Fandom: Bakuman
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, leikiskelen ilman mitään korvausta.
Otsikko: Monia muotoja
Kirjoittaja: Pics
Paritukset: Takagi/Mashiro (Takagi/Kaya & Mashiro/Azuki)
Ikäraja: S
Genre: draama
Summary: Rakkaudella oli monia eri muotoja.
A/N: Fandomin ensimmäinen ficci on usein hankalahko kirjoittaa, mutta enpä ihan hetkeen muista tekstin tapelleen vastaan yhtä paljon kuin tämä. Alusta tuli aloitettua erinäisiä kertoja, mutta sain lopulta kuitenkin tämän kiskotuksi ulos päästäni.
Olen aina kompleksi siitä, mitä nimiä hahmoista oikein pitäisi käyttää jos sarjassa nähdään lähinnä sukunimiä ja sitten sen seurauksena varsinainen nimi kuulostaa tosi oudolta... no, mennään nyt näillä, kuulostaa tutummalta omaan korvaani. Ja niin joo, tässä mentäneen jossakin kolmannen kauden ajoissa.
Osallistuu Valloita fandom -haasteeseen sekä Fandomkohtaiset OTP:t -haasteeseen. Mikäpä olisikaan mukavampaa, kuin korkata fandom OTP:lla, vaikka se paritus nyt vähän tuommoiseksi jäikin.
Monia muotoja
Mashiron kädessä oli aina tussitahroja sekä kovettuma siinä kohdassa, johon kynän varsi nojasi. Usein sen syrjä oli mustunut liikuttuaan paperilla, kun tussi ei ollut vielä kokonaan kuivaa. Niin nytkin.
"Shuujin?"
Takagi räpäytti silmiään ja riuhtoi katseensa Mashiron kädestä paperiin, jota häntä kohti ojennettiin. Kyseessä oli piirustus uudesta hahmosta heidän mangaansa ja hän juuttui ihailemaan Mashiron varmaa kynänjälkeä sekä tyyliä, jota olisi kai voinut sanoa tumman realistisehkoksi.
Hän oli rakastunut Mashiron piirustuksiin heti, kun oli nähnyt niistä ensimmäisen luentovihkoon luonnosteltuna.
Hän ei ollut kuvitellut, että jossain kohdassa luisuisi rakastumaan Mashiroon itseensä. Kenties hänen olisi pitänyt.
"Onko se... huono?" Mashiro kysyi.
"Ei!" Takagi ei uskonut, että Mashiro pystyisi piirtämään huonosti vaikka yrittäisi tosissaan. Hän yritti kiireesti antaa pysähtyneisyydelleen jonkin muun selityksen kuin sen, että oli juuttunut tuijottamaan Mashiron kättä ja ajattelemaan asioita, joita hänen ei pitäisi ajatella. "Se on juuri sellainen kuin olisin itse ajatellut, jos osaisin visualisoida ajatukseni."
Välillä oli suoranaisen pelottavaa, miten täydellisesti he olivat samalla aaltopituudella. Takagi oli joskus leikitellyt ajatuksella, että hänen alitajunnastaan selvästi johti jokin piuha suoraan Mashiron aivoihin sekä käteen, joka piirsi sen, mitä hän itse oli osannut ajatella vain tekstimuodossa. Ja se skenaario puolestaan kuulosti joltakin, mistä hän haluaisi joskus kirjoittaa mangasarjan. Se ehdottomasti olisi pörröinen mutta samalla myös hieman häiritsevä tarina sielunkumppanuudesta.
He kävivät lyhyen keskustelun siitä, kuinka esitellä hahmo mangassa ensimmäisen kerran. Mashiron silmät loistivat aina, kun hän piti jostakin Takagin ideasta erityisen paljon, ja Takagi tiesi että hänen kuvittelemansa alitajuinen yhteys kulki molempiin suuntiin. Hänen ideansa oli juuri sellainen, jota Mashiro olisi itse ajatellut, jos olisi ollut parempi keksimään tarinoita.
He työskentelivät hyvin yhdessä. Mutta siinä kaikki, ikävä kyllä.
Takagi palasi pöytänsä ääreen luonnostelemaan tarinan kulkua. Mashiro ryhtyi tekemään luonnoksia hahmosta erilaisissa asennoissa ja uppoutui pian piirtämiseen niin, ettei edes huomannut Takagin jatkuvaa vilkuilua.
He istuivat tässä huoneessa vuodesta toiseen, suurimman osan päivästä, seitsemänä päivänä viikossa, eikä hän koskaan kyllästynyt katselemaan kuinka Mashiro piirsi. Kumartuneena pöytänsä ääreen, kasvoillaan keskittyneen poissaoleva ilme; Mashiro piirsi kuin olisi riivattu ja täysin toisessa maailmassa. Se oli kaunista.
Lumouksen katkaisi Mashiron puhelimen piippaus. Ja Mashiron kasvoille leviävä pöljä hymy kertoi aivan selvästi, keneltä saatu sähköposti oli.
"Onko se Azukilta?" Takagi kysyi kuin ei muka olisi tiennyt.
"Joo." Mashiro pyöritti tuoliaan ympäri pari kertaa eikä hetkeksikään lakannut hymyilemästä.
"Etkö sinä... ikinä väsy odottamaan?" Takagi ei uskonut, että koskaan tulisi ymmärtämään Mashiron ja Azukin suhdetta. Olihan se ajatuksena ihan romanttinen, mutta hän ei itse ollut niin kärsivällinen eikä romanttinen, että olisi pystynyt sellaiseen. Oli normaalia haluta olla rakastamansa ihmisen kanssa mahdollisimman pian eikä vasta sitten, kun unelma olisi käynyt toteen. Mutta hän ei ikinä sanoisi sitä ääneen Mashirolle – loppujen lopuksi rakkaudella oli monia eri muotoja, eikä idealistisen romanttinen ollut yhtään huonompi muoto kuin mikään muukaan.
Mashiro oli jo laittanut puhelimensa pois ja jatkanut piirtämistä, luultavasti myös vastannut kysymykseen. Takagi ei pyytänyt tätä toistamaan, sillä tiesi muutenkin mitä Mashiro oli sanonut. Että odottaminen oli sen arvoista, miten onnellisia heistä tulisi kunhan hän todella menisi naimisiin Azukin kanssa. Ja luultavasti jotain unelmista.
Ja Takagi tiesi myös, että jos joskus kävisi niin, että Mashiro todella väsyisi odottamiseen... tämä ei ikinä kertoisi sitä. Kukaan ei ollut niin itsepäinen kuin Mashiro. Hän oli parantumaton romantikko ja korviaan myöten rakastunut jo pelkkään ajatukseen Azukin rakastamisesta, ja pitäisi siitä kiinni hamaan loppuun saakka.
Takagin mielestä vaikutti usein siltä, että Azuki oli Mashirolle ennemmin jonkinlainen innoittava muusa ja päiväuni kuin mitään todellista, mutta kai se sitten jollekulle riitti. Yksi rakkauden monista muodoista sekin.
"Sinun pitäisi mennä kotiin", Mashiro sanoi piirrettyään pari luonnosta hiljaisuudessa. "Kaya varmaan odottaa."
Takagi oli saanut käsikirjoituksen valmiiksi, joten vastaan väittämistä ei ollut. Hän toivotti hyvää yötä ja imi vielä itseensä muistikuvan Mashirosta tussipullojen keskellä ennen kuin poistui studiosta.
Hänen olisi pitänyt olla enemmän hyvillään siitä, että hänen vaimonsa odotti häntä kotona. Hän rakasti Kayaa melko paljon ja Kaya rakasti häntä enemmän – heidän olisi pitänyt olla onnellisempia kuin olivat. Heidän suhteensa oli kai... mukava, hän oletti, siinä ei ollut mitään vikaa, se oli ihan hyvä rakkauden muoto sekin, mutta...
Kaikkein onnellisin hän oli silloin, kun oli yhdessä Mashiron kanssa ideoimassa mangaa. Luonnosten, kynien, paperien ja tussipullojen luoman kaaoksen keskellä, välillä niin inspiraation pauloissa ettei kumpikaan sanonut mitään koko päivänä eikä kuulunut muuta ääntä kuin kynien kiivas rapina. Matkalla vakaasti kohti kroonista päänsärkyä ja selkäkipua kumaran asennon vuoksi, höystettynä jännetuppitulehduksella, univajeella, kofeiiniriippuvuudella ja yhteiskunnasta vieraantumisella. Mangakan arkea.
Hän tunsi olevansa paljon läheisempi Mashiron kuin vaimonsa kanssa, koska näkymättömät piuhat olivat jo ajat sitten kytkeneet heidän aivonsa yhteen. Mutta välillä sekään ei tuntunut riittävältä, sillä hän halusi olla Mashiron kanssa vieläkin enemmän, pitää niitä kallisarvoisia tussitahraisia käsiä omissaan ja painaa suudelmia niiden rystysille. Ja vielä sitäkin enemmän.
Kotiin kävellessään Takagi pohti, että naimisissa olevan miehen yksipuolinen rakkaus parhaaseen ystäväänsä oli varmasti rakkauden monista muodoista eräs kaikkein kitkerimmistä.
