Ficin nimi: Roolileikkejä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Notre Damen kellonsoittaja (Disney)
Ikäraja: S
Genre: Draama
Päähenkilö: Clopin
Summary:
Yhtenä päivänä vuodessa sikatilallista kunnioitettiin kuningasta enemmän, kaupungin rikkain polvistui maankiertäjän jalkoihin ja kotieläimetkin lähestulkoon paimensivat isäntiään.A/N: Suosikkielokuvan määrittäminen Disney-tarjonnasta on kamalan hankala tehtävä, mutta jos minulta kysytään, NDK menee kyllä top kolmeen, ellei jopa ihan ykköseksi.
En ole tämän leffan fandomin maailmaan pahemmin perehtynyt (liekö se edes kovin laaja), mutta innostuin kirjoittamaan rakkaasta elokuvasta sekä lempihahmostani yhtä sun toista ja tämä pätkä valmistui sitten ensimmäisenä.
***
Clopin rakasti Houkkien juhlaa.
Aina tammikuun kuudentena kansalaiset saivat hetkeksi irrottautua yllätyksettömästä, tasaisen harmaasta arjestaan ja nauttia hauskanpidosta niin paljon kuin sielu ja ruumis sietivät. Raskas työnteko vaati raskaat huvit, mutta koska samankaltaista irrottelua tarjoavaa tilausuutta tuli vastaan verrattain harvoin, Houkkien juhla oli usealle vuoden kohokohta. Se oli jopa merkittävämpi kuin itseään pyhää neitsyttä kunnioittava juhlapyhä.
Osa yläluokkaan kuuluvista piti juhlaa rahvaanomaisena ja irstaana talonpoikien kohelluksena, eivätkä he varsinaisesti väärässä olleet. Olut ja viini virtasivat suorastaan aaltoillen, tappeluiden tai parhaassa tapauksessa kunnon pieksäjäisten syntyminen ei sinänsä yllättänyt ketään, eikä ollut mitenkään ennenkuulumatonta, että avioliiton pyhä sakramentti koki eriasteisia kolauksia juhlahumun aikaansaannoksena. Clopinin itse ei sen pohjalta tarvinnut potea huonoa omaatuntoa, mutta hän oli joka tapauksessa herännyt useina vuosina tuiki tuntemattomista vuoteista joskus sangen eriskummallisessakin seurueessa. Sitäkin useammin hän tuli ottaneeksi muutaman pikarillisen liikaa ja kärsi pahasta olosta puolet seuraavasta viikosta. Pienet vastoinkäymiset jäivät silti aina toissijaiseksi verrattomalle juhlatunnelmalle.
Kuten todettua, paremmalla väellä oli omat hienostuneet karkelonsa, mutta jotkut sosiaalista luokkaansa uhmaten ja hauskanpidon halusta osallistuivat rientoihin mielellään ja turhia nolostelematta. Sellaiset pelasivat korttinsa asiaankuuluvalla tavalla asettamalla itsensä osaksi joukkoa ja tekemättä itsestään numeroa. Todennäköistä kuitenkin oli, että rahvas saattoi ottaa heidät omakohtaiseksi viihdykkeekseen ja kerrankin varmistaa, että sellaiset parempiosaiset talsivat heidän kanssaan samalla viivalla, paremmin sanoen palvelijan saappaissa.
Houkkien juhlassa kukin saattoi olla sitä, mitä ei todellisuudessa ollut. Yhtenä päivänä vuodessa sikatilallista kunnioitettiin kuningasta enemmän, kaupungin rikkain polvistui maankiertäjän jalkoihin ja kotieläimetkin lähestulkoon paimensivat isäntiään. Musta oli valkoista ja päinvastoin:
vitimustaa ja
sysivalkeaa.
Tiivis tunnelma auttoi tehokkaasti kätkemään todellisen persoonan ja se kaikki yliampuva teatraalisuus heittäytymään rooliin, jonka hän joka vuosi omaksui. Hän piti nyörejä hyppysissään ja ohjaili menoa antaumuksella. Koko tapahtuma oli yhtä hulluutta, jossa kaikki nurinkurisesti käännettiin mullin mallin ja josta riitti puhuttavaa vielä puoli vuotta sen jälkeen. Toisen puolen vuodesta kansa odotti malttamattomana seuraavaa juhlaa, Clopin muiden joukossa.
Tyhjä oluttuoppi kolahti huteraa pöytää vasten. Clopin poimi fuksianpunaisen naamion ja asetti sen kasvoilleen. Se kuului tärkeänä osana hänen katutaiteilijan imagoonsa ja antoi hänelle mahdollisuuden suojata identiteettiään niin halutessaan. Houkkien juhlassa sen merkitys oli kuitenkin jollain tapaa monisävyisempi. Sinä päivänä naamio ei kätkenyt puolta hänen kasvoistaan vaan toi ne esiin, niin ristiriitainen ajatus kuin se olikin. Saattoi tietysti olla, että vain hän kuvitteli sen niin. Ei se järin häntä liikuttanut, vaikka joku olisikin ollut tyystin eri mieltä.
Yhtä kaikki sinä päivänä oli harvinaisempaa nähdä joku ilman maskeja tai värikkäitä, riemunkirjavia vaatteita. Ero kaupunkilaisten olemuksessa oli kuin yöllä ja päivällä verraten siihen, miten he pukeutuivat ja käyttäytyivät vuoden muut kolmesataakuusikymmentäneljä päivää. Clopin kertakaikkisesti rakasti nähdä, miten arkiseen elämään tyytyneistä kansalaisista joka vuosi löytyi halua panostaa vain yhteen päivään niin tunteella. Kansa ennen kaikkea
tarvitsi Houkkien juhlaa sen lisäksi, että se oli sydäntä lähellä. Sinä yhtenä päivänä vuodessa he olivat vapaampia kuin milloinkaan muulloin koko pitkänä vuonna.
Sama päti myös häneen itseensä.