Kirjoittaja Aihe: Kimmeltäviä lattioita ja naistenvessoja | K-11 | Susan/Luna, semikähmintä  (Luettu 446 kertaa)

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 117
  • porngoddess since 2005
Otsikko: Kimmeltäviä lattioita ja naistenvessoja
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Popsvaimo<3
Ikäraja: K-11
Paritus: Susan Bones/Luna Scamander (Luna/Rolf Scamander)
Tyylilaji: drama, semikähmintä, femme
Vastuunvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
Haasteet:Femme10 sekä WoT5-kierrokselle haasteena:
Paritus: Luna Lovekiva/ Susan Bones
Lajityyppi: synkistely (angst) ja/tai silkka seksi (PWP) ja/tai yleisdraama
Ikäraja: S -> K-16

Yhteenveto(ehdotus): Ensimmäistä kertaa kaksosten syntymän jälkeen Luna viettää rentouttavan päivän Viistokujalla ja päätyy illan päätteeksi paikalliseen yökerhoon (mieluusti muu kuin Vuotava noidankattila). Susan Bones sen sijaan kuluttaa aikaansa kyseisessä yökerhossa enemmänkin, hän kun viettää edelleen villejä sinkkuvuosiaan.


Kimmeltäviä lattioita ja naistenvessoja


Päivä oli ollut menestys. Pitkästä aikaa Luna oli saanut nauttia Viistokujan kotoisesta tungoksesta kaikessa rauhassa ilman jatkuvia pysähdyksiä milloin syömään, käymään vessassa tai vain lepuuttamaan väsyneitä jalkoja. Ei täytynyt myöskään kiinnittää huomiota jokaiseen lapsen inahdukseen tai älähdykseen, koska ne eivät koskettaneet häntä. Tottakai hän rakasti lapsiaan, mutta hän oli ollut innoissaan miehensä patistaessa hänet ulos kotoa aivan yksin. Se oli luksusta, jonka hän oli edellisen kerran saanut kokea puolisen vuotta sitten. Tai kauemminkin, jos mukaan laskettiin raskausaika vielä kohdun turvissa kasvavia kaksosia ympäriinsä kanniskellen.

Luna olisi varmasti saanut ystävistään ostosseuraa, mutta hän ei ollut edes harkinnut sitä. Häntä ei haitannut lainkaan olla yksin, päinvastoin. Nainen otti ilon irti yksinäisyydestään ihmisten keskellä kuljeskellessaan. Ei hän edes etsinyt oikeastaan mitään, kunhan vain vaelsi liikkeestä toiseen hypistelemään sitä tai tätä tai kuulostelemaan tuntuiko tunnelma vanhoissa suosikkiliikkeissään samalta kuin ennenkin.

Toki Luna olisi mielellään ottanut Rolfin mukaansa ja tehnyt kahdestaan tämän kanssa jotain, kahdenkeskinen aika kun oli kiven alla, ja silloin kun sitä siunaantuikin, olivat he molemmat niin kovin väsyneitä. Arkirutiinit olivat muuttuneet täysin kaksosten synnyttyä. Olivathan he Rolfin kanssa tienneet, että lasten tulo muuttaa elämää, mutta ei siihen ollut täysin voinut todella varautua. Jos Lorcan oli saatu tyytyväiseksi, oli Lysander aloittanut huutamisen, johon veli oli ihan vain vaikka pelkästä myötätunnosta yhtynyt, vaikka itsellä ei olisikaan ollut hätää. Pikkuhiljaa he olivat kuitenkin saaneet arkensa sujumaan niin paljon, että Luna oli uskaltanut jättää pienokaiset isänsä hoiviin luottaen tämän pärjäävän yksinkin.

Alkusyksyn ilta oli alkanut hämärtyä Lunan vilkaistessa kelloa. Oli käsittämätöntä miten nopeasti päivä oli vierähtänyt, mutta Rolf oli käskenyt hänen viipyä niin pitkään kuin suinkin tahtoi. Oikeastaan kaikki liikkeet ruokapaikkoja lukuun ottamatta olivat sulkeneet ovensa siltä illalta, mutta Luna ei vielä malttanut lähteä kotiin. Hän kuljeskeli melkein tyhjällä kadulla vilkuilemassa näyteikkunoita, kunnes tuli erään liikkeen kohdalle, jota ei ollut huomannut aikaisemmin. Neonvalokyltit vilkuttivat tervetulleina yhä laskeutuvan pimeyden keskeltä ja Luna rohkaistui astumaan sisään.

Ovella häntä tervehti tyylikkääseen mustaan, kultatereiseen kaapuun pukeutunut mies, joka viittasi hänet muitta mutkitta peremmälle. Värikkäät valot vilkkuivat hämärässä tilassa, jonne suhteellisen aikaisesta ajankohdasta huolimatta oli kerääntynyt yllättävän paljon tanssivaa väkeä. Luna kierteli kiinnostuneena ympäri liiketilaa todeten enemmän jästimaailmasta tutun baarityypin olevan tervetullutta vaihtelua perinteisille kapakoille ja majataloille, joita velhomaailmasta löytyi välillä liikaakin.

Vaikka nopealla vilkaisulla paikka olisi saattanut muistuttaa enemmänkin jonkin sortin bordellia, jollaisessa Luna ei tietenkään koskaan ollut vieraillut, tarkempi tutkiminen osoitti omistajan todella panostaneen laatuun, tyylikkyyteen sekä viihtyvyyteen. Kaiken keskipisteenä kimalteli musiikin tahtiin värejä vaihtava tanssilattia, jota ympäröivät erikorkuiset tasanteet. Sinne tänne tasanteille oli ripoteltu korkeita pöytiä baarijakkaroineen tai äänieristetympiä looseja mukavan näköisine sohvineen niille, jotka halusivat nauttia ystäviensä seurasta jutellen tanssimisen ohessa. Oli helppo ymmärtää, miksi baarissa näkyi viihtyvän hyvin monipuolista porukkaa.

Kierrettyään tanssilattian Luna pysähtyi yhdelle useista baaritiskeistä. Alkoholi ei ollut koskaan kiinnostanut häntä kovinkaan paljon, mitä nyt silloin tällöin oli mukavassa seurassa ottanut yhden tai kaksi. Toinen toistaan värikkäämmät pullot, jotka oli huolellisesti aseteltu baaritiskin takaiselle seinustalle, kuitenkin houkuttelivat häntä tilaamaan pitkästä aikaa jotakin. Eikä yhdestä koskaan haittaa ollut, etenkin kun hän oli maidontulon ehtymisen vuoksi joutunut luopumaan imetyksestä jo varhaisessa vaiheessa. Hän silitteli palvelua odotellessaan kiiltävän mustaa baaritiskiä, jonka kirkkaasta pinnasta kimpoilivat säihkyvät värivalot.

Saatuaan kirkkaissa väreissä kimaltelevan juomansa kaikilla koristuksilla, Luna suunnisti takaisin tutkimusretkelle. Hän ihasteli kauniisti pukeutuneita ihmisiä, joista jotkut olivat sonnustautuneet perinteisemmin kaapuihin, mutta joukossa oli myös monta ilmeisesti jästimaailmasta vaatteensa ostavia niin velhoja kuin noitiakin. Persoonallisia vaatevalintoja oli lähes yhtä monta kuin asiakkaitakin, joten Lunan syksyisen sateenkaaren värinen trikoomekko violetteine sukkahousuineen ei kerännyt montaakaan katsetta. Yhteistä kaikille ihmisille oli se iloinen säteily, jonka Luna tunsi hehkuvan kaikkialla ympärillään. Katsoi hän minne tahansa, kaikkialla näkyi vain iloisia ja onnellisia ihmisiä, olivatpa nämä yksin tai yhdessä.

Herkullisen juoman tyhjennettyä yllättävän nopeasti Lunan huomion ollessa kiinnittyneenä kaikkialle muualle kuin häneen itseensä, hän suunnisti tanssilattialle. Se oli näyttänyt jo kauempaa mielenkiintoiselta ja upealta, mutta vasta itsekseen omassa mielessään pyörivän musiikin tahtiin tanssahdellessaan Luna todella huomasi, miten eriskummallisen kaunis lava olikaan. Lattia ei ainoastaan heijastanut katosta suunnattuja valoja, vaan myös kehitti niitä itse. Läpinäkyvän lattian alla oli pienen pieniä valoja, jotka hypähtelivät ja poukkoilivat ympäriinsä muodostaen kiemuroita, kuvioita ja satunnaisia muotoja aivan kuin ne olisivat olleet eläviä. Valojen tanssi oli niin kiehtovaa, ettei Luna lainkaan huomannut muiden huvittuneita katseita, jotka kohdistuivat hänen omaan persoonalliseen tanssityyliinsä.

Kieputtuaan useamman kappaleen ajan läkähdyksiin asti Luna suunnisti takaisin baaritiskille hakemaan virvoketta. Hänen aikoessaan siirtyä väljemmille vesille tiskin ääressä parveilevasta ihmisjoukosta ohikulkenut nainen töytäisi häntä vahingossa. Luna horjahti ja liukas lasi lipesi hänen otteestaan leviten tahmeaksi sirpalekasaksi hänen jalkojensa juureen. Tönijä oli jatkamaisillaan matkaansa pahoittelematta, kunnes vilkaisi uudestaan Lunaa ja tunnistamisen riemu täytti hänen katseensa.

”Luna, Luna Lovekiva oletko se todellakin sinä?” nainen kysyi ohikulkevan tarjoilijan heilauttaessa rikkoutuneen lasisotkun kadoksiin. Luna katsoi naista hämillään. Nainen oli kolmissakymmenissä kuten hänkin, ja tiedosti sen itsekin osaten näyttää nuorekkaalta pelkän nuoren sijaan. Tämän luonnollisen punaiset hiukset laskeutuivat selkää pitkin takertuen sähköisinä kapealinjaisen, mustan mekon kankaaseen. Tyylikäs mekko imarteli vartalon naisellisen pyöreitä muotoja paljastaen juuri oikean määrän säärtä ja rintamusta näyttämättä epätoivoiselta tai halvalta. Jotakin tuttua naisessa oli, mutta hän ei millään osannut yhdistää, missä olisi mahdollisesti tämän tavannut.
”Minä tässä, Susan Bones”, nainen naurahti huomaten selvästi keskustelukumppaninsa hämmennyksen. Luna hymyili takaisin muistojen palasten loksahtaessa paikoilleen hänen mielessään. Nuori pyöreäposkinen tyttö oli kypsynyt ulkonäöstään huolehtivaksi naiseksi, joka muistutti vain etäisesti hänen kouluaikaista tuttuaan.
”No niinpä oletkin! Olen itse asiassa Scamander nykyään, mutta hauska tavata pitkästä aikaa!”
”Ai niin, kuulinkin että menit naimisiin. Haetaan uudet juomat -minä tottakai tarjoan- ja mennään jonnekin syrjemmälle vaihtamaan kuulumisia. Siitä on vuosia, kun olemme viimeksi nähneet!” Ennen kuin Luna ehti saada sanaa väliin, iloisesti lörpöttelevä Susan oli jo ohjannut hänet juoma kourassa erääseen juuri tyhjentyneeseen loosiin. Kiinnostuneena Luna pisti merkille, että vaikka nurkkauksen etuseinä oli täysin avoin, loosin sisällä kykeni keskustelemaan normaalilla äänenvoimakkuudella taustalla pauhaavasta musiikista huolimatta.

Luna kertoili Susanille urastaan velholuonnontieteilijänä ja matkailustaan ympäri maailmaa miehensä kanssa sekä tietysti pienokaisistaan ja Susan kuunteli kohteliaan kiinnostuneena esittäen kysymyksen siellä ja toisen täällä. Susan oli kuitenkin ehdottomasti enemmän puhuja kuin kuuntelija ja hädin tuskin odotti kunnes Luna oli puhunut loppuun, ennen kuin aloitti oman tarinansa.

Susan selitti miten oli myös reissannut ympäriinsä kokeillen monenlaisia töitä aina tarjoilijasta kaupparatsuun, kunnes oli viimein aivan vastikään palannut takaisin Lontooseen ja seurannut tätinsä jalanjäljissä Taikaministeriöön. Hän oli päätynyt sihteeriksi kansainvälisen taikakaupankäynnin normikuntaan ja viihtyi työssään mainiosti. Eihän se hehkeää tai loisteliasta työtä ollut, mutta varmasti hänelle ennen pitkää tarjoutuisi mahdollisuus edetä uudella urallaan, jos kyseinen työ ylipäänsä oli se, mihin hän haluaisi sitoutua pitkäksi aikaa. Sitähän ei koskaan voinut etukäteen tietää.

Pitkän ja rönsyilevän selityksensä lomassa Susan vinkkaili lisää juotavaa tarjoilijoilta, jotka kaikki vaikuttivat tuntevan hänet entuudestaan. Siinä istuskellessaan Lunakin joi huomaamattaan enemmän kuin mihin oli tottunut ja hänen ajatuksensa keinuivat hieman sumeina karaten välillä omille poluilleen Susanin jatkaessa tarinointiaan lukuisista suhteistaan, joita hänellä oli ehtinyt menneissä 14 vuodessa kertyä. Lunaa ei juurikaan jaksanut toisen suhdesotkut kiinnostaa ja Susan huomasikin hänen tanssilattialle suuntautuneen katseensa odottaessaan vastausta johonkin kysymykseen, jota Luna ei ollut ilmiselvästi kuullut.

”Tule, mennään tanssimaan!” Susan vaihtoi lennosta aihetta, hörppäsi juomansa loppuun ja johdatti Lunan kädestä pitäen tanssilattialle. Yhdessä tanssiminen oli Lunalle uutta, hän ei ollut tanssinut kenenkään kanssa kuin aivan muutaman kerran, ja silloinkin yleensä oli ollut kyseessä rauhallisempi musiikki eikä bassonjytke, mitä yökerhossa soitettiin. Mielen samentamisen lisäksi juomat olivat valahtaneet hänen raajoihinsa, joten jalkojen ja käsien liikuttelu tuntui entistä hankalammalta. Hän sulki tanssiessaan silmänsä kuvitellen keinuvansa värikkäiden pilvien sisällä ja hänellä kesti hetken aikaa huomata, että Susan oli ujuttanut kätensä hänen lanteilleen keinuen musiikin tahdissa samaan rytmiin hänen kanssaan.

Kokemattomana Luna oli kysymäisillään kuuluiko lähentely normaaliin yökerhotanssilajiin, mutta nopea vilkaisu ympäri tanssilattiaa kieli vastauksen. Kaikkialla heidän ympärillään erikokoiset ryhmittymät tanssivat aivan kiinni toisissaan, jotkut jopa kulkivat ympäri lattiaa vaihtaen tanssipariaan vähän väliä. Uusia asioita oli aina mielenkiintoista oppia, ja Susan tuntui hallitsevan baarikäyttäytymisen sujuvasti. Siinä alkoholista hieman sekavana oli vain helpompi seurata mallin mukana, ja Susanin hyväksyvästä hymystä päätellen Lunan kädet löysivät tiensä oikealle paikalle.

Heidän tanssiessaan kappale saattoi vaihtua kerran tai useammin, oli mahdotonta sanoa renkutuksesta, joka kuulosti jatkuvasti samalta. Susan liikkui luontevasti Lunan ympärillä. Yhdessä hetkessä tämä oli hänen edessään hymyillen keimailevasti, toisena painautui takaapäin kiinni häneen. Kädet eivät pysähtyneet hetkeksikään. Ne vaelsivat ympäri Lunan kehoa kutittaen herkempiin kohtiin osuessaan. Silloin tällöin ne hipaisivat pakaraa tai rinnansyrjää, mutta Luna piti sitä vahinkona eikä pannut pahakseen.

Oikeastaan Luna huomasi nauttivansa Susanin lähes vihjailevasta kosketuksista. Siitä oli aikaa, kun hän ja Rolf olivat edellisen kerran nauttineet toisistaan, loppuraskauden aikana Luna oli tuntenut olonsa tukalaksi ja kaksosten synnyttyä heillä ei juuri ollut aikaa toisilleen. Ei sillä, että Luna olisi kovinkaan paljon välittänyt. Hän ei ollut niin kovin kiinnostunut rakkauden ruumiillisesta puolesta, että olisi kokenut ongelmana sen satunnaisen vähyyden. Eikä hän ollut edes huomannut kaipaavansa toisen kosketusta, ennen kuin nyt Susanin vetäessä heidän keinuvat lantionsa yhteen ja painaessa huulensa hänen korvanlehteään vasten pyytäen häntä seurakseen naistenhuoneeseen.

Yökerhon naisten vessa oli kuin uusi maailma Lunalle. Se oli täynnä kirkkaita valoja, naisia, peilejä, meikkejä, hiustenhoitotuotteiden ja hajuveden muodostavia pilviä ja melua. Kaikki se sai Lunan pään entistä enemmän pyörälle. Vilkaistessaan ohimennen kuvajaistaan peilistä hän huomasi poskiensa punoittavan, kuumuudesta tai alkoholista, todennäköisesti kummastakin. Jono liikkui hitaasti, kukaan ei tuntunut poistuvan tilasta. Yhdestä kopista kuului itkun nyyhkettä, toisessa joku selvästi voi pahoin. Pariin koppiin olivat ystävykset jääneet juoruilemaan. Viimein heidän vuoronsa tullessa Luna oli päästämässä Susanin ennen häntä, mutta tämä nykäisikin hänet mukanaan koppiin.

Vessan oven naksahtaessa lukkoon Susan painoi Lunan vasten lavuaaria huulensa hänen huulillaan. Suudelma oli nälkäinen, suorastaan runnova. Susan näykki hänen alahuultaan, leikitteli kielellään, suuteli Lunaa himokkaammin kuin kukaan oli koskaan häntä suudellut houkutellen hänetkin mukaan leikkiin. Tilanne oli uusi, houkutteleva tunne kihelmöi koko hänen kehossaan aina hiprakkaisesta mielestä kipristeleviin varpaisiin saakka. Oli ihanaa olla haluttu ja Susan tuntui aistivan sen. Tämä hymyili viekoittelevasti suudelmien lomassa liu’uttaessaan kättään Lunan reittä pitkin toisen käden juoksutellessa sormiaan vaaleiden kiharoiden lomassa.

Susan hylkäsi Lunan huulet vain hyökätäkseen hänen hehkuvan vaalean kaulansa kimppuun. Hiuksilla leikitellyt käsi laskeutui alemmas, ujuttautui mekon pääntiestä sisään ja kupertui puristamaan pientä pyöreää rintaa. Luna sulki silmänsä ja nojautui taaksepäin antaakseen Susanille lisää tilaa näykkiä hänen kaulaansa. Kutkuttelevat väreet veivät häntä mukanaan kieppuessaan pitkin hänen vartaloaan. Saivatpa väreet alkunsa mistä tahansa, ne kaikki johtivat sinne salaiseen paikkaan, jota Luna ei ollut kenellekään Rolfia lukuun ottamatta esitellyt. Paikkaan, jonne Susaninkin sormet olivat sisäreittä pitkin helman alla kipuamassa, ja jonka hän oli luvannut kuuluvan vain miehelleen.

Lunan silmät rävähtivät auki ja hän riuhtaisi itsensä irti yllättyneen Susanin otteesta, kiepsautti lukon auki ja pahoittelut mumisten säntäsi ulos vessasta, kompuroi tasanteiden portaiden halki, heilautti kädellä hyvästiksi ovimiehelle ja pysähtyi vasta hengittäessään syvään syksyistä yöilmaa. Hän oli menettänyt ajantajun aivan kokonaan, puhumattakaan itsensä hillinnästä niin alkoholin kuin Susanin lähentelyjen suhteen. Hän oli antanut itsensä upota nauttimaan kaipaamastaan kosketuksesta ja hetkeksi vain keskittynyt itseensä ja omaan nautintoonsa uhraamatta ajatustakaan kotona odottavalle perheelleen.

Omantunnontuskat iskivät julmina jo ilman alkoholin pahentavaa vaikutustakin. Onneksi Luna ei ollut antanut tilanteen mennä pidemmälle, niin typerä kuin olikin ollut. Hän vain oli niin kaivannut halutuksi tulemisen tunnetta ja täydellistä antautumista toisen käsiin. Vaikka ei se tietenkään mikään puolustus ollut. Mikään ei ollut kelvollinen puolustus. Hän huokaisi syvään ja lähti suunnistamaan kohti Vuotavaa Noidankattilaa ja lähintä Poimittaislinjan pysäkkiä.

Koko kotimatkan Luna velloi syyllistävissä ajatuksissaan muistamatta jälkikäteen miten oli pysynyt edes penkillä violetin kolmikerroksisen bussin vauhdikkaissa kurveissa ja äkkipysähdyksissä. Kotiovelle saavuttuaan hän veti vielä kerran keuhkonsa täyteen tulevalta sateelta tuoksuvaa ilmaa. Olohuoneesta kajasti vielä valoa, Rolf valvoi luultavasti odottamassa. Pojat toivottavasti olivat autuaasti unten mailla eivätkä käyttäytyneet aivan mahdottomasti. Hän hymyili surkeasta tunnelmasta huolimatta miettiessään, millaisen kaaoksen miesväki oli saanut aikaan hänen poissa ollessaan.

Saranat inahtivat hiukan Lunan avatessa oven ja astuessa sisään väistäen tottumuksesta narisevan lattialankun. Askeleet hoippuivat hiukan, eivät pahasti, mutta tarpeeksi, jotta Luna joutui ottamaan tukea seinästä. Hän hiipi hiljaisen talon halki vilkaisemaan olohuoneeseen. Rolf ilmeisesti oli valvonut, mutta nukahtanut sohvalle, aivan kuten Luna oli olettanutkin, kun mies ei ollut tullut eteiseen vastaan kuullessaan oven käyvän. Hän jatkoi matkaansa makuuhuoneen ovelle ja kurkisti sisään. Lorcanin ja Lysanderin rauhallinen tuhina ei edes häiriintynyt heikosta valonkajastuksesta ja Luna sulki varovasti oven hoippuessaan takaisin olohuoneeseen.

Rolf havahtui Lunan käpertyessä sohvalle miehen viereen, suikkasi tälle suukon ja rutisti vaimoaan.
”Sinulla taisi olla mukava päivä, kun se yön puolelle venyi?”
”Ihan mukava”, nainen myönteli vaisuna.
”Kävitkö Vuotavassa Noidankattilassa, olin maistavinani alkoholin.”
”En. Viistokujalle oli avattu uusi paikka.”
”Oliko viihtyisäkin?”
”Olihan se.” Luna haukotteli makeasti.
”Joko maltat mennä nukkumaan?”
”Olen aivan poikki. Mene vain edeltä, tulen aivan pian perästä.” Mies nousi painaen suukon rakkaansa otsalle ja suunnisti makuuhuonetta kohti.

Luna siistiytyi pikaisessa suihkussa ja hipsiessään makuuhuoneeseen unen ja humalan pöpperöisenä hän huomasi miehen jälleen nukahtaneen. Hän kömpi tämän viereen, kietoi kätensä miehensä rauhallisesti kohoilevan vartalon ympärille ja painautui aivan kiinni tähän. Illan tapahtumat täytyisi ehdottomasti kertoa Rolfille, mutta ei nyt, ei sillä hetkellä kun hänen pieni ja rakas perheensä tuhisi hänen ympärillään autuaan tietämättömänä hänen sekavista ajatuksistaan. Tottakai mies luultavasti loukkaantuisi, ja oli hänellä siihen täysi oikeuskin, mutta koska mitään todellista vahinkoa ei ollut tapahtunut, he selviäisivät siitä vahvoina, niin kuin aina.

Pienestä hairahduksesta huolimatta, ja ehkä sen vahvistamana, Luna tiesi kuuluvansa juuri siihen, nenänpää Rolfin niskahiuksiin hautautuneena. Ei haitannut, vaikka huomiota ei aina riittäisi hänelle asti, hän kyllä jaksaisi odottaa, aivan niin kuin mieskin odotti. Eikä hän uskonut, että mikään, mitä hän miehelleen seuraavana päivänä kertoisi olisi niin kamalaa, että se voisi sen häneltä pois viedä.
Nämä ihmiset kanssasi kulkee
läpi vuosien taivaltaa
Ja sydämees jää hehkumaan