Kirjoittaja Aihe: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S  (Luettu 1927 kertaa)

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 173
  • I like dogs.
3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« : 30.08.2016 22:22:27 »
Title: 3 tapaa laittaa Billin hiukset
Author: Sanderra
Rating: S
Pairing: Bill/Fleur, tulkinnanvarainen Bill/Charlie, joka kuulutettakoon myös varoituksena
Genre: draama, fluffy

A/N: Aloitin tämän pieni ikuisuus sitten, ja nyt myöhemmin kun luin 3 kertaa kun - haasteen tuotoksia, muistin että tällainenkin esitys löytyy tietokoneen syövereistä. Osallistuu edellämainitun haasteen lisäksi myös FF100:n sanalla 024: perhe.
Okei, suhtauduin aika löyhästi hiustenlaiton käsitteeseen, mutta menköön.




3 tapaa laittaa Billin hiukset


Äiti

Kun Bill kaksitoistavuotiaana pyyhkäisi otsahiuksensa korvan taakse, äiti alkoi taas puhua siistiltä näyttämisestä ja heristi saksia kädessään uhkaavasti. Billin teki mieli näyttää kieltä, mutta hän ymmärsi, että äiti oli vakuutettava hiusmuodin muutoksesta muin keinoin.

”Kaikilla suurilla velhoilla on pitkät hiukset, niin kuin vaikka Dumbledorella”, Bill julisti.

Äiti huokaisi luovuttamisen merkiksi ja jatkoi lehtileikkeiden tallettamista. Useassa kuvassa vilahti nuori vaaleahiuksinen velho, jonka hymy oli Billin mielestä mahdottoman iljettävä. Sellainen limainen, ja hän oli varma, että jos kylmä kaurapuuro voisi hymyillä, se näyttäisi juuri tuollaiselta. Hän päätti mielessään, ettei koskaan leikkaisi hiuksiaan samanlaisiksi hassuiksi kiehkuroiksi kuin kaurapuurohymyn omistaja.

Seuraavana syntymäpäivänään Bill sai lahjapaketista kaksi nahkaista hiusnauhaa, kasasi tukkansa pieneksi poninhännäksi ja juoksi ylpeänä alakertaan näyttämään sitä äidille.



Fleur

Fleur piti Billin hiuksista. Hipaisi niitä ohi kulkiessaan, silitti niskaa iltaisin sohvalla istuessaan, punoi pieniä palmikoita otsahiuksiin Billin nukkuessa. Aamulla hiukset olivat auttamattomasti takussa, parhaatkaan muotoiluloitsut eivät tehonneet itsepäisiin suortuviin, ja Fleur kikatti pörröttäessään peikkotukkaa.

”Onneksi et ole menossa töi´in tänään, sinua ei tunnistaisi maa´isten joukosta.”

Bill hymyili teemukiinsa ja suukotti Fleurin päälakea pöydästä noustuaan.

”Yritän pestä tämän hirvityksen siistimmäksi.”

Shampoo tuoksui kodille ja kylpyammeessa loiskinnalle. Eri tavalla kuin lapsuudessa, mutta ei millään tavalla huonommin. Hiusten kuivuttua kammattuina hieman sileämmiksi Fleur solmi niistä ranskalaisen letin ja katsoi työnsä tulosta tyytyväisenä. Bill kysyi uteliaana vaimoltaan palmikon nimen alkuperästä, ja Fleur kertoi hymyillen, että sillä ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä Ranskan kanssa.



Charlie

Charlie oli tullut käymään.

Se taas tarkoitti väistämättä sitä, että loputkin Weasleyn perheen jäsenet kokoontuivat Kotikoloon tervehtimään kaukaista vierasta. Charlien läsnäolon saattoi aistia heidän lapsuudenkotinsa puutarhassa - kaikki tuntui kummasti eloisammalta kuin aiemmin, kukat sädehtivät kesän väreissä, ja jopa tavallisesti lentävää lähtöä pelkäävät menninkäiset kiipeilivät uteliaina ikkunalaudalle katselemaan tapahtumia.

Hetki sitten kaupungilta palannut Bill halasi äitiään, joka kutsui lapsikatrastaan päivälliselle Kotikolon pihamaalta, ja nojasi hetkeksi porraskaiteeseen.

”Voisitko hakea Charlien? Hän meni kai kävelylle”, Molly pyysi.

Bill tiesi sanomattakin, minne mennä. Hän suunnisti metsänreunan tiheimmän puuston läpi pienelle aukiolle, jossa he kaikki olivat ensimmäistä kertaa nousseet luudan selkään. Aukion laidalla seisoi vanha käppyräinen pyökki, ja Bill heilautti itsensä istumaan alimmalle natisevalle oksalle.

Charlie nojasi puun runkoon muutamaa oksanväliä ylempänä.

”Hei”, Bill sanoi ja kapusi istumaan jykevälle oksalle veljensä viereen.

”Hei.”

”Mukavaa olla taas kotona, vai mitä?”

Charlie tuijotti tyhjyyteen vastatessaan: ”Minä kaipaan kotiin.”

Bill oli sekunnin verran vihainen Charlielle tämän kuulostaessa niin itsekkäältä, mutta ymmärsi sitten sen olevan tämän asettumaton luonne, joka ei tuntenut oloaan oikeaksi täällä. Täälläkään. Bill ei tiennyt tarkalleen, mitä olisi sallittua tehdä lohduttavana eleenä, ja hän tunsi hetkellisen syyllisyyden piston Fleurin takia painaessaan päänsä Charlien hartialle.

”Tiedän.”

Charlien sormet kietoutuivat Billin hiuksiin, ja Bill näki silmänurkastaan tämän hymyilevän pienesti.

”Sinulla on yhä lohikäärmeenharja”, tämä hymähti.

Sen suorempaa tunnustusta ei heltiäisi, mutta se oli riittävästi kertomaan Billille, että jokin pienen pieni muuttumaton osa Charliessa kaipasi - jos ei jatkuvasti, niin ainakin silloin tällöin - nuoruusaikaisiin kuunkatseluihin, ja kahden sävyisiä hiuksia toistensa lomaan sekoittaviin iltapäiviin.

”Yhä.”
« Viimeksi muokattu: 10.05.2020 17:40:30 kirjoittanut Sanderra »
I don't got this.

Violetu

  • Rottaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 3 140
  • End of the line
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset
« Vastaus #1 : 30.08.2016 23:34:01 »
Ai että, olipas tämä ihanan herttainen. Yllättävän paljon voi saada tukasta asiaa  :D ja vielä niin monenmuotoista.

Tykkään kielestäsi, kerrot asiat yksinkertaisesti, mutta niissä on silti jotain kaunista ja tunne välittyy vahvasti.

Lainaus
Bill tiesi sanomattakin, minne mennä. Hän suunnisti metsänreunan tiheimmän puuston läpi pienelle aukiolle, jossa he kaikki olivat ensimmäistä kertaa nousseet luudan selkään.
Jotenkin tämä lause aiheutti sisuksissa semmoisen pienen kaipaavan vihlaisun, hienosti ladattu tunnetta noin yksinkertaisesti kertomalla, että siellä kaikki Weasleyn lapset oppivat lentämään.
Lohikäärmeenharja oli myös hieno oivallus.
Samaistun Charlieen, vaikea tunne kun kaipaa koko ajan jonnekin eikä oikein tiedä edes että minne.

Bill tuntui tässä jotenkin jokaisessa pätkässä nuorelta, tai jotenkin tuli sellainen mieli, että Fleur huolehtii Billistä eikä toisin päin, ja Charlie tuntui melkein enemmän isoveljeltä kuin Bill, jännä. Eipä ole hirveästi tullut syvennyttyä Billin hahmoon ylipäätään, ja tämä tuntui jotenkin tosi raikkaalta lähestymistavalta. Tykkäsin kovasti.

~Violet
Vie minut kanssasi yöhön ja seikkailuun.

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 388
  • "Snadaff unmuh! Radamsa!"
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #2 : 03.09.2016 00:40:27 »
Moikka moi! En osaa aloittaa kommentteja aina järkevästi, mutta tulin tänne otsikon siivittämänä. Tykkään todella paljon Billistä hahmona ja on tosi surullista, että häntä näkyy niin vähän yleisesti, joten mahtavaa saada lisää palasia! Ja hiukset ovat todellakin tärkeä asia, kelle tahansa, joka ymmärtää oman itsensä päälle!

Tuo ensimmäinen kohta oli aika söpö! Mietin, puhuttiinko tuosta Lockhartista lehtileikkeessä mutta en ole varma... epäilisin sen puolesta? Mutta vähän hassulta tuntuu kieltämättä ajatella, että Molly antaisi niin heppoisesti periksi! Ehkä kyse saattoi johtua siitäkin, että oli niin monta lasta jaloissa, että mitäpä siitä, jos yhdellä oli pidemmät hiukset! Ja jäin miettimään, olisiko hiusnauhat olleet lohikäärmeennahkaa - kunnes tajusin, että tässä puhutaan Billistä eikä Charliesta, joten epätodennäköisesti.

Fleur oli ihanin pätkä! Tykkään näiden suhteesta, vaikka itse Fleurista en niinkään pidä mutta se rakkaus on jotain oikeasti palavaa. Tuntui kyllä ihan fleurimaiselta tuo kommentti, että ei takuisella pehkolla tunnistaisi maahisista. Oikein hykertelin itsekseni! Ja pitää myöntää, että googlasin ranskalaisen letin ja lettien historiaa, mutta en saanut mistään kyllä tietoa alkuperästä! :D

Tuo viimeinen pätkä oli suloinen! Koska noh, haluan aina ohittaa tällaisissa pienissä pätkissä paritusviittaukset sisaruksiin (ja tässä se oli mahdollista), joten tällainen kiinteä ja läheinen veljeys oli ihanaa luettavaa! Tosin, surullista myös. Koska Charlie ei löydä mistään kotia, muuta kuin kaukana omasta kotoa. Ja suunnistaa paikkaan, jossa on luutamuistoja! Mikähän tämän kommenttini pointti oli tässä kohtaa.. unohdin ihan jo. Mutta voi että, pakko lainata ehkä suosikki kohta ikinä:
Lainaus
”Sinulla on yhä lohikäärmeenharja”, tämä hymähti.
Tähän on koko kommentti hyvä lopettaa, koska lohikäärmeenharja ja Charlie. Kiitos tästä pätkästä todella paljon! <3

- Syksy

Huurre

  • Pornokenraali
  • ***
  • Viestejä: 645
  • Ava by Ingrid
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #3 : 04.09.2016 21:48:04 »
Mä epäilin, vänkläsin ja mietin tätä, että kannattaako mun avata. Jotenkin otsikosta tuli mieleen ääliöhuumori, vaikka Hunajaherttuassa onkin, joten siinä kesti hetken, että sain tän avattua. Ja luettua. Ja ehdottomasti kannatti, koska niin suloista. Bill on (Charlien kanssa) yksi mun suosikkihahmoista Pottereista, jos katsotaan vain ns. valon puolella olevia.

Vaikka otsikon perusteella epäilinkin, silti hiukset on sellainen asia, joka jokaiselle on aika tärkeä. Tai uskoisin ainakin niin, koska mä ainakin olen täysin fanaattinen omista hiuksistani :'D

Ensimmäinen oli hyvin kivaisa, vaikka oon Syksyn kanssa samaa mieltä siitä, että Molly ehkä luovutti liian helposti, vaikka toisaalta taas tosiaan niitä lapsia on aika monta ja ehkei se ole kovin vakavaa, että yhdellä lapsella on pitkät hiukset. Kuitenkin Billin vetoumus pitkien hiusten puolesta oli ihana, koska juurikin näin, kaikilla suurilla velhoilla on pitkät hiukset!

Toisesta pätkästä en osaa sanoa oikeastana mitään... Mä en lainkaan tykkää Fleurista, joten sekin ehkä jätti siitä vähän etäisen fiiliksen. Muutenkin saan Billistä sen tyyppiset homovibat, etten ihan miellä sitä Fleurin aviomieheksi :'D Mutta muuten oli kyllä kiva ja jos nyt ignooraan täysin sen Fleurin ja että se on nainen, niin aaa, rakastan lettejä, tehä ranskalaisia ja miehiä, joilla on pitkät hiukset! Koska letittäminen on kivaa puuhaa ja näin.

Kolmas oli paras. En prefeeraa erityisemmin Bill/Charlieta, koska insesti. Tosta oli kuitenkin jälleen Syksyn sanoja mukaillen helppo erottaa se syvä veljeys, joten se ei haitannut laisinkaan. Mua ehkä hieman pisti sydämestä, kun Charlie sanoi, että haluaa kotiin. Keskustelu kuitenkin sujui hyvin ja Bill lohdutti veljeään. (Muuten, hymyilevän pienesti, niin tuo pienesti häiritsee mua. Mulle on joskus vuosia sitten valitettu sen käytöstä, mieluummin hieman. Hieman hymyily kuulostaa mun mielestä paremmalta kuin pienesti hymyily. Sama homma kaiken muunkin kanssa, jos tuota pienesti meinataan käyttää.)

Joo, eipä mulla varmaan kauheasti muuta. Tykkäsin ihan älyttömästi kuitenkin kaikista epäilyistä huolimatta! Kiitos tästä :>
those who tell the stories rule society

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 1 615
  • © Ingrid
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #4 : 04.09.2016 22:42:48 »
Rakastan hiusten laittamista ja otsikko suorastaan huusi minua puoleensa! Ja hyvä että huusi, koska tämä oli ihana!

Bill ja Charilie ovat mielenkiintoisia hahmoja ja nyt kun olen lukenut Pottereita uudestaan olen harmitellut sitä, kuinka vähän näitä kahta käsitelläänkään. Toki Bill saa isomman roolin myöhemmissä kirjoissa, mutta Charlien osuus jää aika pieneksi. Ehkä toisaalta siitäkin syystä nämä ovat niin kiinnostavia hahmoja. Itse en ole suuri Fleurin fani, enkä vieläkään oikein näe Billin ja Fleurin kemiaa, mutta tässä Fleur oli kyllä suloinen. Varsinkin kun tuo Fleuria käsittelevä pätkä oli tuollainen pieni ja hupsu ja näen hyvissä Fleurissa tuo pirtsakan puolen. Ja ajatus tästä letittämässä Billin hiuksia on ihanan suloinen ja romanttinen.

Tykkäsin kyllä kaikista näistä pätkistä tosi paljon! Ensimmäinen oli ihana ja jotenkin tosi hauskaa keksiä järkevä syy pitkien hiusten kasvattamiseen. Hiukset olivatkin tärkeämmät Billille, kuin aluksi voisi luulla. Ainakin on tavoitteet kohdillaan, jos kaksitoistavuotiaana jo tahtoo suureksi velhoksi!

Lainaus
Sellainen limainen, ja hän oli varma, että jos kylmä kaurapuuro voisi hymyillä, se näyttäisi juuri tuollaiselta

Eikä, ihan mahtava! Kylmä kaurapuuro, mikä vertauskuva! Oletan minäkin, että tämä herra on Lockhart, koska kuka muukaan hymyilisi kuin kylmä kaurapuuro : D  Ihana Bill <3

Lainaus
Seuraavana syntymäpäivänään Bill sai lahjapaketista kaksi nahkaista hiusnauhaa, kasasi tukkansa pieneksi poninhännäksi ja juoksi ylpeänä alakertaan näyttämään sitä äidille.

Ja ihana Bill taas! Tämä kohta sulattaa sydämen. Voi miten innoissaan Bill on saamistaan hiusnauhoista. Tykkään siitä, että Molly antaa kuitenkin Billin olla sitä mitä tämä on (oletin lahjan olevan Mollylta), vaikka yrittääkin välillä houkutella poikaansa leikkaamaan hiuksensa. Molly kuitenkin rakastaa lapsiaan sellaisina kuin he ovat , vaikka joskus nuriseekin.

Insestin kanssa olen vähän kiikun kaakun, mutta ei se nyt mikään kauhistus aiheena ole. Tässä varsinkin se oli niin tulkinnanvaraista, ettei viimeinen pätkä tuntunut millään tapaa väärältä tai muutakaan, vaan oli tosi suloinen. Ja vähän surullinenkin. Varmasti vaikeaa katsella Charlien kaipuuta muualle, koska aina sitä toivoisi perheenjäsenten kaipaavan kotiin, eikä pois sieltä. Oli kyse sitten veljellisestä rakkaudesta tai jostain muusta, Billin tunteet olivat täysin luonnollisia ja uskottavia.

Lainaus
”Sinulla on yhä lohikäärmeenharja”, tämä hymähti.


Tämän kohdan ovat muutkin nostaneet esiin, mutta tämä on niin ihana! Tottakai lohikäärmeet, koska Charlie. Ihana vertaus, joka puhuu paljon tietäen Charlien rakkauden lohikäärmeitä kohtaan. Ja ehkä siksi Bill on juuri säilyttänyt lohikäärmenharjansa.

Todella kaunis ja suloinen, hieman myös haikea ficci. Tyksin paljon, kiitos tästä <3

And some people, dance.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 644
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #5 : 29.09.2016 22:36:22 »
Weasleyn pojista on aina kiva lukea! Etenkin Bill ja Charlie ovat sellaisia hahmoja, jotka jäävät kirjoissa vähän etäisiksi, joten ficcareilla on heihin vapaammat kädet. Tykkäsin hirmuisesti tästä hiusnäkökulmasta, siihen, kun kiinnitetään monessa kohtaa kirjoissakin huomiota. Bill on ponihäntäinen ja niin cool, ja Molly haluaisi aina hieman nipsaista, kun nykymuoti ei äidille oikein kolahda :D aww. Myös vastahenkilöt olivat valikoituneet kivasti: on äiti, vaimo ja lopuksi ainakin aiemmin kaikkein lähimpänä ollut veli, Charlie, ja kukin tuo Billistä eri puolet esiin.

Bill pienenä, aww en kestä tätä söpöyttä, ja aivan loistavat perustelut hiusten kasvattamisella, jokohan äitikin taipuisi? Eniten tykkäsin tässä tuosta Lockhartin vertautumisesta kylmään kaurapuuroon omalla limaisella iljettävyydellään, se oli jotenkin vain niin nerokas. Mutta lapset ovatkin monesti yllättävän näpsäköitä vertauskuvien kanssa. Oi, ainakin joltakulta Bill sai rohkaisua omasta hiustyylistään (Charlie?) saadessan hiusnauhat lahjaksi ja tietysti niitä on näytettävä heti äidille. Voi, tämä oli niin viaton ja autenttisen lapsenomainen.

Toinen avasi kovin ihanasti Fleurin ja Billin suhdetta, joka vaikuttaa tasavertaiselta, lämpimältä ja onnelliselta. Ihanaa, että Fleur tykkää hypistellä miehensä tukkaa ja takuttaa sitä, miten mielii. Onhan hiusten koskettelemisessa jotain hyvin intiimiä eikä sitä kuka tahansa saa tuolla tavalla tehdä. Kuvaa kivasti Billin suhdetta kaikkiin ficin henkilöihin juurikin hiusten kautta ja suhde kaikkiin kolmeen on sitä kautta hyvin läheinen. Minusta oli oikein kiva, miten jokaisessa osassa hiukset ovat tärkeässä osassa omalla tavallaan eikä se minusta liity aiheeseen mitenkään löyhästi vaan juuri sopivasti.

Lainaus
Shampoo tuoksui kodille ja kylpyammeessa loiskinnalle. Eri tavalla kuin lapsuudessa, mutta ei millään tavalla huonommin.

Tämä tiivisti osuvasti Billin nykyisen elämäntilanteen ja sen, että hän tosiaan on onnellinen yhdessä Fleurin kanssa. Ihana kohta <3

Kolmas oli niin kovin kaunis ja haikea. Charlie on tullut kotiin, joka on hänelle rakas, mutta täynnä muistoja, joita osaa ei varmaan välittäisi enää muistellakaan. Eivätkä ne kaikki ehkä koske Billiä. Charlien kutsumus vain on muualla. Tykkäsin parituksen tulkinnanvaraisuudesta ja siitä, miten lievänä se tuolla oli ja kukin lukija voi lukea sen omien mieltymyksiensä mukaisesti. Sisarusten välinen insesti ficeissä/teksteissä ei ole minulle mikään pois käännyttävä tekijä, ja tässä veljesten suhde oli kuvattu ihanan syvänä. Kummallakin on jotain, mikä on jäänyt toisesta mukaan, ja se, mitä heillä on ollut, muistetaan kummankin osalta. Tuo lohikäärmeenharja, oih, niin ihanasti ja osuvasti sanottu. Ihan Charliemainen asia sanoa. Kuunkatselut ja toistensa lomiin sekoittuvat hiukset olivat myös hurjan kaunis yksityiskohta <3

Ah, tämä oli aivan upea ficci niin tunnelmaltaan kuin tyyliltäänkin, kiitos!

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 173
  • I like dogs.
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #6 : 30.09.2016 14:12:33 »
Siis. Apua. Kiitos heti alkuun kaikille jotka ovat kommenttia jättäneet.  :-* Piristi päivää tosi paljon.

Ihana kuulla, että tämä pieni teksti on ollut kivaa luettavaa, hetken kyllä mietin ennen julkaisua, että kannattaako se.  :D Ah ja voih, se ainainen epävarmuus. Tykkään itsekin lukea Weasleyn perheen jäsenistä, joten heistä oli myös mielenkiintoista kirjoittaa jotain.
Mollyn helpohko myöntyminen hiustenkasvatukseen, ehkä hän ajatteli että se on vain ohimenevä vaihe eikä sen takia viitsinyt tehdä asiasta numeroa. Mutta kuinka kävikään.   :D Ja kyllä, kuten ainakin Neiti Syksy, Kiirsu ja Sokerisiipi veikkasitte, Gilderoy Lockhart itse kaikessa limaisessa hurmaavuudessaan niissä lehtileikkeissä virnuili, kukapa muukaan. Mulle itselleni tulee tuosta kaurapuuroepisodista vähän mieleen ykköskirjan Harryn tapa kuvailla asioita, ja koetin saada pienen ripauksen sellaista lapsenomaista humoristisuutta mukaan tähän. Ilmeisesti se sitten oli ihan toimiva elementti.  :D

Billin ja Fleurin osioon olen ehkä itse kaikkein tyytyväisin, sillä yllättäen en ole itsekään mitenkään erityisen kiintynyt Fleurin hahmoon kirjoissa saatikka elokuvissa, joten mahtavaa kuulla, että se on tässä pätkässä vedonnut johonkuhun. Näen heidän suhteensa jotenkin tosi tasaisena ja ...niin, tasaisena vain, joten ehkä on ihan hyvä välillä tuulettaa mielipiteitään ja kirjoittaa heistä eri tavalla.  ::)

Bill ja Charlie ja lohikäärmeenharja, ihana että ihmiset tuntuvat tykkäävän siitä sanasta.  :) Mietin aluksi ilmausta leijonanharja, mutta eihän se toki Charlielle sopisi. Ja kuten sanottua, tykkään itsekin lukea enemmän tekstejä, joiden mahdolliset sisarusten ynnä muiden perheenjäsenten väliset suhteet ovat luettavissa vain rivien välistä ja oman tulkinnan mukaan, joten hienoa, että se toimi tässäkin pätkässä.

Ja - en tiedä. Oon jotenkin todella häkeltynyt kun ihmiset kommentoivat tekstejäni, mutta ainoastaan positiivisella tavalla häkeltynyt, jotenka kiitos joka ikiselle, joka halusi kommentin jättää! <3
« Viimeksi muokattu: 18.05.2020 21:40:11 kirjoittanut Sanderra »
I don't got this.

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 800
  • ava by Ansa
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #7 : 18.05.2020 20:22:18 »
Terveisiä kommenttiarpajaisista ja onnea voitosta!

Hah hah ;D Molly ei antaisi Billyn hiusparkojen olla rauhassa. Joku äiti olisi saattanut käydä nipsaisemassa ne lyhemmiksi pojan nukkuessa, mutta Molly taitaa olla siihen liian hellämielinen.
Fleur on ihana ranskanletteineen. Hauskasti tulee esille, että Billy on kasvanut aikuiseksi, kun hiusten pesu ei ole niin vaikeaa vaa jopa ihan mukavaakin (Lapsena tuntui pitkien hiusten kanssa, että peseminen oli yhtä työtä, kuivuminen oli hidasta ja tukka takussa sen jälkeen. Nyt aikuisena sitä ihmettelee miten se muka silloin oli niin vaivalloista) :)
Billin ja Charlien kohtaaminen oli lämmin. He jäivät kirjoissa vähän sivuun, vaikka olivat hirveän kiinnostavia. Mukava, että ficeissä he esiintyvät aika paljonkin.

Kiitos sulle tästä suloisuudesta! :-*
Now I will say one thing only:
               where any man is needed, I am there.

                             - Odysseus-

                 (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

                
              
           

mursuhilleri

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 148
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #8 : 21.05.2020 11:52:56 »
Olipas tämä suloinen! Minua on aina kiinnostanu Bill hahmona - ja Billin hiukset! Ja suhde Mollyn kanssa, kuinka Molly haluaisi sukia Billin hiukset siistiksi. Ensimmäinen näistä kolmesta oli ehdoton suosikkini. Rakastin tätä lausetta:
Lainaus
jos kylmä kaurapuuro voisi hymyillä, se näyttäisi juuri tuollaiselta.
Voin hyvin kuvitella tuollaisen teennäisen kaurapuurohymyn lehtien sivuilla :D

Fleurin ouus oli suloinen, minusta on ihana, kuinka hän laittaa miehensä hiuksia. Ja erityisesti maininta ranskanletin nimen alkuperästä oli jotenkin sympaattinen! Tällainen hömppä sananvaihto on kyllä mieleeni.

No pitääkö mun vielä toistaa, Charlienkin kohta oli suloinen. Vaikka en hirveästi tuosta pienestä insestielementistä niin välittänyt, niin kyllä sekin oli silti söpö. Pidin siitä, kun Charlien palatessa kotikoloon, ikään kuin koko luonto heräsi henkiin. Kohta nostatti hymyn huulilleni.

Kiitän tästä!

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 173
  • I like dogs.
Vs: 3 tapaa laittaa Billin hiukset | S
« Vastaus #9 : 28.05.2020 14:55:17 »
Kelsier: Onneksi Molly tyytyi tällä kertaa saamiinsa perusteluihin ;D Allekirjoitan itsekin sen, että Bill ja Charlie ovat molemmat erittäin kiehtovia hahmoja; hienoa, että heistä pääsee lukemaan edes ficeissä enemmän. Kiitos kommentistasi <3

mursuhilleri: Kiva, että pidit tästä yltiöpäisestä suloisuudesta - unohtamatta tietenkään viehkeää kaurapuurohymyä! Kiitos sinullekin kommentistasi <3
I don't got this.