Kirjoittaja Aihe: Ehkä huomenna (Snily, S)  (Luettu 3080 kertaa)

Chiakara

  • Murmeli
  • ***
  • Viestejä: 94
  • Ne ne Papa ja sitä rataa
Ehkä huomenna (Snily, S)
« : 31.07.2015 22:02:13 »
Name: Ehkä huomenna
Author: Lonely Luna
Ikäraja: S
Genre: Angst
Pairing: Severus/Lily
Vastuunvapaus: Kaikki, jonka voi tunnistaa, on J.K.Rowlingin. En saa tästä rahaa, kirjoittelempahan vain.
Osallistuu haasteeseen Fandomkohtaiset OTP:t - haaste parituksella Severus/Lily



Ehkä huomenna

       Severus Snape katseli ikkunasta ulos. Punaiset hiukset näkyivät vielä lauta-aidan takaa. He olivat viettäneet mukavan päivän kahdestaan, ja kuin salakavalasti Lilyn hymy, nauru ja heleä ääni olivat saaneet punan poskille. Severus ei voinut olla toivomatta, että Lily pääsisi Luihuiseen, vaikka pelkäsikin samalla tuon tuvan turmelevan tytön ihanan luonteen. Mutta silti… Severus oli ihastunut jo ensimmäisenä tapaamispäivänä.
”Ehkä kerron hänelle huomenna, että pidän hänestä enemmänkin kuin ystävänä. Kyllä. Kerron huomenna”, poika totesi.

   Lily kääntyi vielä vilkuttamaan, ja Severus tunsi sydämensä hypähtävän. Lily oli päätynyt Rohkelikkoon Luihuisen sijasta. Rohkelikkoon, jonne ne neljä ääliötä olivat päätyneet. Tai tosiääliöitä oli kyllä vain kaksi, täytyi myöntää. Lilyn ja Severuksen ystävyys ei silti ollut kärsinyt, mitä nyt aikaa oli hiukan vähemmän. Lily oli aina Severuksen pari liemitunneilla, ja Slughorn kehui heidän liemiään vuolaasti. Pojan ajatukset palasivat takaisin pihaan, kesälomaan, ihanaan tyttöön, ja siihen, miten heillä olisi paljon aikaa yhdessä.
”Odotan vielä yhden päivän, ennen kuin kerron ihastuneeni häneen”, Severus totesi kärpäselle ikkunalaudalla.

   Lily hymyili vielä ja lähti sitten. Severus seisoi jälleen ikkunan ääressä katselemassa, kuinka punainen tukka katosi kulman taakse. Lily kävi nykyään harvemmin, paljon harvemmin ja Severus pelkäsi pahinta. Eli sitä, että syynä olisi Rohkelikkoidiootti James Potter. Severus ei edes huomannut puristavansa ikkunalautaa niin kovaa. Lily ei saisi ihastua Potteriin. Ei saisi.
”Kyllä. Kerron hänelle huomenna, että rakastan häntä”, Severus totesi, mutta äänestä kuulsi epävarmuus.

   Ilotulitus kohosi korkealle vielä tähdettömälle yötaivaalle, kunnes räjähti täyttäen koko taivaan punaisilla ja sinisillä kipinöillä. Pöllöjä lenteli ympäriinsä ja tähdenlentoja tuntui satelevan. Monestakin suunnasta kuului juhlimisen ääniä, mutta Severus Snape ei ollut juhlatuulella, ei todellakaan. Hän vain tuijotti hiljaa ikkunasta ulos, siitä samasta, josta oli joskus katsellut Lily Evansia. Lilyä kävelemässä. Lilyä nauramassa. Lilyä joka oli joskus iloinen, ja ystävällinen kaikille, joskus kuin tulta ja tappuraa, mutta ennen kaikkea tosi ystävä. Kaikki juhlivat Pimeyden lordin kukistumista, eikä kukaan muistanut sen hintaa. Paitsi Severus. Iltataivaalle syttyi tähti. Severus seisoi hiljaa, kunnes toteamusten sijaan tuli kyyneliä ja tähti tuikki kuin olisi lohduttanut. 
« Viimeksi muokattu: 31.07.2015 22:04:13 kirjoittanut Lonely Luna »

Rakkaita lapsia en hylkää eikä Manaro niitä pois anna

Avatar ja Banneri: Minä