Fandom: Hobitti
Ikäraja: S
Paritus: Bilbo/Thorin
Disclaimer: J.R.R. Tolkienin maailmaa on käytetty vain omaksi iloksi.
A/N: Innostuin Kaiken maailman ficlettejä -haasteesta aiheella "tämän viikon ficleteissä käsitellään säätä tai sen ilmiöitä tavalla tai toisella." Hyvin tajunnanvirtamaista, mutta tykkäsin taas päästä Bilbon ja Thorinin maailmaan.
KUIN MYRSKYÄVÄ SYDÄN
Bilbo piti itseään maltillisena hobittina - siis sellaisena, joka nautti verkkaisista aamuista ja tuulenkuiskeesta hiuspehkossa eikä kaivannut yllätyksiä. Ne kiihdyttivät sydäntä turhaan ja toivat murhetta, eikä sellainen sopinut Konnun arkeen, sillä siellä aurinko paistoi ja päivät olivat hitaita. Se oli koti. Viheriöivillä rinteillä laidunsi poni jos toinenkin, ja pulska isäntä vahti niitä piippu huulillaan aamusta iltaan. Niin kuluivat ajat. Oli vain aurinko ja sen paiste, lämpö, mukavuudet, ja rauha sydämessä.
Thorin ei ollut auringon kasvattama. Hän oli elänyt myrskyissä, nähnyt liekkien leimahtavan kotinsa yllä, ja viettänyt vuosia varjoissa kierrellen. Kun kääpiö astui Repunpään ovesta sisään, Bilbo havahtui tunteeseen sisällään. Konnun tuulet eivät olleet mitään verrattuna puuskiin, joita Thorin toi mukanaan. Yhtäkkiä pilvet kerääntyivät taivaalle ja Bilbon sydämestä tuli rauhaton. Oli lähdettävä pois. Hän ajautui tuuleen ja tuiskuun, mutta huomasi nopeasti, että vieraille maille ei hukkunutkaan. Sisu kasvoi pinnan alla, ja sydän kiinnittyi ankkuriin nimeltä Thorin.
Sota tuli lupaa kyselemättä. Ereborin kuningas oli miekkoineen hurja, ja Bilbo tunsi myrskytuulten tarttuvan. Ne piiskasivat hänet läpi örkkilaumojen, ja Bilbosta tuli osa myrskyä, sillä hänen Piikkinsä sivalsi näkymättömän käden jatkeena. Kuinka hänen sydämensä hakkasikaan, ja vihdoin hän oli rinta rinnan Thorinin kanssa, jonka jalat olivat jo lakanneet kantamasta. Kotkien siivet pyyhkivät pois myrskyn, mutta jättivät jälkeensä haaksirikkoutuneet.
Aurinko paistoi Konnun rajalla kuin se ei olisi koskaan laskenutkaan. Aika unohtui taas. Konnun lapsi oli juurillaan. Viheriöivillä rinteillä laidunsi poni jos toinenkin, ja pulska isäntä vahti niitä piippu huulillaan aamusta iltaan. Niin kuluivat ajat. Oli vain aurinko ja sen paiste, lämpö, mukavuudet, ja myrsky sydämessä.
