Otsikko: One kiss leads to another
Paritus: Vaihtuu raapaleittain
Ikäraja: Korkeintaan K-11
Genre: fluffy/draama, raapalesarja
Summary: Suudelma johtaa toiseen ketjureaktion tavoin. Kun raapale vaihtuu, vaihtuu parituskin säilyttäen aina toisen hahmon. Mistä kierros alkaa, siihen se myös päättyy.
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot, miljööt ja paljon muuta. Minä teen hänen maailmasta omanlaiseni saamatta siitä palkkiota.
A/N: Ensimmäinen raapalesarjani. (Oon niin last season.) Sarjan idean alkuperää en valitettavasti tunnista itsekään. Mikäli varastin tietämättäni idean joltakulta toiselta, pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Pidemmittä puheitta, ensimmäinen suudelma olkaa hyvät.
Hermione & Ron
300 sanaa
Viima puhalsi puuterilunta parivaljakkoa kohti. Hiutaleet tanssahtelivat tavoitellen taivaanreunaa. Näytti siltä kuin luonto itse tekisi taikojaan luoden tähtisumua tavalliseen lauantaipäivään. Aurinko sivalsi hiutaleverhon lävitse. Se sai kaiken ympärillä kimaltelemaan.
Punainen nenä pilkotti kaulahuivin takaa. Se toi muistoja lapsuudesta. Niistä joulunaluspäivistä, kun herra Granger oli vienyt Hermionen valitsemaan joulukuusen. Muistot kiirivät lastensatuihin ja -lauluihin. Niissä kerrottiin punanenäisestä porosta. Hermione hymyili ajatuksilleen, eikä Ron tiennyt, miten reagoida.
Tyttö näytti kauniilta. Villi kiharapehko leikki lumituulen mukana. Hermionen silmät säihkyivät luonnonvalossa. Tytön nauru valloitti kerta toisensa jälkeen. Ronin käsi hakeutui piponsa reunalle nostaakseen sen pois silmiltä. Hän tahtoi nähdä. Nähdä ja kokea tämän hetken, jossa hän salaa ajatuksissaan teki siitä heille kahdelle ainutlaatuisen.
Aivan yllättäen Hermionen huulten välistä pääsi yllättynyt äännähdys. Ääntä seurasi ketjureaktio, josta kumpikaan ei tiennyt, mitä siinä hetkessä tapahtui. Ron tunsi Hermionen käden hänen käsivarrellaan. Sadasosasekunnin ajan poika ehti nauttia olostaan, kunnes vahva nykäisy heitti hänet maahan. Tie, joka vei Tylypahkasta Tylyahoon ja takaisin, oli ollut peittyneenä hentoon lumikerrokseen. Salakavalasti se oli saanut unohtamaan jään, joka lymyili valkoisen peitteen alla.
Ron tunsi allaan Hermionen, jonka vartalon muodot tuntuivat useiden vaatekerrosten lävitsekin. Tuntuma puistatti poikaa – hyvällä tavalla.
”Sattuiko sinuun?” Ron kysyi noustessaan käsivarsiensa varaan.
Hermione pudisti päätään.
Vain hetkeä myöhemmin tyttö nauroi. Hän nauroi pojan vakavalle ilmeelle. Hän nauroi punaiselle nenälle. Hän nauroi uudelle lapsuusmuistolle. Sille, jossa hän oli kaatunut kuusen alle. Hänen isänsä oli sanonut, että Hermione oli paras joululahja, jonka voisi jouluna kuusen alta löytää.
Ennen kaikkea Hermione nauroi kiusaukselle. Viattoman näköinen ilme kasvoillaan hänen kouransa täyttyi hennosta lumesta. Käsi hakeutui Ronin takaraivoa kohti. Lumi valahti pojan niskaan. Se sai pojan rojahtamaan takaisin Hermionen päälle. Kylmä tunne niskavilloissa sai väristykset kiirimään koko kehon lävitse. Väristyksiä aiheutti myös ajatus siitä, mitä Ron aikoi seuraavaksi tehdä.
Hän nousi tytön päältä jättäen vain sentin ilmaa heidän huuliensa väliin, ja painoi omansa toisen omille.
