Serenadi kahdelle haitarille [k-11, dramahömppä, 7/7]

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: Jere Salonius/Niko Koivulehto
Genre: romance, dramahömppä, fluffy, slash
Rating: k-11
A/N. Spurttiraapaleen 11. kierros tuli hiukan puskista ja sain niin Älyttömän otsikon, että olihan se nyt pakko. Mukavaa lähiöelämää seurataan taas seitsemän osan verran, tervetuloa vuoristorataan! Ja kyllä, tämä on Jeren näkökulmasta kirjoitettu koko homma, se vähän jännittää.
1. osa Ficlet300:seen sanalla 148. Beesi.

Serenadi kahdelle haitarille

1. C'mon take on me

Niko makasi kahvikupin kanssa sohvalla kääriytyneenä toiseen vilteistämme noustessani aamulla sängystä. Minun vilttiini, huomioin pääni sisällä, mutta en sanonut asiasta mitään, hymyilin vain pienesti. Meillä oli kaksi vilttiä siitä syystä, ettei niistä tarvitsisi tapella. Toinen oli metsänvihreä, joka kuului minulle, toinen taas tummanpunainen, ehdottomasti Nikon väri.

"Huomenta", sanoin Nikolle ja kumarruin painamaan pusun sen otsalle, jossa näkyi edelleen rantu tyynystä. Ei se siis ollut ollut kovin kauaa hereillä, vaikka esittikin niin. 

Kohdistin katseeni televisioon, sieltä näkyi tulevan piirretty lastenohjelma, varmaan se Avatar. Jostain syystä Niko oli aivan koukussa siihen.

"No huomenta", se mutisi venyttelevällä sävyllään, siirsi kahvikuppinsa tukevammalle alustalle - eli lattialle - ja tarttui minuun sitten kiinni. Minut vedettiin kevyesti osittain selkänojan yli Nikon päälle, enkä pistänyt sitä ollenkaan pahakseni.

Hakeuduin vaistomaisesti mukavampaan asentoon ja kaivauduin osittain viltin alle. Nikoa hymyilytti, sillä oli beesinvärinen, ihanan pehmeä villapaita ja hiukset pörrössä. Minun oli pakko suudella hymy sen huulilta.

"Onks Ninni saanu ruokaa?" kysyin Nikon katsellessa minua siniharmaat silmät sirrillään, sormet nykien niskahiuksiani.
"On, sun hiukset pitäs leikata", se totesi.
"Etkö tykkää mun homoponnarista?" mutristin huuliani surullisesti.

Minä itseasiassa pidin hieman pitkäksi kasvaneista hiuksistani, sain ne jo pienelle nutturalle niskaan.
 
"Tykkään toki", se hihitti. "Et sentään kasvata viiksiä."
"Vielä", totesin ja Niko näytti kauhistuneelta.
"Pois siitä sinä ihmishirviö", se ulisi ja tökki minua kauemmas. "Viiksinesi et minua pusuttele."

Nauroin sen sanavalinnoille ja nappasin kupin lattialta, hörpäten vähän kylmäksi päässyttä kahvia.

"Mä aattelin jos mentäs tänään käymään torilla", totesin vähän ajan päästä ja Niko katsoi ikkunaan päin välittömästi.
"Ootko ihan varma tuosta kelistä..." se sanoi sen kuuloisena, ettei ollut yhtään samaa mieltä tästä ideasta. Katsahdin ikkunasta ulos.
"Eihän siellä sada?" totesin hieman ymmälläni.
"Ei, mutta on syksy! Siellä on kylmä."

Yritin peittää huvittuneisuuteni, mutta todennäköisesti en onnistunut siinä kovinkaan hyvin, koska Niko pudotti minut julmasti lattialle sohvalta ja veti taas viltin päälleen.

[Verinen Paronitar]

Ääähh, surkea tägikommentti, mutta tahdon nyt heti näin alkuun ilmoitella seuraavani, koska vaikuttaa kivalta!

Otsikko mut tänne houkutteli ja odottelenkin innolla sen selventämistä sisällössä, ja draamahömppäinen lähiöelämä kuulostaa oikein lupaavalta lähtökohdalta pienelle ficlet-sarjalle. Inhoan aamuja ja heräämistä ja sängystä nousemista, joten kolahti kyllä tällainen vähän hitaasti käynnistyän aamun kuvaus -- oikea tapa selviytyä onkin mennä heti pedistä päästyään sohvalle makaamaan 

"Etkö tykkää mun homoponnarista?" mutristin huuliani surullisesti.

Aws <3  Homoponnarit on just pop, niistä pitää tykätä.

Tämä oli kiva lukaista koulutöiden välipalana, jatkoa odottelen 

[Zarroc]

Verinen Paronitar, ihana tagikommenttipas 8'D otsikko tulee kyllä myöhemmin esille ja lähiöelämä on tosiaankin miellyttävää. Jes, kiitos paljon! ♥

A/N. Ficlet300 168. Ruoka

2. Because of you

"Näytät ihan kaalikääryleeltä", kiusasin Nikoa ja se irvisti minulle rumasti. Otin sen kahvikupin lattialta ja pakenin keittiöön ennen kuin saisin tyynystä.

"Ootsä syöny aamupalan?" huikkasin sille hetken päästä ja Niko murahti, suurentaen Avatarin äänenvoimakkuutta. Kohautin olkiani ja rikoin kuitenkin lasiin neljä munaa. Sotkin mausteet ja maidot sekaan, kaadoin pannulle ja heittelin päälle kalkkunaleikkelettä ja juustoraastetta. 

Niko ei koskaan kieltäytynyt sille tehdystä ruoasta, yksi parhaimpia puolia ihmisessä.

Liitin kaiuttimet kannettavaani antaessani munakkaan hautua kannen alla. Pistin soimaan soittolistallisen Hardcore Superstaria ja avasin jääkaapinoven. Tänään pitäisi taas käydä kaupassa, oli uskomatonta kuinka paljon meillä välillä meni ruokaa ja silti en saanut lihotettua Nikoa mitenkään alipainoista kummemmaksi.

"Oon miettiny pitäskö mun alkaa lenkkeillä", Niko mietti ääneen katkaisten ajatuksenkulkuni ja löin kaapinoven hämmentyneenä kiinni. Käännyin sitä kohti, Niko oli raahustanut istumaan keittiönpöydän ääreen edelleen vilttiin kietoutuneena.
"Miksi?" kysyin. "Sähän inhoat ulkona liikkumista?"
"No oishan se ihan terveellistä.. ja voitas käydä yhessä, kun sä haluat kuitenki aina ulos tekemään jotain ihmejuttujas."

Kohotin Nikolle toista kulmaani ja mietin, oliko sillä mahdollisesti kuumetta vai mikä sitä vaivasi.
"Ooks ihan varma ettet lyöny päätäs seinään kun aamulla nousit sängystä?" kysyin siltä vakavalla sävyllä. 

Niko näytti minulle kieltä ja syventyi sitten sanomalehteen. Tai enemmänkin, se otti mustekynän ja alkoi piirrellä viiksiä Niinistölle. No kävi se tietysti noinkin. 

Hain katseellani vähän aikaa Ninniä, mutta sitä ei taas näkynyt. Oli varmaan ryöminyt nukkumaan jonnekin. Mokoma kani oli ihan yhtä laiska kuin omistajansakin.
Päätäni pudistellen palasin munakkaan pariin ja leikkasin sen kahtia lastalla, heitellen molempien lautasille. 

No fun, it goes on and on and on, I don’t care when you’re not around, kaiuttimista kuului ja huomasin Nikonkin kuuntelevan sitä. Se hymyili vähän antaessani munakaslautasen sille ja katsoi silmiin.

"Mennään torille", se myöntyi lopulta ja minä hymyilin salaa kahvinkeittimelle. "Kunhan ostat mulle kukkia."
"Kukkia?" tyrskähdin sille ja olin kaataa vedet päälleni.
"Sun pitää lepytellä naistas", se muistutti.
"Voidaan mennä lenkille yhessä ja pölliä jonkun haudalta kukkapuska?" ehdotin ja Niko repesi nauruun kuulostaen hetken kuluttua sille, että meinasi tukehtua.
"No älä nyt kuole, ei se kukkien vieminen sitten enää hyödytä", sanoin sille ja istahdin pöydän toiselle puolelle oman aamiaiseni kanssa.

[Zarroc]

A/N. Ficlet300 159. Turkoosi

3. Honeymoon

Kun olimme syöneet, katsoimme yhdessä tuumin ulos ikkunasta ja totesimme, että siellä tuli rakeita. Niko irvisti jälleen ja näytti sille, että halusi hiippailla takaisin sohvan uumeniin.
"Entä jos mennään torille joku toinen päivä?" se ehdotti minulle ja jouduin ihan tarkkaan miettimään tätä ehdotusta. Ei minuakaan oikeasti houkuttanut rae-räntäsateessa lähteä minnekään juoksentelemaan, ei se ollut mukavaa.
 
"Kaupassa pitäs kyllä käydä", totesin sitten ja Nikoa jostain syystä hymyilytti.
"Sullahan on auto, kyllä me nyt kauppaan päästään hyvinkin."
"Totta..." hoksasin ja se pudisteli päätään, vallaten kuitenkin taas sohvan.
"Etkö lähe kauppaan mun kans?" kysyin hämmentyneenä, kun Niko veti vilttiä päälleen.
"Lähen, mut sulla menee kuitenkin tiskatessa ja puunatessa seuraava ikuisuus."
 
Halusin heittää sitä tiskirätillä, mutta tottahan se oli. Kului yhteensä puolitoista tuntia ennen kuin sain keittiön haluamaani kuntoon ja Nikon ulos kämpästä. Sillä oli uusi turkoosi syksytalvitakki, jossa oli karvahuppu. Kauhean kiva muuten, mutta sateessa se tuppasi kastumaan ja haisemaan pahalle. Sitä en kuitenkaan sanonut Nikolle, kun se juoksi perässäni autoon huppua päähänsä kiskoen, vesisateen rummuttaessa maailmaa kaikkialla ympärillämme.
 
"Huhhuh", puuskahdin työntäessäni avaimen virtalukkoon. Audi hyrähti käyntiin pehmeästi ja Niko väänsi kaikki räppänät itseään kohti ja lämmöt täysille. Se vaikutti sille, että tunkee kätensäkin vielä moottoriin ihan vain siksi, että sormia palelsi.
 
"Ne sun antamat lapaset on siellä hanskalootassa", sanoin sille ja Niko vilkaisi minua helpottuneen oloisena. Se kaivoi lapaset piilostaan ja työnsi kätensä niihin näyttäen vähän aikaa autuaalta. Minua hymyilytti.
"Joskus aina kiitän luojaa susta", se sanoi nojatessaan päätään niskatukeen ja minä tuijotin hieman hämillisenä vasemmalle lähtiessäni pihasta.
"Itehän sä ne lapaset annoit."
"Mut ei kai mulla ois niitä jollen olis antanu niitä sulle."
 
Logiikka oli täysin aukoton ja tyydyin vain kiemurtelemaan penkissäni nolostuneena vaihtaessani vaihdetta kolmoselle. Niko vaikutti täydellisen tyytyväiseltä oloonsa, eikä minulla ollut mitään syytä alkaa hangoitella vastaan. Eikös se niin ollut, että kaikki on hyvin kun tyttöystävällä on kivaa?

[Sokerisiipi]

Otsikko on kyllä kultaa, oikein mielenkiintoa herättävä ja Verisen paronittaren tapaan odottelen, miten aiot sen aukaista tarinassa.

Olen vähän näistä lukenut. Palasen sieltä täältä ja pitäisi varmaan lukea se joulukalenterijatkis näistä, niin voisi tästäkin avautua uusia näkökulmia. Olin vaan ihan fiiliksissä, kun Ninni mainittiin. Reaktio: "TÄN MÄ MUISTAN. SE ON SE KANI!!" Mut, sä ehkä tiedätkin, että mä oon heikkona just tällasiin sarjoihin, missä vaan ollaan söpöjä keskenään, kiusitaan ja välitetään hirmuisesti toisesta Hyvänmielen tekstit ♥

Ja heti hyvä meininki ekassa raapaleessa, uijui. Toisen viltti on aina parempi kuin se oma, totta kai, mitä muutakaan (vähän niin kuin toisen karkit maistuu aina paremmilta kuin omat) Ää, nää on tosi luontevia, rakastavia ja ihania keskenään. Hymyilyttää. Ihan mielettömän hyvin yhteensopiva pari, jaiks. Jere ihana, laittaa ruokaa ja huolehtii toisen syömisistä (kuulostaa minulta, vaikka Jere vaikuttaakin paremmalta kokilta) Kukkakommentti Nikolta ja hautausmaavarkaudet saivat mut nauramaan, koska voin vaan kuvitella :'D Jere ihme kodinhengetär kyllä, kun tiskaa ja siivoaakin mukisematta (miten se ei pahastu, kun yks vaan makaa sohvalla?) Muutenkin Nikosta tulee näiden perusteella aika laiska ja vetelä kuva Jere se siellä vaan ahertaa ja yks koomaa sohvalla ja katsoo Avataria. Ookoo, ei siinä :--D Loppua neljää odotellen, kiitän! ^^

[Zarroc]

Sokerisiipi, Nikosta kyllä helposti tulee sellainen laiskavetelyskuva, mutta se johtuu siitä, että se on niin rauhallinen luonne.. 8'D vastapainona Jere on juoksemassa intopiukeana seitsemältä aamulla kämpästä ulos jos vain näkee siihen jonkun syyn. Puhumattakaan siivoamisesta. Sillä on syynsä miksi näillä on koko ajan niin lempeää menoa, koska kaikki muut parini ovat tappamassa itseään tai toisiaan jatkuvasti... 8'D hehe, kiitos paljon kommentista ♥

A/N. Ficlet300 175. Vihannes

4. Simple man

Me menimme jostain syystä Citymarkettiin. Niko oli mutissut, että sama kai mennä isompaan kauppaan ostamaan halvemmalla ruokaa, kun kerran ollaan valmiiksi jo autolla liikenteessä. Enpä siihen voinut oikein vastaan sanoakaan, joten hiippailimme sisään kauppaan.

Niko nappasi vetokorin mukaansa, minun hommani oli lähinnä lappaa sinne kaikkea mitä keksin.

Kävelimme vihannestiskillä vähän eksyneen oloisena, mutta en antanut sen häiritä. Otin kaksi kurkkua ja kolme tomaattia, Nikon tuijotellessa ananaksia vastakkaisella hyllyllä. Punnittuani vihannekset heitin ne koriin ja kietaisin toisen käteni sen vyötärölle.

”Ananastako?” kysyin vähän hämmentyneenä.  Nikon kitalaki, kieli ja ikenet vuosivat verta jo silloin, kun se söi purkkiananasta.
”No eikös sitä vois grillata”, se totesi ja minä hörähdin. ”Meillä ei oo grilliä?”
”Mm…” Niko näytti itsekin tajunneen sen ja puristin sen vähän tiukemmin itseäni vasten.
”Voidaan toki syödä öö.. kanaa ananaskastikkeessa?”

Niko näytti huvittuneelta, mutta ananas lähti mukaamme kolmen mandariinin kanssa. Raahasin meidät lihatiskille, katsellen epäröivänä hyllyä. Kana oli uskomattoman kallista, vaikka minäkin edelleen sain säännöllisen kuukausipalkkani siitä, että satuin olemaan syntynyt porukoilleni. Kohautin olkiani ja otin paketin fileesuikaleita.

Niko irvisti minulle ja irvistin sille takaisin. ”Mitä? Sä otat kuitenki kolme litraa jogurttia niin kai mä nyt voin kanaa ottaa sen verran, että riittää huomisellekin.”
”Vai ooks kuttumassa armeijan syömään kertomatta mulle?” se murjaisi, mutta hiihti jo jogurttihyllyään kohti. Minä seurasin perässä tajuten, että olin epähuomiossa ottanut korin itselleni. Kai sitten kaikkea oli pakko alitajuisesti hallita, vaikka kyse olikin pelkästä vetokorista.

Kassalla hamstrasin kolme tikkaria ja Niko kohotteli taas kulmiaan.
”Halvalla sain”, mutisin, vaikken oikeasti edes saanut. Niko heitteli litran jogurttipurkkeja hihnalle selkeästi aikeitani varsin syvällisesti pohtien.

Päästyämme kaupasta ulos Niko kantoi ostoskassia ja imeskeli tikkaria. Minä virnuilin sille sivusilmällä ja se pyöritteli silmiään kyllästyneen näköisenä. Silti huomasin vähän vihjailevan hymyn sen huulilla ja vähän aikaa tuntui sille, että vaikka kantaisin sen kotiin autosta huolimatta, kunhan se vain olisi minun vielä pitkään.

[Zarroc]

A/N. Ficlet300 84. Elämänkumppani

5. Still I'm Glad

Kuten tavallista, kotiin mennessämme Niko kaappasi Ninnin kainaloon ja upposi sen kanssa sohvannurkkaan. Minä aloin tehdä ruokaa, koska Niko oli keittiössä melko katastrofaalinen jos kyse oli yhtään vaikeammasta kuin kahvinkeitosta; ja se itsekin tiesi sen. Niinpä sain häärätä keittiössä ihan itsekseni ja viipaloida ananasta mielin määrin.

Ninnin hyvin kevyt pompahtelu kuului lattialta, eli se ei ollut tykännyt halimisesta yhtä paljon kuin Niko ja vilkaisinkin kania hymyillen. Se heilutteli korvanpäitään mietteliään näköisenä, tai sitten se oli vain sen perusilme. Sen pitkä karva viisti lattiaa kuin pölyhuiska ja tummanharmaat läikät koristivat selkää ja kokonaan toista korvaa.

”Imuroiks sä tänään?” kysyin kohta Nikolta, kun kermakastike kiehui hiljaa kannen alla. Niko antoi päänsä nojautua niin taakse sohvan selkänojalta, että näki minut.
”Emmä tiiä, pitäskö?”
”Emmä tiiä.”
”Mä vähä mietin jos mentäs vaikka käymää yksillä”, se totesi sitten ja minä hymyilin.
”Yksillä?” kohotin kulmaani ironisesti ja Niko virnisti lammasmaisesti.
”No vaikka kaksilla. Syyään tukevasti ni ne tuntuu yksiltä.”

Harppasin sen luokse pussaamaan sitä kevyesti ja Niko naureskeli pehmeästi huuliani vasten. Se oli pirun outo aina välillä enkä ollut ihan varma, mitä sen sinisten silmien takana tapahtui, mutta jotain selkeästi. Se halusi kuitenkin aina tehdä kanssani jotain, vaikkei ihanteellinen lenkkeilijä-siivoaja-kodenhengetär ollutkaan. Ihan tarpeeksi hengetär.

Me menimme illalla lähipubiin, jossa oli joskus ihan kivaakin musiikkia eikä kaikki pelkkiä rapajuoppoja. Siellä oli sievä, tumma sisustus ja isoja nahkadivaaneja, ei mitään hajua miksi. Ikäraja oli 21, mutta kaappi ykkönen sattui olemaan hanttihommaportsarina ja päästi meidät läpi kun tarjosin sille tulet röökiin.
Niko imi pillillä mojitoa ja minä hymyilin sille tietämättä yhtään miksi.
”Oot niin neiti”, hymyilin sille ja Niko irvisti minulle.
”Oot niin homo”, se kommentoi ja kohotin kulmaani.
”Ai? Luulin et sun tissittömyys johtu vaan siitä, ettei sulle oo koittanu vielä murrosikä”, virnuilin.

Sille nousi viina päähän eikä se välittänyt, kun pussasin sitä pubin hämärässä kolmeen eri kertaan.

[Räntsäke]

Kiva lukea Jerestä ja Nikosta taas.. : )
Tämä on ihan viihdyttävää seurattavaa, mutta koska tässä ei mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut, mun on ollut vähän vaikea rustata kommenttia. Mutta nyt kyllä jo kirjotan jotaki, ku tää on näin pitkälle edennut!
Kieltämättä minäkin näen tässä tarinassa Nikon vähän vetelyksenä, mutta ehkä se johtuu vain tästä kontrastista, kun sitä vertaa väkisinkin Jereen, joka puolestaan on tommonen ihme durasel-pupu. Ja jotenkin koko ajan odotan, että millon Jere ärähtää sille jotain "mikset sinä ikinä tee mitään??" -tyyppistä. Nytkin ehotti heti baariin lähtöä ku toinen mainitsi imurin.
Mutta mutta... Ihan perus arkeakin on välillä kiva seurata kaiken isomman draaman vastapainoksi. Ei aina tarvitse tapahtua mitään elämää suurempaa... : )

[Zarroc]

Räntsäke, tällaiset perusjampan elämästä kertovat tekstit on kyllä aina vaikeita kommentoida... 8'D mutta hih, ei se Jere ärähdä ku ne on liian rakastuneita, hölmöt. Kiitos ♥

A/N. Ficlet300 81. Lasi

6. Last call for alcohol

Meistä kumpikaan ei onneksi ollut koskaan halukas laulamaan karaokea, koska sellainenkin mahdollisuus olisi pubissa siunaantunut. Kohtalaisen tasokkaassa nousuhumalassani totesin, että olisi tämä nyt voinut huonomminkin mennä.
”Nii että yksillä piti käydä!” huusin Nikon korvaan ja sen silmät siristyivät hieman, kun se nauroi.
”Idea on juoda niin paljon, ettei muista ku ne yhet”, se vastasi suoraan korvaani ja minä hymyilin.

Päätimme kuitenkin, että ottaisimme yhdet shotit ja lähtisimme sen jälkeen nukkumaan, joten Niko kiskoi minua perässään tiskille. Tuijotin punertavaa mustikkashottia vähän epäileväisenä, en ollut koskaan oikein pitänyt siitä, mutta Nikon mieliksi nappasin sen käteeni ja kumosimme ne yhtä aikaa.

Lasien iskeydyttyä pöytään hymyilin vielä tiskin takana hääräilevälle miehelle ja lähdin narikkaa kohden Nikoa kädestä pitäen. Se ojensi narikkamiehelle meidän lappumme ja saimme takit päällemme hieman haparoiden.

Ulkoilma tuntui uskomattoman hyvältä keuhkoissa, vaikka pakkasta oli varmaan jo muutaman asteen verran. Hengitys höyrysi ja Niko tukeutui minuun kävellessämme hiljaista katua pitkin kotia kohti.
”Oli kivaa”, Niko totesi minulle kesken kävelymme ja minä seisahduin kuullakseni sen sanat paremmin. Humala humisi päässä ja minua nauratti. Niko kietoi kätensä kaulaani ja suuteli minua suulle, minun teki mieli nostaa se ilmaan.

”Niin”, vastasin sille hymyillen ja suutelin sitä uudelleen, ihan vain tehostaakseni sanomaani. Me seisoimme siinä vielä hetken ajan, kunnes Niko alkoi täristä vähän.
”Onko kylmä?” kysyin ja se nyökkäsi, virnistäen hieman.
”Jos saat mut kiinni ennen kotiovee, saat tehä mulle mitä haluat?”
”Oikeesti?” varmistin ja Nikon silmät välkkyivät ilkikurisesti, kun se yhtäkkiä päästi irti minusta ja ampaisi karkuun.

Pienen hämmennyksen jälkeen tajusin itsekin lähteä juoksemaan ja pingoin sen perässä. Näytimme varmasti naurettaville juostessamme kuin päättömät toistemme perässä.
Käännyimme kulmauksesta niin että välissämme oli enää metri ja kotiovelle viisi. Viime hetkellä hyökkäsin Nikoa päin ja rysähdimme molemmat lasista ulko-ovea vasten.

”Sainpas sut”, huohotin Nikon korvaan. Se voihkaisi hiljaa puristaessani sitä haaruksista ja löi päänsä toisen kerran oveen.

[Zarroc]

A/N. F300 74. Pahvi

7. Silence for the Peacefully

Niko imuroi aamulla, kun minä makasin krapulassa ja ölisin, kun se tuli liian lähelle huutavan siivouslaitteen kanssa.
”Ylös sieltä laiskamato”, se huhuili ja minä mutisin paholaisen luoneen koko ihmisen. Nikoa ei selkeästi vastusteluni paljon kiinnostaneet, vaan se kävi nykäisemässä peiton päältäni samalla kun jynssäsi sängynalusta kiihkeästi. Olinhan minäkin aamuaktiivinen kyllästymiseen asti, mutta en krapulassa. Niko taas sai aina jonkinlaisen siivoushepulin kun vähän särki päätä ja oli paha olo. Ehkä se oli sen tapa vältellä olotilaa, mene ja tiedä.

Hautasin päätäni tyynyn alle ja yritin käpristyä mahdollisimman pieneen tilaan, mutta Nikon näppärät sormet tökkivät minua jalkapohjiin, takareisiin ja kylkiin.

”Ala nousta ja mennä suihkuun, meidän pitää ehtiä tänään sinne torille!”
Ulahdin kärsivästi, kun se repäisi tyynyn naamaltani.
”Paljonko kello ees on...” mutisin sille ja mietin, että naapurit vihaisivat aamuimurointia loppuelämänsä tämän jälkeen.
”Ykstoista.”

Ai niin paljon? Taistelun luovuttaen raahasin itseni suihkuun ja sain jopa naamani ihmisen näköiseksi siihen mennessä, kun Niko oli ilmeisesti kerennyt pölyttää ja kopistella koko kämpän ulkona.
 
Joimme kahvit rauhoittuneessa hiljaisuudessa ja lähdimme torille tällä kertaa kävellen, koska kuulemma viileä ilma ei ollut vielä liian kylmä liikunnalle. Ihmettelin Nikon innonpuuskaa syvällä sisimmässäni, mutta olin tarpeeksi fiksu olemaan mainitsematta siitä.

Kävelimme käsi kädessä torilla, Nikon toisessa kädessä oli kukkapuska, jonka olin juuri sille hommannut. Sitä hymyilytti koko ajan, enkä minäkään osannut enää edes välittää jäytävästä päänsärystäni. Kuljimme kahden vanhan miehen ohitse, joista toisella oli kädessään pahvinen kahvikuppi.

"Pekka, mikskä nuita tuommoosia nykyajan hömpötyksiä sanotaan?"
"Ai mitä?"
"No nuita jotka kävelöö tuossa."
"Emminä nykyajasta mittään tiiä."
"Onha siulla se poeka."
"Joo... hon... hin.. haitareiks ne kai nuita sannoo, hyvän sananki pilloovat."
"Haitareiks? Kaipa nuo jottain vinguttoo, hehheh."

Pakenimme Nikon kanssa paikalta yrittäen kovasti olla nauramatta. Vasta kulman taakse päästyämme repesimme nauruun ja nojasin selkääni lähimpään seinään.
"Niin että serenadi kahdelle haitarille", virnuilin ja Niko mottasi minua. "Vingutan sua sitten illalla."

[Verinen Paronitar]

Jaahas, pyhä tarkoitukseni oli kommentoida jossain tuolla välissä uudestaan, mutta johan se viikko hurahti kokonaisuudessaan ohitse. Tätä oli kyllä mukava seurailla, mutta kuten tuolla jossain aiemmissa kommenteissa taidettiin jo todetakin, tämäntyyppinen kevyt hömppäily on hankalaa kommentoitavaa.

Tunnelma oli oikein söps ja leppoisa alusta loppuun, ja oli oikein mukavaa, että sinne alussa mainitulle torille sitten lopulta vielä päästiinkin. Darra-aamun aktiivisuushepuli normaalisti turhankin lunkilla laiskamadolla oli hilpeä käänne, toi kivasti särmää hahmon persoonaan, samoin tykkäsin kovasti Jeren kontrollointitaipumuksista, joka tässä ilmeni kaupassa vetokärryn omimisella. Aaww x)

Tämä haitari-analyysi asiaankuuluvine vinguttamisineen oli sopivan repeilyttävä lopetus, tykkään aina kovasti siitä kun tuollaiset tapaukset otetaan omaan haltuun ja väännetään täydeksi läpäksi. Oikein    Hauskaa oli myös se, että "yksillä" käymisen logiikkaa pohdiskeltiin pariinkin otteeseen, koska onhan kyseessä sentään varsin liukuva ja tulkinnanvarainen käsite.

Kiitoksia tästä, kivan lämpöistä ja pörröistä menoa.

[Zarroc]

Verinen Paronitar, jes, hyvä että loppu oli onnistunut. Vähän mietin sitä, mutta päätin kuitenkin jättää sellaiseksi, kuin se halusi syntyä. 8'D kiitos paljon kommentista ♥

[Kaatosade]

Otsikkoa ei voinut ohittaa ja tykkäsin kovasti siitä, miten se lopussa paljastui, että mihin se viittaa. Sen valossa koko tarina olikin juuri sitä. <3

Tämä oli oikein kiva luettava, rento arkidraamailu maistuu aina välillä ja pariskunta vaikutti oikein ihastuttavalta ja yhteen sopivalta, hyvä meno siinä haitareilla.

Omat viltit - joista tietysti käytetään sitä toisen <3 - olivat yksi ihana yksityiskohta joka jäi mieleen, samoin kaalikääryleeltä näyttäminen sekä yksillä käyminen ihkuine kotiinpaluineen.

Kiitoksia söpöstä luettavasta, nam. <3

[Zarroc]

Pics, hih tuo otsikko on kyllä loistava 8'D mutta hyvä, että upposi. Kiitos sinulle ♥