Nimi: Pelkkää pintaa (enemmän kuin)
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: het, fluffy
Paritus: James Potter jr./Annelise Boot (OFC, Fikkejä finiläisistä -Saaps)
Vastuuvapaus: Maailma ja juniori-James kuuluvat Rowlingille, Saaps omistaa itsensä. Mitään en tienaa.
Haasteet: Het10 #2, Fluffy10 #2 sanalla 'hehku', Fikkejä finiläisistä (Saappaaton), Potter-pokeri hahmolla James Potter jr.
A/N: Tui, kiitokset Saappaattomalle, että lähti finiläishaasteeseen mukaan ja lukaisi vielä tämän läpi ennen julkaisua, ettei nyt ihan kuuseen mene. Yhtenä talvisena iltana kauppareissulla tuli yhtäkkiä mieleen, että saapashan on englanniksi 'boot'. Ja että HP:sta löytyy yksi Boot. Niin oli sitten pakko kehitellä joku stoori sen ympärille, ja syntyi huikeaa hettihöttöä kolmossukupolveen. Nauttikaahan. <3
James ei voinut kuin hymyillä hölmösti onnellisena, kun hän katseli nuotion ääressä istuskelevaa tyttöä. Annelise loitsi jonkinlaisen kuplaloitsun – täysin Jamesille tuntemattoman – ympärilleen niin, että joulukuun lopun kylmä viima ei päässyt puhaltamaan jääkiteitään sen sisään. Sitten tyttö otti laukustaan neulontavälineet ja jatkoi huivia, jota oli tehnyt jo pari viikkoa. Nyt Jamesilla olisi siis mahdottoman hyvä hetki lähestyä Annelisea, kun joululoman myötä Tylypahka oli hiljaisimmillaan ja lämpökuplan sisässä he olisivat lähekkäin ja kaksistaan.
Niinpä James käveli ovensuusta linnan pihan poikki lämmitellen käsiään puhaltelemalla niihin. Miten saattoikaan olla niin kylmä? Onneksi kuplan sisällä oli lämmin, vaikkakin James tunsi ilmamassojen välisen seinämän rajapinnassa olonsa yhtäkkiä todella oudoksi. Annelise vain katsahti pikaisesti poikaa ja jatkoi sitten neulomistaan. James istui alas eikä sanaakaan sanottu hetkeen. Rohkelikko hengitteli rauhallisesti sisään ja ulos ja tuijotti miltei hypnotisoituna puisten puikkojen tiivistä liikettä. Annelisen huivi välkähti monituisissa violetin sävyissä ja tuntui hehkuvan värejään heijastellessaan nuotion liekkejä.
Hetken vielä Annelise neuloi, kunnes laski välineet käsistään syliinsä. Sitten hän kääntyi katsomaan Jamesia vakavalla ilmeellä.
"Mitä asiaa, Potter? Mitä sinä tällä kertaa haluat?"
James hymyili vaimeasti ja siirsi katseensa Annelisesta nuotioon ja takaisin.
"Hyvää iltaa vaan sinullekin, Annelise. Tällä kertaa halusin vain tulla juttelemaan. Onko sinulla jokin ongelma asian kanssa?"
"Ei… kai. No, juttele nyt sitten."
Annelise huokaisi syvään ja tuijotti liekkeihin, vaikka tiesi, ettei niin saanut tehdä. Isä oli opettanut, että tuleen tai aurinkoon katsellessa voi pilata silmänsä. Sarkastisella mielellä jossain syvällä sisällään Annelise ajatteli, että ehkä sekin olisi parempi kohtalo kuin joutua katselemaan James Potterin ylimielistä pärstää.
Ei sentään, ei Annelisea niin paljon ärsyttänyt huikenteleva rohkelikkopoika. Puolitoista vuotta aiemmin James oli jostakin käsittämättömästä syystä ihastunut häneen liemien S.U.P.E.R.-kurssilla, ja sen jälkeen Annelise oli tuskin saanut viikkoakaan ilman jotain lähes kiusallista huomionosoitusta pojalta. Ei siinä varsinaisesti ollut mitään vikaa – Annelise piti aivan ihanana ajatuksena sitä, että joku halusi seurustella hänen kanssaan, mutta James Potter oli jäänyt hänelle aivan liian pinnalliseksi hahmoksi. Potter oli huispaajakuningas, velhomaailman valitun, Voldemortin päihittäjän poika… eikä Annelise oikeastaan ollut halunnut tietää hänestä mitään sen enempää, koska nämä ominaisuudet dominoivat kaiken muun alleen.
"Miksi sinä neulot käsin? Eikö olisi paljon… paljon näppärämpää…"
James kaivoi taikasauvansa esiin ja näpäytti sen kärjellä puupuikkoa Annelisen sylissä. Puikot nousivat ilmaan itsestään ja alkoivat tanssien luoda lisää silmukoita loputtoman näköiseen huiviin. Annelise hymähti harmistuneena.
"Lopeti. Minä nyt vain tykkään siitä, että saan tehdä käsilläni jotain konkreettista. Sen takia en käytä tähän taikuutta."
James virnisti Annelisen lausahdukselle eikä mahtanut enää mitään seuraaville sanoille, jotka pulpahtivat hänen suustaan lähteen pinnalle ilmestyvän kuplan lailla. James heitti yleensä järkyttävän surkeaa läppää vain ystäviensä parissa eikä olisi koskaan halunnut loukata Annelisea.
"Tiedätkö, löytäisimme yhdessä käsillesi kyllä jotain konkreettista tekemistä."
Annelise katsoi silmät suurina Jamesia, jonka äänensävy oli selvästi vihjannut viestin merkityksen.
"Potter… juuri tuollaisten törkykommenttien takia minä en ole kiinnostunut sinusta. Minä haluan jonkun, joka on älykäs ja ajattelevainen ja ystävällinen ja… ja…"
James tajusi virheensä liian myöhään.
"Boot, minä… Annelise. Olen pahoillani. En minä oikeasti tuota tarkoittanut. Sinä tiedät, kuinka paljon minä pidän sinusta, enkä halua loukata sinua. Minä voin olla kyllä ajattelevainen ja ystävällinen ja vaikka mitä muuta, mitä ikinä sinä haluat minun olevan."
Annelise tuijotti Jamesin sulaneesta lumesta kiilteleviä kenkiä ja järkeili hetken pojan sanoja ja tekoja. Hän ei tehnyt sitä vain edeltäneeltä hetkeltä, vaan rehellisesti pohti kaikkea viimeisen vuoden tai puolentoista ajalta.
Ilmaisia juomia Tylyahossa, lämpimiä hymyjä ja apua, kun Annelisen laukku oli ratkennut tavaroiden painosta. Lähiniityltä kerätty kukkakimppu kevään lopuksi, yksi viipyilevä tanssi joulutanssiaisissa edellisvuonna… ja se yksi viikonloppu, kun Annelise ja hänen isänsä Terry olivat tavanneet Potterit huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Silloin James oli ostanut Anneliselle kaikkarit ja heittänyt vielä leveän, ystävällisen virneen lahjan oheen, vaikka tiesi hyvin, ettei tyttö niinkään välittänyt lajista. Kun Annelise palasi muistoissaan takaisin, hän alkoi huomata, että James oli oikeasti paljon enemmän kuin korea ulkokuori. Annelise oli työntänyt yksittäisiä asioita syrjään, koska useimmiten Jamesin ympärillä pörräävä ystävälauma oli nostanut hänet rasittavan korkealle jalustalle.
"Mistä sinä pidät minussa eniten?"
Annelisen kysymys yllätti Jamesin, mikä näkyi pojan kasvoilla asti. Hetkeä aiemmin omasta tyhmyydestään nuutuneen näköinen poika sai nyt pienen hymynpoikasen aikaan ja näytti pohtivan, miten vastaisi.
"Minä pidän siitä, että sinä olet rehellinen. Se on hyvä ja tosi tärkeä ominaisuus."
Annelise hymähti vastaukselle ja pohdiskeli, että ainakin hän alkoi viimeistään nyt olla rehellinen itselleen.
"Niin on. Ja minusta on hieno asia, että sinäkin alat olla rehellinen ja paljon aidompi kuin niin hullujen kavereidesi kanssa."
"Nooh, eivät he nyt niin hulluja ole… vai ovatko?"
Annelise naurahti vastaväitteelle lämminhenkisesti, poimi taas kutimensa ja jatkoi kaulahuivia.
"Ei sinun kohdallasi kaikki taida olla vielä menetettyä, James Potter, vaikka oletkin tuollainen… paikoin hieman ajattelematon, mutta lopulta kuitenkin kauhean hyväntahtoinen tollo. Anteeksi vaan, mutta niin minä sinut näen. Ei sillä, että tolloudessa olisi mitään vikaa välttämättä."
James tiesi, että Annelisen sanat oli tarkoitettu vitsillä ja yllätti tytön täysin huitaisemalla pikaisen pusun tämän pipoa vasten.
"Annelise Boot, sinä olet hienoin tietämäni ihminen."
"Öitä, Potter. Nähdään huomenna aamupalalla... tai Tylyahossa. Miten vaan."
"Nähdään."
Ja leveä virne kasvoillaan James marssi ulos kuplasta ja takaisin linnaan. Hän oli tainnut juuri saada jonkinlaisen erävoiton.
