Kirjoittaja Aihe: Aku Ankka: Myrskyisenä yönä | S, h/c, perhefluffy (Sepe Susi & Pikku Hukka)  (Luettu 159865 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Nimi: Myrskyisenä yönä
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Fandom: Aku Ankka
Genre: hurt/comfort, perhefluffy
Hahmot: Sepe Susi, Pikku Hukka
Vastuuvapaus: En omista tämän fandomin hahmoja tai maailmaa enkä tienaa tällä tekstillä.
Haasteet: Kaiken maailman ficletit IV, viikko 39/2014: Perhe
A/N: Jutustelimme #mustepullo:ssa (irkin puolella kirjoituskanavalla, ekaan kenttään nimimerkki ja tokaan tuo kanavan nimi #mustepullo) Aku Ankasta fandomina (lukekaa myös Odon mainio Konkari Ramsselin keittiössä, S) ja päädyin sitten mainitsemaan eräästä K-18-tasoisesta, kaikkia mahdollisia rajoja rikkovasta Sepe Susi/Pikku Hukka -parituksen ficistä (säästän lukijat järkytykseltä enkä linkkaa sitä, etsikää itse :D). Siitä sitten kuuskidi totesi, että olisi kiva lukea kaksikosta perhefluffya, joten tässä sitä nyt on! Kiitokset ideasta, tämä syntyi melko nopeasti. :)

***

Eräänä synkkänä ja myrskyisenä syysyönä Sepe Susi istui puoliunessa nojatuolissa ja kuunteli takassa loimuavan tulen vaimeaa rätinää. Muutamia vesipisaroita tihkui puumökin sisään kattolautojen välistä, ja Sepe puristeli sinistä hattureuhkaansa kirotessaan mielessään uutteria possuja, jotka varmaankin nukkuivat onnellisina tarkoin muuratussa tiilitalossaan. Niin monet kerrat hän oli yrittänyt napata Veli Pontevan ja muut porsassarjan jäsenet, mutta järjestelmällisesti he onnistuivat pakenemaan hänen kouristaan. Kelmien kerhossakin kannustettiin Sepeä vaikka kuinka, mutta susi pelkäsi, ettei sekään tuki loputtomiin kestäisi.

Yhtäkkiä jostain kuului hiljaista nyyhkytystä, joka sai Sepen höristämään korviaan. Joku itki – eikä vain joku, vaan ääni taisi tulla Pikku Hukan huoneesta! Sepe päätyi saman tien pohtimaan, oliko hän tehnyt isänä jotain väärin; olihan suden tehtävä olla metsän viekas saalistaja, mutta hän ei tainnut loppujen lopuksi olla kovin hyvä malli rakkaalle pojalleen. Niinpä Sepe nousi raihnaisesti tuolista ja suuntasi kohti makuuhuoneita. Matkalla katosta tipahti suuri vesipisara suden kuonolle, mutta hän pyyhkäisi sen suurella kourallaan syrjään. Kattoa täytyisi paikata heti, kun säät ja rahatilanne sen sallisivat.

Kun Sepe pääsi Pikku Hukan huoneeseen, hän huomasi, että poikakulta oli kääriytynyt tiukasti peittonsa sisään ja nyyhkytti surkeana taukoamatta. Sepe kaivoi haalariensa taskusta tulitikkurasian, raapaisi yhteen liekin ja sytytti yöpöydällä olevan kynttiläntyngän. Sitten hän istuutui sängyn laidalle ja silitti varovaisesti poikaansa.

"Pikku Hukka, mikä hätänä? Isä on tässä nyt, ei tarvitse enää pelätä", Sepe totesi matalalla äänellä yrittäen kerätä siihen mahdollisimman paljon isällisyyttä. Pikku Hukka nosti peittoa korviltaan ja kääntyi katsomaan isäänsä kostein, suurin silmin.

"Minä… minä näin unta äidistä", poika sanoi kynttilän liekin tavoin värisevällä äänellä. Sepen kasvoille nousi oudon tyhjä ilme, kun hän huokasi syvään. Siinä vasta olikin nainen, Sepen elämän ainoa – toki hänen oman rakkaan mammansa ohella – josta hän ei ollut koskaan päästänyt irti. Sepe yritti pitää itsensä kasassa vastatessaan Pikku Hukalle.

"Oliko se sitten paha uni? Mitä oikein tapahtui?" Sepe kysyi. Hän toivoi sydämessään, ettei Pikku Hukka huomannut hänen epävarmuuttaan – miehen tuli aina olla niin kovin vahva.

"Äiti lähti... hän lähti siinä unessa pois, hylkäsi minut kehtoon. Ja sitten minä heräsin, kun myrskyää niin kamalasti", Pikku Hukka vastasi isälleen niiskaisten lopuksi. Sepen yleensä niin viekkaissa silmissä näkyi häivähdys mieleen pulpahtavia muistoja ajoista ennen Pikku Hukan syntymää. Pojan juuri kertoma uni oli totisinta totta.

Sepe ei antanut ajatuksen kuitenkaan häiritä. Hän nosti Pikku Hukan syliinsä ja halasi tätä tiukasti. Yksittäinen hassu kyynel saattoi vierähtää hänenkin silmästään, koska hän ei yksinkertaisesti muistanut, milloin viimeksi oli ollut näin sydämeenkäyvän hyvällä tavalla lähellä poikaansa. Yleensä Sepe oli niin ankara tätä ja tämän välillä rasittavaksikin käyvää hyvyyttä kohtaan, mutta nyt hänen täytyi täyttää velvollisuutensa rauhattomuuden hetkellä auttavana isänä.

"Pikku Hukka kulta, minä kaipaan äitiäsi aivan yhtä kipeästi joka ikinen päivä. Minä en koskaan unohda häntä, eikä sinunkaan pitäisi", Sepe totesi hiljaa ja tunsi hengittäessään pojan lämmön rintaansa vasten. Sitten Sepe laski Pikku Hukan takaisin sänkyyn ja peitteli tämän varoen.

"Isä, kiitos… ehkä hän palaa vielä joskus", Pikku Hukka sanoi viimeisenä hiljaa sängystä. Sepe pysähtyi ovensuuhun sammutettuaan kynttilän.

"Niin, ehkäpä", Sepe totesi nurkan toiseen laitaan oman huoneensa pimeyteen ja jatkoi vielä, "sitä päivää voimme odotella yhdessä. Hyvää yötä, Pikku Hukka."
« Viimeksi muokattu: 21.07.2017 01:04:39 kirjoittanut Ronen »

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 709
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Hyvää iltaa, tai yötä kommenttikampanjasta.

En ole tainnutkaan lukea yhtään ficciä Sepe Sudesta ja Pikku Hukasta, mutta tästä tykkäsin kovasti! Pikku Hukan äidistä ei tosiaan taida olla mitään mainintaa ja oli kovin surullista jos hän noin vain on hylännyt perheensä. Toisaalta, Sepe tuskin on mikään malliaviomies ollut, että ei kai ihmekään, jos vaimo päätti nostaa kytkintä. Ainakin, jos pikku Hukka tulee yhtään äitiinsä. Pyhimys vaimoksikin kyllästyisi Sepen edesottamuksiin.

Tässä kuitenkin pidän siitä, miten Sepe lopulta ottaa isänroolin haltuunsa ja lohduttaa poikaansa niin kuin kuuluu.

Hienoa tekstiä!


zilah

pilami

  • ***
  • Viestejä: 152
  • Puuskupuh
Olipas kivaa lukea ficci tästä parivaljakosta. Ihan alkoi taas tehdä mieli lukea pitkästä aikaa sarjakuvia, nuorempana sitä tuli tehtyä paljonkin. Ficci sopi tunnelmaltaan mielestäni yllättävän hyvin alkuperäisen sarjakuvan kanssa yksiin ja pystyin koko ajan kuvittelemaan tekstisi tapahtumat piirroksina. Oli todella hellyyttävää lukea Sepen hellemmästä puolesta, joka hänellä varmasti toden totta on. Pikku Hukan äidin ikävä taas tuntui kauhean koskettavalta ja surulliseltakin lukea. Lukisin mielelläni lisää tällaisia ficcejä. Kiitos!

FrostyFrozen

  • Vieras
Myönnettäköön, että olin vähän skeptinen tämän suhteen: minulle Sepe on aina se ankara, viekas hukka, vaikka mikä olisi. Mutta äääh tämä on ihana ;-; en minä muuta osaa sanoa, tykkäsin kamalasti!

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 540
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Oi että tää oli herttainen ♥ Mä oon aina ihan heikkona, kun sellaiset kovat ja karut fiktiiviset hahmot näyttävät sitä pehmeämpää puoltaan, joten tää kyllä kolahti! Mieltä lämmittävää tuo, että vaikka Sepe poikaansa vähän huonona sutena pitää, se ei rakkautta vähennä ♥ Tässä lukiessahan ihan liikuttui, kun yleistunnelmakin oli sellainen vähän alakuloinen ja lohtua vailla, ja perhefluffy on mun suuri rakkaus. Tää oli kyllä ihan puhdasta hurt/comfortia, ja mukavan realistista. Äidin puuttuminen ja ikävä kaihertaa molempien mieltä, mutta valitettavasti mitään varsinaista ratkaisua tilanteelle ei ole. On vain elettävä toivossa (tai hyväksyttävä nykytilanne), mutta onneksi Sepellä ja Pikku Hukalla on sentääs toisensa :3 Tätä lukiessa aloin muuten itsekin miettiä, mitä Pikku Hukan äidille on mahtanut tapahtua 🤔 Onko sitä edes missään kerrottu... (ei mitään hajua.) Tuollainen perheen hylkääminen kuulostaa julmalta, mutta toisaalta sopisi kuvioon. Täysin eheät perheet tuntuu muutenkin olevan Disneyllä harvassa.

Lainaus
Hän toivoi sydämessään, ettei Pikku Hukka huomannut hänen epävarmuuttaan – miehen tuli aina olla niin kovin vahva.
Tää oli ihana, kun Sepe niin yrittää noudattaa sitä kuvaa, joka hänellä on miehen roolista, mutta kyllä ne tunteet ja oma hauraus silti ovat puskemassa läpi :3

Olipa kiva lukea näistäkin hahmoista fici! Sinällään ihan hyvä, ettet linkannut sitä mainitsemaasi toista ficiä, koska olen varmaan onnellisempi näin sitä lukematta (mutta jos olisit sen linkannut, niin aivan varmasti uteliaisuuteni olisi vienyt voiton...). Nyt sain keskittyä huolella tämän ficin suloisuuteen ja liikuttavuuteen ♥ Kiitos!
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中