Fandom: Salapoliisi Conan
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, leikiskelen ilman mitään korvausta.
Otsikko: Pomminpurkamista
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Heiji/Shinichi
Ikäraja: K-11
Genre: angsti, romantiikka
Varokaa: paritus saattaa jokseenkin maistua pedofilialta koska Shinichi on lapsen kehossa
Summary: Niitä asioita, joita oli vältettävä kuin tärähdyksestä laukeavan pommisalkun pudottamista.
A/N: Tämä oli vaikea kirjoittaa, mutta olen jo ikuisuuden halunnut käyttää tätä ideaa ja nyt sain vihdoin viimein sen aikaan. Jei sille.
Fandomkohtaiset OTP:t -haasteeseen. Mukavan helppoa ja ongelmatonta kamaa tämä paritus kyllä onkin...
Pomminpurkamista
Mielessään Heiji vertasi Kudon seurassa oleskelua sellaisen pommin kanniskeluun, jonka räjähtämisajankohtaa ja -mekanismia ei tiedetty.
Sitä oli käsiteltävä varovasti. Äärettömän varovasti.
Oli vältettävä pienimpiäkin tärähdyksiä, jotka voisivat laukaista täydellisen katastrofin, ja niitä potentiaalisia triggereitä oli paljon.
Älä kutsu Kudoa Kudoksi, jottet paljastaisi hänen henkilöllisyyttään. Väärässä paikassa ja väärään aikaan sellainen lipsahdus saattaisi pahimmillaan olla kuolettava.
Ei ollut oikein hyväksi myöskään kutsua Kudoa Conaniksi, vaikka se turvallisempaa olikin ja vaikka Kudo sitä vaati. Heiji halusi tehdä eron edes hiljaa omissa ajatuksissaan, muistaa joka kerta nimeä ajatellessaan, että Kudo todella oli Kudo eikä kaikki ollut sitä, miltä näytti. Jos hän alkaisi käyttää pakon edessä omaksuttua nimeä, kenties hän lopulta tottuisi siihen ja alkaisi myös nähdä pelkästään Conanin. Se kuulosti menolipulta mielipuolisuuteen.
Näinkin ajatukset olivat jo aivan tarpeeksi hämmentäviä. He istuivat pikaruokalan pöydässä toisiaan vastapäätä, söivät ranskalaisia ja joivat Coca-Colaa ja puhuivat rikoksista. Kudon jalat eivät lähimaillekaan ylettyneet lattiaan ja tämän oli nostettava limsamukiaan kaksin käsin, eikä Heiji uskaltanut edes katsoa kuinka Kudo imaisi juomaa pillillä.
Yksi niitä asioita, joita oli vältettävä kuin tärähdyksestä laukeavan pommisalkun pudottamista. Seitsenvuotiaita muksuja ei katsottu sillä tavalla. Eikä ajateltu. Ja vaikka tilanne nyt ei ihan sellainen ollutkaan, ulkopuolisen silmään se näyttäisi helkkarin pahalta.
Se näytti pahalta jo hänen omaankin silmäänsä. Hän ei muistanut, kuinka monta kertaa oli etsinyt pedofilian määritelmän internetin syövereistä ja lukenut sen useaan kertaan sana sanalta, todennut sitten helpotuksesta huokaisten että ei, se ei koskenut häntä lukemattomista syistä.
Yhtä paljon oli syitä, joiden vuoksi hän palasi aina uudelleen lukemaan sen ja takomaan päätään siihen samaiseen seinään.
Asiaa ei auttanut, että tarjoilijatar vihdoin toi heidän tilaamansa hampurilaiset. Kudo sai pyytämättä omansa mukana pienen Kamen Yaiba -figuurin ja teeskenteli innostusta häiritsevän uskottavasti. Kuin kuka tahansa lapsi, joka aidosti piti sarjasta.
Kudo huokasi syvään tarjoilijattaren poistuttua ja mulkaisi figuuria jonkinlaisella alistuneella huvittuneisuudella. "Jee, tällaista olenkin aina halunnut."
"Niinhän kaikki ekaluokkalaiset haluavat", Heiji höläytti ennen kuin ehti purra kieltään.
Mielessään hän näki, kuinka kompastui omiin jalkoihinsa pommisalkku sylissään eikä osannut lainkaan arvata, jouduttaisiko ravistus sen räjähtämistä. Hän kuuli sen tikittävän. Tik. Tak. Tik. Tak.
Kudon kiusoittelu ja piikittely tämän tilanteesta kuului niihin asioihin, joita Heiji yritti vältellä kaikin voimin, ja silti hän lankesi aina. Kyse oli kai pohjimmiltaan siitä, että tällaiset treffit rassasivat häntä. He tapasivat muutenkin liian harvoin, ja sitten kun he tapasivat, touhu näytti siltä kuin hän olisi joutunut lapsenvahdiksi ja hänen poikaystävänsä sai Kamen Yaiba -figuureja sekä pääntaputuksia aikuisilta.
Se vain oli häiriintynyttä. Ja hän yritti sekä katkaista omat ajatuksensa että keventää tunnelmaa, mutta tulokset olivat yleensä negatiivisia.
Tik. Tak. Hän pelkäsi sen räjähtävän; Kudon saavan tarpeekseen ja toteavan, ettei heidän ollut mikään pakko seurustella jos se niin vaikeaa oli.
Kudo kröhäisi merkitsevästi. Heiji huomasi tuijottaneensa ranskalaisiaan murhaavasti ja kohotti katseensa.
Kudon kasvoilla oli ilme, jota yksikään oikea seitsenvuotias ei taatusti pystyisi tavoittamaan – tuskastunut hymy yhdistettynä ärtymyksestä nykivään kulmakarvaan. Se teki hyvin selväksi, että Heiji oli parhaillaan idiootti tavalla, josta oli pakko löytää huonoa huumoria.
"Hattori", Kudo aloitti.
"Mitä? Minä vain hieman... harmistuin siitä, että unohdin ottaa ketsuppia!" Heiji huomasi ketsuppipussin tarjottimellaan ja työnsi sen kiireesti taskuunsa. Mahdollisuudet tekosyyn läpi menemiselle olivat nolla prosenttia.
"Osaisikohan Osakan kuuluisa lukiolaisetsivä vastata kahteen kysymykseen?" Kudo kohotti kaksi sormea ilmaan kuin kuvittelisi, ettei Heiji osannut laskea.
Heiji ei vastannut; Kudo kysyisi joka tapauksessa. Hän oli juuttunut tuijottamaan Kudon sormia. Ne olivat niin pienet. Hän halusi kävellä mielisairaalaan ja pyytää hoitajia lukitsemaan hänet pehmustettuun huoneeseen yhteiskuntakelvottomana yksilönä.
"Yksi: miten vanha sinä olet?" Kudo kysyi.
"Seitsemäntoista."
"Bingo. Ja sitten miljoonan jenin kysymys: miten vanha minä olen?"
"Seitsemäntoista..." Heiji huokasi.
"Onko siinä jokin ongelma?" Kudo kysyi.
Heiji pudisti päätään ja nojautui puuskahtaen penkillään taaksepäin. Hän tunsi takapuolellaan jotain kosteaa ja tajusi, että ketsuppipussi oli ollut jo auki ennen kuin hän oli tunkenut sen takataskuunsa.
Hienoa, Heiji. Todella sulavaa. Nyt hän näytti siltä kuin kanniskelisi taskussaan murha-asetta ketsupin värin puskiessa läpi vaaleasta farkkukankaasta.
Kudo haukkasi lastenhampurilaistaan ja avasi keskustelua viimeisimmästä lukemastaan dekkarista. Heiji oli itse suositellut kirjaa, joten hänen olisi pitänyt tarttua aiheeseen innolla, mutta hän vain näki mielikuvan pommiin kiinnitetystä kellosta, jonka viisareita oli onnistuttu kääntämään hiukan taaksepäin. Räjähdysajankohta oli edelleen tulossa ja edelleen tuntematon.
Eikä kumpikaan heistä sanonut, mikä se ongelma tarkalleen oli. He kutsuivat Kudon tilannetta 'tilanteeksi' ja puhuivat siitä harvoin, eivätkä koskaan syvällisesti. Kudon tylsistyminen ensimmäisellä luokalla sekä se, että oli pakotettu katsomaan uusien ystäviensä seurassa Kamen Yaibaa oli triviaalia – varmasti tuskastuttavaa Kudolle, muttei sentään mitään, mikä aiheuttaisi eksistentiaalista angstia sekä tarvetta käydä desinfioimassa aivonsa lipeällä, kunnes syöpynyt massa valuisi ulos korvista.
Se todellinen ongelma oli monimutkaisesti viritetty pommi, joka heidän jossakin vaiheessa olisi yritettävä purkaa ennen kuin sen kanniskelu muuttuisi liian raskaaksi ja ennen kuin jokin tärähdys muuten vain saisi sen räjähtämään. Eikä Heiji odottanut sitä keskustelua innolla.
Se ei tapahtuisi tänään. Pommin purkamiseen tarvittiin ehdotonta rauhaa ja keskittymistä sekä paikka, jossa mahdollinen räjähdys ei olisi sivullisille haitaksi.
Ja sitten olisi aika tarkasti harkiten leikata johtoja poikki, yksi kerrallaan, ja toivoa parasta, ehkä vähän rukoillakin, viis siitä uskoiko yhteenkään jumalaan vaiko ei.
Ensin keltainen johto: oliko aivan kamalaa, jos seitsentoistavuotias välillä ajatteli, että olisi mukavaa vaikkapa suudella poikaystäväänsä? Ja ei, ei, ei, hän ei missään tapauksessa tarkoittanut että nyt, vaan tilanteen ollessa ohi, mutta hän ei voinut mitään sille, että silloin tällöin nytkin ajatteli.
Jo ensimmäinen piuha voisi räjähtää vähintään kahdella eri tavalla, ja sen jälkeen kysymykset vain pahenisivat. Ajatus koko sotkun läpikäymisestä ja tekemisestä vaarattomaksi tuntui mahdottomalta, mutta...
Kudo oli alkanut lämmetä aiheelle ja selitti kirjasta silmät loistaen liian isojen lasien takana. He olivat kumpikin päätelleet murhaajan jo kirjan puolivälissä ja poimineet täsmälleen samat vihjeet, ja Heiji tajusi jälleen kerran kirkkaasti olevansa niin rakastunut että sattui.
Miten mahtavaa yhdessä oleminen olisikaan, jos voisi lakata jatkuvasti laskemasta mielikuvituskellon tikityksiä, jotka mittasivat aikaa räjähdykseen? Hän aikoi jokin päivä kokea sen, mutta sitä ennen olisi vielä hankittava joitakin välineitä sekä -ohjeita.
Kai kaksi harvinaisen älykästä yksilöä pystyisi purkamaan yhden pommin, jos vain yhdessä ottaisi sen asiakseen?