Kirjoittaja Aihe: Doctor Who Kasvonaamio ja klassista musiikkia S, Songfic  (Luettu 562 kertaa)

Abarat

  • ***
  • Viestejä: 204
Title: Kasvonaamio ja klassista musiikkia
Author: Abarat
Fandom: Doctor Who
Genre: Songfic
Rating: S
Disclaimer: En omista hahmoja, kirjoittelen vain omaksi ja muiden iloksi Doctor Who-maailmasta!
Summary: Amy huomaa, että Tohtorissa on jotain pielessä. Hän haluaa auttaa ajanherraa parhaan kykynsä mukaan.
A/N: Kommentit on toivottavia, sillä haluan ilahduttaa muita DW-faneja! Biisinä toimii Jonna Tervomaan inspiroiva kappale nimeltä Lopulta aina.

Pidät siitä, että sanotaan suoraan
No, sinä ja minä ei näin toimikkaan
Minä kenties ajattelen liikaa
Ja sinä et puhu mitään turhaa
Nostat tyhjät kädet ilmaan
Sanot, kaikki järjestyy


Unohduttiin kyydistä sen valtatien syrjään
Jolla vauhti ja kimallus on kultaa
Juuri kun en tiedä mihin kelpaan
Tai onko minulle missään tilaa
Sinä nostat minut ilmaan
Sanot, kaikki järjestyy


TARDIS-valot sykkivät hiljaa, kun Amy lehahti vauhdikkaasti huoneestaan suoraan TARDISn runsaasti käytetystä ovesta sisään. "No, kuinka voit?" Punapää tivasi nähdessään Tohtorin kippurassa lattialla, kuin vatsavaivoista kärsivä ihmistaimi. "Estoy muy bien, gracias", Tohtori tokaisi ääni paksuna. "Miksi sopotat espanjaa?" Amy esitti kysymyksen samalla kun parkkeerasi itsensä sievästi ajanherran viereen. "Kävin juuri Toledossa. Et arvatenkaan halunnut mukaan, sinullahan on niitä kuumia ihmisjuttuja Roryn kanssa...." Tohtori puhkesi puhumaan ja raotti hiukan käsivarsiaan, niin että kasvot pilkahtivat esiin. Vastaukseksi Amy muksautti ajanherraa kylkeen ja tuhahti kuuluvasti. "Hop, hop! Ylös siitä, senkin laiskimus! Olet ajanherra, käyttäydy sen mukaisesti!" Punapää läpsäytti kätensä yhteen Tohtorin korvan juuressa, mutta ei saanut miestä edes säpsähtämään. "Paha olo", hän sanoi kuiskaten, ääni henkisen painolastin kuorruttamana. Amy hiljeni. Oliko syytä huolestua oikeasti? Yleensä Tohtori oli niin eloisa, että oli hankala perässä pysyä, ajatuksenjuoksusta puhumattakaan!

Hei, sillä lopulta aina
Kaikki rajat siirtyy
Ja lopulta aina
Vanhat viivat hämärtyy
Ja lopulta aina
Jollain poikkeuslailla
Lopulta aina
Kaikki järjestyy


Olen valmis lyömään päätä seinään
Lyön sitä uuteen, kovaan kohtaan
Kun kaikki keinot loppuu ja seinätkin sortuu
Ja ilma on raskas hengittää
Laitat vanhan levyn soimaan
Sanot, kaikki järjestyy


"Olen niin vanha. Vanha ja väsynyt. Et aavistakaan, mikä arkistojen meri päässäni vyöryy. Olen kuin juuttunut vinyylilevy, enkä pääse eteenpäin, ellei joku auta ja tökkää".
"Auta ja tökkää?" Amy toisti tyrmistyneenä. Milloin viimeksi Tohtori oli pyytänyt apua. Hiljaisuus iski molempien tajuntaan, kunnes Amy avasi suunsa.
"Nyt tiedän, mikä virkistää! Pysy aloillasi!" Nainen pomppasi pystyyn ja kiiruhti takaisin huoneeseensa. Hän palasi tovin kuluttua kädet täynnä tavaraa ja huomasi salaa pettyneenä, että Tohtori makasi edelleen kuin laho lahna. Mies taisi todella olla mieli maassa.

Hei, sillä lopulta aina
Kaikki rajat siirtyy
Sillä lopulta aina
Vanhat viivat hämärtyy
Ja lopulta aina
Jollain poikkeuslailla
Lopulta aina
Kaikki järjestyy
Kyllä kaikki järjestyy


Amy kiskaisi Tohtorin pystyyn ja käski miehen ujuttautua pinkkiin kylpytakkiin, joka Tohtorin mielestä tuoksui kukkaiselta parfyymilta. "Tämähän on niin pehmeä. Mitä materiaalia tämä on? Taivaanratsun tassukarvaa, Suursilkki-Ziccowin nenäkarvoja vai mitä ihmettä?" Ajanherra yltyi puhumaan miltei entiseen tapaansa. Paremman puutteessa Amy vuorasi lattialle kunnon kerroksen valkeita pyyhkeitä ja käskytti Tohtorin makuulle, johon hän suostui mielellään. Kaikki puhti oli valunut miehestä jonnekin maailmankaikkeuden alkuhämäriin. "Tadaa!" Amy esitteli kasvonaamiopurkkia ylpeänä. Kun esivalmistelut oli tehty, makasi yleensä niin levoton ajanherra kurkkusiivut silmillään ja kerrankin aloillaan. "Tämä on ihan liian paksua minulle", Tohtori purnasi vastaan ja yritti nousta. "Kasvonaamio vai ideani piristää sinua? Ole nyt vaan siinä", Amy ohjeisti ja laittoi klassista musiikkia soimaan taustalle.

Kun rentouttava varttitunti oli kulunut, Amy kysyi Tohtorin vointia uudelleen. "Kautta Kerberoksen varpaiden, tämä on jotain niin erilaista! Ihan kuin kookoskinuskikanapatee mutta salmiakilla höystettynä!" Tohtori intoutui selittämään. "Vain sinä voit verrata kasvonaamiotuokiota noin eksoottiseen ruokaan", Amy huokaisi kuitenkin hyvillään. Ilta valui lopulta yöhön ja kasvot sisäisestä valosta, tutusta innosta kirkastuneina aikamatkaaja oli taas jotakuinkin ennallaan. Joskin hänen teki palavasti mieli salmiakkia....