Kattilallinen kuumaa, väkevää lempeä
Kirjoittaja: Rowena
Tyylilaji: Draama
Ikäraja: K-11
Henkilöt: Selestina Taigori, Lily Potter, Severus Kalkaros.
Yhteenveto: Marraskuu 1980.
Vastuunvapaus: Rowlingin maailmaa, ei minun!
A/N: Tämä osallistuu FFF100:seen sanalla noidankattila. Lisäksi tämä osallistuu lainaushaasteeseen Goethen lainauksella: ”Musiikki alkaa siinä, missä sanat loppuvat.” Tätä oli todella kiva kirjoittaa, toivottavasti se välittyy!
---
Selestina oli ollut levoton koko iltapäivän.
Oikeastaan levottomuutta oli jatkunut jo pitkään, mutta jollakin kierolla ja käsittämättömällä tavalla sen kanssa oli oppinut elämään. Vuosi 1980 oli ollut taikamaailmalle varsin synkkä. Lordi Voldemort oli kasvattanut valtaansa kuin huomaamatta, hivuttautunut paikkoihin, joissa pimeydelle ei koskaan olisi kuvitellut olevan sijaa. Naamioituneiden kuolonsyöjien väkivaltaisia näytöksiä oli koko ajan enemmän ja suuremmissa mittakaavoissa. Syntyi vaikutelma, että keneenkään ei enää voinut luottaa, ja juuri sitä Lordi Voldemort halusi, hän halusi luoda kaaosta ja epäluuloa.
Vuosi 1980 oli kuitenkin suonut Selestinalle myös hyviä asioita. Keväällä hän oli kihlannut Sirius Mustan ja kesällä he olivat muuttaneet Godrickin notkoon ystäviensä Lily ja James Potterin naapuriin. Heinäkuussa Lilylle ja Jamesille oli syntynyt Harry ja syyskuussa Selestina oli saanut levytyssopimuksen. Elämä siis jatkoi kulkuaan kaiken kaaoksenkin keskellä ja hyvä niin.
Mutta nyt, marraskuisena iltapäivänä, Selestina tunsi olonsa todella levottomaksi. Ehkä se johtui säästä, voisiko räntäsateella olla muuta kuin levoton? Tai sitten se johtui siitä, että Sirius oli Feeniksin killan asioilla Lontoossa eikä Selestina voinut olla miettimättä, mitä kaikkea siellä voisi sattua. Kun kello löi neljä, Selestina oli ehtinyt kuvitella kaiken mahdollisen kuolonsyöjien hyökkäyksestä aina lentävän moottorinpyörän rikkoutumiseen kesken matkan. Selestina tajusi, että hän voisi visioida mitä kauheimpia onnettomuuksia koko illan tai sitten mennä vierailulle Lilyn luo. Jälkimmäinen tuntui huomattavasti mukavammalta vaihtoehdolta.
Selestina raotti olohuoneen vaaleanpunaisia puhpalluraverhoja (joita Sirius vihasi) ja kurkisti ulos. Räntää satoi yhä ja ilta oli armottoman harmaa. Pottereiden valkoisen talon alakerrasta paistoi sentään lohduttava valo. Hyvä, Lily ja Harry olivat siis kotona. Jamesin Selestina tiesi olevan tämän viikonlopun huispaamassa Belfastissa. Selestina potkaisi valkoiset gäädänkarvaiset aamutohvelinsa sohvan alle ja vetäisi päälleen vaaleanpunaisen neuletakin. Violettia samettihaalariaan hän ei vaivautunut vaihtamaan, Lilylle olisi se ja sama, minkä näköisenä Selestina hänen ovelleen ilmestyisi, Lily itse tuskin oli pukenut päälleen mitään muuta kuin villatakkeja ja verkkareita Harryn syntymän jälkeen.
Eteisessä Selestina veti nahkakenkänsä jalkaan ja oli jo avaamassa ovea, kunnes päätti hakea taikasauvan mukaansa. Ei sillä, tuskinpa sitä naapurissa erityisemmin tarvitsisi, mutta näinä aikoina ei voinut olla liian varma.
Itsekseen hyräillen Selestina loikki märän pihan yli pahimpia lätäköitä väistäen. Oli sääli, että lumet olivat sulaneet lähes kokonaan. Mutta ehkä jouluksi ehtisi tulla vielä kunnon talvisää. Joulun ajatteleminen sai Selestinan sydämen väpättämään. Hänen levynsä ilmestyisi aatonaattona, hyvänen aika sentään, kuukauden kuluttua! Se oli jo melkein valmis, siitä puuttui enää yksi laulu. Sekin syntyisi varmasti, kunhan –
Selestinan ajatukset seisahtuivat, kun hän pääsi Pottereiden ulko-ovelle. Ruskeaksi maalattu ovi oli raollaan. Selestina kohotti vaistomaisesti sauvaansa, nyt oli kerrassaan omituinen sää tuulettaa. Eikä ollut Lilyn tapaista unohdella ovia auki.
Selestina astui pieneen eteiseen ja veti oven varovasti kiinni. Sisällä tuoksui omituiselta, niin omituiselta, että tällä kertaa syy tuskin oli Lilyn kokeellisessa keittiössä (Harry-parka oli joutunut maistelemaan äitinsä valmistamia kasvissoseita elämänsä alusta alkaen ja Selestina oli varma, että pojasta tulisi niiden takia aliravittu hontelo). Tuoksu oli makea, ihan kuin…
”Lemmenjuoma”, Selestina mutisi ja rypisti kulmiaan. Miksi Lily sellaista keittäisi?
Varovasti Selestina avasi eteisen oven. Käytävä oli tyhjä, mutta sen päässä olevasta keittiöstä kajasti valo. Sieltä kuului hiljaisia ääniä. Naisääni oli Lilyn, mutta kenen miehen kanssa hän puhui? Hetken Selestina oli aikeissa huikata tervehdyksen, mutta jokin (tai ei mikään jokin, vaan Selestinan kummisedän Alastorin hänelle takaraivoon iskostama ALITUINEN VALPPAUS) esti häntä tekemästä niin. Selestina riisui kenkänsä ja hiipi varovasti lähemmäs. Hän jähmettyi tunnistaessaan miesäänen.
”Sinuna hämmentäisin tuota vähän rivakammin.”
”Ohjeessa sanotaan, että varovasti.”
”Hitot ohjeesta. Se palaa pohjaan, anna minä. Lily, sinä poltat sen.”
”Älä hikeenny, minä… Severus, et ota sitä kauhaa. Severus!”
Selestina jäi typertyneenä katselemaan ovensuuhun, miten Severus Kalkaros nappasi nauravalta Lilyltä kauhan, alkoi hämmentää liedellä höyryävää noidankattilaa ja toisella kädellä piti muka-rimpuilevaa Lilyä paikoillaan. Kun yhä hihittelevä Lily kurottautui painamaan suukon Severuksen poskelle, sai Selestina puhekykynsä takaisin.
”Mitä helvettiä?”
Kauha kolahti kattilanreunaan, kun sekä Severus että Lily kääntyivät salamannopeasti ovelle. Punaiseksi lehahtanut Lily irrottautui Severuksesta ja Severuksen kasvot synkistyivät, kun hän näki, kuka ovelle oli ilmaantunut.
”Taigori. Aina yhtä suuri ilonpilaaja”, Severus murahti ja otti taikasauvan kaapunsa taskusta. Vaistomaisesti Selestina kohotti oman sauvansa, mutta Severus kääntyikin häneen selin ja loitsi kauhan hämmentämään kattilaa itsekseen.
”Selestina, laske sauvasi”, Lily sanoi. Punastuminen oli vaihtunut kelmeydeksi. Valkoiseen villapaitaan ja valkoiseen kellohameeseen pukeutunut Lily näytti lähinnä haamulta. Hetkinen, oliko Lily oikeasti pukeutunut kellohameeseen Severus Kalkaroksen takia?
”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” Selestina toisti, mutta laski kuitenkin sauvansa. Severus oli yhä häneen selin ja alkoi pilkkoa alruunaa.
”Kutsuin Severuksen näyttämään, miten alruunaliemi valmistetaan. Harry on kouristellut vatsaansa melkein viikon enkä minä ole saanut kunnollista rohtoa keitetyksi, alruuna on jäänyt aina raa’aksi”, Lily sanoi eikä Selestina ollut uskoa korviaan.
”Ja sinäkö annat Harrylle jotakin, mitä Ruikuli on valmistanut?”
Se sai Severukseen eloa. Veitsi kolahti puiselle leikkuulaudalle, Severus kääntyi salamana ympäri ja seuraavassa hetkessä tökkäsi taikasauvansa Selestinan rintaan.
”Julkeatko sinä vihjata, että minä tekisin jotakin Lilyn pojalle?”
”Sauva irti minusta, Ruikuli.”
”Selestina, Severus! Sauvat alas. Nyt!” Lily huusi ja taisteli vaivoin tiensä kaksikon väliin, ”Minun keittiössäni ette riehu!”
”Oletko sinä juonut jotain, mitä tuo on valmistanut? Täällä tuoksuu lemmenjuoma”, Selestina sanoi, mutta laski vastentahtoisesti sauvansa. Severus remahti ilkkuvaan nauruun, mutta laski hänkin sauvansa.
”Taigori, sinun liemitaidoillasi pysyisin hiljaa. Alruunaliemi tarvitsee saostuakseen fletkumadon limaa, se täällä tuoksuu. Mutta en toki epäile, etteikö se voisi olla sinun käsityksesi lemmenjuomasta. Se ainakin selittäisi miesvalintasi.”
”Sanakin vielä, niin Sirius hoitaa sinut Azkabaniin.”
”Selestina, sauva alas. Severus! Voi Merlin… karkotaseet!” Lily kivahti ja Selestinan ja Severuksen taikasauvat lennähtivät hänen käsiinsä. Kaksikko jäi mittailemaan toisiaan silmät salamoiden. Jos tilanne ei olisi ollut niin tukala, näky olisi huvittanut Lilyä: tummanpuhuva, pitkä Severus vastassaan häntä leukaan asti ulottuva, vaaleanpunaisiin pukeutunut Selestina, jonka vaalea kiharapilvi ei sopinut lainkaan yhteen hänen hurjistuneen ilmeensä kanssa.
”Luuletko todella, että vajoaisin niin alas, että juottaisin Lilylle lemmenjuomaa? Olisin tehnyt niin jo vuosia sitten, jos olisin kokenut siihen tarvetta”, Severus sanoi pilkallisesti ja tuijotti Selestinaa nenänvarttaan pitkin.
”Ja mitä tuo on tarkoittavinaan? Lily?” Selestina kivahti ja Lily huokaisi.
”Istukaa alas, molemmat. Mikä järkyttävä draama siitä, että Severus auttaa minua.”
”Mielenkiintoista, että keksit pyytää hänet hätiin juuri silloin, kun James on Belfastissa.”
”Selestina, minä en kuuntele tuollaista.”
”Ymmärtäisin, jos halailisit keittiössäsi Siriusta tai Remusta tai Peteriä, mutta tuo?”
”Jos solvauksiltasi sallit, niin minulla on töitä tehtävänä. Lily, saanko sauvani?” Severus pyysi. Lily loi molempiin vieraisiinsa varoittavan katseen ja ojensi sitten huokaisten sauvan Severukselle ja sen jälkeen Selestinalle.
”Minä en sitten todellakaan katsele minkäänlaista kaksintaistelua keittiössäni.”
”Älä huoli, minä en vaivaudu sellaiseen”, Severus murahti, käänsi taas Selestinalle selkänsä ja jatkoi liemen valmistamista.
”Aiotko sinä todella antaa Harrylle tuon valmistamaa litkua?”
”Minä luotan Severukseen täydellisesti”, Lily sanoi ja ennen kuin Selestina ehti väittää vastaan, yläkerrasta alkoi kuulua Harryn itkua. Kolmikko kuunteli itkua hetken hiljaisina, ennen kuin Severus virkkoi:
”Harry varmaan tarvitsee sinua.”
”Minä…”
”Me emme tapa toisiamme sillä välin”, Severus virkkoi silkkisellä äänellä ja kaatoi alruunanpalaset poreilevaan kattilaan, josta leimahti samassa korkea, oranssi liekki.
”Parasta olisi”, Lily murahti ja loi julmistuneen katseen Selestinaan kävellessään hänen ohitseen kohti portaita.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain padan tasainen porina. Yllättäen Severus jätti padan sikseen, kääntyi katsomaan Selestinaa ja veti tuolin alleen.
”Ihan mielenkiinnosta: mikä ongelma sinulla on minun kanssani?”
”Ai mikäkö ongelma? Täällä tuoksuu lemmenjuoma…”
”Tarkistuttaisit nenäsi.”
”…Lily roikkuu sinussa kuin koulutyttö ja aikoo vielä juottaa Harrylle ties mitä myrkkyä.”
”Minä mieluummin kuolisin kuin antaisin Harrylle tapahtua jotakin.”
Nyt oli Selestinan vuoro nauraa pilkallisesti.
”Sinä suojelisit Jamesin poikaa? En tiennyt sinun olevan noin hauska, Ruikuli.”
”Harry on myös Lilyn poika.”
”Onko totta, että olet kuolonsyöjä?” Selestina vaihtoi yllättäen puheenaihetta. Severus säpsähti ja Selestinan kasvoille levisi voitonriemuinen ilme. ”Se siis on totta?”
”Kuka sellaista väittää?”
”Näytä käsivartesi.”
”Nyt tämä menee liian pitkälle”, Severus murahti ja kurottautui nappaamaan pöydältä sauvansa. Mutta Selestina, vuosikurssinsa S.U.P.E.R.-kokeiden paras loitsija, oli nopeampi. Sanaton loitsu osui Severuksen vasempaan käsivarteen ja rullasi miehen hihan ylös kyynärvarteen asti. Selestina hätkähti ja jäi suu auki tuijottamaan paljastunutta pimeän piirtoa. Hetken verran Severuksen silmissä välkehti pelko, mutta sitten niihin syttyi tummanpuhuva raivo. Hän kohotti taikasauvansa, mutta siinä samassa ovelta kuului kolahdus. Harrya kantava Lily oli pudottanut tuttipullon lattialle ja seisoi nyt tuijottamassa pimeän piirtoa.
”Näetkö nyt? Näetkö nyt, sinä kaveeraat kuolonsyöjän kanssa”, Selestina julisti ja yritti kuulostaa voitonriemuiselta, vaikka todellisuudessa hänellä oli täysi työ pitää äänensä vakaana. Severus päästi jonkin huokauksen ja murahduksen yhdistelmältä kuulostavan äänen ja työnsi Selestinan hämmästykseksi taikasauvansa taskuunsa.
”Minä… minä tiesin sen kyllä”, Lily sanoi pingottuneesti, kumartui poimimaan tuttipullon lattialta ja nosti sitten Harryn syöttötuoliin. Hän loitsi pieniä luudanvarsia lentelemään Harryn ympärille ja poika alkoi tavoitella niitä hihkuen ja holtittomasti huitoen.
”Mitä?” Selestina kähähti ja Severus kääri hihansa alas. ”Miten sinä voit tietää? Ja miten sinä voit…”
”Hän on nähnyt minun käsivarteni. Ja enempää asia tuskin sinulle kuuluu”, Severus sanoi kalseasti ja otti Lilyn hänelle ojentaman tuttipullon. Severus kääntyi höyryävän kattilan puoleen, loitsi kylmennystaian ja alkoi sitten kauhoa oranssia lientä tuttipulloon.
”Sinä tiedät, että tuo on kuolonsyöjä ja annat sen silti leikkiä täällä kotia kanssasi?” Selestina melkein huusi Lilylle, joka rojahti istumaan Harryn viereen ja näytti siltä kuin olisi juuri suudellut vähintään kolmen ankeuttajan kanssa.
”Minä taisin jo sanoa sinulle, että luotan Severukseen täydellisesti.”
”Miten sinä… onko tuo väittänyt sinulle olevansa kaksoisagentti? Työskentelevänsä sekä Dumbledorelle että Voldemortille? Ja sinä hölmö uskot?”
”Viitsitkö olla huutamatta? Harrya hermostuttaa”, Lily huokasi ja totta kyllä, Harry oli menettänyt kiinnostuksensa luudanvarsiin ja ruvennut teettelemään itkua.
”Minä en voi uskoa tätä”, Selestina kivahti. Severus kääntyi ympäri ja ojensi tuttipullon Lilylle.
”Anna tämä Harrylle, ennen kuin krampit alkavat taas.”
Lily loi Selestinaan paljonpuhuvan, vaimentavan katseen ja nosti sitten Harryn syliinsä. Selestina katsoi epäuskoisena, miten Lily nosti pullon pojan huulille ja Harry alkoi imeä ahnaasti.
”Sinä epäilemättä kerrot pimeän piirrosta Mustalle”, totesi Severus yllättäen ja lukitsi katseensa Selestinan silmiin. Tällä kertaa miehessä ei näkynyt pienintäkään ivaa tai ylenkatsetta, pikemminkin hän kuulosti huolestuneelta.
”Minä… totta kai minä kerron.”
”Minä pyydän, että et tekisi niin. Sinä asetat minutkin hankalaan tilanteeseen”, Lily sanoi ja näytti pohjattoman uupuneelta. Harry hänen sylissään oli rauhoittunut ja joi tuttipullosta tyytyväisenä maiskuttaen.
”Kuten jo itsekin yllättävän ansiokkaasti päättelit, minä toimin Dumbledoren pyynnöstä sekä killan että Pimeyden lordin palveluksessa. Olisi killalle suuri menetys, jos vasikoisit minusta”, Severus sanoi asiallisesti ja istuutui Lilyn viereen. Selestina rypisti kulmiaan. Hän ei uskonut sanaakaan, vaikka Lily nyökkäsi ja tuijotti Selestinaa kiinteästi silmiin.
”Ja siitäkö eivät tiedä muut kuin Dumbledore ja Lily?”
Severus pudisti päätään ja Lily laski melkein tyhjän tuttipullon pöydälle. Harry oli nukahtanut äitinsä syliin.
”Näetkö, kummipoikasi on varsin elossa liemestä huolimatta”, Lily sanoi Selestinalle ja hymyili varovasti.
”Tätä kaikkea on hyvin vaikea uskoa”, Selestina sanoi ja loi läpitunkevan katseen Severukseen. Hän oli varma, että jotain hämärää tässä kaikessa oli. Tuntui uskomattomalta, että Dumbledore luottaisi velhoon, joka oli avoimen kiinnostunut pimeyden voimista.
”En minä pakota sinua uskomaan. Mutta minä pyydän, että et puhuisi tästä killalle mitään. Tai edes Siriukselle”, Lily sanoi. Selestina tuijotti häntä pitkän tovin. Lily näytti tietävän, mitä teki. Ja jos kaksikko puhui totta, Selestina ei totisesti halunnut sotkea Dumbledoren suunnitelmia. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Selestina nyökkäsi ja näki, miten sekä Severuksen että Lilyn olemus rentoutui.
”Kiitos. Minä vakuutan, että tiedän, mitä täällä tapahtuu”, Lily hymyili ja Harry hänen sylissään alkoi kuorsata vaimeasti.
”Yhden asian minä haluan vielä tietää. Onko teillä suhde?” Selestina kysyi. Severus hätkähti pienesti ja lukitsi katseensa Lilyyn, mutta Lily tuijotti Selestinaa silmiin ja hymyili yhä.
”Ei tietenkään ole.”
”Eikä täällä ole keitetty lemmenjuomaa?” Selestina kysyi Severukselta, jonka kasvoille palasi oitis ivallinen ilme.
”Kehotin sinua jo tutkituttamaan nenäsi, Taigori.”
”Nyt, ystävät hyvät, minä vien Harryn nukkumaan. Ja toivon taas, että ette sillä välin tapa toisianne tai ainakaan pane keittiötäni remonttiin”, Lily sanoi ja vastauksia odottamatta lähti kohti yläkertaa. Severus otti taskustaan taikasauvansa ja yhdellä heilautuksella siivosi liemenkeitosta aiheutuneet sotkut. Sitten hän lukitsi silmänsä Selestinan omiin.
”Kiitos”, hän sanoi ja sai sen kuulostamaan hyvin vastenmieliseltä sanalta.
”Minä todella toivon, että puhuit totta. Koska jos saan selville, että olet valehdellut Lilylle, minä…”
”Ei huolta”, Severus virkkoi. Samassa Lily jo tuli takaisin keittiöön.
”Maistuisiko teille tee?” Lily kysyi kepeästi, ihan kuin olisi jo unohtanut, mitä äsken oli tapahtunut. Selestina pudisti päätään.
”Minä luulen, että minun on nyt viisainta lähteä. Minä… voikaa hyvin”, Selestina sanoi, kun ei muutakaan keksinyt. Sitten hän kääntyi kannoillaan. Vasta pimeässä eteisessä kenkiään etsiessään hän alkoi miettiä, mitä äsken oikein oli tapahtunut. Lily, hänen paras ystävänsä, noita, jonka hän oli kuvitellut tuntevansa läpikotaisin, luotti velhoon, jonka käsivarressa irvisteli pimeän piirto. Mitä järkeä siinä oli? Suljettuaan ulko-oven jäljessään Selestina ravisti päätään kuin yrittäen saada kaiken tapahtuneen sieltä pois.
Harmaalta taivaalta satoi suuria lumihiutaleita. Jostakin kaukaa alkoi kuulua lentävän moottoripyörän vaimeaa jylinää.
**
Kuukautta myöhemmin oli jouluaatto. Severus vietti sen kuten monet aikaisemmatkin joulut, yksin. Ei sillä, että siinä olisi ollut mitään vikaa, mieluummin hän oli yksin kuin perheensä kanssa, mutta aina jossakin vaiheessa iltaa hän rupesi miettimään, mitä Lily mahtoi tehdä. Luultavasti tälläkin hetkellä Lily istui joulukuusen alla ja leikki Harryn kanssa ja Potter makoili sohvalla ja nauroi ja…
Severus kaatoi itselleen lisää tuliviskiä ja avasi radion, jotta saisi ajatuksensa vaikenemaan. Radiossa määki naislaulaja, jonka läpitunkeva ääni kuulosti etäisesti tutulta. Severus jähmettyi kuullessaan, mitä uskomatonta hevoskotkanhuttua laulun sanat olivat:
”Tule ja hämmennä kattilaani,
parhaat mausteesi valele,
keitän kuumaa, väkevää lempeä,
etkä iltaisin palele.”
Severusta puistatti. Hän oli juuri vaihtamassa kanavaa, kun radiojuontaja Ludo Bagmanin ääni jyräsi alleen hirvittävän laulun viimeiset soinnut:
”Siinä oli tämän joulun hitti, Kattilallinen kuumaa, väkevää lempeä ja esittäjänä tietenkin säkenöivä Selestina Taigori.”
Severus irvisti. Sen lisäksi, että Selestina oli äärettömän vastenmielinen persoona, hänen musiikkinsa oli myöskin kammottavinta, mitä Severus oli koskaan kuullut. Mutta Ludo Bagman oli toista mieltä:
”Voin vaikka vannoa, että tämä hitti kipuaa listaykköseksi ennen vuodenvaihdetta! Ainoastaan yhtä kohtaa sanoituksissa minä ihmettelen… miksi lemmenjuoma tuoksuu Selestinan mielestä fletkumadon limalta?”
Severus kirosi puoliääneen ja sinkosi radioon hiljennysloitsun. Samassa radio alkoi kuitenkin soittaa vaimeasti jästijoululaulua, sitä samaa, mitä Severuksen lapsena omistama soittorasia oli soittanut. Soittorasia oli ollut Kalkarosten ainoa joulukoriste ja Severukselle hyvin rakas, mutta eräänä jouluna Severuksen isä oli humalassa astunut sen päälle, liukastunut ja heittänyt vimmoissaan soittorasian pois. Severuksen äiti olisi halunnut loitsia soittorasian ehjäksi, mutta siitä Severuksen isä vasta suuttuikin ja ajoi Severuksen ja tämän äidin ulos pakkaseen. Severusta puistatti ja nopeasti hän yritti saada ajatuksensa pois siitä jouluyöstä ja äidin vilusta ja itkusta vääristyneistä kasvoista. Mitä soittorasiassa olikaan lukenut? Jotakin musiikista ja sanoista?
”Musiikki alkaa siinä, missä sanat loppuvat. Hyvää joulua, Severus”, sanoi takasta kömpivä Lily ja ravisteli hymyillen hormipulverin pois hiuksistaan.
