Haalistunut linnake, K-11
A/N~Maailman ympäri: Hollow Bastion. Yhtyeen tuotanto II, Marilyn Manson: Great Big White World.
Se paikka ei todella ollut entisensä. Jos Leon ei muistanutkaan, mikä sen kaupungin nimi oli, niin siitä hän kyllä oli varma, että se oli nähnyt parempiakin päiviä. Tähdetkin olivat pelkkiä pikkuruisia, himmeitä pisteitä. Värit olivat haalistuneet pimeyden vallan alla, tai ehkä Leon ei vain nähnyt niitä kunnolla, koska oli niin hämärää. Koko taivas hänen yllään oli yksi ruumishuone täynnä kuolleita maailmoja, pimeyteen syöstyjä.
In space the stars are no nearer
Just glitters like a morgue
Tietenkään Leonin oma maailma ei ollut mikään poikkeus. Hollow Bastion, kuten Cid oli sen hieman ivallisesti uudelleennimennyt, ei ehkä ollut vielä kadonnut kokonaan, mutta heidän ja sydämettömien lisäksi siellä ei ollut elämää. Sydämettömiä ei oikein voinut laskea elämäksi, ja he olivat luultavasti vain käymässä. Tarvittaisiin ihme tai pari, jotta Sora selviytyisi tehtävästään.
Oli typerryttävää nähdä, mitä lapsuudenmuistoissa onnelaksi muotoutuneesta maailmasta oli jäljellä. Osa Leonista toivoi, ettei hän olisi tullut ollenkaan. He olivat lähteneet sydämettömien saavuttua, hän oli ollut vielä pelkkä Squall, liian heikko auttamaan ketään ja voimaton puolustamaan kotiaan. Enää hän ei ollut heikko, mutta yhtä voimaton pimeyden edessä edelleen. Hän ei kaivannut muistutuksia siitä.
And I dreamed I was a spaceman
Burned like a moth in a flame
And our world was so fucking gone
Raunioina tai ei, Hollow Bastionin hämärät, sydämettömiä pullistelevat kujat ja korkeiden rakennusten varjostamat torit olivat enemmän koti kuin muut maailmat koskaan. Linnake itsessään oli vaarallinen kenelle tahansa, joka uskaltautui sisälle. Sora oli saanut aiemmalla käynnillään tarpeekseen romahtavista lattioista ja ansoista ja kaikesta muustakin. Leon hymähti itsekseen. Siitä valituksesta ei ollut meinannut tulla loppua lainkaan. Hän hyppäsi alas muurilta, jolla oli ympärilleen katsellut, ja lähti kohti nousevia putouksia.
I'm not attached to your world
Nothing heals and nothing grows
Leon muisti ajan, kun oli ollut vasta pikkupoika. Putoukset olivat olleet aivan normaaleja, putoavia putouksia. Nyt ne nousivat pimeyden lumoamina, vesi kulki eri suuntaan kuin luonnonlait määräsivät. Pimeydessä kaikki oli päinvastoin. Leon keskitti kaikki voimansa valon loitsuun, ja hetken ajan vesimassat romahtivat alas sortaen kalliota tieltään, mutta se ei kestänyt kauaa. Heti valon hiipuessa vesi alkoi jälleen matkata ylös. Nousevat putoukset muistuttivat pimeyden vallasta maailmojen yli, eikä Leon viihtynyt sielläkään kauaa.
Because it's a great big white world
And we are drained of our colors
We used to love ourselves,
We used to love one another
Aerithin huolestunut katse kirjastossa ei ollut vastaamisen arvoinen. Leon ei ollut aikoihin välittänyt mistään muusta kuin vihastaan pimeyttä kohtaan, ja osaltaan se viha ajoi häntä syvemmälle pimeyteen. Hän tiesi sen, tiesi, että vajoaisi itsekin, ellei maailmoja erotettaisi toisistaan pian. Leon ei jaksanut välittää. Jos Sora onnistuisi, kaikki korjautuisi itsekseen. Jos tämä epäonnistuisi, he kaikki vajoaisivat pimeyteen ennemmin tai myöhemmin.
Leon halusi vain varmistaa, ettei olisi muiden lähellä silloin. Hän uskoi tuntevansa merkit, kun olisi aika mennä.
All my stitches itch
My prescription's low,
I wish you were queen
Just for today
Ehkä Leon olisi välittänyt, jos maailmasta olisi ollut jäljellä muutakin kuin pölyisiä kirjahyllyjä ja sortuneita salakäytäviä. Valon puutteesta huolimatta kaikki oli haalistunut kirjastossa, josta Leon jatkoi vartiokierrostaan hissikuiluun. Sekin oli ennen toiminut kunnolla.
Leon muisti, milloin hissit olivat seonneet. Se oli ollut hieman ennen pimeyden saapumista. Oli ollut tyttö ja oli ollut noita, joka hallitsi aikaa. Noita oli tappanut tytön ja samalla loitsulla hävittänyt hisseiltä ajantajun. Matka saattoi kestää pari sekuntia tai tunnin riippumatta siitä, mihin hissiin astui ja mihin sillä oli menossa. Leon tunsi sen tytön läsnäolon hissikuilussa aina ajoittain, mutta vain astuessaan hissiin.
In a world so white what else could I say?
And hell was so cold
All the vases are so broken
And the roses tear our hands all open
Leon napautti yhden hissin ohjainta miekallaan, ja sen valo muuttui sinisestä punaiseksi. Se ei ollut mikään tae siitä, että hissi menisi sinne, minne hän halusi, mutta kyllä se mahdollisuuksia nosti. Hän astui metallilevylle ja pysytteli tarkoin sen keskellä. Sydämettömiä oli hisseissä usein, eikä hänellä ollut varaa pudota. Ei hän itse olisi kuolemalla mitään menettänyt, mutta oli olemassa velvollisuuksia.
Ne samat velvollisuudet saivat Leonin pyrähtämään juoksuun kuullessaan kauempana käytävillä huudettavan loitsuja hissin pysähdyttyä. Hän auttaisi Soraa parhaansa mukaan, lopulla ei ollut niin väliä.
"Vau, kiitti, Leon", Sora puuskutti, kun sydämettömät hänen edestään katosivat yhdellä miekaniskulla. "Ne melkein saivat meidät."
"Älä kiitä", Leon kielsi jatkaessaan kierrostaan kuin ei olisi missään vaiheessa auttamaan pysähtynytkään. "Jatka etsintää, muulla ei ole väliä."
Avaimenreiän oli oltava jossain linnakkeen sisällä, Leon oli varma siitä. Joissain osissa linnaa tuntui olevan aavistuksen valoisampaa kuin muualla, vaikkei mitään näkyvää selitystä sille vaikutelmalle ollut. Cid purki parhaillaan seinää kerrosta alempana Soran havaittua sen takana jotain outoa, mutta kaikki paikat oli suojattu taikuudella.
Astuessaan suureen valtaistuinsaliin Leon tunsi niskavillojensa nousevan sitä pahemmin pystyyn, mitä pidemmälle hän käveli. Tyhjä, mustasta kivestä suoraan lattiaan muurattu valtaistuin tuntui sopivan pimeyteen niin hyvin, että sitä oli vaikeaa kuvitella valon aikaan rakennetuksi. Tunteen käydessä sietämättömäksi Leon pyörähti ympäri ja ehti kuin ehtikin nähdä varjoissa piileskelevät varjot. Sydämettömiä. Leon kohotti miekkansa olkapäälleen valmiusasentoon. Siinähän yrittäisivät. Hänellä oli tehtävä, eikä hän antaisi muutaman ilman sieluaan kävelemään unohtuneen kuoren estää itseään. Hänen piti auttaa Soraa. Mitä enemmän sydämettömiä hän tappaisi, sitä vähemmän niitä olisi juoksemassa tämän perään.
Muulla ei ollut väliä.