Wisteria, ui, uusi lukija! Hyvä, ettei mun ylisokerinen höpsöttelyni ole sulattanut hampaita, vaan tästä on ihan voinut nauttiakin.
Kiva kuulla tuosta dialogin toimivuudesta, itse koen sen suureksi heikkoudeksi omissa teksteissäni, joten tosi kiva tietää, että se toimii, eikä töksähtele pahasti. Kiitos kaunis ihanasta kommentista. <3
Frac, hei piilolukijani. <3 Markus on huippu, ja totta ka ituo piti ujuttaa tekstiin, keinolla millä hyvänsä! :p Kiitos, kun ilmiannoit itsesi. <3
Syksy, wuhuu, pikkulintu ei valehdellut!
Tuossa jo sanoinkin, että koen dialogit omaksi heikkoudeksi, joten kiva kuulla, että ne toimii! Pitää ehkä jatkaa dialogipohjaisen tekstin harjoittelua, niin pääsisin näistä hölmöistä ennakkoasenteistani.
Kiitos kommentistasi taas. <3
Ps. 42 on elämän tarkoitus.
Nyt pääsi muruset kuulkaa käymään niin, että treffit päättyivät tähän.
Kiitos seurastanne, ja toivottavasti nautitte tästäkin pätkästä. <3
Hannaleena tuntee katseen itsessään tallentaessaan numeroaan Markuksen puhelimeen. Hän hymyilee kujeillen ojentaessaan puhelimen takaisin omistajalleen ja seuraa Markuksen ilmeitä tämän vilkaistessa näyttöä.
”Vahinkotreffineito?” Markus nostaa huvittuneena katseensa Hannaleenaan, jonka kasvoilla leikkii hymy.
”Enhän mä halua mennä sekaisin tiedä minkä Hanneleiden ja muiden kanssa, joita sulla siellä puhelimessa on.”
Markus vain nauraa, naurua, jonka kuuntelemisesta tulee Hannaleenalle hyvä olo.
”Oletko sä varma, ettet halua mun numeroa saman tien?”
”Olen. Nyt pallo on sulla, ja mä en voi heikkouden hetkellä soittaa sulle, kun susta ei olekaan kuulunut mitään. Sitä paitsi tykkään odottaa sen maagiset kolme päivää, että soitatko vaiko et.” Hannaleena levittää kätensä teatraalisella eleellä.
”Vai oikein tykkäät odottaa”, Markus hymisee huvittuneena. ”Entäs jos mä en tykkää?”
Hannaleena nauraa pehmeästi.
”Sitten sun pitää varmaan tehdä asialle jotain.”
Markus virnistää ja näpyttelee hetken puhelintaan. Hannaleena on kuin se ei olisi itsestään selvää, että toinen kirjoitti viestiä hänelle, ja vaikka hän ei voi sanoa yllättyvänsä kuullessaan viestiäänen laukustaan, Hannaleena kaivaa oman puhelimensa esille yhtä kaikki.
”
Minäpä teen”, hän lukee suoraan näytöltään ääni täynnä huvittumista. Hannaleena joutuu nieleskelemään nauruaan saadakseen viestin viimeisen sanan luettua ääneen.
”Allekirjoituksena
Vahinkoritari?” Nauru tihkuu hänen äänensä viimeisen sanan myötä ja Markuksen veikeä virne saa Hannaleenan viimein nauramaan kunnolla.
”Oi, oi! Ritarit pelastaa neitoja pulasta!”
Hannaleena nauraa kahta kauheammin. Pian hän tuntee määrätietoisen otteen leuallaan, ja hänen naurunsa sammuu pehmeisiin huuliin, joilta saattaa vielä maistaa tummapaahtoisen kahvin. Suudelma ei kysy lupaa, eikä kestä kauaa. Kun Markus irrottautuu, Hannaleena jää katsomaan tätä jokseenkin häkeltyneenä, ja jokin tilanteessa saa Markuksen virnistämään tyytyväisenä.
”Hiljenitpäs.”
