Otsikko: Muinaisia aikoja
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, fluffy
Hahmot: Luna
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Lunan multaisista varpaista ja hupsusta tanssista ja valkoisesta pellavamekosta.
A/N: Hyvää (myöhäistä) syntymäpäivää
Sparky! Tahdoit Lunaa ja en tiennyt mitä kirjoittaa ja sain juhannukseen liittyviä ehdotuksia, joten syntyi tällainen kesäinen teksti keskellä talvea :> Kiitos,
cassi,
Dulz,
Syksy,
nominal ja
Bluji ideoista <3
Osallistuu haasteisiin:
Otsikko etsii tarinaa II,
Kun adjektiivit katosivat,
Väripaletti (ultramariini). "
Sana ultramariini tarkoittaa merten takaa" ja se inspriroi tämän ficin kanssa
Muinaisia aikojaLuna oli lukenut revontulista ja pakkasöistä, jolloin taivaanranta loisti sateenkaaren väreissä, ja myrsylit juoksivat rinta rinnan lumihangella. Unissaan hän matkusti kauas Pohjolaan elämään keskitalvea, herättämään sydämestään taikuuden, joka oli matkannut suvussa vuosisatojen ajan. Isoäiti oli ollut shamaani ja hänen taikuutensa eli myös Lunassa.
Tänään Pohjolassa juhlittaisiin juhannusta, keskikesän juhlaa, jota Luna ei ollut koskaan päässyt kokemaan. Hän oli lukenut kymmeniä kirjoja myyteistä ja uskomuksista, rituaaleista ja juhannustaioista. Jos tyynyn alle piilottaisi seitsemän sortin kukkasia, näkisi unessaan lohikäärmeen tai yksisarvisen ja jos kulkisi yöllä pitkin metsiä, voisi löytää virvatulen alta aarteen.
Oli keskiyö, eikä niityllä kodin takana ollut muita kuin hän. Ja narskut. Taivaansini heijastui hänen silmistään ja tähtien kimallus sai sen muistuttamaan merta. Lunan pellavamekko liehui tuulessa ja ilmassa leijui sateen tuoksu, joka sai mielen matkustamaan merten taa. Jonain päivänä hän matkustaisi isoäitinsä synnyinsijoille ja katsoisi hänen sielunsa kanssa yötaivasta, jossa tuikkivat hänen esi-isiensä tähdet.
Mutta meri haihtui tulevaisuuden haaveisiin Lunan huomatessa ruttusarvisen niistaisikin metsän laidalla. Luna aisti siinä menneisyyden hengen ja hänen kasvoilleen puhkesi hymy. Hän tiesi jättää olennon rauhaan, mutta onni sydämessä sai silti jalat tanssimaan. Luna nauroi ja katsoi kuuta varpaiden upotessa multaan. Hän ei tarvinnutkaan matkoja pohjoiseen, sydämensä synnyinsijoille, sillä juhannus oli tuonut Pohjolan hänen luokseen.