Kirjoittaja Aihe: Metamorfeeni | K11 | vähän melankolinen raapalesarja, 7/7  (Luettu 2061 kertaa)

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
Nimi: Metamorfeeni
Ikäraja: max. K11
Kirjoittaja: Crepuscop
Vastuunvapaus: Meitsien
Genre: melankolinen draama jonkinlaisilla kauhufantasiaviittauksilla, (lievä) slash (taitaa menää parhaimmillaan USTin puolelle)
Varoitukset: mainintaa alkoholista ja kuolemasta, viitauksia väkivaltaan, jonkinlaista lievää itsetuhoisuutta/viitauksia siihen
Haasteet: Spurttiraapale III ( 26.10.-1.11.)

A/N: Spurttiraapaloin, enkä oikein tiedä itsekään mitä tästä tulee. Toivottavasti jotain mielenkiintoista edes.




I
sanalla sairaus, sanoja 200



Jos kauneus olisi sairaus Vuovru olisi jo kuollut siihen.

Niin Benjamin ajattelee nähdessään Vuovrun ensi kertaa.

Mutta ei Benjamin sitä ääneen sano, koska eivät miehet ole kauniita ja Vuovru varmaan löisi, jos sitä sanoisi kauniiksi. Mitään muuta väärää Benjamin ei Vuovrun kauneudessa nää.

Ei vaikka pähkinänruskeat silmät taittavat useammin ruosteenpunaiseen kuin itse ruskeaan.

Ei vaikka Benjamin näkee sen poskilla valkoisia pisamia, joita muut eivät näe.

Ei vaikka sillä on pianistisormissaan haavaumia ja mustelmia ranteen sisäpuolella.

Ei vaikka Aaron väittää Vuovrun ylikasvaneita kastanjahiuksia vehnänvaaleiksi, Aleksander hailakansinisiksi.

Ei vaikka Vuovru hädin tuskin erottuu sairaalaan valkoisia seiniä vasten ja kallistaa päätään Benjaminin nähdessään kuin Benjaminin vuosi sitten kuollut koira.

Ei vaikka Vuovru tuoksuu tervalta ja havumetsiltä ja raudalta ja leikatulta nurmikolta ja painomusteelta ja sitruunoilta ja vastaleivotulta omenapiirakalta.

Ei vaikka Aaron löytyy joesta hukkuneena kolme kuukautta sen jälkeen kun Vuovru on hymyillyt sille.

(Miljoonas sanoo kerran Vuovrulle, että se on kaunis ja Vuovru vastaa ’tiedän’ ja nyökkää. Ei ylpeillein, ei onnellisena, eikä vihaisena. Monotonisena, kuin ottaisi vastaan lääkärin lausuntoa.)

Vuovrun ääni jää soimaan Benjaminin korviin kun se esittelee itsensä sairaalan aulassa ja hymyilee.

(Kahdestuhanneskahdeskymmeneskolmas huutaa Vuovrun olevan Saatanasta siennyt ja Vuovru nauraa, sillä parhaat vitsit ovat todenperäisiä.)

Ei mitään väärää, ei mitään sairaanloista.


« Viimeksi muokattu: 01.11.2015 21:53:32 kirjoittanut Crepuscop »

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 387
Minä niin pidän originaaliteksteistäsi, olen itse asiassa lukenut ne kaikki (moneen kertaan). Kaipa olen joskus jotain kommentoinutkin? Tänään tällaista, koska kaipasinkin juuri jonkinmoista melankoliaa, mutta ehkä surumielisyys on elämäntapa. Jo genren määrittely oli lähes vastustamaton, siinä ovat kasassa parhaat elementit mitä voi äkkiseltään keksiä! Ei kauhufantasiaviittauksiin mitenkään liian usein törmää, puhumattakaan vielä siitä slash-osuudesta.

Vuovru ja Benjamin ovat kieltämättä viehättäviä kumpikin, haluan kuulla heistä vielä niin paljon lisää. Aluksi hymähdin vähän nimille, koska ne ovat aika tyypillisiä slashpoikien nimiä kaikessa erikoisuudessaan, mutta pakko myöntää - ne ovat oikeastaan hienoja. Sopivat tavallaan kantajilleen, eivät nuo kaksi mitään kaikkein tavallisimpia persoonia muutenkaan taida olla. Teksti alustaa onnistuneesti tarinaa, mukaan mahtuu noiden kahden lisäksi vielä tämä Aaron, Aleksanderkin. Tämä teksti ei taida olla mikään onnellisin, mutta tahdon lukea tätä ehdottomasti pidemmälle. Lupaavaltahan tämä vaikuttaa:
Lainaus
Vuovrun ääni jää soimaan Benjaminin korviin kun se esittelee itsensä sairaalan aulassa ja hymyilee.

Kiitos.
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
Orenji: tämä tuli niin kovin äkkiä huijui Häkellyin valtavasti jo ihan siitä ajatuksesta, että joku on lukenut miun kaikki originaalini (!!!) ja pitänytkin niistä :") Surumielisyys taitaa olla vähän elämäntapa, kun tämäkin sarja syntyi halustani kirjoittaa jotain vähän raskaampaa höttöä. Ja hauskaa, jos genremäärittelytkin viehättää (itse määrätyissäkin genreissä pysyminen on kyllä kamalan hankalaa välillä, mutta yritin parhaani, myäh) Kaiken kaikkiaan jätteiso kiitos kommentista! c:



A/N: Loput jäivätkin sitten sunnuntaille julkaistavaksi, mutta tässä tulee kuitenkin;

II
sanalla vaaleansininen, sanoja 150


Vuovrun kädenpuristus on samanaikaisesti varma ja hellä.

Kun sitä kättelee tuntuu kuin työntäisi kätensä jääkylmään veteen: lopulta on niin kylmä, että se pistelee, suorastaan lämmittää.

Benjamin piirtää ajatuksissaan Vuovrun otsalle puolikuun ja luottaa ensi hetkessä Vuovruun vain väärissä asioissa.

Benjamin näkee käsiin piirtyvät verisuonet Vuovrun ihon läpi vaaleansinisinä ja turkooseina. Joskus jopa violetteina, kun Vuovru sammuttaa Benjaminin huoneen valaistuksen ja näkyy liian selkeänä hahmona pimeässä.

Vuovru on kääriytyneenä Benjaminin siniseen päiväpeittoon, se laahaa osittain perässä kuin viitta ja Vuovru näyttää kuninkaalliselta, kodistaan karanneelta jääherttualta. Benjamin istuu lattialla, kun Vuovru sytyttää suitsukkeen. Siinä on kylmä, uninen tuoksu ja vähän ehkä kardemummaa.

Vuovru on rauhallinen, Vuovru on aina kamalan rauhallinen. Välillä se tiuskii kuin kallioon iskevä suolainen aallokko, mutta salaa Benjamin pelkää tsunamia ja hirmumyrskyjä.

Vuovrulla on mukanaan avaamaton paketillinen pimeässä hohtavia tusseja ja sen olkapäillä on riimumerkkejä.

Kun Vuovru piirtää Benjaminin oikean käden täyteen Orionin tähtikuviota vaaleansinisestä tulee Benjaminin uusi lempiväri.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2015 21:50:47 kirjoittanut Crepuscop »

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
III
sanalla haikea, sanoja 150

Benjamin tekee Vuovrun kanssa typeriä asioita. Asioita joita ei ole tehnyt vuosiin ja joita on ollut ikävä.

Benjamin opettaa sen heittämään leipiä. Käy omenavarkaissa, vaikka oikeasti he varastavat kirsikoita. Benjamin soittaa sille omatekemäänsä musiikkia ja onnellisuus katkoo rintakehän luita. Joskus Benjamin on Vuovrun kanssa ja vain on.

(Kerran Benjamin ja Vuovru murtautuvat oluttupaan ja onnellisuuteen sekoittuu surua ja liikaa tunteita. Benjamin kertoo asioita joita ei kerro kellekään, suussa maistuu liikaa tunteita ja typeriä muistoja ja itkemisestä tulee kipeä kurkku.) 

Benjamin makaa Vuovrun kanssa kukkulalla aamuhämärässä. Kostea ruohikko kastelee niskan ja ilma kutittelee keuhkoissa. Ilmassa on sumua, joka näyttää vähän planeettapölyltä ja Benjamin näkee sen lävitse Vuovrun juuri ja juuri. Siinä on ihan tarpeeksi.

”Saanko pyytää palveluta?” Vuovru sanoo yllättäen, eikä sen silmissä ole väriä, kun Benjamin katsoo siihen ja vastaa aina.

”Älä rakastu minuun.”

Eikä Benjamin osaa sanoa siihen mitään. Kun Vuovru painaa otsansa hänen olalleen, Benjamin kuiskaa mielessään: aina.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2015 21:50:52 kirjoittanut Crepuscop »

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
IV
sanalla puukko, sanoja 150

Kaupungin laitamilla on vanha autiotalo. Se näyttää niin kauhutarinoista vedetyltä, että Vuovru tahtoo mennä tutkimaan sitä. Lattialankut ovat lahot ja kun Benjamin käskee Vuovrun varoa kummituksia Vuovru nauraa oudosti.

Autiotalossa on pieni yläkerta ja Benjamin epäilee portaiden kestävyyttä, mutta kiipeää silti yläkertaan ensimmäisenä. Siellä on pääasiassa pölyä, kynttelikkö ja yksisilmäinen nukke ja puukko, jonka Benjamin löytää vanhaan homeiseen riepuun käärittynä.

Puukon kahvassa on koristekaiverruksia, eikä Benjamin osaisi sanoa niistä mitään, jos Vuovru ei ottaisi puukkoa hänen kädestään ja luettelisi eläinradan merkkejä.

Benjamin tuhahtelee ja sanoo, ettei näteille pojille pitäisi antaa teräaseita. Eikä Benjamin ehdi reagoida, kun Vuovru kaataa hänet selälleen. Vangitsee Benjaminin ranteet toisella kädellään ja pitää polvellaan lattiaa vasten ja on yllättävän voimakas niin siroksi.

Ja kun Vuovru painaa puukon terää Benjaminin rintalastaansa Benjamin kokee vastustamatonta tarvetta suudella häntä.

(Vuovru naurahtaa ja ojentaa puukon takaisin. Benjamin vuolee sillä myöhemmin kolme kaarnavenettä ja Vuovrun hämmentynyt katse tuntuu metallista terää viiltävämmältä.)
« Viimeksi muokattu: 01.11.2015 21:50:59 kirjoittanut Crepuscop »

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
V
sanalla salaperäinen, sanoja 200

Vuovru puhuu suuren joen vieressä jollekin, jota Benjamin ei ole vielä kertaakaan nähnyt kaupungissa. Benjamin ei oikein tiedä onko se joku mies vai vasta poika. Se on Vuovrua vähän lyhyempi, vähän pienempi ja se näyttää juoksijalta. Mutta se on kamalan valpas ja Benjamin jää sille kiinni salakuuntelusta, ennen kuin kuulee sananparttakaan.

Se on vähän pieni ja myöhemmin Vuovru sanoo sitä pikkuveljekseen, mutta sen katse näyttää vanhalta ja se on nähnyt kai vähintään äärettömyyden. Muuta Vuovru ei siitä kerro, eikä se sano Benjamille sanaakaan ja katoaa aamuun mennessä. Eikä Benjamin saa tietää siitä oikein mitään, muttei Benjamin tiedä Vuovrustakaan oikein mitään, eikä se edes haittaa.

Vuovrun pikkuveljellä on vaalea tukka ja kylmä katse ja sen perässä kävelee mies tai poika pidemmillä jaloilla ja punertavilla hiuksilla. Mutta kamalan väsyneenä, värittömän hiljaisena ja sen kasvoilla olevat uurteet näyttävät melkein kaiverruksilta.
Se pitää Vuovrun pikkuveljen kädestä kiinni ja Benjamin näkee siinä itsensä.

(Jokin Benjamin päässä käskee juoksemaan. Henkensä edestä, kuten niissä painajaisunissa viisivuotiaana. Parkuman apua niin kauan, että keuhkot ovat verillä. Mutta Benjamin on jo veden alla, vetää jokaisella henkäyksellä enemmän vettä keuhkoihinsa ja näkökentän reunamat ovat hämärtyneet.)

Aaronin kuollessa Aleksanderin kasvoilla on jo kaiverrusuurteita ja Benjamin huutaa keuhkonsa verille, vaikka mitään ei kuulu.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2015 21:51:11 kirjoittanut Crepuscop »

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
VI
sanalla peili, sanoja 100

Vuovru katsoo itseään peilistä ja piirtää kasvojensa ääriviivat viileän peililasin pinnalle. Alahuuli on ehkä vähän rohtunut, tai niin Vuovru toivoo, muttei sitä kukaan muu huomaa. Eikä posken sisäpinnan mustelmaa.

Vuovru katsoo peiliin ja näkee jotain mitä ihmiset sanovat kauniiksi. Vuovru ei ymmärrä mitä se on, vääntää vain suupielensä ylöspäin (se on kai hymyilyä) ja kuristaa mielessään jokaisen joka sanoo häntä kauniiksi (vaikka se ei kai ole kovin nätisti tehty).

Vuovru iskee nyrkkinsä peililasia vasten. Heijastavalle pinnalle tulee särö, Vuovrun pianistisormien haavat vuotavat verta.

Vuovru katsoo itseään peilistä, eikä tunnista mitään näkemäänsä.

(Haavat paranevat seuraavaan aamuun mennessä ja Vuovru toivoo kuolemaa)
« Viimeksi muokattu: 01.11.2015 21:51:17 kirjoittanut Crepuscop »

Valpuri

  • ***
  • Viestejä: 75
VII
sanalla murtumaton, sanoja 300

Kun Benjamin kertoo Aaronin kuolemasta Vuovru tietää siitä jo. Kun Benjamin kertoo, että Aaron siunataan pienessä kivikirkossa Vuovru on jo arvannut sen ja on valmis.

(Vuovru valuttaa suolaista vettä silmistään. Pisarat valuvat vanoina poskia pitkin kaulalle kuin synti)

Vuovru juo hautajaisaamuna oranssinpunertavan nesteen, jonka Vanilja on tuonut pienessä pullossa ja Vuovrun ruumiinlämpö hohkaa hetken aikaa ihon läpi. Benjamin käskee sen jäädä lepäämään kuumeensa pois ja Vuovru pyytää käheällä äänellä anteeksi miljoonien vuosiensa kokemuksella.

Vuovru istuu huoneen nurkassa alasti ja kylmä tunkee kylkiluiden alle. Se tuntuu hirveältä, mutta se tuntuu ja sen lähemmäs kuolemaa Vuovru ei kai pääse.

(Monet osat Vuovrusta luottavat Benjaminiin ja Vuovru pystyy yleensä hengittämään normaalisti sen kanssa ilman yrittämistäkin. Benjamin on kamalan kiltti, mutta se on kamalan kiltti kaikille, eikä vain Vuovrun kauneudelle. Toisin kuin Aleksander, joka käy Vuovrun ovella ja Vuovru hymyilee sille laskiessaan samalla sen elinpäivät. Vuovru näkee mielessään seinälle lentävät sisäelinten palat ja oksentaa eteisen lattialle Aleksanderin mentyä.)

Vuovru kerää ihmisyytensä palaset huoneen lattialta, kun aurinko tunkee väkisin iltapäivällä esiin. Vuovru kävelee hautausmaan ohi ja kirkon kohdalla ihoa polttelee sisältäpäin. Vuovru rukoilee kaikilta tietämiltään jumalilta, ettei Benjamin rakastu häneen. Se on niin ironista, että Vuovru haluaisi melkein kävellä sisään kirkkoon ja korventua kokonaan. Vuovru ei näytä sitä ulospäin, mutta tuntee ansaitsevan sen, kun toinen suupieli vääntyy jälleen ylöspäin Benjaminin kävellessä vastaan. Se on kamalan tyyni, kamalan rauhallinen, kamalan itkuinen, eikä Vuovru osaa vieläkään tuntea. Vuovru pyytää anteeksi, vaikkei edes tiedä mitä, eikä Benjamin sano mitään. Silti Benjamin on vähän kysyvä, ei ymmärrä ja antaa Vuovrulle silti anteeksi. 

Benjamin on vielä pyhävaatteissa, kun se pyytää Vuovrua mukaansa uittamaan kaarnaveneitä. Ihmiset kai sanovat sitä lapselliseksi, mutta Vuovru ei muista koska on viimeksi ollut lapsi tai onko koskaan edes ollutkaan.

Benjamin ottaa Vuovrun kädestä kiinni rantakivetyksellä. Vuovru torjuu sanattoman tunnuksen mielessään, tarttuu silti Benjaminin käteen ja itkee.

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 387
Äää, se oli nyt siinä?

Tavallaan kauheaa, että kaikki loput osat ilmestyivät samana päivänä, mutta toisaalta se on myös erittäin miellyttävää. Mikään ei ole tuskastuttavampaa kuin odotella seuraavaa lukua kuukausitolkulla, nyt siltä ainakin vältyttiin. Vuovrun ja Benjaminin tarina oli myös helpompi lukea suoraan putkeen ja sisäistää tapahtumat heti siltä seisomalta eikä jossitella liikoja. Yksi miinuspuoli: niin paljon surullisia asioita samassa raapalesarjassa pienen aikavälin sisällä, tuli surullinen olo jo kolmannen osan aikana.
Lainaus
”Saanko pyytää palvelusta?” Vuovru sanoo yllättäen, eikä sen silmissä ole väriä, kun Benjamin katsoo siihen ja vastaa aina.
Miten tämä voi ollakin melkein itkettävä kohta... Haikeutta, kipua, tunnetta, mutta sitähän tämä koko teksti on.

Kiitos, oli hienoa päästä sisään tähän tarinaan!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."