Kirjoittaja Aihe: Pois peiton alta: teetä ja paljastuksia || Hermansy, S, epärealistinen realistiseksi  (Luettu 2794 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Nimi: Pois peiton alta: teetä ja paljastuksia
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: S
Paritus: Hermione/Pansy, Harry/Ginny
Tyyli: draama, EWE
Yhteenveto: Hermionen menee Harryn ja Ginnyn luo brunssille kertoakseen viimein hänestä ja Pansysta.

Osallistuu: Oneshot10, Ärsyttävät/epärealistiset paritukset II, A Softer World II

A/N Tämä teksti yrittää nyt kertoa oman näkemykseni siitä, miksi Hermansy on realistinen ja uskottava paritus. Saa kertoa, onnistuinko vakuuttamaan! Tätä oli vähän epämukava kirjoittaa Hermionen PoV:ina, mutta totesin, että tämä oli aiheeseen paras lähestymistapa.

A Softer World -inspasarjiksena oli tämä: this, at least, is up to me. Sopii erittäin hyvin tähän teemaan. (:

Tämä on myös tarkoitettu jonkinlaiseksi vastinpariksi He hylkäisivät meidät -ficille (S) ja etenkin sen vikalle osalle. Siellä on vähän Pansyn näkökulmaa hänen ja Hermionen suhteesta.



Pois peiton alta: teetä ja paljastuksia

”Mmm”, ynähdin tyytyväisenä, kun Pansy kietoutui ympärilleni ja painoi suukon poskelleni. Haukotus venytti kasvojani, kun siirsin täkkiä pois päältäni saadakseni vartalolleni viilentävää ilmaa. Pansy värähti ja kiskoi peittoa paremmin itsensä ympärille. Naurahdin ja hipaisin naisen otsaa huulillani.

”Huomenta.”

”Huomenta”, Pansy haukotteli. ”En aio poistua tästä koko päivänä.”

”Se olisi ihanaa”, huokaisin ja hieroin silmiäni. ”Mutta minun on pakko nousta… juuri nyt, tai myöhästyn.”

Pansy tarrautui paremmin vartalooni kiinni. ”Tänäänkö se brunssi oli?”

”Joo”, huokaisin.

”Jännittääkö?”

Puraisin alahuultani ja kuuntelin hetken tihenevää hengitystäni. Järjellisesti tiesin, että mitään suurta syytä pelkoon ei olisi, mutta tunnepuoli ei halunnut olla samaa mieltä.

”Kyllä he ymmärtävät.”

”Ehkä”, ynähdin. ”Mutta mitä he siihen sanovat, kun kerron, että olen ollut kanssasi jo vuosikaudet?”

”Ovat onnellisia puolestasi?”

Huokaisin raskaasti ja käännyin kyljelleni haudaten kasvoni Pansyn kaulakuoppaan. ”Toivotaan niin”, mumisin hiljaa ja puristin silmäni vielä hetkeksi kiinni. Pansy puristi minut voimakkaasti syliinsä ja suuteli hellästi otsaani.

”Kyllä se hyvin menee.”

Mutta tiesin, että häntäkin jännitti.

~ ~ * ~ ~

”No, mitä sinulle kuuluu?” Ginny sanoi hymyillen. ”Sinua ei ole näkynyt vähään aikaan, mitä olet puuhannut?”

Hymyilin Ginnylle väkinäisesti ja ojensin teekuppiani kannulle, jota Harry leijutti pöydän yli.

”Töitä, tiedäthän sinä”, vastasin vältellen, vaikka päässä takoi ääni, joka sanoi, että tilaisuuteni oli tässä.

”Hermione”, Harry kohotti kulmiaan siirtäessään teekannun takaisin keittiötasolle. ”Emme ole nähneet toisiamme kuukausiin! Ronkin sanoi, että olet ollut tavallista vaiteliaampi. Mitä olet oikein tehnyt?”

Tämänhän takia tänne tultiin, huomautin itselleni ja purin sitten päättäväisesti hampaani yhteen. Levitin marmeladia paahtoleivän päälle ja haukkasin sitä saadakseni vielä hetken aikaa kerätä ajatuksiani. Sipaisin hermostuneena hiukseni korvani taa huomatessani, että sekä Ginny että Harry tuijottivat minua odottavasti pöydän toiselta puolen.

”Minä…”, rykäisin. ”Minulla on teille jotain kerrottavaa.”

Harry vilkaisi Ginnya nopeasti, mutta Ginny ei kääntänyt katsettaan mieheensä. Tunsin kasvojeni hiljalleen kuumenevan, ja yritin rauhoittaa hermostuneisuuttani siemaisemalla teetä. Se ei kuitenkaan auttanut, mutta avasin urheasti suuni yrittäen löytää oikeat sanat.

En kuitenkaan osannut sanoa mitään. Mieleni oli aivan tyhjä, vaikka olin käynyt tämän keskustelun läpi mielessäni satoja kertoja. Vilkaisin jälleen Harrya, joka alkoi näyttää huolestuneelta ja varsin hämmentyneeltä. Ginny sen sijaan hymyili lempeästi.

”Oletko tavannut jonkun?” hän kysyi rauhallisesti ja katsoi minua tietävästi. Hymyilin hänelle apeasti ja nyökkäsin laskien katseeni teekuppiini.

”Kenet?” Harry kysyi heti uteliaana muistuttaen minua Ronista. ”Tunnemmeko hänet?”

Vedin syvään henkeä. ”Tavallaan”, vastasin ja luovuin yrityksestäni vaikuttaa seesteiseltä. Suoristin ryhtini ja vedin käteni syliini, jossa saatoin väännellä ja käännellä niitä hermostuneena kenenkään näkemättä. Poskiani kuumotti edelleen.

”Kuka se sitten on?” Harry kysyi kulmiaan kohottaen. Ginny katsoi Harrya ja muikisti huuliaan tyytymättömästi. Olisin tyrskähtänyt, jos tilanne olisi ollut himpunkin verran vähemmän jännittävä.

Puristin käteni nyrkkiin. Än yy tee nyt… ”Pansy. Pansy Parkinson.”

Hiljaisuuden kaikuessa huomasin, että olin jännittänyt hartiani korviini asti. Päästin ilman hitaasti keuhkoistani ja yritin rentouttaa olemustani. Sydän hakkasi rinnassa kivuliaasti, ja päätä huimasi. En uskaltanut katsoa ystäviäni.

”Olenkin epäillyt, että voisit olla kiinnostunut naisista”, Ginny sanoi rauhallista tavoittelevalla äänensävyllä. Vedin syvään henkeä ja kohtasin hänen katseensa: naisen suu oli kireä eikä hän näyttänyt iloiselta. ”Kuinka kauan olette tapailleet?”

Nielaisin, mutta pakotin sanat ulos suustani ennen kuin ehdin tarrautua niihin liian tiukasti: ”Itse asiassa välimme lähenivät jo viidennellä luokalla.”

”Mitä!” Harry parahti. ”Viidennellä luokalla? Hermione, siitähän on jo vuosia! Mutta entä sinä ja Ron?”

Näin, miten hän puri hampaitaan yhteen ja puristeli sormiaan yrittäessään prosessoida tietoa mahdollisimman järkevästi. Hymyilin apeasti ja pudistin sitten päätäni huokaisten raskaasti.

”Minä ja Ron olimme vain vaihe, jota piti jossain vaiheessa kokeilla”, sanoin hiljaa. ”Sodan jälkeen kaikki oli niin sekavaa, ja meidän juttumme vain… se vain oli sen kaiken sekavuuden jatkumoa.”

”Voisitko aloittaa ihan alusta?” Ginny kysyi selvästi terävämmin kuin olisi halunnut. Sydäntäni vihlaisi: miten olin odottanut tämän asian kanssa näin kauan?

Vedin syvään henkeä ja aloitin. Kerroin yhteisistä valvojaoppilas-kierroksista, joille McGarmiwa oli meidät pakottanut. Siitä, kuinka olimme piikitelleet toisiamme niin paljon, että lopulta olimme oppineet toisistamme asioita aivan vahingossa. Kuinka olin huomannut, että Pansy oli terävä ja lojaali, ja kuinka olin ymmärtänyt, että tuo lojaalius sai hänet käyttäytymään juuri niin kuin hän oli käyttäytynyt. Kerroin viidennestä luokasta, jonka aikana olimme yrittäneet saada selville, mitä oikein tunsimme ja halusimme. Kuudennesta luokasta, jolloin olimme yrittäneet unohtaa ystäviemme tuomitsevat mielipiteet ja vain olla yhdessä niinä varastettuina ja salattuina hetkinä, jotka arkemme sisään loimme. Siitä, kuinka Pansy oli suuttunut, kun olin kertonut, etten palaisi enää Tylypahkaan seuraavana syksynä ja että se kaikki liittyi Voldemortiin ja Harryyn. Siitä, kuinka olimme eronneet myrskyisissä merkeissä.

”Siksi hän oli niin vihainen sinulle silloin Tylypahkan taistelun aattona. Hän syytti sinua meidän erostamme”, pahoittelin Harrylle, joka katsoi minua kulmat vakavasti kurtussa. ”Hän on siitä todella pahoillaan.”

”Oliko Pansy syy siihen, miksi erosit Ronin kanssa?” Ginny pisti väliin. Olin kuulevinani syytöksen hänen äänessään, ja nielaisin.

”Ei, ei ollut”, vastasin. ”Ronin ja minun suhde ei vain toiminut. Rakastan häntä, mutta vain ystävänä. Olemme liian erilaiset. Minusta tuntui aina, että Ron halusi minusta samanlaisen vaimon kuin mitä hänen äitinsä on hänen isälleen, ja kyllähän te tiedätte, ettei minusta ole sellaiseen. Lisäksi hän oli aina salaa kateellinen menestykselleni, ja meidän välejämme hiersi se, että hän tunsi olevansa meistä kahdesta aina se huonompi. En osannut tehdä sille mitään. Mutta minun ja Pansyn välillä ei ollut mitään silloin, kun seurustelin Ronin kanssa.”

Ginny nyökkäsi hitaasti. Harry näytti siltä, että voi hieman pahoin. Sormeilin teekuppini korvaa. Se liikahti kosketukseni alla mielihyvästä hyristen.

”Milloin sitten palasitte yhteen?” Ginny painosti lopulta, kun en osannut enää jatkaa.

”Viime keväänä.”

Viime keväänä?” Harry parahti, mutta Ginny tökkäsi miestä voimakkaasti kylkeen.

Irvistin. ”En uskaltanut kertoa aikaisemmin.”

Mikset!

Kohotin hänelle kulmiani. Harry puhahti, mutta väänsi sitten kasvoilleen pahoittelevan hymyntapaisen.

”Tämä vain tulee niin yllätyksenä”, mies mumisi.

”Tiedän”, sanoin anteeksipyytävällä äänensävyllä. ”Tiedän, että minun olisi pitänyt kertoa teille jo aiemmin, mutta se vain… se vain oli liian vaikeaa. Kouluaikoina en uskaltanut, koska silloin kaikki oli niin kärjistettyä ja vaikeaa enkä itsekään oikein ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Ja nyt en sitten uskaltanut kertoa, koska en ollut aiemminkaan sanonut mitään…”

Ginny ojensi kätensä pöydän yli ja tarttui omaani. Hän puristi sitä. ”Hyvä että kerroit nyt.” Hymyyn oli palannut jo osa tutusta lämmöstä.

”Mutta… mitä sinä oikein näet hänessä?” Harry voihkaisi. ”Hän oli kouluaikoina niin ilkeä ja ylimielinen, eikä kukaan sietänyt häntä! Ja hän oli aina ensimmäisenä ilkkumassa sinulle, milloin hampaistasi, milloin tukastasi, milloin syntyperästäsi. Miten ihmeessä te oikein päädyitte yhteen?”

Vedin syvään henkeä. Poimin käteeni kroissantin ja aloin nyhtää siitä paloja lautaselleni.

”Kuten sanoin, Pansy on todella lojaali. Hän on aivan uskomattoman uskollinen läheisiään kohtaan. Siksi hän oli niin kamala silloin nuorena. Hänen äitinsä istutti hänen päähänsä sitä puhdasverisyys-soopaa, ja lisäksi kaikki hänen ystävänsäkin olivat Tylypahka-aikoinaan samaa mieltä asiasta. Silloin asiat olivat niin mustavalkoisia ja paine kova. Pansy ei halunnut erottua joukosta tai tulla hyljeksityksi, joten hän käyttäytyi kuten kaikki hänen läheisensäkin. Olen antanut sen hänelle anteeksi. Ei kukaan meistä ole valmis ihminen, ja etenkin silloin Pansy oli todella epävarma itsestään ja ympäristöstään. Hän vain on rakentanut ympärilleen niin kovan suojakuoren, että vaikuttaa siltä kuin hän olisi kauhean kova ja sydämetön.”

Hymyilin vaisusti kroissantti-kasalleni. ”On hankalaa olla erilainen. En minäkään uskaltanut olla, joten en voi syyttää siitä Pansya. Aloimme molemmat nähdä enemmän asioiden harmaita puolia tutustuessamme hitaasti toisiimme, ja minusta se on tehnyt meille todella hyvää. Et ehkä usko, mutta meissä on todella paljon samaa. Olemme molemmat todella määrätietoisia ja tavoitteellisia, välitämme läheisistämme ja annamme kaikkemme, jotta voimme olla heidän kanssaan.”

”Eikä Pansy ole oikeasti niin tuomitseva kuin mitä hän päälle päin esittää”, totesin lopuksi. Ginny pureskeli alahuultaan ja Harry haroi tukkaansa. Molemmat katsoivat minua kysyvästi. Hymyilin. ”Pansylla on surkki kaksoissisko.”

”Mitä?” Harry parahti. ”Surkki? Sisko? Mutta miten se on mahdollista?”

Kohautin olkiani. ”Helposti. Eihän surkkeja lähetetä Tylypahkaan.”

”Mutta… miten emme ole koskaan kuulleet hänestä?”

”Miksi olisitte? Ei surkkeja sukulaisia niin kauheasti mainosteta. Pansyn äiti on pitänyt toisen tyttärensä salassa koko tämän elämän ajan. Hän pääsi liikkumaan vapaammin kodin ulkopuolella vasta sitten, kun heidän äitinsä muutti töiden perässä Italiaan.”

”Mutta…”, Ginny sanoi silmät levällään. ”Sehän on kauheaa.”

Nyökkäsin. ”Niin on. Pansy äiti on aivan hirveä, ja hänen isänsä on vaimonsa otteessa. Pansya kiellettiin ikinä puhumasta siskostaan mitään. Mutta nyt Violet on asunut jo useamman vuoden omillaan ja käy tällä hetkellä käsityökoulua kolmatta vuotta.”

”En olisi Pansysta uskonut”, Harry sanoi rehellisesti päätään pyöritellen. ”Mutta tuossa valossa on ehkä ymmärrettävämpää, kuinka hän hyväksyy sinunkin syntyperäsi.”

Nyökkäsin ja hymyilin varovaisen kysyvästi.

Harry hymyili takaisin. ”Hyvä että kerroit meille, Hermione. Olen onnellinen, jos sinä olet onnellinen, vaikka voi olla, että tähän totuttelu vie oman aikansa.”

”Ymmärrän sen”, huokaisin helpottuneena. ”Anteeksi, että minulta kesti niin kauan kertoa. Mutta olen iloinen, että sain sen viimein tehtyä.”

Ginnykin nyökkäsi hyväksyvästi ja leijutti sitten täyden teekannun taas pöytään. ”Kerro nyt viimein kaikki mahdollinen”, noita kehotti, ja tuttu pilke oli palannut täysin tämän katseeseen.

Virnistin, ja aloitin.


« Viimeksi muokattu: 09.10.2016 15:12:41 kirjoittanut Arte »


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 518
  • Hannibalin täti
Kommakampanjasta iltaa, pikkasen on myöhässä komma. Nappasin tän kun kaipasin sun Hermansyja ja sitten linkkasit tän ni oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi.

Tuntui realistiselta, että Hermione ja Pansy jännittivät kertomista Harrylle ja Ginnylle. Naurahdin jälkimmäisten reaktioiden erilaisuudesta. Jos kirjoissa olisi tapahtunut näin, niin olisin kuvitellut reaktiot juuri tuollaisiksi.

Kokonaisuudessaan tää tuntui siltä kuin olisin lukenu ennen, koska tää oli niin tuttua Hermansya sulta. Joten en nyt osaa enää muuta sanoa kuin kiitos.

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Kommenttikampanjasta iltoja. :)

Lukaisin tämän jo melkein heti varattuani, mutta sitten tuli juttuja etten ennättänyt ihan ajan kanssa tähän paneutua, joten nyt sitten. Ensinnäkin ihmettelin, miten minulta on jäänyt tämä sitten aiemmin huomaamatta, kun halusin lukea juuri tämän, kun haasteeseen osallistuit. Kuten tiedät, Hermansy on minunkin OTP, joten ihan uteliaisuuttani halusin nähdä miten olet tehnyt "epärealisistisesta" parista realistisen ja miten se mätsää omien mielikuvieni kanssa.

Tässä tosiaan mentiin todella paljon sellaisilla urilla, jotka sopivat todella hyvin siihen, mitä itsekin tästä parista ajattelin. Pidin todella paljon ratkaisustasi, että käytit Hermionea kertojana ja siitä, miten tässä ei varsinaisesti ollut paljoakaan Hermansya konkreettisesti vaan oltiin keksitty keino nimenomaan kertoa ficin muodossa, miksi pari on hyvä. Niin kuin kirjaimellisesti, kun Hermione selittää ystävilleen, mistä oikeastaan on kyse. Pidin siitä, miten Ginny ja Harry reagoivat ja siitä, miten Hermione oli pitänyt asian salassa niin pitkään ja aluksi ei meinannut saada sanaa suustaan. Pidin siitä, miten Ginny oli heti tavallaan kartalla ja tiesi, että kyse on josta kusta, eikä asioista niinkään.

Pidin todella miten tämä eteni näiden hahmojen välillä luontevasti ja Hermione sai kerrottua asiansa ja esille oli otettu myös Ron. Plussaa ehdottomasti siitä, miten hyvin tämä oli ujutettu canoniin ja tuotu esille myös Hermionen ja Ronin seurustelu ja saatu siihen mukaan myös Pansy sekä tietysti se, että Ginny ja Harry miettivät myös Ronia tässä kuviossa. Vaikka Romionesta pidänkin niin tässä tuotiin kyllä hyvin esille myös sitä, miksi se paritus ei toimisi. Kuten se, että Ron saattaisi haluta vaimon, joka olisi kuten hänen äitinsä. Se sopii hyvin tähän kuvioon ja canoniin, vaikka canonissa asia ei niin sitten ollutkaan ainakaan täysin.

Aloitus oli kanssa hieno, kun siinä oli hieman sitä Hermione/Pansyakin ihan konkreettisesti, eikä vain Hermionen kertomana. Se antoi kivan alkusykähdyksen tälle ja vei hyvällä tapaa tarinan keskiöön eli siihen, miksi paritus toimii. Aloituksessa plussaa oli ehdottomasti myös se, että tuotiin esille myös hahmojen eroa, kun taas Hermionen kertomana käytiin enemmänkin läpi sitä, mikä heillä on yhteistä. Hienosti totetutettu siis!

Hieman kyllä yllätyin siitä, että Pansylla on tosiaan surkki sisko, mutta eipä missään sanota etteikö hänellä sellaista voisi olla! Se oli kiva yllätys tähän ficciin ja pidin siitä, miten Harry ja Ginny sitten lopussa hyväksyvät Hermionen ja Pansyn suhteen ja miettivätkin, että tuo tieto tosiaan voisi selvittää asioita. Surkkien olojen kuvaaminen, etenkin tietyissä perheissä, oli myös hauska lisä koska surkeista ei puhuta paljoakaan ficatessa. Lopetus oli myös hauska hyväll tavalla, kun Hermione oikeastaan vasta sitten aloittaa, kuten lopussa sanottiin. :)

Kiitos siis todella paljon tästä, onneksi osui nyt viimeistään kommenttikampanja silmään, kun aiemmin päässyt livahtamaan ohi!


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Banneri @ Crysted
Voi Hermione-parka, niin hermona! Hauska miten Ginnyn ja Harryn reaktiot alkavat tosi varautuneista ja muuttuvat koko ajan positiivisemmiksi ja lopulta ovat ihan tavallisia. :3

Kauhea tragedia tuo kaksosuusjuttu. :( Voi Pansya!

Oli myös kiinnostavaa lukea siitä, mikä tekee suhteesta uskottavan! En ole asiaa aiemmin juuri ajatellut.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Mel, onneksi Ginny ja Harry ovat avaramielisiä kavereita <3 Violetin kohtalo on ihan kamala! D: Puhdasveristen maailma on niin karua. Mut jee, kiva että suhteen uskottavuus oli kiva aihe! Hermione ja Pansy ansaitsevat toisensa <3


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Sain tämän ihanan ficin Vaihdokashaasteesta ja luin sen jo eilen, mutta päätin kommentoida vasta tänään ajan ja ajatuksen kanssa.

Tehtävänanto tulee hyvin täytettyä, sillä kyllä tämä ainakin minut vakuuttaa. :) Pidin erityisesti siitä, että Pansyn vahvoja luonteenpiirteitä tuotiin esiin positiivisessa valossa. Ei ole helppo poiketa totutusta tai siitä, mitä lähipiiri olettaa ja suorastaan vaatii. Ficin alku oikein korostaa sitä, miten vaikeaa tehtävää Hermione lähtee suorittamaan, ja vaikka Pansy kannustaa, häntäkin jännittää, mitä tuleman pitää. Kyse on kuitenkin Hermionelle tärkeistä ihmisistä.

Kaksikko ottaa silti uutisen vastaan yllättävän hyvin. Ginnylla taisi olla tosiaan jo omat aavistuksensa. Harry oli perinteisesti pihalla. ;)

Lainaus
”Ei, ei ollut”, vastasin. ”Ronin ja minun suhde ei vain toiminut. Rakastan häntä, mutta vain ystävänä. Olemme liian erilaiset. Minusta tuntui aina, että Ron halusi minusta samanlaisen vaimon kuin mitä hänen äitinsä on hänen isälleen, ja kyllähän te tiedätte, ettei minusta ole sellaiseen. Lisäksi hän oli aina salaa kateellinen menestykselleni, ja meidän välejämme hiersi se, että hän tunsi olevansa meistä kahdesta aina se huonompi.”
Tämä oli ainoa kohta, johon ficissä pysähdyin ja joka pisti silmään. Minua ihan hirvitti, että Hermione puhuu Ginnylle ja Harrylle näin suoraan - se tuntuu aikamoiselta riskinotolta, vaikka kumpikin tietenkin tuntee sekä Ronin että kyseisen tilanteen. Se, että Hermione puhuu Ronin kateudesta ja itsetunto-ongelmista tämän siskolle ja parhaalle ystävälle yhtään kaunistelematta sanojaan, tuntuu jollain tapaa aika hurjalta. Myös viittaus Mollyyn on samalla viittaus Ginnyn omaan äitiin... Mutta vastaanotto oli onneksi kevyempi kuin ensin epäilin.

Lainaus
Pansy ei halunnut erottua joukosta tai tulla hyljeksityksi, joten hän käyttäytyi kuten kaikki hänen läheisensäkin. Olen antanut sen hänelle anteeksi. Ei kukaan meistä ole valmis ihminen, ja etenkin silloin Pansy oli todella epävarma itsestään ja ympäristöstään. Hän vain on rakentanut ympärilleen niin kovan suojakuoren, että vaikuttaa siltä kuin hän olisi kauhean kova ja sydämetön.
Hermione ymmärtää Pansya kauniisti. Tuli hyvä mieli siitä, miten hän puolustaa rakastaan ystäviensä edessä, vaikka varmasti jännittää tilannetta hirveästi. On totta, että harva on aikuisena samanlainen kuin kouluikäisenä lapsena tai nuorena. Pansy tässä on siitä hyvä esimerkki; kasvettuaan ihmisenä ja opittuaan ottamaan itse kiinni siitä, mikä hänelle on elämässään tärkeää, hän ei enää ole ahdasmielinen kiusaajatyttö, eikä ehkä tosiaan ollut niin paha silloinkaan, kuin mitä antoi ympäristönsä kuvitella.

Lainaus
”Eikä Pansy ole oikeasti niin tuomitseva kuin mitä hän päälle päin esittää”, totesin lopuksi. Ginny pureskeli alahuultaan ja Harry haroi tukkaansa. Molemmat katsoivat minua kysyvästi. Hymyilin. ”Pansylla on surkki kaksoissisko.”
Tämä Pansyn surkki kaksonen oli tosi sympaattinen yksityiskohta, sillä voin vain kuvitella, millaista surkkilapsella on ollut kasvaa salattuna noitakaksosen varjossa. Uskollinen Pansy on varmasti tehnyt parhaansa sisarensa hyvinvoinnin eteen ja häntä suojellakseen. Tästä olisi ihana lukea vielä erikseen, ajatuskin jo alkoi herätellä mielikuvitusta. :)

Kiitos tästä ficistä! :) Taidan jossakin vaiheessa tutkia myös tuon mainitun Pansyn näkökulman.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Ihana kommentti, Fiorella <3

Lainaus
”Ei, ei ollut”, vastasin. ”Ronin ja minun suhde ei vain toiminut. Rakastan häntä, mutta vain ystävänä. Olemme liian erilaiset. Minusta tuntui aina, että Ron halusi minusta samanlaisen vaimon kuin mitä hänen äitinsä on hänen isälleen, ja kyllähän te tiedätte, ettei minusta ole sellaiseen. Lisäksi hän oli aina salaa kateellinen menestykselleni, ja meidän välejämme hiersi se, että hän tunsi olevansa meistä kahdesta aina se huonompi.”
Tämä oli ainoa kohta, johon ficissä pysähdyin ja joka pisti silmään. Minua ihan hirvitti, että Hermione puhuu Ginnylle ja Harrylle näin suoraan - se tuntuu aikamoiselta riskinotolta, vaikka kumpikin tietenkin tuntee sekä Ronin että kyseisen tilanteen. Se, että Hermione puhuu Ronin kateudesta ja itsetunto-ongelmista tämän siskolle ja parhaalle ystävälle yhtään kaunistelematta sanojaan, tuntuu jollain tapaa aika hurjalta. Myös viittaus Mollyyn on samalla viittaus Ginnyn omaan äitiin... Mutta vastaanotto oli onneksi kevyempi kuin ensin epäilin.
Mielenkiintoista! Itse olen aina ajatellut, että Hermionella ja Ginnylla on tosi läheiset välit, sellaiset, jossa kerrotaan kaikesta mahdollisesta (paitsi pelottavista luihustyttöystävistä ;_;). Sitten taas olen mieltänyt Ginnyn ja hänen äitinsä välisen suhteen varsin etäiseksi, koska Ginny ei ole yhtään sellainen tyttömäinen tyttö, jota miellän Mollyn halunneen. Ja Ginnya jotenkin ahdistaa Mollyn asettamat tyttöysraamit ja sellaista. Niinpä koen, että Mollysta voi puhua ihan suoraan - tosin eihän tässä edes viitata Mollyyn mitenkään negatiivisesti. En myöskään koe tuota Ronin kateellisuudesta ja epävarmuudesta puhumista mitenkään ihmeellisenä, koska mielessäni etenkin Ginny on siitä tosi tietoinen, ja onhan tuota käsitelty seiskakirjassa ihan kattavasti Harryn läsnäollessakin. Loppukaneettina lisään, että Harrylle pitää vaan sanoa asiat suoraan, koska ei se raukka muuten tajua yhtään mitään. :D

Lainaus
Pansy ei halunnut erottua joukosta tai tulla hyljeksityksi, joten hän käyttäytyi kuten kaikki hänen läheisensäkin. Olen antanut sen hänelle anteeksi. Ei kukaan meistä ole valmis ihminen, ja etenkin silloin Pansy oli todella epävarma itsestään ja ympäristöstään. Hän vain on rakentanut ympärilleen niin kovan suojakuoren, että vaikuttaa siltä kuin hän olisi kauhean kova ja sydämetön.
Hermione ymmärtää Pansya kauniisti. Tuli hyvä mieli siitä, miten hän puolustaa rakastaan ystäviensä edessä, vaikka varmasti jännittää tilannetta hirveästi. On totta, että harva on aikuisena samanlainen kuin kouluikäisenä lapsena tai nuorena. Pansy tässä on siitä hyvä esimerkki; kasvettuaan ihmisenä ja opittuaan ottamaan itse kiinni siitä, mikä hänelle on elämässään tärkeää, hän ei enää ole ahdasmielinen kiusaajatyttö, eikä ehkä tosiaan ollut niin paha silloinkaan, kuin mitä antoi ympäristönsä kuvitella.
Onpa helpottavaa ja ilahduttavaa kuulla, että aattelet näin tästä kohdasta <3 Pansy on käyttäytynyt tosi törkeästi kouluikäisenä, mutta niinpä on tosiaan nykymaailmassakin moni koulukiusaaja, joista kuitenkin sitten kasvaa ihan järkeviä ihmisiä, jahka oppivat jostain muualta vähän terveempiä toimintamalleja.

Lainaus
”Eikä Pansy ole oikeasti niin tuomitseva kuin mitä hän päälle päin esittää”, totesin lopuksi. Ginny pureskeli alahuultaan ja Harry haroi tukkaansa. Molemmat katsoivat minua kysyvästi. Hymyilin. ”Pansylla on surkki kaksoissisko.”
Tämä Pansyn surkki kaksonen oli tosi sympaattinen yksityiskohta, sillä voin vain kuvitella, millaista surkkilapsella on ollut kasvaa salattuna noitakaksosen varjossa. Uskollinen Pansy on varmasti tehnyt parhaansa sisarensa hyvinvoinnin eteen ja häntä suojellakseen. Tästä olisi ihana lukea vielä erikseen, ajatuskin jo alkoi herätellä mielikuvitusta. :)
Voi, kiva kuulla <3 Olen kirjoittanut Violetista muutaman ficin. Taiaton neuloja (S) on "suht tuore" ja sijoittuu samaan maailmaan kuin tämä teksti. ^^ Voisit tykätä siitä.

Kiitos ihan kauheasti kommentista, tuli hyvä mieli <3


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman