Kirjoittaja Aihe: Tuli ja myrkkykatko: Kipinöistä ja huurrekukista, K-11, Tom/Polly (27/31)  (Luettu 6170 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 223
Murhaseinä best. :D Paras asia sitten Secret Forestin kausien katsomisen! Ensin kuitenkin tuosta aiemmasta osasta: aijai, vai oli Laurel Tomin luona! Jo pelkkä mielikuva kyseisestä skenaariosta ahdisti, tuo kissamainen tyytyväisyys ja huulipunajälki ja kaikki. Mysteeriä oli myös rakennettu jälleen hyvin Tomin käytöksen, hänen puheittensa ja hahmolomakkeen ym. kautta. Onneksi on Pelastuspartio ja murhaseinä tätä asiaa ratkaisemassa. 22. luukku on kyllä ihan mahtava, olet nähnyt tosi paljon vaivaa sen suhteen, ihailen! Aito Murhaseinäkokemus ehdottomasti, oli tosi hauskaa käydä sitä läpi. Tom siis ilmeisesti antoi Pollylle matkaan sivun Pratchettia, hmm hmm. Tuo viimeinen ympyröity lainaus särki sydäntä. :'( Mainita pitää myös ehdottomasti tuo aikajanan "RIP Laurelin ottoäiti" sekä viidennen kuvan tekstianalyysi Tomin puheista Pollylle. Tämä vahvisti käsitystäni, että vaikka alkuperäisteos varsin täydellinen onkin, niin siinäkin olisi voinut kyllä olla murhaseinä. 😌 Kiitos paljon! ♥

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
Okakettu: Murhaseinät ovat kyllä sellainen juttu, jotka parantavat melkein tekstiä kuin tekstiä, eiku :D Ja Laurel on kyllä kaikin tavoin ikävä tyyppi.  >:( Onneksi häntä vastassa on koko kvartetti, Pollystä puhumattakaan! (Ja no, Pratchett valikoitui sillä perusteella, että sain noita sivuja joskus osana sellaista scräppikirjavaihtoa, ja tuolla sivulla oli ihan täydelliset lauseet. :D Hyvä tuuri siis!) Kiitos kommentista. ♥

K/H: Täällä ollaan taas myöhässä. Todettakoon, että joulua edeltävät päivät ovat olleet varsin kiireisiä, ja siihen päälle olen nukkunut vähän kehnosti. Mutta kyllä se tästä! :)

*

22, osa 2.

"No niin", Sam avasi keskustelun saatuaan kahvikupin käteensä, "mistä tässä kaikessa nyt on kyse? Laurelista?"

"Mistäpä muustakaan", Ann vastasi synkästi. "Mutta tämä on vakavampaa kuin luulimmekaan. Katsokaapa!"

Ann nosti pöydän alta korkkitaulun, joka oli täynnä paperilappusia ja niiden välille vedettyjä villalankoja. Polly tuijotti sitä tyrmistyneenä, mutta Ed ja Sam eivät tuntuneet yllättyvän. Sen sijaan Ed pudisti päätään ja huokaisi.

"Ei murhataulua. Ei taas", hän voihkaisi. Ann tuhahti.

"Murhataulu on paras mahdollinen tapa saada selkoa tästä kaikesta. Katsokaahan nyt -"

"Miten ihmeessä ylipäätään sait tuon tänne? Se on valtava, ja kaikki nuo langat..." Sam kurtisti kulmiaan.

"No, kyllä se vaivaa vaati. Joten sitä suurempi syy teidän kuunnella tarkasti", Ann heristi sormeaan. Hän asetti taulun nojaamaan pöydän päätyyn seinää vasten ja naputti sen keskellä olevaa lappua sormellaan. Siihen oli kirjoitettu Tomin nimi, josta lähti lankoja kaikkiin suuntiin. Langat yhdistivät Tomin Dumas-kvartettiin, Pollyyn, Laureliin ja selloon, ja Ann oli selvästi pohtinut yhteyksiä pitkään, sillä koko lankaviidakko oli monimutkainen kuin jokin labyrintti. Polly yritti parhaansa mukaan saada siitä selkoa, mutta totesi sitten, ettei siitä kyllä tulisi mitään ilman Annin selityksiä.

"Muistatteko sen ajan, jolloin Laurel alkoi seurustella Tomin kanssa?" Ann aloitti. Hän naputti yläkulmaan kirjoittamaansa aikalinjaa. "Laurelin ottoäiti oli vasta kuollut, mutta Laurel ei tuntunut surevan asiaa lainkaan. Sen sijaan hän oli täynnä energiaa ja sijoitti saman tien koko perinnön osakkeisiin kuin vanha tekijä. Hän kirjoitti väitöskirjansa muutamassa kuukaudessa ja onnistui houkuttelemaan Tomin naimisiin samassa ajassa, vaikka yleensä Tom on hyvin epävarma kaikesta. Siinä ei ole mitään järkeä."

"No, Laurel osaa olla aika hurmaava -" Ed aloitti, mutta Ann pudisti päätään.

"Ei silti tarpeeksi. Ei niin hurmaava, että saisi Tomin luopumaan sellonsoitosta ja koko ystäväpiiristään. Ei Tom ole sellainen."

"Selvästi oli", Sam vastasi kuivasti. "Koska niinhän hän teki. Et vain osaa vieläkään hyväksyä sitä."

Ann pudisti itsepäisesti päätään. "Uskotko sinä oikeasti tuohon? Tom on soittanut selloa kuusivuotiaasta ja ollut Edin paras ystävä melkein yhtä pitkään. Hän oli tuntenut Laurelin vain muutaman kuukauden, eikä vaikuttanut itseltään koko sinä aikana. Mutta mikä tärkeintä: aivan aluksi, muutaman päivän seurustelun jälkeen, Tomin soittotaito parani aivan valtavasti. Hän oli aiemminkin ollut taitava, mutta sitten hänestä tuli suorastaan virtuoosi. Miksi ihmeessä hän lopetti vain vuotta myöhemmin? Ja miten ihmeessä niin suuri muutos tapahtui vain muutamassa päivässä?"

"Ehkä se oli rakkauden voima", Ed ehdotti kuivasti. "Ja Laurelhan osti hänelle uuden sellon."

"Mm-mm", Ann nyökkäsi. "Kalliin antiikkisellon. Jota Tom ei halunnut soittaa enää vuotta myöhemmin, eikä sitten mitään muutakaan. Samaan aikaan hän lakkasi puhumasta meille ja katkaisi yhteydenpidon melkein kokonaan. Loukkaannuin siitä silloin niin pahasti, että hyväksyin koko asian liian helposti. Niin helposti, ettei siinäkään ole oikein mitään järkeä."

Ed nyökkäsi. Nyt hänenkin ilmeensä oli mietteliäs. Polly yritti parhaansa mukaan pysytellä kärryillä. Hänen sydäntään kylmäsi, kun Ann uppoutui vähitellen yhtä syvemmälle siihen vyyhtiin, johon Tom oli sotkeutunut. Aluksi Polly oli yrittänyt uskotella itselleen, että loppujen lopuksi kyse oli pelkästä väärinymmärryksestä tai ylireagoinnista, mutta sana sanalta se ajatus tuntui varisevan.

"Sitten hän erosi Laurelista", Sam sanoi. "Kolmen ja puolen vuoden jälkeen. Ja soitti minulle vielä samana iltana, koska ei kuulemma halunnut asua yhdessä Laurelin kanssa enää hetkeäkään. Halusi kuulemma päästä hänestä eroon kerralla."

"Ja se onnistuikin ihan hyvin", Ann nyökkäsi. "Samoihin aikoihin hän alkoi opiskella oikeustiedettä, mutta ei Lontoossa vaan Oxfordissa. Ajattelin jo silloin, että hän valitsi eri yliopiston siksi, ettei joutuisi tekemisiin Laurelin kanssa, mutta nyt tuntuu siltä, että syynä eivät olleet pelkästään sydänsurut tai ilkeä ero. Tom halusi vältellä Laurelia kaikin keinoin - ja Laurel antoi hänen tehdä niin."

"Tähän asti", Polly sanoi.

"Tähän asti", Ann toisti. Hän kohotti tyhjää kahvikuppiaan. "Voisinko saada lisää? Aivoni huutavat kofeiinia."

"Kenenpä eivät, kun pitää tuollaista tuijotella", Sam sanoi ja kallisti päätään murhaseinää kohden. Ann näytti hänelle kieltä.

Polly nousi ja täytti pelastuspartion kahvikupit. Ann siirtyi seuraavaan kohtaan.

"Tästä päästäänkin sitten villakoiran ytimeen. Nimittäin siihen, että Laurelin sukulaisia on kuollut koko hänen elämänsä ajan juuri uudenvuoden tienoilla ja aina neljän vuoden välein. Laurel on nyt 37-vuotias. Viimeksi hänen setänsä kuoli uudenvuodenpäivänä vuonna 2017. Ottoäiti kuoli 2013, ottoisä 2009. Täti kuoli 2005. Poikaystävä 2001. Ja sitä aiemmalta ajalta Laurelista ei sitten löydykään mitään tietoa. Ei yhtään mitään."

"Mistä sinä oikein olet kaivanut kaiken tuon tiedon?" Ed kohotti kulmaansa vaikuttuneena.

"Minä olen Laurelin pikkuserkku", Ann totesi. "Tai jotain sinne päin. Hän nimittäin ilmestyi sukupuuhumme silloin 2001. Sitä ennen hänestä ei ole mitään mainintaa. Eikö se ole teistä kummallista? Että sitä vain saakin yhtäkkiä uuden sukulaisen?"

"Heitä kuolee vuorotellen", Polly palasi aiempaan asiaan. "Miehiä ja naisia."

"Niin", Ann nyökkäsi synkästi. "Ja se tarkoittaa -"

"Että nyt on Tomin vuoro", Polly täydensi. Sam kohotti kätensä pystyyn.

"Hei! Tuo menee nyt vähän turhan pitkälle."

"Meneekö?" Ann kohotti kulmaansa. "Meneekö tosiaan? Polly, näytä heille se sivu, jonka Tom antoi sinulle."

Polly ojensi kirjasta repäistyn sivun Samin katsottavaksi. Siitä oli ympäröity mustekynällä kolme lausetta.

TO CLAIM YOU AS ONE OF THEIRS.

YOU DON'T THINK THERE WERE ANY BITS YOU MIGHT HAVE MISSED?

I'm sorry for everything.


"Etenkin se ensimmäinen. Uskon, että Laurel pitää edelleen Tomia omanaan", Ann sanoi. "Ja toinen lause on ehkä vihje meille. Tom haluaa, että yritämme ratkaista arvoituksen ja huomioida kaiken mahdollisen. Hän ei ole vielä luovuttanut. Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että..."

Ann naputti lappua murhataulun vasemmassa yläkulmassa. Hän oli kirjoittanut siihen Tomin Pollylle sunnuntaina tiuskimat lauseet.

"Tom sanoi, että on liian myöhäistä, että Pollyn pitää pysyä poissa, ja että hän puhuu totta. Ja varsinkin viimeinen lause kuulostaa typerältä. Sitä voisi ehkä ajatella, että hän halusi kertoa tosissaan, mutta miksi sitten muotoilla asia noin?"

"Mitä sinä sitten ehdotat?" Ed kohotti kulmaansa. Ann tuntui epäröivän. Hän tuijotti murhatauluaan ja sanoi sitten sanojaan punniten:

"Ehkä hän tarkoitti juuri päinvastaista. Ehkei hän voi syystä tai toisesta puhua suoraan. Ja sanomalla Pollylle, että hän puhuu totta, hän tarkoittikin, että valehtelee."

"Ja että minun ei pidä pysyä poissa. Ja ettei vielä ole liian myöhäistä!" Polly huudahti. Hän muisti Tomin vakavan harmaan katseen ja sanat, joissa oli aitoa suuttumusta, mutta myös epätoivoa. Ja sen, miten Tom oli antanut sormiensa hipaista Pollyn kämmenselkää sysätessään paperit hänelle. Varovasti ja pehmeästi, aivan kuin esittääkseen kosketuksella vastalauseen omille sanoilleen.

"Niin", Ann sanoi ja nyökkäsi.

"Mutta mitä sitten? Mitä me nyt teemme?" Sam kysyi. Hänkin tuntui vähitellen hyväksyneen Annin teorian, sillä kasvoilla oli epäluuloisuuden sijaan huolta.

"Kutsumme hänet viettämään joulua, tietenkin", Ann vastasi ja hymyili ensimmäistä kertaa koko aamuna. "Hän ei ole heittänyt meitä ulos asunnostaan, eikä kukaan meistä muista teknisesti ottaen tiedä, että hän on palannut yhteen Laurelin kanssa - tai jotakin sellaista. Joten kutsu on luonteva tapa saada hänet paikalle ja ehkä ongittua hänestä jotakin tietoa. Ainakin kautta rantain."

Polly tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Ajatus kvartetista yhdessä ja Tomin ongelmaa ratkomassa tuntui raskaalta, sillä hän oli onnistunut jo itsekin sotkemaan itsensä siihen, eikä ulkopuolelle jääminen tuntunut oikealta. Etenkin, kun Polly oli jostakin syystä varma siitä, että juuri hänen pitäisi olla mukana tavalla tai toisella.

Ann tuntui huomaavan Pollyn huolen, sillä hän ojensi kätensä ja taputti Pollyn kämmenselkää. "Ja sinä tulet tietenkin mukaan", hän sanoi. "Tom tarvitsee nyt kaiken mahdollisen avun ja hän itse veti sinut mukaan kaikkeen tähän. Siihen on oltava jokin syy."

Polly avasi suunsa vastatakseen, mutta samalla hetkellä Fiona astui keittiöön. Hänen silmänsä laajenivat.

"Onko tuo murhataulu?" Fiona kysyi ihastuneena.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2020 14:23:26 kirjoittanut Kaarne »

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
K/H: Jännittävä väliluukku, jonka olisi pitänyt ilmestyä aatonaattona. :P Kirjastolöpinää ja käsikirjoituksia, koska mitäpä elämä olisi ilman sellaisia.

*

23.

"Joko sait tentin tuloksen?" Fiona kysyi, kun Polly raahautui keittiöön keittämään aamukahvia. Kysymys oli Pollyn mielestä suorastaan julma jouluaattoa edeltävänä päivänä. Hän oli valvonut puolet yöstä murhaseinää vatvoen ja painiskellen sen kanssa, pitäisikö yrittää laittaa Tomille viestiä vaiko ei. Loppujen lopuksi Polly oli nukahtanut joskus kolmen ja neljän välillä puoliksi kirjoitetun WhatsApp-viestin ääreen.

"Joo, tulos tuli jo viime viikolla. Ei mennyt läpi", Polly huokaisi. "En osannut vastata kysymyksiin skotlantilaisista kansanlauluista yhtään mitään."

"No, se onkin hyvä juttu, nimittäin", Fiona virnisti sellaisella tavalla, jonka Polly tiesi enteilevän jotakin pahaa, "minulla on sinulle maailman paras ehdotus."

Polly kohotti kulmiaan. Hän tarttui Fionan ojentamaan mukiin kiitollisena siitä, että julmien kysymysten lisäksi hänen kämppiksestään oli kuitenkin myös jotakin iloa.

"Minun pitäisi käydä tänään British Libraryssä katsomassa yhtä käsikirjoitusta, joka on yksi tuollaisista balladeista. Tai jotain sinne päin", Fiona huiskautti kättään. "Essee on jo myöhässä, mutta -"

"Mutta?"

"Mutta minulla olisi myös treffit", nyt Fiona punastui aavistuksen. Polly irvisti.

"Ja haluaisit, että menisin puolestasi? Kuka se edes on? Et sinä ole puhunut mitään mistään treffeistä."

"Me tapasimme vasta", Fiona vastasi Pollyn katsetta vältellen. "Mutta hän vaikuttaa mukavalta, ja sinä tiedät kyllä, miten huonosti minun treffeilleni on käynyt koko syksyn. On melkein joulu, ja... Niin. Etkö voisi suostua? Ihan vaikka vain siksi?"

"Ai että menisin katsomaan sitä sinun käsikirjoitustasi joululahjaksi? Mitäs minä sitten saan?"

"Joulumielen", Fiona vastasi, mutta huokaisi sitten. "Ja voin viedä sinut kahville sinne lammaskahvilaan. Mikä sen nimi nyt sitten olikaan."

"Black Sheep Coffee", Polly tuhahti. "Ei ole kovin vaikea nimi. Mutta hyvä on. Joulun kunniaksi - ja jos kerrot sitten, että miten treffit menivät."

"Tietenkin", Fiona lupasi. Hän hymyili niin leveästi, että Polly unohti hetkeksi jopa huonosti nukutun yön, typerän Tomin ja murhaseinän.

*

British Libraryssä oli hiljaista. Usein aulat olivat täynnä ihmisiä, mutta näin jouluaattoa edeltävänä päivänä siellä oli Pollyn lisäksi vain kourallinen ihmisiä. Hän pysähtyi juomaan kupillisen kahvia ja syömään aivan liian kalliin juustosämpylän alimman kerroksen kahvilassa ihan vain imeäkseen sisäänsä kaikkia niitä tarinakerrostumia, joita kirjaston seiniin ja lattioihin oli vuosien varrella pinttynyt. Kahviomyyjä hymyili ja toivotti hyvää joulua, ja vaikka Pollyn joulut eivät olleet vuosiin - tai ehkä koskaan, muutamaa mummilla vietettyä joulua lukuun ottamatta - kovin hyviä, hän vastasi toivotukseen silti niin vilpittömästi kuin suinkin osasi.

Polly täytti vierailemista varten vaaditut kaavakkeet ja suunnisti sitten neljännen kerroksen lukusaliin. Hänen askeleensa kaikuivat melkein tyhjillä käytävillä ja äänet tuntuivat leikkivän hippaa pylväiköiden ja hyllyjen välissä. Kirjaston hiljaisuus oli aavemaista, mutta hyvällä tavalla - sellaisella, jossa oli aavistus seikkailusta ja jostakin taianomaisesta. Tomia ympäröivän synkän ja sotkuisen lumouksen tunnun sijaan tämä oli lempeämpää, mutta omalla tavallaan yhtä salaperäistä. Polly piti kirjastojen taikuudesta, koska sitä hän ymmärsi ja sen kanssa hän tuli hyvin toimeen.

Polly löysi oikean lukusalin ja sai lukemista varten tarkoitetut puuvillahansikkaat kirjastovirkailijalta, joka johdatti hänet sitten oikean pöydän ääreen. Vanhan kirjan sijaan Fionan käsikirjoitus oli kuitenkin vain kokoelma kellertäviä paperiarkkeja, joihin oli kirjoitettu jotakin polveilevalla, ajan haalentamalla käsialalla.

Robert Burnsin balladimuistiinpanoja, Polly vilkaisi tarkemmin tietuelappua. Yksitoista sivua, 1700-luvulta.

Polly lehteili varovasti sivut läpi. Osa käsialasta ja kielestä oli sen verran vanhahtavaa, että sisällöstä oli vaikea saada selvää, mutta enimmäkseen Burnsin sanat ja niiden rytmi soljuivat lukiessa vaivatta. Jokainen balladeista päättyi kuitenkin kesken.

Polly pyysi virkailijalta erikseen luvan sivujen kuvaamiseen - ja sai pitkän saarnan salamavalon välttämisestä, oikeasta valaistuksesta ja kuvien julkaisemisesta oikeine taustatietoineen - ja otti varovasti kuvan jokaisesta käsikirjoituksen sivusta. Hän lähetti ne Fionalle lukusalista poistuttuaan ja sai vastauksen melkein heti.

En minä tarvinnut kuin nuo Tam Lin -sivut, mutta kiitos kuitenkin!

Polly huokaisi, mutta totesi, että tuskinpa neljän tai viiden turhan sivun lukeminen tai kuvien ottaminen oli lopulta niin suuri asia. Varttia myöhemmin Fiona lähetti kuitenkin toisenkin viestin.

Mutta missä on loput Tam Linistä??

ei sitä ollut enempää. se balladi jää kesken. ja puuttui siitä välistäkin sivuja, ellet huomannut, Polly vastasi. kauhea cliffhanger!

No niinpä, Fiona vastasi. Pitää varmaan googlata. Ann sanoo, että se on yleisesti tunnettu laulu, vaikkei ole sitä itse kuullut.

ann?!? Polly näpytteli viestin ja unohti kokonaan käsikirjoituksen ja sen puuttuvat sivut.

*

Tam Lin, sivu 1



Tam Lin, sivu 3



Tam Lin, sivu 5



Tam Lin, sivu 7




Bonus: käsikirjoituksen sivut ja tiedot.


*

KH 2: Ensinnäkin: oikeasti British Libraryn käsikirjoituksia ei yleensä saa kuvata. Toisekseen tuossa käsikirjoituksessa on paljon enemmän sivuja, kunhan vaan tätä tekstiä varten sekoitin soppaa. :P Ja kolmanneksi: jos teillä on jouluna tai koska vaan tylsää, British Libraryn online-katalogi on parasta sitten viipaloidun leivän, Secret Forestin ja Okaketun Ævintýr-spinoffin. Se löytyy täältä.

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
K/H: Huomasin tässä myös, että #vainkaarnejutut eli aikamuoto vaihtuu kesken kalenterin. :D Koettakaa kestää. Mutta jee, nyt mennään jo jouluaatossa!

*

24.

Polly koputti Samin oveen ja vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Vaikka kvartetin jäsenet alkoivatkin tuntua tutuilta, häntä hermostutti silti. Tomin vuoksi, tietenkin, mutta myös siksi, että Polly ei ollut koko aikuisiällään juhlinut joulua yhdessä kenenkään... ystävänsä kanssa. Jos nyt Annia, Samia ja Ediä sellaiseksi saattoi vielä laskea - mutta kuitenkin.

Ann avasi oven. Hänen innostunut hymynsä ja konstailematon halauksensa veivät Pollyn jännityksen mukanaan saman tien, ja kun Polly astui kynnyksen yli, hän oli jo valmiina esittämään tärkeän kysymyksensä:

"No! Miten Fionan kanssa meni?"

"Hyvin", Ann vastasi edelleen hymyillen. Hän auttoi Pollya riisumaan takkinsa ja kallisti päätään oikealle. Polly käänsi päätään ja huomasi, että Fiona väitteli parhaillaan Samin kanssa jostakin keittiön pöydän vieressä. "Niin hyvin, että kutsuin hänet mukaan myös tänään."

Polly säpsähti. "Mutta luulin, että meidän piti -"

"Fiona näki murhaseinän jo, eikä suostunut lopettamaan kyselemistä. Ajattelin, että hän voisi saman tien auttaa, kun kerran jo pisti nokkansa tähän juttuun", Ann sanoi.

"Sinulla on selvästi tapana rekrytoida ihmisiä aika kevyin perustein", Polly totesi kuivasti, mutta hymyili sitten sanojensa pistoa lievittääkseen. Hän piti Fionasta, ja oli jo aikakin, että joku muukin joutui kestämään tämän jouluintoilua. Ilmeisesti siitä Samin kanssa käydyssä väittelyssäkin oli nimittäin kyse. Fiona olisi halunnut sekoittaa booliinkin kardemummaa ja kanelia.

"Tom ja Ed ovat makuuhuoneessa. Aikovat kuulemma virittää soittimiaan", Ann sanoi ennen kuin Polly ehti kysyä asiasta. "Meillä on ollut tapana soittaa jotakin yhdessä jouluna jo parin vuoden ajan. Sinä ja Fiona voitte vaikka laulaa, jos haluatte."

"Fiona voi laulaa", Polly tarkensi. Ann nauroi ja käveli sitten keittiöön ilmeisesti aselepoa ehdottaakseen.

Polly suoristi punaisen joulumekkonsa helmaa - mekon hän oli saanut mummilta jo vuosia sitten, mutta nyt sille oli ensimmäistä kertaa oikeasti käyttöä - ja mietti hetken. Olisi ehkä ollut helpompaa mennä keittiöön, mutta väistämättömän kohtaamisen lykkääminen olisi vain turhaan painanut Pollyn mieltä, joten hän päätti tarttua härkää sarvista ja marssia suoraan makuuhuoneeseen. (Joskin ensimmäinen Pollyn avaama ovi oli olohuoneen ja toinen kylpyhuoneen, mutta kolmas kerta toden sanoo, kuten on tapana sanoa.)

Ed ja Tom istuivat virittämässä soittimiaan eivätkä aluksi edes huomanneet Pollya, joka pysähtyi ovensuuhun. Viulun ja sellon epävireiset sävelet törmäilivät pienessä huoneessa toisiinsa. Polly yskähti ja joutui tekemään niin vielä kahdesti ennen kuin Ed laski jousensa ja kohotti katseensa. Tom seurasi hänen esimerkkiään ja kurtisti kulmiaan.

"Polly", hän sanoi selvästi hämmentyneenä. "Minä - Ann ei kertonut, että -"

"Hän varmaankin pelkäsi, että sinä jättäisit tulematta, jos tietäisit, että minä olen tulossa", Polly vastasi viileästi. Tom näytti samaan aikaan ärtyneeltä ja hämilliseltä.

"Sinun ei olisi pitänyt tulla", Tom sanoi ja kääntyi sitten takaisin sellonsa puoleen. Hän jatkoi sen virittämistä päättäväisesti, aivan kuin toivoen, että Polly vain katoaisi paikalta, jos häneen ei kiinnitettäisi mitään huomiota.

"Tom, mikä sinua vaivaa?" Ed kysyi. Hän näytti poikkeuksellisen vakavalta ja ilmeisesti jopa Tom huomasi muutoksen, sillä hän huokaisi ja laski jousensa viereensä vuoteelle.

"Minä - olen pahoillani. En vain ajatellut, että joulustakin tulisi tällainen. Että sekin menisi pilalle", Tom sanoi päätään riiputtaen.

"Miksi ihmeessä se menisi pilalle?" Ann kysyi. Hän pysähtyi Pollyn taakse kynnykselle. "Etkö voisi vain puhua suoraan, niin me voisimme auttaa?"

Tomin suu puristui tiukaksi viivaksi. Hän pudisti päätään. Mokoma jääräpää, Polly ajatteli turhautuneena. On siinä kanssa. Oppisipa hän ottamaan vastaan apua.

"No, hyvä on. Unohdetaan koko asia hetkeksi, okei? Pelataan Scrabblea ja syödään ja soitetaan", Ann ehdotti sovitellen. Tom avasi suunsa selvästi väittääkseen vastaan, mutta Ed keskeytti hänet.

"Minulla onkin jo hirveä nälkä", hän sanoi jaloilleen ponnahtaen. "Eikä kukaan halua riidellä tyhjällä vatsalla."

Viimeisissä sanoissa oli sen verran terää, että Tomkin napsautti suunsa kiinni ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi Pollya vain ohimennen, mutta katse tuntui silti polttavan. Siinä oli niin paljon tunteita, että Polly ei osannut erottaa niitä toisistaan lainkaan. Helpottavaa oli kuitenkin se, ettei Tom näyttänyt oikeasti häntä ainakaan inhoavan, vaan... Niin, mitä?

Fiona, Sam ja Ann olivat tehneet valmiiksi ison määrän voileipiä ja ilmeisesti boolistakin oli päästy sopuun, sillä Ed annosteli sitä laseihin. Polly siemaisi omastaan ja totesi, että Fionan mieliksi booliin oli näemmä lisätty kardemummaa, mutta kanelia sen sijaan ei. Appelsiini-sitruuna-kardemumma-booli ei ollut erityisen hyvää, mutta ainakin se oli mielenkiintoista, ja voileivät olivat herkullisia boolin kummallisuudesta riippumatta.

Ann oli jo kaivanut Scrabble-laudan valmiiksi ja asetteli kirjaimia sen ruutuihin ehkä vain lämmitelläkseen. Polly siirtyi hänen viereensä ja katseli Annin muotoilemia sanoja. Kun hän havaitsi, mitä Ann oikein puuhasi, Polly hymyili boolilasiinsa.



"Tom! Tulisitko tarkistamaan? Pelkään pahoin, että osa kirjaimista puuttuu", Ann huikkasi. Fiona avasi suunsa - ilmeisesti tarjoutuakseen auttamaan - mutta ottikin hörpyn lasistaan, kun Polly tönäisi häntä kevyesti kylkeen.

Tom harppoi huoneen poikki hartiat edelleen kireinä ja Pollyn katsetta vältellen. Hän pysähtyi laudan viereen ja kurtisti kulmiaan:

"Eihän tuossa ole kuin pieni osa kirjaimista, ja -"

Sitten Tom irvisti. "Ann! Älä nyt sinäkin aloita!"

"Hän haluaa vain auttaa", Fiona sanoi. "Ja vaikka en ole tavannut sinua kertaakaan aiemmin, osaan jo nyt sanoa, että et kyllä todellakaan tee siitä kovin helppoa. Etkö tajua, että ystäväsi ovat sinusta huolissaan? Haluatko pilata heidän joulunsa olemalla tuollainen puupää?"

Tom kääntyi kannoillaan ja harppoi ovelle. Sam ja Ed olivat kuitenkin asettuneet jo sen eteen. Sam näytti alakuloiselta, mutta seisoi kuitenkin järkkymättömästi paikoillaan, ja Edinkin kasvot olivat haudanvakavat.

"Pääset lähtemään heti kun kerrot, mistä on kyse", Ed sanoi. "Mutta sinun täytyy antaa meidän auttaa. Tyhmäkin huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan."

Tom pohti hetken vaihtoehtojaan punniten. Hetken Polly pelkäsi, että tavanomaisesta lauhkeudestaan huolimatta Tom päätyisi käsirysyyn ystäviensä kanssa, mutta lopulta hän tuntui luovuttavan.

"Hyvä on sitten", Tom sanoi huokaisten. Ann virnisti Pollylle voitonriemuisesti ja kääntyi sitten suikkaamaan suukon Fionan poskelle.

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 223
Nyt ei onnistu muu kuin kännykkäkommentti, mutta halusin sanoa, että nämä luukut ovat olleet edelleen tosi onnistuneita. ❤️ Multimedian monipuolisuus on yhä hirmu hauskaa seurattava, ja se onnistuu aina yllättämään hyvällä tavalla. Murhaseinää ei varmaan mikään tule ylittämään, mutta esimerkiksi nuo aiemman luukun balladisivut olivat mahtava lisä, varsinkin kun alkuperäistarinaa miettii. Tämän luukun Scrabble oli myös erinomainen, ja ehdottomasti kudos siitä, miten hyvin multimedia vie tässä tarinaa eteenpäin. Oli hienoa saada Tom taas mukaan, vaikka hänen tilanteensa surettaakin - ja samalla surettaa myös Pollyn ja muiden puolesta, joten lopun käänne oli erittäin tervetullut. Joulusta intoileva ja Fiona/Ann myös best. ❤️ Kiitos paljon jälleen näistä, odotan jännityksellä seuraavia luukkuja.

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
Okakettu: Oispa sitruuna-appelsiini-kardemumma-boolia. :P (Pitää varmaan oikeasti testata sitä joskus, YÄK.) Vähän harmittaa, notta en ole hirveästi ehtinyt/voinut näissä syventyä Fionaan ja Anniin hahmoina enemmän, mutta ehkä joskus spinoff, sitten. Kiitos kommentista! ♥

K/H: Tänään ei valitettavasti ole multimediaa, mutta huomenna taas on. Päiväkohtaisesti luukut 24-26 sijoittuvat jouluaattoon ja sitten hypätään siinä välissä pari päivää, joten älkää ihmetelkö - tarinallisesti se kuuluu asiaan. :D

*

25.

Hiljaisuus venyi. Polly otti toisen kulauksen boolilasillisestaan ja irvisti.

"No?" Ed oli lopulta heistä se, joka kyllästyi odotteluun. Tom kiskoi villapaitansa hihoja kämmentensä yli ja tuijotti edelleen lattiaan.

"Minä en voi kertoa suoraan. Se on osa ongelmaa", hän sanoi epäröiden. "Laurel on pitänyt huolen siitä, että jos kerron, se -"

Tom pudisti päätään. "Tämäkin saattaa olla liikaa", hän sanoi.

"Mitä tapahtuu, jos kerrot?" Polly kysyi. Tom pudisti uudelleen päätään. Hän kohotti katseensa ja huojennuksekseen Polly huomasi, ettei siinä ollut enää jäljellä ärtymyksen häivääkään. Ilmeisesti Tom oli antanut periksi eikä yrittänyt enää paeta, ja samalla hänen suuttumuksensakin oli haihtunut. Hyvä niin.

"Sinä olet kyllä yrittänyt kertoa", Ann sanoi hitaasti. "Tai niin luulisin. Siksi olet antanut niitä kummallisia satukirjoja joululahjoiksi jo vuosien ajan. Ja kieltäytynyt juhlimasta uutta vuotta. Ja annoit Pollyllekin sen sivun, josta olit ympäröinyt lauseita. Eikö totta?"

Tom nyökkäsi. Hän kohensi lasiensa asentoa, vaikkei siinä ollut mitään korjattavaa.

"Meidän täytyy siis ratkoa tämä arvoitus itse niin hyvin kuin mahdollista. Uskotko, että osaat kertoa, jos olemme oikeilla jäljillä?" Ann kysyi. Tom mietti hetken ja nyökkäsi sitten.

"Luulen, että se ei ole vastoin... sääntöjä. Tai miksi niitä sitten pitäisikään kutsua", hän kohautti olkiaan. "Silloinhan vain varmistan sen, jonka jo tiedätte."

Ann hieroi käsiään yhteen. "Aika kaivaa murhaseinä uudelleen esiin", hän sanoi. Sam huokaisi raskaasti.

"Mikä ihmeen murhaseinä?" Tom kysyi.

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

justy

  • ***
  • Viestejä: 332
    • Kylä
Jännitys tiivistyy! Tästä tarinasta tulee mieleen usein lapsuuden kouluihin kuuluneet koko perheen seikkailuelokuvat: jännitystä riittää mutta samalla luottaa y, että lopussa kaikki kääntyy parhain päin. Saa nähdä miten käy (en ole vielä kirjaa käsiini saanut).

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
justy: Voin sen verran luvata, että hyvin käy - vaikka miten, sen näkee sitten. ;) Ja ah, ihana vertaus, kiitos! Perheen seikkailuelokuvat ovat kyllä sellainen genre, jota olisi kiva osata kirjoittaa, koska ne ovat aivan parhaita! ♥

*

26.

"Joten", Ann aloitti hitaasti, kun he olivat viettäneet murhaseinän äärellä neljä tuntia, kaksikymmentä minuuttia ja kuusitoista sekuntia, "kerrataanpa vielä."

Kaikkien ilmeet olivat yhtä voipuneita - tai no, Tomin kenties vielä muita enemmän - ja ajatukset olivatkin kiertäneet kehää jo viimeisen tunnin ajan. He olivat kuitenkin saaneet paperille jo pitkän listan faktoja, jotka Tom oli pystynyt vahvistamaan nyökkäämällä. Osa niistä oli joukkion harmaiden aivosolujen päättelytyön tuloksia, mutta osa silkkaa puhdasta tuuria. Kuten vaikkapa se, että Fiona oli huomauttanut, että Tom Lynn ja Tam Lin kuulostivat melkein samalta nimeltä, ja että balladissakin jouduttiin uhraamaan ihmisiä seitsemän vuoden välein.

"Joskin seitsemän, ei neljän", Sam oli todennut.

"Ehkä modernit keijut eivät viitsi jättää sitä aivan viime tippaan", Polly puolestaan oli vastannut. "Rituaalit muuttuvat ja mukautuvat ympäröivään yhteiskuntaan. Nykymaailma on muutenkin hektisempi."

Kaikesta järjettömyydestään huolimatta keijuteoria ilmeisesti piti paikkansa, vaikka Fiona oli esittänyt ihan vain tunnelmaa keventääkseen. Tom oli kuitenkin lyönyt nyrkkinsä pöytään heti sanat kuultuaan ja koko pöydän ääreen kokoontunut joukko oli suorastaan hypähtänyt tuoleillaan. Sitten oli seurannut miltein tunnin väittely siitä, oliko taikuutta tai keijuja ylipäätään olemassa, kunnes Ann oli pannut sille pisteen toteamalla, että oli tai ei, Tomin henki oli vaarassa ja kello raksutti.

Ann otti kynän ja kirjoitti pöydällä lojuvaan leipomon ruskeaan paperipussiin seuraavat asiat:



"Tuo viimeinen kohta", Sam rypisti kulmiaan. "Miten sen voi osoittaa? Etenkin sillä tavalla, että Laurel sen uskoo? Jos hän pitää Tomia edelleen omaisuutenaan, mikäpä siihen auttaisi?"

"Ehkä Tomin pitäisi pistää kunnolla vastaan ja osoittaa, ettei hän ole kenenkään omaisuutta?" Polly ehdotti pisteliäästi. Hän ajatteli Laurelin omahyväistä ilmettä Tomin ovella ja se sai suuttumuksen polttelemaan kasvoja. Tom tuijotti kahvimukiinsa eikä sanonut mitään.

"Hän on yrittänyt", Ed puolusti. "Pisti välit poikki Laurelin kanssa ja myi hänen antamansa sellonkin. Mutta se ei ilmeisesti riitä. Ei, vaikka hän on yrittänyt luopua kaikesta Laurelilta saamastaan."

Polly muisti yllättäen Annin sanat kahta päivää aikaisemmin. " Hän oli tuntenut Laurelin vain muutaman kuukauden, eikä vaikuttanut itseltään koko sinä aikana. Mutta mikä tärkeintä: aivan aluksi, muutaman päivän seurustelun jälkeen, Tomin soittotaito parani aivan valtavasti. Hän oli aiemminkin ollut taitava, mutta sitten hänestä tuli suorastaan virtuoosi. Miksi ihmeessä hän lopetti vain vuotta myöhemmin? Ja miten ihmeessä niin suuri muutos tapahtui vain muutamassa päivässä?"

"Mutta hän alkoi soittaa uudelleen", Polly sanoi. Pelkästään sen lausuminen ääneen kirveli. Hän ajatteli Tomia soittamassa selloa: keskittynyttä ilmettä, kevyesti liikkuvia sormia; koko kvartetin musiikkia, joka soljui yhteen niin saumattomasti. "Edelleen yhtä hyvin, oletan?"

Tom puri huultaan ja nyökkäsi, vaikka se vaikuttikin olevan erityisen vaikeaa. Vaan tuskinpa Laurelin lumouksen vuoksi - tämä on vain jotakin sellaista, mitä hän ei haluaisi myöntää.

"Se on siis asia, josta et ole kyennyt luopumaan", Ann kurtisti kulmiaan. "Joten Laurel voi edelleen ajatella, että olet hänelle velkaa ja siksi hänellä on oikeus tappaa sinut. Aika kova hinta, mutta -"

"Vitsailetko?" Sam huudahti. "Oletko kuullut, miten hän soittaa?"

"Kuollut mies ei soita yhtään mitään", Ann vastasi kuivasti. "Joten: uskoisitko, että pystyisit luopumaan siitä nyt?"

"Soittotaidosta?" Tom sanoi. "En oikein tiedä."

"Tai ainakin siitä osasta, joka on Laurelin lahjaa eikä omaasi."

"Mutta sehän se tässä onkin", Polly sanoi. "Tom ei enää erota niitä toisistaan. Hän on ollut niin pitkään Laurelin, että ei osaa olla oma itsensä, vaan häilyy jossakin välimaastossa. Siksi Laurelkin uskoo edelleen omistavansa hänet."

"Ja siinä on villakoiran ydin", Ann nyökkäsi. "Mutta mitä me voimme sille tehdä?"

Fiona kohotti puhelintaan ja sen näytöllä olevaa kuvaa Tam Linin käsikirjoituksesta. "Ehkä voisimme aloittaa selvittämällä, miten tämä tarina päättyy ja kuin alkuperäisen Tam-paran kävi", hän ehdotti.

"Miten? Kirjastot ovat kiinni?" Ed kohotti kulmiaan.

"Ehkä ne, mutta Wikipedia ja Google eivät", Fiona nauroi. "Ja kävi ilmi, että Tam Linille on omistettu kokonainen verkkosivu. Täällä on ihan hirveästi tietoa ja variantteja, ja ilmeisesti varianttien variantteja. Hirveä sotku. Vielä pahempi kuin Annin murhaseinä."

"Tervetuloa folkloristiikan maailmaan", Polly sanoi. "Minäpä tilaan pitsaa, jos kerran aiomme ryhtyä kahlaamaan sitä sivustoa läpi."

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 223
Kuten justykin sanoi, niin jännitys tosiaan tiivistyy! Arvoitus alkaa ratketa, ja minusta oli hauskaa, miten olennainen osa Fiona oli (vähän vahingossa) sen selvittämisessä, aivan kuten alkuperäisessäkin tarinassa. Oli yhä myös tosi mukava lukea siitä, että kvartetti, Polly ja Fiona pohtivat ongelmaa yhdessä tuumin, eikä Pollyn tarvitse tehdä sitä yksinään. ♥ Tykkäsin paljon tästä huomiosta:
Lainaus
"Rituaalit muuttuvat ja mukautuvat ympäröivään yhteiskuntaan. Nykymaailma on muutenkin hektisempi."
Kuten myös tästä, vaikka se onkin samalla todella sydäntäsärkevä:
Lainaus
"Kuollut mies ei soita yhtään mitään", Ann vastasi kuivasti. "Joten: uskoisitko, että pystyisit luopumaan siitä nyt?"
"Soittotaidosta?" Tom sanoi. "En oikein tiedä."
"Tai ainakin siitä osasta, joka on Laurelin lahjaa eikä omaasi."
"Mutta sehän se tässä onkin", Polly sanoi. "Tom ei enää erota niitä toisistaan. Hän on ollut niin pitkään Laurelin, että ei osaa olla oma itsensä, vaan häilyy jossakin välimaastossa. Siksi Laurelkin uskoo edelleen omistavansa hänet."
:'( Voi Tomia. Erityisen mielenkiintoinen minusta oli tässä se, millainen merkitys Tomin soittotaidolla kokonaisuuden kannalta on, ja kuinka vaikeaa siitä olisi luopua. Toivottavasti Tam Lin -sivustolta löytyy apua, se on kyllä edelleen mahtava, Kiitos paljon uusista luukuista! ♥

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
Nyt on kyllä todettava, notta joudutte tämän saagan loppuratkaisua odottelemaan vielä hetken. Multimediakuvat ja muu sälä on ollut valmiina pitkään, mutta kirjoitettavat osuudet eivät, ja nyt on jo viikon verran ollut aika vaikeaa saada kirjoitettua oikein mitään. Töitä on jäljellä pari päivää ja sitten koittaa vapaus ja toivottavasti myös sitä myöten stressi vähenee. :) Joka tapauksessa uskoisin, että sunnuntaihin mennessä ilmestyy viimeinen osa, mutta nyt tullee uudenvuodenaattoon asti taukoa, ettei tarvitse viimeisten työpäivien lisäksi stressata muista velvoitteista, kun tämän ois tarkoitus tuottaa iloa kuitenkin. Kiitos kärsivällisyydestä. ♥

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 108
  • Kellopelihurmaaja
K/H: Hyvää, öm, joulua näin huhtikuussa ja onnellista uutta vuotta myös.  ;D Tätäpä ette osanneetkaan odottaa. (As in jatkoa tälle joulukalenterille, suuria twistejä tässä luukussa ei kyllä ole.)

*

27.

Ilta vaihtui yöksi, sitten aamuyöksi. Pöydälle kertyi paitsi pitsalaatikoita, lähikioskista ostettuja energiajuomia ja rypistyneitä sipsipusseja. Jossakin vaiheessa Ann alkoi passittaa uupuneimpia nukkumaan.

Neljältä aamuyöstä Polly huomasi, että kaikki muut olivat päätyneet nukkumaan, ja keittiössä valvoivat enää Ann, Tom ja hän itse. Fionan ei-niin-vieno kuorsaus kantautui olohuoneen puolelta.

"Minä taidan mennä peittelemään hänet ja katsomaan, josko mahtuisin käpertymään sohvanpäätyyn", Ann sanoi. "Herättäkää minut joskus aamuseitsemän aikoihin. Ettekä ryhdy nahistelemaan, onko selvä?"

"Emme tietenkään", Tom vastasi ja suuntasi sitten Annille voipuneen hymyn. "Ei minulla ole ainakaan enää voimia sellaiseen. Tarkemmin ajateltuna voisin lähteä kot–"

"Etpäs!" Ann ja Polly kivahtivat samaan aikaan.

"Älkää elämöikö siellä", Ed voihkaisi siivouskomerosta, jonne hän oli kömpinyt nukkumaan. "Ei ole vielä aamu."

Ann pyöräytti silmiään kaapille ja kohotti sitten sormen huulilleen ennen kuin katosi olohuoneeseen ja sulki oven jäljessään. Polly katsoi Tomia, ja Tom häntä, eikä kumpikaan sanonut mitään melkein kymmeneen minuuttiin.

Lopulta Tom rikkoi hiljaisuuden. Hän hieroi kädellään niskaansa ja kysyi kuivasti:

"Joten: mistä ajattelit löytää Janetin tai, hmm, Margaretin pelastamaan minut?"

"En usko, että nimellä on niin merkitystä", Polly sanoi ja ajatteli heidän lukemiaan versioita balladeista. "Kyllähän Taminkin nimi vaihtelee. Tuskin meidän kannattaa haaskata aikaamme lillukanvarsiin."

"Kun kyse on sopimuk–" Tom sanoi ja irvisti sitten kivusta. Hän napsautti suunsa kiinni kesken lauseen ja pudisti päätään.

"Sopimuksista keijujen kanssa, lillukanvarsia ei ole olemassakaan", Polly täydensi. Tom nyökkäsi synkästi.

"Niinhän Laurel varmasti haluaisi meidän uskovan", Polly pudisti päätään. "Mutta hänelläpä ei olekaan aiemmin tainnut olla vastassaan folkloristia. Ja me folkloristit satumme tietämään, että keijukuningattaria on huijattu ennenkin. Tuskinpa hän on niin ovela kuin kuvittelee olevansa."

"Mitä sitten aiot tehdä?"

"Jotakin rohkeaa ja aika järjetöntä", Polly virnisti. "Sittenpä näet. Mutta sitä ennen: luuletko, että Dumas-kvartetti voisi soittaa minulle ja Fionalle vielä huomenna?"

Tom kurtisti kulmiaan. "Luuletko, että meillä on aikaa sellaiseen? Minä –"

"Se voi olla viimeinen tilaisuus", Polly sanoi hiljaa. "Ei haaskata sitä."

"Mutta ei vaivuta epätoivoon", Polly sanoi ja hymyili leveästi keittiöön laskeutuneesta vakavasta tunnelmasta huolimatta. "Meillä on ässä hihassamme. Minun toinen nimeni on nimittäin Janet."
« Viimeksi muokattu: 12.04.2021 17:36:09 kirjoittanut Kaarne »

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

justy

  • ***
  • Viestejä: 332
    • Kylä
Jee, mietinkin jo, että täytyyköhän jatkoa odottaa ensi jouluun. Nythän sitä voikin tosin kertauksen vuoksi lukea vanhat osat uusiksi.