Meksikoon, K-11, S/R

[Munis]

Nimi: Meksikoon
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Drama, todellisuudenpako
Paritus: Sirius/Remus
Varoitukset: Tuhoton määrä viittauksia Kerouacin romaaniin Matkalla.
Vastuunvapaus: Rowling omistaa kaiken, minkä voi tunnistaa hänelle kuuluvaksi.
Vapaa sana: Asun tällä hetkellä Tukholmassa, ja täällä on jo melko keväistä. Näköjään kirkkaat alkukevään päivät saa mut tietynlaiseen olotilaan, jossa jumitun tuijottelemaan ikkunasta ulos ja laiminlyön opiskelun täysin. Viime vuonna samoissa fiiliksissä syntyi Kevään valo (K-11), ja näköjään nyt jatketaan ihan samalla todellisuudenpako ja sängyssä möyriminen -genrellä. Osallistuu haasteeseen Kun adjektiivit katosivat; erityiskiitos Kairalle, joka kannusti osallistumaan. Toivottavasti tähän ei jäänyt vahinkoadjektiiveja.

Meksikoon

Remus lukee keittiönpöydän ääressä kirjaa, joka on katkaissut selkänsä. Aurinko heijastuu kadun toisella puolella olevan talon ikkunasta. Häikäisee.
Sirius mutisee unissaan lisää hilloa, Remuksen suupieli kaartuu, katse jatkaa matkaa kirjan sivulla. Keittiö tuoksuu teeltä ja antikvariaateilta, tiskipöydällä lojuu vuori veriappelsiinin kuoria. Pöllö rääkäisee ulkona, villapaidan pesuohje raapii niskaa.

Aurinko jatkaa kulkuaan ja heittäytyy sängylle Siriuksen luokse. Tämä herää, kiroilee, kutsuu Remusta.
”Ai siellä sä olet. Missä sä olet?” Sirius kysyy, kuten usein nähdessään Remuksen lukevan. Remuksesta kun ei koskaan tiedä. Silläkin hetkellä näyttää, että tämä istuu keittiössä Viistokujalla, mutta mielessään hän voi harhailla 1800-luvun Yorkshiren nummilla, kiipeillä Sumuvuorilla tai pyytää valaita Etelämerellä.

”Kohta Meksikossa”, Remus vastaa, mieli kaktusten väleissä kulkien, tuuli hiuksia sekoittaen. Menee hiekkaa silmiin. Kurkussa polttaa viski, sormissa tupakka, selkä liimautuu auton nahkaistuimeen, tuntuu kuin olisi koko ajan humalassa. Huoltoasemilla asfaltti polttaa jalkapohjia ja keuhkot vedetään täyteen bensiinin tuoksua.
”Kenen kanssa?” Sirius kysyy; tämä on kääntänyt kylkeään ja tuijottaa Remusta lakanasotkun keskeltä.
”Sal Paradisen, Dean Moriartyn ja Stan Shephardin”, Remus kertoo nostaessaan teepussin kupista. Vesihöyry kiiltää auringonpaisteessa.
”Taas? Senkin petturi, heti kun silmänsä sulkee, niin lähdet tien päälle sen Moriartyn kanssa, Merlin vie” Sirius mutisee.
”No kun sä kerta nukut, niin pakko valita joku korvikesekopää. Dean on niin kuin sinä. Miehet haluaa olla kuin se ja naiset haluaa sen kanssa sänkyyn”, Remus toteaa.
”Kuutamo hei, kaikki haluaa mun kanssa sänkyyn. Mistä tuli mieleen, miksi helvetissä sulla on edelleen paita päällä?” Sirius sanoo työntäessään peittoa sivuun niin, että paljastaa navan alta alaspäin kulkevan karvoituksen. Lonkkaluiden tienoilla mustelmat kuin mustetahroja. Remus kohottaa kulmiaan.

”Älä viitsi teeskennellä, että tahtoisit olla jossain aavikolla etkä täällä”, Sirius tuhahtaa kurkotellessaan savukkeita lattialta. Peitto siirtyy hänen mukanaan ja paljastaa hänen pakaransa.
”Ehkä tahtoisinkin. Luin Profeetasta, että Tan-y-bontista löydettiin kolmen jästilapsen ruumiit, joissa oli jälkiä pimeyden voimista. Meksikossa voi vain saada auringonpistoksen tai vetää viskiä henkeen”, Remus sanoo, vaikka tietää, että myös punatauti odottaa matkaajaa Meksikossa.
”Unohda nyt se vitun sota, nyt on vapaapäivä”, Sirius ärähtää, ”sitä paitsi, en ole koskaan kuullutkaan mistään Tan-y-bontista. Meksiko sentään on olemassa.” Hän sytyttää tupakan, ristii kätensä rinnalleen, tuijottaa. Odottaa.

Remuksen otsalla on ryppy. Hän kuljettaa sormiaan teekupin korvalla, on laskenut jälleen katseensa kirjaansa, mutta ajatukset ovat jääneet kiinni Siriuksen sanoihin.
Miten hän voisi unohtaa sodan? Sen, joka livahtaa sisään heti kun avaa ikkunan, päästää sisään pöllöjä, jotka yhä useammin kantavat mukanaan katastrofeja. Sen, joka sieppaa ihmisiä kaduilta ja lisää kaipauksen määrää maailmassa. Sen, joka yrittää työntää mielestä kaiken lämmön ja naurun.

Nyt on vapaapäivä.

Remus kohottaa katseensa.
Sirius tupakoi ja osoittelee taikasauvallaan keittiöön. Hän paahtaa leipää viitsimättä nousta sängystä, kutsuu luokseen hillopurkin ja teekupin. Remus lukee hänen silmiensä seudulta turhautuneisuutta. Savu kohoaa kohti kattoa; Sirius seuraa sitä katseellaan. Aataminomenan sivuun jää varjo, jota Remus jää tarkkailemaan. Hiljaisuus painaa tärykalvoja kasaan. Sirius sytyttää toisen tupakan, raapaisee hilloa leivän päälle. Remus on hylännyt aavikon; ikkunan takana Lontoo kiirehtii kevääseen. Talvi ei tahdo päästää irti, öisin se kuiskii korviin muistutuksia siitä, ettei välttämättä enää koskaan tapaa Remusta.

”Kun tämä paska loppuu”, Sirius tuhahtaa lopulta, ”ja vapaapäiviä on enemmän kuin yksi viikossa, mennään Meksikoon. Voidaan ajaa mun pyörällä. Täytyy vain ostaa aurinkolasit. Olut ei varmaan maksa siellä mitään?”
He tuijottavat hetken toisiaan. Sirius istuu jalat ristissä sängyllä, jota aurinko värjää, ja tupakoi varmaan enemmän kuin Dean ja Sal yhteensä. Yö on tehnyt takkuja hänen tukkaansa.
”Pitikö sun ja Moriartyn vielä viimeistellä jotain?” hän kysyy, savua valuu sieraimista. Remus kääntää kirjan ympäri, sen selkä taipuu entisestään. Hän nousee ylös, ottaa askeleen kohti sänkyä.
”Myöhemmin”, hän sanoo vetäessään villapuseron päältään, ”nyt on vapaapäivä.”

[lurikko]

Aaaah tämä on ihana, en kestä!! Rupesin muutaman rivin jälkeen miettimään että onpas nerokasta tekstiä, ei lainkaan adjektiiveja ja silti tosi tunnelmallista ja intensiivistä kuvailua, ja sitten vasta hoksottimeni toimivat ja vilkaisin A/N:stä että niin, tämähän osallistuu tietenkin adjektiivittomuushaasteeseen. Toimii kyllä ihan superhyvin, kielikuvat ja Remuksen kirjamaailmoissa harhaileva mieli tekevät tämän kuvailusta jotenkin tosi värikästä ja mielenkiintoista, eikä yhtään ole ikävä niitä adjektiiveja.

Tässä on ihana tunnelma, sota jossain takana vaanimassa ettei mene fluffiksi, ja sitten kuitenkin sitä Meksikoa väläytellään jatkuvasti ja on sellainen raukea loputtoman lämpimän aamun tunnelma, ihanaa! Ihan lempijuttuni on kyllä varmaan se, miten Remus on vähän niin kuin osittain kirjan maailmassa ja miten Siriuskin älyää sen, ja erityisesti miten taitavasti kirjoitat Remuksen poukkoilemaan siellä kirjassa ja todellisessa maailmassa niin että lukijaakin just sopivasti pompotellaan kahden maailman välillä. Tämä oli ehkä tässä ensimmäinen kohta missä fiilistelin ihan tosi paljon tuota todellisuuksien tyylikästä sekoittumista:

”Kohta Meksikossa”, Remus vastaa, mieli kaktusten väleissä kulkien, tuuli hiuksia sekoittaen. Menee hiekkaa silmiin. Kurkussa polttaa viski, sormissa tupakka, selkä liimautuu auton nahkaistuimeen, tuntuu kuin olisi koko ajan humalassa. Huoltoasemilla asfaltti polttaa jalkapohjia ja keuhkot vedetään täyteen bensiinin tuoksua.

Aaaah!

Ficin nimi on myös jotenkin aivan loistava, ja vaikka Sirius vähän lupailee sitä että "sitten joskus kun kaikki on hyvin" voidaan mennä Meksikoon, nimi toimii kyllä mun mielestä erinomaisesti jo ihan senkin takia, että ikään kuin koko tämä tarina on puoliksi siellä Meksikossa, turvallisessa haavemaailmassa missä oikean maailman murheet eivät ole totta. Ja tykkään hurjasti Siriuksen pyörimisestä sängyllä ja vatsakarvoituksen ja pepun ehkä puolitahallisesta esittelystä, sekin on jotenkin niin sellaista laiskan aamun meininkiä ja tuttavallista ja vähän kiusoittelevaa ja toisaalta huoletonta.

Ihana tarina, kiitos tästä!

[Odo]

Olipas tämä hieno ja vaikuttava ficci. Olen tykästynyt adjektiiveihin ficissä ja tuskastellut, miten koskaan selviän haasteesta. Päätin vilkaista tämän osittain siitä syystä, että halusin nähdä, kuinka ficit adjektiivittomuushaasteessa taipuu. Olit onnistunut mielestäni erinomaisesti, eikä adjektiivejä edes kaivannut. Tämä oli eheä ja kuvasi tarpeeksi tapahtumia ilman, että adjektiivit olisivat korostaneet mitään.

Kuten sanoin, tämä oli vaikuttava. Tässä oli sellaista tietynlaista rauhallisuuden tuntua, arkista aamupalaa, ja lukemista. Sirius heräämässä hiukset takussa, mutta silti sota on olemassa. Vaikka on vapaapäivä. Pidin siitä, miten Remuksen ja Siriuksen suhtautuminen on erilainen, mutta uskon Siriuksenkin pinnan alla olevan sodan, edelleen. Ehkä se tahtoo vain pitää kovemmin kiinni vapaapäivästä ja Remus taipuu lopulta siihen samaan. Haluaa, että on vapaapäivä.

Pidin siitä, miten kirja ja Meksiko olivat tässä isossa roolissa. Jotenkin se oli ihanaa, miten Remus uppoutui lukemiseen ja Sirius ymmärsi sen ja kyseli toisen lukemisesta. Parasta oli, että Sirius lupasi viedä Remuksen Meksikoon, vaikka valitettavasti tiedämme, ettei se haave pääse koskaan toteutumaan. Mutta kaikin puolin hieno fic, jossa oli voimakas vire arkisessa aamussa, josta plussaa annan myös ehdottomasti aamupalan valmistuksesta taioin. Monesti ficeissä huomaa, että velhot ja noidat tekevät aamupalansa jästikeinoin, joten taikojen hyödyntäminen toi tähän kunnon velhofiilistä.

Kiitos siis valtavasti tästä ficistä. Tätä oli ilo lukea niin teemansa kuin parituksensa puolesta ja tämä oli ehdottomasti tosi hieno. Tykkäsin siis valtavasti. Pitää seurailla enemmänkin sun ficcejä, kun muistelen tykänneeni ennenkin tuotoksistasi.

[Lunalotta]

Hei, minä saavuin lukemaan tämän (ehkä kohta inspaisi aloittaa sitä 50k Sirius/Remus-urakkaa Isfetille kirjoittamaan...)
Minusta tää oli niin ihana. Rakastan itsekin lukea ja uppoutua kirjoihin, niin Remuksen kirjanluku tuntui ihan omalta jutulta Sirius polttelemassa tupakkaa ei myöskään ollut ihme. Ja onneksi on vapaapäivä, tuo loppu oli sitten kuitenkin niin ihana kun Remus jättikin kirjansa ja meni Siriuksen luo
Sekavaakin sekavampi kommentti, mutta jokatapauksessa pidin tästä.

[ultramariini]

Oijoi, tämä oli ihana! Jäin ihastelemaan sanavalintoja ja sitä, miten tässä rakennetaan runsailla yksityiskohdilla eläväistä kuvaa hetkestä. Tietty särmikkyys dialogissa (ehkä se tulee puhekielestä?) ja sota siellä taustalla estivät tätä mukavasti jäämästä sellaiseksi liian pysähtyneeksi ja heleäksi kuvaksi, tässä oli tosi miellyttävästi tasapainossa monenlaisia elementtejä, joista tykkäsin. Kevään valostahan tämä muistutti kovasti, mikä ei ole yhtään huono juttu, voisin lukea tätä todellisuuspako/sängyssä möyriminen -genreä näin hienosti toteutettuna mielellään vielä enemmänkin.

Talvi ei tahdo päästää irti, öisin se kuiskii korviin muistutuksia siitä, ettei välttämättä enää koskaan tapaa Remusta.

Sulla on sellainen hauska taipumus viedä lause vähän eri suuntaan tai pidemmälle kuin sen ajattelisi menevän, tässä tapauksessa se päättyy synkemmin kuin odotin. Sellainen ajoittainen pieni odotusten vastaisuus tekee mun mielestä tekstistä tuoreen tuntuista ja houkuttelee jatkamaan.

Tykkäsin tässä Remuksen ja Siriuksen tavasta olla toistensa kanssa, hieman kärkevästä mutta hellästä sanailusta, ja selvästä tottumuksesta toistensa tapoihin. Toyhton tavoin fiilistelin kovasti tuota kahden maailman välillä pompottelua, se oli tosi nokkelasti toteutettu ja toimi hienosti. Koko tekstin sellainen raukea ja hieman intiimi sävy johti nätisti tekstin loppuun, ja tykkään siitä, että Remus ei jää pelkästään Siriuksen flirttailun passiiviseksi vastaanottajaksi.

Kiitos tästä, nautin paljon lukemisesta!

[Kaira]

No hitsinpimpulat, tästähän tuli ihan huikea!

Luin tämä läpi pari kertaa, ensin ihan tavallisesti ja sitten bongaillen paikkoja, joista voisi ehkä normaalisti löytää adjektiiveja ja ihaillen sitä, miten olet onnistunut ne kiertämään. Musta on aika mielenkiintoista, että vaikka adjektiivien hylkääminen täysin on kaikille kirjoittajille varmaan jonkin asteinen haaste, se ei tarkoita, että omasta tyylistä tarvitsisi luopua tai edes tinkiä - tämä oli nimittäin ihana ja persoonallinen. Tai että hauskasti tulee taas todistettua, että adjektiivittomastikin voi kirjoittaa tosi monella tavalla. Luulen, että Meksikon vetäminen tarinaan toi siihen aivan ihanaa erityisväriä, sillä jo meksikolaisen ilmapiirin ja miljöön kuvaaminen tuntuu tosi kutkuttavalta ja mielikuviamaalaavalta yhdistelmältä 70-luvun S/R-meininkien kanssa.

Kuten ultramariini sanoi, pojat ovat keskenään tosi ihanasti ja juuri niinkuin voisi kuvitellakin. Lisäksi kombo sodan ja Meksikon ja haaveilun ja aamumeininkien välillä on ihana ja toisiaan tasapainottava. Tosi inhimillistä ja uskottavaa etsiä pakoa sodasta näin.

Tykkäsin muuten heti ekasta lauseesta kovasti, kirjasta, joka on katkaissut selkänsä, tosi viehättävästi sanottu. Erityisesti ihailin myös dialogia ja sitä, miten vaivatonta, värikästä ja luontevaa poikien keskustelu oli. Huikeen hyvin suoriuduttu haasteesta ja ihana pätkä, sitä tässä kai yritän sanoa!

[Munis]

toyhto: hihii, voi kiitos! Ihanaa, että tykkäsit. Ja hienoa jos kirjamaailmassa loikittiin sopivasti; mietin välillä kirjoittaessani, että hieronko nyt liikaa Kerouacia lukijoiden naamaan Kiitos myös nimikehuista, jälleen pähkäilin nimen kanssa vaikka miten kauan. Ää, kiitos kommentista, olet ihana, ja minä täällä säteilen ilosta.

Odo: kiitos hurjasti kommentista! Mä itse asiassa olin ennen tämän kirjoittamista siinä käsityksessä, että viljelisin teksteissäni normaalisti paljon adjektiiveja, mutta muutamaa poikkeusvirkettä lukuun ottamatta tän kirjoittaminen tuntui yllättävän luonnolliselta. Olikin tarkoitus lukea muita omia tekstejä ja tutkailla, kuinka ne kuhisee adjektiiveja, mutta unohdin. Ja oon ehdottomasti samaa mieltä siitäkin, että Sirius on sodasta vähintään yhtä hermona, mutta koettaa ehkä käsitellä sitä enemmän tekemällä jotain toiminnallista (...harrastamalla seksiä), kun taas Remuksen näen enemmän tarinoihin pakenevana.

SparklingAngel: kiitos kommentista, ihana kuulla, että pidit! Hah, oon itsekin lukutoukka ja inspiroidun jopa kirjojen kuvista ja tykkään lukea tekstejä joissa kirjat on tärkeässä osassa, joten luonnollisesti tykkään tunkea kirjoja myös omiin teksteihini. Onneksi Remus tuntuu lueskelevan niitä ihan tyytyväisenä.

ultramariini: Jei, mukava kuulla, että tykkäsit tavasta kuvailla Siriuksen ja Remuksen suhdetta, ja että kirjamaailmassa hyppiminen toimi myös sun mielestä! Tässä näkyy joo aika selkeesti, että tätä on kirjoitettu samassa mielentilassa kuin Kevään valoa, meinasin alunperin nimetäkin tän Kevättalveksi tai joksikin vastaavaksi selkeesti Kevään valo -tekstiin viittaavaksi, mutta päädyin Meksikoon. Kiitos kommentista (ja kiitos, että olit linkannut Kevään valon Hormipulverin S/R-topiciin! Olen otettu)! ♥

Kaira: Kiitos ihanasta kommentista! Luulen myös, että toi Meksikon mukaan ottaminen värittää tekstiä tosi paljon, koska kaiken maailman kaktukset ja autiomaat luo varmaan monille tosi vahvoja mielikuvia, mutta toisaalta ovat aika kaukana siitä kaikista yleisimmästä sota-ajan Sirius/Remus-kuvastosta. Siksi sopikin tällaisen kirjalla mässäilemisen yhdistäminen adjektiivittomuushaasteeseen.