Kirjoittaja Aihe: Valo vähenee kaupungilta, S | talvimelankolia, slash | Nuuk/Sakari | 7/7  (Luettu 2081 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
Nimi: Valo vähenee kaupungilta
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: talvimelankolia, slash, fluffy
Paritus: Nuuk/Sakari
Haasteet: Spurttiraapale III (26.10 -  1.11), Gotta love lokakuu! II, Vuosi raapalehtien V ja Ficlet300

A/N: Olin ihan helisemässä tämän spurtin kanssa ja mietin, keistä minä oikein kirjoitan! Päädyin näihin kahteen ihan mututuntumalla, koska heillä tuntuu olevan sanottavaa. Aye, toivottavasti maistuu :>

Miehistä voi halutessaan lukea myös täällä: Oot mun ensi-ilta, K-11


Valo vähenee kaupungilta

I
(48. Puolikas, 250 sanaa)

Nuuk

Katson, miten Sakari kuorii mandariinia – vai klementiinikö tuo on? Sellainen, jossa ei ole siemeniä. Se tuoksuu hyvältä, hedelmäisen raikkaalta ja talvelta, vaikka se onkin peräisin jostakin subtrooppiselta alueelta. Täällä ne maistuvat parhaimmilta talvisin.

Sakarin katse on kiinnittynyt telkkariin, jossa pyörii Criminal Mindsin kuudes tuotantokausi.

”Helvetti, miten sairasta”, se välillä kommentoi jännittäen syyllistä ja jakson kliimaksia. Mun on vaikea keskittyä. Koko ajan tekee mieli katsoa Sakaria, sen tummaa tukkaa, melankolisia sinisilmiä ja todella kivannäköisiä kasvoja. Haluaisin koskettaakin, mutta se on jotenkin vaikeaa.

Ollaanhan me käyty treffeillä ja pussailtu, mutta Sakaria on silti vaikea lähestyä. Se on aika sisäänpäin kääntynyt. En jotenkin kehtaa, viitsi tai uskalla tehdä aloitetta. Mitä jos teenkin sen olon epämukavaksi? Mitä jos se haluaa vaan katsoa tätä sarjaa ilman turhaa lääppimistä?

Tykkään Sakarista ihan kamalasti. En halua, että se pitää mua jonain päällekäyvänä hihhulina, joka on vaan yhden asian perässä.

”Haluatko säkin?” Sakari tarjoaa mandariininpuolikasta mulle. Se kääntää katseensa telkkarista ja katsoo mua.

”Kiitti”, sanon ja otan puolikkaan. Sakari jää katsomaan mua, vaikka telkkarin psykopaattia ollaan juuri ottamassa kiinni.

”Mitä?” kysyn hermostuneena, koska en osaa tulkita ilmettä sen kasvoilla.

”Mm”, Sakari ynähtää vaikeana, ”tiedän, että oon vähän – öh, no juro, mutta sun ei tarvitse kysyä, jos siis haluut – ”

Se yrittää parhaansa selittäessään asiaansa, mutta lopputulos jää puolittaiseksi. Sakari tajuaa sen itsekin ja punastuu tosi nolon näköisenä, ja äkkiä telkkari kiinnostaa sitä taas. Mietin sen sanoja hetken ja uskaltaudun siirtymään lähemmäksi. Nostan käteni ja silitän sen hiuksia.

”Onks tää okei?” kysyn hiljaa.

”On”, Sakari hymyilee, ja se riittää.

« Viimeksi muokattu: 10.06.2016 01:02:12 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
II
(17. Erakko, 250 sanaa)

Sakari

Minä ja Nuuk ei seurustella. Oikeastaan en edes tiedä, mikä tämä meidän juttu on, ja se hirvittää mua. Nuukin kanssa on kyllä tosi kivaa. Me osataan jutella luontevasti yleismaallisista asioista: koulusta, elokuvista, musiikista ja niin edelleen, mutta mitään kovin henkilökohtaista me ei olla vielä jaettu. En oikein osaa avautua sellaisista asioista. Vähän pelottaa, että mitä Nuuk mahtaa odottaa multa – ja meiltä.

Saatan olla vähän erakkoluonne. En varsinaisesti halua olla yksin, mutta en ole ikinä oikein sopeutunut mihinkään porukkaan. Joudun näkemään hirveästi vaivaa, että saan ylläpidettyä ihmisten mielenkiintoa. En ole kuitenkaan kovin sosiaalinen, ellen pakota itseäni – ja, no, näköjään olemassaoloni on helppo unohtaa. Niin on ollut aina, ihan ala-asteajoista lähtien. Siksi on niin outoa, että yhtäkkiä onkin joku, jota kiinnostaa mun asiat, ja vielä oudompaa: kaipaa mua, kun olen poissa. En osaa oikein käsitellä sitä.

Nuuk on aika erilainen muhun verrattuna. En tajua, miten se pystyi ihastumaan muhun, koska olen tällainen masentava ihmismörkö. Nuuk taas jää ihmisten mieleen positiivisena muistijälkenä. Pelkkä sen näkeminen saa mut joka kerta hymyilemään.

Me ei olla nyt vähään aikaan nähty, koska mä en vaan osaa ihmissuhteita, varsinkaan romanttisia sellaisia. Tahdon olla Nuukin kanssa, mutta silti ahdistun ja keksin sata tekosyytä, jotta sitä ei tarvitsisikaan nähdä. Sanoin tekeväni koulujuttuja, ja se on kyllä totta, mutta vaikka kuinka haluaisin, en saa upotettua kaikkea aikaa opiskeluun. Nuuk kysyy, onko kaikki hyvin, ja mulla on ihan kamalan syyllinen olo, koska se välittää niin paljon. En tahdo tuottaa Nuukille pettymystä, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän sen olevan väistämätöntä.

Räntsäke

  • Vieras
Heippa!
Mukavaa, kun kirjoitat näistä jälleen. Luin joskus Nuukista ja Sakarista sen toisen tarinan, mutta täytyy palata sen pariin vielä uudestaan, koska en kunnolla muista sitä enää. Ja nyt täytyy kyllä virkistää vähän muistia, koska vaikka varmasti olet tarkoittanut Nuukin ja Sakarin erilaisiksi, mä jostain syystä sekotan ne autuaasti keskenään. Ja muistaakseni sekoitin silloinkin kun viimeksi näistä luin. Jos nyt lukaisen taas sitä vanhempaa tarinaa, saan taas hahmoista edes jonkinlaisen otteen, ja sitten tämänkin tarinan lukeminen helpottuu.
Tykkään lukea näistä, koska näiden jätkien suhde toisiinsa on niin ihanan varovainen. Pelkoa, epävarmuutta, mutta myös pienellä, aralla liekillä kytevää ihastusta.
Mutta mutta. Jään seurailemaan, totta kai.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
Räntsäke: Oivoi, Nuuk ja Sakari ovat tietyllä tapaa samanhenkisiä (mitenkäs he muuten kiinnostuisivat toisistaan) mutta en minä ole tarkoittanut samaa hahmoa puoliksi pistää. Toivottavasti he erottautuvat omiksi persoonikseen jatkossa. He ovat kyllä varovaisia, vaikeita ja hieman reppanoita. Kivaa vaihtelua minulle itselleni. Kiitos kommentista!

III
(96. Talvi, 250 sanaa)

Nuuk

Istun kahvilla Tanjan kanssa, joka sattuu olemaan Vantaan vituttavin persoona. Mulla oli paskin tuuri ehkä ikinä, kun se bongasi mut yksikseen istumassa ja päätti sitten liittyä seuraan. Voisin lähteä, mutta jotenkin ei huvittaisi. Ulkona on nimittäin kaamea keli. Sellainen kuiva ja tuulinen pakkassää, joka tuntuu paljaalla iholla aivan hirveältä. Olen unohtanut rasvata käteni. Talvisää tekee niille parhaillaan ihan omaa ihonkuorintaansa eikä kovin hehkein lopputuloksin. Tanja taas on ajamassa mua lobotomiaan.

Tanjalla on jotenkin todella mahtipontinen tapa puhua. Ehkä se ääntää sanat liian huolellisesti, en tiedä. Sillä on myös tapana näpäyttää kärkkäitä huomioitaan kuin yleismaallisia totuuksia, ja jotain muutakin sietämätöntä siinä on. Joistakin ihmisistä vain tietää, ettei niistä ole kavereiksi.

Ja joistakin ihmisistä ei tiedä millään, mitä ne haluaa olla. Minun ja Sakarin juttu on varmaan ohi. En oikein tajua, mitä tässä tapahtui. Sakari ei muka kerkeä ikinä näkemään. Paskapuhetta. Se ei vaan halua eikä suostu kertomaan, mikä mättää.

Musta meillä meni ihan hyvin, ja mulla ainakin oli tosi hauskaa aina, kun me nähtiin. Sakari vaikutti kanssa viihtyvän, mutta ei se sit ilmeisesti viihtynytkään. Nyt olen niin yksin, että istun vittu kahvilla jonkun Tanjan kanssa. Ehei, ei kiitos. Mieluummin menen vaikka pakkaseen.

Kiedon liian pitkän kaulaliinani huolimattomasti ja se yrittää saman tien kuristaa mut ovenkahvaan. Jotenkin selviän hengissä ulos, jossa tuuli raiskaa kasvot ja paljaat kädet. Kylmyys saa veden kohoamaan mun silmiin. Kaipaan Sakaria. Tosi outoa. Meillä tuskin edes oli mitään, ja silti musta tuntuu tältä – kuin en selviäisi edes kotiin, koska oikeasti haluan Sakarin luo. Ihminen on ihastuneena niin avuton.
« Viimeksi muokattu: 30.10.2015 22:13:24 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
IV
(59. Tyhjä, 250 sanaa)

Sakari

Olen ahkeroinut opintoni siihen kuntoon, ettei niihin millään saa upotettua sitä aikaa, mitä oon käyttänyt Nuukia paetakseni. Käyttäydyn järjettömästi, kyllä mä sen tiedän. Miksen halua nähdä ihanaa ihmistä, josta tykkään? Jos en pian tee jotain, joku muu vie Nuukin. Totta kai vie, se on söpö, mukava ja hauska. Ehkä olisi parempi, jos veisi, koska ihan turhaa Nuukin on roikkua jossakin munkaltaisessa, joka vaan hylkää eikä edes selitä miksi.

Nuuk katsoo mua pahasti koulussa, kunnes se lakkaa katsomasta kokonaan. Tiedän loukanneeni sen tunteita, ja se saakin olla vihainen. Graafinen suunnittelukin menettää kaiken hohtonsa, kun Nuuk puhuu ruokalan edessä jollekin toiselle miehelle. Se on pitkä ja tuulitukkainen, jolla on iloiset silmät. Mä näytän peilissä ainoastaan väsyneeltä ja stressaantuneelta, vaikka opinnot on hyvällä mallilla, rahatilanne on suht hyvä eikä terveydessä ole mitään vikaa. Mutta mulla ei ole Nuukia, ja kaikki edellä mainittu tuntuu sen takia merkityksettömältä ja tyhjältä. Mitä mä oikein olen mennyt tekemään?

Näen Nuukin kaupungilla, kun se on menossa bussiin. Paljaat korvat punoittavat pakkasesta. Se kaivaa bussikorttia taskustaan, ja mä muistan, miltä tuntui suudella sitä ja miten se hymyili, kun sanoin, että mäkin tykkään siitä. Saatanko mä oikeasti antaa sen kaiken olla vaan, koska mua pelottaa tuleva? Musta ei ikinä tule olemaan mihinkään, jos aina vaan murehdin kaikkea.

Tiedän, mitä mun pitäisi tehdä. Mun pitäisi juosta Nuukin luokse ja kysyä, että voitaisiinko me vielä yrittää. Pitäisi selittää. Siltikin mä epäröin ja kohta ovet sulkeutuu.

En tee mitään. Bussi lähtee ja Nuuk sen mukana. Seison pimenevällä kadulla, ja vittu, miten vihaan itseäni.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
A/N: Kaikki tää angstaaminen ottaa niin voimille :'D (not really)

V
(55. Surkea, 250 sanaa)

Nuuk

Illalla kuulen Sakarista viimein jotakin. Se soittaa mulle. En viitsi vastata, koska ei huvita puhua sille ääliölle. Saan viestejä. En katso niitä. Tietääpähän nyt, miltä tuntuu olla toisen tavoittamattomissa. Tuntuuko kivalta? Toivottavasti ei.

Olen lapsellinen. Aikuinen ihminen ei käyttäydy tällä tavalla.

”Oot tätä parempi, Nuuk”, sanon itselleni, vaikka en halua. Haluan olla oikeutetusti katkera ja rangaista Sakaria, mutta tahdon silti tietää, mitä asiaa sillä on. Katson viestit.

Oon käyttäytynyt tosi typerästi. Anteeksi. Sä olit silti tosi kiltti ja huolehdit. Musta tuntuu niin pahalta.
Oot niin ihana, etten halunnut olla sulle pettymys.
Nuuk kiltti, voitaisiinko me nähdä? Mun täytyy kertoa sulle, selittää kaikki. Sitten häivyn eikä sun tarvitse enää kestää tällaista sekoilua.
Tiedän, miksi et vastaa, mut mä oon tässä sun kämpän ulkopuolella, jos sä vaikka kuitenkin…


Sakarin viestit nostaa palan mun kurkkuun. Se kuulostaa niin vilpittömältä enkä mä oikeasti halua uskoa siitä pahaa. En pysähdy miettimään järkeviä vaan menen ulos.

Ilma on sakeanaan isoista lumihiutaleista. Sakari istuu portailla surkean näköisenä. Sen hartiat ja tukka ovat ihan lumiset. Sinisissä silmissä asuva melankolia on tummunut suruksi. Mun sydän sekoaa. Tiedän, ettei se olisi täällä, ellei se sittenkin välittäisi.

Se on Sakarissa parasta. Se voi olla juro ja vaikeaselkoinen, mutta se on myös vilpitön.

”Hei.”

Sakari kääntyy. Se hymyilee helpottunutta, joskin apeaa hymyä kuin tietäen, että en anna anteeksi. Sakari ei tunne mua kovin hyvin.

Hengitän syvään, menen kyykkyyn ja suutelen Sakarin kylmää suuta. Haluan, että se oppii tuntemaan mut. Haluan jatkaa siitä, mihin me jäätiin.

Lumi Sakarin hiuksissa sulaa mun sormia vasten.
« Viimeksi muokattu: 31.10.2015 02:00:17 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
VI
(267. Rehellinen, 250 sanaa)

Sakari

Nuuk kyykistyy ja suutelee. Tuskin tajuan, mitä tapahtuu. Olen niin hämilläni ja äimistynyt, mutta se tekee sen niin hellästi, etten halua epäillä enempää. Suutelen takaisin. Oon kaivannut sitä aivan hirveästi.

Nuuk vetäytyy liian pian.

”Sisään siitä”, Nuuk komentaa. Tottelen, kun en muutakaan voi. Me kiivetään toiseen kerrokseen. Pudistan lumet itsestäni ennen asuntoon menemistä. Nuuk menee laittamaan vedenkeittimen päälle.

”Antaa tulla sitten”, Nuuk sanoo palattuaan. Sen ääni on tiukka. Olen tosi hermostunut, vaikka tiedän, ettei se olisi mua suudellut, jos ei haluaisi nähdä mua täällä. Kutsui ihan sisäänkin. En nyt saa mokata tätä tilaisuutta, jonka se hyvää hyvyyttään on mulle antanut.

Pitää puhua, olla rehellinen ja sanoa asiat suoraan. Se tuntuu niin vaikealta ja ahdistavalta, että mua melkein itkettää. Olen kaukana mukavuusalueeltani, mutta Nuuk seisoo siinä ja odottaa. Nuuk ansaitsee kuulla totuuden.

”Mun itsetunto on vähän – hmm, no paska”, aloitan ja puhun Nuukin olkapäälle. Sillä on päällään harmaa villapaita. Nuuk näyttää hyvältä siinä. ”Ja mun sosiaaliset taidot on aika säälittävät. Pelkäsin, että sä petyt. En halunnut nähdä sitä hetkeä, kun tajuat, miten luuseri mä olen.”

”Sä et ole mikään luuseri. Lopeta tuollainen”, Nuuk sanoo ja ottaa mua harteista kiinni. ”Olisitpa kertonut.”

”Anteeksi”, kuiskaan ja uskallan katsoa sitä. Nuuk näyttää surulliselta. Mua pelottaa, että anteeksipyyntö tulee liian myöhään.

”Sakari”, Nuuk sanoo, ”tykkäätkö sä musta oikeasti?”

Räpäytän silmiäni enkä meinaa uskoa, että se kysyy sitä tosissaan. Katsoessani Nuukia silmiin, mä kuitenkin tajuan, mitä olen tehnyt ja miltä mun käytös sen silmin varmasti vaikuttaa.

Nuukin kysymys on oikeutettu ja se ansaitsee rehellisen, kaunistelemattoman vastauksen.

nannu

  • ***
  • Viestejä: 463
Mulla on tapana sekottaa hahmot toisiinsa päässäni, ja tässä on kaksi epävarmailijaa, mutta silti ne erottuu ja yksilöityy mulle hyvin. Ihan vaan tuohon edeltävään keskusteluun osallistuakseni.

Tuo epävarmuus on näissä hassun suoraa, tosi piristävää. Kauhean tiedostavia tyyppejä, mutta eipä se vaan auta omien puutteiden kanssa.
Ja miten eri ihmiset näkee itsensä ja toiset… Niin todellisia juttuja. Itsessä näkee ne virheet ja sen lokeron, johon on jumiutunut. Ja kun ite kämmää, näyttää joku tuulitukka yhtäkkiä niin paljon sopivammalta sille toiselle. Oih ja voih.
Nuukin halu rangaista nauratti, julma Nuuk. Ehkä parin minuutin ajan kunnes ryntää ulos suutelemaan :D Luoja mitä menoa. Antaa palaa vaan.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
nannu: Mun piti lukea sun kommentti useampaan kertaan, kun en ollut varma, tarkoittiko tuo "luoja, mitä menoa" hyvää vai pahaa :D Kiva, että hahmot yksilöityvät! ^^ Joo, nämä kaksi ovat aika tiedostavia, mutta kuten sanoit, ei hirveästi auta asiaa, ja johonkin tämäkin rapsusarja pitää päättää, joten en voinut hirveästi alkaa spekuloida hahmojen motiiveja. Sakari miettii liikaa, Nuuk ei mieti tarpeeksi voisi olla aika hyvä luonnehdinta näille kahdelle, vaikka sekin on varmaan tilannekohtaista. Kiitos kommentista!

VII
(132. Huominen, 250 sanaa)

Nuuk

Sakari näyttää hämmentyvän kysymyksestä, mutta musta se on ihan syystä esitetty. Mistä mä muka voin tietää, mitä se ajattelee ja mitä se tuntee? En välillä ymmärrä edes itseäni, saati sitten jotakuta, joka ei pahemmin avaudu.

”Tykkään ja mä haluaisin olla sun kanssa”, Sakari vastaa, mutta puree huultaan ja pitää pahaenteisen tauon. Sieltä tulee ”mutta”, ihan varmasti tulee. Näen sen Sakarin kasvoista ja vaikeasta olemuksesta.

”Mutta en ole varma, onko musta varsinaisesti seurustelemaan”, Sakari tunnustaa, ”tykkään siitä, miten me oltiin, mutta asioilla on tapana kehittyä johonkin suuntaan. Mulla on itsessänikin ihan tarpeeksi duunia, että parisuhde – ei musta taida vaan tällä hetkellä olla siihen.”

Sakari puhuu suoraan, mutta asiallisesti, ja mä arvostan sitä. En ole ajatellut meitä mitenkään kovin vakavissani. On kulunut niin vähän aikaa. Kyllä mä silti ehdin jotain toivoa. Sattuuhan se vähän, kun Sakari sanoo, ettei ehkä haluakaan mun kanssa mitään sen kummempaa. Oli ehkä typerää alkaa haaveilla enemmästä sen perusteella, mitä meillä on ollut, mutta en voi itselleni mitään.

”Eli mitä nyt?” pakotan itseni kysymään.

”Se on vähän niin kuin sun vuoro sanoa”, Sakari hymähtää hermostuneena. ”Riittääkö tää sulle?”

Se sipaisee peukalollaan mun leukaa. Tykkään siitä, kun Sakari koskettaa mua. En halua päästää Sakarista irti. Mistä me etukäteen voidaan mitään tietää?

”Ehkä me voidaan seurailla tilannetta? Jos ei tunnu hyvältä, niin ei voi mitään”, sanon. ”Se riittää mulle.”

Sakari hymyilee helpottuneena. En nyt tiedä, tarkoitanko sanoja täydestä sydämestäni, mutta kun me suudellaan, sillä ei ole väliä. Me halutaan samoja asioita tässä ja nyt.

Ei sillä huomisella niin väliä ole.



A/N: Oli hirveät ongelmat lopetuksen kanssa. Ongelma ei ollut siinä, etten olisi tiennyt, miten tämä päättyy vaan sen saaminen oikeaan muotoon. Jäi vähän sellainen olo, että tästä voisi saada jatko-osankin, mutta no, siitä voi olla monta mieltä. Kenties tulkinnanvaraisuudessaan tämä on hyvä loppu. Kiitos, että luit! ^^
« Viimeksi muokattu: 10.04.2016 22:21:27 kirjoittanut Sokerisiipi »

Räntsäke

  • Vieras
Joo, kyllä nämä nyt ovat selvästi eriytyneet minunkin mielikuvissani.
Huh, kieltämättä mua vähän pelotti, miten tämä loppuu, kun kutososa päättyi sillä tavalla. Mut ei tää päätös sitten ollutkaan niin paha kuin pelkäsin. Ainakin nämä nyt ovat molemmat selvillä vesillä siitä, mitä toinen suurin piirtein tuntee ja mitä laatua heidän suhteensa on.
Kieltämättä olisi sinällään ihan kiva, jos näistä ilmestyisi myöhemmin lisää matskua. Mut toisaalta jätkien tulevaisuuden saa itte kukanenkin kuvitella ittekseen, jos heän tarinansa päättyykin tähän. Kiva raapalesarja tämä kumminkin oli, kiitos tästä. : )

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Valo vähenee kaupungilta, S | talvimelankolia, slash | 7/7
« Vastaus #10 : 03.11.2015 14:33:57 »
Räntsäke: Hii, hieno kuulla! ^^ Jonkinmoinen yhteenvetävä loppuratkaisu oli mielestäni välttämätön, että näissä 7 osassa olisi jokin yhtenäinen pointti. Ei, munkaan mielestä tämä loppu ei ole "paha" heidän suhteensa kannalta. Sieltä ei tullut mitään nätiltä kuulostavia lupauksia vaan katsottiin tilannetta yhdessä realistisin silmin. Näistä saattaa tulla lisääkin matskua, mutta toisaalta on myös kivaa lukijan kannalta, jos saa itse kuvitella, mitä heille käy. Kiitos kun luit ja kommentoit! ^^

nannu

  • ***
  • Viestejä: 463
Vs: Valo vähenee kaupungilta, S | talvimelankolia, slash | 7/7
« Vastaus #11 : 03.11.2015 21:25:24 »
Oi kamala, toivottavasti tulit siihen tulokseen, että hyvällä vaan tarkoitin! :D Vaikka tämä teksti on rauhallista, niin silti vähän kuin sivulauseissa tulee tuommoisia yhtäkkisiä käännöksiä, niin kuin tuossa Nuukin rankaisijasta suutelijaksi -kohdassa. Ihan tätä siis vaan meinasin, kiinnostavaa luettavaa.

Loppu on hyvin tyydyttävä. Ihan jännä sikäli, että tässä ei käsittääkseni ainakaan pääosassa ollut seksisuhde, ja toistensa kanssa pojat haluaa hengailla ja kyhnätä muttei silti seurustella. Kuinka monenlaista olemista sitä voikaan olla ja hyvää sellaista. Peukku ylös.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Valo vähenee kaupungilta, S | talvimelankolia, slash | 7/7
« Vastaus #12 : 08.11.2015 19:38:32 »
nannu: Tulin, tulin! :D Äkkinäiset tapahtumat sivulauseissa, nämä olivat aika lailla tahattomia, mutta kiva kuulla, että ne tekivät tekstistä kiinnostavan :3 Juu ei, en jotenkin edes ajatellut näiden kanssa sitä seksipuolta ja jätän sen nyt lukijan mielikuvituksen varaa, että harrastaako ne seksiä vai ei. Itse tykkään kyllä tästä ajatuksesta, että he vain tykkäävät hengata yhdessä, pussailla, halia ja kyhnätä (osuva sana, muuten :D) Niinpä! Jokainen oleilee sillä tavalla kun itselle on kivaa ^^ Kiitos kommentista, oli kiva lukea näitä ajatuksia!

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 348
Voi että. Olipa kerran kaksi pöhköä ihastunutta epävarmailijaa jotka sokru taidokkaasti maailmaan loi. Ihan varma en oo oonko lukenut tuon toisen tekstin tai tän joskus mutta eipä sillä oo niin väliä :D

Tykkään näkökulmanvaihteluteksteistä kauheasti! Ja tässäkin oli kiva ja selkeästi eritelty vaihtelut. Kiva lukea molempien päänsisäiset ajatukset ja miten kumpikin asioista ajattelee.

Voi Sakari sinä höntti! Mutta onneksi lopuksi suoraan sanoi mitä mielessään oli. Ja Nuuk raukka, vähän surku olo jäi hänen viimeisistä ajatuksistaan, mutta ehkä kumminkin vielä suhde voi onnistua.

Kiitos tästä, tää oli just sopivan angstinen ja söpöisä.
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."