Okakettu Oih, no Ruijanpoluilla ei taatusti ole häviämässä minnekään! Mie niin nautin siitä, että saan kirjoittaa näistä kahdesta hahmosta ja kaikesta siitä, mikä minua alunperin inspiroi aloittamaan koko tarinan. On ilo kuulla, että ne samaiset asiat herättävät tunteita ja tavoittavat jonkun toisenkin. Kiitos kommentistasi. ♥
Odo Olisin kovin mielissäni, jos nämä kipaleet inspiroisivat sinua kurkkaamaan Ruijanpolkujenkin maailmaan! Toivottavasti löydät tiesi sinne jonakin hetkenä, olet oikein tervetullut. 
Kiitos kommentistasi!
A/N Tämä kipale syntyi tajunnanvirtana kävellessäni alkuillasta kotiin vaaleanpunaisen taivaan alla. Kuu hohki hopeaa vaikka aurinko oli paistanut koko päivän, ja ensimmäiset kevään linnut olivat saavuttaneet näemmä jo meidän Pohjolankin. Tämä osallistuu myös Teelusikan tunneskaala -haasteeseen vapaudella.
2.
Vuonon korkeilta jyrkänteiltä laskeutuvan suuren puron ylitti puinen kaareva silta. Sillan valkoista maalia olivat rappeuttaneet Syöjättären vuodenpuoliskon hyytävät pohjoistuulet ja pistävän terävät lumimyräkät, ja ankarien pakkasten vuoksi sen puiset rakenteet narahtelivat surullisina askelten alla. Villin puron kylmän raikkaat pisarat laskeutuivat sillan kaiteille ja jäätyivät kymmeniksi kimalteleviksi helmiksi.
Neidan paljaat, lumenvalkeat sormet hipoivat lohkeillutta maalia hänen kavutessaan sillalle. Hän seisahtui vierelleni, ja minä katsoin, kuinka hänen pitkät valkoiset hiussuortuvansa karkasivat tuulenhenkäysten mukana hänen punertaville huulilleen. Suortuvien seassa oli kaksi sulkaa, jotka kiilsivät tummien lumipilvien alla.
"En ole nähnyt aikoihin valonpoikastakaan, se on piilotellut iät ja ajat tunturien yöpuolilla Kaamosherran helmoissa. Mutta nyt sen hopeainen valo oli sokaista uteliaat silmäni. Vihdoin minä saatoin tuntea, kuinka se lämmitti sydäntäni leutojen länsituulten lailla ja hyväili talven ruoskimia kasvojani – aivan kuin se olisi kaivannut minua luokseen."
Neidan syvänsinisten silmien katse eksyi harmaalle taivaalle.
Saatoin miltei kuulla, kuinka tytön sydän hakkasi vasten hänen rintaansa. Kesytön sielulintu lauloi hänen sisällään ja se villitsi puron vaahtopäitä entisestään saaden ne tyystin hurmioon.
"Kasvava kuu tuo toivoa kaamoksen keskelle ja tuudittaa Lovimaailmaan kehtoon. Sen hopeasäteet saavat veren kuohumaan suonissa ja sielulinnun irtoamaan kahleistaan – Dure, tiedätkö sinä, miltä se tuntuu?"
Neidan kiihtynyt hengitys karkasi kirkkaina hileinä lumihiutaleiden joukkoon. Pakkanen kimmelsi hänen punertavalla nenällään ja poskipäillään.
"Tuuli tuivertaa lävitsesi ja vie mennessään kaiken sen, mikä tekee askeleistasi raskaita Yggdrasilin oksien varjoissa. Olet kevyt kuin höyhen, vaikka sisälläsi sykkii suuri sydän. Annat tuulen tanssittaa itsesi läpi harmaiden pilviharsojen, joiden kylmät pisarat tuntuvat lempeiltä kasvoillasi. Ukkosherran pauhu saa sinut transsiin, sinua ei pelota. Kurotat siipinesi kohti kipinöiviä aurinkotuulia, kunnes harmaat pilvet muuttuvat talvenvalkeiksi ja heräävät revontulet sädehtivät silmissäsi hiljaisuuden keskellä. Taivaankannen helma on täyttä purppuraa ja hopeainen kuunsirppi houkuttelee sinua luokseen."
Tyttö kääntyi katsomaan minua hitaasti.
Sielulintu lopetti laulunsa ja minä katsoin, kuinka kiiltävä höyhen lennähti tuulen mukana virtaavaan jokeen. Neidan kuiskaus oli hukkua vaahtopäiden kuohuihin.
"Etkä sinä voi pyytää enää enempää."
