Kirjoittaja Aihe: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione  (Luettu 4845 kertaa)

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Title: Kitkasta syntyy kipinöitä
Author: Lasijoutsen
Rating: S
Pairing: Draco/Hermione
Genre: Romance
Disclaimer: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, kuuluu hänelle

Summary: Hermione huomasi, että tämä vuosi oli erilainen. Hän ei tiennyt, mitä se oli, mutta pienten ja nopeiden hetkien aiheuttama kitka jätti kipinät säihkymään pimeälle yötaivaalle.

A/N: Tässä tämmöinen pieni ficlet. Ensimmäinen ficci jonka julkaisen, joten kommentit ovat todella arvostettuja! :)


Kitkasta syntyy kipinöitä

Oli ensimmäinen kouluviikko. Hermione käveli pitkin Tylypahkan käytävää, kohti oleskelutilaa. Juuri kun hän oli kääntymässä kulmasta, hän törmäsi johonkin.
"Auh", Hermione mutisi ja kääntyi katsomaan mihin oli törmännyt. Draco. Tytön poskille hiipi lievä puna ja hän toivoi, että se ei näkyisi. Hän nousi ylös ja valmistautui ottamaan vastaan jonkun lukuisista solvauksista, joka kohta kuuluisi pojan avonaisesta suusta. Katsoessaan häneen, Hermione kuitenkin näki suun sulkeutuvan ja pojan poistuvan kiireesti paikalta. Outoa.

Talvi oli jo alkanut ja oli ensimmäisen Tylyahon viikonlopun aika. Harry, Ron ja Hermione olivat juuri poistumassa Kolmesta luudanvarresta, kun Hermione sanoi: "Käyn vielä nopeasti vessassa. Menkää te jo edeltä." Pojat nyökkäsivät hänelle ja lähtivät talsimaan takaisin linnaan.
   Hermione oli astumassa ulos ovesta, kylmään tuiskuun, mutta näki jonkun pojan tulevan vastaan. Hän astui sivuun, jotta toinen pääsisi tulemaan ensin. Poika kuitenkin itse väistyi, joten Hermione päätti mennä ulos ensimmäisenä. Hän kääntyi hymyilemään pojalle ja huomasi yllätyksekseen, että poika oli Draco. Vielä suuremmaksi yllätykseksi Draco hymyili takaisin. Vain hetken, mutta sekin oli tarpeeksi. Ihmeissään Hermione lähti kävelemään linnalle.

Hermione tuijotti yötaivaalle. Huomenna koko koulu olisi ohi. Jotkut ampuivat sen kunniaksi ilotulitteita. Kaihoisasti huokaisten tyttö kääntyi kohti ovea lähteäkseen. Ovella hän kuitenkin törmäsi johonkin ja horjahti. Jonkun vakaa käsi piti hänet pystyssä. Dracon käsi. Poika lähti kävelemään nopeasti takaisin päin, jonne Hermionekin oli suuntaamassa. Ennen kuin poika kuitenkaan ehti kovin kauas Hermione huusi: "Odota!" Draco pysähtyi, muttei kääntynyt. "Mikä juttu tämä oikein on? Olet käyttäytynyt koko vuoden erikoisesti, jotenkin... mukavammin", Hermione kysyi hämmentyneenä ja uteliaana. Ennen kuin tyttö ehti edes räpäyttää silmiään, pojan huulet olivat hänen huulillaan. Suudelma loppui yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Tytön vilkaistessa ympärilleen, poika oli jo kadonnut. Ainut mitä Hermionelle siitä jäi oli suussa pyörteilevän mintun heiveröinen maku. Hymy tanssien huulillaan hän jäi seisomaan keskelle tyhjää Tähtitornia hiljaisuuden ympäröidessä hänet. Vain ilotulitteiden kipinät valaisivat mustaa yötaivasta.


Lasijoutsen
« Viimeksi muokattu: 28.07.2016 20:52:48 kirjoittanut Lasijoutsen »

DragonHeart58

  • ***
  • Viestejä: 270
  • Use your imagination
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #1 : 23.07.2016 20:14:10 »
Kivankuuloinen nimi houkutteli minut paikalle, ja olen oikein tyytyväinen siihen, että annoin uteliaisuuteni johdattaa minua!:D

Eli, nimi oli minusta tosi kiva, vaikka ensin tämän luettuani jouduinkin pohdiskelemaan sen merkitystä :) Mutta tuo summary-osio selitti sen minusta oikein hyvin, ja omat ajatukseni osuivat yksiin sen kanssa :)

Tämä oli minusta mukava pieni pätkä Hermionen satunnaisista kohtaamisista Dracon kanssa. Minusta ne olivat oikein suloisia ja söpöjä, ja Hermione oli minusta mukavan hämmentynyt Dracon käyttäytymisen johdosta :D Itse jäin miettimään, miksi Hermione kutsui Dracoa nimen omaan Dracoksi eikä Malfoyksi, koska he kuitenkin yleisesti ottaen kutsuivat toisiaan oikeastaan aina sukunimillä :) Toinen mitä ihmettelin, oli tietysti Dracon normaalista poikkeava käytös :D Olisi ollut kiinnostavaa tietää, minkä takia Draco käyttäytyi niin paljon mukavammin Hermionea kohtaan :)

Viimeisen kohdan suudelma tuli melko yllättäen, mutta oli siitä huolimatta suloinen kohta :3 Draco on selkeästi nopea liikkeissään, ehtii kadota ennen kuin Hermione ehtii häntä suudelman jälkeen edes vilkaista :D Oli kuitenkin tavallaan lohdullista, että suudelmasta jäi se mintun maku, vähän kuin todistamaan että se suudelma tosiaan oli tapahtunut, vaikka Draco livistikin tiehensä :D

Laitan tähän pari rakentavaa kohtaa, vaikka kieliopin mestari en kyllä tosiaankaan ole ;D :

 Pojat nyökkäsivät hänellä ja lähtivät talsimaan takaisin linnaan.
Tuo ä muuttuu e-kirjaimeksi, siis hänelle :)

Ainut mitä Hermionelle siitä jäi oli mintun heiveröinen maku suuhun pyörteilemään.
Tämä kohta kuulostaa jotenkin hassulta tuon lauseen alkupäähän verrattuna. Itse muokkaisin sitä esimerkiksi: ...suussa pyörteilevän mintun heiveröinen maku :)

Hymy tanssien huulillaan hän jäi seisomaan keskelle tyhjää Tähtitornia hiljaisuus ympäröiden hänet.
Vähän sama juttu kuin tuossa ylemmässäkin, eli joidenkin sanojen taivutukset voisi muuttaa vähän toisenlaisiksi. Itse sanoisin esimerkiksi: ... hiljaisuuden ympäröidessä hänet. :)

Vain ilotulitteiden kipinät valaisten mustaa yötaivasta.
Tämän voisi muotoilla selkeämmäksi muuttamalla tuota sanaa valaisten --> valaisivat. :)

Nuo ovat siis omia ehdotuksiani, enkä mene väittämään että ne olisivat kieliopillisesti oikeita ;D

Sitten vielä oma suosikkikohtani :) :

Vain hetken, mutta sekin oli tarpeeksi.
Tämä oli minusta jotenkin tosi kauniisti muotoiltu <3 Äwws, en osaa selittää miksi, mutta jotenkin ajatus Dracon hetken kestäneestä hymystä ja siitä, että sekin oli tarpeeksi Hermionelle sai minut sulamaan <3

Kaiken kaikkiaan tämä oli minusta suloinen ja mukava pätkä, joka sai minut hyvälle mielelle ja piristi kummasti :3 Tämä oli oikein hyvä, ja kannustan sinua julkaisemaan rohkeasti lisää tekstejä! :)

Kiitoksia tästä kovasti!

-DH58

Luumutaivas

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #2 : 27.07.2016 20:27:39 »
Tää oli tämmönen hyvän tuulen pätkä! :) Kiitos kovasti, tää oli oikein suloinen kaikessa lyhykäisyydessään! ;D Tykkäsin myös otsikosta: jäin miettimään mitähän tämä kitka mahtoi olla.
Joku tänne ehtikin noita korjausehdotuksia kommentoimaan ja itse olisin myös ehkä kaivannut samoihin kohtiin hieman toista muotoilua.  Löysin myös muutaman välimerkkivirheen, mutta niitä löytyy omistakin teksteistä enemmän kuin sormilla pystyy laskemaan! ;D 
Draco oli ihana: liikkeissään nopea ja ehkä vähän yllättävä! ;D Hermione on muuttunut ehkä vähän ujonpuoleiseksi, mutta se sopii hyvin ficciisi, jossa on muutenkin ehkä hippusen ujo tunnelma. :) Itselle ainakin jäi hieman sellainen kainostelevien hymyjen ja hentojen punaposkien täyttämä tunnelma! ;D Ja kuka nyt ei ujoksi tai kainoksi alkaisi, kun Draco onkin yhtäkkiä mukava!
Tapahtumat kulkevat kuin lopussa tapahtuva suudelmakin: kaikki alkaa aivan puun takaa ja loppuu aivan yhtä nopeasti. Käykö tässä ficissä kuitenkin loppujen lopuksi niin, että otsikossa luvatut kipinät muuttuvat vain savuksi, joka katoaa tietämättömiin? Ficci jättää mukavasti varaa arvailuun! Saattaahan olla vain niinkin, että Draco haluaa hämmentää Hermionea entiseltään. Kuka tietää? Loppu on ehkä jopa hieman surumielinen: kaikki tapahtuu niin nopeasti, mutta loppujen lopuksi Hermionelle jää ainoastaan mintunmaku suuhunsa. Maku vaikuttaa kuitenkin olevan täysin positiivinen kokemus. Jäin miettimään, mitä Draco mahtaa maistaa suudelman jälkeen.
Kaiken kaikkiaan oli kyllä oikein piristävä pätkä! :) Maailma tarvitsee lisää Dramionea! :D

LetsPotterHeadFanFic

  • Vieras
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #3 : 28.07.2016 17:09:28 »
Ite en oo oikee Dramione shippaaja, mutta siitä huolimatta teksti kuulosti ihanalta. Jotenkin kaikki oli laitettu oikeille kohdille ja ihanasti kerrottu. Ehdottomasti seuraan, jos sulta tulee lisää ficcejä, koska tämän mukaan olet saanut lahjaksesi kirjoittamisen.  :)

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #4 : 29.07.2016 11:47:53 »
Mitämitämitä, jo 255 lukukertaa ja 3 kommenttia :o Kiitos kaikille! :)


DragonHeart58: Kiva, että pidit! Vaikka se ei oikeastaan tullut esille, ajattelin tässä ficissä Hermyn tykkäävän Dracosta. Siksi hän kutsui Dracoa etunimellä sukunimen sijaan. Ja Dracon käytös johtui samasta syystä eli hän piti Hermionesta. :D
Korjailin noita sinun ehdottamia kohtia ja tuo ä-kirjain oli ihan vahinko. ;D Kiitos vielä kommentista, joka piristi ihanasti! :)

Luumutaivas: Kiitos kommentista ja tuosta kitkasta sen verran, että vertasin sitä niihin käytävällä ja muualla "törmäyksiin" ja lopun ilotulitteet olivat kuvaus siitä summaryn kipinöistä. Ja olen täysin samaa mieltä, että maailmaan tarvitaan enemmän Dramionea! ;) Kiitos mukavasta kommentista!

LetsPotterHeadFanFic: Kiitos kommentista ja ihanista kehuista! :)


Lasijoutsen

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #5 : 29.07.2016 20:16:57 »
Okei en tykkää Dramionesta yhtään mutta päätin nyt kuitenkin lukea (ja totta kai kommentoida) koska en oo sulta lukenutkaan aikaisemmin mitään.

Tää oli kaiken kaikkiaan mukava kokonaisuus. Kun nopeasti käytiin vähän kuin koko vuosi lävitse suhteellisen pienellä sanamäärällä oli hyvä, ettet tarttunut mihinkään epäolennaiseen vaan juurikin keksityttiin Hermionen ja Dracon kohtaamisiin. Tässä Hermione ei niinkään vaikuttanut siltä kaikkitietävältä lukutoukalta vaan jotenkin paljon herkemmältä ja tyttömäisemmältä kuin canonissa on kuvattu. Itekin hämmästyin ensin kun Draco ei alkanutkaan haukkumaan Hermionea sun muuta :D

Ite en oo oikee Dramione shippaaja, mutta siitä huolimatta teksti kuulosti ihanalta. Jotenkin kaikki oli laitettu oikeille kohdille ja ihanasti kerrottu. Ehdottomasti seuraan, jos sulta tulee lisää ficcejä, koska tämän mukaan olet saanut lahjaksesi kirjoittamisen.  :)

LetsPotterHeadFanFic (huh meinasin jo laiskana ihmisenä lyhentää jotenkin tuon nickin :D) tiivistikin mun ajatukset aika hyvin kommentissaan. Tässä oli vaan kaikki juuri sopivasti kohdallaan ja ihanan hattarainen ja hymyilyttävä fiilia jäi vaikka en todellakaan siis parituksesta pidä.

Jään seurailemaan josko julkaisisit lisää!
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #6 : 29.07.2016 20:30:35 »
haryu: Kiitos kommentista ja jep Hermione oli kyllä aika OoC, mutta toivottavasti ei häiritsevästi.

Anteeksi, mutta mainostan tässä hieman ;D:

Kohta ajattelin julkaista pienen Harry/Hermione S-tason ficin, mutta en tiedä onko se yhtä hyvä kuin tämä. Käykää kuitenkin kurkkaamassa, jos kiinnostaa! ;)

Lasijoutsen
« Viimeksi muokattu: 29.10.2016 16:55:20 kirjoittanut Lasijoutsen »

Roxanne_

  • Varjolapsi
  • ***
  • Viestejä: 59
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #7 : 24.08.2016 22:25:32 »
Kommenttikampanjasta iltaa! (ja pahoitteluni viivästyksestä)

 Niinkuin muutkin ovat jo sanoneet, niin olet keksinyt ficille todella kivan nimen, joka houkutteli avaamaan! (Ja Dracon ja Hermionen välillähän on juurikin niitä kipinöitä, itselläkin kesken Kipinäteatteria-niminen sarja :D)

 Ficci oli mielestäni suloinen, ei mitenkään yltiöfluffyinen mutta suloinen. Tykkäsin, kun Draco kahdessa ekassa kohtaamisessa teki kivasti Hermionelle, pienillä eleillä kuitenkin. Jotenkin Dracomaista, suuremmat rakkaudentunnustukset tai avautumiset eivät olisi niinkään sopineet tähän. Ja Hermione oli asiaankuuluvan hämmentynyt, kun Draco yhtäkkiä olikin mukava, hyvä :)

 Suosikkini kohtaamisista oli ehkä toinen, pystyin kuvittelemaan tilanteen mielessäni aika elävästi :D

 Muutamassa kohtaa olisin ehkä itse muotoillut tekstin toisin, mutta mitään merkitttäviä virheitä en huomannut.

 Kirjoitusintoa sinne! :)

 

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #8 : 06.09.2016 19:23:31 »
Roxanne_: Ei se haittaa! Minullakin tämän vastauksen kanssa hieman venähti, mutta tässä se nyt on. :D

Otsikon keksiminen tuotti itse asiassa hieman vaikeuksia ja lopulta kun päädyin tähän, piti minun muokata itse tekstiä hieman enemmän otsikkoon sopivammaksi. Mutta kiitos! Kiva kuulla, että onnistuin siinä. (Olen itse asiassa joskus lukenutkin sinun ficciäsi vähän ;D) Kiitos mukavasta kommentista ja samaa sinulle! ;)

Lasijoutsen

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #9 : 07.09.2016 00:18:39 »
Dramione on jotain todella ihanaa. Siinä on sitä jotain. Kipinää ja vetovoimaa ja kaikkea, mitä voi täydellliseltä itkumeiningiltä odottaakin! Olipas mukavaa siis tulla lukemaan tällaista pientä hyväntuulen tekstiä!

Otsikko oli kyllä aivan mahtava. Olen itse nojaa, en nyt fyysikkoihminen sillä tavalla, että sitä opiskelisin, mutta pidän sitä mielenkiintoisena. Fysikasta on vaikka mihin! Kitkasta tosiaan voi syntyä kipinöitä ja tämä oli kivaa, koska kitka yleensä törmätään fysiikassa kun ollaan lähdössä liikkeelle ja däämn! Eli ihmissuhteissa voidaan käyttää myös nimitystä fysiikka eikä pelkästään kemia (vaikka eri aineiden olosuhteetkin vaikuttaa kitkan määrään hihi, tyyliin onko asfalttia vai kumia hiih). Eli siis mahtavaa! Ehkä tykkäsin liikaa tästä otsikosta ja syväajattelin, mutta tässä Draco ja Hermione ovat lähdössä liikkeelle omassa suhteessaan ja PAM kipinöitä!

No mutta, tykkäsin tästä. Ehkä olisin kaivannut lisää mietteitä ja kouluvuoden kuvailua ja kaikkea, mutta tällaisenäänkin tämä toimi kyllä kivasti ja oli ihana yöpala. Olipas hauskaa, että taustalla tuli ilotulituksia! Ja tavallaan jännä, että siinä meni koko kouluvuosi. Olisin voinut ajatella, että kenties Hermione olisi sinnikkäämmin ollut Dracon hihassa kiinni, että miksi hän ei enää haukukaan mutta ehkä tilanne tästäkin lähtee avautumaan ja kenties törmäävät jossain!

Kiitos tästä pienestä palasesta, piristi tätä yötä! :)

- Syksy

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #10 : 24.09.2016 23:17:23 »
Neiti Syksy: Jep Dramione on tosiaankin todella ihanaa! Kiva, että pidit tekstistä. :)

Juuh tässä ficissä tosiaan kuvasin esim. heidän törmäyksiään kitkana, josta sitten syntyy kipinöitä. Otsikon keksimisestä meni kylläkin itse asiassa hetki. Mutta ajattelin tämän kuvastavan ficciä hyvin.

Ajattelin jättää tämän tällaiseksi lyhyeksi, koska tämä jätti nyt ficin jotenkin arvoitukselliseksi. En tiedä oliko se hyvä idea. :D On totta, että Hermione olisi saattanut käyttäytyä ehkä vähän enemmän uteliaasti, mutta hänestä muodostuikin tähän ficciin tällainen. ;D Kiitos ihanasta kommentista ja mukavaa, että pidit!


1 000 lukukertaa meni tässä eilen rikki!! :o Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille ja kommentoijille! En ikinä olisi uskonut, että tätä näin moni lukisi. :)


Ihanaa syksyä kaikille!
Lasijoutsen

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #11 : 29.10.2016 18:03:41 »
Kommenttikampanjasta myöhäistä morjensta! :)

Ajattelin, että olis kiva pitkästä aikaa lukaista vähän dramionea, vaikken parituksen erityinen fani olekaan. Tämän otsikko kuitenkin kuulosti niin kivalta, että nappasin tämän mielihyvin. Musta olikin ilahduttavaa huomata, että otsikko todella kuvasi tätä tekstiä hyvin. Hermionen vuosi, miten sitä tässä tekstissä oli kuvattu, oli täynnä pieniä kitkaisia yhteentörmäyksiä Dracon kanssa ja kyllähän siinä sitä kipinääkin oli, ja lopun ilotulitus yhdistettynä samaan kipinäteemaan oli hieno. Tykkäsin siitä kovasti. :) Miellyttävä juttu oli myös se, että jatko jäi avoimeksi, asiaa ei puitu läpi ja kerrottu, kuinka he sitten elivät onnellisena elämänsä loppuun asti, vaan tästä sitten jokainen saa itse pohtia, mitä seuraavaksi, vai tapahtuuko edes mitään? Jääkö tämä mystiseksi tapahtumaksi elämässä, josta sitten jatketaan hymyssä suin eteenpäin? Kivan pohtiva fiilis jäi. :) Kiitos!

- Frac


I'm into Herbology now u_u

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #12 : 03.12.2016 21:30:05 »
Kiitos kommentista FractaAnima! Kiva, että olin saanut tehtyä hyvin kuvaan nimen, se oli tarkoituksenikin. Halusin sen liittyvän ficin "juoneen" ja yksityiskohtiin. Kiitos kivasta kommentista! :)

Lasijoutsen

Pineapple_Girl

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 174
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #13 : 07.12.2016 00:54:19 »
Ah, luen pitkästä aikaa lempiparituksellani.

Tuo kaatuileminen on hieman kliseistä, sillä se tuntuu olevan monissa dramione ficeissä mukana. Hermione kaatuu ja Draco ei sanokaan mitään loukkaavaa. No eipä niiltä kliseiltä voi välttyä, itsekin olen niitä monesti tehnyt.

Ainut mitä Hermionelle siitä jäi oli suussa pyörteilevän mintun heiveröinen maku. Hymy tanssien huulillaan hän jäi seisomaan keskelle tyhjää Tähtitornia hiljaisuuden ympäröidessä hänet. Vain ilotulitteiden kipinät valaisivat mustaa yötaivasta.

Lempikohtani, varsinkin tuo mintunmakuinen suu. Draco siis käyttää mintunmakuista hammastahnaa, kiva tietää. :D

Kiitos tästä, tämä oli ihanan suloinen. <3
Does it ever drive you crazy,
just how fast the night changes

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #14 : 24.12.2016 16:41:01 »
Kiitos kommentistasi Pineapple_Girl! :)

En edes miettinyt tuota kliseetä ennen kuin asiasta mainitsit, mutta olet kyllä oikeassa, että se on aika kliseistä. :D Ja pakko myöntää, että tuo oli minunkin lempikohtani. ;D

Hyvää joulua kaikille!
Lasijoutsen

Arthor

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #15 : 23.04.2017 21:10:03 »
Vaikka tämän olen monesti lukenutkin, niin kommentoimaan tulin vasta nyt. Ansaitset muuten  mun ekan kommentoinnin tänne ikinä😁
Ehkä jotain rakentavaakin vois keksiä...
Jotenkin tuo ilotulitus-kohta-asiajuttu on suloinen.
Mutta kiitän ja odotan lisää ficcejä.

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Kitkasta syntyy kipinöitä, S, Draco/Hermione
« Vastaus #16 : 26.06.2017 21:51:03 »
Kiitos Arthor kommentistasi! Ja pakko olla imarreltu, että ficcini oli ekan kommenttisi arvoinen. ;D Kiva, että jaksoit kommentoida!

Lasijoutsen

//Ja kiitos tuhannesti yli 2000 lukukerrasta! <3
« Viimeksi muokattu: 26.06.2017 21:53:05 kirjoittanut Lasijoutsen »