Muuttuja (S, drama)

[Ricolette]

Nimi: Muuttuja
Ikäraja: S
Genre: drama
Hahmot: Sirius lähinnä vain
Yhteenveto: Ennen kuin löytää eläimen itsestään, tulee vastaan hiljaisuus.
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa kaiken, minä en saa rahaa vaan vain hyvää mieltä.

A/N: En arvannut kirjoittavani vielä joskus Siriuksesta. 10 vuotta meni, mutta tässä sitä ollaan. Koira karvoistaan ja niin edelleen. Tämä pieni ficcinen syntyi vastauksena A Softer World -haasteeseen. Inspiraation lähteeni löytyy täältä. Not every verb has to be transitive.

MUUTTUJA

Sirius sukeltaa itseensä kuin tummaan järviveteen. Sulkee silmänsä, vetää syvään henkeä ja painuu pinnan alle.

Veden alla äänet ja illan punertava valo vaimenevat. Todellisuus on vielä tässä, kaikki konkreettinen; luokkahuoneet, koulun käytävät, päällä oleva viitta, äsken syöty illallinen. Toisiaan muistuttavien päivien rytmi. Hän päästää niistä irti ja vajoaa syvemmälle.

Vastaan tulevat hänen ilonsa ja hymynsä. Miten nauru syntyy rintakehässä. Miten iho koskettaa ohimennen ihoa. Miten taikuus ja nuoruus kohisevat sydämestä kohti sormenpäitä. Miltä tuntuu löytää uusi salakäytävä ja ryömiä sen pölyistä lattiaa pitkin eteenpäin, tietämättä minne se johtaa. Hänen elämänsä kivijalat ympäröivät hänet. Ystävyys. Taikuus. Vapaus.

Hän vajoaa edelleen, viimeiset auringonsäteet katoavat ja ympärillä oleva hämärä muuttuu pimeäksi. Ikkunoiden eteen vedetyt verhot ovat raskaat, ovet suljettuja. Niiden takaa kuuluu kuiskauksia, jotka toisinaan muuttuvat korvia särkeväksi huudoksi. Pelko heikottaa jalkoja, mutta vielä vahvempi on uhma, jonka hän heittää puolustuksekseen kerta toisensa jälkeen.

On sukellettava syvemmälle, syvemmälle. Huuto muuttuu pehmeiksi sanoiksi, jotka hyväilevät ihoa kuin viileä vesi. Sinä olet puhdas. Sinun kaltaistesi on tulevaisuus. Jos hän katsoo tarkkaan, hän näkee pimeässä pikkuveljen silmät ja kotitalon pihamaan, ja hänen olonsa on pehmeä ja lämmin.

Mutta hän vajoaa edelleen, kuoriutuu kerros kerrokselta. Hänestä katoaa riehakkuus ja vakavuus. Hänestä riisutaan nauru ja makuaisti. Hänen muistonsa haalenevat, hänen pelkonsa unohtuvat.

Lopulta hänen jalkansa hipaisevat pohjaa, ja hän unohtaa oman nimensä. Täällä minuuden toisella puolen on vain hiljaisuutta. Ajatus käväisee hänen mielessään, ohimennen: näin pitkällä en ole vielä koskaan ollut. Sitten sekin katoaa.

Kunnes jokin liikahtaa hänessä. Eläin valpastuu. Aistit heräävät. Mieli muovautuu ja lähtee tavoittamaan maailmaa ympärillä. Ajatukset palaavat, ja niistä ensimmäinen on: jättäkää minut tänne. Hiljaisuuteen. Tyhjyyteen. Hän haluaa lähteä itsestään, mutta jäädä matkalle. Muuntua vain, olla tulematta miksikään. Kuin ilmiintyisi, eikä tulisi koskaan perille. Kuin nousisi luudalla lentoon, eikä koskaan laskeutuisi.

Mutta eläin hänessä on herännyt. Muutos on jo käynnissä; ihoa kutittaa, nivelet liikahtelevat, sydän hakkaa nopeammin, valppaammin.

Hän antaa periksi, koska ei osaa enää pysäyttää liikettä. Hän muuntautuu, tulee toiseksi, jättää keskeneräisyyden. Sukeltaa kohti pintaa. Hylkää tyhjyyden, hetki hetkeltä vähemmän vastentahtoisesti.

Kun hän avaa silmänsä, on edelleen ilta. Saksanhirvi puhaltaa lämmintä ja kosteaa ilmaa hänen kuonoaan vasten. Hänen mielensä täyttää käsittämätön ilo, jonka tahtiin koko hänen vartalonsa heiluu: James? James! Me teimme sen me teimme sen me teimme sen! Miten ylpeä Remus onkaan, todella ylpeä, mahtavan ylpeä, tämä on hienointa mitä me olemme koskaan tehneet!

Ja yhtäkkiä hänen olonsa on täysi eikä lainkaan keskeneräinen. Hän ravistaa mielestään järviveden sameuden ja pohjalla vallinneen hiljaisuuden kuin itseään kuivaksi pudisteleva koira.

[ultramariini]

Hei kappas, mähän tykkäsin tästä tosi kovasti. Pureutuminen Siriuksen persoonallisuuteen animaagi-prosessin kautta on kekseliästä, ja saat siitä mun mielestä paljon irti. Pidin myös tästä sukeltamisen ideasta tekstin kehyksenä, ja siitä, miten kieli jotenkin heijastelee syvään paikkaan sukeltamisen kokemusta – lauseetkin ovat sellaisia kauniita, hämyisiä vilahduksia ja välähdyksiä. Tekisi mieli lainailla paljonkin, mutta esimerkiksi pidin paljon tästä ajatuksesta:

Hän haluaa lähteä itsestään, mutta jäädä matkalle.

Ailahtelevainen muutoshalu tuntuu tosi keskeiseltä jutulta Siriukselle hahmona, ja olet vanginnut sen mielestäni kauniisti ja luontevasti tekstiin, ja erityisesti tähän kohtaan.

En tiedä missä määrin teksti on tarkoituksellisesti kirjoitettu muistuttamaan Siriuksen vankeus-ajoista ("Lopulta hänen jalkansa hipaisevat pohjaa, ja hän unohtaa oman nimensä"), mutta pidin kovasti siitä, että se tuntui ainakin itsestäni tavallaan toimivan kahdella ajallisella tasolla. Pidin myös siitä, että tarina veti välittömästi mukaansa, ja tuntui muodostavan tiiviin kokonaisuuden. Toivottavasti ajatus ei kuulosta ihan hirveän epäselvältä, mutta tekstistä jäi sellainen tunne, että osaat asetella lauseet niin, että katse tavallaan automaattisesti ohjaantuu eteenpäin ja lukeminen tuntuu kevyeltä. Lopetus (kuten kyllä teksti muutenkin) heijasteli koskettavasti ystävistä muodostuvan kotikutoisen perheen merkitystä Siriukselle.

Kiitos paljon tästä!

[Ricolette]

Kiitos kauniista sanoista, ultramariini! Kuulostaa siltä, että olen saanut ficciin välitettyä sitä tunnelmaa kuin halusinkin, hienoa. En ainakaan kovin selvästi tiedostaen miettinyt Azkabania tätä kirjoittaessani. Tosin kaikki se, mitä myöhemmin tapahtui, tekee Siriuksen hahmosta niin kiinnostavan ja surullisen, eikä siitä pääse eroon edes nuoresta Siriuksesta kirjoittaessa. Se on sellaisena hämyisenä varjona läsnä koko ajan.

Kiitos vielä.

[Ricolette]

Oi, kiitos kommentistasi, Lupa! Ihanaa, että pidit! Munkin mielestä teema on tosi mielenkiintoinen ja siitä saisi paljon enemmänkin irti. Tai eläimellisyydestä sinänsä on ficeissä paljonkin, mutta siitä miten se muutos, taika, syntyy mielessä, siitä tosiaan vähän vähemmän.

Ja hetkinen, taisin muotoilla asian hieman epäselvästi. Olen siis kyllä kirjoittanut Siriuksesta, mutta edellisestä kerrasta on tosiaan se 10 vuotta aikaa. Siriusta on just paras kirjoittaa!

[Kaira]

Eksyin kommenttisi kautta katsomaan, mitä sä oot kirjoitellut ja pitääpä samantien jättää tällainen puolikolmen kommentti

Hei, tää oli oikeesti tosi siisti! Originelli idea yhdistettynä ihanaan Siriuksen, toimii! Tykkään myös siitä, että tämä on paritukseton, miten sitä tuleekaan niin harvoin luettua sellaisia fikkejä?

Täähän oli oikeestaan aika filosofinen teksti, tosi vaikuttavasti kuvailtu Siriuksen itsetutkiskelua ja sitä, millainen prosessi muodonmuutos oikeastaan on. Huolettomasti jätin lukematta yhteenvedon ja hyppäsin vaan tekstin kimppuun, eli vasta loppumetreillä ymmärsin, mistä tässä onkaan kyse. Tykkään hirveästi ajatuksesta, että animaagius edellyttää aika kovaa itsetutkiskelua ja itsetuntemusta, ajatustyötä, mielenvoimaa ja lopulta tulee vastaan hiljaisuus, vau! Kielellisesti tässä oli myös hienoja kohtia, kuten heti ensimmäinen lause. Tykkään siitä, että animaagius on kuin sukeltamista järveen, ja järviteema tulee läpi tekstin ilmi.
 
Ja vielä yksi yksityiskohta josta pidin paljon oli Siriuksen koiramainen innostus hänen nähdessään Jamesin. Tai tuo koko pätkä:

James? James! Me teimme sen me teimme sen me teimme sen! Miten ylpeä Remus onkaan, todella ylpeä, mahtavan ylpeä, tämä on hienointa mitä me olemme koskaan tehneet!

on niin koiramainen, että jos koira ajattelisi, sen ajatukset kulkisivat varmasti juuri noin Tykkään myös ilosta, joka saa koko vartalon heilumaan, siitä tulee mieleen koira joka heiluttaa niin kovaa häntää että peppu heiluu mukana (tosi liikkis näky, muuten!). Yritän siis sanoa, että tykkäsin tästä tekstistä paljon, ihanan erilainen ja mielenkiintoinen, kauniita kielikuvia

[Ricolette]

Hii, kommentteja!

Kaira, yökommentointi on täysin aliarvostettua, siispä kiitos! Tosi kiva kuulla, että pidit tästä! Koira, jonka koko pylly heiluu, on kyllä jotain ihan älyttömän söpöä ja sellanen vähän kajahtanut innostus mulla oli mielessä tuota kohtaa kirjoittaessa. Sirius koirana on vaan jotain niin hauskaa.

Nevski, kiitos paljon kommentista! Tuo ajatus tuokin tähän tosiaan aika paljon uusia sävyjä, oho. Aika hienoa, että teksti voi ruveta elämään ihan omaa elämäänsä tulkintojen kautta.

[Sokerisiipi]

Vau. Siis vau. Komppaan Lupaa, tähän sananmukaisesti upposi. Animaagius on hieno ja mielenkiintoinen aihe, ja tämä ficci sai kokemuksen tuntumaan lähes hengelliseltä, mentiin niin syvälle, kerros kerrokselta. Hitto, kun oot taitava kirjoittaja! Upeaa tekstiä, kiitos!

[Ricolette]

Kiitos, Sokerisiipi! Huippua, että intouduit kommentoimaan näitä parituksettomia ficcejäni! Animaagiuden ja ihmisyydestä irtipäästämisen pohtiminen oli kyllä kiinnostavaa.

[Arte]

Vaihdokkaista hei!

Olipas tämä! Vaikuttava. En ehkä itse juuri tämäntyylisestä kerronnasta ihan kauheasti innostu (tykkään yleensä vähän konkreettisemmasta tyylistä), mutta idea ja toteutus sopivat kyllä todella hyvin yhteen! Ihan mahtava idea, kuvailla sitä, miten animaagiksi oikein muututaan. Ihana, tykkäsin tosi paljon.

Miten taikuus ja nuoruus kohisevat sydämestä kohti sormenpäitä.

Tämä oli ihana. Mahtava mielikuva, kuinka taikuus lähtee aaltojen lailla kohisemaan kohti sormenpäitä! Ylipäänsä tämä veden tematiikan kautta itseensä meneminen toimi minusta tosi hyvin.

Hän haluaa lähteä itsestään, mutta jäädä matkalle. Muuntua vain, olla tulematta miksikään. Kuin ilmiintyisi, eikä tulisi koskaan perille. Kuin nousisi luudalla lentoon, eikä koskaan laskeutuisi.

Tämäkin, niin hieno! Tämä fiilis on niin tuttu! Joskus on niin ihanaa vain olla matkalla, menossa jonnekin, eikä sitä saapumista sinäänsä odota vaan enemmänkin vain haluaa, että matka vain jatkuisi ja jatkuisi ja jatkuisi. Se fiilis on jotenkin nini toisesta maailmasta. Tässä kohtaa oli myös muuten tosi ihanaa, miten olit nostanut tähän esimerkeiksi ilmiintymisen ja lentämisen. Tosi pottermaista! Ylipäänsä tekstistä henki taikuus ja taikamaailma, mikä on HP-ficeissä aina ihan superhieno ja tärkeä juttu.

Lopussa tuo käsittämätön riemu ja sen tahdissa heiluva vartalo ♥ Ja aivan vikana tuo itsensä ravistaminen kuivaksi kuin koira! Tässä vaiheessahan Sirius ei varsinaisesti tiedä, että on muuntautunut koiraksi, koska ei varmaan ole vielä ehtinyt ymmärtää niin paljon ympäristöään! Hän tuntee olevansa oma itsensä, mutta vain eri muodossa. Ah. Hieno.

Tämä oli kyllä tosi kivaa luettavaa! Huippua, miten tekstiin pääsee sisään, vaikka kirjoitustyyli ei välttämättä just sitä ominta makua vastaakaan. Silloin on hyvä tarina ja idea edessä. (:

[Ricolette]

Heipä hei ja kiitos, Arte! Ihanaa kuulla, että pidit tästä, vaikka tämäntyyppinen teksti ei ehkä muuten ole niin mieleen. Tämä teksti oli ensimmäinen ficci piiitkän tauon jälkeen, joten on tosi kiva kuulla, että taikamaailma ja kaikki toimi. Ja tuo on ihan totta, mitä kirjoitit sellaisesta matkafiiliksestä, siinä yhdistyy liike ja uneliaisuus ja toive siitä ettei koskaan tulisikaan perille.

[Unohtumaton]

Oi, tämä oli hieno! Tykkäsin etenkin siitä, minkälainen matka vaaditaan siihen, että pääsee kiinni eläimellisyyteen. Kuinka monta kuorta ihmisen tajuntaan kasaantuu elämän myötä, ja kuitenkin niiden kaiken alla on tila, johon sukeltaa ja josta muuntautua toiseksi, tässä tapauksessa animaagiksi. Vaatii toisaalta hirveän paljon uskallusta sukeltaa itseensä tällaisella tavalla ja jäinkin heti miettimään, että millainen prosessi se on toisin päin, kun muutos on takaisin ihmiseksi. Miltä tuntuu matka takaisin? Ja se on jokaisella animaagilla varmasti omanlaisensa prosessi. Sirius haluaa olla matkalla, muuntumassa, mutta on helppo kuvitella, että sama ei pätisi esimerkiksi Jamesiin, vaikka he ovatkin persooniltaan eniten toistensa kaltaisia.

Kun hän avaa silmänsä, on edelleen ilta. Saksanhirvi puhaltaa lämmintä ja kosteaa ilmaa hänen kuonoaan vasten. Hänen mielensä täyttää käsittämätön ilo, jonka tahtiin koko hänen vartalonsa heiluu: James? James! Me teimme sen me teimme sen me teimme sen! Miten ylpeä Remus onkaan, todella ylpeä, mahtavan ylpeä, tämä on hienointa mitä me olemme koskaan tehneet!

Tämä on ihana kohta, koska tässä ilo on niin koiramaista. Kuinka hienoa onkaan tuntea ilo koiran ruumiissa ja kokea muut elämänsä tunteet myös siinä olomuodossa. Iloon tulee uusia sävyjä, kun se ei rajaudu pelkästään ihmisenä koettuun iloon!

Kiitos, tämä herätti paljon ajatuksia! 

[Ricolette]

Kiitos, Unohtumaton! Kylläpä sun kommentti herätti paljon ajatuksia, nimenomaan tuosta että myös se matka eläimestä ihmiseksi voi olla tosi mielenkiintoinen ja myös vaikea. Jos ihmisenä mielen ja muistin kerroksissa on vaikeita kokemuksia, niin miltä tuntuu palata taas animaagihahmosta ihmiseksi? Siriuksen tapauksena Azkabanin jälkeen. Ja juu, voin kuvitella että Jamesin suhtautuminen on hyvin suoraviivainen eikä itse matkalla ole hänen kohdallaan niin paljon merkitystä. Kiitos vielä, ihanaa että pidit!