Kirjoittaja Aihe: Mietin, epäröin, S, raapaleita 7/?  (Luettu 2542 kertaa)

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Mietin, epäröin, S, raapaleita 7/?
« : 13.11.2017 21:08:37 »
Nimi: Mietin, epäröin
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Draama, slice-of-life, angst
Paritus: -

A/N: Ei pitänyt enää tänä vuonna aloittaa (julkaisemaan) mitään keskeneräistä, mutta sorruinpas sittenkin. Mulla on jo pidempään maannut yksäboksissa tämä otsikko odottamassa sopivaa tekstiä, ja tähän sen nyt sitten sovitin (tai ehkä sovitin tekstin otsikkoon, tai sitten en kumpaakaan). Tästä ei ole tarkoitus tulla hirveän pitkä.
Haasteina Otsikko etsii tarinaa ja Vuosi raapalehtien VI.

Ach so, kursiivit tunnesanat ovat ns. väliotsikoita.


Mietin, epäröin

pakokauhu

”Täällä on tällainen pieni kasvain.”

Hetkeksi aika pysähtyy. Huoneen katto on kovin valkea ja valot tuntuvat kirkkailta silmiin. Kehon jokainen lihas on jännittynyt, minua oksettaa, mutta vain vähän ja vain hetken. Räpäytän silmiäni, ja hetki on poissa. Lääkäri jatkaa puhumista, pinnistän keskittymiseni kyetäkseni takertumaan soljuviin sanoihin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.

Kun myöhemmin seison huoneen ovella, sairaanhoitaja kertoo minulle, miten tästä jatketaan. En osaa kuin hymyillä ja nyökkäillä. Olen melko varma, että sairaanhoitaja toistaa kolmannen kerran sen, minkä lääkäri jo sanoi kahdesti.

”Miltä susta tuntuu?” Kysymys rikkoo jotain, sillä se pääsee ryömimään ymmärrykseeni asti. Siitä huolimatta vain hymyilen, sillä en osaa muuta.
« Viimeksi muokattu: 14.10.2018 22:28:43 kirjoittanut Saappaaton »


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 1/?
« Vastaus #1 : 15.11.2017 19:58:28 »
yllätys

Ystäväni hymyilee kahvikuppinsa takaa, kun istun pöydän ääreen häntä vastapäätä. Tiedän hänen odottaneen minua jo tovin, ja pahoittelen sitä kietoessani sormeni valkoisen kupin ympärille. Saan vastaukseksi vain vähättelevän kädenheilautuksen.

”Miten meni?” Kysymyksen kuullessani kadun hetken verran sitä, että olen etukäteen kertonut lääkäriajastani. Huulilleni kohoaa kuitenkin puolittainen hymy, ja nostan kahvikupin lähemmäs kasvojani.

”Ne löysi musta kasvaimen.” Se on tokaisu, jonka hukutan liian kuumaan kahviin. Ystäväni katsoo minua hiljaa, yllättyneenä. Muttei järkyttyneenä, tajuan ajattelevani. Kestää muutaman sekunnin, ennen kuin ystäväni saa muodostettua järkevän lauseen.

”No. Miten sä voit?” En osaa vastata, joten tyydyn kohauttamaan olkiani. Kahvi on polttanut kielen ja kitalaen.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 2/?
« Vastaus #2 : 01.12.2017 21:19:44 »
päättämättömyys

Tuijotan puhelimen näyttöä pitkään osaamatta päättää. Lopulta avaan keskustelun haparoivin sormin. Useat keskustelunaloitukset pyörivät mielessäni, kun koetan päättää, mitä kerron ja mitä en. Kerronko mitään. Ehket tahdo kuulla, pohdin itsekseni ja koetan löytää yhdenkin syyn, miksi haluaisit. Kun en keksi, sammutan puhelimen näytön ja huokaan niin raskaasti, että koko kehoni tuntuu tyhjenevän.

Kun puhelimeeni tulee viesti, toivon hetken, että se olisit sinä, vaikka tiedän paremmin. Näytönlukitus väistyy oikean kuvion tieltä ja hetkeksi jään katsomaan auki jäänyttä keskustelua. Kuvaa, jossa virnuilet hölmösti. Olet paikalla, ja tajuan tuijottavani tekstiä, kunnes yhden sanan tilalle tulee kaksi: Viimeksi nähty.

Palaan katsomaan, kuka minua kaipasi.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 3/?
« Vastaus #3 : 22.12.2017 21:05:24 »
epäusko

Musiikki täyttää huoneen lempeänä ja raadollisena. Makaan lattialla pienessä kuplassa, jossa edes musiikki ei pääse koskettamaan minua. Kuulen melodian, kuulen sanat, mutten kuuntele kumpaakaan. Lasken mielessäni montako kertaa minulta on kysytty miten voin. Jokainen keskustelu tuntuu alkaneen siitä tai päättyneen siihen, miten minä voin.

Miten minä voin?

En osaa vastata siihen, joten käännyn kyljelleni ja rikon kuplan, sillä yhtäkkiä musiikki koskettaa minua. Se tulee iholle, silittää hellästi ennen kuin upottaa kyntensä lihakseen. Minua oksettaa ja itkettää, kun tunteet möyrivät sisälläni yrittäen päättää, minkä niistä kuuluu hallita ja minkä tyytyä hallittavaksi.

Yhtäkkiä kehoni on tanner useammalle kuin yhdelle sodalle samanaikaisesti.

Huonosti.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 4/?
« Vastaus #4 : 26.12.2017 16:31:20 »
käsittämättömyys

Ajan suhteellisuudesta tulee ilmiö, jonka ymmärrän oikeasti ensimmäistä kertaa käytännön kautta. Tuntuu siltä, kuin aika ei liikkuisi mihinkään, mutta asiat jatkavat tapahtumistaan. Ihmiset jatkavat reagoimistaan. Asiat tapahtuvat, tapahtuvat, tapahtuvat, ja minä en sisäistä sitä, mikä todellisuuteni on.

Ja sitten koittaa se päivä, kun istun sairaalan kamala kaapu liian ison aamutakin alla ja odotan, että minut talutetaan leikkaussaliin. Kuuntelen sitä muoria, joka tulee huoneeseen minun jälkeeni, ja lähtee minua ennen, kun hän kertoo edesmenneestä aviopuolisostaan. Narsistinen se oli.

Jäädessäni jälleen hetkeksi yksin, mietin haluaisitko sinä tietää. Voinko kertoa sinulle? Aika tuntuu pysähtyneen, enkä minä vieläkään keksi yhtäkään syytä, miksi sinä välittäisit.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 5/?
« Vastaus #5 : 13.10.2018 23:06:23 »
sekavuus

Herään hitaasti kellertävän kattolampun alta ja kestää jonkin aikaa, että katseeni tarkentuu tarpeeksi ja tunnistan lampun vanhaksi halogeeniksi. Pian näkökenttääni ilmestyy ihminen, jonka hymystä en saa selvää, vaikka sen kuulee äänestä.

”Mites täällä voidaan?”

Pääni tuntuu epämiellyttävän tahmealta ja taitaa kestää pieni ikäisyys, että saan sanat muodostettua kielen päälle. Keskityn yksittäisten sanojen ääntämiseen niin, etten enää hiljentyessäni muista mitä juuri sanoin, saati muodostuiko niistä järkevää lausetta. Hoitaja vastaa minulle edelleen sama hymy äänessään ja antaa särkylääkettä tipan kautta.

Luulisin.

Hetkeksi olo helpottaa, tai ainakin kevenee, ennen kuin tajunta lähtee uudelle matkalle utuiseen pimeyteen, jota himmeä, kellertävä valo sävyttää väärän väriseksi.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 6/?
« Vastaus #6 : 14.10.2018 22:28:13 »
harmonia

Seuraava vuorokausi sairaalassa on pitkä. Sitä seuraavat kaksi viikkoa kotona ovat vielä pidempiä. Parin viikon jälkeen olo alkaa fyysisesti palautua normaalitilaan ja arjesta tulee taas arkea pelkän selviytymisen sijaan.

Kun keho ei vaadi niin paljoa huomiota, mieli ottaa vallan. Ajatukset juoksevat sinun ohitsesi monta kertaa päivässä ja minä mietin, haluaisitko sinä tietää. Kun kaikki on näennäisesti hyvin, on helpompi ajatella asian myöntämistä ääneen. Pelottaa vähemmän myöntää, miten peloissaan sitä ehtikään olla. Kaiken tahtoo laittaa menneeseen aikamuotoon, sillä eihän enää tarvitse huolehtia.

Hetkellisesti maailma löytää tasapainon. Hengittäminen on helpompaa, sillä kaikki on ohi. Ei tarvitse olla rohkea, kun mikään ei uhkaa.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 7/?
« Vastaus #7 : 31.12.2018 17:14:08 »
Moi. Tulin kommenttikampanjasta tänne, koska tiiän, kuinka tärkeä tää teksti on sulle, ja toivon tekeväni tälle kunniaa. Sinä + angst on kyllä oikein tuttu ja toimiva yhdistelmä, joten odotukset ainakin ovat silleen sopivasti asetetut.

Tekstien ensimmäiset virkkeet on tosi tärkeitä. Ne asettelee premissien pohjat, yleisfiiliksen ja kokonaiskuvan raamit. Se myös herättää lukijan kiinnostuksen ja ne kysymykset, joita tarvii olla tekstiä kohtaan, että sitä jaksaa lukea eteenpäin. Tän tekstin ekan rapsun eka virke on pysäyttävä. Toimii hienosti ja heti tietää, mistä tässä tekstissä on kyse. Tykkään myös siitä, miten tässä kertojan fiilikset tulevat niin voimakkaana esiin sekä henkisen että fyysisen puolen kautta. Myös toi uutisen aiheuttama tietynlainen traumareaktio on tosi luonnollisen oloinen.

Toka rapsu vastinparina ekalle on kiva. Mitä tapahtuu sitten, kun viestin välittää eteenpäin? Reaktioiden samankaltaisuus itse kertojan (ykkösrapsu) ja ystävän (kakkosrapsu) välillä on ajatuksia herättävää: tieto tuontasoisesta sairaudesta järkyttää tietyn tasapainon, herättelee ihmisen siihen, että asiat voivat muuttua ja muuttuvat. Viimeinen virke taas maadoittaa, kun siirrytään tuollaisesta isommasta jutusta niinkin pieneen kuin kahvin polttelemaan suuhun.

Kolmas rapsu esittelee itellekin tosi tutun ilmiön: se kun olis jotain isoa ja tärkeää kerrottavaa, joka ei välttämättä oo mitenkään positiivinen uutinen, mutta ei tiedä, uskaltaako kertoa sitä edes itteä lähimmille ystäville. Samastun rapsun fiilikseen siis tosi paljon, tohon epävarmuuteen ja toisaalta toiveikkuuteen ("saisinpa viestin just nyt siltä").

Lainaus
Yhtäkkiä kehoni on tanner useammalle kuin yhdelle sodalle samanaikaisesti.
Neljäs rapsu tiivistyy hyvin tähän. Kertojan saaman kasvainuutisen jälkeen ei varmastikaan ole helppoa setviä tunteiden myrskyä; se saattaakin tuntua kerralla sodalta tai yksittäisten taisteluiden kimpuilta. Keho haluaisi tehdä jotain, paeta, mutta toisaalta jäätyy paikalleen. Mieli ei löydä tasapainoa. Tää virke kuvaa hurjan hyvin taas kertojan tilannetta!

Viidennessä rapsussa pysähtyneisyys on kauniisti läsnä. Tapahtuvat-sanan toisto heijastaa hienosti sitä, miten kertojan sisäinen maailma hidastuu ja jopa pysähtyy kasvaimen olemassaolon vuoksi; samaan aikaan kaikki muu kuitenkin jatkuu, sillä eihän mikään muu lopulta välitä siitä, mitä yksittäiselle ihmiselle käy. Siksi kertojakin varmaan päätyy pohtimaan, että ei tämä läheinen ihminenkään varmaan välitä.

Kuudennen rapsun sumuisuus oli erityisen toimiva elementti. Pään tahmeus, väärän väriseksi sävyttynyt pimeys ja epävarmuus omasta järkevyydestä kertovat lukijalle kiehtovalla tavalla, millaisessa tilanteessa kertoja juuri nyt on. Kaikkiaan tämä rapsu kuitenkin ehkä vetosi muhun vähiten? Jotenkin se, kuinka vähän tässä tapahtuu sisäisesti ja ulkoisesti yhteensä teki tästä jotenkin... kauhean mitäänsanomattoman verrattuna noihin muihin raapaleisiin. Viisikymmentä lisäsanaa olisi tässä antanut enemmän mahdollisuuksia, sillä nyt lopputulos jäi vähän ohueksi.

Onneksi seiskarapsu sen sijaan palaa ruotuun! Vastakkainasettelut kehon ja mielen sekä pelkotilojen välillä ovat kiinnostavia. Erityisen paljon raapaleen viimeinen virke...
Lainaus
Ei tarvitse olla rohkea, kun mikään ei uhkaa.
... iskee, koska pääset siinä sulle ominaisella tavalla taas tietyn käsitteen juurelle. Siinä missä esimerkiksi sun muussa tuotannossa 506 ikkunaa -kokoelman Heta-ficlet näki lapsenomaisen näkökulmansa läpi oivaltavasti värien ja mustan käsitteet, tässä rohkeus on ytimenä. Tykkään tästä virkkeestä, koska se oivaltaa tuon yksittäisen asian niin hyvin ja tuo aivan uuden vivahteen tähän raapaleeseen.

Hmh, kokonaisuutena tämä pyörii mielenkiintoisesti aika samankaltaisen asian piirissä. Pohdiskelut kertomisesta sinulle toistuvat, kuten myös tuo sisäisen tasapainon löytäminen. Kuitenkaan näiden tiettyjen elementtien toisto ei tule raskaaksi, sillä löydät niihin aina vähän erilaiset näkökulmat raapaleesta riippuen. Kiitokset tästä, oli oikein mielenkiintoinen luettava! <3

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Mietin, epäröin, S, raapaleita 7/?
« Vastaus #8 : 31.12.2018 18:16:56 »
Tuntuu vähän hömelöltä tulla kommentoimaan jotain pientä Ronenin hienon kommentin jälkeen, mutta kaipa sitä voin jotain raapustaa, kun kerran tätä eksyin lukemaan. Muistan tuon ensimmäisen raapaleen, olen tätä varmaan joskus aloitellut, mutten sitten ole ensimmäistä raapaletta pidemmälle syystä tai toisesta päässyt. Tässä tarinassa on todella yksinäinen ja pysähtynyt tunnelma. Melkein kuin kertoja olisi jäänyt jumiin johonkin aikakuplaan samalla, kun muu maailma jatkaa eteenpäin. Ehkä tuo kasvain sellaisen vähän tekikin. Minusta myös tuntuu, että jollain tavalla kertojan suhde 'sinuun' ehkä pitelee häntä vielä paikoillaan, eikä anna hänen jatkaa elämässä eteenpäin. Kertojan ajatukset pyörivät 'sinun' ympärillä, mutta tarinan tunnelma (näen tämän sellaisena harmaansävyisenä) ei liiku mihinkään, koska kertoja ei osaa päättää, lähettääkö viestiä vai ei. Että tarina on vain harmaa, harmaa, harmaa, eikä se saa väriä, vaikka niin olettaisi tapahtuvan (t. en osaa selittää ajatuksiani järkevästi). Koska 'sinä' on lukijalle vielä täysin tuntematon, voin vain spekuloida, onko kyseessä ystävä, vanhempi, sisar tai entinen rakkaus.

Lainaus
Hetkellisesti maailma löytää tasapainon. Hengittäminen on helpompaa, sillä kaikki on ohi. Ei tarvitse olla rohkea, kun mikään ei uhkaa.
Tämä on kamalan pahaa enteilevä kohta. Toisaalta pidän tuosta viimeisestä virkkeestä, siinä on jotain kauhean lohdullista.

Kiitoksia!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"