Ficin nimi: Do It Yourself: Koukkunokka
Kirjoittaja: Rowena
Tyylilaji: Draama
Ikäraja: S
Yhteenveto: Tarina siitä, miten Severus sai koukkunokan.
Vastuunvapaus: Rowlingin maailmaa, ei minun!
A/N: Koska Lily ja Severus ovat tässä 12-vuotiaita, tämä menee Sataseen sanalla lapset. Pistäkää Beatlesin Penny Lane soimaan taustalle!
Do It Yourself: Koukkunokka
Lily nukkui kesäisin aina ikkuna raollaan. Severus tiesi sen, koska hän oli muutaman kerran kiivennyt ikkunasta sisään, kun hänen vanhempansa olivat riidelleet eikä hän ollut jaksanut enää kuunnella.
Tämäkin kesäpäivä oli päättynyt siihen, että Severuksen isä oli juonut itsensä niin humalaan, että oli ruvennut huutamaan Severuksen äidille siitä, että tämä teki hänen mielestään mautonta ruokaa eikä ollut muistanut tuoda kaupasta hevosenlihameetvurstia. Mutta tällä kertaa Severus ei ollut pujahtanut riitaa vanhempiensa huomaamatta pakoon, vaan hänen äitinsä oli ehdottanut Severukselle yökyläilyä naapurissa. Severus lähti mielihyvin, vaikka häntä vähän surettikin jättää äiti kuuntelemaan isän törkyisiä puheita. Ainoa lohtu oli se, että ennemmin tai myöhemmin isä kyllä sammuisi.
Evansit olivat olleet juomassa iltateetä, kun Severus oli ilmestynyt heidän ovelleen varpaitaan tuijotellen. Oli kestänyt tovin, että kukaan oli saanut hänen muminastaan selvää, mutta lopulta rouva Evans oli ponkaissut pystyyn, hakenut kaapista viidennen teekupin ja sanonut, että totta kai Severus sai jäädä yöksi. Lily oli näyttänyt ilahtuneelta ja Petunia siltä kuin olisi nielaissut asetin.
Evansit tiesivät, miten tukalaa Severuksella välillä oli kotona. He eivät kyselleet mitään, vaan sijasivat Severukselle pedin Lilyn huoneen lattialle. Severus pystyi melkein unohtamaan illan ikävät tapahtumat pelatessaan ensin Lilyn kanssa muutaman tunnin jästishakkia ja sitten vielä juteltuaan tytön kanssa pitkään siitä, mitä oli odotettavissa, kun heidän toinen lukuvuotensa Tylypahkassa alkaisi viikon kuluttua. Kun nukkumaanmenoaika oli mennyt ohi jo hyvä tovi sitten, alkoi Lily vielä vuodattaa Petuniasta. Petunia oli käyttäytynyt koko kesän viileästi Lilyä kohtaan, piikitellyt häntä taikuudesta ja Severuksesta.
”Minusta? Miksi?” Severus ihmetteli. Hän kyllä tiesi, että Petunia ei pitänyt hänestä, mutta ei Petunia aikaisemmin ollut vaivautunut hänestä sisarelleen kuittailemaan.
”Hänen mielestään on luonnotonta, että tyttö ja poika ovat parhaita ystäviä. Petunia sanoi, ettei niin voi olla”, Lily sanoi ja haukotteli leveästi. Hän makoili Severuksen vierellä patjalla jalat omalle vuoteelleen nostettuina.
”Mitä sinä vastasit hänelle?” Severus kysyi ja rypisti kulmiaan. Hänen mieleensä ei koskaan ollut tullut, että Lily ei voisi olla hänen paras ystävänsä vain siksi, että oli tyttö.
”Näytin keskisormea”, Lily sanoi ja heilutteli varpaitaan. Severus oli pitkään hiljaa. Hänellä oli epämääräisen ikävä olo, tuntui kuin jotakin olisi mennyt rikki. Oliko hän jotenkin omituinen, kun ei ajatellut Lilyä muuna kuin ystävänään?
”Petunian päälle pitäisi pudottaa sontapommi”, Severus sanoi lopulta ja Lily tuhahti unisena. Severus käänsi kasvonsa tyttöön. Lily oli nukahtanut, nukkui suu raollaan ja jalat yhä omalle sängylleen nostettuna. Severus vilkaisi yöpöydällä olevaa kelloon. Vartin yli puolenyön. Lily laski jalkansa alas ja nykäisi Severuksen peiton päälleen. Severus ei voinut ymmärtää, miten joku saattoi nukahtaa noin nopeasti, varsinkin kerrottuaan ensin siskonsa ikävistä mielipiteistä. Mutta ilmeisesti Petunian ilkkumiset eivät vaivanneet Lilyä yhtä pahasti kuin Severusta. Ehkä Severus ylireagoi. Mitä väliä Petunialla oli? Petunia oli vain yksi typerä jästi, mitä sellaisista kannatti välittää?
Severus kurottautui vetämään Lilyn peiton tytön sängystä ja kääriytyi siihen. Lily käännähti häneen selin ja tuhisi kevyesti. Severus sulki silmänsä. Avoimesta ikkunasta kuului heinäsirkkojen vaimeaa siritystä. Jossain haukkui koira.
Severuksesta tuntui, että hän oli juuri liukunut uneen, kun hän jo säpsähti hereille. Hetken hän mietti, mitä outoa kolinaa ulkoa kuului, mutta sitten hän tajusi, että kadun päässä olevia roskiksia tyhjennettiin. Severus murahti, miksi ihmeessä roskakuskien piti työskennellä öisin? Severus ei totta vie voinut ymmärtää jästejä. Silmiään hieroen Severus nousi ylös ja kävi sulkemassa ikkunan.
Kello näytti neljää. Ilmeisesti Severus siis oli nukkunut jo muutaman tunnin, vaikkei siltä tuntunutkaan. Lily oli yhä samassa asennossa kuin mihin hän oli nukahtanut. Severus kävi makaamaan hänen viereensä ja toivoi saavansa unen pian uudelleen. Valvominen oli yksi ikävimmistä asioista, mitä hän tiesi, silloin alkoi niin helposti ajatella kaikkia ahdistavia juttuja. Nytkin Severuksen ajatukset harhailivat isään ja äitiin. Olikohan isä jo sammunut? Vai vieläkö hän haukkui äitiä? Jahka Severus kasvaisi aikuiseksi, hän –
Varoittamatta Lily kiljahti unissaan, käännähti ympäri ja iski nyrkkinsä Severuksen nenään. Severus huudahti kivusta ja säikähdyksestä ja nosti kätensä nenälleen. Ensin hän kuvitteli selvinneensä säikähdyksellä, mutta sitten kipu alkoi jomottavana aaltona ja Severus tunsi käsiensä kastuvan. Verta tuli tulvimalla. Nopeasti Severus nousi istumaan ja nappasi Lilyn yöpöydältä nenäliinapaketin. Hän nosti päätään ylöspäin, mutta verta valui nieluun. Maistui hirveältä. Severus painoi nenäänsä paksulla paperimytyllä, mutta veri tuli heti läpi.
”Lily! Hedää! Lily!” Severus huusi ja lopulta potkaisi Lilyä sääreen. Tyttö säpsähti ja könysi oitis istualleen.
”Mitä nyt? Severus? Mitä sinun nenällesi on tapahtunut?”
”Dinä löit midua”, Severus sanoi ja painoi nenäänsä yhä kovemmin. Kipu jyskytti korvissa asti.
”Löin? Voi ei! Verta on kaikkialla. Pysy siinä, minä käyn herättämässä äidin.”
”Ei darvitde, midä…”
”Totta kai tarvitsee, lakana on ihan veressä”, Lily sanoi ja oli jo ovella.
Puolta tuntia myöhemmin Severus istui Lilyn ja tämän äidin kanssa päivystyksessä. Rouva Evans olisi ensin tyrehdyttänyt verenvuodon kylmällä, ja päätellyt sitten Severuksen tuskasta vääristyneistä kasvoista, että nenä oli murtunut. Nopeasti hän komensi lapset autoon ja ajoi kaupunkiin päivystykseen. Koko matkan ajan Lily lauloi etupenkillä Beatlesia ja rouva Evansin otsarypyt kiristyivät sitä mukaa kuin Lilyn ääni nousi. Lilyn moduloidessa Penny Lanen kertosäettä kolmatta kertaa putkeen rouva Evans käski tytärtään olemaan hiljaa.
Lääkäri oli vahvistanut rouva Evansin arvauksen ja sanoi, että nenä pitäisi leikata. Rouva Evans oli soittanut Severuksen äidille Severuksen estelyistä huolimatta. Nyt kolmikko istui käytävällä odottamassa, että Severus pääsisi leikkaussaliin. Hoitaja oli antanut lääkettä, joka oli vienyt pahimman kivun pois. Nenän ympärille oli alkanut muodostua suuri mustelma. Lilyn äiti, joka oli kanttiinista käynyt ostamassa Severukselle ja Lilylle jäätelöt, näytti kalpealta.
”Voi, missä sinun äitisi viipyy? Sinut kutsutaan varmasti aivan pian leikkaussaliin.”
Mutta Severus ei kaivannut äitiään. Hänellä oli aivan hyvä tässä rouva Evansin ja jalkojaan heiluttelevan Lilyn välissä. Sitä paitsi äiti ei koskaan ostanut hänelle jäätelöä, ei ainakaan pyytämättä.
”Mieti, jos nenäsi jää vinoon! Jos siitä tulee semmoinen koukkuinen, kuten Dumbledorella! Vähän se olisi cool”, Lily sanoi. Severus hymyili, vaikka se tekikin kipeää. Tämä oli parasta, mitä hänelle oli tapahtunut pitkään aikaan.
Odotushuoneen radiosta alkoi soida Penny Lane.
