Kirjoittaja Aihe: Sieppi ja sulkakynä, K-11, Padma Patil/Viktor Krum (8/8)  (Luettu 6492 kertaa)

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Nimi: Sieppi ja sulkakynä
Kirjoittaja: sugared
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: seikkailu/draama/rrrromanssi
Paritus: Viktor Krum/Padma Patil
Vastuuvapaus: En omista Rowlingin luomaa maailmaa, hahmoja tai tapahtumia enkä saa teksteistäni rahaa.
Yhteenveto: Mitä tapahtuu, kun akateemikko ja atleetti kohtaavat Transylvanian tasangolla?
A/N: Kirjoitin melkein vuosi sitten lyhyen joulufiilistelyn, S, jonka pääosassa oli minulle Paritusgeneraattorin arpoma pariskunta Viktor Krum ja Padma Patil. Ideoin ja kirjoitinkin tätä ficciä jo silloin, ja nyt vihdoin minulla oli aikaa ja inspiraatiota kirjoittaa se valmiiksi. Siis totta tosiaan, tämä on VALMIS, vaikka sen osissa julkaisenkin. Varmaan ensimmäinen jatkis, jonka ihan aikuisten oikeesti olen saanut valmiiksi. Ny on maailmankirjat sekasin kuulkaas.

Meitsillä on aina tapana jaaritella ummet ja lammet näissä A/N:ssä silloin kerran vuodessa, kun jotain julkaisen, niin eipäs tehdä poikkeusta tälläkään kertaa. Yritin tasapainotella sellaisen kevyen ja humoristisen seikkailukertomuksen ja toisaalta vähän vakavamman ja syväluotaavan tutkiskelun välillä, joten horjahtelua on tiedossa. Olen kuitenkin päässyt yli siitä ajatuksesta, että pitää joko kirjoittaa mieletöntä proosaa tai olla kirjoittamatta ollenkaan, joten antaa mennä vaan!

Niin, ja Viktor on ihan tietoisesti puheliaampi ja osaa ääntää ääkkösiä, sillä en pidä sellaista ficciä kovinkaan mielekkäänä, jossa toinen päähenkilö vain murahtelee ja mököttää.




Sieppi ja sulkakynä


1. luku
Lupaus

Ensimmäinen kesäloma oli pitkä kuin iäisyys. Autereiset iltapäivät kutoutuivat loputtomaksi ketjuksi, jossa yhtä silmukkaa ei erottanut toisesta. Viktor ja hänen pikkuveljensä Valeri uivat, kalastivat ja pelasivat huispausta päivästä toiseen. Eräänä päivänä he makasivat joentörmällä pitkästyneinä ja pitkin pituuttaan ja katselivat pajukossa huolettomina lehahtelevia laulurastaita. Yhtäkkiä Valeri näki maassa jotakin. Veljekset unohtivat helteen ja juoksivat katsomaan. Se oli rastaan pesä; pieni, pyöreä ja huolellisesti rakennettu. Se oli kai pudonnut puunlatvasta. Pesässä oli kolme pientä munaa, kaikki ehjiä kuin ihmeen kaupalla.
"Kettu saa hyvän aamupalan", Viktor tokaisi. Valeri purskahti itkuun.
"Äh, älä ole kakara", Viktor sanoi harmistuneena. Hän oli juuri täyttänyt kymmenen, siis jo melkein mies. Valeri ei lakannut itkemästä.
"Hyvä on, hyvä on", isoveli huokaisi. Hän haki luutansa, Komeetta kaksinollaykkösen, ja nosti pesän hellävaroen maasta. Valeri katseli silmät kyynelissä, kun isoveli kohosi puunlatvojen yläpuolelle. Viktor löysi tukevan oksanhangan ja asetteli pesän siihen. Toivottavasti rastasemo löytäisi sen.
"Hyvästi", hän kuiskasi varmistettuaan, ettei Valeri voinut nähdä häntä.

Viktor muisti edelleen nuo kolme pientä linnunmunaa. Ne olivat virheettömiä, hätkähdyttävän sinisiä.


Yhtä sininen oli taivas sinä aamuna. Lämpötila oli yön aikana liukunut pakkasen puolelle, ja maata peitti ohut lumipeite. Viktor Krum, joka oli tottunut Pohjolan talviin, ei ollut millänsäkään. Hän veti lohikäärmeennahkahanskat käteensä, hyppäsi luudan selkään ja ampaisi korkeuksiin.

Maanpinta loittoni loittonemistaan, ja hän tunsi olevansa painoton. Hän rakasti sitä hetkeä. Lentämisen riemu, ihme, iski häneen aina uudestaan. Miten verraton lahja se olikaan, jättää kaikki - varjonsakin - maahan?

Hän lensi entistäkin kevyemmin nyt, kun oli jättänyt Bulgarian maajoukkueen kaavun lopullisesti pukuhuoneen naulakkoon. Hän oli tajunnut olevansa edelleen se sama pieni maalaispoika, joka rakasti lentämistä ja halusi vain pelata huispausta. Kuuluisuus ei ollut tuonut hänelle mitään. Hänen elämänsä ei ollut juorulehdille tarpeeksi mielenkiintoista sellaisenaan, ja niinpä haaskalinnut sepittivät aina vain räävittömämpiä valheita. Naisseikkailuja, vedonlyöntiä laittomissa hevoskotkakilpa-ajoissa, yhteyksiä Grindelwaldin seuraajiin. Sellainen upposi suureen yleisöön kuin kappa lammensilmään. Hänen isänsä olisi kääntynyt haudassaan, jos olisi nähnyt, mitä hänestä kirjoitettiin. Vanhaan hyvään aikaan urheilijat olivat kansallissankareita eivätkä komeljanttareita.

Hän oli saanut siitä kaikesta tarpeekseen.

Hän oli päättänyt omistaa aikansa lentämiselle ja luudanvarsille; niille kahdelle asialle, joita hän rakasti ja joista hän jotakin ymmärsi. Niinpä hän ei ollut epäröinyt hetkeäkään, kun herra Whitehorn Nimbus Kilpaluutayhtymästä oli lähestynyt häntä ja ehdottanut yhteistyötä. Hän oli suunnitellut oman luudanvartensa alkaen puulajin valinnasta, päättyen koelentojen kautta nimikirjoitukseen kahvassa. Hän laittoi mielellään nimensä johonkin, mistä saattoi olla ylpeä. Ensimmäinen malli myytiin loppuun kolmessa päivässä, ja sen ylivoimaisia ominaisuuksia suitsutettiin halki Euroopan. Se ylitti ihailijoiden odotukset ja veti maton epäilijöiden jalkojen alta.
Lienee siis sanomattakin selvää, että yhtiöllä oli toisen mallin suhteen varsin korkeat tavoitteet. Viktor ei ollut huolissaan. Vaikka Victory I oli markkinoiden ykkönen, hän ei ollut siihen täysin tyytyväinen. Ja hän tiesi tismalleen, miten Victory II peittoaisi edeltäjänsä.

Hänen olisi tietysti pitänyt nytkin lentää Victoryllä. Todennäköisesti hän syyllistyi parhaillaan johonkin sopimusrikkomukseen. Mutta silloin kun ei huispannut, hän lensi edelleen mieluiten vanhalla 201:llaan. Se oli hänen ensimmäinen luudanvartensa, ja vain sen selässä hänestä tuntui, että hänellä itsellään oli siivet kantapäissä.

Kaukana horisontissa kohosi Karpaattien vuoristo, ja Transylvanian metsät levisivät hänen alapuolellaan. Laaksojen välissä pujotteli joenuomia ja teitä, ja väistipä Viktor muutaman kyläpahasenkin. Maisema oli kaunis, mutta ei hän sen perässä ollut Romaniaan lentänyt. Hän etsi romanialaista pyökkiä. Hän oli nimittäin vakuuttunut, että juuri tietynlaisissa olosuhteissa varttunut romanialainen pyökki takaisi Victory II:lle sellaiset ominaisuudet, ettei markkinoiden muille luudanvarsille jäisi muuta virkaa kuin pyyhkiä pölyjä stadionin lattialta.

Lupaavan näköisten puuyksilöiden erottaminen latvuksesta käsin ei ollut historian parhaalle etsijälle temppu eikä mikään. Laskeutuminen olikin sitten vallan toinen kysymys. Tiheän kasvuston keskelle oli mahdoton laskeutua, jos oli raajoihinsa kiintynyt, joten metsän halki oli kuljettava jalan. Viktor oli paikantanut silmäänsä miellyttävän puunlatvan ja käänsi kurssinsa metsänreunaan. Hän oli laskeutumassa aukiolle vaistonsa varassa, ajatukset jo metsän siimeksessä odottavassa poikkeuksellisessa pyökissä, kun hän huomasi, ettei ollut yksin. Hän singahti nopeasti takaisin lentokorkeuteen ja kaivoi kaikkarit selkärepustaan.

Aukion keskellä näkyi kaksi hahmoa, joista toisella oli yllään kirkkaan lemmikinsininen viitta ja toinen oli pukeutunut mustaan. Viktor lähensi näkymää kaikkareilla. Siniseen pukeutunut hahmo oli selin häneen, mutta omintakeisesta asusta päätellen tämä oli taikaväkeä. Viktor tarkensi mustiin pukeutuneen hahmon kasvoihin.
"Kautta Gellertin!" hän henkäisi ja ampaisi hahmoja kohti kuin olisi juuri nähnyt siepin. Hän saavutti aukion muutamassa sekunnissa.
"Kynsilaukkaa!" hän karjaisi ja osoitti mustanpuhuvaa hahmoa sauvallaan. Olento ulvaisi selkäpiitä karmivasti, levitti mustan viittansa siiviksi ja katosi kovaäänisesti räksähtäen.

Viktorin laskeutuminen oli jokseenkin viimeistelemätön, mutta hän oli liian tohkeissaan edes huomatakseen. Siniseen kaapuun pukeutunut noita katsoi suoraan häneen.

Ensimmäisenä hän pani merkille noidan pitkät, öljynmustat hiukset, jotka oli kiedottu paksulle palmikolle.
Sitten hän huomasi silmät, jotka olivat kuin kaksi hiilenpalaa juuri kun nuotio oli sammutettu, kun niissä vielä hehkui muisto liekistä.
Tai aavistus syttyvästä tulipalosta, hän ehti ajatella ennen kuin noidan sinkoama kirous ampaisi punaisena juovana hänen korvansa ohi.

"Hei, mitä sinä oikein teet?" Viktor ärähti romaniaksi ja väisti täpärästi toisen kirouksen. "En tiedä huomasitko, mutta pelastin sinut juuri vampyyrilta!"
Noita pysähtyi sauva ojossa ja tuijotti häntä kiukkuisena.
"Pelastit!" noita huusi ivallisena. "Minä en tarvitse pelastamista!"
"Sehän näytti sinulle hampaitaan!" Viktor ärjyi takaisin ja nosti vaistomaisesti kädet kasvojensa suojaksi.
"Niin näytti, kun pyysin sitä! Olin mittaamassa niitä!" noita kivahti ja veti kätensä puuskaan.
"Mitä sinä sanoit?" Viktor älähti hämmästyneenä.
"Mitä?" noita huusi, ja Viktor huomasi perääntyneensä entistä kauemmas. Jos hän ei halunnut huutaa, hänen olisi astuttava lähemmäs. Se tuntui vähän samalta kuin kauan sitten Kolmivelhoturnajaisten ensimmäisessä koetuksessa, kun hänen oli pitänyt astella kiinalaisen pallosalaman aitaukseen.

"Mitä sinä tarkoitat, että muka pyysit sitä?" hän kysyi päästyään etäisyydelle, joka oli keskustelun kannalta optimaalinen.
"Minä halusin haastatella sitä", noita vastasi. Tämä oli Viktorin helpotukseksi rauhoittunut, vaikka näyttikin edelleen happamalta kuin sitruuna.
"Haastatella?" Viktor toisti uskomatta korviaan. Hänen maailmassaan vampyyreita seivästettiin tai juostiin karkuun, ei haastateltu.
"Haastatella", noita sanoi korostetun kärsivällisesti.
"Olen Padma Patil, Hekaten noita-akatemian taikaolentojen tutkimuksen tohtori ja teen ennennäkemättömän laajaa tutkimusta eurooppalaisten vampyyrien elinoloista ja edellytyksistä", noita esittäytyi ja ojensi hansikoidun kätensä.

Viktor näytti asiaankuuluvan vaikuttuneelta ja tarttui noidan käteen. Padman kädenpuristus oli yllättävän voimakas.
"Viktor. Krum."
"Sinähän olet se huispaaja", noita tokaisi ja työnsi taikasauvan viittansa taskuun, mikä oli Viktorille helpotus.
"Entinen huispaaja", Viktor korjasi.
"Oli miten oli. En tunnistanut sinua", Padma sanoi. "Älä loukkaannu. Minä vaan en ole koskaan ole innostunut huispauksesta. Siskoni kyllä on. Hän tapetoi huoneemme seinät sinun kuvillasi silloin, kun pelasit maailmanmestaruudesta Irlantia vastaan. Vaikka et edes voittanut. Ja arvaa vaan, miten hän innostui, kun ilmestyit Tylypahkaan!"
Viktoria hymyilytti Padman suorasukaisuus. Olkoonkin, että ajatus hänen kuvillaan tapetoidusta huoneesta tuntui hieman vaivaannuttavalta.
"Oletko sinä opiskellut Tylypahkassa?" hän kysyi. "Minä luulin, että olet täkäläisiä."
"Olen opiskellut auttavasti slaavilaisia kieliä. Olen huomannut, että siitä on apua, kun yrittää haastatella vampyyreita. Ne kun eivät niin perusta globalisaatiosta", Padma vastasi ja hymyili enemmän itsekseen kuin Viktorille. Velho piti sitä kuitenkin hyvänä merkkinä.

"Mitä sinä täällä teet?" noita uteli. Hän katseli jäätynyttä ruohikkoa heidän ympärillään, kenties etsiskellen johtolankoja kadonneesta vampyyristä.
"Etsin luudanvarreksi sopivaa puuta", Viktor vastasi lyhyesti. Jos Padma ei ollut kiinnostunut huispauksesta, tämä tuskin oli kiinnostunut itäisten puulajien aerodynaamisista ominaisuuksistakaan.
"Vai niin", Padma nyökkäsi kohteliaasti. "Minä etsin vampyyreita. Ja löysin yhden. Ja sitten sinä karkoitit sen."
Viktor huokaisi.
"Minä autan sinua etsimään toisen", hän lupasi ennen kuin ehti harkita asiaa sen pidemmälle.
"Niinkö?" Padma kysyi kuulostaen yllättyneeltä. Noita katsoi häntä hetken kuin arvioiden, olisiko hänestä mihinkään.
"Tunnen nämä seudut, olen viettänyt täällä joitakin kesiä lapsuudessani", hän sanoi nopeasti. Jostain syystä tuntui tärkeältä, että Padma ottaisi hänen apunsa vastaan.
"Noiden kukkuloiden takana on linna", hän sanoi ja osoitti koillisen suuntaan. "Kylissä tapahtui hyökkäyksiä. Siitä on jo monta vuotta aikaa, mutta voimme ainakin aloittaa sieltä."
Padman mustat silmät kapenivat viiruiksi hänen harkitessaan tarjousta.
"Okei. Selvä. Sinä autat minua", hän sanoi lopulta ja ojensi taas kätensä. Viktor tarttui siihen hymyillen.

"Milloin sinä tulit tänne?" Viktor kysyi, tällä kertaa englanniksi. Hän oli oppinut romaniaa pelatessaan muutaman vuoden Bukarestin Kaatojahdin joukkueessa, mutta hänenkään kielitaitonsa ei kantanut pitkälle.
"Pari päivää sitten."
"Ja millä sinä tulit?"
"Akatemia järjesti minulle porttiavaimen Timisoaraan. Lensin sitten sieltä", Padma kertoi.
"Missä luutasi on?" Viktor kysyi. Noidalla oli mukanaan vain pikkuruinen olkalaukku.
"Täällä", Padma vastasi ja taputti laukkuaan. Hän avasi napin ja veti esiin Puhtolakaisu seiskan. Kahtena kappaleena. Viktor ei tiennyt, kommentoidako ensimmäiseksi näppärää tilavuusloitsua vai noidan lentotaitoa.
"Minulla meni koko lukuvuosi siinä, että pääsin ilmaan. En koskaan ehtinyt niin pitkälle, että oppisin laskeutumaan kunnolla", Padma nauroi. Noidalla oli hauska nauru, pikemminkin hekottava kuin hihittävä, eikä siinä ollut rahtustakaan teeskentelyä.

"Me voidaan korjata se", Viktor tuumasi ja pyöritteli haljennutta luudanvartta kädessään.
"Ai minun lentotaitoni?" Padma vitsaili.
"No, minun pitää ensin nähdä sinut luudan selässä", Viktor vastasi ja hymyili vinosti. "Sitten voin arvioida, kuinka monen kuukauden projekti se on."
Hän ojensi luudankappaleet takaisin omistajalleen.
"Mutta tämän korjaa hetkessä", hän lisäsi. "Kunhan vaan löytää sopivaa puuta."
"Eiköhän sitten lähdetä etsimään", Padma tokaisi ja nosti kädet lanteilleen. "Ei minulla ole koko päivää aikaa tässä seisoskella."
« Viimeksi muokattu: 10.12.2017 18:42:31 kirjoittanut sugared »

her shaking shaking
glittering bones

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Vs: Sieppi ja sulkakynä, K-11, Padma Patil/Viktor Krum (1/8)
« Vastaus #1 : 28.10.2017 17:36:57 »
2. luku
Victory II


Olosuhteiden pakosta toimittiin siis niin, että Padma hyppäsi Viktorin luudanselkään. Heidän kengänkärkensä olivat juuri ja juuri irronneet maan pinnasta, kun noita jo puristi luudanvartta rystyset valkoisina. Kun Viktor singahti ylöspäin, tämä kiljaisi ja tarttui hänen viittaansa. Viktor nauroi mutta hidasti kuitenkin vauhtia. Hän ei pelännyt lentämistä, mutta hänellä ei ollut rohkeutta lähteä haastattelemaan vampyyreita.

Oli tuhat kysymystä, jotka hän olisi halunnut takanaan istuvalta noidalta kysyä. Puhuminen oli kuitenkin mahdotonta, joten hän tyytyi yksinkertaisimpaan:
"Onko kaikki hyvin?"
Hän tunsi Padman nyökkäävän selkäänsä vasten.

***

He olivat lentäneet pitkän matkan sopivan puun perässä ja palanneet lopulta lähtöpisteeseen, kun Viktor oli muistanut pyökin, jonka perässä oli aukiolle alunperin ollut laskeutumassa. Puhtolakaisu oli veistetty orapihlajasta, mutta Viktor oli innostunut ajatuksesta, että pääsisi testaamaan pyökin fysiikkaa jo näin varhaisessa vaiheessa kehittämisprosessia. He olivat löytäneet metsän keskeltä juuri oikeanlaisen puun. Viktor oli katkaissut siitä sopivan kokoisen oksan, jonka Padma oli tunkenut ilmeisesti pohjattomaksi loihdittuun pikkulaukkuunsa. Kun he olivat ehtineet takaisin metsänlaitaan, oli aurinko jo kovaa vauhtia vajoamassa Karpaattien taakse.

Taivas oli värjäytynyt ruosteenpunaiseksi ja hämärä hipoi jo sen nurkkia, kun Viktor ja Padma lopulta laskeutuivat keskiaikaisen linnan eteen. Linna näytti asumattomalta, ja sen eteläinen muuri oli puoliksi romahtanut. Vampyyrille sellaiset seikat olivat kuitenkin toissijaisia, kunhan se vain sai olla rauhassa.

"Jos ovi on isketty sisään, pitäisikö siihen kuitenkin koputtaa?" Padma mietti katsellessaan linnan valtavaa ovea, josta oli jäljellä vain säpäleitä.
"Kaipa se on kohteliasta", hän vastasi omaan kysymykseensä ja marssi ovelle. Viktor harppoi perässä. Padman uhkarohkeus lähenteli tyhmänrohkeutta, jos häneltä kysyttiin, mutta ei häntäkään voinut arkajalaksi haukkua.

Padma oli jo kopauttanut rystysensä oveen, kun Viktor ehti hänen rinnalleen. Hiljaisuutta häiritsi vain linnan tornissa asuvan naakkaparven naurunrähäkkä. Muita elonmerkkejä ei linnasta kuulunut.
"Minä menen nyt sisään", Padma ilmoitti. Murtautumisesta heitä ei voisi syyttää, sillä mitään murrettavaa ei ollut. He vain kävelivät sisään linnaan. Askelet kaikuivat kylmällä kivilattialla aivan liian kovaa, jotta Viktor olisi voinut olla levollisin mielin. Hän oli ottanut sauvan käteensä eikä ollut aikeissakaan laskea sitä.
"Hyvää iltaa", Padma huhuili romaniaksi hämärään. "Tapaisin mielelläni linnan isännän."
Minä en, Viktor mietti itsekseen. Häntä puistatti jo pelkkä ajatuskin pimeässä väijyvästä verenimijästä.
Heitä vastassa oli kuitenkin vain sitkeä hiljaisuus.

"Ei ole ketään kotona", Padma huokaisi pettyneenä. "Ehkä tämä on vampyyrin kesäasunto. Tai sitten se on muuttanut."
"Niin, onhan se mahdollista", Viktor totesi kuulostaen helpottuneelta. Hänen ei tehnyt mieli viivytellä linnassa enää hetkeäkään, ja hän kääntyi takaisin ovelle.
"Tutkitaan vähän paikkoja", Padma ehdotti huomaamatta hänen malttamattomuuttaan. "En haluaisi odotella täällä turhaan, jos kukaan ei ole tulossa."
"Odotella? Miten niin?" Viktor kysyi kauhistuneena.
"Ei haastatteluaineistoa saa kasaan, jos heti luovuttaa!" Padma sanoi ponnekkaasti ja lähestyi leveää portaikkoa, joka johti linnan ylempään kerrokseen. Viktor pudisteli epäuskoisena päätään noidan selän takana mutta lähti kuitenkin tämän perään. Hän ei halunnut jättää Padmaa yksin. Ja vielä vähemmän hän halusi jäädä yksin.

He kiersivät linnaa koruttomasta, koleasta huoneesta toiseen. Lopulta he löysivät yhdestä huoneesta tulisijan edestä mukavan sintsinojatuolin, joka ei varmasti kuulunut linnan alkuperäiseen kalustukseen. Nojatuolia paljastavampi yksityiskohta oli kuitenkin musta lakattu arkku, jonka pielukset olivat kiiltävää punaista satiinia. Padma oli löydöstä niin innoissaan, että Viktor melkein unohti oman kauhunsa.
"Loistavaa! Aivan fantastista!" noita hykersi ja hymyili leveästi kuin olisi juuri voittanut arpajaisissa säkillisen kaljuunoita. "Täällä siis asuu kuin asuukin joku. Jäädään odottamaan, että se palaa."
"Täälläkö sinä haluat odottaa?" Viktor kysyi järkyttyneenä, kun Padma oli jo asettunut mukavasti nojatuoliin ja näytti olevan aikeissa viritellä tulta.
"Missäs sitten?" noita kysyi ymmällään.
"Missä tahansa muualla", Viktor puuskahti. "Minulla on teltta."
"Olisit heti sanonut!"

He pystyttivät teltan viereiselle kukkulalle. Sen lähempänä vampyyrin linnaa Viktor ei suostunut nukkumaan, sen kauemmas Padma ei suostunut linnasta lähtemään.
"En ymmärrä, miksi pitäisi olla epämukavaa", Viktor mutisi, kun Padma päivitteli kovaan ääneen hänen telttaansa, joka oli velhojen mittapuulla joka tapauksessa varsin vaatimattomasti varustettu. Olihan viinikellari kenties ylellisyyttä ja kylpyammeen kultaiset tassut ehkä jonkun mielestä jopa liioittelua, mutta Viktor oli sietänyt tarpeeksi epämukavuutta opiskelessaan Durmstrangissa.
"Petaan sinulle vuoteen. Voin nukkua sohvalla", hän sanoi ja osoitti liinavaatekaappia sauvallaan. Puhtaat petivaatteet lennähtivät siistiksi pinoksi yksinkertaisen vuoteen reunalle.
"Minä nukun sohvalla", Padma tokaisi ja nappasi lakanapinkan kainaloonsa. Viktor kohautti olkiaan. Oli turha käydä väittelemään, sen hän oli jo Padmasta oppinut.
"Selvä. Voit käyttää kylpyhuonetta ensin."

Viktor vaihtoi yöpuvun päälleen sillä aikaa, kun Padma oli kylpyhuoneessa. Hän ei tavallisesti käyttänyt yöpukua lainkaan mutta ajatteli sen nyt olevan paikallaan. Padma purskahti nauruun nähdessään hänet.
"Ole kiltti ja sano, että et ole ostanut tuota itse", noita hekotti. Viktor virnisti ja tarkasteli yöpukuaan  kuin olisi nähnyt sen ensimmäisen kerran. Kultaisia sieppejä sinisellä pohjalla, kuten etsijälle sopi.
"Minulle on opetettu, että valehtelu on syntiä", hän sanoi haudanvakavana kylpyhuoneen oven raosta.

Padma nukkui peitto korvannipukoihin asti kiskottuna, kun hän hetken kuluttua palasi kylpyhuoneesta. Hän hiipi vuoteeseensa ja sammutti öljylampun.

***

Viktor heräsi niin varhain, ettei kukkoakaan olisi saanut laulamaan ilman väkikeinoja. Hänestä tuntui, ettei ollut nukkunut silmäystäkään. Padma oli nukkunut hipihiljaa – ei kuorsausta, ei unissa puhumista, ei levotonta pyörimistä ja hyörimistä – mutta jostain syystä noidan läsnäolo oli vaivannut häntä koko yön. Hän ei ollut erityisen seurallinen ihminen päiväsaikaankaan, eikä hän ollut tosiaankaan tottunut jakamaan makuuhuonettaan kuin ehkä jonkun hyvin satunnaisen vierailijan kanssa. Tuntui omituiselta, että vain muutaman metrin päästä hänestä näki unia toinen elävä, hengittävä, sykkivä olento.

Viktor haukotteli leveästi ja venytteli jäykistyneitä lihaksiaan. Hänen huomionsa kiinnitti teltan ovelta kantautuva närkästynyt huhuilu. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että linnassa asuva vampyyri oli tullut aamiaiselle. Hän ei kuitenkaan pystynyt palauttamaan mieleensä yhtäkään tarinaa, jossa vampyyri olisi huhuillut.

Pakkanen oli kiristynyt, ja Viktor veti viittaa tiukemmin yöpukunsa päälle. Teltan ovella huurtuneessa ruohossa värisevä pöllö näytti hyvin tuohtuneelta, kun hän viimein tuli ulos. Se pudotti Päivän profeetan hänen jalkoihinsa ja alkoi nokkia hänen paljaita nilkkojaan, jotka pilkistävät liian lyhyeksi jääneiden lahkeiden alta.
"Tiedetään. Minuakin sapettaa herätä näin aikaisin", Viktor mutisi ja tukahdutti haukotuksen kämmenselkään. Hän laittoi viisi solmua pöllön nilkkaan kiinnitettyyn pussukaan ja jäi katsomaan, kuinka lintu levitti siipensä ja katosi aamuaurinkoon. 
"Padma Patil, Viktor Krumin teltta, Kukkulan laki, Transylvania", Päivän profeetan osoitekentässä luki. Viktor mietti, miten pöllö oli osannut suunnistaa kaikista Transylvanian kukkuloista juuri oikeaan paikkaan.

***

Padma ei ollut aamuihminen, se näkyi hänestä kauas. Noita näytti heränneen myrskypilvi pään yläpuolella ja nousseen heti perään väärällä jalalla. Hän ei vilkaissutkaan Viktoriin raahustaessaan tahmeasti kylpyhuoneeseen. Eikä oikeastaan silloinkaan, kun hetken kuluttua istui täysissä pukeissa velhoa vastapäätä.
"Kahvia?" Viktor kysyi ja osoitti pannua lieden päällä. Padma nyökkäsi vastaukseksi ja tarttui tarjottuun mukiin kaksin käsin kuin hukkuva köyteen.

Ensimmäisen kupillisen noita joi vimmaisesti. Ei ollut liioiteltua sanoa, että oli kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä. Viktor näki, miten toinen kupillinen sai vihdoin Padman aivot raksuttamaan aivan kuin rattaisiin olisi kaadettu öljyä. Toisen kupin puolivälissä noita kohotti viimein katseensa häneen.
"Huomenta", Padma toivotti asiallisesti ja avasi Päivän profeetan. jonka Viktor oli työntänyt hänen eteensä. Velho hymyili itsekseen.
"Huomenta", hän vastasi ja kaatoi noidan kupin täyteen. Sen enempää he eivät aamiaisen aikana keskustelleet.

"Opiskelit siis Tylypahkassa silloin, kun turnajaiset järjestettiin. Millä luokalla sinä olit?" Viktor aloitti, kun he myöhemmin patikoivat kohti linnaa. Lempeässä aamunkajossakin se näytti pahaenteiseltä ja luotaantyöntävältä.
"Neljännellä luokalla. Samalla luokalla kuin Potter."
"Olitko sinäkin rohkelikko?" Viktor kysyi. Jos totta puhuttiin, hän ei edes tiennyt, mitä muita tupia Tylypahkassa oli. Durmstrangissa koko koulu oli kuulunut yhden vaakunan alle, hyvässä ja pahassa.
"Minä kuuluin korpinkynteen. Kaksoissisareni Parvati oli rohkelikko", Padma sanoi.
"Olen pahoillani, mutta en muista koskaan nähneeni sinua", Viktor totesi. Se ei ollut pelkkää kohteliaisuutta. Hänen oli jotenkin vaikea kuvitella 14-vuotiasta Padmaa, teippaamassa julisteita huoneensa seinälle ja lukemassa juorulehtiä – tai mitä ikinä 14-vuotiaat tytöt sitten tekivätkään. Koulupuku päällä.

Padma naurahti kuivasti.
"Minä kyllä näin sinut. Kirjastossa", hän sanoi ovelasti. "Ihailijakerhosi piirittämänä. Mutta et sinä heitä huomannut, kun piiritit Hermione Grangeria."
Viktor häkeltyi ja oli kompastua askeleissaan. Noita nauraa hekotti.

"Kuule, olen miettinyt yhtä asiaa", Viktor sanoi toinnuttuaan. "Miten sinä tapasit sen vampyyrin päiväsaikaan? Eiväthän ne kestä päivänvaloa."
"Niin, se tuli minullekin yllätyksenä", Padma vastasi. Viktor oli huomannut, että noidan katseeseen syttyi innostunut palo, kun tämä puhui vampyyreista.
"Eurooppalaiset vampyyrit ovat vuosisatojen aikana sopeutuneet päivänvaloon. Erityisesti pohjoisessa, missä pimeä aika on kesällä vain muutamia tunteja tai aurinko ei laske ollenkaan, niiden on ollut välttämätöntä saalistaa päiväsaikaankin. Myös ihmisten käyttäytymisellä on ollut siihen suuri vaikutus. Kaupungistumisen myötä monet kylät, joissa vampyyreilla on aiemmin ollut ravintoa riittämiin, ovat kuihtuneet. Nuoret ovat muuttaneet isompiin kaupunkeihin. Niinpä vampyyrien täytyy lähteä aina vain pidemmälle veren perässä."
"Kiehtovaa", Viktor mumisi. Hänen oli vaikeaa löytää itsestään solua, jolta olisi liiennyt sympatiaa kaupungistumisen koettelemille vampyyreille.
"Tämäkin yksilö voi viipyä ruoanhaussa useamman päivän", Padma jatkoi ja viittilöi kohti linnaa, jonka portin he olivat juuri ohittaneet.

Linna oli tosiaan edelleen tyhjillään, ja vain kaiku ja naakat vastasivat Padman ystävällismieliseen huhuiluun. Viktor olisi mielellään tyytynyt hiljaisuuteen, mutta Padma halusi käydä yläkerrassa tarkistamassa, ettei isäntä vain ollut päivänokosilla. Viktor ei suostunut tulemaan arkun lähellekään ennen kuin Padma ilmoitti sen olevan yhä tyhjä.
"En ymmärrä sinua", Viktor tuhahti päätään puistellen, kun he laskeutuivat linnan portaita. "Kymmenestä kaljuunasta vetoa, että olisit koputtanut, jos siinä arkussa olisi ollut kansi paikallaan. Eikö sinua yhtään pelota?"
"Paljon enemmän minua pelottaa lentäminen", Padma vastasi hymyillen. Hän mietti hetken hiljaa ennen kuin jatkoi:
"Eräs viisas mies sanoi kerran, että kun pelkäämme kuolemaa, pelkäämme oikeastaan tuntematonta. Minä ajattelen, että sama pätee vampyyreihin, ihmissusiin, jättiläisiin ja niin edelleen. Mitä enemmän minä vampyyreista tiedän, sitä vähemmän osaan niitä pelätä. Vaikka emme hyväksykään niiden elämäntapaa, ne ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin mekin. Ne yrittävät vain selviytyä parhaansa mukaan."
Viktor oli vaiti. Sanoi Padma mitä hyvänsä, oli kiistämätön tosiseikka, ettei Voldermortin ollut tarvinnut juuri houkutella vampyyrejä puolelleen. Grindelwaldin aikana niitä ei ollut pidätellyt mikään. Siellä missä hän oli kasvanut, nuoret tytöt hieroivat valkosipulia ranteisiinsa.
"Sitä paitsi, vampyyrien joukossa on merkittäviä tyyli-ikoneita. Vai mistä luulet velhojen saaneen idean käyttää viittaa?"

"Tarkoitatko siis, että tästä voi tulla pitkä väijytys?" Viktor kysyi heidän poistuessaan saranoillaan roikkuvan oven läpi.
"Niin. En osaa sanoa. Se voi palata tänään tai huomenna tai kolmen päivän päästä", Padma kohautti olkiaan.
"Vaikka lupasitkin auttaa minua, ymmärrän kyllä, jos sinulla on parempaakin tekemistä kuin odotella vampyyria", noita jatkoi.
Viktor pudisti päätään, vaikka hänen edellään kulkeva Padma ei sitä voinut nähdäkään.
"Minähän olen eläkkeellä. Ei minulla ole mihinkään kiire", hän totesi. "Mutta ehkä me voimme odotellessamme etsiä lisää pyökkiä. Tunnistatko sinä puulajeja?" Oli Padman vuoro pudistaa päätään.
"Ei se mitään. Sinulla on aikaa opetella."

***

Illallisen tähteet lautasilla, tonttuviiniä lasien pohjalla. He olivat lennelleet lähimetsien yläpuolella ristiin rastiin ja palanneet linnan liepeille illan hämärtyessä. Päivän päätteeksi Viktor merkitsi karttaansa kolme uutta paikkaa, joista löytyi odotukset ylittävää pyökkiä. Nyt hän hyräili tyytyväisenä bulgarialaista kansansävelmää ja veisti uutta luudanvartta Padman Puhtolakaisu seiskaan. Hän tiesi tehneensä oikean valinnan: hän tunsi täydellisen muodon odottavan pyökin ytimessä eikä hänen tarvinnut kuin veistää se esiin.

Padma loikoi sohvalla kädet vatsan päällä ja katseli hänen työskentelyään. Hän oli juuri kertonut noidalle tarinan siitä, kuinka sai ensimmäisen luudanvartensa.
"Maan pinnalla olen kuin... kala kuivalla maalla. Tai siipirikko lintu. Kömpelö. En tiedä miten olla tai mitä sanoa. Ihan kuin olisin jotenkin nyrjähtänyt. Mutta kun lennän... se ei ole vain sitä, että olen hyvä jossakin. Se on sitä, että kuulun johonkin", hän oli sanonut.
"Minustakin tuntuu joskus siltä. Nyrjähtäneeltä. Mutta emme me ole sitä. Maailma on nyrjähtänyt", Padma oli hymähtänyt. Viktor mietti, mistä Padma oli löytänyt ratkaisun; missä oli se johonkin, jonne tämä tunsi kuuluvansa.

"Sinä pääset huomenna lentämään Victory II:n prototyyppiä", Viktor sanoi nyt häivähdys ylpeyttä äänessään ja puhalsi lastuja työnsä päältä. Luudankahva alkoi jo hahmottua oksanpäästä.
"Mahtavaa", Padma vastasi haukotuksen lomasta. Käkikellon viisarit osoittivat yhtätoista. "Aiotko sinä veistää sitä koko yön?"
"Jos tarve vaatii", Viktor totesi päättäväisesti ja tarkasteli kriittisesti luudanaihiota.
"Selvä sitten", noita huokaisi ja kaatoi itselleen lisää tonttuviiniä.

Aamu valkeni hitaasti ja arastellen. Taivaanrannan rikkoi valon aavistus kuin kuiskaus yön sakean hiljaisuuden. Viktor heräsi, kun tiaiset aloittivat sirkutuksen. Hän oli nukahtanut lattialle Padman luudanvarsi sylissään. Padma nukkui suu auki sohvalla äärimmäisen epämukavan näköisessä asennossa vasen käsi lattiaa viistäen. Noita näytti kuitenkin tyytyväiseltä, eikä Viktor hennonnut herättää tätä.

Hän suoristi ähkäisten selkänsä ja tarkasteli työnsä jälkiä aamun ohuessa valossa. Luudanvarsi oli eittämättä viimeistelemätön ja karkeatekoinen, mutta hän voisi jatkaa sen työstämistä myöhemmin. Hän irroitti varoen Puhtolakaisu Seiskan varvut alkuperäisestä luudanvarresta ja kiinnitti ne uuteen. Hänellä oli käsissään Victory II:n ensimmäinen prototyyppi. Vaaleassa puussa oli himmeä punainen kiilto, ja varren kaari jäljitteli linnunsulkaa. Hän tunsi luudanvarren odottavan malttamattomana, että pääsisi kohoamaan ilmaan.

Padma heräsi, kun Viktor otti kahvipannun liedeltä. Hän oli entistä vakuuttuneempi, että noidan koneisto kävi kahvilla. Padman lemmikinsininen viitta oli ryppyinen, ja palmikosta sojotti irtohiuksia sinne tänne. Aamiaishetki oli toisintoa eilisestä, joskin tällä kertaa Padma sai murahdettua hyvät huomenet jo ensimmäisen kupillisen aikana.

"Saitko sinä sen valmiiksi?" Padma kysyi korjatessaan astiat pöydästä taikasauvan heilautuksella. Viktor ojensi paikatun luudanvarren noidalle.
"Se on prototyyppi", hän muistutti. "Tikut kuuluvat asiaan."
Padma kohotti kulmiaan.
"Kiitos. Kai", hän sanoi epäluuloisena.
"Lähdetään", Viktor hoputti. "Minä haluan nähdä, miten huonosti sinä oikein lennät."

her shaking shaking
glittering bones

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Tykkään tästä! :) Luin tämän jo ensimmäisen luvun ilmestyessä, mutta ehdin kommentoimaan vasta nyt.

Padma ja Viktor jää molemmat kirjoissa etäisiksi, joten on mielenkiintoista lukea, millaisiksi olet hahmot tässä tehnyt. Musta on ihan uskottavaa, ettei Viktor ole enää sellainen jurottaja, onhan tässä jo kuitenkin mennyt aikaa kirjan ajoista ja oot kuitenkin onnistuneesti säilyttänyt Viktorissa tietynlaisen epäsosiaalisuuden. Padmasta tulee vähän mieleen Luna, mikä johtuu ehkä Padman kiinnostuksesta hyljeksittyihin taikaolentoihin ja huolettomuudesta niiden vaarallisuutta kohtaan.

Tässä oli paljon kivoja yksityiskohtia, niin kuin valkosipulin ranteisiin hierominen ja luutamerkit. Aihekin on mielenkiintoinen, en juurikaan ole lukenut aiemmin fikkejä, joissa vampyyrit olisivat mainintaa isommassa osassa.

Kiitos, jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten näiden kahden välit alkavat kehittyä. Ruusuja myös siitä että tämä on valmis, liian usein hyvät jatkotarinat jää kesken!

Sininen kirahvi

  • ***
  • Viestejä: 9
Vaikuttaa mielenkiintoiselta :) Toivottavasti jatkoa tulee pian.

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Illa: Oi, miten kiva, että pidit! Ja ihanaa, että kävit jättämässä kommentinkin. :) Se on kyllä ihan totta, että Krumkin on varmasti joutunut hiomaan sosiaalisia taitoja vuosien aikana ja ehkä pahin jurotus on jäänyt teini-ikään. :D Padma ja Luna on mun headcanonissa kyllä ystäviä, mutta Padma varmaan suhtautuisi vähän skeptisemmin rikkokireihin ja muihin otuksiin, joiden olemassaolosta ei ole tieteellistä todistusaineistoa. :'D Kiva, että yksityiskohdat osuivat silmään: musta on hauska kietoa velhomaailma niiden kautta mukaan tarinaan.

Sininen kirahvi: Mukava kuulla, että kiinnostuit! :) Yritän päivitellä tätä aina viikonloppuisin, kun on aikaa lukea vielä läpi kukin osa viimeisten typojen varalta, tehdä muotoilut ja muut!



3. luku
Zoltan Väkevä

Padma nousi pelokkaana uuden luudanvartensa selkään.
"Älä sitten naura, kun putoan", hän vannotti ponkaistessaan kömpelösti ilmaan. Hänen otteensa oli epävarma, ja hän kyyristeli luudan päällä kuin olisi pelännyt sen heittävän hänet selästään. Hän lensi hitaan kierroksen aukion yläpuolella ennen kuin laskeutui jalat edellä nurmikolle.

"Ei se niin surkea esitys ollut", Viktor virnisti onnistumatta kuulostamaan erityisen vakuuttavalta.
"Hah", Padma haukahti ja laski käden lanteilleen.
"Et saa pelätä luudanvartta. Ilman sinua se on vain hyödytön oksa. Taika on sinussa", Viktor sanoi ja harppoi lähemmäs. Hän viittoili Padmaa nousemaan uudestaan luudan selkään.
"Suorista selkäsi. Käsivarret rentoina. Ote hieman alempaa. Lantio eteen", hän komensi, ja noita korjasi kuuliaisesti asentoaan. "Kokeile nyt."
Padma kohosi ilmaan ja lensi taas kierroksen. Viktor seurasi hänen lentoaan silmä tarkkana. Eniten häntä tietenkin kiinnosti, miten luudanvarsi käyttäytyi elementissään, mutta hän ei voinut olla huomaamatta kaikkia pieniä virheitä Padman tekniikassa.
"Kyllä se siitä", hän lohdutti noidan laskeuduttua juuri ja juuri jaloilleen. Padma pyöräytti silmiään. Viktor syöksähti taivaalle vanhan Komeettansa selässä, ja Padma seurasi perässä.

"Hei!" Padma huudahti Viktorille, joka testasi parhaillaan, miten Komeetta taipui Vronskin harhautukseen. Velho kiepsahti ympäri ja lensi hänen vierelleen.
"Minä sain idean! Lennetään linnan ikkunaan ja katsotaan, onko se vampyyri jo tullut kotiin", Padma ehdotti innoissaan. Viktor huokaisi lannistuneena.
"Olkoon", hän mumisi ja laskeutui Padman vanavedessä kohti linnaa.

Padma ehti ikkuna-aukon kohdalle ennen häntä ja katosi näköpiiristä. Kuului kiljahdus, eikä Viktor jäänyt miettimään, oliko noita innoissaan vai avun tarpeessa. Hän syöksähti samantien sisään ikkunasta. Padma makasi kivilattialla luudanvarsi vieressään. Pöllämystynyt vampyyri oli noussut istumaan arkussaan ja piteli laidoista kiinni kuin olisi odottanut vedenpaisumusta.
"Ei hätää!" Padma huusi Viktorin laskeutuessa hänen viereensä. "Kompuroin vähän laskeutuessani."
Noita ponkaisi pystyyn ja pudisteli pölyjä viitastaan. Vampyyrin suu oli loksahtanut auki, ja ylähuulen alta pilkisti kaksi terävää kulmahammasta.

"Keitä te olette?" vampyyri äyskäisi ja röyhisti rintaansa. Oli vaikeaa näyttää arvokkaalta, kun tuli yllätetyksi kesken unien.
"Olen tohtori Padma Patil Hekaten noita-akatemiasta ja teen tutkimusta eurooppalaisten vampyyrien elinoloista ja edellytyksistä!" Padma esittäytyi nopeasti ja oli jo marssimassa ojentamaan vampyyrille kättään, kun Viktor tarttui hänen hihaansa ja kiskaisi hänet takaisin.
"Mitä sinä minusta haluat, tohtori?" vampyyri kysyi epäluuloisena. Se näytti hieman nololta yöpuvussaan ja hiukset pörrössä, mutta Viktor ei antanut sen horjuttaa suojaustaan.
"Ja kuka tuo on?" vampyyri ärähti ja osoitti häntä luisevalla, pitkäkyntisellä sormellaan.
"Olen hänen itsesuojeluvaistonsa, koska hänellä ei sellaista näytä olevan", Viktor murahti ja tuijotti Padmaa kiukkuisena.
"Pyytäisin ystävällisesti suostumustanne haastatteluun", Padma sanoi hänestä välittämättä ja niiasi kohteliaasti. "Olen kuullut, että olette seudun suurin ja voimakkain vampyyri", noita jatkoi. Vampyyrit olivat ilmeisesti persoja imartelulle, sillä verenimijän ilme pehmeni välittömästi.
"Olin aikoinaan. Nyt olen seudun ainoa vampyyri", se huokaisi teatreelisesti ja kiipesi arkustaan. Viktor astui vaistomaisesti pari askelta taaksepäin ja veti Padman mukanaan. Vampyyri istahti nojatuoliin.

"Padma Patil", vampyyri maisteli nimeä. Viktor oli varma, että se olisi halunnut maistaa muutakin. "Oikein hurmaavaa. Olen Zoltan Väkevä", se esittäytyi ja kumarsi hieman päätään. "Kysykää mitä haluatte."
Zoltan oli pitkä ja hoikka ja ollut aikoinaan varmasti komea mies. Pimeydessä vietetyt vuosisadat olivat riisuneet värit hänen kasvoiltaan. Jäljellä oli luuta ja nahkaa, teräviä kulmia ja kyömynenä.
"Milloin olette syntyneet?" Padma kysyi. Hän piirsi taikasauvallaan kahden telttatuolin ääriviivat, ja  istuimet aineellistuivat tyhjästä. Hän asettui linnan isäntää vastapäätä ja Viktor veti oman tuolinsa hänen viereensä. Zoltan, joka oli seurannut Padman sauvanliikkeitä silmät viiruina, maiskautti suutaan.

"Zoltan Väkevä syntyi 1648. Se pieni mitättömyys, joka hän oli sitä ennen, syntyi 1616", vampyyri vastasi ja nojautui taaksepäin nojatuolissaan.
"Mistä olette kotoisin?"
"Tehdään sinunkaupat, olkaa niin ystävällinen", Zoltan sanoi pehmeästi. "Olen kotoisin Szombathelystä, Unkarista. Olin epäonninen kauppias, juuri ja juuri sain ruokittua vaimoni ja kaksi lastani. Kaikki muuttui, kun loukkasin tietämättäni paikallista vampyyria. Kostoksi hän käännytti minut. Alkuun olin toki hyvin järkyttynyt, niin kuin sellaisten suurten elämänmuutosten edessä nyt ollaan. Mutta myöhemmin tajusin, että se oli parasta, mitä sellaiselle merkityksettömälle ihmiselle saattoi tapahtua. Kuolemanpelko oli halvaannuttanut minut. Se oli estänyt minua elämästä. Kun en enää pelännyt kuolemaa, en pelännyt mitään. Löysin vaikutusvaltaisia ystäviä ja kauppakumppaneita. Ansaitsin omaisuuksia. En voinut enää elää perheeni kanssa, mutta voin vannoa, että minusta oli heille paljon enemmän iloa kuin ennen."

Padma oli nojautunut eteenpäin tuolissaan ja ahmi vampyyrin kertomusta.
"Vampyyrin elämä on tietenkin yksinäistä. En tajunnut sitä ennen kuin vaimoni kuoli. Sen jälkeen, kun olin haudannut omat lapseni, päätin vaihtaa maisemaa. Asuin muutamia vuosia Wienissä ja matkustelin paljon Habsburgien valtakunnan alueella. Sain ystäviä hovista ja tapasin ihmisiä, joiden nimet ovat jääneet historiaan."
Zoltan hymyili muistoihinsa vaipuneena. Viktor epäili tunnehyökyn aitoutta, mutta vaikutelma oli kieltämättä tehokas.
"Niin, yksinäisyys. Vaikka tapasinkin matkoillani hienoja miehiä ja kauniita naisia, minussa eli edelleen kaipuu johonkin pysyvään. Rakastajaa saattoi pitää vuoden tai pari mutta siihen touhuun kyllästyy nopeasti, sanokaa minun sanoneen."

"Olen käännyttänyt vain kerran. Tapasin hänet vuonna 1736 Pariisissa. Hän oli tanssiaisten kaunein nainen, valkea ja suloinen kuin joutsen. Vanheneminen on ihmiselle väistämätön vitsaus, seuraus eletystä elämästä. Hänelle se oli suorastaan vastenmielistä! Hän oli tuskin täyttänyt kahtakymmentä ja odotti jo kauhuissan ensimmäistä otsaryppyä. Kun paljastin hänelle todellisen luontoni, hän rukoili minua puremaan itseään. Hän halusi olla kuolematon. Hän halusi kauneutensa säilyvän ikuisesti."
Vampyyri huokaisi liikuttuneena ja sulki silmänsä. Viktor vilkaisi Padmaa, joka kuunteli keskittyneenä. Hän mietti, oliko noidan mielenkiinto puhtaan tieteellistä laatua vai houkuttiko tätäkin ajatus kuolemattomuudesta. Padma oli yhä nuori, mutta vuodet ja niiden helmassaan tuomat murheet painaisivat vääjäämättä juonteita noidan kasvoille. Jonakin päivänä tämä löytäisi kiiltävänmustasta palmikostaan hopeanharmaan hiuksen.

"Sadan vuoden ajan elämä oli silkkiä ja shampanjaa. Emme malttaneet piileskellä varjoissa; halusimme kaikkien näkevän, miten nuoria, kauniita ja onnellisia me olimme. Herätimme liikaa huomiota, tajuanhan minä sen nyt. Naapurit alkoivat kiinnostua elämäntavoistamme. "
Zoltan käänsi katseensa ulos ikkunasta kuin olisi sen läpi nähnyt kadotettuun aikaan. Sitten se nyyhkäisi ja hautasi kasvot käsiinsä.
"Ne eivät jättäneet mitään sattuman varaan. Löysin vuoteesta hänen irtileikatun päänsä. Hänen hento ruumiinsa oli lävistetty vaarnalla ja haudattu tienvarteen. Minulla ei ollut aikaa kaivaa häntä esiin ja haudata häntä kunniallisesti – tiesin, että he olivat minunkin perässäni. Jätin hänen ruumiinsa sinne häväistäväksi. En ole koskaan antanut sitä anteeksi itselleni."

Viktor hätkähti, kun vampyyri yhtäkkiä kohotti katseensa ja iskosti sen suoraan häneen. Hämärässä valossa sen silmät hehkuivat verenpunaa.
"Noidat, velhot, jästit. Te vihaatte minunkaltaisiani. Sanotte meitä hirviöiksi. Me yritämme vain pysyä hengissä", Zoltan huokaisi ja nousi ylös. Viktor nousi perässä. Vampyyri loi häneen ivallisen katseen.
"Kuolemanpelko piinaa minua jälleen. En uskalla enää ottaa paljastumisen riskiä. Ennen olin tanssiaisten halutuin kutsuvieras, aina huomion keskipisteenä. Nyt hiiviskelen maatiaisten mökkien nurkissa ja yritän pysyä piilossa", Zoltan sanoi ja kohautti alistuneena olkiaan.
"Ikuisen kauneuden hinta on kohtuuton. Oscar Wildellä ja minulla olisi ollut paljon puhuttavaa, jos olisimme joskus osuneet samaan porttolaan."
Puhuessaan vampyyri käveli huoneen poikki ja pysähtyi nyt ikkunan eteen. Se oli hetken vaiti ja antoi sanojensa painua kuulijoidensa tajuntaan. Kaikesta huomasi, että Zoltanilla oli ollut vuosisatoja aikaa hioa puhujanlahjojaan.
"Mutta on ikuisessa kauneudessa puolensakin", se sanoi ja käännähti iskeäkseen silmää Padmalle. Viktor tuhahti närkästyneenä: väärinymmärretyn antisankarin rooli oli vaihtunut saumattomasti keimailevan keikarin viittaan.

Padma kiitteli Zoltan Väkevää vuolaasti haastattelusta ja antoipa vampyyrin vielä suudella kättään hyvästiksi (Viktorin äänekkäästä vastustuksesta huolimatta). Viktor patisti noidan luudan selkään ja ulos ikkunasta ennen kuin vampyyri ehtisi kysyä, eikö tämä ollut jo kyllästynyt elämäänsä ikävystyttävänä kuolevaisena. Into ja vastatuuli polttelivat Padman poskia heidän lentäessään takaisin teltalle.

Perillä Padma istahti pöydän ääreen ja kaivoi laukustaan pienen, kahdeksantahkoista kompanssia muistuttavan esineen.
"Mikä tuo on?" Viktor kysyi asettuessaan noitaa vastapäätä. Padma avasi kojeen, ja kannen alta paljastui hopeisina hahtuvina kiertelevää massatonta ainetta. Se oli kuin rasiaan talletettu, kesytetty taifuuni.
"Matkakokoinen ajatusseula", Padma vastasi hymyillen. Hän otti esiin taikasauvansa ja alkoi tyhjentää ajatuksiaan seulaan. Tuoreet muistot irtosivat kimmoisina ja kiiltävinä kuin yksisarvisenjouhet. Viktor seurasi toimitusta kiinnostuneena. Hänen oli vaikeaa kuvitella, että tila hänen päässään olisi voinut loppua kesken. Ajatukset mahtuivat sinne oikein mukavasti.
"Muistot ovat haavoittuvaisia", Padma selitti. "Aivomme pakkaavat ja jäsentävät tietoa kaiken aikaa. Muistot täydentävät ja karsivat itse itseään. Ne vääristyvät ja hapertuvat reunoilta. Sellainen tekee hallaa tieteellisen tutkimuksen luotettavuudelle. On siis parempi ottaa muistot talteen silloin, kun ne ovat vielä tuoreita ja muuttumattomia. Ajatusseula säilöö ne kuin hyönteiset meripihkaan."

Hän purki Zoltan Väkevän kertomuksen seulaan ajatus kerrallaan. Kun hän oli valmis, hän tarttui kojeeseen kaksin käsin ja ravisti kunnolla.
"Noin", Padma totesi tyytyväisenä. Hän piilotti ajatusseulan laukkuunsa ja kohotti katseensa Viktoriin.
"Se oli sitten siinä", hän sanoi. "Kiitos avusta."
Kaksi päivää sitten annettu lupaus palautui Viktorin mieleen.
"Yksikö riittää?" hän kysyi huolettomasti, aivan kuin asialla ei olisi ollut hänelle mitään henkilökohtaista merkitystä. Eikä tietysti ollutkaan. Yksi vampyyri oli hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Padma saisi hänen puolestaan kurkistaa niin moneen arkkuun kuin halusi. Ei hänellä ollut sen asian kanssa mitään tekemistä. Hän pysyttelisi jatkossa niin kaukana verenimijöistä kuin mahdollista.
Oikeastaan olisi parempi pysytellä jatkossa mahdollisimman kaukana myös verenimijöihin epäterveesti suhtautuvista akatemian tutkijoista.

"Kyllä minä yritän vielä ainakin pari yksilöä tavoittaa", Padma vastasi samaan huolettomaan sävyyn ja tutkiskeli kämmeniään.
"Olisi tietenkin hyödyllistä nähdä, miten Victory II lentää pidempiä matkoja", Viktor totesi välinpitämättömästi. Hänen katseensa oli kiinnittynyt Padman vasenta olkapäätä ympäröivään tyhjyyteen.
"Niin, aivan", Padma valitteli. "Lentotaitoni on toki edelleen kehnonlainen."
"Pientä hiomistahan se kaipaa", Viktor nyökytteli.
Saavutettuaan yhteisymmärryksen he uskalsivat viimein katsoa toisiaan silmiin. Padma virnisti.
"No, eiköhän sitten lähdetä. Ei minulla ole koko päivää aikaa tässä istua."

her shaking shaking
glittering bones

Sininen kirahvi

  • ***
  • Viestejä: 9
Toi vampyyrin tarina oli tosi kiinnostava. Mä tarvitsisin matkakokoisen ajatuseulan. Padma ja Viktor sopii jotenkin kummallisesti yhteen, kun ne on niin erilaisia mutta kuitenkin niin samanlaisia.

Jatkoa odotellen
-Sininen kirahvi

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Täällä ollaan vihdoin, eli kommenttikampanjasta moikka. o/

Ensinnäkin haluan sanoa, että tykkään sun rikkaasta kielestä. Sanasto on monipuolista ja ihanan kulumatonta. Pidän myös siitä, miten tekstissä on käytetty paikannimiä ja muita yksityiskohtia, on sellaista tarttumapintaa ja rakentaa kivasti mielikuvia. Tarina liikkuu kivasti eteenpäin ja jokaisessa luvussa on mukavasti asiaa.

Tykkäsin Zoltan Väkevän tarinasta ja jotenkin se maalaili kuvia mieleeni paljonkin, kiehtovia kuvia. Musta on myös hauskaa, miten Viktor on pääkaksikosta se - ei nyt pelokkaampi, mutta ehkäpä vastahakoisempi? Padma on ihailtavan ammattitaitoinen sekä asiansa tunteva, ja hienostihan se sitten menikin koko vampyyrin tapaaminen.

Lainaus
"Olen hänen itsesuojeluvaistonsa, koska hänellä ei sellaista näytä olevan", Viktor murahti
Tälle naurahdin ihan ääneen. :D

Matkakokoinen ajatusseula oli muuten jälleen yksi mielenkiintoinen yksityiskohta monen muun joukossa, halusin mainita sen erikseen, se oli niin mieleenpainuva.

Jään odottelemaan lisää seikkailua, ehkä jotain jännitystä? ja etenkin sitä romanssia, ja toki sitä, kehittyykö Padman lentotaidot tarinan aikana vai onko se pidemmän tarinan prosessi se. :D

Kiitos näistä, jäänpi seurailemaan. :)

- Frac


I'm into Herbology now u_u

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Sininen kirahvi: Oi, kiva kuulla, että koit Zoltanin tarinan kiinnostavaksi! Halusin pitää vampyyrit aika "klassisina" ja pelkäsin vähän, että tarina jää liian geneeriseksi. Sanos muuta, olispa itselläkin tuollainen ajatusseula! :D Helpottaisi kummasti päänsisäistä kaaosta.

Lainaus
Padma ja Viktor sopii jotenkin kummallisesti yhteen, kun ne on niin erilaisia mutta kuitenkin niin samanlaisia.
Jes! Padmasta ja Viktorista tais tulla tän kokeilun myötä mun OTP. :'D

Kiitos jälleen kommentista! <3

FractaAnima: Ihana kuulla, että kieli miellyttää. Koen, että se on mun vahvuus, vaikka välillä joutuukin vähän puristamaan, kun ei meinaa mitenkään lähteä. (Kuulostipa epäilyttävältä...) Ja tosiaan, olen iloinen, että Zoltanin tarina iski!
Heheh, joo, ajattelen kanssa, että Viktor on kyllä omalla tavallaan rohkea (ei siis mikään pelkuri), mutta ei mikään riskienottajakaan, ja mieluummin elelisi rauhallista, mukava elämää omissa oloissaan. Ja Padma taas on vähän jääräpäinen ja ehkä vähän turhankin itsevarma siinä suhteessa. :D Hänellä taitaa olla aika vahva usko siihen, että pystyy hallitsemaan erilaisia tilanteita. Kiitos tosi paljon kommentista ja loistavaa, että tykkäsit! <3



4. luku
Suklaasammakko

Kaksi erillistä elämää asettui hämmästyttävän mutkattomasti rinnakkain. Viktor ihmetteli sitä joka aamu Padman ojentaessa Profeetan urheilusivut pöydän yli sanaakaan sanomatta. Samalta oli varmaan tuntunut velhosta, joka oli ensimmäistä kertaa köyttänyt kourallisen kuivia varpuja oksan päähän ja lentänyt. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Jos Viktor olisi ollut lyyrisempi sielu, hän olisi varmaan lisännyt, että siinä oli taikaa.

Eräänä iltana he leijuttivat kaksi muhkeaa nojatuolia kukkulan huipulle. Taivas oli täynnä tähtiä, ja pakkanen oli pyyhkäissyt tähtipölyä myös maan pinnalle. Heidän kupeissaan höyrysi Viktorin äidin reseptillä valmistettu kaakao, joka pysyi kylmyydestä huolimatta juuri sopivan lämpimänä.

Velho ja noita katselivat niska kenossa yötaivaalle.
"Lontoossa ei ikinä näe tähtiä", Padma huokaisi ja hymyili raukeana.
"Jästit rakastavat keinovaloa. En ymmärrä sitä. Ei öisin ole muuta näkemisen arvoista kuin tuo", Viktor mumisi.
"Tunnetko sinä tähtikuvioita?" hän kysyi hetken kuluttua.
"Tietenkin", Padma vastasi. "Sain Upean tähtitiedon S.U.P.E.R.-tutkinnosta."
"En ymmärtänyt tuosta sanaakaan", Viktor sanoi. Tähtitieto ei ollut kuulunut Durmstrangin opetussuunnitelmaan.
"Totta puhuen, vaikka tiedon ja sivistyksen ystävä olenkin, en tiedä itsekään, miksi meidän piti käyttää niin paljon aikaa taivaalle tiirailuun. Kentaurit ennustavat tähtien ja planeetoiden liikkeistä, mutta minulle jäi käteen vain paljon vaikeita sanoja. Olkoonkin, että olen tehnyt vaikutuksen muutaman treffikumppaniin tähtien tuntemuksellani", noita nauraa heläytti.

Padma oli hetken hiljaa ja katseli kiinteästi taivaalle. Kuusta oli jäljellä vain ohut sirppi, kuin joku olisi vetänyt viillon taivankanteen.
"Tuo tuolla on Kaksoset", hän sanoi ja piirsi tähtikuvion ääriviivat sormellaan. Viktor kallisti päätään yrittäen hahmottaa, miten tähtien sekamelskasta saattoi löytää mitään kaksosia muistuttavaa.
"Kun taikayhteisö vihdoin uskoi, että Voldemort oli palannut, vanhempamme eivät päästäneet meitä Tylypahkaan", Padma aloitti kokeilevasti, ei vielä täysin vakuuttuneena siitä, että halusi kertoa tarinaansa. Hän vilkaisi Viktoria ja ilmeisesti löysi vastauksen tämän kasvoilta, sillä jatkoi:
"Minä ja Parvati itkimme viikon. Emme välittäneet vaarasta. Ikävöimme ystäviämme ja oppitunteja. Parvati tosin taisi ikävöidä enemmän poikia kuin oppitunteja. Minä kaipasin eniten kirjastoa ja kuvittelin mustasukkaisena, miten joku valtaisi minun lukunurkkani."
Noita hymyili surumielisesti. Hän laski katseensa kaakaomukiinsa, joka oli täyttynyt itsestään.
"Kun Voldemort sitten nousi valtaan, meidän oli pakko palata Tylypahkaan. Itkimme taas, eivätkä kyyneleet loppuneet. Tylypahka ei ollut enää entisellään. Ystävieni sängyt olivat tyhjillään. Pelkäsin Parvatin puolesta aina, kun hän ei ollut vierelläni. Istuin yökausia tornin ikkunassa ja etsin Kaksosten tähtikuviota. Kun löysin sen, en halunnut irrottaa siitä katsettani. Minulla ei ollut mitään muuta, mihin tarttua kuin päähänpinttymä siitä, että niin kauan kuin nuo tähdet pysyisivät taivaalla, mekin olisimme turvassa."
Viktor kuunteli vaitonaisena. Hänen juroudestaan tehtiin usein pilkkaa, mutta ainakaan hänellä ei ollut tarvetta täyttää hiljaisuutta turhilla sanoilla.
"Tiedän, että tähdet ovat vain kaasusumua ja sattumaa. Ei niitä kiinnosta, elämmekö vai kuolemmeko. Ja vaikka kiinnostaisikin, ne ovat ihan liian kaukana puuttuakseen asiaan. Silti minusta on mukavaa ajatella, että nuo tähdet suojelivat meitä."
Padma pyyhkäisi poskiaan paksun talviviitan hihaan. Viktor ei vieläkään sanonut mitään. Hänen kätensä seisahtui kerran ilmaan heidän välissään ja laskeutui sitten päättäväisesti Padman käden päälle. Hän oli tuntevinaan tämän ihon lämmön lohikäärmeennahkahanskojen läpikin.

***

Retkielämä jatkui päivä toisensa jälkeen kodikkaana ja hyväntuulisena. Päiväsaikaan he kartoittivat lehtometsiä, ja Viktor merkitsi tyytyväisenä lokikirjaansa mallikelpoisen puunrungon koordinaatit toisensa jälkeen. Illat Padma vietti kumartuneena pergamenttikääröjensä ylle ja kirjoitti muistiinpanoja sulkakynä savuten. Viktor puuhasteli luudanvartensa parissa tai luki Gwenog Jonesin omaelämänkertaa.   

He olivat jättäneet Zoltan Väkevän linnaansa ja lentäneet koilliseen. Rinteet olivat vaihtuneet laaksoiksi ja taas takaisin heidän alapuolellaan. Pilvinen sää ja ohut lumipeite olivat saaneet maiseman näyttämään siniseltä. Karpaatit olivat kätkeytyneet sumuverhon taakse. Viktor oli miettinyt, paljastaisiko Padmalle, että vuoristossa asui jättiläisiä, mutta nähnyt lopulta parhaaksi olla vaiti. Noita olisi kuitenkin päättänyt haastatella samalla reissulla vielä muutaman vuorenpeikonkin.

He olivat laskeutuneet pienen laakson pohjalle, joen varteen rakennettuun jästikylään hämäytysloitsun suojissa. Kylässä oli yksi katu, sen keskellä kirkontorni ja kirkontornin edessä tori, ja kun torilla seisoi, näki kylän päästä päähän. He olivat ostaneet torilta ruokatarvikkeita ja istuneet sitten tuntikausia paikallisessa juottolassa lämmittelemässä luumuviinan äärellä. Palinka oli voidellut sikäläisten kielenkärjet, ja Padma oli ohjannut puheen vampyyreihin. Vanha nainen, jonka syvät otsarypyt olivat roikkuneet melkein silmille asti, kertoi monta tarinaa verenimijästä, joka oli piileskellyt kylän takana kasvavassa metsässä. Väittipä nainen tavanneensakin sen kerran. He olivat kierrelleet metsässä kolme päivää löytämättä jälkeäkään vampyyristä. Viktor alkoi väsyä ja Padma turhautua.

Sitten, ihan arvaamatta ja kummankin osapuolen yllätykseksi he alkoivat riidellä. Aivan kuin planeettojen liikkeen ajamina he löysivät itsensä kiistelemästä kerran toisensa jälkeen. Kaikki, mitä Padma teki, ärsytti Viktoria. Kaikki, mitä Viktor teki, sai Padman veren kiehumaan. Padma levitti tutkimusaineistonsa ympäri telttaa, ja Viktor kompasteli pergamenttirulliin aamuhämärässä. Viktor ei muuta ajatellutkaan kuin luutia, luutia, luutia. Padman jäljiltä kylpyhuone lainehti kuin vedenpaisumuksen jälkeen. Viktor keitti liian laihaa kahvia.

Heillä oli takanaan taas yksi tulokseton retki Transylvanian tasangolla ja he olivat palaamassa pettyneinä teltalleen. Auringosta ei ollut näkynyt koko päivänä vilaustakaan. Sankka lumipyry oli pakottanut heidät laskeutumaan ja taittamaan loppumatkan jalan. Padma puhui taukoamatta. Vaikka olikin jo jonkin aikaa sitten lakannut kuuntelemasta, Viktor tiesi kyllä, mistä noita jauhoi. Hän oli kyllästynyt loputtomiin luentoihin vampyyrien kaltoinkohtelusta. Padma oli auttamattoman jääräpäinen suhteessaan verenimijöihin.

"Anna jo olla", Viktor mutisi äkäisesti. Hänen varpaitaan palelsi ja märkä lumi tarttui kaavunhelmaan.
"Mitä?" Padma kivahti. Noidan hiukset olivat liimautuneet otsaan, ja hän niiskutti niiskuttamasta päästyään.
"Sanoin, että anna jo olla", Viktor toisti valmiina haastamaan jälleen kerran riitaa. "Jos et osaa puhua muusta kuin vampyyreistä, niin oltaisiinko sitten edes hetki hiljaa."
Padma suutahti. He olivat hioneet riitelyn jalon taidon huippuunsa muutamassa päivässä, eikä mennyt kauaakaan kun he olivat jo onnistuneet loukkaamaan toisiaan verisesti.
"Sydämetön sosialisti!" Viktor herjasi.
"Sivistymätön barbaari!" Padma ilkkui takaisin.

"Olen saanut tarpeekseni!" Padma julisti lopulta kasvot kiukusta punaisina. Hän käänsi selkänsä Viktorille ja lähti marssimaan rinnettä alaspäin.
"No hyvä! En olisikaan jaksanut enää hetkeäkään!" Viktor karjui hänen peräänsä. Bulgarialainen nosti käsivarret puuskaan rinnan päälle ja alkoi laskea sataan rauhoittuakseen. Hän pääsi kahteenkymmeneenkolmeen, kun rinteestä kuului ensin yllättynyt ulvahdus ja sitten nyyhkäys.
"Viktor!" Padma kutsui särkyneellä äänellä. Viktor tunsi, miten kiukku valahti hänen ruumiistaan ja teki tilaa uusille tunteille. Hän säntäsi juoksuun.

Hän löysi Padman myttynä lumihangesta, vasen jalka luonnottomaan asentoon vääntyneenä. Noidan kasvot olivat vahanvalkoiset ja kivun vääristämät. Tämän hengitys oli tiheää ja muistutti haavoittuneen eläimen huohotusta.
"Mitä tapahtui?" Viktor kysyi säikähtäneenä. Hänen sydämensä hakkasi niin voimakkaasti, että hän tuskin kuuli omaa ääntään.
"Putosin johonkin penteleen murmelinkoloon", Padma parahti yhä kiukkuisena. Viktor vilkaisi hänen jalkoihinsa ja käänsi äkkiä katseensa. Hänen mielessään välähti kuva kahteen osaan napsahtaneesta Puhtolakaisu seiskasta.
"Nyt olisi hyvä hetki pyörtyä", hän sanoi Padmalle ja irvisti. Noita ei totellut, uppiniskainen kun oli.

Viktor oli pudonnut luudanvarrelta kerran. Se oli tapahtunut hänen ensimmäisissä arvokisoissaan. Ryhmy oli yllättänyt hänet takaapäin ja iskenyt suoraan selkään. Hän muisti edelleen, miltä oli tuntunut vain pudota. Joku yleisöstä oli ehtinyt taikoa kentän kimmoisaksi kuin trampoliini hänen alapuolellaan. Jälleennäkeminen maanpinnan kanssa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin suloinen. Hän oli murtanut olkaluunsa ja kaksi kylkiluuta.

"Fenkoli!" hän sanoi ja osotti Padman jalkaa sauvallaan. Noita vavahti, kun alkeellinen lasta väänsi säären oikeaan asentoon.
"Nyt sinut pitää saada sairaalaan", Viktor mutisi ja auttoi Padman varovaisesti ylös maasta. Noita oli edelleen tajuissaan mutta nojasi häneen koko painollaan. Viktor sulki silmänsä ja pinnisteli keskittyäkseen. Hetken kuluttua he kaikkoontuivat räksähtäen.

He ilmiintyivät Timisoaran taikalasaretin ala-aulaan. He horjahtelivat vastaanottotiskille, mistä punatukkainen noita ohjasi heidät kuudennen kerroksen ortopediselle osastolle kärtettyään ensin Viktorilta nimikirjoituksen.
"Viktor Krum! Viktor Krum!" parantajat ja hoitajat hihkuivat ohittaessaan heidät kuudennen kerroksen pitkällä käytävällä. Lopulta 150-senttinen ja vähintään 150-vuotias parantajavelho otti heidät vastaan vatkattuaan ensin pitkään Viktorin kättä. Mikäli Viktor ymmärsi oikein, parantaja oli onnitellut häntä hienosta lennosta vuoden 1999 piirinmestaruuskisoissa.
"Niin niin, mutta tällä noidalla on jalka poikki!" hän ärisi ja osoitti Padmaa, joka oli viimein suostunut pyörtymään eikä joutunut todistamaan onnetonta sairaalakomediaa.

Lopulta Padman sairaalasänky leijutettiin toimenpidehuoneeseen. Viktor jäi istumaan epämukavalle ja hänen ruumiinrakennettaan ajatellen liian piskuiselle tuolille käytävään. Hänen vieressään kuorsasi kääpiö, jolla oli side pään ympärillä. Toisella puolella käytävää odotteli tuomiotaan nuori noita, jonka olkapäästä kasvoi ylimääräinen käsi. Käsi vilkutti hänelle ujosti, ja Viktor vastasi tervehdykseen. Henkilökuntaa kulki käytävällä edestakaisin valkoisissa kaavuissaan. Kun sama hoitaja ohitti hänen tuolinsa kolmannen kerran kiinteästi tuijottaen, hän alkoi epäillä, etteivät kaikki suinkaan toimittaneet sairaanhoidollisia tehtäviään. Neljännen kerran ohimennessään hoitaja viimein rohkaistui pyytämään nimikirjoitusta.

Tunnit kuluivat desinfiointiaineen hajuisessa horroksessa, ja Viktor oli nukahtanut. Hän havahtui siihen, että nimikirjoitusta pyytänyt hoitaja yritti töniä häntä hereille.
"Voitte nyt mennä katsomaan vaimoanne", hoitaja ilmoitti pehmeästi.
"Emme me ole naimisissa", Viktor mumisi ja hieroi unta silmistään. Hoitaja odotti, että hän pääsi jaloilleen, ja lähti sitten näyttämään tietä. Hetken mielijohteesta Viktor osti suklaasammakon välipala-automaatista.

Padman huone oli käytävän päädyssä. Huoneessa oli kaksi vuodetta, joista toisen eteen oli vedetty valkoinen verho. Padma makasi toisessa vuoteessa kasvot kalpeina ja silmät suljettuina. Hoitaja sulki oven perässään ja jätti heidät kahden. Padma avasi silmänsä, kun Viktor istahti vuoteen viereen.
"Hei", velho tervehti äänellä, jonka pehmeys yllätti hänet itsensäkin.
"Terve", Padma kuiskasi käheästi. Ohut hymy väreili hänen huulillaan.
"Miten menee?" Viktor kysyi.
"On mennyt paremminkin", Padma hekotti hiljaa. "Ne juottivat minulle pullollisen Luuran-kokoa. Ensimmäisen kulauksen jälkeen ajattelin, että eiköhän yhdelläkin jalalla pärjää, mutta ne sadistit pakottivat juomaan loputkin."
Viktor irvisti myötätuntoisena.
"Ehkä näin on kuitenkin parempi", hän lohdutti ja ojensi suklaasammakon noidalle.
"Kiitti", Padma hymähti. Hän avasi tinakääreen, vilkaisi mukana tullutta keräilykorttia ja haukkasi palasen sammakon päästä.
"Minkä sait?" Viktor kysyi. Hänen kätensä tuntuivat omituisen virattomilta, ja hänen olisi oikeastaan tehnyt mieli tarttua... Viktor pudisti ajatuksen päästään ennen kuin se ehti loppuun asti.
"Merlinin. Taas. Minulla on niitä ainakin tusina", Padma huokaisi suu täynnä suklaata. Sitten hän haukotteli leveästi.
"Ne sanoivat, että minun kannattaa yrittää nukkua. Jos hyvin käy, nukun kivuliaimman vaiheen ohi", hän sanoi ja näytti epäilevältä. Viktor nyökkäsi.
"Olen tässä, kun heräät."
Hänen tuntemansa Padma olisi sanonut jotakin ivallista ja hätistänyt hänet käytävään. Noita ei tehnyt vastarintaa, mistä Viktor päätteli tämän olevan todella väsynyt.

Viktor katseli, kuinka Padman silmät painuivat kiinni, ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Hoitaja oli avannut Padman palmikon, ja tämän mustat hiukset levisivät pielukselle. Viktor tajusi, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki Padman hiukset auki.

Viktor oli taas torkahtanut tuoliin ja heräsi omaan kuorsaukseensa. Huoneessa oli pimeää ja hiljaista. Padma nukkui edelleen sikeästi. Hänen rintakehänsä kohoili rauhallisesti hengityksen tahtiin. Nukkuessaan hän oli työntänyt peittonsa sivuun, ja Viktor nousi suoristaakseen sen. Sairaalassa oli viileää, eikä Padman sopinut vilustua. Padman oikea käsi lepäsi patjalla kämmen ylöspäin. Viktor katsoi sitä hetken mietteliäänä, mutta peitteli sen sitten pöyheällä untuvatäkillä.

Seuraavan kerran Viktor heräsi siihen, että joku sytytti huoneeseen valon ja toivotti ovensuusta huomenet kirkkaalla äänellä. Nimikirjoitusta pyytäneen hoitajan vuoro oli ilmeisesti päättynyt, sillä nyt huoneeseen marssi lyhyt pyylevä noita aamiaiskärryä työntäen. Padma oli jo hereillä ja tuijotti lähestyvää aamiaista kuin jotakin hyvin epämiellyttävää.
"Kuinkas täällä voidaan?" hoitaja kysyi englanniksi. Hän kiskaisi Padman peiton sivuun ja tarttui riuskalla otteella tämän jalkaan. Padma ähkäisi pikemminkin hämmästyksestä kuin kivusta.
"Hyvältä näyttää", hoitaja sanoi itsekseen ja käänteli jalkaa kuin se olisi ollut erityisen mehevä paisti. "Pääsette jo tänään kotiin", hän lisäsi iloisesti ja taputti Viktorin kättä äidillisesti.
"Onko minun siinä tapauksessa pakko syödä tuo?" Padma kysyi suorasukaiseen tyyliinsä ja osoitti harmahtavaa puuroa tarjottimella.
"On", hoitaja sanoi painokkaasti ja rypisti kulmiaan. "Se on ehdottoman välttämätöntä."
Padma pyöritteli silmiään, kun hoitaja jatkoi kierrostaan. Hetken kuluttua verhon takaa kuului yökkäilyä. Kuka tahansa siellä makasikin oli samaa mieltä ruoan tasosta kuin Padma.

Aamiaisen jälkeen joku tuli taas kerran sorkkimaan Padman jalkaa. Tällä kertaa valkokaapuinen oli ilmeisesti parantaja, sillä hän tutki koipea paljon aamiaisen tarjonnutta noitaa perusteellisemmin.
"Kotiutetaan", hän sanoi olkansa yli kirjoitusalustaa pitelevälle hoitajalle. Hoitajan sulkakynä alkoi sauhuta, ja parantaja marssi matkoihinsa sanomatta sanaakaan potilaalle.
"Siis. Kotiutetaan", hoitaja toisti osoittaen sanansa Padmalle.
"Sen verran minäkin ymmärsin", noita mutisi ja vääntäytyi istumaan.
"Eiköhän mennä ennen kuin ne muuttavat mielensä", hän tokaisi reippaasti, hyppäsi vuoteelta ja oli saman tien kaatua, kun oikea jalka petti alta.
"Hups", hän sanoi otsa tuskanhiestä helmeillen. "Pitänee ottaa varovasti."

***

Seuraavana aamuna pakkasessa värjötteli yhden sijaan kaksi pöllöä. Viktor oli ymmällään. Toinen pudotti Päivän profeetan hankeen hänen jalkojensa juureen, ja sille hän ojensi tottuneesti viisi sulmua. Pienemmällä oli silläkin mukanaan sanomalehti, jota hän ei tunnistanut. Lintu tapitti häntä odottavaisesti. Lopulta hän laski viisi sulmua sillekin. Pieni pöllö näytti tyytyväiseltä ja lehahti taivaalle.

"Tulikohan tämä väärään osoitteeseen?" Viktor mietti ääneen rullattuaan tunnistamattoman sanomalehden auki. Padma, jonka hiukset olivat taas tiukalla palmikolla, nappasi lehden katsoakseen sitä tarkemmin.
"Ei, siinä on sinun nimesi", hän sanoi ja osoitti lehden takakantta, joka yläkulmassa tosiaan oli Viktorin nimi romaniankielisen osoitteen yläpuolella.
"En minä muista tilanneeni yhtään sanomalehteä", velho mutisi ihmeissään. Padma napautti lehteä sauvallaan. Se kohosi ilmaan ja kiepsahti ympäri. Kun se laskeutui siististi taiteltuna takaisin pöydälle, etusivun otsikot ja tekstit olivat muuttuneet ymmärrettäviksi.
"Näppärää", Viktor kehaisi. Se, miksi Timisoaran Taika-aviisi oli lähetetty heidän ovelleen, oli kuitenkin yhä mysteeri. Padma hymyili omahyväisesti ja tarttui lehteen. Koska hän ei odottanut löytävänsä mitään kiinnostavaa, hän selaili sitä ylimalkaisesti samalla kun haukkasi voisarvea. Sitten jokin vangitsi hänen huomionsa. Hänen silmänsä levisivät ja alkoivat ahmia tekstiä. Viktor oli varma, että kukaan muu kuin Hermione ei voisi kilpailla Padman kanssa lukunopeudesta. Hän seurasi, miten Padman kasvoille levisi ensin hämmästys, sitten epäusko ja lopuksi närkästys. Luettuaan jutun loppuun Padma viskasi lehden hänen eteensä.

"Myöhään tiistai-iltana Timisoaran taikalasaretti sai kuuluisan vieraan. Viktor Krum (28) ilmiintyi sairaalaan tuntematon noita käsipuolessaan. Krumin on huhuttu tapailevan tunnettua seurapiirikaunotarta Mirelda Muikeaa, mutta lähteemme mukaan huispaajan ja tuntemattoman noidan välit ovat likeiset – Mirelda-parka taitaa olla muisto vain!
– He eivät ole naimisissa. Herra Krum kertoi sen minulle luottamuksellisesti, nimettömänä pysyttelevä hoitaja kertoo.

Krum, Bulgarian maajoukkueen entinen etsijä, eläköityi vuonna 2002 kärsittyään jo toistamiseen kirvelevän tappion maailmanmestaruuskisoissa. Tietolähteiden mukaan Krum oli sairaalassa yön yli ja jakeli nimikirjoituksia. Sairaalasta ei suostuttu kertomaan, mikä kuuluisan huispaajan oli tuonut Timisoaraan, mutta tietolähteidemme mukaan tapaukseen ei liittynyt pimeää taikuutta. Krumin ympärillä on aiemmin kierrellyt huhuja laittomista hevoskotkakilpailuista ja armenialaisten puhpalleroiden salakuljetuksesta. Tähti on itsepintaisesti kieltäytynyt kommentoimasta väitteitä."


Jutun alapuolella oli kuva hänestä ja Padmasta sairaalan porteilla.
"Maailmankuulu huispaaja Viktor Krum ja hänen tyttöystävänsä, jolla on yllään viehättävä lemmikinsininen leninki", Padma ärjyi ja osoitti tekstiä kuvan alapuolella.
"Lemmikinsininen leninki!" hän toisti raivoissaan kuin verisen loukkauksen. "Ei sanaakaan minun uraa-uurtavasta kenttätutkimuksestani vampyyrien parissa! Ehei, se riittää, että leninkini on viehättävä."
Padma vei lehden Viktorin nenän edestä. Hän repi sen kappaleiksi, rypisti kasaan ja heitti tulisijaan. Sauvannäpäytys, ja lehti oli ilmiliekeissä.

"Mitä sinä siinä virnuilet?" Padma äyskähti huomatessaan, että Viktor vain katseli häntä huvittuneena.
"Mietinpähän vaan, mitä mahdoit ajatella siitä, että sinua kutsuttiin minun tyttöystäväkseni", hän sanoi ja virnisti aina vain leveämmin.
"E-en edes huomannut", Padma takelteli. Viktor nauroi noidan tyrmistykselle ja väisti täpärästi, kun tämä yritti heittää häntä Päivän profeetalla.

her shaking shaking
glittering bones

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Kerkisin jo lukea pari lyhyttäkin, mutta tämä on nyt se kommenttikampanjan virallinen kommentti. :) Huomasin tämän uusien viestien listalla jo joskus aiemmin (kiinnostavan kuuloinen ficci julkaistu ja syntymäpäivänäni vieläpä!), mutten kerinnyt lukemaan tarkemmin, joten sain kampanjasta hyvän "tekosyyn" tarttua siihen nyt jo muun kiireen lomassa. :)

Minä olen monesti haaveillut, että kirjoittaisin jonkun ficin ensin valmiiksi ja sitten vasta julkaisisin sen osa kerrallaan. Turha toive, mutta iloitsen siitä että sinä ainakin olet saanut tämän onnistumaan! Hieno juttu! Hatunnosto ja hurraus sen kunniaksi! :)

Lainaus
Niin, ja Viktor on ihan tietoisesti puheliaampi ja osaa ääntää ääkkösiä, sillä en pidä sellaista ficciä kovinkaan mielekkäänä, jossa toinen päähenkilö vain murahtelee ja mököttää.
Kyllä ne mökötkin kuitenkin joskus ihan juttelevat. Ainakin sopivassa seurassa! ;)

Tarina vei nopeasti mennessään ja viehätti kovasti! Padma on yksi suosikkihahmojani ja sinun Viktorisi oli tosiaan toista maata kuin Rowin mökö-Viktor. Mutta tuskinpa Hermionekaan olisi pojan kanssa vaivautunut kirjoittelemaan, ellei hänessä olisi ollut vähän syvällisempääkin puolta? Jo itse kohtaaminen oli veikeä, kekseliäs ja samalla esitteli hahmot hyvin toisilleen!

Lainaus
Autereiset iltapäivät kutoutuivat loputtomaksi ketjuksi, jossa yhtä silmukkaa ei erottanut toisesta.

Vanhaan hyvään aikaan urheilijat olivat kansallissankareita eivätkä komeljanttareita.

Viktor heräsi niin varhain, ettei kukkoakaan olisi saanut laulamaan ilman väkikeinoja.

Hänen oli vaikeaa löytää itsestään solua, jolta olisi liiennyt sympatiaa kaupungistumisen koettelemille vampyyreille.
Nautin kovasti käyttämästäsi kielestä ja ilmaisuista. :) Viktorista tuli ihana tunnelma, sellaiset pikku maininnat kuten lapsuuden luudanvarren tärkeys, miten hän tunsi oikean luudanvarren muodon odottavan puun sisässä esiin veistämistään, ja miten ajatukset sopivat oikein hyvin hänen päähänsä. <3 Padma oli viehättävän itsenäinen ja kekseliäs tiedenainen. Matkakokoinen ajatuseula (yhdellä ässällä ainakin kirjojen mukaan, eikö?) tuntui minusta erityisen sopivalta idealta kiertelevälle tieteilijälle! Pidin siitä, miten tähdistön näkeminen toi hänelle tukea vaikeina aikoina.

Vampyyrit tyyli-ikoneina tuntui myös jotenkin hilpeältä ajatukselta. Ja että vampyyri oli nolona kun tuli yllätetyksi yöasussaan.  ;D

Nämä kaksi taitavat tämän jälkeen olla minunkin OTP, niin luontevasti he solahtavat yksiin tässä tarinassasi. Olen tosi iloinen, että jatkoa on luvassa, ja toivottavasti sitä on luvassa vielä pitkälti! Siitä on aikaa, kun on tullut luettua kunnollista juonellista pitkää ficciä. :) Tulin tämän ficin olemassaolosta todella iloiseksi! Kiitos, kun kirjoitit sen! :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Fiorella: Kiitos kaikista kommenteistasi! <3 Ilahduttivat kovasti. Onpa hauska sattuma, että juuri syntymäpäivänäsi tämän satuin julkaisemaan! :D Mun oli pakko nyt toimia näin, sen verran monta keskeneräistä jatkista mulla Finissä on... Nytkin mulla on työn alla yksi pidempi teksti, ja aion kärsivällisesti naputella sen loppuun asti, ennen kuin pistän ensimmäistäkään riviä Finiin.
Se on kyllä muuten ihan totta, että tuskinpa Hermione älykkäänä ja sanavalmiina noitana olisi jaksanut Krumin kanssa viettää aikaa saatika kirjoitella, jos tällä ei olisi mitään sanottavaa.

Haa, totta! Se on varmastikin ajatuseula. :'D Olen vain aina lukenut sen ajatus+seula. Samaa sarjaa Kalmanhanaaukion ja ruttusarvisen niistasiikin kanssa – noitakaan en ole koskaan osannut lukea oikein!
Ihana kuulla, että tykkäät tekstistä ja paritus iski! <3



5. luku
Haralamb Hirveä

Lauha etelätuuli oli sulattanut lumen yhtä nopeasti kuin se oli satanutkin. Alkutalven kelmeä aurinko värjäsi teltan seinät oranssiksi ja lämmitti myös sen asukkien välit ennalleen. Timisoaran taikalasaretissa vietetyn yön jälkeen he olivat kohdelleet toisiaan muutaman päivän ajan korostetun ystävällisesti. Kummankin helpotukseksi he palasivat kuitenkin pian tuttuun rutiiniinsa, jossa Padma piikitteli ja Viktor murahteli vastaukseksi.

"Kuuluisa huispaaja, kahdeksan kirjainta, alkaa M:llä?" Padma kysyi ja kohotti katseensa Päivän profeetan ristikosta. Viereisellä sivulla puhuttiin taikaministeriön uudesta lakiesityksestä, joka kieltäisi Weasleyn Welhovitsien valmistaman Kannettavan suon levittämisen julkisille paikoille. (Ministeriö oli jo joutunut suuriin vaikeuksiin, kun joku neropatti oli kuljettanut Kannettavan suon Buckinghamin palatsiin.) Jutun vasemmalla puolella mainostettiin Rita Luodikon uutta paljastuskirjaa Kohtalottaret-yhtyeen basistista.

"En tiedä", Viktor ynähti vastaukseksi vilkaisematta Padmaan. Hän punnitsi Victory II:n prototyyppiä käsissään. Joka ilta, kun he olivat pystyttäneet teltan, hän oli istunut tulen ääreen ja tehnyt muutoksia luudanvarteen sen perusteella, mitä oli nähnyt. Padman tekniikka oli hänen kärsivällisestä opetuksestaan huolimatta edelleen ala-arvoinen, mutta Victory II lensi päivä päivältä paremmin.

Padma pyöritteli silmiään.
"Kuuluisa pölkkypää, kuusi kirjainta, alkaa V:llä?" hän kysyi saamatta edelleenkään vastausta.
 "Viistääkö se sinusta hieman liikaa vasemmalle?" Viktor mietti ääneen. Padma tuijotti häntä äimistyneenä.
"Anteeksi kuinka? Viistääkö mikä hieman liikaa vasemmalle?" noita kysyi. Nauru nyki hänen suupieliään. Viktor näytti hetken häkeltyneeltä ennen kuin rehahti nauruun. Hänen päivistään ei ollut puuttunut naurua sen jälkeen, kun hän oli tavannut Padman. Huomioon oli toki otettava sekin, että ennen sitä hän oli viettänyt päivänsä yksin.

***

"Tämä seuraava kaveri ei muuten välttämättä yllä vieranvaraisuudessa ihan Zoltan Väkevän tasolle", Padma huomautti ohimennen heidän valmistautuessaan lähtöön seuraavana aamuna. Noita oli pakannut pergamenttikäärönsä, sulkakynänsä ja sanakirjansa pieneen olkalaukkuunsa, ja Viktor purki teltan sauvan heilautuksella. Kuura oli pukenut luonnon säkenöivään huntuun ja tehnyt talventörröttäjistä veistoksia. Heidän hengityksensä höyrysi paksuina pilvinä pakkasessa.
"Kuinka niin?" Viktor murahti heittäessään repun selkäänsä.
"No, mikäli kylässä kierteleviin huhuihin on luottaminen, Haralamb Hirveä on verenhimossaan kyltymätön. Sen kerrotaan valitsevan uhreikseen nuoria vereviä neitoja ja vangitsevan heidät linnaansa. Huhutaan, että se katkoo vankiensa jalat, jotta he eivät pääse pakenemaan. Se pakottaa uhrinsa istumaan samassa aamiaispöydässä, kun juo itse heidän tuoreena laskettua vertaan", Padma jatkoi kepeään seurustelusävyyn.
Viktor tuijotti noitaa epäuskoisena.
"Ja sinä haluat tavata tämän hurmurin, koska...?"
"Kuules nyt", Padma suutahti. "Minun otantani tuskin olisi kovinkaan edustava, jos suostuisin haastattelemaan vain ihmisrakkaita vampyyreja! Sellaisella tutkimuksella voisi yhtä hyvin heittää vesilintua."
Viktor nousi Komeettansa selkään sanomatta mitään. Oli turhaa mainita, että Padman otos jäisi varsin suppeaksi siinäkin tapauksessa, että haastateltava tekisi tutkijasta henkilökohtaisen veripankkinsa.

Haralamb Hirveä asui kertomusten mukaan yksinäisessä tornissa, joka oli joskus ammoisina aikoina pystytetty saarelle kirkasvetisen vuoristojärven keskelle. Noita ja velho löysivät tornin helposti. Se oli tuskin paremmassa kunnossa kuin Zoltan Väkevän linna, mutta sen huipulla liehui ruosteenpunainen lippu merkiksi siitä, että joku toden totta oli valinnut kivikasan asuinsijakseen. Järven rannassa näkyi ränsistynyt laituri ja siihen köytettynä yhtä surkean näköinen kulkupeli.
"No, eiköhän lennetä lähemmäs ja katsotaan, onko ketään kotona", Viktor ehdotti hermostuneena. Hän yritti suhtautua operaatioon kuin hammaslääkärikäyntiin: mitä pikemmin pelkonsa kohtaisi, sitä nopeammin siitä pääsisi.
"Minusta se tuntuisi hieman epäkohteliaalta", Padma totesi. "Näyttää siltä, että vierailijoiden toivotaan käyttävän tuota soutuvenettä."
"Minä en välttämättä haluaisi toimia niin kuin verenhimoinen vampyyri toivoo meidän tekevän", Viktor mutisi hampaidensa välistä, mutta kuten tavallista, hänen varoituksensa kaikui kuuroille korville.
"On meidän etumme, jos teemme suotuisan vaikutuksen", noita päätteli ja lähti laskeutumaan järven rantaan. Viktor pani merkille, että hänen oppilaansa jalat tömähtivät hiekkaan aiempaa pehmeämmin.

Vesi saaren ympärillä oli peilityyntä ja heijasti taivaan kalpeaa kuvajaista. Järven yläpuolella kierteli rauhaton lokkiparvi. Sen levoton huuto kantautui veden yli ja teki Viktorinkin hermostuneeksi.
He väänsivät hetken kättä työnjaosta ennen kuin Viktor sai Padman vakuutettua siitä, että hänen oli painavampana matkustajana viisainta tarttua airoihin. Sitä paitsi hän oli nähnyt, millaisella kiivaudella noita tarpeen vaatiessa viskoi kirouksia. Hän halusi tämän olevan valmiina taisteluun, mikäli jokin yrittäisi järven pohjasta kiivetä heidän kyytiinsä. Kaakottavia vesilintuja ja satunnaisia sudenkorentoja lukuunottamatta mikään ei kuitenkaan häirinnyt järven rauhaa heidän soutaessaan kohti vastarantaa.

Ohut jääpeite murtui ritisten soutuveneen puskiessa hetken kuluttua saaren rantaan.
"Täällä ollaan", Padma sanoi hypätessään laiturille. Hän vilkaisi Viktoria kuin haastaakseen tämän väittämään vastaan.
"Niin taidetaan olla", velho murahti ja kiinnitti soutuveneen tiukasti laituriin. Hän lohduttautui sillä, että heillä oli sentään edelleen luutansa. Kiikkerä soutuvene ei ollut ihanteellisin vaihtoehto pikaiseen poistumiseen. Hän toivoi, että Padma olisi pitänyt taikasauvan kädessään eikä työntänyt sitä piiloon viittaansa alle.
"Miten sinä aiot suostutella hirviön haastatteluun?" hän kysyi irvistäen.
"Yksikään vampyyri ei voi vastustaan kunnon vanhanaikaista liehittelyä. Ne ottavat itsensä todella vakavasti", Padma vastasi ja hymyili omahyväisesti.
"No, toivotaan sitten, että se antaa sinulle tilaisuuden, eikä ole saman tien hampaat kiinni kurkussasi", Viktor tokaisi. Hän ei ehtinyt sanoa enempää, sillä Padma oli jo tarttunut raskaaseen kolkuttimeen tornin ulko-ovessa.

"Oi, suuri Haralamb Hirveä, jonka edessä Vlad Seivästäjänkin veriteot jäävät kalpeiksi! Vaellamme nöyrinä luoksesi ja toivomme mitättömien kuolevaisten korviemme saavan vielä kuulla suurenmoisista hirmutöistäsi! Kumarramme kauheutesi edessä ja pyydämme, että otat meidän armottomuudessasi vastaan!" Padma huusi kuuluvalla äänellä ja kiskoi vastustelevan Viktorin kumaraan. Hetkeen he eivät kuulleet mitään muuta kuin järven sykkeen veneen laitoja vasten. Sitten painava ovi aukesi raolleen.
"Tiedättekö, neiti, minä annoin Vladille idean niistä seipäistä. Hänen tulisi kiittää minua lisänimestään", ääni sanoi yleväään sävyyn. Sen omistaja tarkasteli heitä pimeyden suojista ennen kuin raotti ovea sen verran, että pilvisen aamupäivän valo mahtui sisään.

Haralamb Hirveä oli pitkä ja raamikas, ja sen leuasta kasvoi pitkä, siististi kammattu punainen parta. Sen silmät olivat kalpean siniset, kuin ajan haalistamat. Paksut kulmakarvat muistuttivat heinää ja rikkaruohoa kasvavaa ojanpenkkaa. Päässä vampyyrilla oli jonkinlainen keskiaikainen hattu, joka muistutti juhlavasti koristeltua pannumyssyä. Hassusta hatusta huolimatta Viktorin oli vaikea keksiä vampyyristä vitsikästä sanottavaa. Sen suipot, kellertävät kulmahampaat painautuivat rypistynyttä alahuulta vasten, eikä sen katseessa näkynyt rahtuakaan inhimillisyyttä.

"Kerron mielelläni teoistani korville, mitättömille ja kuolevaisillekin, jotka osaavat arvostaa niiden hurmeista kauneutta", Haralamb sanoi myhäillen ja suki pitkää partaansa. "Ihmettelenpä kuitenkin, mikä neidin ja herran ajaa sellaisten tarinoiden äärelle. Ei kai teillä vain ole hopealuoteja viitantaskuissa?"
"Olen tohtori Padma Patil Hekaten noita-akatemiasta ja teen tutkimusta eurooppalaisten vampyyrien elinoloista ja edellytyksistä. Edellinen haastattelemani vampyyri oli suorastaan puistattavan säyseä, hänessä ei ollut minkäänlaista kipinää! En halua kyllästyttää lukijoitani kuoliaaksi sellaisella haalealla hölynpölyllä. He kaipaavat verta ja suolenpätkiä!" Padma maalaili ja levitteli käsiään korostaakseen sitä mahtavaa vaikutusta, jonka Haralamb Hirveän tarina pölyttyneisiin akateemikkoihin tekisi.
Vampyyri nauraa kirskahti.
"Hah! Olette tulleet oikeaan paikkaan. Sanottakoon tosin, että sen verran sivistystä olen elämäni aikana hankkinut, että en jätä suolenpätkiä lojumaan", Haralamb hymisteli. Viktor ei edelleenkään ollut vakuuttunut Padman arviointikyvystä, mutta siinä noita ainakin oli ollut oikeassa, että verenimijät todella olivat tavattoman persoja kohteliaisuuksille.
"Kukas tämä urheilullinen herrasmies sitten on, Padma Patil?" Haralamb kysyi ja vilkaisi Viktoria halveksuvasti.
"Hän on minun kirjurini", Padma sanoi nopeasti ja kiskaisi pergamenttirullan laukustaan. "Sulkakynäni ei mitenkään pysyisi kaikkien mehukkaiden, verisien yksityiskohtien perässä ilman häntä!"
Vampyyri loi velhoon vielä viimeisen epäluuloisen katseen ennen kuin päästi heidät sisään.

"Tulkaa peremmälle", hän kehotti kylmän kohteliaaseen sävyyn. Viktor oli varma, että vaikka Haralamb Hirveää selvästi imarteli henkilöönsä kohdistettu tieteellinen mielenkiinto, vampyyri ei ollut aikeissa päästää tutkimusta painoon asti. Kun hän saisi pisteen viimeisen mehukkaan, verisen yksityiskohdan perään, Haralamb veisi heidät kierrokselle vankityrmiin.

Vieraat kiipesivät isäntänsä perässä jyrkkää portaikkoa pitkin. He olivat kuin kaksi peltohiirtä, jotka antoivat johdattaa itsensä suoraan käärmeenpesään. Se, että tornissa ei ollut lainkaan ikkuna-aukkoja, sai hermostuneen solmun kiristymään Viktorin vatsassa. Hänelle ei tullut mieleen yhtäkään menestyksekästä pakosuunnitelmaa, jonka keskiössä olisi ollut kivinen kierreportaikko. Hengästyneinä he nousivat pyöreään, lyhdyin valaistuun saliin tornin huipulla. Varikset raakkuivat katolla, ja tuuli ulisi portaikossa.

Haralamb oli ilmiselvästi nähnyt enemmän vaivaa kammionsa viihtyisyyden eteen kuin Zoltan Väkevä. Seinille oli ripustettu kuvakudoksia, joiden hyytävät aihelmat vaihtelivat keskiaikaisista kidutusmenetelmistä ihmissyöntiin. Portaikon vieressä oli pitkä ruokapöytä, jossa isäntä puuhun syöpyneistä tummista tahroista päätellen kestitsi vieraitaan heidän omalla verellään. Seinustalla oli mukavan näköinen pylvässänky, eikä arkkua näkynyt missään. Salin toisella puolella seinään nojasi kymmenkunta terotettua seivästä. Ei jäänyt epäilystäkään, etteikö Haralamb Hirveä olisi ansainnut liikanimeään.

"Istukaa toki", Haralamb sanoi. Hän osoitti kahta suoraselkäistä tuolia ja asettui itse valtaistuinta muistuttavaan, kullattuun nojatuoliin.
"Jos olisin tiennyt, että saan vieraakseni kuolevaisia, olisin varannut jotakin juotavaa", vampyyri jatkoi ilkeästi hymyillen.
"Olette kovin ystävällinen, arvon herra", Padma kiitteli. "Haluamme kuitenkin sammuttaa vain tiedonjanomme."
Noita elehti kärsimättömästi Viktorille sen merkiksi, että tämä ottaisi muistiinpanovälineet esiin. Viktor teeskenteli tehtävän edellyttämää innostusta varsin ponnettomasti.
"Kertoisitteko meille, miten teistä on tullut historian hirmuisin vampyyri?" Padma aloitti haastattelun. Haralamb siveli taas tärkeilevästi partaansa ja maisteli uutta titteliään selvästi siihen mieltyen.
"Olin jo eläessäni varsin hirmuinen mies, vaikka itse sanonkin. Sittemmin mielikuvituksellani on  ollut monta vuosisataa aikaa kehittyä nykyiseen loistoonsa. Herätin pelkoa kyllä jo aikalaisissanikin, mutta en antaisi sille liikaa painoarvoa. He olivat varsin mitättömiä ja pikkusieluisia ihmisiä", vampyyri pudisteli päätään kuin pahoillaan siitä, että oli saanut ansaitsemaansa tunnustusta vasta postuumisti.
"Elinaikanani olin kaupungin pyöveli. Merkittävä virkamies, toisin sanoen. Kutsumusammattihan se minulle tietenkin oli. En liioittele, kun sanon, että panin tuomioita täytäntöön nopeammin kuin tuomari ehti niitä kirjoittaa."
Haralambin hattu keikahti vinoon sen nauraa hohottaessa. Padma hihitti kohteliasta seurapiirinaurua, Viktor korahti moniselitteisesti.

"Miten teidät käännytettiin?" Padma kysyi.
"Voi, siitä on jo niin kauan", vampyyri huokaisi ja levitteli käsiään. "Kun elää niin pitkään kuin minä, muisti hapertuu kuin vanha pergamentti, tyttö hyvä."
Padman kasvoilla häilähti närkästys: noidan oli vaikea sietää tytöttelyä edes suurelta, verenhimoiselta vampyyrilta.
"Kenties me voisimme verestää muistoa hieman", Haralamb sanoi viekkaasti ja virnisti niin, että kulmahampaat pääsivät oikeuksiinsa. "Tiedättehän – kadonnut muisto palaa helpommin mieleen, jos luodaan sille otolliset olosuhteet."
Viktorin lihakset jännittyivät ja hän liikahtikin uhkaavasti, mutta Padma viittoi häntä pysymään paikallaan.
"Varmasti te muistatte hetken, joka on ollut niin merkittävä elämässänne! Sehän on antanut alkusysäyksen teidän loistokkaalle urallenne", Padma hyrisi tyynnyttelevästi ja räpytteli tummia ripsiään. Kepeä hymy oli kuin liimattu hänen huulilleen. Haralamb katseli häntä hetken mitään puhumatta, arvoituksellinen ilme kuolleilla kasvoillaan.

"Olet oikeassa. Kun oikein keskityn, muisto palaa kyllä mieleeni", vampyyri sanoi lopulta. Se otti kasvoilleen tuskaisan ilmeen, jonka oli kaiketi määrä ilmentää suurta keskittyneisyyttä. Viktorista vampyyri näytti pikemmin kärsivän ummetuksesta.
"Eräs kiertolainen oli tuomittu mestattavaksi paikallisen neitokaisen viattomuuden turmelemisesta. Minulla oli tapana käydä kysymässä tuomittujen viimeisiä toivomuksia. En minä niitä toteuttaa piitannut, mutta oli jotenkin viihdyttävää kuulla, miten tyhjänpäiväisiä ajatuksia heillä saattoi viimeisinä hetkinään olla. Kävin siis jututtamassa myös tätä ryysyläistä. Veikkonen oli varsin epätoivoinen. En ensin ottanut häntä todesta, kun hän väitti olevansa vampyyri. Mikään hänen surkeassa ulkonäössään ei viitannut siihen, että olin tekemisissä pimeyden kreivin kanssa. Hän pyysi minua säästämään henkiepunsa, ja tarjosi vastalahjaksi ikuista elämää. Tiesin jo silloin, että tulisin käyttämään sen huomattavasti paremmin kuin hän", Haralamb Hirveä hykerteli.
"Hän siis käännytti minut. Ensimmäiset viikot jatkoin työssäni, pidin matalaa profiilia ja tutustuin uusiin voimiini. Minulla oli koko loppuelämä aikaa, mutta en halunnut haaskata siitä sekuntiakaan! Niinpä mietin tarkkaan, mitä kuolemattomuuden lahjalla tekisin. Viimein päätin etsiä kaltaisiani: heitä, jotka eivät kavahtaneet kuolemaa tai antaneet pelon kahlita mielikuvitustaan. Janoni oli kyltymätön, kun olin kerran päässyt tuoreena lähteestä virtaavan veren makuun. Kaupungissa alkoi pian kiertää huhuja vampyyrista. Ennen lähtöäni ilmiannoin minut käännyttäneen lahopään."

"Häpeäkseni minun on myönnettävä, että vuosisatojen ajan pelkäsin ja kaihdoin taikovaa väkeä. Taikuus oli jotakin minulle vierasta, ja tapaamani velhot ja noidat eivät yleensä suhtautuneet kaltaisiini erityisen myötämielisesti. Kun sitten pohjoisessa matkustaessani tapasin ensimmäisen kerran nimekkäitä pimeyden velhoja, ymmärsin liikkuneeni väärässä seurassa. Olette varmasti kiinnostuneet kuulemaan suhteestani Gellert Grindelwaldiin?" Haralamb Hirveä katsahti Padmaan odottaen vastausta.
"Toki", Padma kakisteli ja nyökytteli voimakkaasti paikatakseen laimeaa reaktiotaan. Viktor huomasi puristavansa sulkakynäänsä niin, että muste tahri pergamentin. Ei sillä, että hänen tiivistelmänsä vampyyrin elostelusta olisi painoon kelvannut muutenkaan.
"Tiesin välittömästi, että hän oli se suuri nero, jonka ilmestymistä olin odottanut kaikki kuolemattomuuden vuosisatani. Sillä miehellä totisesti oli mielikuvitusta, eikä hän antanut niin kutsuttujen moraalisten seikkojen hämärtää ajattelunsa kirkkautta. Annoin kykyni hänen käyttöönsä ja autoin häntä löytämään oikeanlaisia kontakteja myös kaltaisistani. Kun hänet vangittiin, tunsin omankin unelmani romuttuneen", vampyyri huokaisi. "Ikuisuuden mittakaavassa seuraavaa suurmiestä ei kuitenkaan tarvinnut odottaa pitkään. Uskoin, että lordi Voldemort pystyisi siihen, mihin Grindelwaldin rahkeet eivät olleet riittäneet."
Haralamb Hirveä pudisteli surumielisesti päätään. Se ei tuntunut huomaavan, miten sen vieraat liikehtivät levottomasti tuoleillaan. Padman suu oli jäykistynyt hymyyn, joka muistutti irvistystä. Viktorin kasvoilla leimusi peittelemätön viha.

"Kurkkuani kuivaa. Puhuminen tekee minut kovin janoiseksi", vampyyri sanoi äkkiä ja käänsi kalvakat silmänsä suoraan Padmaan. "Kovin, kovin janoiseksi", se toisti ja virnisti. Sen piirteet muuttuivat karkeammiksi ja rujommiksi, kulmahampaat venyivät pituutta ja iho kiristyi kallon ympärille, kunnes se näytti enemmän hirviöltä kuin ihmiseltä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että noita ja velho ehtivät juuri ja juuri kammeta jaloilleen, kun vampyyri hyökkäsi. Padma huusi ja kompastui tuoliinsa väistäessään Haralamb Hirveää. Viktor, joka ei ollut piilottanut taikasauvaansa kaavunhihaansa pidemmälle, tähtäsi taialla vampyyrin rintaan.
"Kynsilaukkaa!" hän karjaisi ja kiskoi Padman jaloilleen. Vampyyri rääkyi korviavihlovasti kirouksen osuessa mutta ei perääntynyt. Viktor ja Padma ryntäsivät portaikkoon tornin isäntä kintereillään.
"Luuta!" Viktor huusi hengästyneenä. Padma yritti avata laukkuaan samalla, kun yritti olla kaatumatta päistikkää portaita alas. Haralamb Hirveä nauroi mielipuolisesti heidän takanaan.
"Hajothus!" Padma ähkäisi saatuaan vihdoin taikasauvan käteensä. Hän tähtäsi sauvallaan tornin seinämään. Vuosisatoja aiemmin muuratut kivet irtosivat saumoistaan, ja seinään ilmestyi velhonmentävä aukko. Viktor kiskaisi yhdellä kädellä Komeetta 210:n repustaan, tarttui toisella Padmaa kainalosta ja komensi luutaansa:
"Pakoon!"
Luuta totteli ja kiidätti painavan ja taitamattomasti lastatun kuormansa aukosta. Tornin katto heidän yläpuolellaan oli sekin romahtamaisillaan, ja heidän niskaansa sateli kattotiiliä ja linnunjätöksiä. Moinen olisi saattanut vähentää heidän pakomatkansa tyylipisteitä, mikäli joku olisi ollut näkemässä.

Viktor kuvitteli yhä kuulevansa Haralamb Hirveän huudon korvissaan, kun luuta pysäytti lentonsa turvallisen välimatkan päähän vampyyrin tornista. Se ravisti heidät maahan välinpitämättömästi kuin ilmaistakseen mielipiteensä omalaatuisesta lentotekniikasta.
Viktor makasi kohmeisessa ruohikossa pöllämystyneenä. Kun hän lopulta vilkaisi Padmaa, hän näki oman säikähdyksensä kuvastuvan hetken ajan myös tämän kasvoilta. Noita korjasi ilmeensä nopeasti ja alkoi pyyhkiä tärkeänä ruohonkorsia ja kuivunutta linnunkakkaa vaatteiltaan.
"Onneksi olimme sentään kohteliaita", Viktor sanoi purevaan sävyyn. Padma väisti hänen katsettaan.

her shaking shaking
glittering bones

Paquette

  • ***
  • Viestejä: 359
Luin kaksi ekaa lukua viime perjantaina hieman puuduttavan luennon aikana (hyi minua, ilmankos olen säälittävä ikuisuusopiskelija, enkä esimerkiksi kenttätyötä tekevä tohtori kuten Padma tässä) ja sen jälkeen täytyi lukea saman tien loputkin. Kommentointi sen sijaan meinasi taas jäädä, mutta jospa nyt jotain yrittäisin sanoa ennen viikonloppuna mahdollisesti (toivottavasti!) ilmestyvää uutta lukua.

Jos tätä fikkiä pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, sanoisin ehkä sen olevan raikas. Tämä pätee sekä hahmoihin, tarinaan että tapahtumapaikkoihin. Viktoria ja Padmaa ei kumpaakaan ole kulutettu puhki fikeissä, ja tässä tekstissä heistä on myös erittäin helppo tykätä. Juonessa pidän kovasti siitä, miten ihastuminen tapahtuu seikkailun lomassa, ja molempien ammatilliset kiinnostuksenkohteet ovat tärkeässä osassa. Miljöö on myös virkistävä, varsinkin luentosalissa istuessa oli mukava lukea raittiissa ulkoilmassa ja hienoissa metsämaisemissa lentelystä. Jonkinlaista sadunomaisuutta tarinan tunnelmassa on mielestäni myös.

Molemmista hahmoista saa jo lyhyessä ajassa jollain tapaa kokonaisen vaikutelman. Viktorin ajatus siitä, miten hän tuntee olonsa täysin luontevaksi vain lentäessään, oli mielestäni uskottava, ja se ehkä osaltaan selittää hänen nuoruuden jurotustaan (huispaustähteys luonnostaan epäsosiaalisen ihmisen kohdalla toki selittänee sitä myös). Minulle tuli jostain syystä myös mieleen joidenkin tanssijoiden kokemus, että heistä ei koskaan olisi tullut tanssijoita, jos he osaisivat ilmaista itseään kielellisesti.

Padma vaikuttaa myös heti ensikohtaamisesta lähtien miellyttävältä tuttavuudelta, ja vaikka nämä kaksi ehkä tavallaan ovatkin erilaisia, on heillä molemmilla vahvoja kiinnostuksenkohteita ja lahjakkuutta, mikä varmaan yhdistää heitä. Tykkään kovasti siitä, miten he vähän olosuhteiden pakosta päätyvät yhteen, ja sitten vaivihkaa huomaavat viihtyvänsä hyvin toistensa seurassa.

Vampyyrit ovat jänniä tuttavuuksia, tavallaan ehkä kliseisiä, mutta kuitenkin kiinnostavia ja paikoin sopivan överiksi vedettyjä. Tämä Haralamb oli kyllä jo aika hurja tapaus. :o Jäin miettimään, olisiko Padma yksin ollessaan ottanut tuollaisen riskin. Toivottavasti ei, muuten hänen tutkijanuransa saattaa jäädä turhan lyhyeksi. ;D

Tarinassa on paljon muitakin juttuja, yksityiskohtia ja kohtauksia, joista tykkäsin erityisesti, mutta pitkähköstä tekstistä kaiken mainitsemisen arvoisen esiin nostaminen tuntuu mahdottomalta. Jatkoa odotellen. :) 

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Tää kommentti jää melko lyhyeksi, koska luin nää kaikki putkeen just ku oon menossa nukkumaan, mutta kiinnostava tarina todellakin ja jään seuraamaan! (ollen ylpeä myös siitä, että tämä paritus on saanut alkunsa mun haasteesta :D)
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

argentum

  • Vieras
Tosi hieno tarina ja mahtava paritus!

 Vampyyrit on aina kiinnostaneet minua vähän ja tämän fikin myötä se kiinnostus vaan kasvaa. On tosi mielenkiintoista päästä lukemaan noiden vampyyreiden kertomuksia niiden elämästä.

Ja Viktor Krum/Padma Patil. En olisi ikinä uskonut että siitä tulisi mitään, kun kirjasarjassakin Krum esitetään murahtelevana erakkona ja Padmaa ei oikein mainita :) Ja Padman luonteesta kanssa tykkään. Se muistuttaa vähän Hermionea ja vielä enemmän Lunaa.

Jatkoa odotellen argentum

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Paquette: Hahah, no lukeminenhan on sentään kehittävää tekemistä! Meitsi selasi luennoilla pinterestiä tai pelas bejeweled blissiä, että tuota. Luennoitsija voi olla toista mieltä, mutta minä olen iloinen, että viihdytit itseäsi tällä! Ja siitä, että jätit kommentinkin! Ja vielä oikein iloinen siitä, että tykkäsit! Kiva kuulla, että ficci tuntui juurikin raikkaalta. Halusin kirjoittaa jotain varsin kevyttä seikkailua, jossa olisi paljon taikamaailman elementtejä. Mulle tämä oli myös ennen kaikkea kokeilua ja harjoitusta, kun en oikein mitään vähänkään toiminnallisempaa ole kirjoittanut. :D Mun teksteissä tyypillisesti vaan vellotaan jossain psyyken liejuissa. Toi on ihan totta (ainakin mun headcanonissa), mitä sanoit Viktorista ja tanssijoista! Pidin vampyyrit tarkoituksellisesti sellaisina populaarikulttuurin perinteisinä ja kliseisinä malliesimerkkeinä; osin, koska Pottereissa peikot, maahiset, vampyyrit ja ihmissuhdet on varsin perinteisiä lajiensa edustajia ja osin siksi, että mulla itsellä ei ole kauheasti kiinnostusta verenimijöihin ja niiden hienouksiin. :'D Joten oli helpointa tehdä niistä tuollaisia kliseisiä, ihan vähän pellejä! Mä ajattelen, että Padma ei menestyksekkäästä tutkijanurastaan huolimatta ole ehkä ihan perillä kenttätyöskentelyn realiteeteista, ja sillä on vähän liian kova usko omaan pärjäämiseensä – ehkä Padman onni, että Viktor sitten osui kohdalle! Kiitos tosi paljon pohdiskelevasta kommentistasi! <3

Lunalotta: Oooh, kiva kuulla, että jäit koukkuun! Toivottavasti yöunet eivät pahasti kärsineet, haha. Kiitos oikein paljon siitä, että jätit puumerkinkin ja vautsi, suahan pitää siis kiittää myös siitä, että tää paritus ylipäätään realisoitui, haha!

argentum: Oi, kiitos mahtavan paljon! Haha, ehkä vähän epätodennäköinen yhdistelmä kieltämättä, mutta kun aloin ideoida tuota haasteficciä, niin yllättävän helposti näiden kahden välillä löytyi yhteys! :D Musta on hauskaa, että sun lisäksi myös Illalle tuli Padmasta mieleen Luna! Mä en tiedä, osaisinko Lunaa edes kirjoittaa, haha. Ehkä se on tuo avomielisyys, jolla Padma lähestyy vampyyreita?

A/N: Viimeiset luvut ovat vähän lyhyenläntiä, mutta minkäs teet. Näissä on myös vähän sellaista tilkkutäkkimäisyyttä, kun en malttanut editoida ulos kaikkia niitä irrallisia ideoita, jotka halusin tähän mahduttaa. Toivottavasti annatte sen anteeksi ja nautitte kumminkin!


6. luku
Muisto

Viktor tiesi Padmasta asioita, joita yleensä tiedettiin vain ihmisistä, joiden kanssa oli harrastettu seksiä. Hän tiesi, miltä Padman hengitys haisi aamuisin. Hän tiesi, miten tämä pureskeli kynsiään ollessaan hermostunut. Hän tiesi, miten Padman silmät siristyivät tämän nauraessa Jääräpäiselle Jästille ja miten niissä saattoi taas yhtäkkiä välähtää raivo maailman epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.

Hän tiesi Padmasta kaiken paitsi sen, miltä tämän paljas iho tuntui. Ajatus valvotti häntä öisin ja tekisi hänet vielä hulluksi.

Hän kuvitteli, miten se tapahtuisi. Padma riisuutuisi itse, mutta antaisi hänen avata palmikkonsa. Hän saisi vihdoin suudella vaaleaa syntymämerkkiä noidan vasemman lonkkaluun yläpuolella. Hän saisi vihdoin laskea luomet tämän käsivarsista, selästä ja vatsalta. Hän saisi vihdoin tämän kokonaan omakseen, edes hetkeksi.

***

Viktor havahtui siihen, että joku puhui itsekseen pimeässä. Ääni oli vaimea, aivan kuin naapurihuoneiston televisio olisi jäänyt päälle yöksi. Mutta he olivat teltassa keskellä Transylvanian tasankoa, eikä naapureita tai televisioita ollut mailla halmeilla. Viktor nousi ylös ja sytytti valon taikasauvansa kärkeen. Padma nukkui sikeästi polvet rintaa vasten ja kämmen posken alla kuin pieni lapsi.

Velho seurasi ääntä keittiöön. Padman ajatuseula oli pöydällä, ja sen yläpuolella leijui utuinen hahmo. Kreiviksi itseään nimittänyt vampyyri, jota Padma oli haastatellut aiemmin sinä päivänä, kertoi juuri olevansa äidin puolelta sukua Pietari Brahelle. Vampyyrilla ei ollut Zoltan Väkevän puhujan lahjoja, ja Viktor ei suinkaan ilahtunut ajatuksesta, että joutuisi kuuntelemaan toisinnon tämän pitkäpiimäisestä sukukronikasta. Viktor otti laitteen käteensä ja ravisti sitä kuten oli nähnyt Padman tekevän.

Hopeinen ajatusseos kieppui ja kihisi, ja sen pinnan rikkoi toinen muisto. Kaksi tismalleen samannäköistä tyttöä pyöri vinhasti käsi kädessä. Viktor kumartui katsoakseen tarkemmin. Hän humpsahti suoraan muistoon niin nopeasti, ettei ehtinyt edes säikähtää. Yhtäkkiä hän istui pehmeällä lankamatolla makuuhuoneessa, jossa oli kerrossänky, korkea vaatekaappi ja lukematon määrä pehmoleluja. Petaamattomalle yläsängylle oli levitetty ilmeisestikin puolet vaatekaapin sisällöstä, ja seinään sen yläpuolelle oli kiinnitetty Kohtalottarien juliste. Lattialla oli pino Taikametsän pakolaiset -sarjan kirjoja ja niiden päällä Linnunradan pienoismalli. Padma ja Parvati kirkuivat ja kikattivat hänen äkillisestä ilmaantumisestaan häiriintymättä. Heidän jaloissaan oli kaksi auki revittyä kirjekuorta, joita koristi Tylypahkan sinetti.
"Tyly-tyly-tylypahka!" kaksoset huusivat yhteen ääneen ja taputtivat käsiään. "Me mennään Tylypahkaan!"

Viktor olisi mielellään jäänyt katselemaan Tylypahkan kirjeensä vastaanottaneiden Patilin kaksosten riemua, mutta ajatuseula työnsi hänet varoittamatta seuraavaan muistoon.
Neljä pitkää pöytää, lukemattomia kynttilöitä ja vaimeaa, malttamatonta supinaa. Joukko pieniä, arastelevia ensiluokkalaisia odotti lajittelua Suuren salin etuosassa, Patilin kaksoset heidän joukossaan. Lajitteluhattu lauloi laulunsa viimeiset säkeet, ja ensiluokkalaisten rivit liikahtelivat hermostuneina. Padma ja Patil seisoivat eturivissä käsi kädessä.
Viktor katseli, kun oppilaat yksi kerrallaan painoivat vanhan, homeisen hatun päähänsä ja istuivat odottamaan tuomiotaan. Rohkelikko! Korpinkynsi! Puuskupuh! Luihuinen!

Ja lopulta:
"Patil, Padma!"
Viktor näki kaksosten kietovan pikkusormensa yhteen ennen kuin Padma astui rohkeasti eteenpäin. Lajitteluhatun valtava lieri peitti pienen tytön kasvot. Hattu mietti hetken ja kajautti sitten päätöksensä:
"Korpinkynsi!"
Padma vilkaisi sisartaan leveä hymy kasvoillaan ja suorastaan tanssahteli Korpinkynnen sinisellä ja pronssilla koristettuun pöytään, missä hänet otettiin vastaan riehakkaasti taputtaen. Hän käänsi katseensa nähdäkseen, miten lajitteluhattu putosi Parvatin päähän ja ilmoitti lähes samantien:
"Rohkelikko!"
Hymy kuoli Padman kasvoilla, ja Viktorista tuntui, että jokin tytön sisällä särkyi sillä hetkellä.

Rohkelikon pöydän suosionosoitukset kaikuivat edelleen hänen korvissaan, kun hän muksahti päistikkää seuraavaan muistoon. Hän katseli ympärilleen ja tunnisti vihreän, kumpuilevan nurmikentän Tylypahkan pihamaaksi. Padma istui ikivanhan tammen alla ja oli lukevinaan Loitsujen käsikirja I:stä. Tosiasiassa hän kuitenkin mulkoili järven suuntaan. Nuori noita näytti pahantuuliselta. Järven rannassa istuivat kylki kyljessä toisilleen salaisuuksia supattaen Parvati ja tyttö, jolla oli vaaleanruskeat kiharat. Viktor näki Padman pyyhkivän silmiään kaavunhihaan ja tunsi nipistyksen rinnassaan.

Hänet tempaistiin taas seuraavaan muistoon, aivan kuin hän olisi istunut oikuttelevan karusellin kyydissä. Tällä kertaa muisto oli hätkähdyttävän tuttu. Musiikki, nauru ja puheensorina kaikuivat Suuressa salissa, ja juhlakaapuihin sonnustautuneet oppilaat keinahtelivat rytmitajuttomasti valssin tahdissa. Hän näki vilaukselta kaksoisolentonsa tanssittamassa talvikinsiniseen kaapuun pukeutunutta Hermione Grangeria. Hän muisti opetelleensa askeleita viikkokausia sen jälkeen, kun muut durmstrangilaiset olivat menneet nukkumaan. Viktor hymähti ja katseli hetken nuorempaa ja huolettomampaa versiota itsestään. Hän kääntyi pois vasta, kun Padma pyyhälsi tanssilattian poikki vaalean beauxbatonsilaisen pojan käsipuolessa. Tyttö oli pukeutunut vaaleanpunaisen ja kullan kimaltavaan sariin, ja kymmenet rannerenkaat helisivät kuin pienet kellot tämän kapeissa ranteissa. Viktor rypisti näreissään kulmiaan ja seurasi Padmaa läpi eteishallin. Hän löysi parin uudestaan lumotusta puutarhasta, ruusupensaan varjoista. Viktor ei oikeastaan olisi halunnut nähdä sitä, minkä arvasi pian tapahtuvan, mutta ei pystynyt kääntämään katsettaan. Padma kohotti kasvonsa ottaakseen vastaan ensisuudelmansa beauxbatonsilaiselta surkimukselta. Nulikka oli pukeutunut kuin kolmen sulmun operettilaulaja, jos Viktorin mielipidettä kysyttiin. Velho oli tyytyväinen, kun hänet riuhtaistiin pois kesken ujon lemmenkohtauksen.

Hän näki ensimmäisenä pyöreäkasvoisen noidan, jolla oli epämiellyttävän ohuet huulet ja kylmä katse. Padma seisoi ikkunan edessä kädet puuskassa ja uhmakkaana, ja hänen takanaan avautuvasta lumisesta maisemasta päätellen he olivat jälleen Tylypahkassa. 
"Pikku neiti Patil", mustaan samettikaapuun pukeutunut noita lirkutti. Hänen huulensa kaartuivat ivalliseen hymyyn. "Minä tiedän, mitä sinä ajattelit. Sinä ajattelit, että Alecto Carrow on tyhmä ja lihava, hän ei saa minua kiinni!"
Noidan kasvot vääntyivät.
"Kiinni itse teosta!" hän kiljui kuin riivattu. "Kukas nyt on tyhmä?"
Padma oli vaiti ja vain tuijotti noitaa.
"Te pikku kiusankappaleet kuvittelette olevanne kovinkin ovelia, kun hiiviskelette öisin riipustelemassa seinille törkeitä valheitanne", noita sanoi taas vaarallisen pehmeällä äänellä. "Annas kun Alecto-täti opettaa sinut paremmille tavoille."
Noita kääri kaapunsa hihat, ja Viktor näki pimeänpiirron hänen käsivarressaan. Noita kohotti sauvansa.
"Kidutu!" hän kirkui. Padma yritti väistää mutta törmäsi pulpettiin. Kirous kaatoi hänet nelinkontin. Viktor katsoi kauhuissaan, miten Padma vääntelehti holtittomasti lattialla. Tytön tuskanhuudot kaikuivat hänen korvissaan vielä sen jälkeenkin, kun kuolonsyöjä oli hellittänyt kirouksen ja Padma jäi vapisevana myttynä maahan.
"Eivät ne ole valheita", tyttö huohotti ja kohottautui käsivarsiensa varaan. "Sinä ja veljesi olette puoliverisiä. Teitä pahempaa saastaa ei ole tässä koulussa nähty!"
"Vaiti!" kuolonsyöjä huusi ja räjäytti suutuspäissään opettajanpöydän takanaan. "Kidutu! Kidutu!"
"Ei!" Viktor kuuli huutavansa, ja samassa hänet paiskattiin taas muistojen virtaan.

Muistot seurasivat toisiaan nyt nopeina välähdyksinä. Hänen aiemmin näkemänsä kiharatukkaisen tytön elottomat, ruhjotut kasvot. Kaksoset syleilemässä toisiaan, nyyhkyttämässä lohduttomasti. Padma kirjoittamassa sulkakynä sauhuten taika-akatemian pääsykokeissa. Padma sisarensa häissä, tanssimassa villisti loistavanpunaiseen sariin pukeutuneen morsiamen kanssa. Padma pitelemässä sylissään pientä kapaloitua vauvaa.

Padma sairaalasängyssä, hiukset hajallaan valkealla tyynyliinalla. Hän itse, syvässä unessa ja autuaasti kuorsaten. Padman silmät olivat auki, ja tällä oli kädessään suklaasammakon mukana tullut keräilykortti. Noita katseli korttia, ja hämärästä huolimatta Viktor olisi voinut vannoa, että tämän posket punoittivat. Padma oli nimittänyt itseään tiedon ja sivistyksen ystäväksi, mutta siitä huolimatta Viktorin oli vaikea kuvitella, mitä tämä partasuisessa ja keppiin nojaavassa Merlinissä näki. Unohtaen hetkeksi, ettei Padma voinut kuulla saatika nähdä häntä, hän hiipi noidan sängynpäätyyn ja kurkisti tämän olan yli. Padma pyyhkäisi sormellaan hellästi keräilykortissa poseeraavan kuuluisan velhon kasvojen poikki.
Viktor Krumin, vuosisadan etsijän, kasvojen poikki.

Viktor tunsi leijailevansa vielä sen jälkeenkin, kun ajatuseula oli sylkäissyt hänen takaisin todellisuuteen. Hänen oli pakko tarkistaa, että hänen jalkapohjansa todella koskettivat yhä maanpintaa. Hän ei löytänyt sanoja sille, mitä tunsi. Kun hän painoi taas päänsä tyynyyn, hänen leveä hymynsä puhui puolestaan.

her shaking shaking
glittering bones

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
OIjoi, Padma ajattelikin Crumia siinä kortissa :3 Awws. Ja ihania noi Victorin ajatukset, miten hän suutelisi Padmaa ja harrastaisi seksiä ja vaikka sun mitä. :D Muutenkin tää luku oli musta tosi hyvä, vaikka edellisiä lyhyempi olikin! Mutta musta oli vaan hyvin keksitty että tää luku käsitteli nimenomaan niitä muistoja, sopi hyvin näinkin.
Yks juttu vaan: mun mielestä se kirjotetaan päistikkaa eikä päistikkää, mut en tiedä onko nääkin sitten mielipideasioita? :D
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Ihana päästä taas tämän ficin pariin! Se on suosikkini pitkään aikaan.

Lainaus
Se, että tornissa ei ollut lainkaan ikkuna-aukkoja, sai hermostuneen solmun kiristymään Viktorin vatsassa. Hänelle ei tullut mieleen yhtäkään menestyksekästä pakosuunnitelmaa, jonka keskiössä olisi ollut kivinen kierreportaikko.
No mutta, eikö Krum osaa ilmiintyä ja kaikkoontua? ;)

Lainaus
Hän tiesi Padmasta kaiken paitsi sen, miltä tämän paljas iho tuntui. Ajatus valvotti häntä öisin ja tekisi hänet vielä hulluksi.
Pitkäänhän siinä kestikin, että Viktor alkoi miettiä muutakin kuin luudanvarsia. ;)

Muistojen seuraaminen salaa avasi Padman olemusta Viktorille ja edellisen action-painotteisen kohtauksen jälkeen se myös tasapainotti ficciä kivasti. Oli todella söpö lopetus, että Padma katseli Viktoria keräilykortista tämän tietämättä. <3

Lainaus
Nulikka oli pukeutunut kuin kolmen sulmun operettilaulaja, jos Viktorin mielipidettä kysyttiin.
Ja ilmaisusi ovat taas ihanan värikkäitä. Tykkään ihan hirveästi!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Lunalotta: Kiitos ihanasta kommentista!
Lainaus
Yks juttu vaan: mun mielestä se kirjotetaan päistikkaa eikä päistikkää, mut en tiedä onko nääkin sitten mielipideasioita? :D
Kyllä, olet ihan oikeassa! Välillä nopeasti kirjoittaessa mulla tulee ääkkösiä tuollaisiin "poikkeussanoihin", kun sormet ovat tottuneet siihen, että ääkkösiä seuraa ääkköset. :D Päistikkaa on siis oikea muoto. Kiitos, kun huomasit, yritän muistaa korjatakin joskus!

Fiorella: Voi että, ihana kuulla, että oot tykännyt niin paljon! <3 Harmittaa vähän, että tää on kohta lopussa, kun olisi hyvin voinut kirjottaa pidemmänkin (ja tarina olisi ehkä siten toiminutkin paremmin), mutta halusin saada tämän valmiiksi, ennen kuin tulee totaalinen stoppi flow'n kanssa. :D

Lainaus
No mutta, eikö Krum osaa ilmiintyä ja kaikkoontua? ;)
KÄÄÄÄK! Tähän sopis nyt rivi niitä "apina kädet silmillä" -emojeita. :'''''D Ehkä se ajatteli, että ilmiintymiseen keskittyminen ei sellaisessa "pakene henkesi edessä" -tilanteessa onnistuisi, ja vielä halkeentuisivat jonnekin Romanian nummille? :'D



7. luku
Kultasieppi

Huispauksen 424. maailmanmestaruuskilpailu vuonna 2002. Finaaliottelu, Egypti vastaan Bulgaria. Ilman ajatuseulaakin Viktor saattoi palata tuohon hetkeen kuin eiliseen. Muisto nousi säännöllisesti pintaan, halusi hän sitä tai ei. Pettymys, raivo ja häpeä iskivät voimalla.

Hän näki usein unta siitä miten kultasieppi karkasi hänen otteestaan. Herätessään hän tunsi edelleen kylmän metallin sormenpäissään. Etsijänä hänen tarkoituksensa oli ollut yksinkertainen: ota sieppi kiinni. Elämä huispauskenttien ulkopuolella ei ollut yhtä suoraviivaista. Viktor pelkäsi tunnistavansa sen mitä tavoitteli vasta, kun se jo lipeäisi hänen käsistään.

***

Padma vihelteli nuotin vierestä marssiessaan pitkin askelin ikiaikaisen lehtimetsän siimekseen. Hänen vihellyksessään oli jotakin hyvin tiedostavaa, aivan kuin hän olisi vihellellyt olosuhteiden pakosta eikä suinkaan omasta tahdostaan. Niin vihelteli ulkoilmaelämään tottumaton halutessaan korostaa, että tässä sitä oltiin retkellä ja tehtiin ruumiillista työtä.

Pakkasenpurema ruoho valitti taittuessaan heidän saappaidensa alla. Puut olivat ravistaneet irti viimeisetkin lehtensä ja kohottautuivat maasta keventynein oksin. Alastomien puunrunkojen metsä ympäröi heidät joka puolelta, ja ilman nelipistetaikaa he olisivat oitis kadottaneet suuntavaistonsa. Viktor oli merkinnyt pyökin taialla heidän lentäessään metsän yläpuolella, mutta nyt sitä ei tuntunut löytyvän millään. Jos puut eivät olisi olleet niin tiukasti kiinni maassa juurineen, velho olisi epäillyt, että pyökki oli arvannut heidän aikeensa ja juossut pakoon.

"Minusta se oli vähän enemmän tännepäin", Padma sanoi epävarmasti ja osoitti länteen, kun he hetken kuluttua pysähtyivät ymmällään. Hän oli lakannut viheltämästä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, missä he todella olivat tai minne he olivat menossa. Hän ei kuitenkaan halunnut antaa sanoja pelolleen siitä, että he olivat täydellisen eksyksissä.
"Ehkä", Viktor murahti. "Tai sitten tuonnepäin. Tai tuonne. Tai tuonne."
Velho levitti kätensä.
"En ymmärrä. Sauva osoittaa koko ajan samaan suuntaan, mutta minusta tuntuu, että pyörimme ympyrää."
Padma ei olisi halunnut sanoa sitä ääneen. Mutta hänen oli pakko.
"Nelipistetaian voi sekoittaa vain voimakas pimeä taikuus", hän kuiskasi. He astuivat lähemmäs toisiaan ja tutkailivat ympäröivää metsää valppaina.
Hiljaisuus oli jotenkin puistattavaa. Siellä, missä olisi pitänyt kuulua lintujen sirkutusta, kuivien lehtien rapinaa metsähiirten käpälien alla ja tuulen kuisketta oksastossa, ei kuulunut ääntäkään.

"Mikä tuo oli?" Viktor kysyi äkisti. Padma kääntyi säikähtäneenä ympäri. Hän ei nähnyt mitään eikä kuullut mitään muuta kuin veren kohisevan korvissaan.
"Mikä?" hän kuiskasi.
"Tuo ääni. Se puhuu jotakin", Viktor sanoi ja kurtisti kulmiaan. Hän ei näyttänyt pelästyneeltä.
"Mikä ääni? Minä en kuule mitään", Padma parahti kauhuissaan. Hänen katseensa sinkoili vauhkona puunrungosta toiseen. Sitten hänkin kuuli sen. Nainen puhui hänelle. Hän ei tunnistanut ääntä, mutta se tuntui turvalliselta. Luotettavalta ja vilpittömältä. Se antoi hänelle ohjeita, se halusi neuvoa hänet ulos metsästä. Naisen joukkoon liittyi toinen ääni, yhtä lempeä ja ystävällinen, lämmin kuin auringonpaiste. Kolmas ääni, tumma ja matala, ryki kurkkuuan ja alkoi sitten puhua hänkin. Padma huomasi vastailevansa, ja keskustelu soljui mukavasti kuin vanhojen ystävien kesken. Ne maanittelivat häntä seuraamaan, eikä hän laittanut vastaan. Hän tunsi niiden johdattavan häntä paikkaan, josta hän ei tiennyt haaveilevansa mutta jonne hän tiesi kuuluvansa.

Hyväntahtoinen, humoristinen puheensorina oli täyttänyt Viktorin pään. Äänet kertoivat, mihin suuntaan oli mentävä, ja hän seurasi ohjeita päättäväisin askelin. Näkymä metsästä oli kadonnut johonkin, maailma oli muuttunut valkoiseksi kuin puhdas lumi. Pyökit, vampyyrit, Padma – kaikki häntä vaivanneet ajatukset haihtuivat olemattomiin. Hän ei enää nähnyt, mihin kulki, mutta sillä ei ollut merkitystä: äänet kuuluivat metsälle ja ne tiesivät paremmin. Ne kyllä veisivät hänet sinne, minne pitikin.

Yhtäkkiä tyhjyyteen ilmestyi kultasieppi. Se oli kaukana, mutta sen kolibrimaisten siipien surina kuului vaimeana puheensorinan läpi. Viktor rypisti otsaansa, kun sieppi teki muutaman kiusoittelevan liikkeen häntä kohti. Se kutsui häntä mukaansa. Tuntemattomat puhujat korottivat närkästyneinä ääniään peittääkseen siepin surinan, joka kuitenkin voimistui voimistumistaan siepin härnätessä etsijää. Viktor ojensi kätensä, ja hänen sormenpäänsä koskettivat kylmää metallia. Sitten sieppi karkasi hänen otteestaan.

Viktor näki taas metsän ympärillään. Äänet eivät enää puhuneet hänen päänsä sisällä vaan kuiskivat raivoissaan, pahantahtoisesti kaikkialla hänen ympärillään, jokaisen hopeakylkisen puunrungon takana. Runkojen ympärille kietoutunut hämärä oli tiheämpää kuin aiemmin, ja hän tajusi kulkeeneensa entistä syvemmälle metsän siimekseen. Hän etsi hätääntyneenä Padmaa puiden lomasta. Noidasta ei näkynyt vilaustakaan, vain synkkää pimeää juurakoissa, jotka levisivät maan yli kuin luiset sormet. Viktor tunsi niiden hapuilevan häntä kohti. Hänen olisi löydettävä Padma, ja hänen olisi tehtävä se äkkiä.

Hän säntäsi juoksuun. Hän tunsi repivän pakkasilman keuhkoissaan, veren maun kielellään ja sydämensä vimmaisen sykkeen rintakehäänsä vasten. Äänet puhuivat toistensa päälle, supisivat hänen korvansa juuressa ja huutelivat kulman takaa. Hän erotti niiden kakofoniasta vain sanat Kuole, kuole, kuole!

Hän juoksi lujempaa kuin koskaan aikaisemmin. Silti metsä hänen ympärillään pysyi paikallaan. Oli liian myöhäistä. He olivat metsän vankeja; hän ei milloinkaan löytäisi Padmaa eikä milloinkaan löytäisi ulos.

Kultasieppi! Kun hän kiisi huispausstadionilla ilman halki siepin perässä niin lujaa kuin luudanvarsi pääsi, hän ei koskaan todella nähnyt sieppiä. Hän tunsi sen. Hän tunsi, miten ilma väistyi sen ympäriltä, kun se puski eteenpäin. Voisiko hän löytää Padman samalla tavalla kuin oli kerran toisensa jälkeen löytänyt siepin? Vuosisadan etsijä sulki silmänsä ja keskittyi koko kehollaan löytämään sen, mitä sillä hetkellä eniten halusi.

Metsä kirkui ja korisi hänen ympärillään, kun hän juoksi vaistonsa johdattamana yli juurten ja kantojen. Puunrungot pysyivät paikallaan niin vakaina kuin niiden kuuluikin, mutta hän tunsi metsän otteen kiristyvän ympärillään. Hän pelkäsi sen nielaisevan heidät kokonaan.

Hänen sydämensä putosi, kun hän viimein näki välähdyksen lemmikinsinistä runkojen lomasta. Metsän keskelle ilmestyi pieni aukio, aivan kuin joku olisi vaihtanut kulissia kesken näytelmän.  Puut seisoivat vartiossa aukion ympärillä, ja sen keskellä oli kivinen kaivo. Kaivosta kohosi hitaasti mustaa, öljyistä savua. Savussa hän näki viimein metsän olentojen kasvot. Niissä ei ollut mitään ihmismäistä, ei mitään tunnistettavaa. Hän tiesi ne kasvoiksi vain siitä, että tunsi niiden katseen.

Padma oli kiipeämässä kaivoon, tämän toinen jalka oli jo reunan toisella puolella. Noidan kasvot olivat kuin kuolinnaamio, silmissä ikuisuuteen tuijottava eloton katse.

Viktor pinnisti kehonsa voimat äärimmilleen ja säntäsi taas juoksuun. Hän ojensi kätensä jo kaukaa tarttuakseen Padman viittaan. Hän ei nähnyt muuta kuin Padman ja oman kätensä, joka kurotti epätoivoisesti kohti noitaa. Hän tiesi, ettei ehtisi ajoissa. Hän tiesi, että Padma lipeäisi hänen otteestaan. Tästä hänen painajaisensa oli yrittänyt häntä varoittaa, mutta hän ei ollut kuunnellut vaan kävellyt suoraan ansaan.

Padma irrotti otteensa ja pudottautui kaivoon. Viktorin sormenpäät hipoivat sinistä samettia. Hänen huutonsa hukkui kaivon syvyyksiin, josta vastattiin naurulla. Metsän äänet hyökyivät aaltoina hänen ylitseen, ja hän tunsi tärykalvojensa räjähtävän ja veren valuvan korvistaan.

***

"Viktor! Viktor!" joku huusi ja ravisteli häntä rajusti. "Viktor, ole kiltti ja herää!"
Hän avasi silmänsä. Hänen katseensa oli tyhjä kunnes se löysi Padman, joka piti tiukasti kiinni hänen viittansa rintamuksesta. Padman kasvot olivat kalvenneet ja kyynelistä märät, ja tämän silmissä oli kauhua. Viktorin oikea käsi oli puristunut nyrkkiin. Hän avasi sen ja huomasi tarrautuneensa Padman viitan liepeeseen. Muistikuvat hyökyivät hänen ylitseen, ja hän ampaisi niiden voimasta pystyyn. Metsä. Äänet. Kaivo. Hänen huutonsa. Nauru. Hän kosketti korvaansa ja katsoi sormiaan: niissä ei näkynyt punaista.
"Mitä tapahtui?" Padma kysyi peittelemätöntä kauhua äänessään.
"En tiedä", Viktor sanoi hitaasti. Mitä ikinä heille oli tapahtunutkin, hän oli kiitollinen, ettei Padmalla ollut siitä muistikuvia. Heidän ympärillään oli jälleen paljaiden lehtipuiden metsä, harmaita runkoja silmänkantamattomiin. Metsä oli kuitenkin toinen kuin se, johon he olivat eksyneet. Sen hiljaisuus oli lempeämpää, luonnollisempaa. Kaivo oli kadonnut. Viktor oli kuitenkin varma, että mikä tahansa kaivossa asuikin, oli yhä tuolla jossakin. Hän ei jäisi odottelemaan, että se löytäisi heidät.

"Odotum suojelius!"
Sauvan kärjestä purkautui elohopean värinen vana, joka sai ilmassa maakotkan muodon. Se kohosi puiden yläpuolelle ja levitti komeat siipensä.
"Näytä meille tie", Viktor huusi suojeliukselleen ja tarttui Padman käteen. Toisiinsa tukeutuen he seurasivat kotkan viitoittamaa tietä ulos aavemaisen hiljaisesta metsästä.

Luonnon äänet palasivat, kun he astuivat niitylle, jolle olivat aiemmin laskeutuneet.
Viktor luuhistui maahan polvilleen.
"Viktor, mikä hätänä?" Padma kysyi ja kyykistyi hänen eteensä.
"Minä en ehtinyt ajoissa. Minä en saanut sinua kiinni", velho kuiskasi särkyneellä äänellä. Padma ei ymmärtänyt, mistä hän puhui, mutta tarttui hänen käsiinsä.
"Minä olen tässä, Viktor. Enkä ole menossa mihinkään", hän sanoi rauhoittavasti ja puristi Viktorin käsiä omissaan. Viktor painoi päänsä, jotta Padma ei näkisi hänen itkevän.

her shaking shaking
glittering bones

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Monta lukua tästä tulee, jos tää on kohta jo valmis? :o Toivottavasti kirjoitat lisääkin jatkiksia joita seurata, tosi harmi jos tää pian loppuu! :( Tuo Victorin uni tai mikä olikaan oli hirveä, mä jo hetken luulin että se oli totta! Millonkohan nää kaks suutelee ekan kerran *ei malttaisi odottaa*
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Sininen kirahvi

  • ***
  • Viestejä: 9
Tälläseen kohtaan ei voi jättää!! Pakko se on kai vaan odottaa seuraavaa lukua :)
Onneksi toi uni ei ollu totta.
Tää on kyllä ihan mahtava ficci.

Sininen kirahvi.

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Lunalotta: Tää on valitettavasti viimeinen luku! Mulla on työn alla pari jatkista, mutta hitaan kirjoitustahtini tietäen ne eivät ole ihan justiinsa ilmestymässä. :') Mutta ihana kuulla, että olet tykännyt niin paljon, että loppuminen harmittaa!

Sininen kirahvi: Voi että, olin just postaamassa tätä, kun sun kommentti ilmestyi ketjuun! Kiitos kovasti ihanista sanoista!

A/N: Tämä on nyt kyllä todella lyhyt luku ollakseen The Viimeinen Luku, mutta toivottavasti ei kuitenkaan ihan hirveä antikliimaksi. :'D Mua vähän harmittaa, että tämä loppuu näin lyhyeen, kun potentiaalia olisi ollut kirjoittaa enemmänkin, mutta näin tällä kertaa. Teksti on kokonaisuudessaan todella episodimainen ilman mitään järkevää juonta, joten se ei myöskään tarjonnut mitään luonnollista paikkaa tekstin lopettamiseen... Joten tässä se paikka nyt sitten oli. Mulla oli mielessä, että haluan kirjoittaa tällaisen imelän ja kliseisen lopun, joten sellaisen Padma ja Viktor sitten saivat! Uskon, että kirjoitan heistä vielä joskus kyllä lisääkin. :)

Iso KIITOS kaikille, jotka ovat tätä lukeneet ja vielä erityiskiitos niille, jotka ovat kommentoineet <3<3<3



8. luku
Kotiinpaluu

Viktor oli syventynyt Victory II:n mallipiirroksiin, kun Padma pölähti telttaan hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hänellä oli kädessään kirje, joka rikkoutuneesta sinetistä päätellen oli syy hänen mielentilaansa. Viktor katseli, kuinka noita käveli rauhattomana edestakaisin laskematta kirjettä kädestään, mitään puhumatta. Lopulta Padma seisahtui keskelle telttaa. Tummat silmät kipunoivat hänen käydessään sisäistä taisteluaan.
"Sain pöllön Akatemiasta. Ne kutsuvat minut takaisin Englantiin", Padma töksäytti viimein. "Ministeriö on ajautunut diplomaattiseen kriisiin vedenväen kanssa. Ne tarvitsevat asiantuntijoita."

"Sinun on siis lähdettävä", Viktor sanoi hitaasti. Padma nyökkäsi vastaukseksi. Hän näytti jotenkin eksyneeltä. Viktorista tuntui äkkiä, että he kelluivat painottomassa tilassa, ja Padma ajehteli tosiasiassa jossakin valovuosien päässä hänestä. Tunteessa ei ollut mitään järkeä, joten Viktor sivuutti sen.
"Ne järjestävät minulle porttiavaimen huomenaamuksi."

He söivät päivällistä hiljaisuuden vallitessa. Tällä kertaa hiljaisuus oli erilaista, jotenkin raskasta. Se roikkui heidän yllään, painoi mieltä ja teki kaikesta kankeaa. Sitä määrittivät sanat, jotka he jättivät sanomatta.

"Parvati tappaa minut, jos kerron tavanneeni sinut pyytämättä nimikirjoitusta", Padma katkaisi lopulta hiljaisuuden. Hän hymyili, mutta hänen äänensä värit olivat surun sävyttämät.
"Tietenkin", Viktor virnisti. "Mitä minä kirjoitan?"
Padma ojensi hänelle puhtaan pergamentin.
"Mitä ikinä haluat", noita vastasi ja kohautti olkiaan. "En ole koskaan pyytänyt nimikirjoitusta, en tiedä, mitä niissä kuuluu sanoa."

Viktor pyöritteli sulkakynää sormissaan ja mietti kaikkia niitä asioita, jotka halusi sanoa.

Parvati. Minulla on likaisia kuvitelmia sisarestasi. Anna minulle anteeksi.

Parvati. Haluaisin tietää, miltä sisaresi näyttää ilman vaatteita.

Parvati. Taidan olla rakastunut sisareesi.


"Parvati. Sisaresi on sekaisin. Ja kaiken lisäksi historian surkein lentäjä", noita luki ääneen, kun Viktor ojensi pergamentin hänelle.
"Loistavaa. Parvati rakastaa tätä", hän lupasi nauraen.
"Entä sinä? Haluatko sinäkin nimikirjoituksen maailman parhaalta etsijältä?" Viktor piikitteli. Typerästi hän toivoi, että Padma vastaisi myöntävästi. Hän toivoi, että Padma antaisi hänelle jotakin mihin tarttua. Jotakin mikä todistaisi, että hän ei ollut ainut, jonka oli yhtäkkiä vaikea hengittää.
"Mitä käyttöä minulla sille on?" Padma kysyi ivallisesti ja katsoi häntä silmiin. Hän ei osannut lukea viestiä Padman katseen takana, mutta halusi uskoa, että tämän sanoilla oli jokin merkitys.

Viktor ei nukkunut sinä yönä. Hän pelkäsi, että jos hän ummistaisi silmänsä, hän heräisi aamuun ilman Padmaa. Teltassa oli hiljaista, mutta hän tiesi, ettei valvonut yksin. Hän katseli sohvan selkänojan hämärään piirtyvää hahmoa ja toivoi, että voisi sukeltaa sen piilossa makaavan noidan mieleen kuten ajatuseulaan. Hän odotti edelleen merkkiä, majakan valon välähdystä pimeydessä.

He kävelivät aamunkajossa rinta rinnan. Yön aikana oli jälleen satanut lunta, ja he joutuivat etsimään Hekaten noita-akatemian järjestämää porttiavainta hetken. Lopulta Viktorin saappaankärki osui ruosteiseen sardiinitölkkiin. Padma vilkaisi kelloaan.
"Vielä kaksi minuuttia", hän sanoi hiljaisella äänellä. Taivaalta putosi hiljakseen pehmeitä, untuvaisia hiutaleita. Ne tarttuivat Padman hiuksiin, silmäripsiin ja viitan turkiskaulukseen. Noita niiskautti nenäänsä. Hän ei ollut useinkaan jäänyt sanattomaksi, mutta viimeisen vuorokauden aikana hän oli unohtanut kaikki tuntemansa kielet.
Viktor puolestaan ei ollut koskaan löytänyt oikeita sanoja silloin kun niitä tarvittiin.

"Puoli minuuttia", Padma sanoi, ja nyt hänen äänensä särkyi. He katselivat toisiaan, yrittäen kenties painaa toisen kasvot mieleensä tai löytää niiltä jotakin, mitä eivät olleet vielä nähneet. Mutta Padman kasvot olivat Viktorille tuttuakin tutummat, hän olisi osannut piirtää ne unissaankin. Pyöreä, eteenpäin uteliaasti työntyvä leuka, jonka keskellä oli pieni kuoppa. Nenä, jonka linja ei ollut täydellisen suora mutta sitäkin viehättävämpi. Pakkasessa rohtuneet huulet, joiden kaari piirtyi selkeänä ihoa vasten. Silmät kuin kaksi hiilenpalaa. Ne tuntuivat peilaavan myös jotakin hänestä.

Kellon minuuttiviisari vavahti, ja Padma tunsi nykäyksen vatsassaan. Maailma kieppui vinhasti hänen ympärillään, tai sitten hän kieppui matkustaessaan valonnopeudella sen halki. Padma sulki silmänsä, sillä porttiavaimella matkustaminen teki hänet helposti huonovointiseksi. Matka kesti tuskin viittä sekuntiakaan, mutta tömähtäessään taas kiinteästi maanpinnalle Padma tunsi olonsa äärimmäisen uupuneeksi, aivan kuin olisi tullut Englannin kanaalin yli soutaen.

Padma avasi silmänsä. Hän oli saapunut keskelle nummea jonnekin päin Englannin maaseutua. Hänen hyvät saappaansa olivat uponneet kohmeiseen mutaan, ja hän haistoi lannan löyhkän nenässään. Padma ihmetteli tuohtuneena, kuinka kipeästi ministeriö hänen asiantuntemustaan kaipasi, kun sillä kerran oli otsaa jättää hänet yksin keskelle ei-mitään.

Joku yskäisi, ja Padma tajusi, että ei ollutkaan yksin.

"Mitä sinä täällä teet?" hän kysyi ällistyneenä. Viktorin viitta oli matkan jäljiltä epäjärjestyksessä, ja tämän typertynyt ilme kieli tottumattomuudesta matkantekoon. Velho virnisti hänelle leveästi.
"En tiedä", velho sanoi. "Tarjoan sinulle jatkotason lento-opetusta?"
"Entä pyökit?" Padma kysyi.
"Siellä ne vielä ovat, oletan", Viktor totesi pehmeästi. Padma vastasi hänen ujoon hymyynsä.

He pitelivät edelleen kiinni sardiinitölkistä. Padma irrotti otteensa hitaasti, sormi kerrallaan. Hän pelkäsi, että jos katkaisisi heitä yhdistävän materiaalisen siteen liian nopeasti, Viktor singahtaisi takaisin Romaniaan. Porttiavain putosi heinikkoon pehmeästi tömähtäen, eivätkä he nähneet sitä enää. Viktor riisui lohikäärmeennahkahanskansa ja ojensi kätensä. Padma pysyi liikkumatta paikoillaan, odotti vain, että velho koskettaisi häntä. Hän sulki silmänsä tuntiessaan karheat sormenpäät poskeaan vasten. Ne tunnustelivat varovasti hänen ihoaan, kulkivat leuan kaarta pitkin ja pyyhkäisivät hänen huuliaan.

Sitten Viktor suuteli häntä.

her shaking shaking
glittering bones