Kirjoittaja Aihe: Helmikuuaurinko, K-11, H/D, drama  (Luettu 1553 kertaa)

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Helmikuuaurinko, K-11, H/D, drama
« : 18.11.2017 18:59:58 »
Nimi: Helmikuuaurinko
Ikäraja: K-11
Genre: drama
Summary: Maanpinnan yläpuolella helmikuun sininen valo siivilöityi lumihiutaleiden läpi ja Draco olisi ilahtunut, mikäli sellainen olisi ollut sopivaa.
Vastuuvapaus:Kaikki hahmot ovat Rowlingin. En saa rahaa tästä.

A/N: Tää on ehkä tällainen AU, jossa Voldemortia tai kuolonsyöjiä ei ole.. ehkä. Olen jotenkin viimeaikoina innostunut Harry/Dracosta ja ajattelin kokeilla itsekin siipiäni tämän jutun saralla. Draco ja Narcissa taitaa olla vähän out of character, mutta nään jotenkin, että ne voisi olla tuollaisiakin. :D Kommentteja arvostaisin ihan hirviästi! :)





HELMIKUUAURINKO



Aurinko oli kummallinen asia. Kevättalvella se oli kylmä ja valkoinen ja kolea. Jos tyrmissä järven alla olisi ikkunat, se olisi saattanut lävistää jään ja mustan veden ja ehkä muutama säde olisi luikertanut Dracon kasvoille ja silmät olisivat pyörineet luomien alla nauttien melkein kuin lämmöstä. Ikkunoita ei kuitenkaan ollut. Se oli sellainen fakta, jonka Draco oli ensimmäisenä kouluvuonnaan raskain mielin, mutta ilmeettömästi, hyväksynyt.

Kartanonkaan ikkunat eivät olleet suuret, mutta ainakin ne olivat. Lisäksi oli vielä muutama kattoikkuna, yksi niistä oli Dracon omassa huoneessa ja jos nousi tuolille, saattoi nähdä tuulessa havisevan hevoskastanjan.

Draco oli ehkä kaivannut omaa huonettaan ensimmäiset kuukaudet, tai ehkä muutaman vuoden, hänestä ainakin tuntui siltä, jos oikein pinnisti muistia. Makuusalin sängynpatja ei ollut kummoinen ja öisin pimeys oli läpitunkeva. Äiti oli sanonut, että hän oli tavallista kalpeampi, ja tulisiko hänelle siellä tyrmissä anemia, ei D-vitamiinia voinut liikaa saada ja punaista lihaa pitäisi muistaa syödä ja ulos pitäisi mennä saamaan kaikki vähä aurinko, mitä siellä oli mahdollista imeä iholle. Äiti tiesi kyllä, kun oli itsekin nukkunut samoissa sängyissä ja pelannut räjähtävää näpäystä samoissa tyrmissä ja rakastunut isään samoilla käytävillä.

Draco olisi halunnut halata äitiä ja ehkä itkeä ihan vain hieman, mutta kun isä katsoi vierestä, Draco oli nyökännyt ja palannut uuden vuoden jälkeen takaisin ja näyttänyt oleskeluhuoneen vihreydessä vielä vähän kalpeammalta, ja ehkä jos mahdollista, kopeammaltakin. Sitten hän oli miettinyt, että miksi äiti oli rakastunut isään, mutta sehän oli selvää, kun tämä oli puhdasverinen ja ylpeä.

Sitäpä ei tule usein muisteltua, Draco totesi ja palasi Päivän Profeetan viimeisille sivuille lukeakseen sarjakuvat.

”Tuletko syömään, Draco?” Blaise kysyi ja Draco laskosti lehden ja nyökkäsi.


**


Maanpinnan yläpuolella helmikuun sininen valo siivilöityi lumihiutaleiden läpi ja Draco olisi ilahtunut, mikäli sellainen olisi ollut sopivaa. Aurinko oli kummallinen asia, se sai Pansynkin kasvot näyttämään miellyttävämmiltä ja Draco kietoi käsivartensa tytön harteille ja tämä painoi nenänsä Dracon kaulaan, eikä Pansyn ominaistuoksu ollut epämiellyttävä, muttei toiminut varsinaisesti minään biologisena pariutumiskiihokkeenakaan. Pansy tiesi kyllä, ettei tämä taaskaan ollut mitään sellaista, mutta Potter oli vilkaissut Luihuisen pöytää kohti liimaantuneena siihen kuraveriseen porkkanapäähän, eikä Draco millään tahtonut jäädä toiseksi tässä kilpailussa.

Aurinko oli kummallinen asia ja äiti oli tänäkin jouluna antanut lahjaksi purkillisen vahvoja D-vitamiineja ja rautalisätabletteja. Se oli yksi äidin synkimmistä salaisuuksista - hänen oma äitinsä oli uskonut sellaisiin hömpötyksiin ja siirtänyt uskon tyttäreensä ja se hävetti Luciusta kamalasti ja hän vannotti Dracoa olemaan kertomatta tableteista kellekään. Draco oli kuitenkin kysynyt niistä matami Pomfreyltä, joka ei ollut tiennyt niistä mitään. Veriarvot olivat kuitenkin kunnossa, vaikkei lihaa luitten päällä ollutkaan mitenkään yltäkylläisesti.

”Sinä voisit vähän lihoa ja tuo kaverisi voisi saman verran hoikistua”, Pomfrey oli sanonut ja osoittanut peukalollaan Crabbea ja Draco oli tyrskähtänyt äänekkäästi ja sairaalasiivestä poistuessaan kampannut Ron Weasleyn.

”Taidan käydä ulkona”, Draco sanoi ja Pansykin nousi, mutta Draco elehti hänet takaisin istumaan. Tyttö näytti harmistuneelta, mutta jakoi sitten jälkiruokamuffinssin Millicentin kanssa. Tytöt olivat kummallisia, ihan kuin kokonainen pikkumuffinssi olisi ollut liikaa.


**


Linnan porras oli jäinen, mutta Draco ei välittänyt siitä, sillä Potter törmäsi häneen, ei varmaan ollut olettanut, että rapulla saattaisi istua yksi Malfoy imemässä itseensä kalseaa helmikuuaurinkoa, josta ei ollut melkein mihinkään, mutta ehkä kuitenkin johonkin.

”Merlin sentään, katsoisit mihin kävelet”, Draco murahti ja nousi seisomaan kasvot kymmenen sentin päästä Potterista, joka kurtisti kulmiaan, puri alahuultaan hämmentyneenä, eikä sanonut mitään. Porkkanapään hymy ei yhtään hyytynyt ja tyttö veti Potteria kädestä, mennään, mennään nyt, sori vaan Malfoy, ja Potter käänsi katseensa maahan ja etsi hetken sanoja, mutta huokaisi lopulta sanomatta mitään ja kääntyi seuratakseen kuraveri-Weasleyä, ja Draco vihasi heitä kumpaakin oikein syvästi, lähes yhtä paljon kuin isä vihasi äidin vitamiineja ja rautatabletteja.

Ja kuitenkin hän olisi kovasti tahtonut painaa Potterin vasten linnan kiviseinää ja upottaa sormet tämän hiuksiin, painaa polven pojan jalkojen väliin niin, ettei karkuun pääsisi ja ehkä siinä sitten jotain muutakin. Ehkä kummallinen aurinko paistaisi ja Potter olisikin valinnut Dracon, eikä kuraveri-Weasleyä - ehkä jo junassa ensimmäisenä syksynä, silloin valinta olisi täytynyt tehdä oikeasti, eikä häilyä siellä ja välillä ja varastaa kaksikymmenminuuttisia jossain luutakomeroissa. Ehkä Draco olisi upottanut hampaansa Potterin kaulaan siinä kiviseinää vasten ja avannut kädellään pojan vyönsoljen-


”Muodonmuutostunti alkaa kohta, Draco”, Pansy sanoi ja painoi huulet Dracon poskelle, joka oli kylmä ja vaaleanpunainen.

Draco värähti tytön kosketuksesta, katse seurasi yhä Potteria ja Weasleyä, joiden selät loittonivat kohti huispauskenttää, näyttivät mustilta läiskiltä vasten helmikuun sinisyyttä ja kummallista aurinkoa. Potter ei vilkaissut taakseen ja Draco kietoi kätensä Pansyn ympärille ja muistutti itselleen, että rautatabletti oli otettava päivittäin, varsinkin jos ei syö kunnolla, ja jos vietti paljon aikaa oleskeluhuoneessa, täytyi D-vitamiinia ottaa ainakin viisikymmentä mikrogammaa.
 
« Viimeksi muokattu: 19.11.2017 10:30:56 kirjoittanut Arte »
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 260
  • Banneri @ Crysted
Vs: Helmikuuaurinko, S, H/D, drama
« Vastaus #1 : 18.11.2017 21:51:18 »
Hih tykkäsin tästä! Kukapa olisi arvannut että Narcissan äidillä oli tuollainen salainen jästipahe. :D Hauska tuo auringon kummallisuuden toistuminen ja Dracon vitamiinit (ja niihin liittyen: loppu!) ja muutenkin kerronta (erityisesti varmaan se kun välillä ei ole vuorosanoja vaan sanottu lomittuu muuhun tekstiin!). Mutta voi, Draco siellä pimeässä kellarissa eikä edes omaa Harrya saanut! :/

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Helmikuuaurinko, K-11, H/D, drama
« Vastaus #2 : 23.11.2017 12:49:56 »
Kiitos kommentista, Melodie! Siis juu, sitähän ei olisi kukaan arvannut, koska se ei taitaisi oikeasti canonissa olla mahdollista :D Tai tuntuu mahdottomuudelta ehkä siksi, että kun kaikki jästijutut oli pannassa, niin tuskinpa yksikään Malfoy olisi hyväksynyt edes mitään vitamiineja. Mutta en tiedä, ne vaan kirjoittivat itsensä sisään ja annoin iiden sitten olla! Ihan kuulla, että kerronta ja asioiden toistaminen miellytti, kiitos kauhiasti! :)
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Helmikuuaurinko, K-11, H/D, drama
« Vastaus #3 : 23.11.2017 17:53:53 »
Tervehdys kommenttikamppanjasta! o/

Olipa virkistävää lukea h/d:ta pitkästä aikaa. Ja vielä Dracon näkökulmasta. Minusta hän ei ollut laiisinkaan niin au kuin alkutietojen perusteella oletin. Narcissalta ehkä outoa hössöttää vitamiinipillereistä, mutta olet kyllä oikeassa, että ihan hyvin hän voisi olla sellainen! :>

Ihanan selkeää, puhdasta kieltä sä käytät. Välillä ehkä hieman pitkähköjä virkkeitä, mut muuten nautin virheettömyydestä. Kirjoitat tosi kivasti!

Mua vähän hämäsi tuo kuraverinen-ilmaus. Siis periaatteessa ihan uskottavaa, että Draco käyttää sellaista haukkumasanaa Weasleyn perheestä, vaikka he ovatkin puhdasverisiä. Mut mua se aluksi hämäsi, kun aloin miettiä että kenestä tässä nyt puhutaan. Keitä punatukkasia jästisyntyisiä siellä olikaan? :D Mut ilmeisesti Ginny oli kyseessä.

Kiitos tästä kivasta pikku fikkeröisestä. :>

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Helmikuuaurinko, K-11, H/D, drama
« Vastaus #4 : 24.11.2017 11:55:35 »
Ränts, kiitos kovasti kommentista! Kiva, että oli virkistävää! En ole koskaan oikeastaan kirjoittanut mitään Harryn näkökulmasta, mutta vielä vähemmän Dracon, joten ajattelin kokeilla, että mitäs tästä tulisi, jos tässä näin kirjoittelisi. Ja sehän olikin itseasiassa sitten aika kivaa. Dracon on mun mielestä ehkä vähän Harryä kiinnostavampi hahmo, noin niinkuin kirjoitusmielessä. Täytyy varmaan joskus kokeilla vielä sitä Harryäkin :D Ja joo, pitkät virkkeet ovat ihan helmasyntini, täytyy alkaa harjoitella niiden karsimista!

Ja sitten mitä tulee tuohon kuraverisjuttuun, niin apua, saitpa minut nyt kyllä kiinni aika pahasta ajatusvirheestä :D En tiedä miksi aivoni halusivat viitata Ginnyyn kyseisellä sanalla, mutta ei se nyt ihan tarkoituksenmukaista ollut. Hyvä kun huomasit, täytyy keksiä joku vähän sopivampi haukkumanimi.. Se kuraverinen varmaan vaan sopii Dracon suuhun niin hyvin, että se vaan lipsahti tekstiin xD

Kiitos vielä kommentista!! Ilahduin!
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

flawless

  • Deathbat
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 953
  • Folie à deux
Vs: Helmikuuaurinko, K-11, H/D, drama
« Vastaus #5 : 04.08.2019 11:49:53 »
Tässä oli jotenkin ihana tunnelma! Sellainen samalla levollinen ja kevyt mutta sitten kuitenkin vähän synkkä toisinaan. Pidin hurjasti siitä kuinka Narcissa huolehti pojastaan ja oli huolissaan tämän kalpeudesta. Musta oli myös kiva yksityiskohta nuo jästiravintolisät, joita Lucius häpesi ja jotka esitettiin tässä ikään kuin jonain hömppänä uskomushoitona, se toi musta kivasti kontrastia velhojen ja jästien maailmojen välille. Ravintolisät ovat niin isona osana omaa normaalia arkeani ja työtäni, että jotenkin musta vaan oli ihan superveikeää että ne olivat osana tätä tekstiä. Muutenkin tässä oli kivoja yksityiskohtia, kuten esimerkiksi tuo kuinka Draco ei halunnut jäädä tyttöjutuissa toiseksi Harrylle. Pidin myös siitä kuinka aurinko kulki tässä tekstissä mukana jokaisessa osassa jollakin tapaa, se oli kivana rakentavana tekijänä tässä.

Lainaus
”Sinä voisit vähän lihoa ja tuo kaverisi voisi saman verran hoikistua”, Pomfrey oli sanonut ja osoittanut peukalollaan Crabbea ja Draco oli tyrskähtänyt äänekkäästi ja sairaalasiivestä poistuessaan kampannut Ron Weasleyn.

”Taidan käydä ulkona”, Draco sanoi ja Pansykin nousi, mutta Draco elehti hänet takaisin istumaan. Tyttö näytti harmistuneelta, mutta jakoi sitten jälkiruokamuffinssin Millicentin kanssa. Tytöt olivat kummallisia, ihan kuin kokonainen pikkumuffinssi olisi ollut liikaa.
Tämä oli ihana kohta! Ihan mun lempparikohta tässä tekstissä. Ensinnäkin hymähdin tuolle Pomfreyn ohjeelle, se toi musta kivasti huumoria tähän. Pidin myös siitä kuinka Ronin kamppaaminen oli mukana sivumainintana, se oli kovin malfoymainen juttu ja jotenkin tästä jäi niin sellainen alkuteini-ikäisten hahmojen fiilis joka nostatti mussa nostalgiaa ja kaikenlaisia lämpöisiä tunteita. Sitten pidin tuosta kummastuksesta muffinsin jakamisesta, jota Draco ei ymmärtänyt, niin nokkela yksityiskohta jotenkin. En edes osaa oikein selittää miksi, mutta tää kohta kokonaisuudessaan vaan oli niin ihana ja tykkäsin hirmuisesti! Niin hyvä esimerkki niistä yksityiskohdista mitä kehuin aiemmin.

Kiva teksti! Tämä oli monella tapaa ainutlaatuisen ja nokkelan oloinen, sellainen ihan omanlaisensa, ja pidin siitä. Tästä jäi aurinkoinen mieli, pun intended.

bannu: Sokerisiipi