SparklingAngel: Vähän tässä nyt selviää mitä metsästä löytyy jee!
Saappaaton: Ainii Al ja Jameski oli tä--- totta kai minä tiiän mitä kirjotan.
Siis. Laitoin tietty ihan tahallani Ginnyn kiusaa Lunaa ja mietin vähä et "tää ei ollu fiksua"
same, nauran hutsuille aina
A/N: Tässä tulee kaikki mitä oon nyt kirjottanu koska päätin että osallistun tällä taas spurttiraapaleeseen. Tämänkinkertaiset sanat SparklingAngelin listasta. (Tätä tulee myöhemmin tänään sitten vielä se spurttiraapale.) Jos vaikuttaa kummalliselta tarinankulku niin en kyllä itsekään tiedä mihin ollaan menossa!
12.Sana:
TaivasSeuraavan viikon aikana Luna jo pakkasi sellaisia vaatteita, joista oli varma, ettei niitä tarvitsisi kotonaan mutta joita varmasti kaipaisi metsän kylmyydessä. Hän tapasi Harryn, ja tapasi Seamuksen, joka sattui ilmestymään pubiin samaan aikaan, ja oli yllättynyt, miten ystävällinen keskustelu oli, vaikka Seamuksen selkeästi teki mieli sanoa jotain siitä, millainen Luna oli ja miten innoissaan tämä oli olennoista, joita ei välttämättä ollut edes olemassakaan. Harry sen sijaan kuunteli kiinnostuneena, yllättävän kiinnostuneena, ja Luna muisti, miksi hän piti tätä ystävänään.
Kun he erosivat, taivas oli pimeä, ja Luna arveli, että hän voisi ihan hyvin kysyä Rolfilta ehtisivätkö he jo pian tavata uudelleen.
13.Sana:
RakasSeuraavana päivänä Luna meni isänsä luo ja kertoi tälle suunnitelmistaan palata metsään Rolfin kanssa.
”Rakas tyttäreni, niin kasvanut ja viisas tutkija”, Ksenofilius totesi ja Luna nauroi.
”Toivottavasti löydämme jotain. Olisi ikävää palata sinne näin kylmällä ja todeta, että olennot elävät vain lämpimämmillä ilmoilla. Ei minua edes haittaa, jos kohtaamme vain varjoja, mutta jos emme näe edes niitä, niin harmittaisihan se.”
Ksenofilius nyökkäsi ja tarjosi Lunalle lisää kermakaljaa. ”Ehkä ne ottavat sinut paremmin vastaan nyt. Ehkä ne ovat tutustuneet sinuun samalla kun ovat kierrelleet sinua ja kiusoitelleet sinua.”
”En ihmettelisi sitäkään. Ymmärrän kyllä varautuneisuuden”, Luna vastasi hymyillen. ”Ihmiset osaavat olla epäilyttäviä.”
14.Sana:
MustaRolf oli ehdottanut, että seuraavan tapaamisensa he hoitaisivat ravintolassa, eikä Lunaa yhtään haitannut. Hän tuli pukeutuneena räiskyviin väreihin ja mietti, miksi Rolf oli ehdottanut hänelle tällaista paikkaa, kun näki miten mustissa vaatteissa kaikki muut olivat. Hän kuitenkin työnsi ajatuksen mielestään, koska heillä oli tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin vaatteet.
Lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen Luna kysyi koska Rolf olisi valmis lähtemään ja Rolf kohautti olkiaan. ”Luulen, että saisin asiat järjestykseen niinkin, että pystyisin jo ensi viikolla lähtemään.”
”Hienoa! Mitä pikemmin pääsemme lähtemään, sitä pikemmin meille selviää, ovatko olennot vielä hereillä vai kenties talviunista lajia”, Luna sanoi innostuneena.
Rolf naurahti vaikkei vaikuttanutkaan niin huvittuneelta.
15.Sana:
VeitsiViimeinen viikko ennen lähtöä meni nopeasti, Luna pakkaili tavaroita ja tarkasti mitä veitsiä pitäisi vielä teroittaa. Ei metsän keskelle kannattanut lähteä ilman niitä, varsinkaan, jos ei tiennyt kauanko siellä olisi ja mitä sieltä tarvitsisi, vaikka taikavoimia olikin. Hän lähetteli viestejä Rolfin kanssa ja he sopivat lähtevänsä seuraavan viikon tiistaina, kunhan porttiavain olisi järjestyksessä, ja Luna hoiti sen nopeasti pois alta, jotta he pääsisivät lähtemään.
Kun Lunalla oli kaikki hoidettu ja pakattu, hän tarkisti vielä, että hänellä oli muistikirjansa mukanaan, koska matkasta ei olisi mitään hyötyä, jos siitä ei saisi tehtyä muistiinpanoja. Hän halusi todella selvittää, mitä olentoja metsässä oikein asui.
16.Sana:
EläinTiistai tuli nopeammin kuin Luna oli odottanut, ja hän tapasi Rolfin tämän asunnolla. He tervehtivät toisiaan, ja Luna mietti, millainen tästä matkasta mahtaisi tulla, kun hän ja Rolf eivät oikeastaan edes tunteneet niin hyvin. Mutta toisaalta se saattaisi toimia heidän edukseen, koska Luna oli todennut aiemmilla matkoillaan, että enemmän haittaa oli ollut niistä ihmisistä, joiden kanssa hänellä oli jonkinlainen yhteys jo olemassa.
He pääsivät turvallisesti mökille, ja Luna näki ensimmäisen eläimen heti heidän astuttuaan mökin ovelle. Rusakko oli vaihtanut turkkinsa jo valkoiseen, ja Luna hymyili sille.
”Mennäänkö?” Rolf kysyi, kun Luna oli seissyt katsomassa rusakon perään pari minuuttia.
”Totta kai.”
17.Sana:
Hauras”Mistä sinä edes olet löytänyt tämän mökin?” Rolf kysyi katsellessaan ympärilleen. Rakennus näytti hauraalta hänen silmiinsä, ja hän vähän epäili sen kestävän edes talven yli.
Luna naurahti. ”Ei tämä ole niin huteraa tekoa. Tätä on vahvistettu loitsuin ja riitein. Tämä näyttää ulospäin vielä hauraammalta, kuten ehkä huomasit, mutta se on vain sen takia, ettei yksikään jästi eksy tänne, he pitävät rakennusta asumiskelvottomana, ja kävelevät sen ohi mikäli näille seuduille sattuvat.”
Rolf äännähti jotakin myöntymyksen ja passiivisen välimuotoista, ja Luna pyöritteli silmiään.
”Älä ihmeessä usko”, Luna totesi ja alkoi laittaa sänkyä kuntoon. ”Täällä kuitenkin majailemme ainakin seuraavan viikon. Ellemme jopa pitempään.”
18.Sana:
Rauta”Mitä sinä teet?” Rolf kysyi seuraavana päivänä Lunan kaivaessa esiin rautaista esinettä. ”Mikä tuo on?”
Luna nosti esinettä ylöspäin. ”Tämä on uhrilahjani. Tai vaihtokauppani. En minä tiedä. Isä kutsuu tätä onnenamuletiksi, vaikka tiedämme kumpikin, että tämä on ennemmin jokin jästien epäonnistunut kokeilu tehdä sarjatuotantona patsaita.”
”En ymmärrä.”
”Kun tutkin erilaisia metsänhenkiä ja muita, opin, että useat luottavat helpommin, jos niille tarjoaa jotain. Ennen niille uhrattiinkin, joitakin pidettiin jumalina ja ne oppivat siihen, että ihmiset antavat niille aina jotakin. Joten jos tämä on yhtään niin kuin moni tuntemani laji, arvostaa se lahjaa.”
Rolf nyökkäsi. ”Aivan. Totta. Hutsut ovat lähinnä poikkeus säännöstä.”
19.Sana:
SyväLuna johdatti heitä syvälle metsään kantaen mukanaan laukkua, jossa hänellä oli eväät ja rautamöykky. He ehtivät kulkea puolisen tuntia ennen kuin Luna pysähtyi.
”Näitkö sinä tuon?” Luna kysyi osoittaen itsestään oikealle.
”Jotain näin. Ja kuulin siritystä”, Rolf vastasi ja kääntyi Lunan osoittamaan suuntaan. ”Miten meinasit saada tarjottua lahjaasi niille, jos ne pysyvät juuri näkökentän lähettyvillä?”
”En minä sitä ole vielä miettinyt, mutta ainakin nyt tiedämme, etteivät olennut ole talviunisia, joten ainakaan emme tulleet turhaan.”
”Et ole miettinyt – Tulimme tänne vain katsomaan ovatko ne hereillä, niinkö?”
Luna kohautti olkiaan ja hymyili. ”Niin. Mutta älä huoli, enköhän minä jotain parissa päivässä keksi.”
20.Sana:
MetsäMetsä heidän ympärillään kuiski heille, tai ainakin Luna totesi niin Rolfille, kun he olivat kävelleet pari tuntia näkemättä jälkeäkään varjoista. Rolf nyökkäili mukana eikä sanonut poikkipuolista sanaa, vaikka Luna saattoi nähdä tämän silmistä, ettei tämä välttämättä uskonut ihan kaikkeen, mitä hän tälle sanoi.
”Kuuntelisit tarkemmin. Se kertoo meille, että meidän etsintämme ei ole turhaa, ja että jos me vain pysähtyisimme hetkeksi, saattaisimme nähdä etsimämme edessämme”, Luna sanoi.
”Pysähdytäänkö sitten? Syömään eväitä vaikka, koska nälkähän tässä alkaa tulla.” Rolf katsoi Lunaa toiveikkaana ja naurahtaen Luna nyökkäsi.
He pysähtyivät aukealle ja Luna levitti vilttinsä, taikoi sen pysymään kuivana ainakin heidän ruokailunsa ajan.
21.Sana:
UsvaKun he olivat istuneet paikallaan hetken, heidän ympärilleen laskeutui usva, tai jokin usvan kaltainen. Luna katseli ympärilleen uteliaana ja Rolf näytti hämmentyneeltä.
”Kuiskiko metsä sinulle todella?” Rolf kysyi tuijottaessaan usvaa ja sen tuomia varjoja. Hän ei ollut odottanut mitään tapahtuvaksi.
Luna kohautti olkiaan. ”Joko metsä itse tai sitten olennot päättivät, että olemme heidän huomionsa arvoisia. Tai ehkä ne haluavat kertoa meille, että meidän pitäisi kadota täältä ikiajoiksi.” Hän söi leipänsä loppuun ja kysyi sitten: ”Mitä haluatte?”
Kukaan ei vastannut, mutta usva ei hävinnyt hetkeen. Rolf pakkasi eväänsä varovaisesti, mutta Luna söi omansa loppuun. He eivät lähteneet mihinkään ennen usvan katoamista.
22.Sana:
Kirkas”Yllättävän kirkkaaksi ilma muuttui”, Luna totesi heidän palatessaan mökille. ”Minä luulen, että tuo oli ensikontakti, ja että olennot tahtovat ottaa meihin yhteyttä. En tiedä miten saati että mitä ne haluavat meistä.”
”Etkä tiedä sitäkään, ymmärtävätkö ne meitä. Mistä me tiedämme millaista kieltä ne puhuvat? Ehkä ne ovat pahansuopia ja haluavat vain antaa meidän olettaa jotain muuta”, Rolf vastasi. Saadessaan mökin oven auki hän katsoi ympärilleen. ”Vielä kasassa.”
”Minä luulen, että olentojen taikuus saattaa vaikuttaa tähänkin paikkaan.”
Nyökäten Rolf käveli pöydän ääreen ja kaivoi eväänsä esiin syödäkseen.
”Älä syö liikaa, ajattelin tehdä meille jotain päivällistä.”
Rolf tuijotti eväitään ja söi ahnaasti.
23.Sana:
KiviIlta vieri ohitse hitaasti. Luna mietti keinoja ehdottaa olennoille tutustumista, varsinkin kun ei ollut mitenkään varmaa, että heillä olisi yhteistä kieltä. Ehkä, jos näillä seuduilla olisi ennen ollut asutusta, jonka kanssa olennot olisivat olleet tekemisissä, mutta Luna ei ainakaan muistanut kuulleensa näillä seuduilla olleen kauheammin asutusta.
Rolf aina toisinaan kysyi oliko Lunalla jonkinlaista suunnitelmaa tai jotain muuta, mutta muuten hän lähinnä kirjoitti vihkoonsa muistiinpanoja. Suurempia keskusteluja he eivät käyneet, koska molemmilla oli niin paljon muutakin mietittävää.
Aamulla Luna ja Rolf heräsivät siihen, kun ikkunaan lensi kivi.
”Onkohan tämä niiden tapa ottaa meihin kontaktia vai luuletko, että tuolla ulkona on joku?”
24.Sana:
KimaltaaLuna juoksi ikkunalle ja katseli ulos, muttei nähnyt kuin puita ja kimaltavaa lunta. ”Pitäisi varmaan mennä ulos katsomaan ja kuuntelemaan, jos siellä on jotain. Jos siellä vaikka on meille jotain kiinnostavaa tai, en minä tiedä.”
Rolf nyökkäsi ja katsoi haikeana keittokomeroa, toivoen saavansa kupillisen teetä ensin, mutta hän tiesi jäljet menetetyiksi, jos niiden perään ei heti lähtisi. ”Takit niskaan sitten.”
Luna nyökkäsi ja veti takkinsa ylleen ja juoksi ovesta ulos ennen kuin Rolf oli valmis. Rolf pyöritti silmiään, mutta seurasi Lunaa. Kun hän sai naisen kiinni, seisoi tämä jo ikkunan edessä etsimässä kiveä kevyestä lumihangesta.
”Jossain tässä sen pitäisi olla!”
25.Sana:
LehtiPian Lunan kädessä oli lehteen kiedottu kivi. ”Mitähän tämä nyt merkitsee?” Luna kysyi, vaikkei oikeastaan odottanut vastausta Rolfilta.
Rolf kohautti olkiaan. ”Ehkä ne yrittävät viestiä meille jotain. Mikä lehti se on? Itse asiassa voisimme mennä sisälle tutkimaan lehteä ja keittämään teetä.”
”Katsotaan nyt ensin onko tässä lähellä mitään jälkiä, että tiedämme ovatko tutkimamme olennot tämän taustalla”, Luna vastasi ja laittoi kiven taskuunsa. Hän lähti kävelemään talosta poispäin samalla ympärilleen katsellen ja Rolf noudatti esimerkkiä vähän eri kohdasta.
Jonkin aikaa käveltyään Luna pysähtyi ja kääntyi Rolfin suuntaan. ”Ei näy mitään.”
”Ei täälläkään. Mennään sisälle”, Rolf vastasi ja kääntyi takaisin kohti mökkiä.
Kun he pääsivät sisälle, Rolf käveli suoraan keittiöön keittämään teetä ja Luna otti kiven taskustaan ja heitti takkinsa sohvalle.
”Mikä lehti se on?”
Luna istui ruokapöydän ääreen ja avasi lehden. Hän kurtisti kulmiaan. ”Näyttää traakkipuun lehdeltä, mutta niitä ei kyllä pitäisi olla näin viileillä seuduilla”, hän totesi.
Rolf kaatoi teetä kahteen mukiin ja toi toisen Lunalle. ”En kyllä tiedä miten juot teesi mutta ehkä tämä kelpaa. Mutta sanoit traakkipuun. Oletko ihan varma?”
”Melko varma. Mitä tällä oikein viestitään? Että olennot harrastavat kasveja ja kasvattavat lämpimämpien seutujen kasveja?”
”Ehkä se selviää. Tai ehkä on olemassa kylmemmän seudun traakki. Mistä sitä tietää.”
26.Sana:
MiettiäHe nauttivat teen rauhassa ennen kuin Luna ehdotti, että he voisivat taas lähteä kävelemään ja katsomaan löytäisivätkö he jotain. Hän teki eväät itselleen ja katsoi kun Rolf valmisti omat leipänsä, ja otti kiven ja lehden mukaansa.
He kävelivät vähän eri reittiä kohti metsän keskustaa hiljaisuuden vallitessa. Luna koetti miettiä, oliko lehdellä edes mitään merkitystä. Rolf koetti miettiä, oliko hän tehnyt oikean valinnan päättäessään tulla mukaan tälle tutkimusmatkalle.
”En ole nähnyt oikein varjojakaan”, Luna sanoi jossain vaiheessa ja Rolf kohotti katseensa ylemmäs.
”Niin. En minäkään, mutta en tiedä olenko edes keskittynyt kunnolla.”
”Evästauko. Ehkä ne haluavat taas ottaa meihin yhteyttä jotenkin.”
27.Ei sanaa
He istuivat taas maassa ja nauttivat eväitään, odottivat jotain merkkiä. Rolf oli luovuttamassa kun Luna tarttui häntä käsivarresta. ”Katso tuonne”, nainen sanoi osoittaen metsää kohti.
Rolf kääntyi katsomaan Lunan osoittamaan suuntaan ja hengähti yllättyneenä. ”Kaunista.”
Metsän laidalla leijui joukko olentoja, varjoja, mutta ne eivät enää olleet varjoja, niillä alkoi olla muotonsa. He eivät olleet tarpeeksi lähellä nähdäkseen niiden päitä tai vartaloita, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä tietääkseen, että ne ottivat yhteyttä heihin, viimein.
”Mitä luulet, pitäisikö minun tarjota niille lahjaani?” Luna kysyi katsahtaen reppuunsa.
”Ei kai siitä mitään haittaakaan ole”, Rolf vastasi ja Luna alkoi kaivaa repustaan rautaesinettä antaakseen sen olennoille.
28.Sana:
LaulaaLuna asetti patsaan irvikuvan heidän eteensä ja odotti, että olennot reagoisivat siihen jotenkin. Yksi tulikin lähemmäs, se näytti ehkä hieman suuremmalta kuin muut, ja alkoi laulaa oudolla kielellä. Ääni oli mesmeroiva ja Lunasta ja Rolfista tuntui kuin he vajoaisivat transsiin.
Kun he heräsivät, omasta mielestään vain avasivat sulkeutuneet silmänsä, he tajusivat olevansa vilkkaalla kadulla, ja Rolfin kysyttyä missä he oikein olivat, Luna joutui toteamaan, ettei tiennyt.
Jonkin aikaa haahuiltuaan he tajusivat päätyneensä metsästä jonkin verran kauempana olevaan kylään, mutta koska kukaan ei katsonut heitä oudosti, he olettivat ainakin kävelleensä paikalle normaalisti. Ellei koko kylä sitten ollut olentojen aiheuttaman transsin alaisena.
