A/N: Ihanaa, että joku ehti kommentoimaan, ennen kuin laitan ykkösluvun. Kiitos plööt!
Zootopiasta on nopeasti tulossa myös yksi minun lempielokuvistani. Kuten sanoit, siinä on maukasta vastakkainasettelua, joka on myös yksi tämän ficin teemoista. Prologi sijoittui siis keskelle leffaa (siihen kohtaan, jossa Nick angstaa sillan alla). Varsinainen pääjuoni jatkaa kaanonista eteenpäin, mutta otan mukaan omia takaumia. Lupaan, että tässä on muutakin kuin angstia: nimenomaan seikkailua ja romantiikkaa.
1. luku
Yllätys, Porkkana!
Herätyskello pirisi aamulla puoli kuudelta, vaikka oli lauantai. Judy hiljensi sen yhdellä joustavalla tassunliikkeellä ja ponkaisi pystyyn. Hän oli aamujänis, kuten suurin osa hänen suuresta perheestään.
Rutiinit pitivät Judyn liikkeellä koko aamun: ensin porkkanapuuroa, sitten pitkä lenkki popmusiikin tahtiin ja lopuksi pitkä suihku. Se olisi voinut olla kuten mikä tahansa viikonloppuaamu. Oli kuitenkin aika valmistautua pahimpaan: vastaanottamaan vanhemmat.
Ei siinä sinänsä mitään, Stu ja Bonnie olivat kaneiksi ihan siedettävää sorttia. He tekivät yhteistyötä kaikkien kanssa toisin kuin monet muut (saaliseläimet). He hössöttivät Judyn syntymäpäivistä vähemmän kuin esimerkiksi Clawhauser, joka oli jo kuukausi sitten luvannut tuoda Judylle syntymäpäiväkakun hänen päiväkahveilleen.
Niin, Judy ei halunnut isoja juhlia Kaninkolossa. Vanheneminen tässä iässä (tänään tarkalleen ottaen 25 vuotta) oli alkanut tuoda mukanaan ikäviä sivumakuja. Nuorempana Judy oli odottanut poliisikoulua, mikä oli saanut vanhemmat huokailemaan säännöllisesti. Sitten Judy oli odottanut akatemiasta valmistumista ja ensimmäistä oikeaa työpaikkaa. Vanhempien huokailu ei haitannut häntä, koska hän tiesi olevansa oikealla polulla. Nyt hän oli saavuttanut tuon kaiken ja oli kerrassaan tyytyväinen elämäänsä. Hän ja Nick Wilde olivat ratkaisseet, miksi petoeläimet muuttuivat villeiksi ja napanneet syyllisen.
Mutta, kuten elämässä yleensä, hienovaraiset huomautukset tulevat yleensä äidin suusta:
”Entä lisääntyminen, kulta? Kenen kanssa ajattelit pariutua?”
Kuten sanottua, Stu ja Bonnie olivat kaneja.
”Christian Greene oli kanssasi aikoinaan samalla luokalla”, äiti oli viimeksi muistellut, ”eikö hän ollutkin todella kohtelias kani?”
”Joo, äiti, varmasti menen naimisiin seuraavan vastaan kävelevän kanin kanssa, joka tervehtii minua.”
Judy huokaisi itsekseen ja vaihtoi ylleen sinisen ruutumekon, joka oli viimeksi ollut hänellä porkkanafestivaaleilla. Hän hymyili peilikuvalleen. Mekko ei ollut erityisen ihmeellinen, mutta se kirvoittaisi varmasti ainakin yhden ivallisen kommentin työparin suusta.
Juuri silloin ovelta kuului jykevä koputus, joka kuului varmasti naapuriin saakka.
Ehkä Nick oli tullut ajoissa hakemaan hänet juhlapaikalle, Judy huomasi ajattelevansa toiveikkaana.
Ovella oli kuitenkin päästäinen nimeltä Fru Fru, mafiapomo Mr. Bigin tytär, joka piti muun muassa shoppailusta, trendeistä ja juhlista. Tälläkin kertaa hänellä oli mukanaan turvajääkarhu, joka kantoi useampaa kassia mukanaan.
”Judy! Hyvää syntymäpäivää! Ihanaa!” Fru Fru piipitti iloisesti ja sipsutti sisälle. ”Kevin, tuo ne sisälle!”
Jääkarhu laski ostoskassit lattialle.
”Arvasin, että valitset päällesi jotain… porkkanalta haiskahtavaa”, Fru Fru moitti kättään heilauttaen ja hypisteli Judyn hameen helmaa. ”Kävin hakemassa sinulle jotain uutta!”
”Fru, ei sinun todellakaan olisi tarvinnut!” Judy esteli, kun Fru Fru haki pussista jotakin uutta ja epäilemättä trendikästä. Hän oli kokonaan pussissa, kun hän sanoi innoissaan vaimealla äänellä:
”Tämä on Preydan uusimmasta mallistosta. Se sopii sinulle ihan varmasti! Kevin, mene limusiiniin odottamaan!”
Judy päätti, että oli helpompaa olla vastustelematta, joten hän antoi päästäistytön pukea ja meikata itsensä. Fru Fru saattoi olla hemmoteltu ja yli-innokas, mutta hän oli sydämellinen ja avulias. Sitä paitsi hänen perheensä sukujuuria oli Italiassa, joten Fru Frulla oli hyvä maku.
”Kuinka paljon olet kutsunut väkeä?” Fru Fru kysyi samalla, kun hän suti luomiväriä Judyn luomiin isolla sudilla, jota hän piteli kahdella pienellä kädellään.
”Kaninkolosta ainoastaan vanhempani ja kaksi vanhinta sisarustani”, Judy vastasi ja sulki silmänsä, ”pienimmät eivät ole vielä tottuneet käyttäytymään. Haluan pienet ja sivistyneet juhlat, en mitään jäätäviä lastenkutsuja tässä iässä.”
Fru Fru naksautti kieltään ja siirtyi Judyn ripsien kimppuun.
”Niin ja tietysti työkaverit”, Judy jatkoi, ”Nick, Clawhauser ja Päällikkö Bogo ovat tulossa. Sitten vielä Flash, sinä ja isäsi. Niin ja Ottertonit!”
Vaikka Judy piti silmiään kiinni, hän arvasi, että Fru Fru pyöritteli silmiään.
”Onneksi sentään päätit pitää juhlat poliisiasemalla”, päästäinen kommentoi nenäkkäästi, ”tosi sivistynyttä tosiaan!”
”Ei tänne mahdu”, Judy huomautti ja avasi silmänsä. ”Ja Bogo antoi minun käyttää aseman kanttiinia.”
”Tänne ei tosiaan mahdu”, Fru myötäili ja kiinnitti Judyn korvan juureen violetin koristekukan.
”Fru Corleone… Mitä sinä juonit?”
Judy avasi poliisiaseman kaksoisovet ja käveli suoraan onnittelulaulun eteen. Judyn poskia alkoi kuumottaa, sillä hän ei ollut odottanut näin suurta huomiota. Sitä paitsi olo tuntui vieraalta meikeissä ja pitkässä mekossa, jossa oli sekä pitsiä että nahkaa.
Suuressa nauhassa luki HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ JUDY! Se kiemurteli katossa, missä näköjään roikkui myös kimalteleva diskopallo. Se pyyhki pyöriessään viimeisetkin mahdollisuudet ”pienistä ja sivistyneistä juhlista”.
Paikalla oli niin paljon väkeä, että aluksi oli vaikeaa hahmottaa, keitä kaikkia Fru Fru oli juhliin kutsunut. Jäniksiä oli tietenkin paljon (ainakin 277 eli Judyn vanhemmat ja sisarukset). Benjamin Clawhauserin leveää hymyä ja innostunutta heilutusta oli vaikeaa olla näkemättä.
”FRU!” Judy älähti ja katsoi äkäisesti päästäistä, joka taputti käsiään leveästi hymyillen. Sitten se levitteli käsiään muka tietämättömänä.
”Sinä ansaitset vähän tällaista glamouria, joten älä valita”, Fru huomautti. ”Täällä ovat kaikki sinun tuttusi!”
Sitten Fru naksautti sormiaan ja jostain ilmestyi tarjoilija, joka ojensi Judylle lasin kuohuvaa.
”En minä tunne esimerkiksi tuota tarjoilijaa”, Judy piikitteli, mutta Fru ei kuunnellut.
Kevin oli jo nostanut emäntänsä kädelleen, mistä Fru kailotti mikrofoniin:
”Kohotetaan malja superpoliisi Judy Hopssin kunniaksi!”
”Onnea!” Väkijoukko hihkui ja kohotti lasejaan.
”Onnea!”
Joku kilautti lasillaan Judyn lasia. Se oli Nick.
”Ki-kiitos”, Judy sopersi ja otti pitkän huikan. ”Tiesitkö sinä tästä eilen? Vau.”
Vau liittyi itseasiassa Nickin näkemiseen italialaisessa puvussa, mutta sitä ketun ei tarvinnut tietää.
Nick hymyili sitä omahyväistä hymyään, joka ei välttämättä tarkoittanut, että Nick oli omahyväinen.
”Totta kai tiesin yllätysjuhlistasi. Sitä sanotaan huijaukseksi, kultaseni”, Nick sanoi ja vinkkasi silmää.
Judy joi lasinsa tyhjäksi.
”KULTASENI?”
Se oli Judyn äiti, Bonnie, joka tuijotti Judya ja Nickiä järkyttyneenä. Hän oli ilmeisesti kuullut Nickin sanat.
”Kultaseni?” äiti toisti turhan dramaattisesti.
”Sisäpiirin vitsi, äiti!” Judy sai sanotuksi, kun oli lopettanut yskimisen. ”Nick on minun työparini, te olette kyllä tavanneet ja hän auttoi minua Yöulvoja-tapauksessa. Kaikki täällä töissä sanovat toisiaan kultaseksi. Vai mitä, öh… Päällikkö Bogo, kultaseni?”
Esimies oli sattumalta aivan heidän vieressään ja näytti yhtä yrmeältä kuin työnjaossa.
Voi Pyhä Sylvi!
”Noh, mutta, hauska tavata pitkästä aikaa, Nicholas”, Bonnie sopersi hämmentyneesti, ”hyvää syntymäpäivää, Judy! Meillä on sinulle isäsi kanssa pieni lahja – Stu, tule tänne!”
Judyn isä kiiruhti vaimonsa viereen. Hän kantoi sylissään perheen kuopusta ja lahjapakettia.
”Niin – niin – tässä se on!”
Judy otti isältään paketin, jonka sisältä paljastui oranssivalkoinen esiliina.
Nick oli vaiti, mutta Judy melkein kuuli hänen päänsisäisen naurunsa. Ilmeisesti Nick ei pystynyt pidättämään nauruaan, joten hän siirtyi hakemaan juotavaa.
”Kiitos!” Judy sanoi reippaasti ja halasi molempia vanhempiaan.
”Oletko jo tavannut Christian Greenen?” äiti supatti innoissaan. ”Hänkin on täällä! Ihanaa, että olet kutsunut hänet, kulta!”
”En minä –”
”Katsokin, että juttelet hänen kanssaan. Hän oli todella kiinnostunut sinusta. Hän jopa mainitsi, että voisit osallistua hänen keskusteluohjelmaansa, mikä sen nimi olikaan…”, Bonnie hieroi otsaansa.
”Kaislikon suhinat”, Judyn isä muisti.
”Aivan!” äiti hihkaisi. ”Annoin hänelle sinun työnumerosi.”
Judy läppäsi käden otsalleen.
Kun Stu ja Bonnie olivat siirtyneet kauemmas, Nick laittoi käpälänsä Judyn olkapäälle ja sanoi hiljaa:
”Onneksi en ostanut sinulle esiliinaa, vaikka lähellä oli! Pahempaa kuin omistaa essu 25-vuotiaana on omistaa kaksi sellaista!”
Judy tuhahti ja seurasi vanhempiaan katseellaan. Hän ei voinut olla ajattelematta, että esiliina symboloi jotakin, mitä vanhemmat kutsuivat ”asettumiseksi aloilleen”.
”Siitä tulikin mieleeni”, Nick jatkoi kovempaa, ”näytät hyvältä tänään, Porkkana!”
Judy kääntyi hämmästyneenä katsomaan Nickiä, joka sipaisi kukkakoristetta Judyn oikean korvan reunassa.
”Arvaan, että Italian mafia auttoi sinuakin vaatevalinnoissa, Nicholas?”
Nick nyökkäsi ja kohensi kravattiaan.
”Punainen kravatti tuo vähän vaihtelua, eikö?”
Sitten hänen hymynsä kapeni.
”Minullakin on sinulle lahja.”
”Mehutassu?” Judy virnisti. ”Toivottavasti olet tällä kertaa maksanut verot!”
”Onneksi en maksanut veroja ennen poliisin hommia”, Nick huomautti, ”muuten en olisi päätynyt tähän. Kuten näet Hopps, huijauksilla voi päästä pitkälle.”
Mutta sillä hetkellä Judy ei saanut tietää, mitä hänen läheisin työparinsa oli hänelle hankkinut, koska Clawhauser kaappasi hänet lämpimään halaukseen. Sen jälkeen syötiin isoa kakkua ja kuunneltiin hyvin pitkä runo, jonka Flash luki rauhalliseen tapaansa. Sitten tanssitiin Gazellen musiikin tahtiin. Judyn pienet sisarukset halusivat tanssia hänen kanssaan piirissä, johon liittyivät pian myös vanhat ystävät Kaninkolosta ja uudet ystävät Zootropoliksesta.
Kaiken kaikkiaan juhlissa oli niin mukava tunnelma, että Judy ei kaivannut yhtään omia sivistyneitä suunnitelmiaan.
Lopulta pikkujänikset väsyivät, joten Stun ja Bonnien piti lähteä kuljettamaan heitä lähimpään hotelliin.
”Juttele Greenen kanssa!” Äiti ehti sihahtaa ennen kuin katosi ovesta pimeään yöhön.
Juhlaväki alkoi muuttua äänekkääksi: töräykset, karjunnat ja kiljunnat täyttivät aulan.
”Liikeneekö minullekin yksi tanssi?”
Nick ojensi käpälänsä Judylle ja pyöräytti hänet ympäri. Judy nauroi Nickin vatsaa vasten, mikä sai myös Nickin hekottamaan. He tanssivat hetken puhumatta.
”Näytät hyvältä tänään, Porkkana.”
”Sanoit sen jo aikaisemmin.”
”Sanoinko? No, tulipahan varmistettua.”
Sitten taas vähän lisää valssia hitaan musiikin tahtiin.
”Mennään käymään työhuoneella”, Nick sanoi hetken päästä Judyn korvaan ja tarttui hänen käteensä.
Jostain syystä Judyn sydän alkoi pamppailla. Ehkä se johtui juhlahumusta ja kuohuviinistä.
Judy seurasi Nickiä portaita ylös, kompastui, nauroi ja nousi taas ylös Nickin avulla. He molemmat nauroivat.
”Liittyykö se lahja jotenkin työhön?” Judy uteli, kun he kävelivät kapealla käytävällä. ”Uudet käsiraudat?”
Hän tajusi heti, miltä se kuulosti, eikä hän pystynyt edes nauramaan. Onneksi Nick ei katsonut häntä. Täällä ylhäällä oli omituisen hiljaista nyt, kun he olivat viettäneet useita tunteja melussa.
Kun he astuivat isoon työhuoneeseen, Judy hikkasi.
”Laitoin sen omalle työpisteelleni”, Nick selitti ja käveli sotkuisen pöytänsä ääreen. Oli kummallista nähdä Nick siellä puku päällä, virka-asun sijaan.
”Nicholas Wilde”, Judy sanoi toruvasti, ”et löydä edes itseäsi noin huonosti järjestetyltä työpöydältä!”
Nick avasi laatikon ja otti sieltä kapean lahjapaketin.
”Hyvää syntymäpäivää, Judy.”
Judy vakavoitui ja otti paketin käteensä. Hän veti tummansinisen rusetin hitaasti pois ja avasi kannen jännittyneenä.
”Voi, Nick! Se on upea.”
Paketissa oli kehystetty valokuva heistä kahdesta. Kuva oli otettu Nickin valmistujaispäivänä, kun he molemmat seisoivat akatemian lavalla onnellisina, kädet toistensa hartioilla.
”Käännä se”, Nick pyysi hymyillen.
Kehyksen takana oli kaiverrus.
Olet paras huijaus, joka kohdalleni on osunut.
Liikutuksen kyyneleet kohosivat Judyn silmiin. Hän pyyhki ne nopeasti, mutta tunteilu ei jäänyt Nickiltä huomaamatta.
”Kanit”, hän huokaisi ja pudisti päätään. ”Niin tunteellisia!”
Judy halasi häntä.
”Minulla on syntymäpäivä, Nick. Saan tunteilla ihan niin paljon kuin haluan.”
Nick hymähti ja tarttui varovaisesti Judyn leukaan. He katsoivat toisiaan hämillään. Judyn suuta kuivasi. Nickin silmät olivat erilaiset kuin kanien. Ne olivat kirkkaan vihreät ja jotenkin kiiltävät. Nickin silmät kertoivat hänestä itsestään: hän oli erilainen ja siksi paljon mielenkiintoisempi kuin yksikään kani.
Kova räsähdys havahdutti heidät kauemmas toisistaan.
”Mikä se oli?” Judy ihmetteli jotain sanoakseen ja meni lähemmäs pimeää käytävää.
Ehkä joku oli työvuorossa – mikä oli hyvin todennäköistä poliisiasemalla. Epätodennäköisempää oli synttärien viettäminen poliisiasemalla.
”Onko siellä joku?” Nick kysyi haukotellen.
Judy käveli eteenpäin ja melkein kompastui johonkin maassa lojuvaan möykkyyn. Hän älähti ja kompuroi kauemmas. Maassa oleva olento hengitti.
”Hei –!”
Se oli pitkä uroskani, jolla oli tumma puku.
”Christian Greene”, Judy tajusi. ”Hänen päästään vuotaa verta… Kolkattu… Nick, hae apua!”
Nick juoksi portaikkoon ja etsi katseellaan Päällikkö Bogon. Hän selosti nopeasti tilanteen ja ryntäsi takaisin yläkerran käytävään. Mutta se oli tyhjä. Siellä, missä tajuton vieras ja Judy olivat äsken olleet, ei ollut enää ketään. Käytävällä oli hiirenhiljaista.