Kirjoittaja Aihe: Lupausten lapsi (S, L/J, fiklet)  (Luettu 2862 kertaa)

Räntsäke

  • Vieras
Lupausten lapsi (S, L/J, fiklet)
« : 14.12.2015 17:24:38 »
Nimi: Lupausten lapsi
Kirjoittaja: Ränts
Paritus: Lily/James
Ikäraja: S
Vastuunvapautus: Potter-universumi hahmoineen päivineen kuuluu J.K.Rowlingille, kaukki kunnia hänelle niistä. En saa rahaa tästä.


Lupausten lapsi


”Lily? Joko Harry nukahti?”

Katsahdan äänen suuntaan. James seisoo olohuoneen ovensuussa viininpunaiseen pyjamaan pukeutuneena. Olen tänä iltana syöttänyt Harryn keinutuolissa, koska talo on nyt kauniimpi kuin pitkään aikaan. Jouluun on enää kolme viikkoa, joten olemme koristelleet kuusen, ripustaneet mistelinoksia sinne tänne ja sytyttäneet kynttilöitä jokaiselle ikkunalaudalle. Harry on ihastellut muuttunutta kotia silmät suurina. Aiemmin päivällä hän olisi kovasti halunnut leikkiä kuusta koristavilla, kimaltavilla joulupalloilla, mutta onneksi James keksi hänelle parempaa tekemistä. Harry nautti siitä, kun isä taikoi hänelle värikkäitä savuhahtuvia pyydystettäväksi.

”Nukkuu, joo”, kuiskaan vastaukseksi.

James nyökkää ja tulee olohuoneen poikki keinutuolin viereen seisomaan. Pian tunnen hänen lämpimän kätensä olallani ja nojaan päätäni sitä kohti. Tähän on hyvä jäädä hetkeksi. Harry tuhisee hiljaa unissaan ja imee pikkuista peukaloaan tavalliseen tapaan. James pitää käden olallani ja kyykistyy keinutuolin viereen. Huomaan hänen katsovan Harryä jotenkin kumman surullisesti.

”Mietitkö sinäkin sitä ennustusta?” kysyn hiljaa, ja James nyökkää.

Se on painanut meidän molempien mieltä siitä asti, kun Dumbledore kertoi siitä. ”Se, jolla on voima kukistaa pimeyden lordi, lähestyy… Syntyy niille, jotka ovat uhmanneet häntä kolmasti, syntyy, kun seitsemäs kuukausi kuolee.

Olemme kuulleet ne kauheat sanat ajatuseulan pohjasta, eivätkä ne ole sen jälkeen jättäneet meitä rauhaan. Ja pahimpana kaikista: ”Ja jommankumman on kuoltava toisen kädestä, sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä.”

Miten kukaan saattaa sysätä pienen, avuttoman vauvan harteille vastuun maailman pelastamisesta? Miten kukaan saattaa ajatella, että Harry tuo toivon tähän maailmaan, jota Voldemort pitää kauhun vallassa? Tässä hän nukkuu sylissäni, täysin riippuvaisena minusta ja Jamesista. Ei, en halua ajatella koko asiaa.

”Se oli vain ennustus”, sanon hiljaa. ”Tule, mennään nukkumaan.”

« Viimeksi muokattu: 06.12.2016 20:43:58 kirjoittanut Ränts »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 042
Vs: Lupausten lapsi (S, L/J, fiklet)
« Vastaus #1 : 12.07.2017 23:09:51 »
Oo, olipas erilainen perheteksti näistä! Yleensä on lukenut kaikkea onnellista, jossa kaikki ympärillä vaaniva pahuus on hetkellisesti suljettu pois. Tässä tuo huoli ennustuksesta teki tästä kuitenkin realistisemman ja siksi myös suloisemman. Tiedostetaan mahdollinen uhka, mutta jatketaan silti elämää ja nautitaan vielä enemmän niistä ihanista ja tärkeistä hetkistä.

Tässä oli jotenkin ihana, arkinen ja vähän jouluinenkin tunnelma. Jotenkin saatoin nähdä sieluni silmin Pottereiden kodin ja Lilyn kiikkutuolissa Harry sylissään, awws <3 Myös se, miten Lily nojautui miehensä kosketusta vasten, oli sydäntä lämmittävä kohta. Molempien mielessä varmaan kuohuu kaikenlaiset pahat aavistukset ja pelot. Siksi onkin ehkä helpompi sanoa ääneen vain:

Lainaus
”Se oli vain ennustus”, sanon hiljaa. ”Tule, mennään nukkumaan.”

Eikä antaa pahalle liikaa valtaa, vaikka onhan tuo aivan valtava painonlasti, mahdollisuus siitä, että heidän pieni poikansa saattaa olla pahaenteisen ennustuksen lapsi.

Kiitos tästä suloisuudesta, pidin kovin!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Vs: Lupausten lapsi (S, L/J, fiklet)
« Vastaus #2 : 20.07.2017 17:37:20 »
Hienoa että tämä oli nostettu ylös, sillä nyt tämä kiinnitti huomioni ja luin.
Tykkäsin kovin. Söpö ficcyräinen, johon oli tiivistynyt paljon tunnelmaa,
joulua, kodin lämpöä ja huolta tulevaisuudesta, erityisesti pienen tuhisevan
vauvan tulevaisuudesta.

LoveLuna

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Lupausten lapsi (S, L/J, fiklet)
« Vastaus #3 : 07.08.2017 01:54:19 »
Tykkäsin! Hienosti kirjoitettu ja pystyi kuvittelemaan juuri tuon hetken, kun kaikki on rauhallista, mutta toisaalta taas ei olekaan, koska ennustus kummittelee mielessä.

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Lupausten lapsi (S, L/J, fiklet)
« Vastaus #4 : 11.04.2018 14:50:49 »
Kiitti kaikille kommenteista! Minulla on kestänyt kommenttivastausten kanssa, mutta nyt korjaan tilannetta. :>

Sokru: Kiitos, kiva että pidit! <3 Mä rakastan Potterien perhettä, ja niistä oli tosi kiva kirjoittaa tällaista. Ja joulu jäi vain sivumausteeksi, kun pääpaino oli ennustuksessa.

Fairy tale: Siksi juuri syvälle hautautuneita tekstejä on kiva nostella ylös, kun silloin joku uusi saattaa niihin törmätä. Kiitti sulle, että luit, kommentoit ja vielä tykkäsitkin! <3

LoveLuna: Ihanaa, että tavoitit tunnelman ja hetken, kiitos sullekin kommentista! <3