Title: Pitkäkorvan metsästys
Author: Kahvilarotta
Beta: Eipä ole
Genre: Adventure, Satu
Pairing: Ei
Charas: Misu Tiikeri, Pitkäkorva plus muita.
Rating: S
Summary: Huomenna hän lähtisi metsästämään niitä pitkäkorvia, joista veljet olivat puhuneet.
Disclaimer: Misu perheineen kuuluu Asalle, mutta Pitkäkorva ja muu maailma kuuluu minulle.
Warnings: -
A/N: Tosissaankin siis kyseessä on satu, jonka on minulta tilannut ystäväni Asa. Hän tekeepi tästä päättötyönään Satukirjan kuvituksineen päivineen.
----------
Olipa kerran pieni tiikeri nimeltään Misu. Vaikka Misu olikin hyvin pieni ja sillä oli vanhempiinsa verrattuna hyvin vähän raitoja, sillä oli sitäkin enemmän itseluottamusta. Monet kerrat tuo nuori tiikerinpoika jahtasi siilejä ja muita elikoita pitkässä heinässä ilman minkäänlaista pelkoa. Ainoastaan sarvikuonot ja isommat tiikerit saattoivat hiukan pelottaa, mutta eihän Misu sitä koskaan kenellekään suostunut myöntämään.
Sen isoveljet kertoivat usein tarinoita metsästys retkistään ja Misu kuunteli niitä haltioissaan.
‘’Mitäpä jos minustakin tulisi oikea metsästäjä?’’ se tuumi. Samalla se katseli taivasta ja ennen nukkumaan menoa se päätti jotakin. Huomenna hän lähtisi metsästämään niitä pitkäkorvia, joista veljet olivat puhuneet. Tiikerinpoika ei tiennyt miltä ne näyttivät, mutta veljien tarujen mukaan ne olivat pelottavia ja nopeita. Sellaisen Misu vielä nappaisi ja näyttäisi veljilleen kuka oli tämän perheen rohkein tiikeri!
Aamun valjetessa Misu oli ylhäällä ennen ketään muuta. Ilma oli kirpeä tiikerin nuuskiessa ilmaa ja se tassutteli kostealla maaperällä nenäpystyssä. Se oli menossa metsästämään ja silloin ei sopinut pelätä yhtikäs mitään. Kuitenkin kun koti jäi niin kauas, ettei tiikeri enää nähnyt sitä, sen korvat painuivat päätä vasten. Ehkä Misua ihan vähän pelotti, mutta ei hän sitä palatessaan kertoisi kenellekään. Hän olisi ollut rohkea ja voimakas, kuin oikea ja iso tiikeri konsanaan. Hetken käveltyään se saapui lyhyt nurmiselle alueelle. Sitä peitti isokasa erivärisiä kukkia. Misu ilostui ja lähti hyppimään onnellisena kukkien sekaan. Kuitenkin aina kukkiin osuessaan ne lähtivät lentoon. Misu oli aivan ihmeissään, kunnes yksi kukista istahti sen nenän päälle.
‘’Mi-mikä sinä olet?’’ Misu kysyi kukalta, joka ei ilmeisesti ollutkaan mikään kukka.
‘’Perhonen tietysti’’, kukka vastasi heiluttaen isoja liiloja siipiään. Vai että perhonen, mikä lienee sekin sitten oli, lentävä kukka pikemminkin. Pian perhonen lehahti pois Misun nenältä ja tiikeri juoksi sen perässä.
‘’Mitä sinä oikein teet?’’ Misu huusi sitä ylempänä lentävälle perhoselle.
‘’Lennän’’, perhonen vastasi yksinkertaisesti ja katosi saman tien muiden perhosten sekaan, eikä Misu enää erottanut sitä joukosta.
‘’Olipa kummallinen kukka…’’, Misu tuumi ja jatkoi matkaansa pois ruohikosta.
Matka jatkui kohti varsin karua kivikko aluetta. Siellä ei näyttänyt juurikaan kasvavan edes mitään, ainoastaan kiviä ja tummaa maaperää. Pikkuinen tiikeri oli tottakai peloissaan, mutta se hoki itselleen olevansa turvassa. Pian se saapui pimeännäköisen luolan eteen. Tiikeri hiipi oviaukolle ja kurkisti sisään.
‘’Ha-haloo, onko siellä ketään?’’, tiikerinpoika huhuili luolaan. Vastausta ei kuulunut, joten varovasti Misu astui sisälle luolaan. Kauaa sen ei kuitenkaan tarvinnut kävellä, kun karmivaa kalinaa alkoi kuulua seinistä. Samalla voimistuvaa ja epätasaista tuminaa, joka kaikui luolan seinästä. Misu seisoi paikallaan kauhusta jäykkänä, kunnes hänen katseensa kohtasi kiiltävät silmät pimeässä.
‘’Iiik, pitkäkorva!’’, tiikeri huusi kauhuissaan ja juoksi luolasta ulos sen minkä jaloistaan pääsi. Vasta ulkopuolella se uskalsi hengittää, mutta pian nuo silmät olivat jo luolan suuaukolle. Voi ei, pitkäkorva oli tulossa, eikä Misu voisi tehdä sille mitään. Pieni tiikeri painoi päänsä maata vasten ja hoki itsekseen värisevällä äänellä: ‘’Älä syö minua, älä syö minua, älä syö minua’’.
‘’Hihihii, pelkäätkö sinä minua? Etkös sinä ole tiikeri?’’ pitkäkorva sanoi loikkien pois varjoista. Misu nosti katseensa maasta, eikä ollut uskoa silmiään. Pitkäkorva oli vaaleanruskea, eikä ollenkaan pelottavannäköinen. Nyt Misua oikeastaan hieman nolotti hänen aikaisempi käytöksensä.
‘’En minä pelkää’’, Misu vastasi ja nousi seisomaan ja nosti nenänsä kohti taivasta. Se ei millään suostunut myöntämään häviötään.
‘’Et tietenkään pelkää. Sinähän olet tiikeri!'' pitkäkorva sanoi muka vakavissaan, mutta kuinka ollakaan hän repesi nauruun saman tien. Pieni tiikerin poika laski hiukan nenäänsä taivaasta ja painoi hartioitaan kasaan. Hänelle naurettiin, voi itku. Tilanne täytyisi pelastaa ja Misu kyllä tiesi kuinka todistaa edes perheelleen tehneensä jotain oikein.
''En haluaisi tappaa sinua, mutta jos annat tupon karvojasi niin todistan veljilleni kuinka urhea olen'', Misu sanoi ja koetti näyttää rehvastelevalta. Urhean pikku tiikerin ei silti tehnyt laisinkaan mieli hyökätä noin kiltin otuksen kimppuun.
''Minun karvojani?'', pitkäkorva kysyi hihitellen hieman käpäläänsä. Tiikeri oli hänen mielestään erittäin omituinen tapaus, eikä lainkaan pelottava, niin kuin äiti oli hänelle raitapöksyistä kertonut.
Misu nyökkäsi vastaukseksi ja koetti näyttää mahdollisimman tiukalta. Pitkäkorva vain hihitti edelleen, mutta hihityksen loputtua se loikkasi pois päin tiikeristä.
''Jos saat minut ensin kiinni!'', se huusi loikkien nyt pitkiä loikkia eteenpäin. Pitkäkorvaa hymyilytti valtavasti, kun se kuuli tiikerin juoksevan hänen peräänsä. Näytti kuitenkin siltä, että pitkäkorvan etumatka oli liian kova tiikerille, joten ehdittyään korkeaan heinikkoon se pysähtyi. Olisi aika katsoa minkälainen hajuaisti tiikerillä oikein olisi. Pitkäkorvalla oli suuri työ pidätellä hihitystään, kunnes se huomasi tiikerin olevan aivan hänen lähellään. Misun suureksi yllätykseksi pitkäkorva loikkasikin hänen niskaansa suuren karjaisun kera. Misu ei voinut pidätellä nauruaan pitkäkorvan kutitellessa häntä joka paikasta.
Tämän jälkeen Misu ei edes enää muistanut hetkeen sitä, miksi edes oli pitkäkorvaa jahdannut. Kaksikko kulutti aikaansa leikkien keskenään ja kieriskellen pitkässä heinikossa aina siihen asti, kunnes aurinko alkoi laskeutua mailleen.
Pitkäkorva huokaisi pitkään ja katsoi laskevaa aurinkoa. Hänen olisi mentävä kotiin, tai hänen äitinsä alkaisi ihmetellä. Se käänsi katseensa tiikerin puoleen.
''Eikö sinun äitisi kaipaa jo sinua?''
''Pöh, kyllä minä pärjään yksinkin''
''Vai niin, selvä sitten. Huomenna tässä samassa paikassa keskipäivällä?'', pitkäkorva sanoi naureskellen. Tiikeri nyökkäsi jälleen vastaukseksi ja tyytyväisenä pitkäkorva loikkasi kohti kotiaan. Pian se kuitenkin pysähtyi ja kääntyi vielä katsomaan uutta ystäväänsä.
''Mikä mahtaa olla nimesi? Minua voit kutsua ihan vain Pitkäkorvaksi'', Pitkäkorva sanoi ja odotteli tiikeriltä vastausta. Se näytti miettivän jonkinaikaa, ennen kuin sai mitään suustaan.
''Olen Misu. Misu Tiikeri'', se sanoi ylpeänä. Pitkäkorva hymyili ja nyökkäsi. Sen jälkeen se lähti hyppelemään kohti kotiaan, jättäen tiikerin keskelle heinikkoa.
Misu istuskeli hetken katsellen auringonlaskua, kunnes sekin lähti matkaamaan kohti kotiaan. Se oli unohtanut pyytää Pitkäkorvalta tupon karvoja, mutta huomenna hän varmasti saisi ne.
Kotona hänen äitinsä oli jo odottamassa ja tietysti riehumisesta kurainen tiikeri joutui oitis äitinsä kanssa pesulle. Se kertoili äidilleen ja veljilleen tarinoita siitä kuinka se oli kohdannut suuren pitkäkorvan ja kuinka se huomenna ottaisi sellaisen kiinni. Ei siinä voinut muu perhe muuta kuin nauraa, mutta Misu oli ylpeä itsestään. Vaikka hän ei totuutta paljastanutkaan, niin nukkumaan mennessään hän ajatteli Pitkäkorvaa ja huomista päivää.
Heillä tulisi varmasti olemaan hauskaa.
----------
A/N: En tiedä onko loppu nyt paras mahdollinen, mutta tältä pupu rakkaalta loppui aika.
