Kirjoittaja Aihe: Säilyvä sointuina sydämissämme (K-11 • menetyksestä ja surusta, Petra/Iisa • 12+ virkettä -haaste, shotti)  (Luettu 2716 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50


K-11

Päätin kokeilla jotain uutta ja osallistua 12+ virkettä XIII -haasteeseen. En ole aiemmin kyseiseen haasteeseen osallistunut, koska olen aina jotenkin kuvitellut, ettei tekstin rakentamisessa ennalta määrättyjen sanojen ympärille olisi mitään viehätystä – mutta ilokseni voinkin todeta olleeni väärässä! Sanat tarjosivat inspiraatiota ja viittasivat tarinalle suuntaa, ja niiden asettamat rajat eivät oikeastaan tuntuneet kovin rajoittavilta vaan pikemminkin luovuutta herätteleviltä. Hauska haaste! (Ideana siis on kirjoittaa tarina, jonka virkkeet määräytyvät ennalta määrättyjen sanojen mukaan, joita tällä kierroksella on 25 kappaletta. Tässä tekstissä virkkeitä on 26, koska hyödynsin myös jokerivirkkeen. Sanalista on esillä lopussa.)

Kaikenkarvaiset kommentit ovat aina lämpimästi tervetulleita. :)




Petra istuutuu pianon ääreen varoen, kylmästä kankeana, epävarmana siitä mitä hän oikein on tekemässä. Tammikuinen pakkasiltapäivä langettaa olohuoneeseen kalpeankeltaista valoa, mutta se ei riitä lämmittämään vanhaa kerrostalokaksiota, jonka ikkunanpielistä vetää. Petra huokaisee, kun pianon sinertävä varjo seinällä muistuttaa häntä lähestyvästä illasta ja pimeydestä.

Pianon kannen kolahdus kuulostaa omituisen terävältä hiljaisessa asunnossa. Sille pitää seuraa vain kahvinkeittimen vaisu porina, pitää optimistisesti vaikka ajatus kahvista tällä hetkellä lähinnä oksettaa Petraa. Sormet – miltei vilusta ja kaikista syömättömistä aterioista valkoiset – etsiytyvät koskettimille, mutta heikkoina ne jäävät epäröimään. Nuottivihko on avoinna kansanlaulusikermän kohdalta, ja Petra muistaa soittaneensa viimeksi sitä haikeaa laulua, sitä joka alkaa yksi ruusu on kasvanut laaksossa – mutta siitä on kauan. Se oli silloin, kun Iisa istui vieressä jalat ristissä, kuuntelemassa, laulamassa, hörppimässä mustaa kahvia siitä hassusta punaisesta kupistaan, siitä jonka kuvituksessa toukka kurkistaa omenan uumenista – siitä joka nyt pölyyntyy keittiön ylimmän hyllyn perimmäisessä nurkassa.

Se oli silloin, kun he jakoivat paitsi musiikin, myös kaiken muun, toisensakin; silloin kun he tunteja musisoituaan antautuivat kosketukselle ja himolle ja olivat yhtä, kaksi alastonta vartaloa, kaksi paljasta mieltä. Se oli silloin, kun he valvoivat aamun sarastukseen, koska eivät saaneet toisistaan tarpeeksi.

Nyt kaikki on säpäleinä, rosoisina laudankappaleina romahduksen jäljiltä. Nyt on kylmä hauta, jonka syvyyksiin Iisa laskettiin, ja niin oikeastaan Petrakin, tai siltä hänestä tuntuu. Nyt on ikävä, joka iltaisin valtaa Iisan puoliskon sängystä ja pitää Petraa kädestä kassajonoissa ja saa hänet unohtamaan kaiken, mistä hän joskus nautti, soittamisenkin.

Petra on käynyt haudalla vain kerran hautajaisten jälkeen, ja silloin hänen hermostuneen levottomat kätensä olivat naarmuilla ruusun piikeistä. Korvissa ujeltava, poskia pureva viima huusi häntä kääntymään takaisin, kun hän kiipesi hautausmaan rinnettä ja toivoi, ettei muistaisi, missä tuore hauta sijaitsee. Sydäntä korvensi ja silmiä kirvelsi, mutta hän pakotti itsensä perille. Hautakiven kaiverrus säilyvä sointuina sydämissämme oli lumen peitossa niin kuin Iisan nimikin, mutta Petra lysähti polvilleen maahan, koska hän tiesi sanojen olevan siellä ja se tieto oli armoton.

Petrasta tuntuu, että mikäli hän vielä talven aikana onnistuu kiipeämään haudalle, hän ei vie ruusuja tai muutakaan elollista, koska ajatus niiden paleltumisesta ja kuihtumisesta muistuttaa häntä elottomuudesta, menettämisestä. Ehkä hän vie keväällä lumien sulettua simpukoita, niitä pieniä joita he keräsivät pahvimukiin viime kesänä Pärnussa; ehkä hän tekee niistä asetelman.

Petra vilkaisee makuuhuoneeseen, myllättyihin lakanoihin ja repsottaviin verhoihin, ja kiinnittää sitten katseensa käsiinsä, jotka ovat miltei yhtä valkoiset kuin lakanat, miltei yhtä valkoiset kuin koskettimet allaan. Kaiken surun ja tuskan joukossa on kai häive jostain, mikä puskee häntä eteenpäin; jostain mikä työnsi hänet hautausmaan rinnettä ylös ja mikä istutti hänet hetki sitten pianon ääreen. Vaikka hänestä tuntuu, että hänen sydämensä on hyvin likellä absoluuttista nollapistettä, se ei ehkä sittenkään ole syväjäässä. Kestää ehkä vielä kauankin ennen kuin hän saa elämänlangat takaisin käsiinsä, ennen kuin hän saa taas syötyä ja nukuttua ja tajuttua, ettei voi saada Iisaa takaisin – mutta ehkä se on vielä joskus mahdollista.

Petra puree hampaansa yhteen ja lehteilee nuottivihkoa, mutta jokainen laulu muistuttaa Iisasta. PMMP:n Lautturin kohdalla hän kuulee Iisan laulavan kaikki kävi niin pian kun aina luulin että vähitellen lähden, ja äkkiä hän laskee pianon kannen aivan kuin jokin olisi vaarassa hyökätä hänen kimppuunsa koskettimien välistä.

Ehkä joskus hän pääsee tästä kammottavasta kierteestä, sekunnin sadasosan sydänkohtauksista ja kylmästä, kuvottavasta kahvista, mutta se päivä ei ole tänään.




1. epävarma 2. iltapäivä 3. sinertävä 4. kolahdus 5. kahvi
6. etsiytyä 7. ruusu 8. toukka 9. himo 10. sarastus
11. säpäle 12. hauta 13. ikävä 14. naarmu 15. kiivetä
16. silmä 17. kaiverrus 18. mikäli 19. simpukka 20. lakana
21. häive 22. absoluuttinen 23. lanka 24. lautturi 25. kierre

Tekstissä lainatut kappaleet ovat Yksi ruusu on kasvanut laaksossa (minulla ei ole tietoa säveltäjästä, mutta sanat ovat ilmeisesti Kaarle Krohnin käsialaa, ja linkki taas vie Tapio Rautavaaran tulkintaan) ja PMMP:n Lautturi.
« Viimeksi muokattu: 28.06.2019 23:38:25 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Kommenttikampanjasta taas hei.

Huh, tämäpä on melkoinen. Tämänkertaisen virkehaasteen tekstit ovat olleet aika voimakkaasti painottuneita angstin puolelle, joten ei ihmekään, että myös sinulta tuli näistä sanoista näin synkkä teksti. Menee ehkä vähän tylsäksi, kun kehun kaikissa teksteissäsi aina samoja asioita, mutta sä osaat vaan asiasi niin pirhanan hyvin - tässä välittyvät jälleen tunteet niin hienosti, ja siihen liittyvät kivasti nuo yksityiskohdat toukkamukista ja Pärnun simpukoihin. :> Erityisen paljon tykkäsin ikävän personifikaatiosta (joka ottaa kädestäkin kiinni kassajonossa, hui!) ja tekstiin punotuista laulunsanoista. Toisaalta tämä herättää kysymyksen siitä, mitä Iisalle on oikein tapahtunut, mutta ehkä on hyväkin, että on jotain mysteerejä. ;)

Koskettava teksti. Kiitos. <3

// Ai niin, ja otsikko/hautakiviteksti on äärettömän kaunis. ;__;

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Ronen, virkehaaste tuntuu todella tällä kertaa poikineen aika synkkiä tekstejä. Säpäle, hauta ja ikävä olivat ainakin sellaisia sanoja, jotka viitoittivat tälle tekstille suuntaa. Olisipa muuten hauskaa koettaa kirjoittaa näistä samoista sanoista vaikka jotain hempeää söpöilyä ja katsoa, miten sellainen onnistuisi! ;D

Täytyy tunnustaa, etten itsekään ihan tiedä, mitä Iisalle on käynyt. Minun ei valmiiden sanojen ja rajatun virkemäärän puitteissa tullut kaivauduttua niin syvälle, vaan päätin pitää tämän tällaisena hetkeen keskittyvänä, jollaiseksi tämä luonnostaan muotoutui. Sinänsä ehkä vähän häiritsevää, koska itse ainakin lukijana jään usein kaipaamaan vastauksia tällaisiin kysymyksiin. Mutta näin nyt tällä kertaa!

Kiitos paljon ihanasta kommentista, kivaa että tykkäsit! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Ui, voisin kompata Ronenia täysin - minuunkin iski tuo ikävän personoficisointi (en osaa sitä sanaa :D) ja sä vaan osaat munkin mielestä nää tunnejutut ja kuvailut! Ikävä on niin käsinkosketeltavaa, ja tulin itsekin miettineeksi että mitä Iisalle on käynyt. Ehkä se selviää jossain muussa tekstissä? ;) Iisa on muuten ihana nimi!
Kiitos tästä tekstistä, 12+ virkettä-haasteen puitteissa tulee niin mahtavia tekstejä ihmisiltä!
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Lunalotta, hienoa kuulla että ikävä ja muutkin tunteet välittyivät tekstistä. 12+ virkettä -haaste on kyllä tosi inspiroiva, ja olen iloinen että uskalsin sitä kokeilla. Tästä tekstistä tosiaan tuli Iisan kohtalon kannalta vähän hämärä, mutta kuka tietää, ehkäpä joskus vielä inspiroidun valottamaan naisten tarinaa. :) Kiitos ihanasta kommentista! :-*
« Viimeksi muokattu: 26.10.2017 17:59:34 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Voi, miten riipaisevan kaunis ja inhimillinen kuvaus rakkaan poismenosta ja eteenpäin siirtymisen kamppailusta, kun osa itseäkin tuntuu kuolleen toisen mukana. Erittäin hieno suoritus myös virkehaasteen kannalta, sanat olivat tässä kuin kotonaan. Kiitän <3

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Sokerisiipi, voi että, kiitos paljon kauniista sanoistasi! Olen iloinen siitä, jos teksti tuntui inhimilliseltä ja ehkä realistiseltakin, koska pyrin pääsemään ees jossain määrin sisään rakkaansa menettäneen mieleen ja tilanteeseen. On myös tosi kiva kuulla, että suoritus tuntui onnistuneelta virkehaasteenkin osalta, koska joidenkin sanojen kanssa tuli kyllä tapeltua!

Kiitos ihanasta kommentista! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day