Kirjoittaja Aihe: House, Diagnoosi: Wilson (House/Wilson, S, käännös)  (Luettu 3312 kertaa)

elanlei

  • ***
  • Viestejä: 462
Diagnoosi: Wilson (Diagnosis: Wilson)
Kirjoittaja: L.M. Griffin
Paritus: House/Wilson
Ikäraja: sallittu
Fandom: House Yukimura lisäsi fandomin sekä alkutietoihin että otsikkoon.
Tiivistelmä: Wilson saa enemmän kuin tilaa antaessaan ankanpoikien diagnosoida itsensä.
Disclaimer: Kirjoittaja ei omista henkilöitä eikä maailmaa, eikä omista kääntäjäkään.
Kääntäjä: elanlei
(ja lupa on)



Hän saattoi tuntea yllättyneet katseet vielä keskustelun sammuttua, Foremanin lujien, raskaiden äänensävyjen hävitessä viimeisinä kaikista, kuten bassonuotit jossain tyytymättömässä sinfoniassa. Hän naputteli kynällään vasten mukavaa tuoliaan, antaen heidän hetken riippua epätietoisuuden otteessa, mutta luovutti pelkän sekunnin jälkeen. Eihän hän koskaan voisi saavuttaa Greggin tasoa sarkastisuudessa, ja kaiken lisäksi hän piti 'ankanpojista', kuten hän heitä humoristisesti nimitti.

Joten tohtori James Wilson kohotti päätään, väläytti kolmikolle laimean ja enimmäkseen itseään vähättelevän hymyn, yrittäen peitellä sitä faktaa, että hän istui heidän pienessä konsultointitoimistossaan jalat pöydällä, ristisanatehtävä kädessään ja sanomalehti levitettynä eteensä selvänä merkkinä siitä, miten kauan hän oli siellä ollut. ”Tietääkö kukaan kuusikirjaimista sanaa 'terävälle'? Paitsi, tietenkin, terävän?”

He räpäyttivät silmiään, kaikki yhdessä, ja sitten yksi kerrallaan palasivat itseensä. Cameron palasi ensimmäisenä, kuten aina, tunkien kätensä taskuihin estääkseen itseään nykimästä pitkiä tummia kiharoitaan. Hermostunut tapa korvattuna hermostuneella tavalla, Wilson päätteli, ja huomasi tyydyttäväksi sen, miten sitä seurasi Cameronin pehmeä ja lievästi nolostunut ”Hei, tohtori Wilson.”

”Hei, Allison”, Wilson vastasi lempeästi, hymynsä rentoutuessa lämpimäksi, tummien silmien välähtäessä ilosta. ”Eric, Robert. Tulkaa sisään, olkaa kuin kotonanne. Luoja tietää minun olevan.”

Kolmikko vaihtoi toisen katseen, ennen kuin Chase virnisti, tönäisi Cameronia käsivarteen ja liikkui kohti kahvinkeitintä, venyttäen australialaisaksenttiaan. ”Kokeile 'älykästä'.”

”Yhtä tylsistynyt kuin mekin?” Foreman kysyi synkän humoristisesti, seuraten Chasea sisään. Hän rojahti tuoliin Wilsonin vierelle, käyden läpi lehteä, kurtistuneet kulmat ilmeensä yllä, tummat silmät kapeina.

”Älykäs... haa!” Wilson kirjoitti sen iloissaan ristikkoon, ennen kuin katsoi ylös, vastaten Foremanin sanattomaan kysymykseen ensin. ”Urheilusivut ovat tuolla vasemmalla – älä vain kajoa sarjakuviin. House vie sisäelimesi jos kosket niihin ennen häntä.” Foreman tuhahti, ja Wilson hymyili, siirtyen seuraavaan sanaan samalla kun siirtyi sanalliseen. ”Hiljainen viikko. Kaikki pysyvät terveinä, kirotut. Tulin tänne ojentaakseni auttavan käden.”

Cameron nojasi oviaukkoon. ”Hassua, etsiskelimme sinua nähdäksemme, voisimmeko tehdä samoin.”

”Ei uusia tapauksia?” Wilson kysyi, naputellen kynäänsä uudellen vilkaistessaan heistä jokaista. Kaikki kolme pudistivat päätään sanoakseen 'ei'. ”House ei pystynyt löytämään teille kolmelle mitään muuta tehtävää?”

”Hän pystyi...” Chase sanoi hitaasti, ottaessaan suodatinpussit kaapista. Hän virnisti olkansa yli. ”Tiedäthän, jos haluaisimme pestä hänen pyykkinsä.”

”Tai käyttää laajaa lääketieteellistä tietouttamme tehdäksemme yksityiskohtia hänen pienoismalliautoihinsa”, Foreman lisäsi latteasti, kääntäen sivua aggressiivisesti. Wilsonista tuntui, että se oli suora lainaus.

”Tarjouduin taas käymään läpi hänen postinsa. Hän sanoi tarvitsevansa mestariväärentäjää vasta mennessään varastamaan Mona Lisan”, Cameron vastasi, sinisissä silmissään surumielistä huumoria.

”Juuri nyt hän saalistaa käytävillä. Terrorisoi yhtä lailla hoitajia ja televisioita”, Chase lisäsi. Tuoreen kahvin äänet täyttivät ilman hänen avatessaan säiliön.

”Toivoisin pystyväni auttamaan, mutta kotiutin viimeisen vakavan potilaani kaksi päivää sitten. Ja pesen itse pyykkini.” Wilsonin suupielet kohosivat, mutta siinä ei ollut välähdystäkään huumoria. ”Joka tapauksessa, jos hän kiertelee kerroksessa, hän löytää jotain riittävän pian.” Se toimi niin Housen kanssa – kun tapaukset eivät tulleet hänen luoksensa, hän meni tapausten luo. Huonoine jalkoineen kaikkineen.

Wilson oli aina ihaillut sitä.

Foreman puhui, ja Wilson sai itsensä kuuntelemaan kuullakseen ”...ja vaikka hän -tosiaan- kompastuu tapaukseen, niin sanoakseni, tulemme kaikki olemaan niin ruosteessa, ettemme pysty sanomaan onko potilaalla nuha, puhumattakaan vakavasta sairaudesta!”

Hiljaisuus laskeutui, raskas kuin kivelle putoava kivi. Wilson huomasi sen merkiksi siitä, miten läheiseksi tiimi oli tullut, kun kaikki huokasivat yhteen ääneen. Puhumattakaan lievästi karmivaksi.

”On tapoja kiertää se, tiedättekö”, hän sanoi vihdoin, kurtistaen kulmiaan hieman edessään olevalle määritelmälle. 'Suuri kiinalainen sotafilosofi', taas, kuusi kirjainta. ”Logiikkapelejä, aivojumppaa. Yhtenä hiljaisena aikana tuttavuutemme alkuaikoina minä ja House vietimme neljä tuntia diagnosoiden mikä kahvinkeittimessä oli vikana.”

Foreman tuhahti taas, mutta hänen huulillaan oli jälkeenpäin lievä hymy. Chase virnisti leveästi, ja Cameron nojautui huoneeseen, kysyen äänensä täynnä uteliaisuutta ja huumoria: ”Mikä oli lopullinen tuomio?”

”Huono töpseli – laite ei saanut tarpeeksi sähkövirtaa valmistaakseen kahvia kunnolla. Meidän piti valmistella se, nopeasti.” Wilson oli nauranut. Gregg niin vakavana työskennellessään vääntyneen töpselin kanssa keskittyneine ilmeineen, hän tarjoamassa hyödyttömiä neuvoja ja sarkastisia kommentteja. Kiinalaisen ruuan paketteja kaikkialla, ja Gregg huutamassa pilaillen hänelle kun hän -uskalsi- kritisoida hänen kykyjään pidellä tonkeja: ”Hitto, James, minä olen lääkäri, en sähkömies!”

Sitä seuranneet nauruntyrskähdykset, äkillinen lämmin hymy Greggin kasvoilla...

”...mutta potilas selvisi.”

”Tuo ei kuulosta puoleksikaan huonolta idealta, oikeastaan”, Cameron sanoi, äänensävynsä selvästi kertoessa hänen lämmenneen idealle. ”Voisimme tehdä piladiagnoosin.”

”Cameron, en oikein viitsisi pohtia, mitä vikaa leivänpaahtimessa on.” Foreman pudisti päätään uudelleen, palauttaen katseensa vakaasti takaisin koripallotuloksiin.

”Kukaan ei ole sanonut, että sen pitäisi olla kodin esine. Me voisimme... hoitaa ihmisen”, Chase sanoi, ajastaen kahvinkeittimen, ennen maleksimistaan takaisin muiden luo kädet taskuissa. Hän virnisti Foremanin epäilevälle ilmeelle. ”Meillä on täällä jopa koekappale. Tohtori Wilson.”

”En haluaisi olla se joka tästä huomauttaa, mutta eikö hänellä pitäisi olla jokin sairaus, ensin?” Foreman keskeytti, kohottaen tummia kulmakarvoja. ”Ainoa selittämätön piirre hänessä on se että hän pitää pomostamme.”

Chase kallisti päätään hetkeksi, ja sitten nyökkäsi. ”Täydellistä. Voimme diagnosoida hänen 'housepotiansa'.” Hän kääntyi hyvinkengitetyillä kannoillaan, otti yhden tusseista ja kirjoitti tyhjälle taululle 'housepotian' hieman kiemuraisella käsialallaan.

”Hetkinen, odottakaa nyt”, Wilson vastusteli. ”Ei ole sairaus olla Housen ystävä, hyvänen aika, eikä se ole minkäänlainen suuri mysteeri. Se on täysin järjellistä ja rationaalista.”

Cameron katsoi häntä kiinnostuneesti. ”Voitko selittää, miksi olet hänen ystävänsä?”

Wilson tuijotti häntä hetken, suunsa roikkuessa auki. ”Ah, niin... en niin ja niin monella sanalla, en.”

”Kirjoita ylös, potilas ei muista, mistä sai sairauden”, Cameron sanoi, virnuillen hieman. Nähtyään nöyryytetyn ilmeen hän lisäsi hiljaa, ”vain huvin vuoksi, tohtori Wilson.”

Wilsonin suu aukesi ja sitten sulkeutui, kun hän katsoi kolmea lääkäriä. Cameronin ilme oli avoin ja vakava, ja näytti siltä kuin hän potkaisisi kissanpentua saadessaan kieltävän vastauksen. Chasen kulmakarvat kohosivat, saaden hänet näyttämään uteliaalta kuoropojalta. Foreman jopa katsoi ylös lehdestään, ilmeessään naurua maustettuna toiveikkaalla koiranpennulla.

Wilson huokasi. House oli valinnut kolme visuaalisesti manipulatiivisinta lääkäriä mitä oli saattanut löytää. Yksi suurisilmäinen katse, ja tunsi haluavansa suostua kaikkeen. Hän ei voinut olla ajattelematta, jokseenkin sarkastisesti, että Housen oli täytynyt lisätä se vaatimuslistaansa. Henkilökunnan tulee pystyä manipuloimaan potilaita lehmänsilmillä.

Hän hengitti ulos, katsoen taas ristisanaansa. ”Teidän pitäisi aloittaa potilaan historialla, ei hyppäämällä suoraan sairauteen.”

”Hän on oikeassa, tiedättekö”, Chase sanoi, kääntyen kohti taulua. ”Selvä, mitä me tiedämme. Potilas on miespuolinen, valkoinen... kolmikymppistensä puolivälissä tai loppupuolella...”

”Kolmeseitsemän. Kesäkuussa.” Wilson mutisi, pakottaen katseensa takaisin ristikkoon. 'Naikkonen', viisi kirjainta.

”Kolmekymmentäseitsemän. Hieman keskimääräistä pidempi, normaalipainoinen, ja samalla terve, koska hän on lääkäri ja hänen tulisi pitää itsensä sellaisena”, Cameron sanoi, virnistys ilmiselvänä äänessään. ”Pahoja tapoja?”

”En polta, ottaen huomioon asemani, enkä juo kuin seurassa”, Wilson vastasi, venytellen jalkojaan pöydän alla. Hän saattoi kuulla Foremanin naputtelevan sormiaan vasten pöytää, tuntien värinän kyynärpäässään. ”Enkä koskaan käyttänyt huumeita.”

”Tai niin hän sanoo”, Foreman viimein keskeytti.

Wilsonin leuka nytkähti ylös, kuten tekivät myös hänen kulmakarvansa. Kaikki kolme lääkäriä kohauttivat olkapäitään ja puhuivat yhteen ääneen: ”Kaikki valehtelevat.”

”Aa. Selvä. Olemmeko varmoja, että olen ainoa joka kärsii 'housepotiasta'?” Wilson kysyi kuivasti. Viisi kirjainta, 'palvelustyttö'.

”Mitä tiedämme potilaan yksityiselämästä?” Chase kysyi, lisäten huumeet ja kysymysmerkin. Ei niin, että Wilson olisi kurkkinut silmäkulmastaan, tai mitään.

”Työskentelee yli 50 tuntia viikossa, koska johtaa Onkologiaa”, Cameron tarjosi, liikkuen lähemmäs taulua. ”Suuren osan siitä alhaalla klinikalla.”

”Missä hänen ei ole pakko olla, koska toisin kuin muut tuttavapiirimme lääkärit, hän hoitaa tuntinsa.” Chase raapusti sen ylös. ”Mitä muuta?”

”Hän on naimisissa.” Foreman laittoi sanomalehden syrjään. Wilson irvisti oman osansa takana.

”Naimisissa. Selvä. Harrastuksia?” Kolmikko katsoi häntä odottavaisena.

Öh. ”Pidän vanhoista elokuvista? Tiedättehän, Astaire ja Rogers. Clark Gable ja Katherine Hepburn. Ja, aa, soitan kitaraa.” Hän räpäytti silmiään. ”Hölkkään myös.”

”Kulturelli, aktiivinen, ja musiikillisesti lahjakas.” Chase naputteli kynällä leukaansa jonkin aikaa. ”Potilas on usein hyväntuulinen.”

”Häntä pidetään myös ystävällisenä”, Cameron lisäsi, vilkaisten ujosti sivulleen.

”Mutta reiluna.” Foreman nojautui taa tuolissaan. ”Hän ei myöskään laiskottele, milloin hänellä ei ole mitään tärkeää tehtävää – taas toisin kuin eräät tuntemamme lääkärit.”

”Selvä, olemme käyneet läpi potilaan...” Chase mutisi, kynänsä heiluessa hetken.

”Ja imartelevasti niin.” Wilson ei voinut olla olematta lievästi huvittunut.

”Pääsemme valheisiin myöhemmin.” Chase hymyili ja ympäröi 'housepotian'. ”Nyt, puhutaanpa sairaudesta.”

”Ikävä virus”, Foreman virnisti, ”tapaa iskeä egoon itsetyytyväisin kommentein aina sen ollessa mahdollista.”

”Rankka aisteille”, Cameron vahvisti, laittaen kätensä takaisin taskuihin. ”Osaa päästä ihon alle, hyvin ihottumamainen.”

”Puhumattakaan todellisuudentajun kierouttamisesta. Aiheuttaa vakavaa muistamattomuutta.” Chase raapusti kaiken ylös.

”Minusta olette nyt vähän rankkoja”, Wilson valitti, nousten tuolillaan hieman ylemmäs. ”Kyllä, hän on kaikkea tuota, mutta se ei aina ole -huono- asia. Toisinaan tajunta vain kaipaa ravistelua.”

Kolme silmäparia tuijotti häntä, sitten toisiaan, kunnes Chase alkoi taas kirjoittaa. ”Potilaalla oireita huomattavasta ylialtistuksesta... kauanko olette tunteneet toisenne?”

”Melkein kymmenen vuotta.” Yhdeksän vuotta, viisi kuukautta, kymmenen päivää, neljä tuntia ja kaksikymmentäviisi minuuttia sitten hän kääntyi kulmassa, törmäsi sairaalan nerokkaaseen diagnostikkoon matkallaan kahvioon haukkaamaan nopean voileivän ennen heittäytymistä ensimmäiseen vuoroonsa vastaavana onkologina.

Yhdeksän vuotta, viisi kuukautta, kymmenen päivää, neljä tuntia ja kaksikymmentäneljä minuuttia sitten hän oli saanut täyden annoksen Housen sarkasmia: 'Tiedätkö, tätä varten ihmisten pitää pysähtyä risteyksissä. Voisin saada ajokorttisi hyllylle liikennesääntöjen rikkomisesta.'

Yhdeksän vuotta, viisi kuukautta, kymmenen päivää, neljä tuntia ja kaksikymmentäkolme minuuttia sitten hän oli kerännyt järkytettyä nokkeluuttaan tarpeeksi vastatakseen: 'Sitten on hyvä, että minulla on vakuutus minuun ensin törmänneitä töykeitä törttöjä vastaan, eikö olekin?'

Yhdeksän vuotta, viisi kuukautta, kymmenen päivää, neljä tuntia ja kaksikymmentäkaksi minuuttia sitten oli ensimmäinen kerta kun hän näki Gregg Housen räpyttävän silmiään livahtaessaan hänen ohitseen, liikkuen pitkin käytävää raivoissaan ja ärtyneenä. Kymmentä myöhemmin sama pitkä mies, ilman keppiä ja himmentynyttä asennetta, ilmestyi hänen pöytäänsä kahviossa, istui alas kysymättä lupaa, ja sanoi yksinkertaisesti: 'Et jättänyt vakuutustietojasi.'

He tuijottivat toisiaan, täydet 45 sekuntia, ja sitten alkoivat nauraa.

...Toiset puhuivat. Wilsonin täytyi todellakin saada itsensä takaumamoodista. Hän ravisteli päätään hetken, kunnes sanoi: ”Hmm?”

”...Olin kysymässä, sanoisitko sinulla olevan merkkejä tai oireita, mutta selvästi voimme kirjoittaa ylös todellisuudentajun hämärtymisen saman tien”, Foreman virnisteli. Missä vaiheessa hän päätyi taulun luo? Ai. Niin. Kun Wilsonilla oli 'hetkensä'.

Kaikki mitä Wilson saattoi tehdä vastatakseen oli virnistys, asettuen takaisin tuolilleen palaten taas ristisanatehtäväänsä. 'Neljännesympyrä.'

Ankanpojat ryhmittyivät taulun ympärille, keskittyneinä. ”Potilaalla ilmenevät kaikki vakavan tapauksen oireet”, Cameron sanoi, nojautuen hieman taaemmas. ”Kysymys kuuluu, miksi tauti on edennyt niin pitkälle?”

”Pitkittynyt altistuminen? Kymmenen vuotta on pitkä aika.” Chase raapusti sen ylös.

Foreman pudisti päätään. ”Tohtori Cuddy on tuntenut hänet yhtä pitkään, eikä hänessä näy yhtäkään oiretta.”

”Jokaisen immuunisysteemi ei ole samanlainen”, Cameron sanoi. ”Pidä se siellä, Chase. Voisi olla samankaltainen tausta, molemmat ahkerasti työskenteleviä lääkäreitä, osastojensa johtajia. Ammatillisesti jotain on pakko ilmaantua.”

”Niin, mutta puhumme henkilökohtaisesti, emme ammatillisesti, tai me voisimme yhtä hyvin laittaa omat tapauksemme kuolemaan johtaviksi”, Chase pohti hitaasti, ”samankaltainen moraali?”

”Oi, älä viitsi. Housella ei ole minkäänlaista moraalikäsitystä. Hän käyttää moraalin pikaopasta”, Foreman pilkkasi.

”Niin, mutta meidän tulee muistaa, ettei tohtori Wilson ole aivan niin moraalinen kuin hän ensi vilkaisulla vaikuttaa olevan. Hänellä on ollut kolme vaimoa, ei vain yhtä, ja huhuja suhteista”, Cameron huomautti. Wilson kutistui hänen takanaan, yrittäen upota syvemmälle tuoliinsa.

”Nii-in, muttei yksikään noista vaimoista ole puhunut hänestä pahaa, tai olisi herännyt kysymyksiä hänen eettisyydestään”, Foreman osoitti. ”Joten mikä ongelma hänellä sitten naisten kanssa onkin, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän on 'pelimies'. Sitä paitsi, hänellä on hienot kengät.”

Toiset kaksi nyökkäsivät päitään mietteliäinä ollen samaa mieltä.

”...Mitä tekemistä kengilläni on minkään kanssa?” Wilson ei voinut olla hiljaa. Hetkeä myöhemmin hän toivoi olleensa, koska kolmikolta saamansa vakavat, kliiniset katseet olivat huolestuttavia. Hän huomasi katsovansa kolmea pientä housea.

Hän kohensi asentoaan.

”Hienot kengät tarkoittavat kalliita kenkiä. Joten mitä tahansa tapahtui avioliitoillesi, se ei tapahtunut uskottomuutesi takia, tai he olisivat imeneet sinut kuiviin elatusapuna”, Chase kertoi.

”Älä kuvittele etteivät he yrittäneet”, Wilson mutisi, ansaiten osaaottavan hymyn Cameronilta, ennen kuin kolmikko kääntyi takaisin kohti taulua.

”No, meillä on vain moraalinäkökulma, jonka pohjalta työskennellä, mikä tarkoittaa, että taudilla on enemmän moraalia kuin me ajattelimme...” Chase kallisti päätään, ”mutta se ei vielä selitä vakavuutta.”

”Jätätte kaikki huomiotta kaikkein selvimmän vastauksen”, Foreman sanoi, nyökäten kohti taulua. ”Se tuijottaa meitä päin naamaa.” Hän otti punaisen kynän ja kirjoitti homoseksuaali. Sitten, jälkiajatuksena, hän lisäsi: kaapissa.

Kynä kuului tippuvan pöydälle.

”Selvä, selitäpä tuo hyppy tuntemattomaan?” Cameron kysyi, kohottaen kulmakarvojaan käsivarsiensa ristiytyessä rinnalleen.

”Yksinkertaista. Hienot kengät, silkkisolmiot, yleisesti ottaen mukava tyyppi, joka on musikaalinen ja pitää vanhoista elokuvista, pesee itse pyykkinsä ja jota pidetään varsin mahtavana, paitsi että hän on 'pelimies', mutta kellään ei näytä olevan minkäänlaisia ongelmia tämän 'pelimies'-asian kanssa. Mies joka kiertää noin joko yrittää todistaa jotain, mitä tohtori Wilson ei tee, tai yrittää kätkeä jotain. Ottaen huomioon, että Kaikki Valehtelevat, ja ajatellen kaikkea sitä mitä saa niskaansa olemalla homo lääkäri näinä päivinä, ei ole lainkaan vaikea nähdä miksi.” Foreman selitti kaiken harkiten.

”Niin, mutta miten tämä liittyy.. oi!” Chase löi itseään kevyesti päähän. ”Tietenkin. Rakkaus.”

”Tai ainakin seksuaalinen vetovoima”, Foreman sanoi, elehtien kynällään.

”Ei. Se on rakkaus”, Cameron vahvisti, ja nappasi kynän Chasen kädestä, ympäröiden. ”Sairaus osoittaa siihen – potilaalla on uskomaton sietokyky ihottumaan ja egon kolhaisuihin – puhumattakaan, ettei hänellä ole minkäänlaisia ongelmia muistamattomuuden kanssa. Kuka tahansa noin sietokykyinen jollekin todennäköisesti vaaralliselle on joko hullu tai rakastunut.”

”Selvä, lopullinen analyysi, 'housepotia' aiheuttaa joko hulluutta, tai rakkautta.” Foreman hymyili sarkastisesti kumppaneilleen. ”Osuvaa.”

”Mikä tarkoittaa lopullisena diagnoosina, että tohtori James Wilson on kaappihomoseksuaali, joka on rakastunut parhaaseen ystäväänsä”, Chase tiivisti, lisäten kuivasti: ”Tai me kärsimme muistamattomuuden varhaisista vaiheista.”

”Jep, se kuulostaa kaikki varsin hullulta, kun sen näkee mustana...” Cameron puolittain kääntyi, sinisten silmiensä hieman suuretessa, ”...valkoisella?”

Foreman ja Chase seurasivat hänen tuijotustaan Wilsoniin, hämmentyneinä.

Joka istui, kyynärpäät pöydällä, kädet rutistettuina niin tiukasti edessään, että kultasormus nimettömässä kimmelsi liian kalpean ihon ympärillä. Yleensä niin huolettomat, avoimen komeat kasvot olivat kireät tuskasta, huulet puristuneina yhteen niin tiukasti, että ne olivat vain himmeä vaaleanpunainen viiva, ja hänen silmänsä olivat vakaasti suljetut.

Chasen suu putosi auki. Foreman vain tuijotti, tummat silmänsä suurina kuin lautaset. Cameron päästi pienen tukahtuneen äänen.

Wilson... hengitti.

Sitten hänen silmänsä aukesivat, ja tummassa katseessa oli jotain etäistä. ”Kerron hänelle jatkuvasti, että olette kaikki ylipäteviä, eikä hän usko minua. Idiootti.”  Sen jälkeen hän valahti kevyesti takaisin tuolilleen, kallistaen päätään hieman kohti käytävää. ”Hän on tulossa. Saattaisitte haluta pyyhkiä tuon.”

”Aa”, Foreman sanoi typerästi.

”Umm”, Cameron änkytti.

”Öö”, Chasen suu sulkeutui kaikuvasti naksahtaen.

”Taulu”, Wilson toisti itseään, hitusen hellemmin. ”Teidän pitäisi pyyhkiä taulu.”

Irrottamatta typertynyttä katsettaan Wilsonista Chase kohotti kättään ja pyyhki sen. Wilson katsoi, liikkumatta, kunnes nosti taas kynänsä ja ristikkonsa, samalla kun Housen 'tömp, askel' yhä kuului käytävästä, ja House ilmestyi hetkeä myöhemmin, kohottaen karkeita kulmakarvojaan tiimilleen, joka yhä tuijotti typerästi Wilsonia. ”Tiedättekö, vaikka jatkaisitte hänen katsomistaan noin, hän ei silti ala kiehua.”

”Aa.”

”Umm.”

”Öö.”

- Kuuluivat hänen vastauksensa.

Jos lainkaan mahdollista, Housen kulmakarvat kohosivat enemmän. Hän siirsi painoaan huonolta jalaltaan paremmalle, ottaen keppinsä tökätäkseen Wilsonia käsivarteen. ”Selvä, mitä olen sanonut henkilökuntani muuttamisesta aivottomiksi zombeiksi täyttääksesi sairaat suunnitelmasi maailmanvalloituksesta?”

Wilson kallisti päätään, aivan kuin harkiten vastaustaan, kunnes palautti päänsä alas. ”Minun pitää odottaa puoli tuntia aterian jälkeen?”

”Hiton varmasti. Maailmanlaajuinen tuho antaa tuolla tavoin sinulle vatsakramppeja.” Sormien napsautus. Tök, tök sanoi keppi. ”Olen tylsistynyt. Viihdytä minua. Laita minut kurlaamaan sylkeä hyödyttömästi kuten Foreman.”

Foreman ei edes räpäyttänyt silmiään. House tarkensi katsettaan häneen Wilsonin puhuessa vakaasti, vetäen pitkän miehen huomion takaisin itseensä. ”Anna minulle hetki... mikä on kymmenkirjaiminen sana 'pitkäkestoiselle, yksipuoliselle rakkaudelle'?” Hän katsoi ylös, silmiensä kysyessä jotain mitä sanat eivät kysyneet.

”...Hullaannus”, Chase sai viimein sanottua, ennen kuin hänen kyynärpäänsä löysi tiensä Cameronin kylkeen. ”Ja nyt, olemme menossa.”

”Aa!” Cameron huudahti, ennen kuin rauhoitti itsensä ja tunki kätensä vakaasti taskuihinsa ja nykäisi ne taas ulos. ”Kyllä. Ruuan takia.” Hänen kätensä huitaisi vasten Foremanin rintaa.

”Öh? Aa, öö, kyllä. Ruokaa.” Foreman ravisteli itseään hieman, ja yksi kerrallaan he pakenivat kiiruhtaen huoneesta, välttäen Housen teräksisen sinisiä silmiä aivan kuin ne olisivat yhtä tarttuvat kuin mies itse näytti olevan.

”Kyllä, te menette. Hakemaan ruokaa. Katsokaa jos onnistutte löytämään kokonaisia lauseita ja sanavarastonne kun siellä olette”, House huusi heidän peräänsä, edelleen kurtistaen kulmiaan, ennen kuin kääntyi takaisin tökätäkseen Wilsonia taas kepillään. ”Mainitsin olevani tylsistynyt, enkö?”

”Kuten mustelma olkapäässäni voi todistaa, huomaan sen. Menisimmekö vaanimaan äitiysosastolle ja varastamaan heidän donitsinsa ja TV-aikansa? Se antaa sinulle aina ilkeämielistä tyydytystä”, Wilson sanoi, pudottaen ristisanatehtävän pöydälle noustessaan, ottaen samalla labratakkinsa. ”Tai, tiedätkö, voisit hoitaa klinikkatuntisi.”

”Pidän enemmän donitsisuunnitelmasta. Vähemmän ärsyyntymistä, enemmän nautittua sokeria.” House käänsi päätään, kurtistaen kulmiaan katsoessaan käytävää, jonne ankanpojat olivat kadonneet. ”Oikeasti, mitä hittoa sinä heille teit, James?”

Wilson pysähtyi hetkeksi. Muistellen kolmea epäonnistunutta avioliittoa, rakastajia ja 'tyttöystäviä'. Siitä rikkinäisiin kahvinkeittimiin, ja kuinka 'nätiltä' hän näytti uuden solmionsa kanssa. Sinisiä silmiä, jotka kertoivat kaiken paitsi sen minkä hän halusi kuulla. Naururyppyjä ja kipuryppyjä. Keppejä ja avioeroja.

Yhdeksän vuotta, viisi kuukautta, kymmenen päivää, neljä tuntia ja nyt neljäkymmentä minuuttia.

Hän hymyili itsekseen ja asetteli kauluksensa, puhuen niin huolettomasti kuin puhua saattaa, kääntyen poispäin kiintymyksensä kohteesta: ”Kuolemattoman rakkauteni sinua kohtaan, Gregg.”

”Mitä, taas? Luulin kertoneeni sinulle jo etten ole sellainen lääkäri.” House kohotti ystävälleen toista kulmakarvoistaan. ”Ja sinäkin, onnettomasti naimisissa. Oman hoitajasi kanssa.”

”Mitä voin sanoa, House. Joskus sitä haluaa juuri mitä ei voi saada.” Wilson käytti aikansa kiinnittäen kynää takaisin taskuunsa.

”Aa, mutta kuten kuulu filosofi Cuddy aikanaan minulle kertoi, toisinaan saa mitä tarvitsee.” House napautti sormillaan päänsä sivua. ”Fiksu nainen. Onneksi hänen aivonsa eivät olleet epätasapainossa rintojen kanssa.”

Wilson onnistui pyöräyttämään silmiään kääntyessään ympäri. ”Etkö tarvitse sokeriannoksesi? Tule, lähdetään.”

”Jep...” House rypisti otsaansa, katsoen taas ympäri huoneen. Koskematon kahvi keittimessä. Musteen ja Cameronin parfyymin tuoksu ilmassa. Huolimattomasti poispyyhityt merkinnät taululla. Sanomalehti tiputettuna niin huolettomasti pöydälle.

Hänen silmänsä hakeutuivat ristisanatehtävään.

Heikko hymy häivähti hänen huulillaan, ennen kuin hän kääntyi äkillisesti ja seurasi Wilsonia ulos käytävään. Myöhemmin, kun hän tietäisi varmasti Wilsonin suun olevan täynnä kahvia, hän kysyisi mitä housepotia oli.




---

Lisää House/Wilsonia?
Jouluklisee
Piilotettuna nähtäville
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 00:29:45 kirjoittanut Yukimura »

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 706
Vs: Diagnoosi: Wilson
« Vastaus #1 : 08.04.2008 20:56:49 »
Tää oli ihanan piristävä. :D House/Wilsonia ei koskaan voi olla liikaa... Hyvin suomennettukin. :)
I've got blisters on my fingers!

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 415
Vs: Diagnoosi: Wilson
« Vastaus #2 : 08.04.2008 22:15:32 »
Ihanaa, sä olet suomentanut lisää House/Wilsonia!
Mä pidin tästä ja suomennos tuntui sujuvalta (vaikken sitä alkuperäistä lukenutkaan - ainakaan vielä).
Ja housepotia oli aika mielenkiintoinen tauti. Kolme ankanpoikaa ovat kyllä hyvin taitavia.
Ah, ihanaa!
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

_LepaKKo_

  • Vieras
Vs: Diagnoosi: Wilson
« Vastaus #3 : 09.04.2008 20:04:31 »
En tiedä, onko tämä kuinka taitava käännös, kun en ole alkuperäistä lukenut, mutta hyvä tämä on.
Jotenkin sellainen jaksomainen ja hauska. Kaikki ovat sellaisia kuin kuuluukin ja kenenkään rooli tekstissä ei ammu yli.

Pikku Wilson parka. Suurin salaisuus tuli julki!  :D Herttainen nappi silmä, vaikka ei Houselle vedäkään vertojaan.

Onnittelen sinua kuitenkin kaiken (jonniin joutavan pulputukseni lisäksi) tämän lopuksi ja toivon että käännät vielä lisää jotain, mikä sisältää House/Wilsonia.

Manalatar

  • ***
  • Viestejä: 18
  • Manalan rajamailla
Vs: Diagnoosi: Wilson
« Vastaus #4 : 08.09.2009 14:03:31 »
Minun on pakko nostaa tämä esille. Tämä on niin ihastuttava, hahmot niin tyypillisiä, käännös suorastaan loistava. Wilson on niin suloinen ja tuo Housen loppuhuomio... sydämenmurskaajat:)
Minä haluaisin tehdä maailmanparannusrunon,
sellaisen, joita kirjoitetaan sateissumuisena päivänä
bussiaseman kahvilassa ruuhka-aikaan,
silloin, kun niissä sai vielä polttaa