Kirjoittaja Aihe: Aika (K-11, Sirius/Remus, romance, drama)  (Luettu 1759 kertaa)

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Aika (K-11, Sirius/Remus, romance, drama)
« : 24.10.2016 15:17:59 »
Nimi: Aika
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Kaira
Vastuunvapautus: Kaikki kuuluu Rowlingille, kirjoitan omaksi ilokseni ja ilman taloudellista hyötyä.
Summary: Jos Sirius ja Remus olisivat selvinneet velhosodasta ja saaneet elää yhdessä vanhuuteen asti.



Aika


Olohuoneen kaappikello tikittää rauhaisaan tahtiin. Remus nousee hitaasti ylös nojatuolista, kävelee ikkunan luo ja jää ajatuksiinsa, Sirius on lukevinaan lehteä.

Sinä kesänä päivät kuluvat tutun kaavan mukaan. Sirius herää ensin, sillä helleaallon vuoksi yöunet jäävät poikkeuksetta vajaiksi. Hän hakee lehden, laittaa teeveden keittymään ja istuu tammisen pöydän ääreen, silmät liikkuvat lehden sivuilla kaappikellon raksutuksen tahdissa. Kun Remus tulee, Sirius kaataa toisen kupin teetä ja hymyilee. Remuksen käsi tärisee ja tee aaltoilee mukin reunoja vasten, ei läiky yli. 

Aamut eivät ole koskaan olleet Siriuksen aikaa. Hänen elämänsä ensimmäiset aamut olivat tarkoitettu nukkumiseen, myöhemmät humalasta selviämiseen. Sitten koittivat julmat, pitkät aamut, joista Sirius ei koskaan jälkikäteen puhunut. Vanhempana hän oppi sietämään aamuja pääasiassa Remuksen ansiosta, mutta niistä ei koskaan tullut hänen lempiaikaansa.
Remus oli todella ollut hyvä aamuissa. Siriuksen vielä seilaillessa unen ja valveen välillä Remuksella oli ollut tapana lukea kirjaa ja katsella, miten Siriuksen luomet värähtelivät ja rintakehä kohoili.

Iltapäivisin he istuvat lukemassa, välillä kirjastossa, välillä puutarhassa. Sirius pitää koko ajan tiukasti kiinni Remuksen käsivarresta, sillä maasto on epätasaista ja jalavan juuret kiemurtelevat juonikkaasti pitkän nurmikon seassa.
"Katso miten pelargonit kukkivat", Remus sanoo kerran, ja Sirius katsoo. 

Kun on aika käydä nukkumaan, Remus riisuutuu hitaasti, viikkaa vaatteet sängylle, siirtää ne vaatekaappiin. Sirius miettii, kuinka kauan siitä onkaan kun hän on viimeksi koskettanut miestä, joka nukkuu hänen vieressään joka yö. Remus keskittyy saamaan saumat suoriksi ja Sirius käy läpi tutut arvet miehen selässä ja kaulalla. Kun he olivat nuorempia, Sirius tapasi miettiä, mitkä arvista olivat tulleet minkäkin täysikuun seurauksena. Aika on muovannut ja vanuttanut Remuksen vartalon lähes tuntemattomaksi, mutta arvet pysyvät paikallaan, karttana miehen iholla.

 He nukahtavat, Remus ensin, sitten Sirius, mutta vasta kun Remuksen hengitys on tasaantunut syvän unen merkiksi.

Nykyään Remus ei juurikaan puhu. Sirius muistaa ajan, jolloin he olivat saattaneet väitellä ja riidellä päiväkausia, huutaa, kiroilla ja sitten yhtäkkiä suudella niin lopullisen oloisesti, että maailma olisi hyvinkin saattanut pysähtyä siihen paikkaan. Sirius muistaa millaiselta Remus maistuu viskihumalassa ja miten kevyeltä tuntuu valvoa koko yö, katsella, kuinka tupakansavu kiemurtelee taivasta kohti. Remus ei ole poltanut miesmuistiin. Sirius hiipii silloin tällöin ulos, polttaa yhden ja tuntee sen jälkeen epämääräistä syyllisyyttä.

Eräänä loppukesän iltapäivänä olohuoneen kaappikellon tikitys saa Siriukselle aikaan päänsäryn. Hän avaa kaapin ja tutkii, pystyykö mekanismia vaientamaan. Kaapinovi lyö hänen sormilleen, tutut kirosanat nousevat huulille ensimmäistä kertaa vuosiin. Ikkunan edessä istunut Remus sulkee silmät ja rypistää kulmat. Sirius huolestuu mutta näkee sitten, että Remus pidättelee naurua.
Sirius muistelee sitä iltapäivää koko elokuun.

 
Syyskuussa Remus lukee lehdestä, mitä taikaministeri teki tai jätti tekemättä, paiskaa nyrkin pöytään ja sanoo, ettei tämä tällainen käy päinsä, eihän, Sirius, ja Sirius on tietenkin samaa mieltä, ilahtuu siitä vimmaisesta ja hurjistuneesta katseesta Remuksen silmissä, vuosikymmeniä nuoremman miehen katseesta, jonka Remus on kutsunut jostakin aikojen takaa heidän aamiaispöytäänsä.
Sitten Remus sanoo, että Peter varmasti raivostuu tästä ja Siriuksen on pakko purra hampaat yhteen ja kääntää katse pois. Ikkunan takana puutarha on lähes paljas.

*

Remus ei ole tullut mukaan hautausmaalle vuosiin, ei edes marraskuun kolmantenakymmenentenä ensimmäisenä päivänä. Tarkalleen kuusi vuotta sitten hän oli katsellut hämmentynein silmin tummia puita ja hautakiviä ja itkevää Siriusta, pyytänyt että he lähtisivät kotiin, ja Siriuksen oli ollut pakko myöntyä.

Tänäkin vuonna Sirius menee yksin. Siihenkin tottuu, yksin menemiseen, ja siihen, että saa haudalla seistessään muilta vierailijoilta sääliviä katseita. Palattuaan kotiin Sirius löytää Remuksen istumassa pimeässä olohuoneessa. Sirius sytyttää valot, etsii pullon brandya ja kaataa tilkan kummallekin. Remus katselee epäluuloisesti ensin lasia ja sitten Siriusta, lähtee pois huoneesta.

Joulukuun alussa he saavat kutsun Pottereiden jouluillallisille. Se saa Sirius muistamaan sen joulun, jolloin he olivat sopineet menevänsä illaksi Jamesin vanhemmille, mutta Remus oli tullut jo aamupäivästä hänen luokseen. Hän oli antanut Remukselle isän kirjahyllystä varastamansa kirjan, Remus oli tuhlannut koko palkkansa ja ostanut Siriukselle pöllön. He viettivät joulupäivän juoden kermakaljaa ahtaan yksiön lattialla ja keksien riettaita sanoja tuttuihin joululauluihin. Illansuusa oli satanut lunta,  Remus oli painanut päänsä Siriuksen syliin ja silloin Sirius oli oivaltanut. Vaikka sitä joulua olivat seuranneet lukuisat uudet joulut ja lukuisat paremmin suunnitellut lahjat, joita muistellessa Siriuksen ei tarvinnut punastua häpeästä, ei mikään tulevista jouluista jäänyt hänen mieleensä samalla tavalla.

Pottereiden ruokailusali on koristeltu komeasti, kaikkialla tuoksuvat havut ja joku tuttu mauste, jonka nimeä Sirius ei saa päähänsä. Illallisella pitkän pöydän ääressä Remus tuijottaa lautastaan ja Sirius miettii, huomaako kukaan, ettei Remus ole sanonut sanaakaan, vai hukkuvatko sellaiset asiat nauravien lastenlapsien riemuun ja sukulaisten kaskuihin. Kun Harry kysyy, haluaisiko Remus lisää perunoita, Remus kohottaa katseensa yllättävän terävästi ja sanoo James. Sirius toivoo, ettei näkisi Harryn ilmettä eikä kuulisi lasten naurua, joka saa Remuksen hämmentymään, laskemaan katseensa ja vaipumaan takaisin omaan maailmaansa. Kun talo on hiljainen ja muut vieraat jo lähteneet, Ginny ja Harry toivottavat heille hyvää joulua. Remus ei vastaa.

 
*

 Sirius havahtuu aamuyöllä siihen, ettei Remus ole hänen vieressään. Alkukevään kalpean sinisessä valossa hän erottaa miehen seisovan sängyn vieressä.
"Hei Anturajalka", Remus sanoo.

Sitten, aivan varoittamatta, Remus virnistää, virnistää kuin olisi kesä ja he olisivat jälleen yhdeksäntoista - virnistää niin kuin virnistetään kahden viinilasin jälkeen, kun kaikki on vielä edessä ja mahanpohjassa odotus hulmahtelee ja ystävät suunnittelevat häitä - kyllä Sirius sen virnistyksen tuntee, se väläytetään kun mielessä on sopimaton vitsi tai kun James on tehnyt jotakin typerää tai juuri ennen suudelmaa.

"Hei Kuutamo", Sirius sanoo ja virnistää takaisin.

Sitten Remus kävelee kivuliaan hitaasti työpöydän luokse, valitsee kirjan, tulee takaisin sänkyyn, sytyttää pienen valon ja alkaa lukea. Sirius ei uskalla nostaa päätä tyynyltään, katsoo vain Remusta, katsoo kunnes silmät alkavat taas painaa. Välillä Remus vilkaisee häntä kuin tarkistaakseen väreilevätkö luomet ja kohoileeko rintakehä. Ja sitten Sirius vaipuu uneen, oudon kevyeen, odottavaiseen uneen.

 
Seuraavana aamuna Sirius lukee lehteä. Tee on hautunut juuri sopivasti, uutiset ovat pääasiassa hyviä. Pihamaalla rusakko käy tutkimassa toiveikkaana omenapuita. Kun Remus tulee keittiöön, Sirius hymyilee kokeilevasti ja kaataa teetä toiseen mukiin. Remus ottaa mukin ilmeettömänä, istuu Siriusta vastapäätä, katsoo paljasta pihaa harmain silmin.
Ei sano mitään. 

 
Olohuoneen kaappikello raksuttaa tasaisesti. Sirius kääntää sivua, vilkaisee pilvistä taivasta, kaipaa muuttolintuja takaisin.
« Viimeksi muokattu: 24.10.2016 16:53:41 kirjoittanut Kaira »

ultramariini

  • evening botanist
  • ***
  • Viestejä: 88
Vs: Aika (K-11, Sirius/Remus, romance, drama)
« Vastaus #1 : 24.10.2016 16:42:38 »
Augh, olisipa tarinoita, joissa Sirius ja Remus selviävät yhdessä sodasta enemmän! Tykkäsin tässä arkisesta ja rauhallisesta kuvailusta, erityisesti jäin jotenkin miettimään, että ficeissä nämä kuka-herää-ensin -pohdinnat tuntuvat aina heijastelevan jotakin hahmoista. Dialogin ja tapahtumien vähyyden takia tästä välittyi tosi hyvin mielikuva Siriuksesta ja Remuksesta sellaisena rauhallisesti toisiaan havainnoivana vanhana parina.

Lainaus
Syyskuussa Remus lukee lehdestä, mitä taikaministeri teki tai jätti tekemättä, paiskaa nyrkin pöytään ja sanoo, ettei tämä tällainen käy päinsä, eihän, Sirius, ja Sirius on tietenkin samaa mieltä, ilahtuu siitä vimmaisesta ja hurjistuneesta katseesta Remuksen silmissä, vuosikymmeniä nuoremman miehen katseesta, jonka Remus on kutsunut jostakin aikojen takaa heidän aamiaispöytäänsä.

Tästä tykkäsin erityisesti, koska se toi mieleen Feeniksin killasta Siriuksen ohimenevän kommentin Pimennosta Harrylle (“you should hear Remus talk about her”) – tämä rakentelee mukavasti sellaista mielikuvaa, että Remus tavallaan esittää vapaammin mielipiteensä asioista Siriuksen seurassa.

Olen jotenkin ajatellut, että Remus ihmissutena vanhenisi Siriusta kivuliaammin/nopeammin, mikä nousi tästäkin esille jos en lukenut tarinaa aivan väärin. Jostain syystä tällaiset ficit, joissa Sirius tavallaan tarkkailee Remusta hieman etäisyydeltä ovat suuri heikkouteni, ja tässä ehkä vielä hahmojen vanhuus toi lisää sellaista tyyntä tunnelmointia. Tykkäsin siitä, että tarinassa oli oma surullinen alavireensä, ja Remuksen ja Siriuksen välillä edelleen tietty välimatka.

Oli oikein mukavaa lukea, kiitos tästä!
baby, that is not a righteous groove.

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Aika (K-11, Sirius/Remus, romance, drama)
« Vastaus #2 : 26.10.2016 21:50:34 »
Oi kiitos paljon kommentista, ultramariini, miten siitä ilahduinkaan! :)
Olen tietenkin sitä mieltä, että olisi ihanaa saada lukea enemmän tarinoita, joissa Sirius ja Remus ovat saaneet elää yhdessä pitkän, enemmän tai vähemmän onnellisen elämän. En ole tainnut törmätä kovinkaan moneen. Kiva, että tätä oli mukava lukea. Yritin ehkä tavoitella sellaista tarkkailevaa tunnelmaa, ei iloista tai surullista vaan... harmaata. Jostakin syystä olen myös aina nähnyt Siriuksen henkilönä, josta Remuksen on jossain määrin pidettävä huolta ja halusin kokeilla, miten käykään kun vanhuus heittää tämän suhteen dynamiikan päälaelleen. Ihanaa että poimit tarinasta surullisuuden ja välimatkan, niitäkin yritin varovaisesti kirjoittaa.

Kiitos kaunis vielä kommentistasi!