Kirjoittaja Aihe: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | draama, femme | osa 5/? 09.2.2018  (Luettu 3752 kertaa)

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Nimi: Tahtoisin vain kuulla äänesi
Kirjoittaja: SparklingAngel
Genre: Angst, drama, romance, femme
Ikäraja: k-11
Paritus: selviää myöhemmin
Varoitukset: Ei ainakaan tällä hetkellä ole
Vastuunvapaus: Omaa käsialaani on
A/N: Osallistuu haasteisiin
Mittanauhallinen tarinoita
ja kuuluu kohtaan "Metri"
sekä aistihaasteeseen
kohtaan "Puuttuva aisti: kuulo", vaikka kuulo ei olekaan vielä hävinnyt. :) Se tulee tässä tarinan edetessä kyllä katoamaan.

//muoks 09.11.2017: Poistin parituksen henkilöiden nimet otsikosta ja alkutiedoista, koska ajattelin sen olevan lukijalle parempi. Tarinassa tulee vastaan kuitenkin useita hahmoja, ja halusin antaa lukijoille mahdollisuuden itse pohtia, mikä tuleva mahdollinen paritus on, enkä paljasta sitä etukäteen :D
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tahtoisin vain kuulla äänesi

Prologi

Kuudesluokkalainen tyttö sinisessä kesämekossaan on kävelemässä juuri kotiansa kohti. Hänellä on juuri päättynyt koulupäivä, eikä se ollut taaskaan Lotan osalta lainkaan onnellinen. Kyynelet ovat tehneet tytön silmistä jo punakat hänen itkettyään yksin koulun vessassa välituntisin ahdistustaan ja pahaa oloaan. Lotan aiemmin kahdella letillä olleet tummanruskeat hiuksetkin ovat aivan sotkussa oppilaiden revittyä häntä niistä.

Kaunis toukokuinen aurinko paistaa suoraan Lotan kasvoihin, kun hän ylittää suojatietä. Auringonpaiste ei kuitenkaan tee tytön olosta yhtään sen parempaa. Päässä ei pyöri tällä hetkellä mitään muuta kuin että hän haluaisi jo olla kotona. Omassa huoneessaan päiväkirjansa luona, joka auttaisi häntä taas purkamaan ajatuksiaan.

Lotan saapuessa kotiin on äiti jo pakkailemassa viimeisiä tavaroita muuttolaatikoihin. Lotta pyyhkii salaa viimeisetkin kyynelet pois, jottei äiti huomaisi mitään.
”Hei Lotta, miten meni koulussa?” äiti kysyy puuhailujensa keskellä.
”Hyvin. Melko rennosti kun viimesiä päiviä koulussa vietetään”, Lotta sanoo tyynesti ja on menossa jo yläkertaan portaita pitkin.
”Etkö ottaisi välipalaa?”
”Otan vähän myöhemmin”, Lotta vastaa ja äiti vastaa asian olevan okei.
”Isäsi on iltavuorossa, tulee vasta kymmenen aikaan töistä”, äiti kertoo.
”Okei”, Lotta huikkaa vielä ennen kuin astuu omaan huoneeseensa sulkien oven perässään.

Lotta istahtaa sängylleen ja hivuttautuu sen reunalle. Sängyn päädyssä on hänen yöpöytänsä, jossa on kolme laatikkoa. Lotta avaa niistä alimmaisen ja ottaa sieltä päiväkirjansa. Kirja on muutoin täysin turkoosi, mutta etukannen keskellä on suuri kultainen nuottiavain ja kannen yläreunassa on tilaa tekstille ”Rakas päiväkirja”. Kirjan nuottiavain kuvastaa hyvin sitä, kuinka tärkeää Lotalle musiikki on. Hän on soittanut viulua jo ensimmäiseltä luokalta lähtien ja hän jatkaisi viulutunteja heti uudessa kaupungissa kesäloman päätyttyä. Lotta ei voisi elää ilman musiikkia, se on mukana hänen jokapäiväisessä elämässään. Hän kuuntelee sitä nappikuulokkeillaan koulumatkoilla ja aina päiväkirjaa kirjoittaessa. Laulamistakin tyttö rakastaa ja on esiintynytkin jo monta kertaa niin koulun juhlissa kuin muissakin. Musiikki on asia, joka tuo Lotalle edes hetkellisesti hyvän mielen.

Lotta avaa päiväkirjastaan viimeisimmän kirjoituksensa ja ottaa seuraavan tyhjän sivun. Kynän tyttö löytää samaisesta laatikosta missä kirjakin oli, ja sitten hän alkaa kirjoittaa.
"Rakas päiväkirja,
tänään oli yhtä surkea päivä kuin aina ennenkin. En kestä kohta enää. En edes tiedä, millaista on saada kavereita tai ystäviä. Olin tänäänkin yksin, kuinkas muutenkaan. Enhän minä eskarissakaan saanut kavereita, aina minut vain jätettiin lopulta yksin kun muut ilmeisesti tajusivat, kuinka tyhmä ja surkea ihminen olen.
Väkivalta jatkui taas tänään. Pari luokkalaistani tyttöä tuli repimään minua hiuksista ja pilasivat siten kampaukseni. Ihme, ettei äiti huomannut sitä – onneksi.
Vaan ei siinä kaikki. Tuo kertomani ei ollut edes mitään verrattuna siihen, mitä minulle on vuosien varrella tehty ja mitä minulle nyt tehtiin. Jotenkin kummallisesti koko koulu tietää muutostani ja tahtoo ilmeisesti mukiloida minut kuoliaaksi ennen koulun päättymistä. Tänään eräs poika kamppasi minut lattialle, jonka jälkeen hän rupesi lyömään minua kasvoihin. Ja vaikka käskin häntä lopettamaan, ei hän tietenkään kuunnellut. Hänen pari kaveriaan tuli potkimaan minua kylkiin ja yksi väänti vasemman käteni taas sijoiltaan ja nyt sitä sattuu aivan älyttömästi. Minua lyötiin ja potkittiin ja olen aivan mustelmilla. Onneksi äitini ei huomannut, vaikka arvasihan hän sen varmastikin. Minuun kohdistunut väkivalta koulussa oli yksi syy siihen, miksi me muutamme pois. Voi että minä odotan muuttamista! Haluan pois täältä Helsingin kauheasta koulusta ja haluaisin olla jo Lappeenrannassa. Toivottavasti saisin sieltä kavereita, ihan oikeita sellaisia. Sellaisia, jotka eivät jättäisi minua heti huomattuaan millainen olen. Haluan sellaiseen kouluun, missä minun annetaan olla oma itseni ja jossa minua kohdellaan kuin ihmistä, ei kuin roskaa.

Psykologilla käyminen ei oikeastaan edes auta ja siksi lopetin sen pari kuukautta sitten. Tämä tunne vain ahdistaa minua joka päivä, kun väkivalta ja kiusaaminen ja syrjiminen ja kaikenlainen haukkuminen jatkuu aina päivästä toiseen. En minä viiltele, en ole koskaan valuttanut omaa vertani. Miksi minä niin tekisin? En koe, että se mitenkään auttaisi. Se auttaisi vain hetkellisesti ja aiheuttaisi vain ikäviä arpia.

Haluaisin, että koulu loppuisi jo. En odota mitään niin paljon kuin sitä, että olisimme jo muuttaneet ja että minulla olisi jo kavereita enkä olisi yksin. Yksinäisyys kaihertaa rintaani aina, enkä kestä sitä enää. En ymmärrä, miten olen voinut kestää sitä jo nämä 6 vuotta. Ehkä pienempänä luulin, että yksinäisyys on normaalia. Se on minun kohdallani kaukana normaalista tai ainakin mukavasta.
Olisipa siskoni täällä. Rukoilen joka ilta katsoen taivaalle, että hän kuulisi minut. Minulla on sinua ikävä, Lauriina. Tule hakemaan minut luoksesi, niin olisin onnellinen."

Lotta sulkee haikeana päiväkirjansa ja laittaa sen takaisin laatikkoon. Sitten hän päättää lähteä alakertaan välipalalle, jonka jälkeen hän pakkaisi viimeisetkin tavarat viimeisiin laatikoihin. Pian olisi muuton aika, ja toivottavasti myös elämä tästä paranisi.
« Viimeksi muokattu: 09.02.2018 01:13:44 kirjoittanut Lunalotta »
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | Lotta/Linda
« Vastaus #1 : 19.11.2015 21:47:48 »
A/N: Hahaa, olempas nopea! Julkaisen jo ensimmäisen luvun, vaikka kukaan ei oo vielä ees ehtinyt kommentoida. :-) Oon ite henkilökohtaisesti hirveän innoissani tästä tarinasta, koska tulee tapahtumaan vielä paljon! (ottaen huomioon että oon myös siinä aistihaasteessa ja tää kuuluu kohtaan puuttuva aisti: kuulo ;)) Mut nyt päästän teidät lukemaan, jos tätä ees joku lukee! Luvun nimi 5/5 mut en keksiny parempaa ;D

1. Luku: Yksinäisyys ja... Lauriina

Maanantai, elokuun seitsemäs päivä ja Lotan ensimmäinen koulupäivä uudessa, Lappeenrannan yläasteessa. Häntä kieltämättä pelottaa ja jännittää. Entä jos kiusaaminen alkaisi sielläkin? Entä jos häntä, hiljaista ja sisäänpäin kääntynyttä katsottaisiin kieroon ja alettaisiin kiusata? Ja entä jos he eivät pidä hänestä sellaisena mitä hän oikeasti on ja alkavat syrjiä häntä ja levitellä juoruja? Ja entä jos kiusaaminen ei täälläkään pysy pelkkänä henkisenä vaan mukaan tulee myös fyysinen väkivalta?

Lotan ajatukset vilisevät siihen malliin, että hänen on otettava aina niin lohdulliset nappikuulokkeensa esiin ja laitettava musiikki soimaan. Koulumatka tulisi kestämään linja-autossa vielä hetkisen, joten hänellä olisi paljon aikaa kuunnella musiikkia ja ajatella.

Vaan eipä musiikkikaan häntä paljoa auta, vaan tuo uusia ajatuksia ja tällä kertaa myös muistoja mieleen sanoillaan.

Mä annan sut pois
mä päästän sut pois vaikka sattuu.
Sä annat mut pois
sä päästät mut pois, kaikkeen tottuu…

Lotta menee mielessään ajassa pari vuotta taaksepäin siihen talveen, kun hän oli neljännellä luokalla ja hänen isosiskonsa kahdeksannella. Se tietty jouluaatto teki joulusta aivan erilaisen, synkemmän. Vaikka Lotta sen jälkeen on yrittänyt iloita joulusta, ei hän siihen enää pystyisi kuten ei hänen vanhempansakaan. Lauriinan kuolema teki joulusta heille surullisen juhlan, eikä sitä ole enää kahteen vuoteen vietettykään.

Koko perhe oli menossa käymään yhdessä hautausmaalla; Lotta ja Lauriina sekä äiti ja isä. Kaikki muut olivat jo ylittäneet hautausmaan lähellä olevan suojatien, mutta Lauriina käveli heitä muita hitaammin ja tuli siksi hieman jäljessä.

Lotta ei kunnolla enää edes muista, miten se kaikki tapahtui. Hän muistaa kuitenkin sen, miten hän kuulee lujaa tulevan auton ja käännähtää juuri sillä hetkellä katsomaan, missä Lauriina viipyy. Se hetki, kun Lotta kuuli siskonsa kovan huudon ja näki tämän iskeytyvän lujaa tulevan auton konepeltiin. Auton kuljettaja ei ehtinyt painaa ajoissa jarrua, jonka takia Lauriina iskeytyi todella kovalla vauhdilla sitä päin. Ja mitä tämä auton kuljettaja teki sen sijaan, että olisi jäänyt auttamaan ja katsomaan mitä kävi? Ajoi vain mahdollisimman nopeasti pois paikalta.

Jokatapauksessa, auton poistuttua paikalta, Lotta juoksee kauhuissaan Lauriinan luo, joka on menettänyt tajuntansa. Ei ihmekään, sillä noin kovan iskun saadessa kuka tahansa menettäisi tajuntansa… Lotta oli kuitenkin huolissaan ja äiti soitti jo ambulanssin.

Muistikuvat alkavat nyt pikkuhiljaa piirtyä yhä selkeämmin Lotan mieleen kappaleen soidessa yhä hänen korvissaan. Lauriina makaamassa sairaalavuoteella, silmät vielä järkytyksestä auki, ja se kauhea tunne, kun lääkäri toteaa Lauriinan tilan olevan kriittinen. Lopullisesti perheen sydän murtui kun he saivat pari päivää myöhemmin kuulla uutisen: ”Lauriina on kuollut.”

Lauriinan kuoltua Lotasta tuntui, kuin hänen sydämestään olisi kadonnut puolet ja elämästään olisi viety merkitys. Lauriina ja Lotta olivat olleet niin hyviä siskoksia toisilleen. Leikkivät aina yhdessä, kertoivat toisilleen kaikki salaisuudet, nauroivat samoille jutuille, kuuntelivat samaa musiikkia. Halasivat joka hetki toisiaan, ja heille tuli toista ikävä vaikka tämä olisi ollut poissa vain pari tuntia. Lauriina oli Lotalle jotain paljon enemmän kuin sisko, hän oli tämän rakkain ja ainoa ystävä. Lauriinan kuoltua Lotta oli kirjaimellisesti täysin yksin. Ei enää ainoastaan koulussa kiusattavana ja yksin, vaan nyt myös kotona. Ovat vanhemmat toki hänelle aina rakkaita, mutta kukaan ei voi tulla hänelle yhtä tärkeäksi kuin mitä Lauriina hänelle oli. Lotasta tuli huomattavasti hiljaisempi, vaisumpi ja sisäänpäinkääntyneempi, eli täysin erilainen kuin se Lotta, joka hän oli Lauriinan vielä eläessä.

Lauriinan kuoleman jälkeen Lotasta on tuntunut todella… tyhjältä, ihan kuin hän olisi paljon avuttomampi ja niin sanotusti orpo. Lauriina oli se, jolle hän pystyi kertomaan kiusaamisestaan ja Lauriina oli aina se, joka häntä pyrki auttamaan ja lohduttamaan. Lauriinan kuoleman jälkeen Lotta on voinut avautua ainoastaan päiväkirjalle, jonka monilla kymmenillä sivuilla on hänen kyynelten sotkemia kirjoituksia hänestä ja Lauriinasta. Lotalla on joka hetki hirveä ikävä Lauriinaa. Hän yrittää lohduttautua iltaisin katsomalla taivaalle ja juttelemalla sille ihan kuin Lauriina kuulisi hänet. Se oli hänen ainoa tapa pitää itsensä edes jollakin tavalla järjissään.

Lotta haluaisi uusia kavereita. Jonkun, jolle puhua, ettei päiväkirja olisi se ainoa. Toki Lotta on yrittänyt tottua, ja hänestä on tullut paljon ujompi ja hiljaisempi ja epäsosiaalisempi, joten ystävien ja kavereiden saaminen on todella vaikeaa kun ottaa myös huomioon hänen kiusaamistaustansa. Mutta silti Lotta kaipaisi jotakuta vierelleen, kaikesta huolimatta. Ei kukaan voi korvata Lauriinaa, mutta Lotta ei halua enää olla täysin yksin. Hän ei kestä sitä yksinäisyyden, surun ja tyhjyyden tunnetta, joka hänessä vallitsee joka päivä ja joka hetki.

Linja-auto pysähtyy koulun pihaan. Lotta ei ole edes huomannut ajankulua eikä edes sitä, että kappale hänen nappikuulokkeistaan on jo ajat sitten päättynyt. Hän yrittää ryhdistäytyä ja pyyhkii salaa silmistä valuneet kyynelet pois ja nousee penkiltään kävellen sitten ulos linja-autosta kiittäen toki ensin kuljettajaa. Nyt hänen täytyisi yrittää keskittyä – onhan tämä hänen ensimmäinen päivänsä koulussa. Yksin.
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Bonniee

  • Vieras
Vs: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | Lotta/Linda
« Vastaus #2 : 25.11.2015 23:37:19 »
Voi ku on kaunis ja surullinen tarina ;-; Ootan jatkoa, haluun tietää, miten Lotalla menee uudessa koulussa.

Anteeks kommentin lyhyys xd

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | Lotta/Linda
« Vastaus #3 : 26.11.2015 12:25:28 »
Bonniee, kiitos kaunis kommentista! Lyhyys ei haittaa, kunhan oli kommentti niin se piristi silti :) Uutta lukua oon jo alotellut kirjottamaan, mutta valmis se ei vielä ole. Toivottavasti jaksat(te) odottaa :)
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | Lotta/Linda
« Vastaus #4 : 25.12.2015 22:59:09 »
A/N: Noniin. Tässä sitä ollaan uuden luvun kanssa, jonka kirjoitin about puolessa tunnissa. Inspis tuli uudelleenluettuani jo kirjoittamani osat ja nyt olen täällä kakkosluvun kanssa! Loppupuolella tapahtuvaan kohtaukseen käytin apuna wikipediaa, mutta epäloogisuuksia paniikki- ja/tai ahdistuskohtauksiin saattaa olla. Toivottavasti silti kelpaa, mulla kun ei ole tällaisista kohtauksista omakohtaista kokemusta. (: Ja anteeksi että tän luvun kanssa on mennyt kauan, mutta tässä se teille on! (:

2. Odottamaton kohtaus

Lotta istuu luokan takimmaisessa pulpetissa, tietenkin yksin. Hän luo vain muutamia nopeita silmäyksiä muihin luokkalaisiinsa, keskittyen sitten taas luokanvalvojan, Jonnan, puheisiin tulevasta lukuvuodesta. Lotasta on koko ajan tuntunut, että suurin osa tuntee jo toisensa ja koulukin vaikuttaa olevan lähes kaikille tuttu. Lotasta tuntuu, että vain hän oli aamulla aivan pihalla siitä, mihin luokkaan hänen olisi kuulunut mennä auditoriossa pidetyn ”alkutilaisuuden” jälkeen. Lopulta hän oli löytänyt tiensä luokkaan luokanvalvojan opastuksella, jolle hän ei ollut uskaltanut sanoa edes kiitosta. Siinä se taas nähtiin: uusi paikka ja uudet ihmiset ovat jotain niin tuntematonta, uutta ja vierasta, ettei Lotta uskalla edes avata suutaan peläten kai kuulostavansa tyhmältä.

Oppilaiden päästessä ruokatunnille Lotta haluaa jäädä hetkeksi istumaan yksin. Ruokalassa olisi nyt niin paljon uusia ja vieraita ihmisiä, että Lotasta on parempi hänen olla hetken rauhassa yksin koulun käytävällä, ettei hän saisi jonkinlaista ahdistus- tai paniikkikohtausta. Uusi koulu on Lotalle jotain niin erilaista, että hän halusi varjella itseään kaikenlaisilta riskeiltä ja vaaratilanteilta.

On hän ennenkin saanut ahdistus-ja paniikkikohtauksia. Ja nimenomaan uusissa, suurissa väkijoukoissa, kun Lauriina ei ollut jostain syystä ollut hänen mukanaan. Lotta ei itsekään osaa oikein selittää, mistä ne kohtaukset oikein tulevat. Paniikki- tai ahdistushäiriötä hänellä ei ole koskaan todettu siitä syystä, että kohtaukset ovat olleet niin satunnaisia. Lotta silti yhdistää ne aina samanlaisiin tilanteisiin ja paikkoihin, että hän itse nyt osaa jo varautua niihin ja välttääkin niitä aina kun siihen voi vaikuttaa itse.

”Hei”, kuuluu hiljainen tytön ääni Lotan oikealta puolelta. Lotta hätkähtää ja kääntää hitaasti tummansinisten silmiensä katseen ääntä kohti.
Järkytys, paniikki, pelko. Lotta ponkaisee pystyyn ja enempiä miettimättä kääntää tytölle selkänsä ja juoksee karkuun. Tätä hän ei olisi osannut odottaa. Ei nyt, ei ensimmäisenä koulupäivänä, ei tänään… Lotta tietää jättävänsä tytön varmasti todella hämmästyneeksi taakseen, mutta hänen on nyt päästävä pois. Ahdistus kourii hänen rintaansa ja sydämentykytys kiihtyy. Lotta tuntee kehonsa alkavan vapista, päässä heittää. Silmissä vilisee ja hetkessä Lotta löytää itsensä lattialta vapisemasta. Hänen hengityksensä epätasaantuu, hänen tekisi mieli huutaa ja itkeä samanaikaisesti. Ympärillä olevat ihmiset eivät kiinnosta häntä nyt yhtään, hän ei edes tiedosta ympärillä tapahtuvia asioita. Ei sitä, että jotkut oppilaat nauravat, toiset lähtevät hämmästyneinä pois, muutama kerääntyy hänen ympärilleen. Hetkessä Lotasta on tullut monen silmätikku hänen itsensä ollessa pahassa ahdistuksen ja paniikinsekaisessa kohtauksessa. Hänen tekisi mieli vain lyödä pää lujaa kivilattiaan, että hän menettäisi tajuntansa. Että kohtaus lakkaisi. Mutta kun hän näkee taas ne platinanvaaleat ja kiharat hiukset, hän lopulta ei voi itselleen mitään ja lyö päänsä lattiaan. Päähän alkaa sattua,lattialla olikin jotain terävää. Jotain kuumaa valuu Lotan takaraivosta, silmissä vilisee mustia pisteitä ja tieto ympärillä olevasta maailmasta katoaa.
« Viimeksi muokattu: 26.12.2015 00:33:04 kirjoittanut SparklingAngel »
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

ceepinja

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | Lotta/Linda
« Vastaus #5 : 08.02.2016 23:49:46 »
Hyvältä vaikuttaa tää tekstin eteneminen, ja lappeenrantalaisena tuli vähän sellainen "LPR MENTIONED TORILLA TAVATAAN" fiilis joten se oli oikein jees :D Lisäksi mulla on serkut Lotta ja Lauri, ja sekin oli jotenkin huvittava sattuma tähän. Paniikkihäiriö löytyy itseltä, tämä tarina siis liippaa läheltä aika monella tavalla... Mikään ei olisi kamalampaa kuin saada kohtaus keskellä koulua. Huhhuh. Ja kohtaus oli kuvailtu ihan aidon oloisesti, propsit siitä. Jään seurailemaan.
T; Maailman sekavin kommentti...

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Tahtoisin vain kuulla äänesi, k-11 | Lotta/Linda
« Vastaus #6 : 28.03.2017 22:43:00 »
ceepinja: hienoa että oot päätynyt tätä lukemaan! :D Uusia lukijoita on aina kiva saada, vaikka tähän uuden luvun julkaisuun menikin ikuisuus. Ja apua, Lappeenrantaa en itse tunne kovinkaan paljoa, joten googletuksella sitten menee, jos/kun pitää joitain Lappeenrannan katuja tai paikkoja mainita :D Ja oho mikä sattuma noiden nimien kanssa! Lotta on mun mielestä ihana nimi :3 Paniikkihäiriö ei ole itselle henkilökohtaisesti tuttu, mutta tiedän yhden ihmisen jolla se on/on ollut, ja googletus auttaa minua tässäkin asiassa :D Vielä on kyllä pärjätty ihan omalla järjenkäytöllä ja tietämyksellä, mutta katsotaan. Ehkä se oi niin rakas google auttaa taas kirjoittajaa :D Kivaa et jäit seurailemaan ja anteeks et tän julkasussa kesti turkasen kauan!

A/N: Mitä. Yli 1000 lukukertaa? Joo joo, osa voi olla vaan jotain hakukoneiden selauskertoja, mutta silti. Oon mä silti ylpeä, koska kyllä siitä täytyy osa olla ihan oikeita lukijoitakin. Kiitos kaikille ketkä ootte tätä lukeneet ja anteeks et tän uuden luvun kanssa kesti. Mutta odotus palkitaankin sitten pidemmällä luvulla, tää on wordissa kolme sivua. Päästään taas aika paljon Lotan pään sisälle, vaikkei tässä muutoin paljoa tapahdukaan.

3.   Sairaala

Lotta ei jaksa avata silmiään. Hänen päätänsä jomottaa, ja ajatukset ovat aivan sekaisin. Lotan täytyy hetki miettiä, mitä on oikein tapahtunut, ennen kuin muistaa koulussa sattuneen tapauksen. Hän oli nähnyt lähes täysin samannäköisen, tuntemattoman tytön kuin Lauriina ja säikähtänyt. Tytön näkeminen oli saanut Lotassa aikaan jälleen sellaisen inhottavan ahdistuksen ja paniikinsekaisen kohtauksen, joita hän yrittää nimenomaan välttää mahdollisimman paljon.

Näin jälkeenpäin mietittynä Lottaa hieman hävettää oma reaktionsa. Miten hän oli voinut säikähtää vierasta tyttöä, joka vain muistutti harvinaisen paljon Lauriinaa? Oliko Lotta sillä hetkellä ajatellut Lauriinan sittenkin olevan elossa, vaikkei se voinut olla mahdollista? Vai oliko Lotta kuvitellut, että Lauriina olisi ilmestynyt hänelle jonkinlaisena näkynä tai haamuna? Hullua. Mutta minkä sille enää näin jälkeenpäin mahtaa.

Lotta tutkii tarkemmin olotilaansa ja ympäristöään. Hän makaa mitä ilmeisimmin sängyllä, ja kun Lotta nostaa hieman päätään tunnustellakseen takaraivoaan, huomaa hän siellä olevan muutamia tikkejä. Hän on ilmeisesti onnistunut typerällä päänkolautuksellaan aiheuttamaan hieman isomman haavan päähänsä, mitä oli tarkoitus.

Seuraavaksi Lotta kuulostelee ympärillä kuuluvia ääniä. Joku aikuinen, ilmeisesti lääkäri tai hoitaja, juttelee hänen äitinsä kanssa. Mutta kolmas, nuoren tytön ääni on Lotalle vieras. Avatessaan silmänsä ja vilkuillessaan ympärilleen Lotta hätkähtää tahtomattaan: se Lauriinaa muistuttava tyttö istuu hänen vuoteensa oikealla puolella ja juttelee lääkärin kanssa.
”Hei”, tyttö sanoo heti huomatessaan Lotan katseen. ”Ajattelin tulla katsomaan sua tänne, kun ilmeisesti mä aiheutin sun… Paniikkisi”, tyttö sanoo hetken mietittyään oikeaa sanaa. ”En tiedä miks sä sellaiseen paniikkiin menit, mutta jos se johtui musta jotenkin, niin oon pahoillani. Ja mun nimi on muuten Ella”, tyttö vielä esittäytyy lopuksi. Sentään ei ollut Laura tai Riina.

Ujous ja pelokkuus pyrkivät estämään Lottaa vastaamasta tytölle, mutta saa hän silti sanottua edes jotain:
”Okei. Mun nimi on Lotta. Ja ei se mitään, sä vaan muistutit yhtä läheistä, kuollutta ihmistä”, Lotta vastaa. Kerrotaan nyt koko totuus, niin vältytään uteliailta jatkuvilta kyselyiltä.
”Ai, mä olen pahoillani”, Ella sanoo myötätuntoisena. Lotta nyökkää, ja nyökkäyksen lisätessä jomotusta laskee päänsä tyynylle. Hän on toisaalta ylpeä itsestään, että on saanut sanottua tytölle edes pari sanaa. Jotain edistystä sentään, vaikka hän ei ole enää moneen vuoteen puhunut muille kuin vain opettajille. Mutta ehkä tuo tyttö voisi olla hänelle apukeino päästä ulos tekemästään kuoresta ja hän voisi ehkä saada ystävän. Mikäli hänen ahdistus, paniikki, ujous ja epävarmuus vain sallisi sen. Siihen voi mennä aikaa, mutta Lotta on valmis yrittämään. Ehkä, tai sitten ei. Tällä hetkellä hän ei jaksa ajatella sitä. Ehtisi sitä myöhemminkin.

”Voisitko ystävällisesti kertoa nyt mitä oikein tarkkaan ottaen tapahtui?” Lotan äiti kysyy hieman säikähtäneellä äänellä, eikä ihmekään. On varmasti todella mukavaa kuulla kesken työpäivän oman tyttärensä joutuneen sairaalaan, vaikkakin nyt kyseessä olikin vain tajuttomuus ja haava päässä. Lottaa silti hävettää se tosiseikka, että sen sijaan että olisi vain hetkeksi menettänyt tajun ja päässyt siten pois ahdistavasta tilanteesta, onnistuu hän aiheuttamaan itselleen tikkausta vaativan haavan takaraivoonsa! No, tietääpähän Lotta ensi kerralla olla tekemättä samaa virhettä uudestaan.

Lotta kertoo äidilleen tapahtuneen: kuinka hän oli koulussa nähnyt juurikin tämän Ellan ja säikähtänyt häntä toden teolla tajutessaan, että hän näytti hyvin paljon Lauriinalta. Lotta sanoo nolona ahdistuneensa ja menneensä paniikkiin siitä silloin, vaikkei mitään oikeaa syytä olisi ollut. Sitä hän ei kuitenkaan sano, että hän oli ehkä saattanut mahdollisesti ajatella silloin Lauriinan palanneen elävänä hänen luokseen. Se jos mikä kuulostaisi hullulta, ja Lottaa nolottaa se niin paljon ettei hän sitä halua sanoa ääneen.

”Ensi kerralla et sitten tee tuollaisia häthätää keksittyjä iskuja lattiaan, olisi voinut sattua pahemminkin!” hänen äitinsä marmattaa, mutta kuitenkin lempeyttä äänessään. Lotta on kiitollinen, että äiti ymmärtää tilanteen eikä rupea negatiivissävyisesti saarnaamaan. Ehkä hänen äitinsä tajuaa, että Lottaa nolottaa itseäkin mokoma päähänpistonsa.
”Pääsenkö mä kohta kotiin?” Lotta kysyy sitten mieltä askarruttavan kysymyksen. Hänen täytyisi päästä kirjoittamaan päiväkirjaan tapahtuneesta ja Ellasta.
”Aivan kohta, kunhan lääkäri tulee”, Ella vastaa Lotan äidin puolesta hymyillen. ”Haluaisitko muuten olla mun kaveri? Voitais tutustua enemmän ja silleen, kun vaikutat musta niin mukavalta.”

Siinä tuli se kysymys, jota Lotta ei juuri nyt olisi jaksanut ajatella. Ella on Lotalle vielä lähes tuntematon, eikä Lotta tiedä uskaltaako hän vielä sanoa voivansa tutustua Ellaan. Se vaatii kuitenkin todella paljon Lotan henkisiä voimia ottaen huomioon sen, että Lotta on monta vuotta arkaillut sosiaalisia tilanteita ja ihmisiä, ollut sisäänpäin kääntynyt ja epävarma jopa itsestään.
”En mä tiedä”, Lotta päättää sanoa totuudenmukaisesti. ”En mä edes vielä kunnolla tunne sua.”
”Ai”, Ella sanoo hieman harmistuneena. Onnistuit sitten pahoittamaan hänen mielensä, Lotta sättii itseään mielessään. Mutta toisaalta minkä hän sille mahtaa, että tarvitsee aikaa.
”En mä sitä pahalla tarkoita. Mä vaan en voi heti suoralta kädeltä sanoa, voinko olla sun kaverisi ja tuleeko meillä synkkaamaan ja menemään hyvin. Mä tarvitsen siihen paljon aikaa, ja toivon et sä ymmärrät sen”, Lotta päättää selittää, ettei Ella luule hänen pitävän tätä jotenkin tyhmänä tai huonona ihmisenä. Siitä ei ole kyse, vaan Lotta ihan oikeasti tarvitsee vain aikaa ajatuksilleen ja kuoresta ulos tulemiselleen.
”Okei, mä ymmärrän”, Ella myötäilee, vaikka Lotasta hän kuulostaa silti hieman pettyneeltä.

Sairaalasta kotiin päästyään Lotta rientää heti huoneeseensa ja ottaa tottuneesti alimmasta yöpöydän laatikosta turkoosin päiväkirjansa. Hän kirjoittaa siihen koulussa tapahtuneesta ja käynnistään sairaalassa. Loppuun hän kirjoittaa vielä mietteitään Ellasta.

”En oikein tiedä, mitä Ellasta pitäisi ajatella. Hän voisi ehkä olla se minun kauan kaipaamani ystävä, mutta en tiedä. Tuntuu, että se veisi ihan hirveästi aikaa että voisin luottaa häneen ja päästää hänet lähelleni. Olen kuitenkin ollut niin kauan yksin ajatusteni kanssa, en ole tottunut enää pitkään aikaan puhumaan toisten kanssa ja jakamaan ajatuksiani muille kuin päiväkirjalle. En oikein tiedä, osaisinko jutella hänen kanssaan kaikesta. Entä jos olemme luonteiltammekin täysin erilaisia? Ella vaikuttaa niin energiseltä ja hyväntuuliselta, kun taas minä olen hiljaisempi ja tarvitsen myös omaa rauhaa, jotta voin kasata ajatuksiani. Toisaalta Ella voisi ehkä auttaa minua paljon nimenomaan sen oppimisessa, miten ollaan muiden ihmisten kanssa. Ja ehkä minä ajan kanssa löydän taas sen iloisen ja puheliaan minäni, joka katosi Lauriinan kuoleman jälkeen. Kuka tietää. Pelottaa silti, että tuotan Ellalle pettymyksen. Entä jos ystävyytemme ei toimikaan ja vetäydynkin taas kuoreeni kun raotan sitä ensin hänelle? Minua ihan oikeasti pelottaa enkä tiedä, mitä tehdä. Tarvitsen aikaa tähän kaikkeen tottumiseen. Ehkä minun kuitenkin täytyisi huomenna olla Ellan kanssa enemmän ja katsoa, miltä se tuntuu. Olen kuitenkin jutellut hänen kanssa vasta parin keskustelun verran, ja minulla on hänestä vain pintapuolinen kuva.

Huomenna minä juttelen hänelle. Tapahtui mitä tapahtui.”
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
No täällähän minä! Lukemassa femmeä ja angstia. Minä slash- ja fluffyaddikti. Mutta seura tekee kaltaisekseen ja on hyvä päästää välillä irti kangistuneista kaavoista ja lukea muutakin. Varsinkin, kun tämäkin nappasi mukaansa. Femmeähän tässä ei vielä millään tavalla ollut, mutta sekin kyllä nykyään menee, kun oot mut siihen totuttanut hyvin. :D Kyllä tällainen kaiken siirapin ja parisuhde draamailun rakastaja tarvii joskus angsti luettavaakin. Etten sentään saa sokerin yliannostusta. ;) (mitämitämitä, kuka eksyi taas kommentissa ihan sivupoluille? Ai, en mä tietenkään...)

No joo, sitten asiaan. Täytyy sanoa, että oli prologin ja vikan luvun välillä huomattavissa kehitystä kirjoitustaidossa, mutta mikään luku ei ollut huono. :)
Lottaa kävi niin sääliksi, kyllä koulumaailma on julma ja hieman erilaisia kiusataan aina. Lapset aloittaa niin nuorena erottelun. Tytöt varsinkin! Jo päiväkodissa alkaa "ei leikitä ton kanssa" jutut. Kamalaa, mihin tää maailma menee ja miten ihmiset oikein kasvattaa lapsiaan! Itse pyrin opettamaan suvaitsevaisuutta ja et ihmiset on erilaisia ja se on okei. Oikeasti kauhistuttaa ajatus pistää oma lapsi joskus kouluun, kun ikinä ei voi tietää miten siellä menee. Onneksi siihen on vielä vuosia. (Keskity olennaiseen taas Dokumentti...)

Lauriinan kuolema on varmasti ollut Lotalle iso menetys ja vaikuttanut kaikkeen, koko tytön elämään. En voisi itse edes kuvitella miltä tuntuisi menettää sisarus noin, hyi!

Paniikkikohtaukset on hirveitä, hyihyihyi. Itse kärsin painikkikohtauksista, vaikka ei mulla vuosiin olekaan niitä ollut, niin muistan kuinka kamalia ne oli. Ihan hyvin olit onnistunut kohtauksen kuvailemaan, mulla tunne on lähinnä se, että kuolen just siihen paikkaan. Hengitys ei kulje ja sydän hakkaa ulos rinnasta, siltä se tuntuu. No joo, mut silti hyvin kuvailtu, jos ei itse ole sitä ikinä kokenut.

Ella vaikutti mukavalta. Lotta vähän käyttäytyi tökerösti, vaikka sen kyllä ymmärtää, jos ei pitkään aikaan ole ollut kaveria tai mitään. Onkohan Ellalla koulussa jo ystäviä vai onko hänkin uusi? Noh, eiköhän se selviä vielä. :D

Jään odottamaan jatkoa. :)
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Dokumentti: kiitos sinä ihana kommentista! Joo, mua toisaalta hävettää noi ekat luvut, kun ne on laadultaan niin erilaisia ja ehkä omasta mielestäni huonompia ku mitä toi kolmas. Mutta enköhän mä kestä, ainaki voin kirjottaa nyt parempia lukuja jatkossa kuin ne :D
Jep, Lottaa käy niin sääliksi. KOulumaailma osaa olla niin julma, mutta toivotaan et sieltä tulee se valonpilkahdus hänenkin kohdallaan (:
Hyvä jos onnistuin paniikkikohtauksen kuvailussa, jee oon osannut jotakin :D Noihin sun kysymyksiin saadaan kyl tulevaisuudessa varmasti vastauksia jossain vaiheessa, kun Ella on kuitenkin niin uusi hahmo niin pitää siitä tietoja ripotella että voi sen paremmin tuntea. Lotta käyttäyty tosiaan vähän tökerösti, mutta pistäsin sen itse sen piikkiin mistä sulle jo eilen mainitsin, eli kun sosiaaliset taidot on ollut jo niin pitkään huonoja ja käyttämättömiä, niin ei sitä yhtäkkiä välttämättä voi hyvin ihmisten kanssa toimiakaan. Mutta eiköhän sekin ajan kanssa!
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
A/N: No nyt ei sentään mennyt yli vuotta, vaan vähän reilu kolme kuukautta! :D Jaiks, tää tarina on ihana kirjoitettava, mutta tuntuu että sormet kehittelee aina vain uusia juttuja mun päänmenoksi ja mun kymppilukuun tarkoittamat tapahtumat tapahtuukin luvussa kolmekymmentä. No mutta, ilo tätä on kirjoittaa joten mikäs siinä. Pointti oli, että tää nelosluku odotti kauan inspiraatiotaan, kun en oikein tiennyt että miten tästä nyt jatketaan. Mutta nelosluku kirjoitti itse itsensä tässä parin päivän aikana ja tässä se nyt on! Päästään taas tutustumaan Ellaan vähän paremmin ja Lotta alkaa saada vähän ehkä jopa itseluottamusta :3 Olkaatten hyvät! Ps. Päätin että lukujen on vähintään oltava kolme sivua, ja tää on vähän reilu kolme sivua :D Ja luovun tulevaisuudessa teksteissä lukujen otsikoinnista, koska taivas miten se osaa olla vaikeaa. Mutta koska oon nimennyt tässä tarinassa luvut aikaisemminkin, niin en sitä kesken voinut jättää.

4.   Ella

Toisen koulupäivän aamuna Lotta löytää jopa omin avuin luokanvalvojansa luokkaan. Hänelle tulee siitä huojentunut olo – edes jotain tehty tänään jo oikein ja onnistuneesti! Lisäksi Ella istuu Lotan vieressä jälleen takapulpetissa (Lotta oli itse jopa mennyt Ellan viereen), joten ehkä tästä päivästä tulee hyvä ja onnistunut kaikilta osin. Lottaa oli vielä linja-autossa jännittänyt ja hän oli epäröinyt tekeekö oikein päättäessään jutella Ellalle, mutta ottaen huomioon hänen ystävänkaipuunsa, on Lotta päättänyt uskaltautua jutella Ellalle lisää. Eihän se tarkoita, että hänen täytyisi puhua muille luokkalaisilleen. Ja ainahan ihmiset voivat muuttua, ehkä hän saa kerättyä rohkeutta ja voi raottaa Ellalle kuortaan. Ehkä Ellan avulla hän löytäisi taas sen oman, hilpeän ja puheliaan itsensä. Lotta ei uskalla toivoa liikoja, mutta yrittää silti olla varovaisen positiivinen ajatellessaan niin. Hän uskoo, että jos Lauriina eläisi, tämä kehottaisi Lottaa tekemään juuri niin, kuten hän on suunnitellut tekevänsäkin: jutella Ellalle ja antaa tälle edes mahdollisuus.

Lotta yrittää saada katsekontaktin Ellaan ja tämän saadessaan väläyttää tälle pienen hymyn. Ellan silmiin syttyy iloista pilkettä ja hän hymyilee Lotalle takaisin. Lotan sydämessä sykähtää, ja hänestä tuntuu jälleen onnistuneelta. Hän on voittanut oman ujoutensa edes hetkeksi ja uskalsi hymyillä toiselle!
”Mennäänkö yhessä syömään?” Ella kuiskaa kysymyksen Lotalle opettajan pitäessä taukoa puheessa. Lotta empii hetken. Häntä pelottaa hyvin paljon suuret väkijoukot ja koulun ruokalassa ihmisiä vilisisi kymmenittäin. Hän ei haluaisi ottaa samanlaista riskiä siitä, että saisi taas jonkinlaisen ahdistuskohtauksen. Mutta ehkä Ellan läsnäolo toisi hänelle jonkinlaista turvan tunnetta? Hei, Ella on sinulle tuntematon! Sinun pitäisi pelätä häntä yhtä paljon kuin muitakin, yrittää Lotan mieli hänelle sanoa. Mutta hän vastaa silti Ellalle myöntävästi. Syteen tai saveen, eihän sitä muuten voi tutustua kehenkään jos ei tämän kanssa aikaa vietä edes hetkeä. Ja oppitunneilla pitää keskittyä opettajan puheeseen. Tämän ajatuksen tullessa Lotan mieleen hän kääntää katseensa – ensin hymyiltyä Ellalle – takaisin opettajaan ja keskittyy tämän jatkaessa selitystään tulevan viikon ohjelmasta. Lotta on ottanut ensimmäisen askelen niin luonteensa ja pelkojensa voittamiseen kuin Ellan kanssa tutustumiseenkin. Ja päivä jatkaa onnistumisen jatkumoaan.

Oppitunnin päättyessä opettaja jakaa oppilaille vihkot, joihin on listattu koulun tarvittavat yhteystiedot sekä informaatiota koulusta ja tulevista tapahtumista. Lotta pakkaa vihkon reppuunsa ja katsoo kysyvästi Ellaa. Kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta he lähtevät luokasta yhtä matkaa ja etsivät välitunnin ajaksi istumapaikan käytävällä sijaitsevilta penkeiltä. Homma osoittautuu hieman vaikeaksi, sillä vaikka kello oli juuri vasta soinut oppitunnin päätteeksi, on iso osa penkeistä jo varattu jonkin luokan toimesta.
”Noilla 9D-luokan oppilailla on loppunu tunti varmaan jo vartti sitten”, Ella sanoo ja tuhahtaa huvittuneesti. ”Niiden luokanvalvoja ei kestä niitä, ja ihan syystäkin. Toi luokka on täl hetkel yläasteen pahin luokka eikä sitä kestä oikein kukaan, ja ilmeisesti ne on taas päässy vartin aikasemmin tunnilta, kun opella on menny hermot”, Ella selittää ja naurahtaa päälle. Lotta naurahtaa itsekin. Vai että pahin luokka.

Kun he vihdoin löytävät vapaan istumapaikan, Ella ottaa istuuduttuaan jonkin vihkon esiin repustaan.
”Mikä toi on?” Lotta kysyy.
”Mun lyriikkavihko”, Ella kertoo. Lotan sydämessä sykähtää taas, tällä kertaa innostuksesta. Onko Ellakin kiinnostunut musiikista? Ei huono juttu laisinkaan!
Lotta hymyilee innostuneesti. ”Oi, sä siis osaat säveltää!”
”Nääh, lähinnä kirjoitan laulun sanoja”, Ella sanoo vaatimattomasti hymyillen. ”Mä en oikein osaa tota sävellyspuolta, sanoitukset on enemmän mun heiniä.”
”Sä siis tykkäät musiikista? Laulatko sä tai soitatko jotain?” Lotta utelee ja hänestä tuntuu siltä, että jos ihmiseen tutustuminen käy häneltä nyt jo näin luonnollisesti, ei menisi kauaa kun hänellä olisi useampikin ystävä. Tai ainakin hänestä ja Ellasta voisi hyvin todennäköisesti tulla hyviäkin ystäviä, kun heillä näyttää löytyneen yhteinen sävel. Kirjaimellisesti.
”Mä oon soittanu pianoa nelosluokasta asti, eli neljäs vuosi on just alkamassa. Laulaakin tykkään, mutta eniten suihkussa tai yksin kotona”, Ella sanoo ja he nauravat yhdessä.
 ”Mä taas oon soittanu viulua jo ensimmäiseltä luokalta lähtien”, Lotta päättää kertoa. ”Laulaakin rakastan, en tosin oo käyny tunneilla, mutta oon esiintyny sekä soittamalla että laulamalla.”
”Vau! Osaatko sä itse sitte säveltää?”
”Osaan, ja oon tehnytkin joitain omia kappaleita, mutta niitä en oo ikinä julkisesti soittanut.”
”Mut hei, aivan mahtavaa! Mieti nyt! Jos sä osaat säveltää ja mä sanottaa, niin mehän voitais ruveta tekemään yhdessä biisejä!” Ella intoilee, ja Lotan täytyy myöntää idean kuulostavan varsin houkuttelevalta. Onhan hän haaveillut jo pitkäänkin laulajan urasta, mutta ei ollut koskaan ajatellut sen saavan tulta alleen.
”Miksei”, Lotta vastaa hymyillen. He ovat tunteneet Ellan kanssa vasta pari päivää, mutta tällä hetkellä hänestä tuntuu siltä, että hän ei tee elämänsä virhettä, vaan elämänsä parhainta päätöstä. Hän haluaa olla Ellan ystävä. Ja nyt hän on siitä varma.
”Haluisitko muuten mun numeron? Niin voitais jutella kouluajan ulkopuolellakin”, Ella ehdottaa. Lotta suostuu ja ojentaa kännykkänsä, jotta Ella voi näpyttää siihen hänen numeronsa. Ella kirjoittaa nimensä ja numeronsa ja tallentaa sen Lotan yhteystietoihin.
”Kiitti”, Lotta kiittää ottaessaan puhelimensa takaisin. Hän laittaa Ellalle WhatsAppissa viestin ja Ella tallentaa vuorostaan hänen numeronsa puhelimeen.
 ”Seuraava tunti alkaa, se taitaa olla matikkaa”, Ella miettii kellon soidessa tunnin alkamisen merkiksi. Ella laittaa tällä kertaa tarpeettomaksi osoittautuneen lyriikkavihkonsa takaisin reppuun ja he nousevat ylös penkeiltä matkatakseen tunnille. ”Mä en oo ikinä tykännyt siitä aineesta, entä sä?”
”En mäkään”, Lotta sanoo nyreissään ja tytöt kiroavat matematiikan alimpaan helvettiin samalla, kun kävelevät matematiikan luokan luokse odottamaan tunnin alkua ja elämän pisimpiä minuutteja.

Kun aamun neljä oppituntia ovat kuluneet – luokanvalvojan tunti, matematiikan tuplatunti sekä englannin yksöistunti – ja on aika mennä syömään, ei tyttöjen edes tarvitse kysyä toisiltaan, kun he jo tietävät menevänsä yhdessä syömään. Lotta kyllä hieman epäröi ahdistuksen pelossa, mutta päättää luottaa Ellan seuraan ja toivoo sen tuovan turvallisuuden tunnetta, ja että ahdistus väistyisi.

Kun tytöt astuvat ruokalan ovista sisään, alkaa Lottaa silti hieman epäilyttää hänen tuntiessa aavistuksen tulevasta jännityksestä. Kädet tuntuvat hikoavan jo pelkästä ajatuksestakin, että samassa tilassa olisi monia kymmeniä ihmisiä häntä tuijottamassa. Monia kymmeniä ihmisiä, jotka voivat tuijottaa, osoitella tai haukkua häntä. Lotalle tulee pieniä paineita: hän ei saisi tehdä mitään väärää tai tyhmää, tai muuten koko ruokala varmasti raikuisi naurusta hänen pilkakseen. Häntä alkaa hermostuttaa, ja vaikka hän ei sitä halua, syke alkaa kohota hitaasti mutta varmasti. Miksi hän ei kertonut Ellalle satunnaisista ahdistus- ja paniikkikohtauksistaan? Olisi ehkä pitänyt, mutta jälkiviisaus ei nyt auta. Ella katsoo häntä kysyvästi, kun Lotta on huomaamattaan pysähtynyt paikoilleen ruokalan eteiseen. Hän päättää yrittää koota itsensä ja naurahtaa hermostuneesti jatkaen matkaa eteisestä sisälle ruokalaan.

Ruokajonoon mentäessä Lotta on saanut itsensä jo jotenkuten kasaan. Ehkä sitä ahdistusta ei tulekaan, toivottavasti ei. Hän on silti hieman jännittynyt ja hokee itselleen ’älä katso tai edes ajattele muita ihmisiä’, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

Kun Lotta ottaa ruokailuvälineitä, hän onnistuu tiputtamaan haarukan lattialle käsien hieman täristessä ja ollessa hiestä nihkeät. Lottaa alkaa välittömästi punastuttaa ja häntä hävettää, kädet ovat entistäkin nihkeämmät. Syke kohoaa jälleen, ja Lotta aavistaa ahdistuksen tekevän tuloaan. Älä katso muita, älä edes ajattele sitä ihmismäärää! Eivät ne varmasti edes huomanneet…
”Etkö sä ruipelo nyt saatana osaa pitää edes haarukkaa kädessä”, poika Lotan vasemmalta puolelta sanoo ilkkuen. Se oli viimeinen tikki, ja Lotta heittää vaistomaisesti tarjottimen välineineen menemään. Adrenaliini virtaa hänen suonissaan hullun lailla, hänen on päästävä tästä tilanteesta pois. Kuumat kyynelet ryöpsähtävät Lotan silmistä, eikä hän ehdi kuulla Ellan hämmästynyttä kysymystä ”Minne sä meet?” kun hän on jo juoksemassa ruokalasta ulos itku kurkussa.
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
A/N: Huuuu, menihän siinä seittemän kuukautta ennen kuin sain uuden luvun aikaiseksi. Mutta tässä se nyt on; tätä oli vähän hankala kirjoittaa tietyistä syistä (muunmuassa siksi, että yritin pitää tän realistisena ja kaikkea muuta), mutta tässä se nyt on. Vähän draamaa luvassa ;) niin ja hei, yli 1500 lukukertaa! Mahtavaa! :3
-----------------------

5.

Lotta juoksee suoraa päätä ruokalan ovista ulos vältellen ja väistellen vastaan tulevia ihmisiä. Hän ei kiinnitä huomiota näiden kysyviin katseisiin tai ilkeisiin ”älä töni”-tokaisuihin, vaan juoksee adrenaliinin virratessa hänen suonissaan päättömästi pitkin koulun pihaa. Ulkona on alkanut sataa, ja itkukin tekee tuloaan. Vallitseva sää ja paniikki aukaisevat Lotan kyynelkanavat, ja sadeveden sekaan sekoittuu suolavettä. Lotan koko keho tärisee ja hänen päässään on tällä hetkellä vain yksi ajatus: juokse pois. Ja mieluiten mahdollisimman kauas ja pitkälle. Lotta yrittää muistaa hengittää, mutta nekin yritykset ovat hyvin epätasaisia, tiheitä ja hänestä tuntuu, kuin hän ei saisi henkeä ollenkaan. Itku vavisuttaa jo muutenkin juoksussa vapisevia olkapäitä, ja hänen jalkansa näyttävät toimivan kuin itsestään. Kädet hikoilevat, vaikkei Lotta oikeastaan ole varma onko se hikeä vai vettä. Häntä ei edes jaksa kiinnostaa se, että hänen vaatteensa ja hiuksensa kastuvat. Tärkeintä on nyt päästä mahdollisimman kauas koko koulusta.

Pian Lotta huomaakin juosseensa pois koulualueelta. Hän ei kuule enää muuta kuin omat juoksuaskeleensa ja kauempana kuuluvat autojen äänet. Hän pysähtyy vain pieneksi hetkeksi yrittämään vetää henkeä ja katsoo ympärilleen: hän näkee kappelin ja hautakiviä. Hän on siis päätynyt koulun lähellä sijaitsevalle hautausmaalle. Keho ja aivot käskevät häntä jatkamaan juoksua pelon aktivoidessa jälleen adrenaliinin. Hautausmaan lähellä siintää tiheä metsä, ja Lotta juoksee metsään.

Aika on menettänyt merkityksensä. Lotalla ei ole hajuakaan kuinka pitkään hän on juossut – hän tietää vain sen, että sade sekä itku ovat vain yltyneet. Hänellä alkaa olla jo hengästynyt ja uupunut olo – eihän hän ole syönyt kuin viimeksi aamulla, ja hän on itkenyt ja juossut paljon. Silti hän pakottaa itsensä jatkamaan juoksemista. Tiheät kuusenoksat riipivät jälkiä t-paidan paljastamiin käsivarsiin sekä kasvoihin niihin osuessa. Kengät ovat kastuneet kosteasta sammalesta ja muusta maa-aineesta. Lotta näkee ympärillään vain yhä tihenevän kuusiston, eikä hän kuule enää edes autojen ääniä. Tai sitten se johtuu siitä, että tällä hetkellä hänen ainoa rekisteröimä äänensä on veren kohina korvissa sekä hänen oma tiheä hengityksensä.

Lotta kompastuu maassa lojuvaan kaatuneeseen puunrunkoon ja kaatuu rähmälleen märkään sammaleeseen. Hän ei jaksa nousta ylös, vaikka keho pakottaa häntä yhä juoksemaan. Sydän sykkii tuhatta ja sataa, ja hänen paidanselkämyksensä on hiestä ja vedestä märkä. Kaiken lisäksi hän on ilmeisesti onnistunut satuttamaan oikean jalkansa kompastuessaan. Ajatukset eivät edes yritä selkeytyä.

Hetken maassa maattuaan on Lotta alkanut pikku hiljaa tajuta tilannettaan. Hän on saanut jälleen uuden paniikkikohtauksen tuntemattoman pojan ilkeästä kommentista häntä kohtaan ja lähtenyt juoksemaan. Lotta on juossut kauas koulualueelta, ja vieläpä metsään. Hän ei tunne yhtään Lappeenrannan seutua saatika metsikköä, ja tässä hän nyt on keskellä metsää sateella paniikissa. Kuin vaistomaisesti Lotta ottaa puhelimen housujensa taskusta – ihme ettei se ole pudonnut matkalla – ja yrittää avata näppäinlukon soittaakseen äidilleen. Puhelin ei kuitenkaan suostu käynnistymään. Sen akku on loppunut.

Uusi itku tekee tuloaan, ja Lotta rojahtaa maahan eikä jaksa enää nousta ylös. Sade kovenee kaatosateeksi, ja kaukana jyrisee lähestyvä ukkonen.

*Ella*

Ella ehtii vain kuulla Lotan vasemmalla puolella seisseen pojan ilkeän lausahduksen, kun Lotta jo on kadonnut hänen viereltään. Ella huutaa tämän juoksevalle selälle:

”Minne sä meet?”

Kuin olisi huutanut kuuroille korville. Ella huolestuu, mutta sen tilalle tulee hetkeksi ärtymys tuota poikaa kohtaan.

”Mitä vittua sä oikeen sanoit?” Ella kysyy tältä vihaisesti. ”Sä saatoit aiheuttaa sille tytölle just paniikkikohtauksen.”

”Onks se niin herkkis vai, kuinka noloo”, poika toteaa ja tönäisee Ellan tieltään. Ella ei jaksa välittää siitä, että kyseinen poika ohitti hänet ruokajonossa. Tärkein huolenaihe oli nyt Lotta, joka oli lähtenyt itkuisen näköisenä pois ruokalasta. Hän on ehtinyt varmaan jo tässä puolessa minuutissa ties minne, ja Ellan olisi toimittava nopeasti. Hän jättää vielä tyhjän ruokatarjottimensa linjastolle ja lähtee ripein askelin pois ruokalasta kohti koulurakennusta. Tästä olisi ilmoitettava luokanopettajalle. Ella todella toivoo tämän olevan opettajainhuoneessa tai luokassa.

Ella koputtaa 7A:n kotiluokan – ruotsi – ovea hieman tärisevin käsin. Lotasta oli kerinnyt tulla jo edes tuttava, ja Ella muistaa tämän saaneen samantapaisen paniikkikohtauksen nähdessään hänet ensimmäistä kertaa. Hänellä ei ole paljoa tietoa paniikkikohtauksista, mutta uskoo täytyvän toimia nopeasti. Lotta on voinut lähteä pois koulun alueelta, ja Ella kyllä tietää ettei Lotta tunne edes lähialueita uutena asukkaana. Helpotukseksi luokanovi aukeaa.

”Hei, mikä hätänä?” heidän luokanopettajansa kysyy huomatessaan ilmeisesti Ellan huolestuneen ilmeen. Ella selittää mitä ruokalassa oli tapahtunut, ja saa luokanopettajankin ilmeen muuttumaan huolestuneeksi.

”Meidän täytyy lähteä etsimään häntä ja ilmoittaa Lotan vanhemmille. Voimme tarvita apujoukkoja, jos hän on ehtinyt pitkällekin.”

Loppujen lopuksi Lottaa etsimään lähtee Ella, luokanopettaja, muutama muu opettaja sekä rehtori. Myös poliisit hälytettiin mukaan etsintöihin. Ellan mieli on hyvin levoton; entä jos Lotta on vaikka eksynyt? Ulkona sataa vettä ja kaukana jyrisee ukkonen. Toivottavasti he löytäisivät tämän nopeasti.

”Ei ole koulurakennuksissa tai pihalla”, kertoo rehtori. Jos mahdollista, on Ellan olo vieläkin levottomampi. Hän ja Lotta ovat tunteneet vasta pari päivää, mutta olisi Ella kenestä tahansa luokkalaisestaan yhtä huolissaan jos kuulisi tämän kadonneen.

”Laajennetaan etsintöjä lähialueeseen. Osa menee etsimään pihan takaisesta metsästä, osa voi mennä etsimään sitten toisesta suunnasta”, opastaa luokanopettaja. Ella lähtee rehtorin ja yhden muun opettajan kanssa kohti hautausmaan aluetta.

”Lottaaaa!”-huhuilut kaikuvat pian joka puolella etsintäkaartin laajetessa alakoulun muutamalla opettajalla. Poliisiauton sininen valo välkkyy poliisien suunnatessa kohti keskustaa. Ella ei muista ikinä kuulleensa oppilaan kadonneen, tai ainakaan että etsintäpartioon olisi tarvittu näin monta ihmistä ja poliisitkin on hälytetty etsimään!

Etsintä on jatkunut jo vartin verran, ja Ella alkaa huolestua toden teolla. Ukkonen jyrähtää nyt lähempänä ja Ella uskoo nähneensä salaman metsän yläpuolella. Hän nielaisee. Jos Lotta on tuolla metsässä, on hän todella nyt vaarassa. Ella päättää rohkaistua ja lähtee opettajan mukaan etsimään Lottaa metsästä.

”Lottaaaa!”

Kurkussa tuntuu olevan iso pala, eikä Ella saa sitä nielaistuksi alas. Hän joutuu räpyttelemään silmiään kyynelten pyrkiessä niistä ulos. Ukkonen lähestyy ja he ovat riskeistä huolimatta etsimässä kadonnutta luokkatoveria tiheästä metsästä. Ella todella toivoo, että he ehtivät löytää Lotan ennen kuin ukkonen on pahimmillaan.

Ellan sydän lähes pysähtyy pitkän metsässä kävelyn jälkeen. Hän näkee maassa liikkumattoman mytyn ja aavistaa mikä se on.

”Lotta!”

Ei reaktiota. Lähemmällä tarkastelulla hän ja luokanopettaja huomaavat, että Lotta on kylmissään ollessaan maannut useita minuutteja märässä maassa ja sateen jatkuessa tauotta. Pulssi kyllä tuntuu – luojan kiitos -, mutta tämän ruumiinlämpö on kuulemma voinut laskea. Ella muistaa myös, ettei Lotta ollut syönyt mitään, joten tämän energiat ovat varmasti todella lopussa. Ja kuinka pitkään Lotta on oikein juossut tänne asti!

Ella yrittää vielä saada Lotalta edes jonkinlaista reaktiota, mutta tuloksetta. Ella katsoo hätääntyneenä opettajaan.

”On parasta soittaa ambulanssi.”
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3