saada hänet itselleen? Ron saattaisi olla hyvinkin järkyttynyt käsittäessään, ettei Ginny tulisi koskaan saamaan unelmamiestään, sillä tämä oli varattu ja toinen osapuoli suhteessa sattui olemaan mies.

Harryn hortoilu johdatti hänet jossakin vaiheessa Tähtitornin luo ja avatessaan oven Harry muisti monia ihania hetkiä, jotka hän oli huoneessa viettänyt Blaisen kanssa ovi lukossa ja aivan omassa rauhassa. Hän astui sisään muistojen saattelemana, mutta nyt hän ei lukinnut ovea, kenties puoliksi toivoen jonkun tulevan sisään ja puoliksi peläten sitä.

***
Minun rakkauteni sinuun ei ole kuollut, ei vieläkään, vaikket minuun luota. Minun rakkauteni sinuun on kestävää ja ainutlaatuista. En ole koskaan aiemmin tuntenut näin vahvasti enkä usko enää koskaan näin tuntevani. Jos vain saisin sinut ymmärtämään sen ja näkemään, että voit hyvin luottaa minuun, olisin onnellinen. Varsinkin, jos näyttäisit, ovatko sinunkin tunteesi vielä samat.

***

Blaisella oli jo päämäärä hänen lähtiessään ulos Luihuisen tupahuoneesta. Hän oli heti päättänyt, että menisi Tähtitorniin, sillä sieltä hänellä oli parhaat muistot. Siellä hän ja Harry olivat viettäneet suhteensa onnellisimmat hetket ja kenties myös surullisimmatkin. Sieltä Blaise sai aina vahvistusta miettiessään, saisiko hän enää koskaan Harrya takaisin.

Monta kertaa Blaise oli miettinyt miltä tuntuisi, jos hän kertoisi ystävilleen. Hän uskoi, että nämä hyväksyisivät ja ymmärtäisivät, ei Pansy tai Draco aikonut liittyä kuolonsyöjiin. Itse asiassa kumpikin tahtoi olla valon puolella pikemmin kuin Voldemortin, mutta perhettään vastaan kääntyminen oli vaikeaa. Sen tähden monet luihuiset olivat jumissa vanhempiensa ja oman tahtonsa välissä. Blaise itse oli aikaa sitten päättänyt, että oli hänen äitinsä millä puolella tahansa, hän olisi valon puolella ja Harryn tukena.

Blaise tunsi olonsa kylmäksi ja yksinäiseksi kääntyessään viimeisestä kulmasta ennen kuin pääsisi Tähtitorniin. Se, että hän olisi siellä ilman Harrya, teki hänen olonsa tukalaksi joka kerta. Silti hänen oli pakko mennä, muuten hän ei olisi jaksanut niin pitkään. Hän tahtoi puhua Harryn kanssa, auttaa tätä luottamaan uudelleen, mutta se oli vaikeaa toisen vältellessä häntä. Silti Blaise jaksoi uskoa, että hän tulisi vielä onnistumaan siinä, vaikkei viikkoihin ollutkaan onnistunut.

Avatessaan oven Blaise tunsi heti jonkun läsnäolon. Sen lisäksi hän kuuli nopeat askelet tämän jonkun yrittäessä piiloutua. “Haloo?”

***

Minä kerron sinulle vielä ja pyydän anteeksi käytöstäni. Tahdon osoittaa sinulle, että voin vielä luottaa sinuun. Tahdon pitää sinut lähelläni. Ja samalla toivon, että sinä tahdot samaa ja että olen todella vain ollut tyhmä kuvitellessani, että et olisi minua rakastanut. Mutta anna minulle aikaa, anna minun itse valita se hetki, jona lähestyn sinua ja puhun uudelleen.


***

Harry tunnisti Blaisen äänen heti. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Järki sanoi, että pitäisi olla hiljaa, toinen ei kuitenkaan rakastanut häntä, ei kannattanut edes puhua tälle. Sydän kuitenkin uskoi ja huusi, että pitäisi mennä toisen luo ja pyytä anteeksi. Pitäisi taas olla niin kuin ennen, edes koettaa sitä.

Harry päätti seurata sydämensä ääntä ja astui esiin. “Hei”, hän sanoi hiljaa, niin että Blaise kuuli ja tunsi hänet.

“Harry?” Blaise kysyi, vaikka äänestä saattoi päätellä hänen tunnistaneen toisen. “Tule tänne.”

Koska Harry oli viimein päättänyt kuunnella sydäntään ja kertoa, mitä todella ajatteli, hän noudatti Blaisen pyyntöä astuen tämän luo. Saman tien hän oli tämän syleilyssä vastaten siihen. “Anna minulle anteeksi, Blaise. Minä olen ollut tyhmä ja luottamaton, vaikka minun olisi pitänyt luottaa”, hän aloitti vuolaan anteeksipyytönsä.

Blaise tyynnytteli poikaa. “Minä en voi käsittää, mistä sait sen päähäsi, mutta annan sinulle anteeksi. Kerrotko minulle yhden asian?” hän pyysi.

Harry käänsi katseensa niin, että kohtasi Blaisen oman. “Mitä tahansa”, hän sanoi hiljaisesti järjen yrittäessä yhä uskotella, että hän teki väärin, että toinen ei tahtonut häntä, että hänen ei olisi edes pitänyt lähteä yksin.

“Rakastatko minua vielä?”

Järki ja sydän kamppailivat yhä kovemmin, kummankin ääni nousi koko ajan. Hän on petturi. Hän rakastaa sinua. Älä luota häneen. Kerro hänelle totuus. Älä kuuntele sydäntä, usko minua. Hän rakastaa sinua yhtä paljon kuin sinä häntä. Oli vaikea päättää, kumpaa uskoa, mutta luottaen jo aiempiin ajatuksiinsa siltä päivältä, Harryn oli hieman helpompaa valita vastaus. “Rakastan. Enemmän kuin mitään muuta.” Hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi: “Rakastatko sinä minua?”

Blaisen ei tarvinnut edes miettiä ennen kuin hän vastasi: “Rakastan. Kyllä sinä sen tiedät.”

Harry nyökkäsi pienesti antaen sydämelleen enemmän sananvaltaa kuin järjelleen tietäen, että se oli vain järjen syytä, että hän oli alun alkaen joutunut eroon Blaisesta. “Minä tahdon luottaa sinuun.”

***

Kun viimein ymmärrät, että rakastan, ei ole liian myöhäistä. Vain siinä tapauksessa, että olisit onnistunut omat tunteesi jäädyttämään, olisi liian myöhäistä. Mutta nyt minä tiedän: sinä rakastat. Minä toivon, että opit myös luottamaan minuun uudelleen, opit pitämään minua taas sen arvoisena etkä usko ketään, jos sinulle sanotaan, etten minä välittäisi sinusta. Sillä se olisi petturuutta ja valetta.

***

Kuullessaan Harryn sanat ja ymmärtäessään ne Blaisen sydän läikähti ilosta. “Sinä voit luottaa minuun. Minä en aio petkuttaa sinua, en aio valehdella. En ainakaan tunteistani, siitä voit olla varma. Ja jos muutenkaan valehtelen, teen sen pakosta, pelastaakseni muita.”

Harry hymyili ja ymmärsi, jopa sen, että toinen saattaisi valehdella. Mutta Harry tiesi, sydämessään, ettei toinen tunteistaan valehdellut. “Kiitos, että olet olemassa”, hän kuiskasi luottamatta enää omaan ääneensä. Järjen kapinoiva ääni oli jo vaiennettu ja se ei enää neuvonut tunneasioissa.

“Kiitos, että sinä olet olemassa”, Blaise vastasi ja suuteli viimein Harrya. Tämä vastasi siihen tajuten, kuinka paljon olikaan noita huulia kaivannut, koko toista ihmistä. Pojat unohtivat maailman, ainakin hetkeksi.

***

Ja kun me kerran rakastamme ja luotamme toisiimme, on meillä viimein kaikki. Toisemme, totuus ja ystäviä. Emme tarvitse mitään enempää, emme ainakaan tässä hetkessä.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 16:04:20 kirjoittanut Winga »
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Vs: Rakastatko minua vielä?
« Vastaus #1 : 28.04.2008 22:55:57 »
Nemethys: Niin siinä joskus voi käydä. Mäkin satunnaisarvonnalla löytänyt hienoja (ja kamalia mutta hienoja) ficcejä...
Kiitos paljon, olen yllättynyt, kun sanot, etteivät yhtään ooc, koska siinä harvoin onnistun... :)
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Merrrí

  • ***
  • Viestejä: 577
Vs: Rakastatko minua vielä?
« Vastaus #2 : 17.10.2010 12:55:20 »
Onko tähän tullu vain yksi kommentti? Hämmästelen.

Eksyin (myös) lukemaan jotaki erillaista, ainaisen H/D:n sijasta, ja huomasin että ihastuin tähän paritukseen, kiitos sinun (:

Pidin tästä paljon, ihan liikaa, ja tuo poikien ajatusten kirjoittaminen eri värillä oli aika erilaista. En ole koskaan törmännyt mihinkään vastaavanlaiseen.

Loppu oli aikas ihana ja tuo Harryn ja Blaisen epävarmuus toistensa rakkaudesta oli myös jotaki..sanoinkuvaamatonta. Paremman sanan puutteessa..

Kiitos todella paljon tästä lukukokemuksesta ♥