Kirjoittaja Aihe: Omena häviöstä || Daphne, S  (Luettu 3690 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Omena häviöstä || Daphne, S
« : 18.01.2016 20:16:44 »
Nimi: Omena häviöstä
Kirjoittaja: Arte
Hahmot: Daphne, Pansy
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Varoitukset: syömishäiriön käsittelyä
Yhteenveto: ”Otetaanko kisa siitä, kumpi pystyy olemaan pidempään syömättä?”

Osallistuu: FF-100 sanalla 057. Lounas

A/N DulzGram heitti, että voisin kirjoittaa Daphnesta ja Pansysta auttamassa toisiaan olemaan syömättä. Ei tullut seksiä eikä edes korvaavaa ruokaa, mutta jotain aihepiiriin liittyvää kuitenkin! Tämä toimii vähän niin kuin esitekstinä niille parille ficilleni, joissa Daphnella on syömishäiriö.


Omena häviöstä

”Hei Pansy!”
”No?”
”Otetaanko kisa siitä, kumpi pystyy olemaan pidempään syömättä?”

Se oli surkea idea. Istuimme kilvan suut mutrussa suuressa salissa ja katsoimme, kun tupatoverimme lappoivat ruokaa suihinsa. Goyle mässytti kovaäänisesti, ja Blaise heilutti lautastaan neniemme alla. Nyrpistimme nokkiamme, katsoimme muualle ja kieltäydyimme haistamasta. Tarkkailimme toisiamme nähdäksemme sen heikon hetken, hairahduksen, kun toinen sortuu.

Ensimmäinen ilta sujui vielä inhimillisesti. En muutenkaan syönyt paljoa, sillä äitini oli aina tähdentänyt, että naisen täytyy pitää huolta linjoistaan jo nuoresta lähtien. Lounaalla oli ollut täyttävää lihapataa, enkä tuntenut oloani erityisen nälkäiseksi. Pansyn tilannetta en tiennyt, mutta ei hän ainakaan suostunut valittamaan. Menimme aikaisin nukkumaan ja teeskentelimme, etteivät vatsamme päästelleet kummallisia ääniä.

Seuraavana aamuna kylmyys alkoi hiljalleen hiipiä raajoihimme. En millään saanut käsiäni enää lämpimiksi, vaikka puin koulukaapuni alle ylimääräisen villapaidan. En olisi halunnut mennä kiusaamaan itseäni aamupalalle, mutta sitten Draco heitti, etten uskaltaisi, joten pakkohan se oli. Pansy oli tavallisen kovaääninen ja uhmakas, mutta hänen silmänalusensa näyttivät tummilta. Istuimme jälleen vierekkäin vahtimassa, ettei kumpikaan syönyt mitään, vaikka eihän sille ollut tarvetta: muut vahtasivat liikkeitämme meidänkin puolesta ja naureskelivat ottaessaan vielä yhden pannukakkupalasen. Otin itselleni kupposen kuumaa teetä yrittäen lämmittää kohmeisia sormiani.

Sen päivän aikana sulkakynän kädessä pitäminen oli hetki hetkeltä vaikeampaa. Onneksi iltapäivällä oli liemien oppitunti, jonka aikana sain varastettua hetkiä lämpimästi höyryävän kattilan ääressä. En vieläkään tuntenut erityisemmin nälkää, mutta kylmyys talvisen koleassa linnassa yritti jäätää kehoni luita myöten. Vältin päivällisen väittämällä käyväni professori Lipetitin luona kysymässä tarkennusta saamaamme esseeaiheeseen, vaikka oikeasti menin oleskeluhuoneeseen takan eteen lämmittelemään. En halunnut hävitä, ja jollain kierolla tapaa syömättömyys ja vatsan tyhjyys olivat alkaneet antaa minulle nautintoa. Aivan kuin olisin ollut jonkin inhimillisen yläpuolella, voimakkaampi ja kykenevämpi kuin muut.

Illalla huomasin, että tavallisesti niin puhelias ja rempseä Pansy oli hiljentymään päin. Hänen yleensä punertavana hohtavat poskensa olivat kalvenneet, ja hänkin viihtyi ahnaasti takkatulen ääressä. Ympärillämme toverimme temmelsivät, mutta minulla oli silmiä vain Pansylle. Huomasin, että hän katui kisaan lähtemistä ja toivoin hänen luovuttavan pian. Halusin niin kovasti voittaa, osoittaa pärjääväni. Mutta hän huomasi katseeni, ja hänen suupielensä vääntyi päättäväiseksi.

Emmekä saaneet aamiaista.

Kaverimme olivat jo kyllästyneet kisailuumme ja tarkkailivat meitä enää vain puolella silmällä. Tracey oli ensimmäinen, joka sanoi kisan olevan aivan tyhmä ja ettei meistä kumpikaan antaisi itsepäisyyksissämme periksi. Hän oli aivan oikeassa.

Oli kulunut jo kaksi vuorokautta siitä, kun olimme viimeksi syöneet. Joimme teetä ja ravasimme vessassa oppituntien välillä. Kaavun alle oli pitänyt lisätä yhä enemmän ja enemmän vaatetta. Päätä särki. Keskittyminen oli vaikeaa. Esseiden kirjoittaminen sujui huonosti, kun sulkakynällä ei kiinnostanut pysyä kiinni otteessa. Olo alkoi olla fyysisesti yhä heikompi ja heikompi, vartalossa kaikuva tyhjyys haittasi raajojen liikuttamista. Vilkuilin Pansya tuon tuosta ja huomasin hänen keskittymisensä harhailevan.

”Daphne”, Beatrice kuiskasi minulle muodonmuutostunnin päätteeksi. ”Lopettaisit sinä. Kisanne on ihan typerä. Sopikaa vaikka tasapeli! Kyllä teidän pitää syödä.”

Katsoin Pansya. Olin luullut, että kisaaminen olisi hauskempaa. Tietyllä tapaa se olikin, minulle, sillä mitä pidempään olimme syömättä, sitä voimakkaammaksi tunsin itseni. Mutta Pansylla ei näyttänyt olevan hauskaa. Hän näytti kylmettyneeltä, väsyneeltä ja voimattomalta.

En ollut katsonut omaa peilikuvaani hetkeen.

”Yhtä hyvin Pansykin voi lopettaa”, vastasin Beatricelle. Hän huokaisi.

Pansy tuli illalla viereeni istumaan. Hän painautui kylkeeni kiinni ja tunsin, kuinka hän tärisi. Toisen vartalo lohdutti. Painoin pääni vasten hänen olkaansa, ja hän kietoi käsivartensa hartioideni ympärille. Oli mukava vain olla hiljaa, en jaksanut muuta. Kehoni ei pyytänyt ruokaa, se ei tarvinnut sitä. Se kaipasi vain hiljaisuutta ja seesteisyyttä. En edes kaivannut syömistä, sillä olin päässyt kaiken yläpuolelle. Hymyilin Pansyn kaapuun.

Tracey ilmestyi eteemme. ”Nyt kuuntelette”, hän sanoi ja nosti laukustaan kaksi kellertävänvihreää omenaa. ”Tämä on aivan idioottimaista. Pyörrytte kohta, jos ette syö mitään, ja olette kumpikin niin itsepäisiä menninkäisiä, ettette missään nimessä voi antaa periksi. Ettekö voisi vain sopia tasapelin ja syödä nämä omenat?”

Aukaisin jo suuni pilkalliseen nauruun ja vähättelevään kommenttiin, kun satuin huomaamaan Pansyn ilmeen. Hän katsoi Traceyn kädessä olevaa omenaa silmät lasittuneina ja oli kuin hän olisi siirtynyt jonnekin toisaalle. Tunsin uuden värähdyksen, ja vaikka inhosin itseäni hieman, ojensin käteni omenoita kohden. Ensimmäisen poimin Pansyn käteen ja toisen omaani.

”Tasapeli?” kysyin tarjoten omaa omenaani kippistettäväksi.

Pansy katsoi kädessään olevaa omenaa ja sitten minua. Vaikka hänen ilmeensä oli neutraali, tunsin hänet tarpeeksi hyvin: häviö on häviö, mutta hän oli kiitollinen. Hymyilin, kun hän kolautti omenansa omaani vasten ja haukkasi siitä sitten ahnaan palan.

”Kyllä nyt ruoka maistuu”, lähemmäs hivuttautunut Blaise kehaisi ja taputti minua toverillisesti selkään. Jähmetyin, ja omena muuttui suussani puunkuoreksi. Köhin, kun jo nielaisemani pala kohosi takaisin kurkkuun.

Eikä maistu, keho sanoi.

Kisa oli surkea idea, sillä siitä syömättömyyteni vasta alkoi.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Munis

  • ***
  • Viestejä: 832
  • Räpyläjalkainen, muniva toimintakone
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #1 : 22.02.2016 18:00:32 »
Huhhuh, alkoi palella tätä lukiessa. Harvoin törmää näin ahdistavaan sallitun (tai edes vähän korkeampien…) ikärajan ficciin. Itse olisin varmaan heittänyt tämän Pimeyden voimiin, vaikka totta kai osastojaot on usein aika keinotekoisia, ja itsekin heittelen tekstejäni vähän minne sattuu fiilispohjalta.

Tässä oli alusta asti uhkaava tunnelma (summary on ahdistava myös), etenkin tuo Daphnen äidin maininta ja linjoista huolehtiminen jotenkin karmivat. Olen syömishäiriöitä käsitteleviä ficcejä lukenut aiemminkin, mutten pitkään aikaan, ja vaikka olisinkin, niin onhan tää sellaisia aiheita, jotka ei ihan heti ahdistavuuttaan menetä. Minäkertojan käyttäminen oli loistava valinta, sillä se toi tekstin todella lähelle lukijaa.

Mulla ei oo Pansysta, saati Daphnesta, oikeastaan headcanoneita, ja melko pienessä roolissa kun tytöt canonissa ovat, niin en ole koskaan heistä kamalan tarkkoja mielikuvia muodostanut. Kuitenkin esimerkiksi tuo, että Dahne todellakin menee aamiaiselle kun Draco haastaa, ja että Pansy ei jääräpäisenä suostu valittamaan, tuntuivat hahmoihin hyvin sopivalta piirteiltä. Se, etten tunne hahmoja kamalan hyvin / mulla ei ole heistä tarkkoja mielikuvia, aiheutti myös sen, että tämä ficci tuntui todella aihekeskeiseltä! Kuvitelmani hahmoista eivät häirinneet rankan aiheen käsittelyä (onpa vaikea selittää, toivottavasti saat kiinni!) Tekstistä oli riisuttu melko lailla pois esimerkiksi miljöön ja henkilöiden ulkonäön kuvailu, jolloin syömättömyys nousi tosi vahvasti esiin. Ilman henkilöiden nimiä ja muutamia viittauksia esim. muodonmuutoksiin ja liemituntiin olisin voinut lukea tämän originaalina.

Tässä oli mielenkiintoinen lähtökohta tuohon sairastumiseen. Aluksi ei ollut mitään esteettistä motivaatiota (kuten syömishäiriöteksteissä tuntuu usein olevan), vaan aloitetaan vain hölmö teinityttöjen välinen kilpailu, jota kumpikaan ei itsepäisyyttään tahdo hävitä, vaan kilpailun annetaan mennä hieman liian pitkälle.
Mielikin astuu mukaan kilpailuun jo melko aikaisessa vaiheessa, kun Daphne alkaa tuntea itsensä muita kykenevämmäksi. Tuossa kohtaa nyt viimeistään tuli sellainen fiilis, että tämähän ei muuten todellakaan lopu hyvin.

Tykkäsin siitä, miten koulutoverit ensin naureskelivat kilpailulle ja sitten pikkuhiljaa huolestuivat siitä, kun heidän silmänsä tuntuivat pysyvän auki etenkin Daphnen ajatusten jo muututtua sairastuneemmiksi.
Voisin nostaa ton Emmekä saaneet aamiaista. -virkkeen vielä erikseen esiin, koska se oli mielestäni hurjan tehokas omana kappaleenaan. Se myös tavallaan tuntui tietynlaiselta rajapyykiltä tekstissä: olisivatpa nyt tajunneet lopettaa tuossa vaiheessa. Omenan muuttuminen suussa puunkuoreksi oli myös tosi kuvaava kohta!

Kiitos tästä! (:
I've been to London, seen seven wonders
I know to trip is just to fall

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 148
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #2 : 21.07.2016 21:20:45 »
Tämä on kyllä tosi voimakas ja tummasävyinen teksti. Daphnen ja Pansyn välinen ystävyys välittyy hienosti (he osaavat lukea toisiaan hyvin ja tuntevat toistensa mielenliikkeet), mutta samalla tässä tulee esiin se, miten valmiita he ovat keskinäiseen kisaamiseen ja miten periksiantamaton ja vahvatahtoinen (jopa omaksi vahingokseen) kumpikin on. Pidän todella paljon siitä, miten eri suuntiin Daphnella ja Pansylla kisa lähtee, koska se kuvastaa hienosti heidän luonteitaan, vaikka aiheuttaakin kylmiä väreitä, koska tässä on saavutettu noiden tummien vesien kylmyys, joihin Daphne on ajautumassa.

Daphnelle kisasta ja sen voitontavoittelusta tulee keino ylittää raja, jonka olemassaoloa hän ei ole ennen tiedostanut. Hänestä tulee vahvempi ja pystyvämpi, koska hän hallitsee itseään. Tässä tulee todella uhkaavana tuo palelu ja miten Daphnen "vahvuus" kasvaa, ja miten lopussa on se pieni toivonkipinä, mutta väistämättä pudotus tulee, koska Daphne on jo niin syvällä. Tuo pudotus tulee todella hienolla tavalla, ja tuo miten omena maistuu puunkuorelta on tosi hienosti kuvattu, vaikka siitä tulee hirveän surullinen olo. Pansylle kisa taas on kärsimystä ja hän on helpottunut, kun se päättyy, vaikkei hän haluaisinkaan tappiota hyväksyä. Pidän siitä, ettei Pansy tässä kohtaa huomaa miten erilailla Daphne kisan kokee, koska osa Daphnen tunteista on hänelle itselleenkin yllätys. Pansyn ja Daphen välinen side on tässä hieno, varsinkin kun luihuisten välistä ystävyyttä ei kirjoissa kuvata oikeastaan lainkaan.

Tuo, että Tracey päättää kisan, on hieno kohta. Alkuun luihuistoverit ovat naureskelleet koko kisalle, mutta kun tilanteesta tulee huolestuttava, he myös haluavat laittaa sille pisteen. Pidän siitä, että luihuiset välittävät toisistaan, eivätkä ole mitään ilkimyksiä toisiaan kohtaan, koska heitähän kirjoissa kuvataan vähiten mistään muusta kuin vihollisnäkökulmasta. Nautin aina kun luihuiset esitetään ihmisinä.

Tässä on todella synkkä tunnelma, mutta tämä on myös todella vaikuttava ja hieno teksti. Kiitos tästä. :>
wooooop
Ava: Ingrid

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #3 : 21.07.2016 22:16:36 »
Munis, kiitos kommentista! ♥ Tosiaan, tämä olisi voinut sopia hyvin Voimiinkin, mutta olen jumahtanut liian tiukasti draama-osastoille etten osaa yleensä edes ajatella muita osastoja. Minulla ei ole kauheasti tapana kuvailla miljöötä tai ulkonäköä, koska näen ne niin toissijaisina juttuina. Tässäkin Tylypahkan kuvaileminen olisi ollut mielestäni turhaa, kun kaikilla on kuitenkin omat mielikuvansa siitä, miltä Tylypahka näyttää ja näin. Minulla on (luonnollisesti) erittäin vahvat headcanonit monille luihustytöille, joten itse tiedän, miten he käyttäytyvät ja miltä näyttävät, mutta niitä tulee sitten kuvailtua teksteissä tarpeen mukaan. Kiva kuulla, että tykkäsit syömishäiriökuvailusta ja etenemisestä ja muiden suhtautumisesta! Oon yrittänyt ottaa omiin syömishäiriöteksteihini vähän inhorealistisempaa otetta kuin millä aihetta yleensä käsitellään, koska raadollisia sairauksiahan ne ovat.

Frederica, kiva että tykkäsit tuosta pudotuksesta. (: Tykkään itsekin siitä, miten tässä Daphne ei itsekään huomaa, mitä syömättömyys hänelle aiheuttaa. Tästä näkee, että yksikin väärä kommentti voi laukaista pahan reaktion mielessä, vaikka sanoja ei sitä niin ole tarkoittanutkaan. Surullista. :/ Minäkin tykkään siitä, että luihuisia käsitellään ihmisinä! Näen heidät itse varsin lojaaleina ja omaa joukkoaan puolustavina, vaikka sitä kilpailuhenkisyyttäkin esiintyy. Kiitos kommentista ♥


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 240
  • porngoddess since 2005
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #4 : 02.11.2017 14:08:24 »
Vaihdokkaista hei vain!

Olipa mielenkiintoista, että tämä arpoutui minulle, koska en todennäköisesti muuten olisi tullut lukeneeksi. Silloin harvoin kun jaksan jotakin lukea, luen PWPtä ja höttöä eikä tämä mitenkään aiheeltaan ole sellainen, että olisin kiinnostunut foorumia selatessani. Mutta hyvä, että sain tämän luettavaksi, koska pidin tästä paljon! (Omituinen sanavalinta näin synkälle tekstille.) Kadun vähän, että luin kommentit ennen kuin kirjoitin omani, koska tuntuu, etten nyt löydä mitään uutta sanottavaa.

Syömishäiriöt eivät ole onneksi minulle mitenkään tuttuja, mutta onnistuit tässä kyllä tuomaan hienosti esille sen, miten pienikin asia voi aiheuttaa valtavia ongelmia edetessään liian pitkälle. Tuo olotilan väsähtämisen kuvailu, minä-kertoja ja ulkonäöllisten seikkojen kuvailun puute korostivat tässä sitä itse teemaa loistavasti. Itse käytän niin paljon krumeluureja teksteissäni, että ihailen, miten hyvin osaat kirjoittaa ilman niitä.

Erityisesti pidin tässä tuosta yhteisöllisyyden tunteesta, miten muut ihmiset suhtautuivat heidän kisaansa sen vain jatkuessa aivan liian pitkälle. Ihanaa, että on ystäviä, jotka huolehtivat toisistaan.

En ollut katsonut omaa peilikuvaani hetkeen. Tämä oli hienoimpia virkkeitä ja kiteytti Daphnen suhtautumisen tuntemuksiinsa. Hän näki kyllä, mitä kisa teki Pansylle, ja vaikka se teki hänelle itselleen aivan samaa, hän ei tiedostanut sitä, koska oli niin syvällä jo halutessaan voittaa elämän perusasian.


Onpas mun kommentointitaidot jotenkin ruosteessa. Mutta toivottavasti jotakin sait irti. Tämä oli hyvin kirjoitettu, surullinen kuvaus ahdistavasta aiheesta. Kiitos kun laitoit Vaihdokkaisiin tarjolle!
"hämmentävä pinkki asia, josta paljastuu
lisää kun tuijottaa"

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #5 : 02.11.2017 15:00:17 »
rimps, kiva että tykkäsit, vaikkei tämä ole ollenkaan sellaista, mitä itse yleensä luet! Minä olen itse niin tottunut koruttomaan tekstiini että on hauska kuulla, että joku kiinnittää huomiota esimerkiksi tuohon, etten kuvaile henkilöiden ulkonäköä ollenkaan. En itse sitä niin ajattele, koska sillä ei ole minulle minkäänlaista väliä ja tykkään itse muodostaa omat mielikuvat hahmoista käytöksen enkä ulkoisten piirteiden perusteella. Taitaa olla vähän poikkeava näkökanta.

Niinpä, ystävät auttaa! Myös luihuiset, jotka osaavat olla aivan yhtä lojaaleja ja rakastavia kuin muutkin ihmiset. Suuri kiitos kommentista ♥


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 783
  • Not killing people is really hard.
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #6 : 26.05.2019 01:13:04 »
Ja palkintokommentti numero kaksi! Valitsin tämän, koska tuo yhteenveto ja siihen yhdistettynä varoitukset vaikutti mielenkiintoiselta, tai no, kuinka mielenkiintoiselta syömishäiriö nyt voi vaikuttaa? Mutta siis, u know, semmoiselta tekstiltä joka kannattaa lukea!

Tämä oli oikeastaan aika karua luettavaa. Mistä teinit saavat tuollaisen idean, että hei, ollaan syömättä? Tai ylipäätään, miksi terve teini voisi kokea tarvetta kisata tuollaisesta? No, ehkä kumpikaan tässä ei siihen tapaan ole terve, mutta kuitenkin. Tässä on myös kivasti kuvattu sitä, mitä nälkä keholle tekee: ensin tulee kylmä, sitten kädet alkaa täristä ja pelkästään kynänkin puristaminen tarpeeksi kirjoittamista varten on hankalaa, kun voimia ei ole. Päänsärky. Ja vielä enemmän kylmä. Ja kuinka siitä kisasta äkkiä tulee todella sairasta: on pakko voittaa, ja oikeastaa se syömättä oleminen alkaa jo tuntua hyvältä, vaikka samalla ihan kamalalta. Ja edes omalla hyvinvoinnilla ei ole väliä, kun on vain pakko voittaa ja pakko tuntea olevansa hyvä. Kuka edes on hyvä siksi että ei syö?

Todella surullista se, miten tässä paistaa Daphnesta se, kuinka hän nauttii suorastaan kun pystyy olemaan syömättä. Kun ei ole nälkä, vaikka muuta onkin. No eihän koskaan kun on tarpeeksi nälissään niin varsinaisesti ole nälkä, tai tee mieli syödä... Tyhmä Daphne!

No, nälkä kasvaa syödessä, jos nyt tämän tekstin suhteen voi näin sanoa... Mutta siis pidin tästä ja sait mielenkiintoni (ylläri!) heräämään, ja otanpa seuraavaksi lukulistalle muita Daphnesta ja tästä syömishäiriöstä kertovia tekstejä!
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #7 : 26.05.2019 12:20:35 »
Lau, joo, sanopa muuta, kuka oikeasti voi saada idean siitä, että kisataanpa syömättömyydestä. Ihan perseestä. Mutta itse jotenkin aattelen tämän niin, että Pansylla ja Daphnella on tietynlainen johtajuuskisa menossa, ja sitten Daphnella on vielä hirveästi paineita ulkonäöstä ja muutenkin epävarmuus itsestä rehottaa aivan kympillä. Daphnen nimi piti alunperin olla Queenie, joten näitä ulkonäköpaineita haen erityisesti sieltä.

Joo, keho on varmaan siinä mielessä vähän hassu, että kun pääsee sen tietyn nälkäpisteen yli, keho alkaa ehkä suojella mieltä eikä sitä näläntunnetta samalla tavalla ole? En tiedä, teorisoin tässä :D Mutta siis joo, mulla käy Daphnea sääliksi, voi toista! Jotkun niin pienet asiat voi vaikuttaa niin voimakkaasti jo valmiiksi vähän sairaaseen mieleen (tässä tuo Blaisen kommentti)...

Kiitos kauheasti kommentista ja kiva että tää inspaa lukemaan myös jatkotekstejä <3


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #8 : 25.03.2020 09:12:58 »
Heips! Onnea arpajaisvoitosta <3

Kaikki luihuiset on mun sydäntä lähellä, joten on aina hauskaa löytää uutta luettavaa heistä. Daphne kuitenkin mulle vieraampi, mutta sun daphne on mielenkiintoinen ja osuva. Hyvin tuntuu etenkin sille syömishäiriö sopivan. Kiinnostaa kyllä lukea noita sun muita daphnefikkejä kunhan kerkeän.

Kieli oli tässä kaunista ja erittäin sujuvaa, aivan miellyttävää oli lukea! Herkkiä ja kauniita kohtauksia. Suosikkini, kun pansy näyttää haavoittuvaisuutensa ja nojaa daphneen :3
Kiitos kovasti tästä, oli ilo lukea!

kaaos
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Omena häviöstä || Daphne, S
« Vastaus #9 : 25.03.2020 15:07:32 »
Voi kiitos kommentista, kaaos! Kiva kuulla, että tykkäsit! Toivottavast tykkäät muistakin, jos niihin eksyt :) Daphnesta syömishäiriöisenä oli kiva kirjoittaa, ja oon samaa mieltä, että hänelle se "sopi".


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman