Kirjoittaja Aihe: Luuhäkki | S | Olympe Maxime  (Luettu 3565 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 13 113
  • Who am I, really?
Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« : 24.04.2016 14:31:47 »
Ficin nimi: Luuhäkki
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, angst
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: Syömishäiriö
Vastuunvapaus: Kaikki J.K. Rowlingille tunnistettava kuuluu hänelle. Loput ovat omaa käsialaani. En saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Idea putkahti päähäni joskus keskellä yötä ja nyt sen toteutin. Tästä piti tulla pidempi, mutta päädyin lopulta sitten puolitoistaraapaleeseen, hyvä vai huono juttu, ken tietää (barbi ei). Kerää kaikki hahmot (Olympe), Vuosi raapalehtien V, Ficlet300 (245.   Huuto)



Luuhäkki

"Olet jättimäinen!"

"Mistä noin isoja kaapuja edes saa?"

"Kummajainen!"

Huudot kaikuivat nuoren Olympen päässä. Hän oli vasta neljäntoista, mutta oli kuullut ivailua koko elämänsä edestä. Sen oli loputtava ja hän teki kaikkensa sen eteen. Hän valitse lounaalla vain salaattia, sitäkin vähän. Aamiaisen ja iltapalan hän jätti kokonaan väliin - ja päivällisellä pelkkä omena sai riittää. Siitäkin häntä kiusattiin joka aterialla. 

"Ei tuo mitään auta!"

Eikä se auttanutkaan. Olympe laihtui, voi pahoin ja väsyi normaaliakin herkemmin. Mutta hänen valtava kokonsa pysyi samana, vaikka keho oli muuttunut niin hauraaksi. Luut pistivät vastaan, ne näkyivät, mutta eivät pienenneet. Eivät tietenkään. 

Luuhäkki piti huolen siitä, että hän oli kolme kertaa muiden tyttöjen kokoinen. Se oli vankila, joka ympäröi pientä tyttöä, eikä antanut mahdollisuutta olla kuin muut. 

Lopulta heikotus ja opintojen kärsiminen ajoi Olympen taas syömään. Katkerat kyyneleet valuivat hänen poskillaan jokaisen aterian jälkeen. 

Ja hän mietti, auttaisiko luuhäkin murtaminen häntä tulemaan muiden kaltaiseksi. Ehkä.
Get it memorized, alright? We are best friends.



C'mon, let's get some ice cream.

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #1 : 25.04.2016 21:09:45 »
Tämäpä oli... En osaa sanoa mitä tämä oli, hieno ehkä? Jäi sellainen hiljainen olo. Pysäyttävä, sittenkin?

Olympe parka. Tietysti häntä on kiusattu, lapset ja nuoret ovat yllättävän julmia. Eikä nyt kukaan edes käske lopettaa, koska hän ei pienene, kuihtuu vain. Surullista.
Lainaus
Luuhäkki piti huolen siitä, että hän oli kolme kertaa muiden tyttöjen kokoinen. Se oli vankila, joka ympäröi pientä tyttöä, eikä antanut mahdollisuutta olla kuin muut. 
Tästä näkyy hyvin se nuorta tyttöä painava ahdistus ja tuska, sillä voisin sanoa että jokainen tahtoo jossain vaiheessa vain sulautua joukkoon, mahdollisimman huomaamattomaksi osaksi massaa. Ainakin saadessaan kielteistä huomiota. Vasta myöhemmin tajuuaa että erilaisuus on rikkaus, ja voi olla jopa ylpeä siitä; jos tajuaa. Syömishäiriö tuli hyvin esille ilman että sillä reviteltiin.

Minusta ainakin puolitoistaraapale oli hyvä mitta ;)
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 082
  • Peace & Love
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #2 : 25.04.2016 21:22:30 »
Tää oli jotenkin pysäyttävä. En toki itse ole pitkä nainen, mutta olen tuntenut paljon ystäviä ja tuttavia, jotka ovat joko kasvaneet nopeasti pituutta paljon ennen muita, tai sitten muuten vaan venähtivät muita pidemmiksi ja se ihan normaalin ihmisen mittasuhteissakin on välillä kova pala. No, niin kuin kaikki muutoksen nuoren naisen kropassa.Koskaan ei ole hyvä, joko pituutta tai naiselliset muodot ja muut puberteetin merkit tulee liian aikaisin tai liian myöhään, ja silloinkin aina on joko liian vähän tai liian paljon. Ajatella sitten Olympeä, jonka pituus on kolminkertainen! Pisinkään nainen ei vedä vertoja, eikä kasvavan tytön pitäisi laihduttaa.

Osui jotenkin hermoon. Kai se on kun pojilla pituutta ei ikinä voi olla liikaa, mutta naisella pitäisi olla max 36 kokoinen jalka ja mielummin lyhyt kuin pitkä - ellei sitten rupea malliksi. Ja sillon pitää sitten tosiaan olla laiha!

No niin. Näitä ajatuksia tämä herätti. Kovin tuttu ajatusmaailma. Kolminkertaisena. Kolminkerroin itkettynä.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Gwenyethy

  • Yöeläjä
  • ***
  • Viestejä: 43
  • Ava&bannu by Kaapo <3
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #3 : 26.04.2016 17:38:56 »
Vau, oon sanaton...
Tää oli tosiaankin pysäyttävä, kuten edellisetkin kommentoijat sanoivat. En oo ennen ajatellut Olympea mitenkään erikoisena hahmona, mutta tämä toi mukaan uusia näkökulmia. Tää oli myös koskettava jollakin tapaa ja osui muhun henkilökohtaisesti.

Lainaus
Olympe laihtui, voi pahoin ja väsyi normaaliakin herkemmin. Mutta hänen valtava kokonsa pysyi samana, vaikka keho oli muuttunut niin hauraaksi. Luut pistivät vastaan, ne näkyivät, mutta eivät pienenneet. Eivät tietenkään.  

Alkoi käymään sääliksi Olympea. Tässä kuvastuu hyvin, että laihtua voi, mutta omaa luustoaan ja rakennettaan ei voi muokata. Se tuo mukaan ahdistuksen ja epätoivon, jota onnistuit kuvailemaan erittäin hyvin. Muutenkin tässä tekstissä oli mukavia yksityiskohtia ja tykkäsin lauseiden muotoiluista, nekin toivat sellaista surumielisyyttä.

Kiitos tästä, tykkäsin oikein paljon!
- Gweny

no feelings, no pain

Rouva Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 821
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #4 : 29.05.2016 20:16:14 »
Voi vitsit kuinka kaunis otsikko! Heti otsikosta kyllä pystyi jo yhdistämään tämän Olympeen ja syömishäiriöön ja siihen kokoon, mutta se ei haitannut ollenkaan. Tuli vain entistä enemmän ajattelemisen aihetta!

Olympea on käsitelty tosi vähän yleensäkin HP-fanikulttuurissa ja oli ihanaa lukea lisää. Olen itse joskus lukiessani miettinyt, että Olympe johtaa kuitenkin Beauxbatonsia, jossa tyyliin kaikki opiskelijat ovat toinen toistaan kauniimpia (tai ainakin sellaisen käsityksen saanut, että kaikki opiskelijat ovat jotenkin erityislaatuisempia). Eli varmasti naisella itselläänkin ollut kenties epävarmuutta, varsinkin jos nainen ei ole tiennyt alunperin, että on puolijättiläinen. Itse olen kuvitellut hänelle menneisyyteen, että hänen isänsä on ollut ja lähtenyt kävelemään, jolloin Olympe on halunnut sitten itseään kohdeltavan vain pitkänä ja isokokoisena naisena, ei puolijättiläisenä.

Apua kun harhaudun tässä minun mietinnöissäni. Mutta siis voin uskoa, miltä on tuntunut, kun luut näkyvät mutta ne eivät lyhene tai pienene muuten. Mietin myös tuota lopetusta. Tai siis jos henkilöllä on ollut syömishäiriö, niin sitä päätöstä siitä luopumisesta ei tehdä ihan vain siksi, koska heikotus ja opintojen kärsiminen ajaa syömään. Ehkä silloin tulisi vain entistä itsetuhoisammaksi, kuten taas tämän puolitoistaraapaleen viimeiset lauseet vihjaavat. Sillä, että luuhäkin murtaminen auttaisi. Ainakin itse koen sen aika itsetuhoisena mieltymänä.

Lainaus
Se oli vankila, joka ympäröi pientä tyttöä, eikä antanut mahdollisuutta olla kuin muut. 
Tämä lause varsinkin jotenkin oli... vau! Se vankila, joka ei anna lapsen olla normaali tai sellainen, että hänet hyväksyttäisiin joukkoon. Varsinkin lapsena varmasti ollut hirvittävän vaikeaa. Hyvin pysäyttävää, kun tuota ajattelee sitten tänne ihan oikeaan maailmaan. Ehkä ei ole ihan pituudeltaan kolminkertaisia mutta kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka venähtävät pituutta todella aikaisin ja kenties ovat 20-30cm pidempiä kuin muut. Se on kova pala.


Kiitos tästä, oli aika pohdituttava teksti ja lähdin kommentissani kyllä aika hakoteille. Mutta kiitos. <3

- Syksy

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 393
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #5 : 18.05.2025 17:51:42 »
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Tämä teksti pisti silmään listaustasi selaillessani, sillä tämän osasi heti nimen ja hahmon perusteella yhdistää aiheeseen, ja kokonaisuus herätti mielenkiinnon.

Tämä sai mut ajattelemaan sitä, miten raadollinen lasten ja nuorten maailma on. Kaikenlaiseen erilaisuuteen tartutaan niin kovin hanakasti, kun on kyse nuorista, joiden ajatusmaailma ei ole vielä avartunut riittävästi. Tuossa iässä voi olla todella kova paikka, jos eroaa muista jollakin tapaa, kuten tässä tapauksessa, kun Olympe on selvästi muita isompi. En yhtään ihmettele, että hän yrittää kaikin keinoin pienentää itseään ja sulautua joukkoon. Tällainen tilanne on omiaan ajamaan syömishäiriöön, jos on vähänkään sellaiselle altis. :-\

Sydäntäni kivistää se, kuinka rajuihin toimiin Olympe ryhtyy, ilman että se kuitenkaan voisi koskaan tuottaa tulosta. Luut eivät tietenkään pienene, ja - mikä pahinta - muut nuoret jatkavat hänen pilkkaamistaan, vaikka hän tekisi mitä. Riipaisevaa. Olympen ahdinko välittyy hyvin, ja viimeinen kappale on kylmäävä. Voi vain toivoa, että Olympe löytää lopulta sisäisen rauhansa.

Kiitos tästä hienosta, koskettavasta tekstistä! -Walle
in this world there’s a kind of painful progress
longing for what we’ve left behind




and dreaming ahead

Linne

  • ***
  • Viestejä: 1 053
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #6 : 18.05.2025 20:08:29 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Tekstin nimi herätti huomioni ja myös hahmovalinta -en oo tainnut ikinä aikaisemmin lukea Maxinesta tekstiä! No mutta, tämähän oli helmi.

Tekstin nimi on hyvin osuva ja suorastaan nerokas! Luuhäkki tosiaan pitää Maxinen sisällään. Hänen epätoivonsa oikein huokui tästä tekstistä läpi ja sai pahan olon tänne ruudun toisellekin puolelle. On kamalaa, ettei häntä huomioida minkään muun kuin kokonsa kautta. Hänen mielipiteitään, toiveitaan tai kiinnostuksenkohteitaan ei nähdä, hän on vain "se iso tyttö."

On riipaisevaa, ettei Maxine keksi muuta keinoa ulos tilanteestaan kuin lakata syömästä, ja eihän sekään tietenkään auta. Tuli hirveän paha mieli hänen puolestaan, mutta onneksi canonissa ainakin vaikuttaa siltä, että hän on päässyt sinuiksi itsensä ja kokonsa kanssa ja onnistunut kääntämään sen vahvuudeksi.

Hieno teksti, kiitos!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Uniprinsessa

  • Yön Hallitsija
  • ***
  • Viestejä: 143
  • Yön valtakunnassa vain sokeat näkevät kaiken.
Vs: Luuhäkki | S | Olympe Maxime
« Vastaus #7 : 19.05.2025 20:44:36 »
Muistan lukeneeni tän joskus ennenkin mutta silloin en kommentoinut. Nyt tämä kuitenkin herätti sen verran ajatuksia että päätin jättää pienen kommentin, vaikka tuskin osaan sanoa enää mitään mitä muut eivät jo ois sanoneet aiemmissa kommenteissa.

Liekehtivän pikarin lukemisesta on jo niin kauan etten muista kovinkaan paljon yksityiskohtia Maximen hahmosta, mutta tällä hetkellä Potter-uudelleenlukuni on Azkabanin vangin lopussa menossa joten kohta pääsenkin Maximesta lukemaan ja varmasti tän tekstin luettuani kiinnitän häneen enemmän huomiota kun ehkä muuten tulisin kiinnittäneeksi. En tosiaan muista tarkalleen, mutta mulla on sellainen mielikuva että kirjassa Maxime ei halua myöntää mahdollisesti olevansa puolijätti vaan sanoo tyyliin vaan jotain että on isoluinen tms. Sinänsä harmi ettei hän vielä aikuisenakaan pysty täysin olemaan sinut itsensä kanssa.

Tätä oli kyllä surullista lukea. Olen itsekin kokenut millaista on nuorison keskuudessa olla erilainen syystä jolle ei itse mahda mitään, ja eihän se todellakaan mitään mukavaa ole. Vaikka oonkin jo aikuinen niin välillä tulee edelleen mietittyä että tuleeko kukaan ikinä näkemään mussa muuta kuin sen yhden poikkeavan asian sen sijaan että tutustuisivat aidosti ihmiseen sen takana. Ja varsinkin jos Maxime on käynyt Beauxbatonsia niin siellä nuo kauneusihanteet on varmasti olleet ihan next leveliä. Sellaista ns. tavallisen näköistä tyttöäkin joka ei olisi mitenkään erityisen kaunis saatettaisiin kiusata siellä koulukavereiden toimesta, saati sitten tyttöä joka on kolme kertaa isompi kuin muut. Ilmeisesti hänellä on kuitenkin määrätietoisuutta ja kunnianhimoa kun on rehtoriksi asti päätynyt.

Tähän loppuun vielä pakko sanoa että viimeinen kappale oli mustakin aika ahdistava ja surullinen, mutta kyllä täysin uskottavaa että tuollainen ajatus olisi voinut Maximella käydä mielessä erityisen huonoina hetkinä.