Taivasta vasten | S, tajunnanvirtaa

[Parris]

Ikäraja: S
Haasteet: Otsikko etsii tarinaa II, Kasvata puu (raapale), Ficlet300 (78. Sora)

A/N: Hyvää syntymäpäivää DulzGramille! Toivottavasti tämä pieni ajatussirpale linnuista toimii sopivana lahjana. :>


Kadut puristavat meistä hitaasti eteenpäin valuvaa ihmismassaa, rakennukset työntyvät voimalla päälle eikä niiden välissä saa happea, autot liikkuvat nopeammin kuin silmä ehtii ehkä havaitakaan. Sora rapisee lenkkitossujen alla, rantahiekka painuu pyöreiksi muodoiksi… kai tällaista on olla maan vanki, kahlittuna omaan totuuteensa ja kylmän kallion vankilaan.

Kun sitten kerran näkee taivaalta heijastuvat varjot, isommat kuin uskaltaa kuvitella päiväunissaan, onko vältettävissäkään ajatusta linnusta? Miten ne halkovat taivasta pelottomasti siivillään, ilman häivähdystäkään epäröintiä kaartuvassa liikkeessään ja puhtaassa elossaan… sen salaisuuden minä haluaisin tietää, arvella kuinka ne tietävät juuri oikealla hetkellä piiskata ilmaa alleen kuin mikäkin komentaja tai miten ne elävät tuulen rytmissä hengittäen eri ilmaa kuin ihmiset.

Sellaista maailmaa minä pohdin, kun jalkani ovat upotetut asfaltin julmaan syleilyyn, kun olen vankina äänettömissä kaupungeissa. Katselen valkoisia demoneja etsimässä loputtomasti kiertyviä polkujaan ja toivon, että joskus vielä pystyn samaan. Että saavutan palan tuota maailmaa, jossa kahlitsijani ovat jääneet kauas taakse ja edessäni loistaa miljoona aurinkoa.

[Waulish]

Vielä kerran tervehdys Kommenttikampanjasta! Valitsin tämän tekstin kauniin nimen houkuttelemana ja siksikin, ettei tällä vielä ollut kommentteja.

Ihanaa pohdintaa linnuista ja siitä, miten ne eroavat meistä ihmisistä! Linnut rinnastetaan usein vapauteen, ja se on helppo ymmärtää, kun katselee niitä liihottelemassa taivaalla ympärillään vain ilma ja tuuli. Ne pystyvät nousemaan betonivankilan yläpuolelle, mutta me ihmiset olemme kahlittuja siihen, jalat tuskallisen vakaasti maassa. Pahinta on, että olemme osittain itse rakentaneet vakilamme. Samaistun tähän tekstiin ja vapauden kaipuuseen!

Erityisen kiintoisaa tässä tekstissä on minusta se, että tässä on kenties havaittavissa paitsi vapauden kaipuuta, myös hallinnan kaipuuta. Linnut kuvataan tavallaan taivaiden valtioina valtiaina (miten valtiaat taipuvat, kääk?), jotka taivuttavat tuulen tahtoonsa. Ihminen taas voi tuntea olonsa aivan voimattomaksi kolkossa ympäristössään, kykenemättömäksi muovaamaan sitä mitenkään. Sellainen lannistunut fiilis on tuttu ainakin minulle, ja siksi myös haave jonkinlaisesta kontrollista on koskettava ja samaistuttava.

Kiitos paljon tästä ajatuksia herättävästä tajunnanvirrasta, tykkäsin! -Walle