Kirjoittaja Aihe: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry  (Luettu 3357 kertaa)

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Title: Mustikkateetä sohvannurkassa
Author: LillaMyy
Rating: S
Pairing: James/Lily, Sirius/Remus/Tonks, Harry/Ginny
Beta: Saappaaton
Genre: AU, humour, fluffy, angst
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Kaksi täysin erilaista, mutta silti niin samanlaista lapsenvahtikertaa.
Challenges: Salainen ystävä II
A/N: Sain salaiseksi ystäväkseni sademestarin, jonka toiveista Kelmit ja fluffy/huumori iskivät kuin leka päähän, joten niistä piti sitten lähteä vääntämään jotain, etenkin inspiroivan sanalistan myötä. Tästä nyt ei sitten kuitenkaan tullut ihan niin humoristista kuin ehkä ajattelin, mutta ehkä siellä nyt jotain naurettavaa vielä on jäljellä. AU:sta sen verran, että mitään ennustusjuttuja tai hirnyrkkejä ei ole, Voldemort ei lähtenyt Potterien perään, vaan tyytyi keräilemään kannattajia, kunnes viimeisessä taistelussa vuosi ennen Harryn lähtöä Tylypahkaan Voldemort kukistettiin.



Mustikkateetä sohvannurkassa

Remuksen mustikkatee jäähtyy taas sohvapöydällä, kun hän seuraa vierestä viisivuotiaan Harryn tuhoavan uusia värikyniään kieli suupielestä roikkuen. Lily ja James ovat viettämässä kuusivuotishääpäiväänsä, joten Remus ja Sirius ovat päätyneet pojan lapsenvahdeiksi.

”Anturajalka, mitä sinä oikein riehut siellä?” Remus huikkaa, kun keittiöstä kuuluu kolahdus.
”En mitään, Kuutamo!” Sirius vastaa Harrynkin nostaessa katseensa jästivärityskirjastaan. Pikkupoikaa ei kuitenkaan sillä kertaa kiinnosta tarpeeksi paljon kummisedän toilailut, sillä värittäminen on paljon kiehtovampaa, maatilan eläimiä kun ei näe ihan joka päivä Godrickin notkossa.

Ennen kuin Remuskaan ehtii nousta tarkistamaan keittiön tilannetta, Sirius saapuu leveä virne kasvoillaan olohuoneen puolelle. Harry ei kiinnitä vahteihinsa mitään huomiota, jatkaa vain lehmän värittämistä siniseksi.
”Mitä sinä teit?” Remus kysyy, kun Sirius istuu hänen viereensä.
”En mitään?” kuuluu naurava vastaus. Remus pyörittää päätään ja hörppää teemukistaan.

”Haluaako joku voileipiä?” Sirius kysyy yllättäen, ennen kuin Remus ehtii laskea edes mukiaan takaisin pöydälle.
”Jooooo!” Harry kailottaa, mutta Remus vain katsoo toista miestä kysyvästi kulmiensa alta. Sirius nappaa kummipoikansa lattialta ja nostaa tämän olkapäilleen, ennen kuin suunnistaa keittiöön utelias Remus perässään.
”Mitä sinä oikein suunnittelet?” Remus kysyy heidän kävellessään perätysten.
”Miten niin, pojan on nälkä”, Sirius vastaa vältellen, mikä saa toisen vain entistä epäluuloisemmaksi.

Keittiössä kaikki näyttää kuitenkin aivan normaalilta, minkä pitäisi rauhoittaa Remusta. Sirius laskee Harryn istumaan pöydän reunalle ja kääntyy sitten kaivelemaan kaappeja. Pöydälle Harryn vierelle laskeutuu leipäpussi, juusto, kinkkuviipaleita ja voipaketti.
”Nyt saattekin voileipiä a la Anturajalka!” Sirius ilmeilee saaden Harryn kikattamaan. Remus vain tarkkailee tilannetta sivummalla varmistaen samalla, ettei Harry tipahda pöydältä, kun Sirius leikkii kokkia.

~*~*~

Kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin Remuksen mustikkatee jäähtyy taas saman sohvapöydän nurkalla, kun hän katselee kauempaa, kuinka Teddy yrittää opettaa James junioria sanomaan nimensä. D:t vain tuppaavat muovautumaan James Siriuksen suussa miksi tahansa muiksi äänteiksi saaden Teddyn ärtymään ja vaihtamaan hiustensa väriä turkoosin ja tummanpunaisen välillä. Se puolestaan herpaannuttaa aina vuoden ikäisen Jamesin huomion, joten Teddy saa aloittaa taas opetuksen alusta.

Remus huokaisee, kun hänen poikansa yrittää noin viidettätuhatta kertaa saada James Siriuksen sanomaan Teddyn d:llä. Mies on kuluttanut tätä sohvannurkkaa jo niin monta vuotta, että tuntuu kuin hänen takamuksensa olisi uurtanut siihen juuri sopivan muotoisen ja kokoisen kolon juuri hänelle.

Ovi kolahtaa jossain ja kohta tuttu tukkapehko kurkistaa nurkan takaa märkänä ja sotkuisena.
”Onhan täällä kaikki kunnossa?” Harry varmistaa, ja Remus nyökkää lyhyesti.
”James Sirius on aasi!” Teddy kuitenkin protestoi.
”Minkä ihmeen takia?” paikalle saapunut Ginny kysyy.
”Koska hän ei osaa sanoa Teddyä oikein”, nuori poika vastaa ja nuorimmainen todistaa väitteen oikeaksi höpöttämällä jotain Tettistä ja nawwesta.
”Hän on vasta vuoden, et voi olettaa hänen osaavan heti kaikkea”, Ginny toteaa nostaen pojan syliinsä.
”Nyt, jos teitä ei häiritse, vien tämän naperon nukkumaan”, hän jatkaa vielä.

”Kiitoksia Remus ja Teddy, että jaksoitte vahtia Jamesia tämän illan. Ron tulikin yllättäen kipeäksi, joten emme voineet viedä Jamesia heille, enkä keksinyt ketään muutakaan lapsenvahdiksi”, Harry mutisee saattaessaan kaksikon etuovelle.
”Ei mitään, autamme kyllä aina, kun vaan tarvitsette”, Remus vastaa hyvästellessään Harryn. Teddy vain toteaa moikat kummisedälleen, ennen kuin kävelee ovesta ulos.

”Ei niin nopeasti, Teddy”, Remus toteaa pojalleen, joka on jo valmis ilmiintymään takaisin kotiin.
”Tiedän, meidän pitää käydä vielä yhdessä paikassa”, poika vastaa ja lähtee kävelemään isänsä rinnalla tuttua tietä pitkin, sisään eräästä portista ja seisomaan tuttuakin tutumpaan paikkaan. Katsoessaan eteensä Teddy löytää katseellaan tutut sanat: Sirius Musta, 3.11.1959–27.9.1990, rakas ystävä ja eriverinen veli.

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #1 : 20.01.2017 23:58:53 »
Hei!! Tää oli suloinen! Varsinkin tuo voileipä ala Anturajalka, en kestä :D Ja pikku-Harry pöydällä odottelemassa, ja James Jr opettelemassa Teddyn nimeä ilman tulosta :D Oli mukavaa luettavaa, kiitos :)
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #2 : 21.01.2017 11:42:55 »
SparklingAngel: Voileipiä a la Anturajalka on jotain sellaista, mitä toisaalta tekisi mieli kokeilla, jos vaan uskallusta riittäisi. Voi nimittäin olla, että siellä välissä olisi yllätyksiäkin. :D Kiitoksia kommentista, kiva että tykkäilit tästä! ((:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #3 : 21.01.2017 12:42:50 »
Ah, tämäpä oli ihana teksti <3

Kelmeistä on aivan liian vähän tällaisia kevyitä tekstinpätkiä, joissa ei murehdita sotaa ja tulevia vastoinkäymisiä. Toki ne on oleellisia osia niiden tarinaa, mutta ei se aina niin masentavaa ollut. Olen siis kaikin puolin tän AU:n kannalla, koska jei! ne on onnelisia(:

Sirius ja Remus lapsenvahtina kuulostaa alkuun aivan katastrofiselta idealta, mutta hyvinhän ne taisi loppuunsa pärjätä. Pikku Harry on söpö värikyniensä kanssa (lehmä parka kun siitä tulikin sininen) ja just niin oblivious ympäröiville asioille kuin vanhempanakin. Remus-parka, kun Harry&Sirius jyrää sen yli jo noin varhaisessa vaiheessa  ;D

Pidin siitä, että oli toistanut tiettyjä teemoja, kaksyt vuotta saattaa kulua, mutta Remus se vain istuu saman pöydän ääressä mustikkateensä kanssa. Lapsetkin pysyy kuvioissa, Teddy ja James jr. oli ihana pikku lisä tähän ja pitivät yllä huumoria, jonka Sirius aloitti aiemmin tekstissä. Tässä tosiaan oli melankolinen pohjavire, mutta ei se mun mielestä vienyt mitään pois huumorifluffyltä. Toki aina toivon Siriuksen saavan elää onnellisen ja pitkän elämän, mutta tähän tarinaan tämä loppuratkaisu sopi hyvin. Mahtavaa, että Remus raahasi Teddynkin mukaan haudalle!

Kiitos hurrrjasti tästä ylläristä! :)

ps. mahtavaa, että sanalista inspas! yritin parhaani mukaan laittaa sinne sellasia kivoja sanoja(:

bannu: crys

But what if that moment's right now?

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #4 : 21.01.2017 13:33:25 »
sademestari: Hei, jee, kiva että osui teksti kohdilleen! Onnelliset AU:t on mun suosikkejani kanssa, koska kaikki onnellisuus saa mutkin iloiseksi ja onnelliseksi. (: Remus voisi ollakin lapsenvahtina ihan osuva, mutta kun siihen soppaan liitetään vielä Siriuskin, on varmaan kaaos aika taattu. :D Siitä lehmästä tuli selvästikin joku avaruusversio, tai jotain. xD Teemojen toistaminen on musta jotenkin aina tosi hauskaa, että vaikka aika kuluukin, niin jotkut asiat, kuten Remus, mustikkatee ja se tietty sohvannurkka ovat ja pysyvät. Just tuon huumorin takia mä ajattelinkin lisätä Teddynkin kuvioon mukaan, että hän räpeltää sitten jotain jännää James juniorin kanssa. (: Kiiitoksia hurjasti kommentista, hienoa, että tykkäilit tästä!

P.S. Just sen sanalistan takia tästä tulikin Kelmi-soppaa, aluksi meinasin jotain originaalifemmeä, mutta sitten tuli mustikasta ja teestä automaatiolla mieleen Remus ja mustikkatee, joten piti sitten vaihtaa ideaa lennosta. xD

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #5 : 24.02.2017 12:41:10 »
Terkkuja kommenttikampanjasta!  :)

Tää oli ihana!
Tykkäsin, kun tässä oli kaksi samantyyppistä kohtausta vuosien erolla. Remus ja mustikkatee <3

Pidän onnellisista AU jutuista, kun joku ei olekaan kuollut ja kaikki on hyvin, saa hymyilemään. Tosin menit sitten tapaamaan Siriuksen ennen aikojaan!  :'(

Viisi vuotias Harry oli oikein söpö värittäessään sinistä lehmää! :D <3
Voileipiä a la Sirius, hmm, voisi maistua! :D Olin yhtä hymyä, kun kuvittelin nuo kaksi lastenhoito puuhissaan. :D

Teddy jälkimmäisessä pätkässä oli mainio! :D Tykkäsin myös että James jr. kutsuttiin koko ajan James Siriukseksi, sopi hyvin tähän tarinaan ja varmaan kertoi myös Remuksen kaipausta Siriusta kohtaan.

Lainaus
Sirius Musta, 3.11.1959–27.9.1990, rakas ystävä ja eriverinen veli.
Vähän itketti. eriverinen veli, oi voi sentään<3

Tää oli niin ihana, kiitos tästä lukukokemuksesta.<3
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #6 : 24.02.2017 12:50:14 »
Dokumentti: Hihih, saatoin ehkä stalkata päästää pienen squeak-äänen, kun huomasin, että tämä napattiin kampanjasta! (: Mun mielestä oli hauska rinnastaa kaksi hyvin samanlaista kohtausta, pistää vain vuosia siihen väliin. (: Onnelliset AU:t on parhaita, vaikka tämä ei sitten ihan loppuun asti ollutkaan sellainen... Hahah, sininen lehmä on kerännyt jotenkin yllättävänkin paljon huomiota. :D Siriuksen voileivät on vähän niin ja näin, koska toisaalta haluaisin kokeilla, mutta sitten taas toisaalta, niissä voisi olla myös yllätyksiä... :'D Halusin korostaa juuri sitä James SIRIUSTA tuon takia, mitä itsekin mainitsit, koska kertoja oli kuitenkin Remus koko ajan. Eriverinen veli on tarttunut muhun jostain, joten oli pakko käyttää sitä, koska nyyyyh! <3 Kiitoksia kommentista! (: <3

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

liljankukka

  • Vieras
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #7 : 18.11.2018 12:09:13 »
Vaihdokkaista heii!

Voihan, tämä oli kyllä aivan hirmuisan ihana <33 Minusta nuo tietyt toistetut asiat, kuten Remuksen mustikkatee, olivat ihania ja sopivat tähän kivasti! :> Voileivät a la Anturajalka kuulostavat kyllä siltä, että voisi itsekin maistaa :3 Tunnelma tuossa ensimmäisessä osassa oli mukava, onnellisuus oli melkeimpä käsinkosketeltavaa! :> Toisessa osassa sen sijaan oli sellaista haikeutta, vaikkakin myös onnellisuutta! Ihana Teddy, joka yrittää opettaa James Siriusta sanomaan nimensä! <3 :D

Olin ihan valmis tirauttamaan muutaman kyyneleen tuossa lopussa, koska nyyh ;;; <3 Miksi Sirius oli kuollut jo -90? :( Eriverinen oli kyllä ihan viimeinen pisara tähän! ;;; <333

Kiitos tästä <3

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #8 : 18.11.2018 16:17:27 »
liljankukka: Hienoa, että tuo toistaminen toimi sun mielestä! (: Noihin osiin hain tarkoituksellakin vähän jotain erilaista, vaikka sisältö sinälleen tekstillisesti olikin aika samanlaista, joten kivaa, että nostit sen esille. (: Teddy on nimenä varmasti lapsille kovin vaikea, joten halusin sillä sitten tuoda vähän huumoria tuohon jälkimmäiseenkin osaan. :D Kiitoksia kommentistasi! (: <3

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #9 : 16.07.2019 16:59:25 »
Heissan. Selailin tuossa vanhoja vaihdokkaita ja sieltä osui silmään tämä. Jostain syystä on aiemmin mennyt ihan ohi, mutta tämä oli jotenkin mukavan pehmeähkö sillä angstivireellä, että päätin sitten vielä rustata kommenttiakin. Oon viime aikoina lukenut paljon 3. gen ficcejä, ja vaikka tämä ei tavallaan sellainen olekaan, tässä mennään kuitenkin jonkun verran tulevaisuuteen. (Teddy ja James Sirius on ihania lapsia <3)

Pidin tästä miten oli tavallaan kaksi samanlaista, mutta erilaista lapsenvahti kertaa. Remus on vanhentunut ja vahdittavat lapset on muuttunut, mutta silti istutaan samalla sohvalla ja juodaan samaa teetä. Alussa puhuit, että tämä on AU niin ajattelin onnellisesti, että James, Lily ja Sirius on kaikki elossa, mutta tilanne taitaakin olla päinvastainen? Sirius taisi kuolla tässä taistelussa, ennen kuin Harry meni kouluun, mutta jotenkin tuntuu, että samoin kuolivat Harryn vanhemmat, vaikka sitä ei tässä mainitakaan. Harry, Ginny ja James kun asuvat siinä samassa talossa, missä Lily ja James asuivat ja kun sohvakin on sama, eikä Harry ollut pyytänyt omia vanhempiaan lapsenvahdiksi. Kovin surullisille reiteille lähtee ajatukset, vaikka eihän tässä selviä onko Harryn vanhemmat elossa.

Pidin kovasti myös mustikkateestä. Se on varmasti herkullista! Pienet lapset oli myös erittäin onnistuneita (kuin myös Sirius, mutta hän käyttäytyykin tuollaisella siriuksen lapsenomaisella tavalla) Pidin siitä kuinka Harry keskittyneesti väritti lehmäänsä siniseksi, koska eihän lapsia kiinnosta, että onko se nyt oikeasti sininen vai ei, saati sitten tiedä onko. :D Teddy oli myös suloinen, kun yritti opettaa James Siriusta sanomaan nimensä kunnolla ja yksivuotias poloinen ei vain osaa ja sitten teddy turhaantuu ja hiustenväri muuttuu. (Kuolikohan Tonks myös tuolla taistelussa? Kun parituksena on Sirius/Remus/Tonks ja Teddy on selkeästi Tonksin lapsi, mutta Tonks ei ole mukana lapsenvahtikeikalla, tai ehkä hänellä sattui vaan olemaan muuta menoa:D)

Tuo loppu oli juuri tuollainen katkeran suloinen, kun kuten jo mainitsin niin aluksi ajattelin että kaikki on vielä tyytyväisesti elossa. Mutta ei, Siriuksen haudalle Remus ja Teddy lopussa. Kiitos tästä lukukokemuksesta!

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Mustikkateetä sohvannurkassa, S, Remus & Harry
« Vastaus #10 : 18.07.2019 14:23:50 »
Lyra: Kaiketi tämänkin voi tietyllä tapaa laskea 3. sukupolvi-ficciksi, kun tässä on kuitenkin aika kriittisessä osassa tämä nuoriso. :D Sirius kuoli tässä tosiaan taistelussa ennen kuin Harry aloitti koulun, mutta Jamesista ja Lilystä en tainnut edes ajatella mitään. :'D Jokainen saa siis ajatella ihan itse, että miksi he eivät olleet vahtimassa James Siriusta. :D Hienoa, että mielestäsi lapsikuvaukseni olivat onnistuneita, kun pidän niistä itsekin! Harryn sininen lehmä tuntuu nousevan vähän jokaisessa kommentissa esille, mikä on hieman hupaisaa, ku se oli vain sellainen random sivuhuomautus tuolla. :D Tonksiakaan en kovin kummemmin kommentoi, jokainen ajatelkoon tämänkin miten itse haluaa. Kiitoksia paljon kommentista!

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid