Öiset maantiet (nukahda pelkääjän paikalle) | S | kertoja/Nati | automatkaromantiikkaa

[Wisteria]

Nimi: Öiset maantiet (nukahda pelkääjän paikalle)
Kirjoittaja: Wisteria
Genre: draama, automatkaromantiikkaa
Ikäraja: S

Paritus: kertoja/Nati
Tiivistelmä: Kun Nati ajaa, se on seikkailu.

Haasteet: Syysetydejä (lainaus ja sen kaveriksi kappale)
Gotta love lokakuu! II (ensimmäinen viikkohaaste)

A/N: Halusin tutustua näihin kahteen vähän enemmän ja parin haasteen innoittamana syntyi tällainen pieni automatkapätkä.

Öiset maantiet (nukahda pelkääjän paikalle)

"A trap is only a trap if you don't know about it. If you know about it, it's a challenge."
- China Mieville

Nati on aina ollut sitä mieltä, että elämässä ei ole mitään järkeä jos kaikki menee niin kuin sitä itse on joskus suunnitellut. Sen mielestä sekin on aivan hyväksyttävää, että sillä on sen kuolemantuomio, vaikka se on ihminen, joka sen viimeisenä ansaitsisi. En ole vielä oppinut ymmärtämään miksi Nati ajattelee niin, sillä se puhuu sairaudestaan niin harvoin. Se puhuu lähinnä silloin kun se ajaa ja on pimeää, koska sen on helpointa antaa sanojen kadota taakse jääviin kilometreihin. Sitä ei haittaa, vaikka minä nuokahtelen ja unohdan puolet sen sanomisista, sillä sille on tärkeintä että olen siinä, läsnä ja lähellä.

Eikä se silti aina uskalla sanoa kaikkea mitä se haluaisi.

*

Olemme kahdenkymmenen ja Nati väittää olevansa ensimmäistä kertaa elämässään kehä kolmosen ulkopuolella, vaikka tiedän että sen lisäksi että liftasin muutama kuukausi sitten Turkuun sen kyydillä, se on käynyt Ruotsissa ja Kanariansaarilla ja luokkaretkellä Tallinnassa. Se kuitenkin väittää kovaa vastaan kun yritän sanoa että se huijaa, ja päätän antaa asian olla.

Nati tykkää kuunnella ajaessaan instrumentaalimusiikkia, enkä oikeastaan ymmärrä sen soittamista harmonisista melodioista muuta kuin sen, että ne ovat kamalan unettavia. Torkahtelen poski vasten ikkunalasia ja Nati ajaa kohti määränpäätään. En tarkkaan tiedä mihin olemme matkalla, koska se on kuulemma yllätys. En vielä tiedä sitäkään, että Nati haluaa ajaa sen takia että se nauttii siitä niin paljon.

Eikä se ole varma voiko se ajaa komiolääkkeiden kanssa.


"Oliko sulla sitä jääteetä?" Nati kysyy kesken hiljaisuuden. Ojennan sille tölkkiä ja se irrottaa toisen kätensä ratista. Hipaisen sen sormia, kosketus on lämmin ja sillä hetkellä minua tympii kovasti kun joudun istumaan niin kaukana siitä.

"Kauanko vielä?" Kysyn ja jään katsomaan Natin kasvojen profiilia: terävää leukalinjaa ja suoraa nenää. Hymy saa sen poskipäät kohoamaan.

"Oot niin kärsimätön", se hymähtää ja pitää katseen tiessä. "Pikkulapsi."

Voisin teeskennellä loukkaantunutta mutta Nati on niin uskomattoman hyvännäköinen hymyillessään että minun tekisi painautua vasten sen vartaloa ja suudella. Meidän välissä sattuu kuitenkin olemaan joku hemmetin vaihdekeppi enkä halua aiheuttaa kolaria. En vain voi mitään sille, että tunnen olevani rakastuneempi kuin koskaan, ja Nati taitaa huomata sen.

"Viitsitkö hei katsoa sitä karttaa vähän? Mulla on sellainen tunne että käännyin väärään suuntaan", se sanoo ihan kuin yrityksenä saada minulle muuta ajateltavaa, jotta en vahingossakaan häiritsisi ja eksyttäisi meitä lisää.

Karttapaperi rapisee kun taittelen sitä auki, enkä oikein tiedä mitä etsiä. Väsymys painaa silmiä kiinni ja hämärässä on vaikea tihrustaa pientä tekstiä ja karttamerkkejä.

"Missä me edes ollaan?" Kysyn saamatta vieläkään selvää kartasta.

"Kun tietäisi. Mentiin ehkä Lohjan ohi. Tai Loimaan."

"Mä en saisi antaa sun ajaa kun et osaa perille ikinä", sanon vaikka en edes tiedä miten määritellä sana perillä. Ei Nati ole viitsinyt kertoa päämääräänsä.

"Mutta kun jos mä ajan, se on seikkailu", sanoja seuraa hivenen ilkikurinen virnistys.

Tämänlaisina hetkinä ihmettelen, miten edes onnistuin pääsemään Turkuun Natin kyydillä, mutta samaan aikaan olen onnellinen että niin kävi. Jos joku muu auto olisi ottanut minut kyytiin aikaisemmin, en olisi luultavasti koskaan tutustunut Natiin.


Lopulta auto kaartaa hiljaisen huoltoaseman pihaan. Horisontti on niellyt itseensä viimeisetkin auringonsäteet ja ilta pimennyt yöksi. En tiedä, kuinka monta kilometriä meillä on vielä ajettavana, ja Nati yrittää karkottaa haukotuksensa laihaan huoltoasemakahviin, jota se päätti ostaa meille molemmille. Sen haukotus kuitenkin tarttuu ja lopulta me molemmat haukottelemme ja naurammekin vähän väsymyksissämme. Nati kuitenkin vakavoituu pian ja minulla on paha aavistus että sen totisuus johtuu muustakin kuin siitä, että se on jo melkein juonut kahvinsa. Kehotan sitä ihmeessä hakemaan toisen, jotta se jaksaa ajaa, ja se tekee niin.

Palatessaan Nati vetää syvään henkeä ja istuu takaisin vastapäiselle tuolille. Se pitelee niin tiukasti kiinni ohuesta pahvisesta mukista että kahvi polttaa sormia. Se kerää rohkeutta johonkin, eikä minulla ole aavistustakaan mihin.

Ja sitten, aivan kuin sen alun perin olisi ollut tarkoitus sanoa jotain muuta, se puhuu:

"Mennäänkö kihloihin?"

Hetkeen en ole varma kuulinko oikein ja taidan pelästyttää Natin. 

"Siis, äh, sori, ei meidän tarvitse, jos sä et kestä tällaista mun kaltaista raakkua", se yrittää selitellä, ja minua alkaa naurattaa.

"Sä olet ihan hassu", olen harmissani siitä että en ylety halaamaan Natia pöydän yli, "voi rakas, tietysti mennään".

Hymyni sulattaa sen kasvot ja sen silmissä loistaa onnellisuus.

Siinä hetkessä en ehkä tule tajunneeksi mitä menen lupaamaan, mutta tiedän hyvin syyt miksi Nati epäröi ja miksi tämä lupaus merkitsee sille paljon. En vain osaa epäröidä samoista syistä tai ajatella järjellä. Minusta rakkaus on sellainen asia, jonka kannattaa antaa tapahtua jos se on tapahtuakseen, oli maailma sitä vastaan miten paljon tahansa. Hetken ehdin silti pelätä saaneeni meidät ansaan, mutta tuntuisi kummalliselta kutsua tätä ansaksi. Osaan aavistaa, mitä meillä on edessämme, mutta en vain ole täysin valmistautunut siihen.

Aivan kuten Nati varmasti sanoisi, me olemme seikkailu aivan kuin jokainen yhteinen automatkamme. Vaikka en ole aivan varma määränpäästä, luotan Natiin ja uskallan nukahtaa pelkääjän paikalle kun autoradiosta alkaa soida musiikki.

[Sokerisiipi]

Täytyy näin heti alussa sanoa, että aivan ihana otsikko ♥ Tosi tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä. Kun näin, että olet julkaissut tämän, päätin heti, että tuon niminen tarina pitää lukea. Sillä samaisella hetkellä ei vain sattunut olemaan aikaa, mutta se jäi mieleen, ja tässä sitä ollaan. Uskon, että tämä havainnollistaa tarpeeksi, miten kiva tuo otsikko minusta on ^^

Ensimmäinen kappale oli lempikohtani tekstissä. En tiedä, ehkä siinä tiivistyi parhaiten, että mistä tämä kertoo. Vähän niin kuin yhteenveto ja aloitus samassa paketissa. Nati ajaa, vaikka ei ehkä saisi, mutta ottaa elämästään irti sen, minkä saa, niin kauan kuin mahdollista. Ihailtavaa ja rohkeaa, vaikka kertoja ei olekaan ihan täysin fiiliksessä mukana. Ymmärrän kyllä häntäkin. Tuollainen on varmasti vaikeaa terveen ja hyvinvoivan ihmisen näkökulmasta nähdä maailma toisella tapaa.

Se puhuu lähinnä silloin kun se ajaa ja on pimeää, koska sen on helpointa antaa sanojen kadota taakse jääviin kilometreihin.

Tää oli mun lemppari. Sanat katoaa taakse jääviin kilometreihin, voi ihana.

Nämä kaksi on ihanan rakastuneita ja jotenkin todella omistautuneita toisilleen. Heissä oli myös sellaista epätoivon säväystä. Varmaan tulee tuosta Natin sairaudesta, joka tulee johtamaan väistämättömään kuolemaan. On kiire kihloihin, täytyy todistaa, että rakastaa oikeasti, kun on vielä yhteistä aikaa. Sinänsä onnellinen hetki ja kumpikin vaikuttavat vilpittömiltä, mutta minua silti jotenkin ahdistaa tämä fiilis tässä. Kuin siellä olisi kuitenkin joku pakotettu motiivi taustalla, sen sairauden lisäksi. Kuin jokin ei aivan olisi kohdallaan. Ehkä pelkään heidän ajautuneen jonkinlaiseen tuplasokkoansaan, vaikka kertoja yrittääkin vakuutella, että tämä on okei ja elämä on joskus tällaista. Tietysti, eivät kaikki saa onnellisia loppuja, mutta silti. Ää, en osaa oikein pukea tätä vaikutelmaa sanoiksi.

Hahmojen sukupuolineutraaliudesta plussaa. Ei voi yhtään sanoa, onko kyseessä hetero-, mies- vai naispari, ja se on tosi virkistävää. He ovat vain toisiaan rakastavia ihmisiä, henkilöitä ja persoonia. En edes tarvinnut mitään viitteitä hahmojen sukupuolisuudesta ja tykkään tekemästäsi ratkaisusta jättää se määrittelemättä.

Tykkään tavastasi kirjoittaa ja siitä, miten käytät kieltä. Tekstejäsi on helppo ja mukava lukea. Lainaan vielä yhden kivan kohdan esimerkkinä:

Horisontti on niellyt itseensä viimeisetkin auringonsäteet ja ilta pimennyt yöksi.

Tässä tarinassa oli sitä jotain synkkyyttä ja epätoivoa, josta en päässyt eroon, vaikka kertoja tuntuukin saavan jonkinlaisen rauhan. Tämä herätti ajatuksia Hyvä tarina.

[Odo]

Kommenttikampanjasta hei! o/ Mulla oli useampi vaihtoehto kommenttikampanjassa, kaikki vaikuttivat hienoilta, mutta tämän summary nappas lujasti ja otsikkokin on kaunis. Summary oli lyhyt, mutta jotenkin puoleensä vetävä ja pidin siitä, miten se tuli esille tekstissä olematta täysin suoralainaus siitä.

"Mutta kun jos mä ajan, se on seikkailu", sanoja seuraa hivenen ilkikurinen virnistys.

Ihana! Ja paljon muitakin ihania kohtia oli, kuten nuo, jotka Sokerisiipi ehti lainata jo ennen mua. Todella nättiä.

Sokerisiipi ehti viedä sanat mun suuta, koska oon hyvin pitkälti samaa mieltä hänen kanssaan. Sukupuolineutraalius oli hienoa ja siinä oli hyvin onnistuttu tässä. Hahmoista  kerrottiin riittävästi ilman, että sukupuolta tai ulkonäköä tarvitsi mainita. Molemmista hahmoista sai tietyn kuvan ja Nati sulatti kyllä minunkin sydämeni jollain tapaa.

Tässä on jotenkin surullinen tunnelma, vaikka tässä kuvataan hahmojen välistä rakkautta ja lopulta mennään kihloihin. Nati vaikuttaa iloiselta ja nauttivan elämästä, mutta kertojan mielestä heijastuu se, että heidän aikansa tulisi olemaan ohi jossain vaiheessa.

Automatkatekstejä on kiva lukea ja tämäkin oli ihana. Jotenkin se matkaamisen tunnelma tuli hyvin esille.

Kiitos tästä, tykkäsin. <3

[Wisteria]

Todella myöhäinen ja suuri kiitos ihanista kommenteista teille molemmille. <3 Mukava kuulla että myös te piditte tästä tekstistä, koska tää on yksi mun suosikeita omista teksteistäni.

Sokerisiipi, voi että kun mäkin tykkään tuosta otsikosta! Ihanaa että löysit tämän pariin vaikkei aluksi aikaa ollutkaan c: Taisin saada aika hyvin kiinni tuosta sun saamasta vaikutelmasta. On ollut ikuisuudet tarkoituksena jatkaa näiden kahden tarinaa, päästä vähän syvemmälle näiden sielunelämään ja kaikkeen muuhun mitä on taustalla. Nämä on mulle itsellenikin vähän kysymysmerkki, mutta jotain tuolla taustalla piilee. Eikä kaikki tarinat valitettavasti pääty onnellisesti, se tuosta tunnelmasta taisi jo välittyä. Mutta niin. Kiitos vielä <3

Odo, hih, en tiedä mitä sanoisin, tosi kiva että nappasit tämän kommenttikampanjasta ja että tykkäsit. ^^ Rakastan sitä tunnelmaa automatkoilla, niin tuntui kivalta kirjoittaa siitä. Kiitos sinullekin!

Oli hienoa saada teiltä molemmilta kommenttia myös tuosta sukupuolineutraaliudesta, hyvä että se toimii lukijan näkökulmasta! Mulla on kyllä mielessä näistä hahmoista enemmän kuin kerron, mutta halusin kirjoittaessa keskittyä siihen että nämä ovat vain kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä (kuten Sokerisiipi sanoitkin). Koin että monet muut asiat kertovat näistä kahdesta paljon enemmän kuin sukupuolen määritteleminen.