Otsikko: Kuusta koristelemassa
Kirjoittaja: AraSebe
Beta: Mustekehrääjä
Fandom: BBC Sherlock
Ikäraja: S
Tyylilajit: AU, romanssi, joulu
Paritus: Sherlock/John
Varoitukset: lieviä viittauksia tulevaan sänkyelämään
Disclaimer: En omista hahmoja, leikin vain niillä.
”Tylsää.”
”Voit aina auttaa tämän kuusen koristelussa”, John huomautti vilkaisten latvaa, johon pitäisi saada tähti. Hän yksinkertaisesti oli liian lyhyt siihen, eikä hän pitänyt siitä lainkaan. Hän keskittyi kuusen koristeluun yrittämättä pahemmin kiinnittää huomiota etsivään.
Sherlock käänsi laiskasti päätään katsoakseen Johnia, joka laittoi joulupalloja kuuseen.
”En minä niin tylsistynyt ole”, Sherlock sanoi ja sulki sitten television, kun sieltä tullut sarja ei kiinnostanut häntä tippaakaan – miksi edes olisi? Ei häntä oikeastaan kiinnostanut melkein mikään televisiosta tuleva.
”Voisitko edes laittaa tähden? En yletä sinne asti”, John huokaisi.
”Hyvinhän sinä pärjäät”, Sherlock huomautti Johnille vilkaisten taas tuon tekemisiä. Hän virnisti hieman Johnille tuon kääntyessä katsomaan häntä pettyneenä. John huokaisi hieman, nappasi hopeisen koristenauhan käsiinsä asetellakseen sen kuusen oksille. Hän aloitti sen laittamisen, mutta kesken kaiken hän kääntyi Sherlockin puoleen vetäen koristenauhan mukaansa tajuamatta sitä. John käveli itsevarmasti hymyillen kohti Sherlockia. Kiharahiuksinen etsivä kohotti kulmiaan Johnille uteliaana tietäen jo toisen aikeet muttei alkanut estellä toista vaan antoi tämän yrittää.
”Oletko ihan varma?” John kysyi astellessaan Sherlockin nojatuolin eteen. Sherlock katsoi ylös kohdatakseen toisen silmät sanoen jo katseellaan, ettei alentuisi siihen.
”Näytät siltä, että aiot tehdä kaikkesi saadaksesi minut tekemään niin”, Sherlock sanoi Johnille, vaikka tuntui hieman turhalta sanoa. Hän oli silti tehnyt niin, koska Sherlock jostain kumman syystä halusi käydä seuraavan keskustelun.
”Niin yritänkin”, John sanoi hymyillen Sherlockille istahtaen tuolin käsinojalle katse yhä Sherlockissa. Heidän katsekontaktinsa ei ollut hellittänyt vieläkään, mutta juuri silloin Sherlockin tietenkin piti kääntyä katsomaan muualle.
”Epäonnistuit viime vuonna, miksi tämä vuosi olisi erilainen?” Sherlock kysyi, vaikka tiesi vastauksen. Hän halusi taas vain kuulla vastauksen.
”Koska minä olen erilainen”, John huomautti.
”Totta. Se ei silti tee tästä tilanteesta kovinkaan paljoa erilaisempaa”, Sherlock huomautti toiselle.
”Huomaan sen. Itse et ole muuttunut lainkaan”, John huomautti. Etsivä kohotti katseensa toiseen uudestaan. John tunsi sen katseen – hän oli väärässä, ja hän tiesi sen itsekin. Sherlock oli muuttunut vuoden aikana, mutta hän silti uskoi, että tänä vuonna hän voisi saada Sherlockin auttamaan kuusen koristelussa.
”Et vain näytä sitä kovinkaan usein”, John huomautti hiljaisella äänellä saaden Sherlockin katsomaan itseään. John tunsi itsensä hieman epämukavaksi ja nousi käsinojalta.
”Joten, et siis auta”, John totesi. Sherlock pyöräytti silmiään Johnin aiheen muutokselle ja antoi edellisen puheenaiheen olla. Häntä ei kiinnostanut puhua tunteistaan Johnia kohtaan.
”En. Hyvä, että lopulta tajusit”, Sherlock sanoi kepeään äänensävyyn kasvoillaan pieni hymy. John puraisi alahuultaan kuullen Sherlockin äänensävyssä myös pientä omahyvää. Johnin oli pakko kääntyä ympäri vielä toisen puoleen painaakseen tämän huulille suudelman.
Sherlock virnisti hieman. Hän oli tiennyt sen tulevan, hän oli odottanut sitä. Siitä syystä hän vastasi mielellään Johnin suudelmaan.
Suudelma oli kevyt ja suhteellisen pitkä ilman näkyvää intohimoa. Lopulta Sherlock veti itsensä suudelmasta.
”En edelleenkään tee sitä, John”, Sherlock sanoi toiselle. John väläytti viatonta ilmettä pettyneenä, mutta Sherlock vain hymyili toiselle. Sherlock sai tekstiviestin, luki ja vastasi siihen ennen kuin työnsi sen povitaskuunsa. Hän kohtasi sen jälkeen Johnin katseen.
”Tuliko tapaus?” John kysyi.
”Ehkä”, Sherlock vastasi ja vilkaisi Johnia. ”Okei.” John kohotti kulmiaan. Mitä toinen tarkoitti?
Etsivä katosi keittiöön, josta palasi pian mukanaan tuoli. Hän asetti sen ihan kuusen viereen ja hymyili Johnille hieman.
”Sherlock...” John huokaisi toisen nimen hieman pettyneenä.
”Mitä? Sinä pyysit apua ja halusit päästä korkeammalle. Siinä on apuni”, Sherlock hymyili toiselle. John pudisti päätään toivottomana, mutta tyytyi kapuamaan tuolin päälle. Hän keskittyi laittamaan tähteä kuusen latvaan muttei edelleenkään pystynyt siihen. John kääntyi Sherlockin puoleen hieman nenäänsä nyrpistäen huomaten toisen puhuvan puhelimessa.
”Okei, loistavaa. Olen tulossa”, Sherlock sanoi vielä ja lopetti puhelun.
”Sherlock, oikeasti”, John huokaisi.
”Sanoin jo, etten tee sitä”, Sherlock sanoi toiselle ja heitti takkinsa päälleen kadoten portaisiin laittaen kaulahuivia kaulaansa. John katsoi miesystävänsä perään toivottomana ennen kuin viimeisteli joulukuusen juuri sopivasti, kun rouva Hudson tuli heidän olohuoneeseen tuomaan leivonnaisia, jotka olivat liian vanhoja myytäväksi kahvilassa.
”Kiitos, rouva Hudson”, John kiitti vanhempaa rouvaa hymyillen ottaen yhden leivonnaisista heti suuhunsa. Toisen naisen leivonnaiset olivat varmaan parasta, mitä hän oli koskaan maistanut.
”Olkaa hyvä vain”, rouva Hudson hymähti ja jäi katsomaan joulukuusta. ”Hieno kuusi. Tähti tosin puuttuu.”
”Sherlockin pitäisi laittaa se. Itse en yllä laittamaan sitä niin, että se pysyisi”, John huokaisi. ”Hän ei vain suostu tekemään sitä.” Rouva Hudson hymähti myötätuntoisesti Johnille, joka jäi siivoamaan asuntoa joulua varten. Vieraita olisi tulossa joulupäivänä käymään, ja hän oli saanut Sherlockin pitämään keittiönpöydän puhtaana kokeistaan.
John heräsi seuraavana yönä viulun soittoon. Ensimmäisenä hänen mielessään kävi, että Sherlock voisi oikeasti tulla takaisin nukkumaan nähtyään kellon näyttävän viittä aamuyöllä. Hän ei kuitenkaan jaksanut heti nousta sängystä valittamaan Sherlockille, joten jäi kuuntelemaan toisen soittoa. Hetken päästä hän tunnisti Sherlockin soittavan samaa kappaletta, jolla toinen oli herättänyt hänet sinä yönä, kun he olivat päätyneet yhteen.
Lopulta John nousi heidän sängystään ja käveli keittiön läpi olohuoneeseen, jossa Sherlock soitti viuluaan katsoen samalla ulos ikkunasta kadulle, jota valaisi vain muutama katulamppu. John huomasi ilokseen, että lunta satoi nyt yön aikana lisää. Lapsilla olisi varmasti kiva joulu pulkkamäessä ja leikkiessään lumisotaa. Ikkunoilla olevat kyntteliköt ja joulukuusen sähköiset kynttilät valaisivat olohuonetta tarpeeksi, jotta John saattoi huomata tähden komistelevan kuusen latvassa. John hymyili hieman ja istahti nojatuoliinsa odottaen, että aamutakkiinsa pukeutunut Sherlock lopettaisi soittamisen. John oli nukahtaa soiton aikana, mutta piti itsensä hereillä, kun kappale lopulta loppui. John ei ollut heti tajunnut Sherlockin kääntyneen hänen puoleensa soiton aikana.
”Sinun olisi kannattanut jäädä vain sänkyyn”, Sherlock huomautti Johnille hymähtäen huomaten toisen väsymyksen.
”Tiedät, etten voi vastustaa kiusausta tulla kuuntelemaan soittoasi”, John huomautti hymähtäen takaisin osaamatta olla vihainen, että toinen oli herättänyt hänet joulun alla soitollaan. Oikeastaan se oli aika suloista Sherlockilta, vaikkei toinen varmastikaan ollut ajatellut sitä sellaisena. John epäili sitä ainakin.
”No, nyt pääset takaisin nukkumaan”, Sherlock hymyili hieman Johnille, joka nousi nojatuoliltaan Sherlockin laittaessa viuluaan pois. Heidän katseensa kohtasivat nopeasti, ja Sherlock painoi lyhyen ja kevyen suukon Johnin suupieleen saaden toisen lähes täysin hereille.
”Minusta tuntuu, että sinunkin kannattaisi tulla takaisin sinne”, John sanoi katse Sherlockin silmissä saaden toisen kasvoille pienen hymyn.
