Title: Epäreilu elämä
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Characters: Fíli, Kíli, Drengr, Sólveig & Óin
Beta: -
Genre: fluffy, drama
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Sinivuorilla sataa, joten kääpiölapset joutuvat keksimään itselleen tekemistä sisälle. Sisällä leikkiminen aiheuttaa kuitenkin enemmän vahinkoja kuin oli tarkoituskaan.
Challenges: Sanaboolia ja sattumankauppaa, Kerää kaikki hahmot (Óin), FF50 (33, sade), Aakkoshaaste (E), Oneshot10, Fluffy10 (temmeltää), Kirjoitusterttu (parituksetonterttu) ja OTS20
A/N: Köh, hupsis?
Kirjoitin jo joskus älyttömän kauan sitten kahden shotin/raapaleen “sarjan”
Kallioilla kiipeilemisestä & Vauhdin hurmaa ja tämä on noille kahdelle enemmän tai vähemmän itsenäinen jatko. En oikein tiedä edes itsekään, mistä tämä lähti, ehkä Lauchuon kommentista noihin kahteen, ehkä jostain muualta, mutta tällaisen kuitenkin tässä yhtäkkiseltäni raapustelin.
Tämän nimi ei nyt ehkä ihan täydellisesti vastaa tekstiä, mutta kun sen keksin, niin en saanut itseäni piiskattua keksimään enää parempaakaan tälle ja, no, kyllä se nyt kuitenkin jollain tasolla kuvaa tätä.
Epäreilu elämä
Eräänä sateisena iltapäivänä Sinivuorten edusta näytti tavallistakin autiommalta, sillä kääpiöt olivat kaikki sisällä suojassa taivaalta tippuvalta vedeltä. Kuten tavallista, kymmenen- ja viisivuotiaat Fíli ja Kíli haikailivat ulos kaikista eniten juuri silloin, kun sinne ei ollut mitään mahdollisuutta päästä. Etenkin, kun tänään ei ollut mikä tahansa tavallinen päivä, vaan yksi Drengrin harvoista vapaapäivistä ja tämä oli luvannut viedä ystävänsä pihlajapuusta roikkuvalle keinulle, jossa Sólveig oli päässyt keinumaan jo melkein kuukausi sitten!
Nyt ei kuitenkaan voinut mennä ulos, koska siellä satoi ja Kíli oli jo valmiiksi kipeänä temmellettyään ulkona kylmässä ja sateessa vain viikkoa aiemmin. Viisivuotiasta prinssiä ärsytti olla sisällä, mutta kun aivastutti ja yskitytti jo valmiiksi, niin kerrankin jopa hänen järkensä käski pysyä sisällä lämpimässä. Sentään Óin ei ollut komentanut häntä nukkumaan tautiaan pois, se nyt vasta olisi ollut kammottavuuden huippu. Kílin vaan piti säännöllisen epäsäännöllisesti käydä vanhan parantajan luona heittämässä tämän laukusta jotain lääkettä suuhun ja sitten sai taas kirmata niin paljon kuin sielu sieti.
Kíli mökötti parhaillaan Óinin luona suu ammollaan, kun vanha kääpiö kurkisti, oliko siellä kaikki kunnossa. Fíli, Drengr ja Sólveig olivat kaikki nuoren kääpiöprinssin mukana, jos ei muuten, niin lähinnä myötätunnosta. Etenkin Sólilla oli vaikeuksia olla ilkkumatta vuotta vanhemmalle älykääpiölle tämän sitkeän flunssan johdosta.
”Tämä on epäreilua!” Kíli marmatti, kun Óin antoi hänen viimein sulkea suunsa.
”Ehkä nyt opit, ettei ulkona parane temmeltää syyssateiden aikaan vähissä vaatteissa”, vanhempi kääpiö ohjeisti Sólveigin virnistellessä vieressä. Kun Óin käänsi selkänsä hakeakseen laukustaan taas jotain yrttejä Kílin nieltäväksi, kaksi joukon nuorinta pistivät kielennäyttökisan pystyyn. Fíli ja Drengr yrittivät parhaansa mukaan olla nauramatta, mutta molemmilta karkasi kuitenkin pieni hihitys Óinin palatessa vakavaa esittävän potilaansa luokse.
Viimein Óinin päästettyä toipilasprinssin hoteistaan kääpiölapsinelikko lähti sairasosastolta mietteliäänä.
”Mitäs nyt sitten?” Fíli kysyi muilta.
”Hippaa?” Sólveig heitti ajatuksen ilmoille.
”Piilosta?” Kíli puolestaan ehdotti.
”Mitä, jos ollaankin molempia?” Drengr keksi.
”Piiloshippaa?” Fíli ihmetteli.
”Niin, minä jään tänne laskemaan, te menette piiloon ja kun löydän teistä jonkun, juoksette karkuun, kunnes saan teidät kiinni”, kääpiönelikosta vanhin, neljätoistakesäinen Drengr selitti.
”JOO!” Kíli innostui ja lähti jo juoksemaan piiloon.
”Hei, varaslähtö!” Sólveig valitti ja juoksi prinssin perään Fílin kohauttaessa olkiaan ja kadotessa toiseen suunteen. Drengr jäi paikoilleen, peitti silmänsä käsillään ja alkoi laskea hitaasti kymmeneen.
”Kymmenen! Täältä tullaan, valmiina tai ette!” Drengr huusi autiolla käytävällä ja lähti sitten etsimään nuorempia kääpiöitä. Hän päätti lähteä ensimmäisenä siihen suuntaan, mihin Kíli ja Sólveig olivat kirmanneet, sillä nämä kaksi olivat yleensä helpommin löydettävissä kuin Fíli. Drengr kurkisti ensimmäisenä käytävällä vastaan tulleeseen huoneeseen, huomasi sen tyhjäksi ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Seuraavankin kammion hän oli jo ohittaa, mutta sieltä kuuluneen aivastuksen takia Drengrin oli pakko vilkaista sisälle. Hän astui varovasti sisään ja kuulosteli ja katseli tarkkaan ympärilleen. Eräs verho liikahteli kummasti, joten poika käveli sen luokse ja vielä varmemmaksi vakuudeksi seuraava aivastus kuului ihan selvästi verhon takaa.
”Kukkuu!” Drengr totesi vetäessään verhon pois edestä ja taputtaessaan Kíliä olkapäälle.
”Olenko minä eka?” Kíli tarkisti.
”Olet.”
”Epäreilua.”
”Mutta nyt sinäkin saat auttaa minua etsimään muut”, Drengr sanoi, ja Kíli piristyi hieman. Yhdessä he lähtivät huoneesta etsimään Sólveigia ja Fíliä.
Kaksikon kävellessä käytävillä pohtimassa, missä kaksi muuta mahtaisivat olla piilossa, heitä vastaan käveli joku, johon he eivät olettaneet törmäävänsä…
”Fíli? Taasko sinä olet unohtanut säännöt?” Drengr ihmetteli.
”En!” kruununprinssi protestoi.
”Varmasti olet!” Kíli väitti vastaan nauraen isoveljelleen.
”Enkä! Kun minun tuli nälkä”, Fíli vastasi haukatessaan palan kädessään olevasta sämpylästä.
”No, se tarkoittaa sitten sitä, että enää pitää löytää Sólveig”, Drengr totesi veljesten nahistellessa Fílin tuoksuvasta eväsleivästä.
”Minäkin haluan palan”, Kíli vinkui.
”Mutta kun minä toin sen, hae omasi”, Fíli käski.
”Mutta kun en jaksa ja haluan maistaa sitä”, Kíli nurisi.
”Et saa, hae oma”, Fíli intti.
Lopulta Drengr kyllästyi kuuntelemaan veljeksiä, nappasi Fílin sämpylän käteensä, haukkasi siitä palan, puolitti loput ja työnsi puolikkaat veljesten käsiin maiskutellessaan omaa palaansa. Se hiljensi myös Fílin ja Kílin, jotka nassuttivat iloisina omia puolikkaitaan, vaikka molemmat olisivat varmasti mieluummin syöneet sämpylän kokonaisuudessaan.
Kolmikko etsi ja etsi nelivuotiasta Sólveigia, mutta tämä tuntui kadonneen kokonaan Sinivuorilta. Sämpyläkin tuli syötyä paljon ennen kuin kukaan näki yhtään mitään koko pikkutytöstä missään päin luolia. Lopulta he olivat jo luopua toivosta, kun he näkivät vilauksen tutuista töppösistä keittiön liepeillä. Drengr nosti sormensa huulilleen merkiksi veljeksille pitää suunsa kiinni ja käveli sitten etsimään Lagnlifia keittiöltä.
”Äiti, oletko sattumoisin nähnyt Sólveigia missään?” poika kysyi.
”En, kultaseni. Miksi kysyt?” Lagnlif vastasi.
”Me leikimme piiloshippaa ja minun pitäisi löytää hänet, kun löysin jo Fílin ja Kílin”, Drengr vastasi.
”Ei hän täällä ainakaan ole”, Lagnlif sanoi, mutta pieni hihitys eräästä kaapista kertoi toisin. Fíli ja Kíli hiipivät varovasti kaapin luokse, mutta samalla hetkellä sen ovi työnnettiin sisältä käsin auki ja pikkuinen tyttö vilahti sieltä ulos ja lähti nauraen juoksemaan karkuun vanhemmilta pojilta. Veljekset tapittivat hetken avonaista ovea, kunnes lähtivät Drengr mukanaan juoksemaan Sólveigia kiinni.
Tyttö oli saanut toisten hätkähdysten takia etumatkaa, joten kesti yllättävän pitkään ennen kuin pojat saavuttivat nuorimmaisen. Sen kuitenkin tapahtuessa sattui monta asiaa yhtä aikaa; Sólveig kompastui omiin paljaisiin jalkoihinsa, ja Kíli törmäsi edellään jarruttavaan Fíliin, minkä seurauksena veljekset törmäsivät maassa makaavaan tyttöön.
Muutaman sekunnin ajan käytävässä oli hiirenhiljaista, kunnes Sólveig alkoi itkeä kovaan ääneen kasan alimmaisena. Fíli ja Kíli molemmat pomppasivat ylös niin nopeasti kuin pääsivät ja Drengr juoksi pikkusiskonsa luokse. Pikkutyttö huusi ja parkui ja roikotti kättään toivottomana.
”Mihin sattui?” Drengr kysyi siskoltaan ja tämä nosti kättään. Isoveli otti pikkusiskon syliinsä rakastavasti ja pyysi kahta muuta hakemaan Sólin töppöset keittiöltä. Fíli ja Kíli ampaisivat matkaan Drengrin lähtiessä kantamaan itkevää nelivuotiasta kääpiötyttöä sairastuvalle.
Niinpä Fíli, Kíli, Drengr ja Sólveig löysivät jälleen kerran itsensä Óinin vastaanotolta. Tällä kertaa syyllinen vaan sattui olemaan Sólveig, jonka kättä vanha parantaja oli paraikaa lastoittamassa paikoilleen.
”Nyt et sitten saa törmäillä mihinkään, että kätesi paranee kunnolla”, Óin selitti tytölle, joka oli lopettanut itkunsa vain hetki sitten. Tämä nyökkäsi vakavana ja yritti pitää kättään suorana, kun Óin kietoi paksua sidettä tiukasti sen ympärille.
”Noin, sen pitäisi olla sitten valmista”, Óin sanoi ja katsoi Sólveigia suoraan silmiin, ”olit reipas pikku potilas.”
Sól hymyili hieman Óinin asettaessa hänen kätensä vielä lopuksi kantositeeseen.
”Nyt sitten pojat leikitte kiltisti Sólveigin kanssa, että hänen kätensä paranee nopeasti”, Óin sanoi kolmelle muulle huoneessa odottavalle kääpiölapselle.
”Kyllä, Óin”, pojat vastasivat yhdestä suusta ja lähtivät sitten Sólin kanssa pois sairastuvalta.
”Mitä me nyt sitten leikimme?” Fíli kysyi oven sulkeuduttua heidän takanaan.
”Ei ainakaan piiloshippaa”, Sólveig vastasi.
”Ei niin”, Kíli jatkoi ja aivasti komeasti perään.
”Mitä jos leikkisimme aarteenmetsästystä? Siinä ei voi sattua mitään”, Drengr ehdotti.
”Joo”, Fíli ja Kíli riemuitsivat ja lähtivät edellä kohti makuuhuoneitaan etsimään aarteita. Sólveig puolestaan tepsutteli väsyneenä veljensä vieressä, kunnes Drengr nosti tämän syliinsä.
”Ja sinä, pikkuneiti, taidat mennä kiltisti päiväunille”, hän totesi Sólin haukotellessa.
”Joo”, pikkutyttö nauroi ja kiemurteli parempaan asentoon isoveljensä sylissä tämän kantaessa hänet nukkumaan omaan huoneeseensa.
