Kirjoittaja Aihe: Game of Thrones: Myrcella, Jaime/Cersei, 4 x raapale, K-11  (Luettu 2094 kertaa)

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 414
Ficin nimi: Myrcella
Kirjoittaja: Tuittu
Fandom: Game of Thrones (spoilaa kutoskauden ekaan jaksoon asti)
Tyylilaji: deathfic, raapalesarja (150-sanaisia)
Ikäraja: K-11
Paritus: Jaime/Cersei
Varoitukset: insesti
Haasteet: Teelusikan tunneskaala (ilo) (vain kaksi ekaa raapaletta), One True Something 20 #2, Genretasohaaste (deathfic), Spurttiraapale IV (kierros 14 ma-to) (ilman sanalistaa), Otsikoinnin iloja (erisnimiotsikko)



Jaime hymyili. Sitä ei nykyään tapahtunut usein, mutta hänestä tuntui, että kaikki oli vihdoin kääntymässä parhain päin. Hän oli kuin olikin saanut Myrcellan takaisin, varmasti hän sillä voittaisi taas Cersein rakkauden.

Myrcellan säteilevä hymy toi Jaimen mieleen nuoren Cersein. Jaime tunsi ilon ja rakkauden läikehtivän rinnassaan, ja ehkä se sai hänen päänsä sekaisin, mutta yhtäkkiä hän halusi kertoa Myrcellalle. Sanat eivät kuitenkaan tulleet helposti. Jaime oli yleensä rohkea, mutta hän ei voinut olla pelkäämättä, millaisen vastaanoton paljastus saisi.

Myrcella hymyili hänen takeltelulleen, otti häntä kädestä ja sanoi:
"Minä tiedän. Sinusta ja äidistä."
Jaime jäi sanattomaksi yllätyksestä. Myrcella ei vaikuttanut tuomitsevan heitä.
"Ja olen iloinen. Olen iloinen, että sinä olet minun isäni."

Kukaan ei ollut koskaan ennen kutsunut Jaimea isäksi. Myrcella hymyili hänen hämmentyneelle ilmeelleen ja halasi häntä. Jaime ei tiennyt mitä tehdä, mutta kietoi lopulta kätensä Myrcellan ympärille ja painoi kasvonsa hänen hiuksiinsa. Jaime oli iloinen, että sai olla isä.

***

Cersei kaatoi itselleen lisää viiniä. Muuta hän ei oikeastaan nykyisin tehnytkään, joi vain viiniä ja mietti virheitään ja nöyryytystään. Hän oli taas kerran tunnustelemassa katkaistuja hiuksiaan, kun kamarineito keskeytti hänen mietteensä.
"Laiva Dornesta saapui satamaan."
Cersei tunsi sydämensä hypähtävän. "Myrcella", hän kuiskasi, ja vaikka hän yritti pysytellä viileänä, hän ei voinut estää suupieliään kääntymästä hymyyn. Jaime oli kirjoittanut hänelle, että toisi Myrcellan takaisin, mutta Cersein oli ollut vaikea uskoa sitä todeksi.

Cersei kiiruhti kohti rantaa. Hän yritti säilyttää arvokkuutensa, jos siinä mitään säilytettävää enää sovituskävelyn jälkeen oli, mutta hänen askeleensa muuttuivat väkisinkin juoksuksi. Hän ei ollut nähnyt Myrcellaa vuosiin, ja nyt jokainen ylimääräinen minuutti tuntui olevan liikaa. Ja Jaime... kuinka hän olikaan ikävöinyt Jaimea. Hän oli itse lähettänyt Jaimen pois, toivoen enemmän kuin uskoen, että Jaime osoittaisi olevansa yhä se sankari, joka aikoinaan oli. Mutta Jaime oli täyttänyt hänen toiveensa, ja Cersei ei olisi voinut olla iloisempi saadessaan sankarinsa takaisin.

***

Yhtäkkiä Myrcellan hymy muuttui huolestuneeksi. Jaime näki veripisaran valuvan tytön sieraimesta. Se ei tiennyt hyvää.
"Myrcella?" Jaime yritti, mutta Myrcella katsoi häntä hätääntyneenä ja räpytteli silmiään, kun verta valui yhä enemmän. Jaime tiesi kyllä, mitä se tarkoitti. Ellaria oli pettänyt heidät.
"Myrcella?!" Jaime yritti vielä, ja ilme Myrcellan kasvoilla aneli häntä pelastamaan tyttärensä, mutta Jaime ei tiennyt mitään, mitä olisi voinut tehdä. Yhtäkkiä hän tajusi Myrcellan pyörtyvän ja nappasi tytöstä kiinni, mutta jalat eivät kantaneet enää ja hän putosi polvilleen, eloton Myrcella käsivarsillaan.

Jaimesta ei tosiaan ollut kuninkaankaartilaiseksi eikä isäksi. Kaksi hänen lapsistaan, myrkytetty hänen silmiensä alla, hänen vahdittavanaan. Kuinka hän oli saattanut luottaa Ellariaan? Hän oli kyllä tiennyt, että nainen vihasi heitä Oberynin takia, mutta Myrcellan myrkyttäminen Doranin silmien edessä, sitä Jaime ei ollut osannut kuvitella. Cersei ei ikinä antaisi hänelle anteeksi. Hän oli juuri sitä, mitä Cersei oli kuvitellutkin hänen olevan, kädetön ritari, josta ei ollut kuin haittaa.

***

Vene lipui kohti rantaa. Cersei näki Jaimen seisovan veneen keulassa, mutta Myrcellaa ei näkynyt. Paha aavistus valtasi Cersein mielen. Kun vene tuli lähemmäs, kultaisella kankaalla peitetty ruumis erottui selvästi ja Jaimen ilme kertoi kaiken. Cersei tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä ja hengitti syvään. Hänen ei tarvinnut nähdä enempää. Hän painoi silmänsä kiinni, mutta kyyneleet karkasivat hänen ripsiensä välistä.

Cersei kuuli Jaimen tulevan häntä kohti, eikä hän jaksanut tehdä elettäkään estääkseen, kun Jaime kietoi kätensä hänen ympärilleen. Cersei painoi kasvonsa Jaimen rintaa vasten ja hengitti Jaimen tuttua tuoksua.
"Mitä on tapahtunut?" Jaime kysyi huolestuneena silittäen hänen kynittyjä hiuksiaan.
Cersei ei pystynyt vastaamaan, pudisti vain päätään uuden kyyneltulvan tullessa. Jaime piteli häntä sanomatta sanaakaan, kunnes Cersei lopulta kokosi itsensä, vetäytyi pois Jaimen sylistä ja sanoi: "Anna minun nähdä hänet."

Myrcellan kasvot olivat kalpeat ja kauniit. Hiukset levisivät kultaisena pilvenä kasvojen ympärillä. Cersei suukotti tyttärensä otsaa, kuten hän vuosia sitten oli tehnyt joka ilta.



Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Kiva otsikko! Kertoo heti, mistä raapale kertoo.

Oi, Myrcellan kuolema oli surullinen juttu. Tyttö ei ollut itse tehnyt mitään väärää tai pahaa, mutta joutui tietenkin siitä huolimatta valtaistuinpelin uhriksi ja pelinappulaksi. Surullista! Kohtaus on koskettava ottaen huomioon juuri tuon, että Myrcella oli myötämielinen Jaimea kohtaan! Nyyh. ):

Jaimea käy niin sääliksi. Ekassa raapaleessa hän on niin toivekas ja iloinen, mutta toisessa, ihan pienessä hetkessä, se ihanuus ja kauneus katoaa ja hän tajuaa olevansa taas epäonnistuja, jotain sellaista, mitä hänen rakastettunsa ei hänestä kaipaa. Snif!

Tässä osaan ehkä jopa vähän kokea myötätuntoa Cerceinkin puolesta. Tyyppi on ihan kamalakamala, mutta hän selvästi rakastaa lapsiaan ja tekee mitä vain heidän puolestaan. Toisaalta ällöttävä äiti-arkkityyppi, mutta toisaalta onhan se ihan koskettavaa (hetken aikaa).

Näitä oli kiva lukea, kiitos! (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 414
Oi, kiitos nopeasta kommentista! :D

Myrcellan kuolema oli tosi surullinen, minulle varmaan pahimpia koko sarjassa. Ja varsinkin se pettymys, kun Jaime ensin luulee kaiken olevan hyvin ja sitten kaikki onkin huonosti :( Ja sama Cersein kohdalla kyllä myös. Pettymys on sellainen tunne, jonka katsomista en meinaa yhtään kestää. Ainakin tämän kohtauksen osalta olen tainnut kuitenkin päästä siitä yli, kun pystyin kirjoittamaan tämän (jopa ilman kauheaa ahdistusta)...

Ei Cersei niin kamalakamala ole! Mitä enemmän ajattelen sitä ja kirjoitan siitä, sitä enemmän samaistun siihen ja tykkään siitä :D Mutta toisaalta, kun sen tekoja katsoo niin, noh... niin paljon sellaista, jonka toivoisin sen jättäneen tekemättä :-\

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 043
Vaihdokkaista heips!

Itse olen katsonut Game of Thronesia vain 4. kauteen asti, mutta tiesin kuitenkin Myrcellan kuolemasta (kuten monen muunkin) joten tämä ei suinkaan spoilannut. Jokainen hahmo tuntui hyvin IC:ltä. Hymähtelin tuolle Cersein ainaiselle viinin lipittämiselle, joka on niin olennainen osa hahmoa, että siitä on tehty lukuisia meemejäkin :D Jaimen toiveikkuus onnellisesta perheen jälleennäkemisestä on hellyttävä, lähes naiivi, koska milloinkas mikään on mennyt suunnitelmien mukaisesti?

Tykkäsin Myrcellan vertaamisesta nuoreen Cerseihin. Ehkä Jaime kaipaakin menneitä, jolloin hänen ja Cersein välit olivat lämpimämpiä ja yksinkertaisempia mutkikkaaseen ja kivuliaaseen nykytilanteeseen verrattuna. Selvästi myös merkittävä hetki Jaimelle, kun hän saa vihdoinkin tunnustusta isyydestään. On varmasti ollut rankkaa nähdä lastensa kasvavan ja kasvatettavan toisen miehen toimesta, kun Jaime itse on ollut vain enon roolissa.

Vaikka kerroit Jaimen tunteista, hänen kokemuksensa jäivät minulle jotenkin etäisiksi ja persoonattomiksi. Tavallaan, vaikka tunne mainitaan nimeltä, se ei välittynyt sellaisenaan minulle vaan se olisi kaivannut jonkinlaista käytännön havainnollistusta, ehkä kehon reaktioita, elekielen kuvausta, vaikutusta hahmon ajattelussa tai jotain muuta sellaista. Tässä ehkä myös omat makukysymykseni nostavat päätään, kun itse keskityn tunteiden luettelemisen sijaan juuri niihin vaikutuksiin, mitä ne saavat aikaan hahmoissa, heidän ajattelussaan ja käytöksessään.

En sano, että olisit epäonnistunut tässä asiassa, koska Cersein tunnemaailma tuntui Jaimea eheämmältä ja monipuolisemmalta. Ehkä kirjoittaessa samaistut häneen enemmän/hän on sinulle helpompi kirjoittaa? Joka tapauksessa, juurikin Cerseissä näkyvät hänen kokemansa tunteet, esimerkiksi tuo hiusten hypistely, joka on jatkuva muistutus hänen kokemastaan nöyryytyksestä, sydän hypähtelee, suupielten nykiminen ja kävelyn muuttuminen juoksuksi. Juuri tällaisia asioita olisin kaivannut myös Jaimen kerrontaan.

Lopusta pidin. Ei dramaattisia itkunpurkauksia, vain suukko otsalle äidiltä tyttärelle. Cersei on parhaimmillaan juuri lastensa läheisyydessä, ei niin vallanhimoinen ja kaunainen. Ja todella kaunis on tuo lause Myrcellan hiuksista. Kiitos tästä!

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 414
Kiitos kommentista <3

Olet oikeassa, tunteiden kuvailu on minulle usein hankalaa, koska minusta esim. kaikki tunteet tuntuu fyysisesti aika samalta ::) Ehkä niitä tunteeseen liittyviä ajatuksia voisi korostaa sitten enemmän... Siinäkin olet oikeassa, että samaistun Cerseihin enemmän ;D Osa noista jutuista toki oli aika suoraan sarjasta, mutta tuon lopun jouduin kirjoittamaan ihan omasta päästä, joten erityisesti ilahduttaa että tykkäsit siitä!