Kirjoittaja Aihe: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4  (Luettu 1852 kertaa)

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Nimi: Solmin solmuja vuoksesi
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: hurt/comfort, drama, angst, syvälle luotaava ystävyys, sivuroolissa oleva kolmiodraama
Paritus: Neville/Susan (Hannah/Neville)
Haasteet: Spurttiraapalehaasteen 16. kierros, FF1000 sanalla konditionaali, Sana/kuva/lause10 #2 sanalla solmia
Yhteenveto: Kun professori Verso eräänä syyskuisena aamuna johdattaa Hannah Abbottin pois yrttitiedon tunnilta kertoakseen, että kuolonsyöjät ovat sinä aamuna murhanneet Hannahin äidin, sekä Susan ja Neville huomaavat ympärillään odottamattoman paljon tyhjää tilaa ja hiljaisuutta.

A/N: Halusin kirjoittaa lisää Susanista ja Nevillestä aikaisemmin syksyllä julkaisemani Vuoksi ja luode vai kuvitelmaa -tekstin jälkeen (S), ja jotenkin näin, että tästä tulisi mainio ficci joulukuun aikana julkaistavaksi! Osia tulee olemaan noin 24, mutta julkaisen ne aina seitsemän raapaleen kokonaisuuksina adventtisunnuntaisin. Siispä, tervetuloa tämän adventtificin pariin :) Tämä teksti pohjaa aikaisempiin Susan-ficceihini, mutta tämän voi lukea myös irrallisena kokonaisuudesta.

Tämä ficci on myös joululahjani Nevillalle, Vendelalle ja Thelinalle – kiitos kommenteistanne teksteihini ja kiitos niistä ficeistä, joita olette Finiin postanneet! Sekä kommentit että tekstit ovat ilahduttaneet useasti kuluneen vuoden aikana :) Joten kiitos ja ihanaa joulunodotusta!



SOLMIN SOLMUJA VUOKSESI



YKSI


 
1

Kun professori Verso eräänä syyskuisena aamuna johdattaa Hannah Abbottin pois yrttitiedon tunnilta kertoakseen, että kuolonsyöjät ovat sinä aamuna murhanneet Hannahin äidin, sekä Susan ja Neville huomaavat ympärillään odottamattoman paljon tyhjää tilaa ja hiljaisuutta.
 
Yhtäkkiä Hannah ei ole enää oleskeluhuoneessa täyttämässä hiljaisuuksia juoruillaan tai kysymyksillä Susanin unelmapoikaystävästä. Yhtäkkiä Susan jakaa makuusalin enää Megan Jonesin kanssa eivätkä he ole koskaan ystävystyneet kunnolla, eivät jakaneet salaisuuksia yön pimeydessä.
 
Neville puolestaan huomaa jäävänsä ilman seuraa kirjastossa lukiessaan ja jakaa työpöydän vain kirjojensa kanssa.
 
Yllättäen vapautunut tila ja hiljaisuus tuntuvat oudoilta, mutta samalla helpottavilta. Kuin Hannahin poissaolo antaisi toisenlaisille asioille mahdollisuuden kehittyä ja johtaa toisaalle.


2

Neville katselee suurta tammipöytää, jonka ääressä istuu ja kuuntelee ympärillään vallitsevaa hiljaisuutta.

Yleensä pöytä täyttyy hänen ja Hannahin oppikirjoista, kirjaston hyllyiltä haetuista tietokirjoista ja pergamenttikääröistä. Hiljaisuuden täyttävät sulkakynän rapina, Hannahin huokaukset ja tuhahdukset sekä Nevillen ajoittaiset puuskahdukset tämän korjatessa ongelmallisia esseitään.

Nyt kirjasto on kuitenkin hiljainen. Kuin Neville olisi siellä yksin – ja yhtäkkiä esseen kirjoittaminen tuntuu paljon hankalammalta kuin aikaisemmin. On helpompaa kirjoittaa ja keskittyä, kun seurassa on joku toinen samanlainen. Harva kuitenkaan eksyy kirjastoon tekemään koulutehtäviä jo lukukauden alussa.

Neville huomaa kaipaavansa juttuseuraa. Jotakuta, jonka kanssa vaihtaa pitkästyneitä tai huvittuneita katseita keskittymisen herpaantuessa. Jonka kanssa hakea kahvia ja keksejä keittiöstä iltapäivien muuttuessa illoiksi.

Se joku voisi olla Hannah. Se voisi myös olla joku toinen. Ehkä…

Neville pudistaa hieman päätään, miettien kaiken hankaluutta. Olisi liian outoa pyytää Susania liittymään hänen seuraansa.

Asia on niin, että he eivät ole puhuneet aikoihin. Viimeksi ennen kesälomaa, mutta eivät kertaakaan loman jälkeen. Kuudennen lukuvuoden alussa Hannah otti paikan Nevillen parina yrttitiedon tunneilla, valtasi tammipöydän toisen puolen oppikirjoillaan muinaisista riimuista ja tähtitiedosta, istui hänen vieressään loitsuissa. Ja Susan jäi kaiken sivuun.

Nyt Susanin unohtaminen tuntuu väärältä. Mutta olisiko Neville voinut valita toisin? Hannah osaa halutessaan olla niin… päättäväinen.

Lopulta hiljaisuus on kuitenkin Nevillelle liikaa.


3

Suuressa salissa on hiljaista. Syyskuun loppupuolella illat ovat jo pimeitä, mutta salin katossa leijuvat kynttilät luovat ympärilleen pehmeän oranssia valoa.

Susan istuu Puuskupuhin pöydän ääressä, kädessään olevan sulkakynän kärjen painautuessa kevyesti pergamenttia vasten. Essee Muistiongelmat ja niiden parannuskeinoista on vasta alussa, mutta Susanin ajatukset ovat muualla. Ystävissä – ja yksinäisyydessä.

On kulunut viikko siitä, kun Hannah pakkasi tavaransa makuusalissa. Susan oli seurannut katseellaan ystävänsä hiljaisten kyyneleiden matkaa poskilta leualle, ja kuinka ne sieltä olivat tippuneet rullattujen sukkien väliin.

Hyvästellessään Susanin oli ollut vaikea irrottaa itsensä halauksesta. Hän ei olisi halunnut eikä kai Hannahkaan, mutta elämä oli päättänyt haaroittaa heidän pitkän yhteisen polkunsa.

“Kirjoitan sinulle”, Susan oli luvannut ja hymähtänyt, yrittänyt nielaista pois kurkkua kuristavan tunteen.

Siitä hetkestä lähtien Susan on ollut omillaan. Kuinka outoa onkaan samanaikaisesti olla vapaa tekemään, mitä haluaa, mutta myös niin yksin, että voi kulua useita tunteja ilman, että puhuu sanaakaan.

Yksinäisyyden tuoma vapaus tuntuu vieraalta ja epämukavalta, eikä Susan tiedä, miten uutta vapauttaan käsittelisi. Tarvitseeko hän edes sitä? Mutta sitten –

“Hei, Susan.”

Ystävällinen tervehdys herättää Susanin ajatuksistaan. Samalla se rikkoo yksinäisyyden tunteen kuin askel pakkasyön riitteen veden pinnalta.

“Hei, Neville.”

Aivan kuin elämä olisi ensin päättänyt haaroittaa yhden ystävyyden polun – yhdistääkseen sitten toisen.


4

Nevillellä on päällään viininpunainen kirjoneulevillapaita, joka näyttää niin lämpimältä, että se saa Susanin värisemään viileästä.

Neville istuutuu Susania vastapäätä eikä tunnu välittävän muutaman muun puuskupuhin ihmettelevistä katseista. Rohkelikko siristää silmiään ja lukee pergamentin yläreunaan kirjoitetun otsikon.

“En voi sanoa kaipaavani taikajuomia.”

Susan naurahtaa ja katsoo vielä alussa olevaa esseetään.

“Tämä ei itse asiassa ole Kuhnusarvion antama tehtävä vaan matami Pomfreyn.”

“Pomfreyn?”

“Niin. Se on vain idea, mitä olen pyöritellyt mielessäni”, Susan sanoo, laskien sulkakynän pöydälle. “Haluaisin oppia parantamaan, mutta matami Pomfrey on tarkka siitä, kenelle aikansa lahjoittaa. Hänen vaatimuksensa on se, että opiskelen ensin riittävästi teoriaa ennen kuin voin opetella käytännön asioita. Toisen viikon aihe ovat muistiongelmiin liittyvät syyt ja oireet sekä parannukseen käytettävät loitsut ja liemet.”

“Kuulostaa järkevältä, vaikkakin vaativalta”, Neville vastaa ja hymyilee. “Mutta ei mitään, mistä et selviäisi. Sinä sopisit parantajaksi.”

“Kiitos”, Susan sanoo ja hymyilee takaisin. “Toivon, että olet oikeassa. Ajatukseni ovat kuitenkin tänä iltana jossain muualla.

“Hannahissa?”

Susan nyökkää.

“Tuntuu oudolta, että hän on poissa”, Neville sanoo. “On niin hiljaista.”

“Tiedän, mitä tarkoitat”, Susan sanoo ja katselee ympärillään olevia tyhjiä paikkoja. “Olin niin tottunut hänen seuraansa, etten edes tajunnut, kuinka paljon vietimme aikaa yhdessä.

Viikon hiljaisuuden jälkeen tuntuu hyvältä saada jakaa jotain henkilökohtaista jonkun kanssa.


5

Sen sijaan, että Neville istuisi joka aamu rohkelikkojen kanssa omassa pöydässään, tämä hakeutuu Susanin seuraan toiselle puolelle Suurta salia. Nopeasti muut puuskupuhit tottuvat vierailijaan keskittäen katseensa muualle, ja Susan ja Neville saavat rauhassa uppoutua keskusteluihinsa aamukahviaan juoden.

He puhuvat jonkin verran Hannahista, mutta kun tämä ei ole kirjoittanut kummallekaan mitään useampaan viikkoon, ja keskustelunaiheet vaihtavat pian suuntaa. Susan kertoo Pomfreyn korjaavan hänen esseitään kirkkaanoranssilla musteella, joka tuntuu oudolta värivalinnalta Pomfreyn kaltaiselle matamille. Neville puolestaan pohtii ääneen, miten professori Verso voisi alkaa kasvattaa taikayrttejä Tylyahon asukkaille myytäväksi.

Keskustelut ovat keveitä ja hyväntuulisia, mutta joskus, usein aamukahvin juotuaan Susanin valtaa tunne syyllisyydestä. Aivan kuin hän pettäisi parasta ystäväänsä joka kerta toivottaessaan hyvät huomenet Nevillelle, kaataessaan tälle lisää kahvia tai heidän nauraessaan yhdessä jollekin hassulle sattumalle.

Kirjoitan sinulle, Susan oli luvannut parhaalle ystävälleen. Mutta joka päivä uuden kirjeen aloittaminen tuntuu yhä hankalammalta – on helpompi olla kirjoittamatta ja unohtaa Hannahin olemassaolo. Vain hetkeksi.


6

Hiljalleen, päivä päivältä, Nevillestä tuntuu siltä kuin hänen ja Susanin ystävyyssuhde olisi palaamassa takaisin tutuille poluille. Hymyileminen on helpompaa, vitsejä ei enää säestä epävarma naurahdus ja yrttitiedon tunneilla he tekevät yhteistyötä kuin ennenkin.

Neville oli jo ehtinyt unohtaa Susanin näppärät sormet, jotka käsittelevät herkimpiä kasveja hellyydellä. Nuo kädet, Neville huomaa miettivänsä ja tuntee heti punan kohoavan kasvoilleen.

Hannah lähettää vihdoin kirjeen. En palaa enää kouluun, en halua enkä pysty kirjeessä lukee eikä Nevilleä harmita niin paljon kuin oli luullut. Susan saa lähes identtisen kirjeen ja puuskahtaa siitä kertoessaan.

“Minä ainakin palaisin”, tämä sanoo. “En antaisi kuolonsyöjien lannistaa minua.”

“Ei se ole niin helppoa kaikille”, Neville vastaa, ja hetken Susan näyttää pelästyneen loukanneensa Nevilleä – tai Hannahia – sanoillaan. Mutta sitten Neville jatkaa: “Mutta minäkin tulisin takaisin.”

Sitten he alkavat keskustella jostain muusta.

Neville tuntee olonsa helpottuneeksi nyt, kun tietää, ettei Hannah tule takaisin. Hän uskaltaa kutsua Susanin mukaan kermakaljalle Tylyahoon hänen ja Lunan kanssa, istuutuu Susanin viereen loitsutunneilla.

Kerran Neville huomaa Lavenderin ja Parvatin katsovan häntä oudosti, kulmakarvat hieman koholla, mutta Hannah ei ole tulossa takaisin, joten onko toisten mielipiteillä enää väliä?

Lokakuun sateiden saapuessa Neville tuntee olonsa hyväksi, jopa onnelliseksi. Hänellä on ympärillään lukuisia ystäviä – ja Susan.


7

Kirjastosta tulee heidän yhteinen pakopaikkansa. He pakenevat hiljaisille käytäville melua, päivittäislehden mukanaan tuomia huonoja uutisia sekä luihuisia. Lähes poikkeuksetta he tapaavat aina iltaisin pohjoiseen vievän ikkunan alla olevan tammipöydän ääressä.

Kerran Susan salakuljettaa mukanaan appelsiinin ja kuorii sen nopeasti samalla, kun Neville loitsii raikastusloitsuja heidän ympärilleen. Mikään ei kuitenkaan tunnu harhauttavan matami Prilliä, ja kirjastonhoitajan tullessa kiukkuisesti vaatimaan selitystä ilmaa tahraavalle appelsiinituoksulle, Neville pelastaa ystävänsä mahdolliselta puhuttelulta ja toteaa:

“Se on uusi partaveteni, matami Prilli. Ettekö pidä tuoksusta?”

Susan pidättelee virnettään, kun matami Prilli tutkii Nevillen olematonta sänkeä toinen kulma koholla. Nevillen ilme ei kuitenkaan värähdä ja lopulta kirjastonhoitaja jättää heidät jupisten rauhaan. Kun he ovat varmoja siitä, että ovat jälleen kahden, molemmat purskahtavat hiljaiseen nauruun. Susan ottaa kuoritun appelsiinin laukustaan, jonne on sen hätäisesti piilottanut, ja jakaa lohkot tasan Nevillen kanssa.

“Kiitos”, Susan sanoo, kun he alkavat jälleen keskittyä yrttitiedon esseen kirjoittamiseen.

“Tein sen, mitä kuka tahansa ystävä tekisi”, Neville vastaa.

“Saat sen kuulostamaan siltä, kuin teollasi ei olisi mitään merkitystä”, Susan sanoo ja katsoo Nevilleä hetken ennen kuin kääntää katseensa pergamenttiin.

Neville katsoo Susanin punaruskeita letitettyjä hiuksia, ja tajuaa puuskupuhin olevan oikeassa.

Miksi hän vähättelee itseään, kun hän oikeasti haluaisi kertoa Susanille, kuinka tärkeä tästä on hänelle tullut?
« Viimeksi muokattu: 11.01.2020 23:05:54 kirjoittanut hiddenben »

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 745
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Kiitos todella paljon tästä joululahjasta! Sinun tekstejäsi on aina ilo lukea :D

Mukavaa, kun olet jatkanut Susanin parissa. Olet onnistunut nostamaan tämän sivuhenkilön mielenkiintoiseksi päähenkilöksi. Se, että tässä tekstissä on mukana Neville, on kiva. Nevillen ja Hannahin "suhde" vaikuttaa myös mielenkiintoiselta, ehkä siksi kun tässä ei oikein ole vielä käynyt selville onko heillä suhdetta vai ei. Toisaalta tuolta voisi tulkita, että Nevillellä ja Hannahilla on ollut jotain menossa. Toisaalta taas Neville vaikuttaa jotenkin helpottuneelta siitä, ettei Hannah ole tulossa takaisin, ja jos niin on, niin ei heidän "suhteensa" ole silloin kovin vakaalla pohjalla ollut. Niin tai näin, niin tykkään näistä mahdollisuuksista.

Susanin opiskelut vaikuttavat kiinnostavilta. Samoin tuo hänen suhtautumisensa Nevilleen. Tuo appelsiini-kohtaus sai hymyn huulilleni :) Tämä on hieno aloitus ja odotan mihin suuntaan näiden kahden ystävyys meneekään.

Kiitos,
Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 892
Kiitos ihanasta jouluyllätyksestä! Tästä lahjastahan riittää iloa koko joulukuulle, kun osia kerran on tulossa lisää. Kiva ajatus julkaista aina useampi raapale kerralla, niitä on mukava lukea monta putkeen. Olen varmaan aikaisemminkin sanonut, että on todella virkistävää lukea muistakin henkilöistä, kuin aina niistä kaikkein yleisimmistä. Neville ja Susan ovat täysin aliarvostettuja hahmoja, mutta sinun tekstisi todellakin tekevät heille oikeutta<3

Kiinnostavia nuo Nevillen tuntemukset Hannahista. Minulle tulee sellainen kuva, että Hannah on ollut niin "päättäväinen", että Neville on hieman huomaamattaan ajautunut hänen kanssaan jonkinlaiseen suhteeseen, josta ei sitten ollutkaan niin helppo irroittautua. Susan hyvästelemässä Hannahia oli todella tunteikas kohtaus, kurkkua alkoi kuristaa itselläkin. Ymmärrän hyvin tuon, että yhteydenpito jää, varsinkin jos toiselta ei saa mitään muuta yhteydenottoa kuin lyhyen kirjeen, ettei ole tulossa takaisin. On myös lohdullista, että Neville ja Susan saavat toisistaan seuraa yhteisen ystävänsä näin menetettyään.

Kielikuvat polkujen haaroittumisesta ja yhdistymisestä ovat kauniita. Pidän myös tuosta arjen ja ystävyyden kuvaamisesta aamukahveineen, kirjastoineen ja koulutehtävineen ja appelsiinikohtaus oli ihana minustakin :) Lupaava aloitus tarinalle, jään odottamaan jatkoa kiitollisena näin hienosta lahjasta!

Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Vendela, ihanaa kuulla, että tästä löytyi paljon kaikkea sellaista, mistä tykkäsit! Minäkin tykkään erityisesti tuosta appelsiini-kohtauksesta :) Näissä raapaleissa selviää ehkä enemmän tuosta Neville/Hannah -kuviosta. Ja minusta on myös mukavaa palata jälleen Susanin pariin muutaman toisenlaisen ficin jälkeen!

Thelina, kiitos hienoista kehuista! Ilahduttaa, että löysit tästä niin paljon kohtia, joista pidit. Minäkin tykkäsin tuosta kielikuvasta! Näen Hannahin jotenkin todella päättäväisenä ja jopa ehkä hieman itsekeskeisenä hahmona, joka toimii aina todella määrätietoisesti – ja Neville sattuu olemaan yksi niistä asioista/henkilöistä, jonka Hannah elämäänsä haluaa :D Ihanaa kuulla, että tykkäät! Tässä tulee jatkoa :)

A/N: Toisen adventin kunniaksi tarinan toinen osa :)


KAKSI


8

“Eikö sinua hävetä yhtään?”

On keskiviikkoaamu keskellä lokakuun pimeyttä, ja Susan sitoo hiuksiaan ponihännälle. Hän kääntyy katsomaan tupatoveriaan, sitä ainoaa toista tyttöä, ja rypistää otsaansa.

“Mitä tarkoitat?”

“Tarkoitan sitä –”, Megan Jones sanoo kohottautuen polvilleen sängyllään, “– että etkö sinä yhtään ajattele Hannahia viihtyessäsi Nevillen kanssa kaikki illat ja aamut, oppitunneista puhumattakaan?”

Susan tietää punastuvansa, mutta samalla häntä harmittaa Meganin syytös. Vaikka Megan ehkä onkin oikeassa, niin mitä se tytölle oikeastaan kuuluu?

“Kaikilla on oikeus olla ystäviensä kanssa”, on ainoa, mitä Susan keksii vastaukseksi.

Megan puuskahtaa epäuskoisesti ja sanoo:

“Kirjoittaisin Hannahille ja kertoisin teistä kahdesta, jos uskoisin hänen kestävän yhtään enempää huonoja uutisia. Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että Hannah pitää Nevillestä enemmän kuin ystävänä.”

“Neville on vain ystäväni, ei enempää”, Susan sanoo, mutta saa Meganilta vastaukseksi pilkkaavan naurahduksen.

“Kyllä te olette jotain enemmän kuin vain ystäviä, Susan. Koko vuosikurssimme tietää sen.”

Susan kääntää katseensa takaisin peilikuvaansa eikä uskalla vastata.


9

Hermione istuu Nevilleä vastapäätä Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa.

Harry ja Ron ovat huispausharjoituksissa, ja silloin Hermione yleensä lyöttäytyy Nevillen seuraan. He viihtyvät toistensa seurassa, molempien nauttiessa rauhallisista keskusteluista. Joskus he puhuvat muustakin. Hermione on nimittäin se, keneltä Neville useimmiten uskaltaa kysyä neuvoa tyttöihin (tai taikaliemiin) liittyen.

Tänä iltana Hermionen seura saa kuitenkin Nevillen kiemurtelemaan epämukavasti nojatuolissaan.

“Mitä sinun ja Susanin välillä on?” Hermione kysyy eikä välitä kierrellä.

Neville vilkaisee ympärilleen ja huomaa Lavenderin tuijottavan heitä, muka vaivihkaa. Hermione huomaa salakuuntelijan ja loitsii heidän ympärilleen hiljennysloitsun. Nyt Nevillellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin… puhua.

“Me olemme ystäviä”, Neville aloittaa, mutta kun Hermione kohottaa kulmiaan, hän jatkaa. “Mutta voi olla… että on jotain muutakin.”

Sitten Neville yrittää parhaansa mukaan selittää, miksi he viihtyvät niin hyvin yhdessä ja mitä Susan hänelle merkitsee. Hermione kuuntelee tarkkaavaisesti eikä keskeytä, mutta kysyy kuitenkin juuri sen kysymyksen, johon Neville ei haluaisi vastata.

“Entä Hannah? Tiedätkö, mitä hänelle kuuluu?”

Neville hieroo niskaansa lähes huomaamatta ja pudistaa päätään.

“Ei Hannah kirjoita. Hänellä on niin paljon mietittävää ja käsiteltävää”, Neville sanoo ja jatkaa sitten, ärsytyksen kuuluessa äänestään. “Sitä paitsi, emme me ole lupautuneet toisillemme tai mitään muutakaan. Me olemme vain hyviä…”

“... ystäviä”, Hermione päättää hänen lauseensa. “Tiedän. Halusin vain tietää, tiedätkö sinä, mitä teet.”

“Mitä minä sitten teen?” Neville kysyy, ja aito tietämättömyys kuuluu hänen äänestään. Hermione katsoo häntä hetken ennen kuin hymyilee.

“Minun mielestäni sinä olet ihastunut Susaniin etkä niinkään Hannahiin. Kun Hannah ei ole täällä, annat itsellesi vapauden päättää itse.”

Neville miettii, onko Hermione oikeassa – niin Hannahista kuin Susanistakin.


10

Kaikista epäilyksistä huolimatta Susan ja Neville jatkavat toistensa tapaamista aamukahveilla tai viimeistään iltapäivällä kirjastossa. Kumpikaan ei kerro toisaalla käydyistä keskusteluista vaan molemmat keskittyvät olemaan ja nauttimaan toistensa seurasta.

Hannahista ei enää puhuta ja oudointa on, ettei tämä edes nouse enää esille heidän keskusteluissaan. On kuin tätä ei olisikaan, kuin alusta alkaen olisi ollut vain Neville ja Susan.

Susan kirjoittaa Hannahille epäsäännöllisesti ja kertoo kaikesta muusta paitsi Nevillestä. Taktiikka tekee kirjeet lyhyiksi. Hannahin vastauksista, silloin kun tämä Susanille kirjoittaa, ei voi päätellä mitään. Ainakaan Hannah ei kysy Nevillestä – mutta miksi kysyisi?

Eihän tämä tiedä, kuinka hyviä ystäviä heistä on tullut.


11

Nevillen lempihetkiä viikolla ovat torstaiaamut, jolloin yrttitiedon S.U.P.E.R.-oppilaat kokoontuvat kasvihuone kymmeneen.

Ensinnäkin hän nauttii siitä, että he ovat nimenomaan kasvihuone kymmenessä, joka on kasvihuoneista haastavin – siellä professori Verso säilyttää kaikkein vaativimpia ja siksi kiinnostavimpia taikakasvejaan, kuten karhunkielen juuriverkostoja sekä nuoria pirunnuoria.

Mutta kaikesta tekee vielä parempaa se, että Susan on poikkeuksetta hänen työparinsa näillä torstaiaamun kaksoistunneilla, ja yhdessä he ovat professori Verson menestyksekkäimmät oppilaat.

Kun Neville hieroo mahlakuristajaa tottunein käsin, Susan kerää kasvin ontoista käytävistä ulos pursuavan mahlan. Haju on kuvottavan makea, ja se saa koko luokan ajautumaan jonkinlaiseen sokerihumalaan. Ehkä siksi, kun Verso kehuu heidän yhteistyötään, Susanin kasvoille kohoaa hallitsematon, onnellinen hymy, jota tämä tuntuu nolostuvan – mutta se hymy on kaunein, mitä Neville on koskaan nähnyt eikä hän voi olla hymyilemättä itsekään.

He hymyilevät hölmöinä toisilleen, kunnes kello soi ja mahlakuristajat sijoitetaan takaisin lasisiin laatikoihin. Sitten he kävelevät yhtä matkaa Suureen saliin.


12

Mutta marraskuussa kaikki muuttuu – tietenkin.

Hannahin kirje on erilainen kuin kaikki tämän aikaisemmat. Susan huomaa sen jo siitä, miten Hannah on kirjoittanut hänen nimensä kuoreen – kirjaimet ovat epätasaisia, tunnepuuskassa kirjoitettuja.

Pahaa aavistaen Susan laittaa kirjeen taskuunsa ja avaa sen vasta makuusalissa, sängyllään istuen.

Megan kirjoitti minulle viime viikolla ja kertoi, että sinä ja Neville vietätte ilmeisesti jokaisen vapaahetkenne yhdessä. Olet hänen parinsa yrttitiedon tunneilla ja loitsuissa, ja opiskelette kuulemma joka ilta yhdessä kirjastossa.

Miksi sinä olet ottanut paikkani, Susan? Miksi sinä olet niin hyvä ystävä Nevillen kanssa, ehkä jopa enemmän, vaikka tiedät, että minulla on tunteita Nevilleä kohtaan ja olen viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa kuin kenenkään muun seurassa? Koko syksy on ollut kamala, ja nyt en edes tiedä, onko minulla enää parasta ystävää – tai Nevilleä. Tunnen oloni hirveän petetyksi.

Olen jo useasti miettinyt, miksi sinut lajiteltiin Puuskupuhiin. Olisit ehkä sopinut paremmin johonkin toiseen tupaan.


Jokainen sana on totta ja se tekee kaikesta kamalampaa. Susan tuntee olonsa surkeaksi. Ei kai mikään kestä ikuisesti – ei olisi pitänyt luottaa johonkin kiellettyyn, Susan piinaa itseään ja tuntee katkeruuden, syyllisyyden ja surun pyyhkivän ylitseen uudelleen ja uudelleen.

Syyllisyyden tunne painaa liikaa, ja Susan pakottaa itsensä päättämään:

hänen on otettava etäisyyttä Nevilleen.


13

Susan kuvittelee mielessään toisen todellisuuden.

Siinä Neville istuisi kirjastossa, sen pohjoiseen vievän ikkunan alla olevan pöydän ääressä, ja lukisi kirjettä. Rohkelikko lukisi sen ensin kerran, sitten toisen kerran ja huokaisisi syvään.

“Hannah on sinun ystäväsi”, Neville sanoisi. “Sinä päätät.”

“Mutta Hannah on myös sinun ystäväsi”, Susan sanoisi, vaikka miettiikin, ovatko Hannah ja Neville jo enemmän kuin vain ystäviä. “En voi päättää tästä asiasta yksin.”

Neville hiljenisi hetkeksi, miettisi. Lukisi ehkä kirjeen uudelleen. Sitten hän sanoisi:

“Minä haluan olla ystäväsi, vaikka muut olisivatkin sitä vastaan.”

Ja Susan tuntisi helpotusta, iloa. Hän hymyilisi ja siirtyisi pöydän toiselle puolelle istumaan Nevillen viereen. Hän tuntisi ystävänsä tuoksun, hieman sitrusmaisen, aivan kuin Neville olisi juuri kuorinut appelsiinin. Sitten Susan halaisi Nevilleä lujaa ja kuiskaisi tämän korvaan:

“Ollaan sitten ystäviä. Aivan sama, mitä muut ajattelevat tai sanovat.”

Ja niin vain he kaksi siirtyisivät yhdestä ystävyyden vaiheesta toiseen, syvempään.

Sen sijaan tässä todellisuudessa, iltapäivän muuttuessa illaksi, Susan jää makuusaliin ja miettii, mitä Neville ajattelee, kun hän ei sinä iltana tulekaan kirjastoon.

Mutta näin on parempi, Susan vakuuttaa itselleen. On kuin syyllisyyden tunne olisi jo keventymässä tai vähintään muuttamassa muotoaan. Se on helpotus, vaikka samalla Susan miettii, kuinka olisi halunnut kertoa Nevillelle matami Pomfreyn kehuneen hänen viimeisintä esseetään.


14

Sitten professori Verso tulee henkilökohtaisesti hakemaan Susanin Puuskupuhin oleskeluhuoneesta, vieden hänet työhuoneeseensa lähelle kasvihuoneita. Tuvanjohtaja näyttää huolestuneelta, ja hetken Susan jo ajattelee, että jotain on tapahtunut Hannahille. Mutta ei kuitenkaan, vaan –

“Sinun tätisi löytyi tänään kuolleena kotoaan”, Verso aloittaa, puhuen lempeästi, hitaasti, mutta sävy täynnä surua. “Amelian kotitonttu vahvistaa auroreiden uskon siitä, että tappokirouksen langetti Tiedät-kai-kuka. Murha tapahtui eilisiltana.”

Susan istuu paikoillaan työhuoneen nahkaisessa nojatuolissa eikä tiedä, mitä sanoa. Hänen sisällään ei ole yhtään ajatusta tai lausetta, jonka hän haluaisi sanoa ääneen.

Miksei hänellä ole mitään sanottavaa?

Susan tuntee tuvanjohtajansa tutkivan katseen itsessään.

“Olen pahoillani, että joudun kertomaan sinulle nämä uutiset. Sinulla on jo muutenkin tarpeeksi ajattelemista Hannahin lähdettyä”, Verso sanoo. “On paljon asioita, joita minun pitää käydä läpi yhdessä sinun kanssasi, sillä olet Amelian ainoa sukulainen ja näin ollen ainoa perillinen. Mutta juuri nyt haluan, että otat muutaman päivän itsellesi. Annan sinulle vapautuksen kaikilta tunneilta tuleville päiville.”

“Ei”, Susan sanoo nopeasti. Verso katsoo häntä yllättyneenä. “Tarkoitan, ei kiitos, professori. Haluan osallistua tunneille, jatkan mieluummin tavallista arkea. En tiedä, mitä tekisin, jos olisin tekemättä mitään. Jatkan mieluummin opiskelua.”

“Oletko aivan varma, Susan?”

Susan ei vielä tunne surua, ei vihaa tai kauhua. Hän tuntee vain tyhjyyttä, sellaista, joka ei anna uutisten laskeutua vaan pitää ne jossain kauempana, käden ulottumattomissa. Mutta Susan tietää, että jossain vaiheessa hän tulee ymmärtämään Verson sanat täysin ja silloin todellisuus yrittää hukuttaa hänet.

Silloin paras tapa selviytyä, uida hyökyaallon läpi, on uppoutua kovaan työhön, keskittyä pitkiin päiviin ja harhauttaa itsensä todellisuudesta.

Sitä hän haluaa.

“Olen, professori.”

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 892
Näissäkin osissa oli monia juttuja, joista pidin, esimerkiksi suhteiden mutkistuminen, yrttitiedon tunti, Hermione ja se, miten jo kirjeen päältä voi nähdä, ettei sisältö olekaan ihan sellaista kuin yleensä.

Ilmeisesti Hannah on päättäväisyydessään saanut kaikki uskomaan, että Neville kuuluu hänelle, vaikka Neville ei ole sellaista lupausta koskaan antanut. Kummallakin, sekä Nevillellä että Susanilla on tarkkanäköisiä tupatovereita. Olisi ollut Hannahille mukavampaa, jos Neville olisi tehnyt hänelle selväksi, ettei toivo ystävyyttä enempää, mutta nyt Megan koki velvollisuudekseen kertoa hänelle Susanin ja Nevillen ystävyydestä. Olen pahoillani Hannahin puolesta, mutta enemmän siitä, että Susan kokee nyt velvollisuudekseen ottaa etäisyyttä Nevilleen, juuri silloin kun ilmenee asia, jossa hän tarvitsisi tukea.

En osaa vielä aavistaa, mihin tämä tarina päätyy. Loppu voi olla haikea tai onnellinen tai molempia. Kiitos näistä osista, jään odottamaan seuraavaa sunnuntaita <3
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 745
  • Maistuisiko kupponen teetä?
No niin, tämän tarinan parissa taas ja olipa mielenkiintoista lukea näistä asioista!

Thelina tuossa jo sanoikin, että on harmillista että Susan on se joka joutuu päättämään, vaikka todellisuudessa sen pitäisi olla Nevillen päätös. Toisaalta taria ei kuitenkaan kerro, onko myös Neville saanut kirjeen Hannahilta vai ei. Sillä sehän voi muuttaa koko tilanteen täysin. Pidin todella paljon tuosta jossittelusta, missä Neville antaa Susanin päättää kuinka he etenevät. Ja tietenkin, koska päätös olisi Susanin, hän tekisi tuon ratkaisun. Mutta entäpä jos Neville on myös saanut kirjeen, eikä hänkään ole ilmestynyt kirjastoon ja nyt he eivät kumpikaan tiedä toistenta todellisia ajatuksia!

Pidin siitä, että tässä todella pysähdyttiin pohtimaan tätä kolmiodraamaa. En halua asettua kenenkään puolelle tässä tilanteessa, sillä jokaisella (hahmolla) on oma äänensä ja mielipiteensä, mutta mietin vain, että onko Neville nyt täysin rehellinen itselleenkään? Toki tuolla oli jo aikaisemmin viitteitä, ettei Hannah ole ehkä ihan sitä mitä Neville tahtoo, mutta onko Susan vähän liian helposti saatavilla Hannahin lähdön jälkeen. Hienoa, että Hermione pisti Nevillen miettimään asiaa. Sitten on puolestaan Megan, jonka tarkoitusperiä voi vain arvailla. Onko hän ja Hannah niin läheisiä, että Megan kokee näin suoranaiseksi velvollisuudekseen raportoida tilanteesta, mutta miksei hän silloin ole tehnyt sitä jo aikaisemmin?

Susanin tädin kuolema oli yllättävä käänne, mutta sillä on varmasti oma merkityksensä. Joten odotan jo ensi sunnuntaita, jolloin kuulen taas lisää :D

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Thelina, kiitos ihanasta kommentista ja ajatuksista Hannah/Neville/Susan -sekasotkun suhteen! Olen samaa mieltä kanssasi, että avoimesti asioista puhuminen auttaisi moneen, mutta näillä kaikilla kolmella hahmolla on omia heikkouksiaan. Tässä tulee seuraava osa! Kiitos, kun luet ja kommentoit :)

Vendela, olipa hauskaa lukea ajatuksiasi hahmojen ja tuon kolmiodraaman suhteen! Kuten vastasin Thelinallekin, nämä kolme hahmoa hyötyisivät mielettömästi paremmasta viestinnästä keskenään, koska kuka haluaa mitäkin ja miksi? Meganista haluan sanoa, koska hän jää todelliseksi sivuhahmoksi tässä tarinassa, että näen hänen toimintansa jonkinlaisena kateutena tai yrityksenä pitää Hannahin puolia, vaikka Hannah onkin aina valinnut parhaimmaksi ystäväkseen Susanin. Tehdessäni taustatutkimusta tätä varten huomasin, että Susanin täti kuolee samana vuotena kuin Hannahin äiti, josta koko hurt/comfort-ideakin lähti! Joten kyllä, se tuli hieman yllättäen, mutta sillä on oma vaikutuksensa tähän tarinaan :) Kiitos ihanasta kommentistasi!

A/N: Kolmas adventti ja kolmas osa tätä tarinaa. Toisessa osassa oltiin jo synkillä vesillä ja niin ollaan tämän osan alussakin, mutta ehkä asiat muuttuvat paremmiksi, kun oikeat ihmiset ovat ympärillä :)

KOLME


15

“Susan raukka. Kuulitko, mitä hänen tädilleen tapahtui?”

Neville kuulee uutisen Hermionelta, joka kertoo tietonsa hiljaisella äänellä aamupalalla.

Aamukahvit Puuskupuhien pöydässä ovat jääneet, kun Neville on ilta toisensa jälkeen opiskellut kirjastossa jälleen yksin. Yhtäkkiä kaikki on tuntunut muuttuneen huonompaan suuntaan – ja nyt Neville joutuu kuulemaan ystävänsä pahimmat uutiset joltain toiselta kuin tältä itseltään.

Neville kohottaa katseensa ja yrittää löytää Susanin salin toiselta puolelta. Hän haluaa nähdä itse, voivatko uutiset todella pitää paikkaansa, näkeekö hän tapahtuneen Susanin kasvoilta. Yllättäen hän huomaa Susanin kävelemässä ripein askelin pois Suuresta salista, katse kiinnittyneenä kivilattiaan, muita vältellen.

Se riittää. Neville uskoo uutisen olevan totta.

“En osaa edes kuvitella, miltä hänestä tuntuu”, Hermione sanoo, huomattuaan itsekin Susanin lähteneen – kukapa ei olisi? – ja koskettaa sitten Nevillen käsivartta. “Aiotko puhua hänen kanssaan?”

“En tiedä”, Neville vastaa, hänen ajatustensa ollessa jo muualla. Hän miettii, kuinka samanlaisessa tilanteessa he oikeastaan ovat. Kuinka kummallakaan ei ole vanhempia, jotka tukisivat lapsiaan tai kuinka koko suvun jatkuvuus on riippuvainen yhdestä ainoasta jälkeläisestä. Voisiko hän kertoa sen Susanille ja ennen kaikkea, lohduttaisiko se häntä?

“Minusta sinun pitäisi, Neville. Olet hänen paras ystävänsä.”

“Niin kai”, Neville vastaa, mutta ei ole enää varma, pitääkö se paikkaansa.

Eihän parhaan ystävän lähestyminen pitäisi tuntua näin hankalalta?


16

“Hei.”

Susan kohottaa katseensa Puuskupuhien ruokapöydän äärestä rohkelikkopoikaan, joka seisoo hänen edessään viininpunainen villapaita päällään. On joulukuun ensimmäinen ja piiskaava räntäsade muistuttaa kaikkea ympäröivästä pimeydestä.

Susan katsoo Nevilleä ja yrittää vastata näkemäänsä epävarmaan hymyyn, mutta ei löydä voimavaroja siihen. Sen sijaan hän vain vastaa tervehdykseen ja kääntää katseensa takaisin koulukirjoihinsa.

Neville istuutuu pyytämättä hänen viereensä.

“Minä halusin… Kuulin...”, Neville aloittaa, mutta kompuroi sanoissaan. Susan ei halua katsoa Nevilleen – se olisi liian vaikeaa, joten hän vain kuuntelee, pitäen katseensa kirjassa. Lopulta rohkelikko huokaisee. “Olen pahoillani siitä, mitä sinulle on tapahtunut. Ja olen pahoillani siitä, että minulla on kestänyt niin kauan tulla puhumaan kanssasi.”

“Neville, ei sinun tarvitse”, Susan sanoo hiljaisesti.

Hän ei ole vihainen tai pettynyt Nevilleen. Sen sijaan Susan on väsynyt tähän kaikkeen: ympärillään oleviin ihmisiin, näiden sääliviin katseisiin ja varovaisiin keskustelunaloituksiin. Ei hän ole posliinista tehty, ei hän mene rikki, vaikka onkin yksin.

“Halusin kertoa sinulle, että…” Jälleen hapuilua, sanojen etsintää. Susan tuntee kipristelyä rintakehässään, tunnistaa sen ikäväksi. “Että meitä on monia, jotka joutuvat kasvamaan aikuisiksi ilman vanhemman tukea.”

“Luulin, että asut isoäitisi kanssa.”

Pieni puuskahdus kertoo, ettei Neville saa sanottua sitä, mitä haluaa. Ehkä Susan tietää jo, mitä tämä yrittää sanoa, mutta ei jaksa yrittää ymmärtää. Eikä hän halua puhumalla rikkoa etäisyyttä, jonka rakentamiseen hän on viime viikkoina käyttänyt viimeisetkin voimavaransa.

Neville ei enää yritä puhua vaan istuu hetken, kaksi, Susanin vieressä, ollen vain. Susan sulkee silmänsä ja yrittää vastustaa ikävää ja itkua, jotka kuristavat kurkkua. Sitten Neville puristaa Susanin olkapäätä ja lähtee.

Silloin kyyneleet alkavat valua.


17

Neville alkaa seurata Susania katseellaan.

Hänen katseensa kiinnittyy puuskupuhiin Suuressa salissa, heidän kohdatessaan sattumalta käytävillä, joskus kirjastossakin. Vaikka Susan on siirtynyt istumaan Megan Jonesin viereen loitsuissa Nevillen katseen ulottumattomiin, ehtii Neville siitä huolimatta vilkaista ystäväänsä nähdäkseen, kuinka tämä voi.

Sillä vaikka Susan ei enää halua viettää aikaa hänen kanssaan, tuskin edes puhua, Neville ei pysty olemaan välittämättä. Hän haluaa tietää, miten Susan onnistuu selviämään kaikesta tapahtuneesta.

Ja siksi: hän katsoo Susanin kasvoja, mihin tämän katse kiinnittyy, puhuuko tämä tunneilla tupatovereidensa kanssa tai eksyykö hymy hänen kasvoilleen professori Lipetitin loitsiessa jouluvaloja välkkymään joululaulujen tahtiin.

Mitä enemmän Neville näkee, sitä vakuuttuneempi hän on siitä, ettei kaikki ole hyvin. Susan pärjää edelleen hyvin tunneilla, saa kehuja opettajilta ja käsittelee taikakasveja samanlaisella hellyydellä kuin aikaisemminkin -

mutta tuttu onnistumisen ilo ja energia puuttuu tytön olemuksesta täysin.

Ehkä menetyksestä selviäminen kestää kauan, ehkä Susan on menettänyt lyhyessä ajassa liikaa - mutta Nevillestä tuntuu, että pelkkä aika välttämättä paranna.


18

Yöt ovat joko pitkiä ja unettomia tai pitkiä ja täynnä painajaisia.

Aina painajaisesta herätessään Susan huomaa puristaneensa kätensä nyrkkiin, muistaa juosseensa pakoon, aina vain pakoon näkymätöntä uhkaa. Hän kuuntelee sydämensä sykettä ja alkaa pelätä nukahtamista. Susan yrittää pyytää lisää nukkujuomaa tai edes rauhoituslientä öitä varten, mutta matami Pomfrey kieltäytyy, kun Amelia-tädin kuolemasta on kulunut kaksi viikkoa.

“Suru pitää uskaltaa käsitellä, neiti Bones”, Pomfrey sanoo. Vaikka tämän äänestä kuuluukin myötätunto, Susan ei onnistuu muuttamaan naisen mieltä.

Joten hän alkaa valvoa.

Joka yö Susan käyttää yön pimeät tunnit lukien kirjoja ja kirjoittaen erityisen yksityiskohtaisia esseitä oppitunneilleen, kanavoiden kaiken energiansa uuden oppimiseen. Vasta aamuyöstä väsymys valtaa hänen kehonsa ja vaivuttaa hänet syvään uneen, josta Susan herää tokkuraisena Meganin kysyessä häntä mukaan aamupalalle.

Ehkä kaikki palaa takaisin ennalleen, Susan miettii niinä päivinä, kun tuntee olonsa toiveikkaammaksi. Sitten jokin ajatus - tai kaipaus, ikävä, suru - muistuttaa häntä jälleen kaiken raskaudesta, ja Susan vetäytyy synkkään, hiljaiseen kuplaansa.


19

“Minä perin tädiltäni talon.”

Neville yllättyy keskustelunaloituksesta niin, että tiputtaa mullat lapiosta vahingossa lattialle tyhjän ruukun sijaan. Professori Verson toruva katse jää kuitenkin Nevilleltä huomaamatta tämän katsoessa Susaniin.

“Ihanko totta?”

Susan nyökkää. Hetken Neville odottaa, että puuskupuh jatkaisi, mutta tämä tuntuu päättävän keskustelun siihen. Tällaisia heidän keskustelunsa ovat viime viikot olleet: alkuja ilman keskiväliä tai loppua.

Nyt aihe on kuitenkin tärkeämpi, henkilökohtaisempi ja se saa Nevillen toivomaan erityisesti, että Susan jatkaisi puhumista. Joten:

“Missä talo sijaitsee?”

Hölmö, yksinkertainen kysymys - mutta se on ainoa asia, mitä Neville keksii kysyä.

“Aberdeenissä, Skotlannissa. Yksikerroksinen valkoinen puutalo pienellä puutarhalla.”

Neville nyökkää ja ottaa seuraavan ruukun täytettäväksi. Hetken he molemmat keskittyvät lausumaan loitsuja, jotka tekevät mullasta ravintorikkaampaa ja pitävät sen lämpötilan tasaisena ulkoilmasta huolimatta.

“Pidätkö puutarhanhoidosta?”

“En tiedä, en ole koskaan hoitanut. Amelia huolehti puutarhastaan ilman taikaa, joten voi olla, etten osaisi.”

“Mitä aiot tehdä talolla?”

“Mitä tarkoitat?”

Kysymys saa Susanin kohtaamaan Nevillen katseen ensimmäistä kertaa viikkoihin. Samanaikaisesti Neville tuntee iloa nähdessään Susanin keltaisenruskeat silmät, mutta myös huolta nähdessään, kuinka väsyneiltä hänen ystävänsä silmät näyttävät, kuinka tummiksi tämän silmänaluset ovat muuttuneet.

“Tarkoitan, että aiotko asua siellä”, Neville sanoo pitäen äänensä neutraalina. Susan katsoo häntä vielä hetken ennen kuin kääntyy pois.

“En tiedä”, tämä vastaa, ja nyt Neville kuulee väsymyksen äänestäkin. “En ehkä halua. Amelian kotitonttu oli hysterian partaalla, kun kävin siellä. Se oli kamalaa - ja minun pitäisi olla Tossun uusi emäntä.”

“Tossu?” Neville kysyy huvittuneena.

“Se on kotitonttuni nimi”, Susan sanoo ja hymähtää. “Minulla on oma kotitonttu, voitko kuvitella? Mutta ehkä myyn talon ja Tossun sen mukana. Ehkä tonttu ei edes välitä siitä, ehkä sille tekisi hyvää saada aivan uusi alku ja uusi emäntä - tai isäntä.”

“Eihän sinulla ole taloon vielä mikään kiire”, Neville yrittää rauhoittaa Susanin synkistyneen sävyn. “Voisit viettää joulun Tylypahkassa. Minäkin jään tänne.”

Neville vilkaisee toiveikkaana Susaniin, mutta tämä ei vastaa mitään.


20

On kaksi viikkoa jouluun, kun Susan yllättää Nevillen jo toistamiseen.

Mielessään Neville on jo ehtinyt hyväksyä sen (tosin vastahakoisesti), ettei hänen ja Susanin ystävyyttä ole tarkoitettu syväksi tai elämänmittaiseksi. Heidän polullaan on liikaa kysymyksiä, epävarmuutta ja kuoppia, ja jokainen yritys rakentaa jotain kauaskantoisempaa tuntuu kompastuvan elämän käänteisiin.

Siksi, kun Susan yhtäkkiä istuutuu Nevilleä vastapäätä heidän kirjastonpöytänsä ääreen ja alkaa itkeä, Neville ei hetkeen osaa tehdä mitään. Hän vain katsoo kyyneleitä, jotka valuvat kasvoja pitkin ja tippuvat Susanin syliin, yrittäen ymmärtää, mitä tapahtuu.

Sitten hän havahtuu, nousee ylös ja kiertää pöydän toiselle puolelle istuutuen aivan Susanin viereen välittämättä siitä, etteivät he ole koskaan istuneet näin lähekkäin toisiaan. Rohkelikko vie kätensä ystävänsä ympärille sulkien tämän epämukavaan sivuhalaukseen, mutta se saa Susanin kääntymään ja ottamaan Nevillen halauksen täydellisenä vastaan.

Neville odottaa, kunnes Susan on itkunsa itkenyt ja pitää tätä tiukasti rintakehäänsä vasten vielä senkin jälkeen.

“Anteeksi kaikesta”, Susan kuiskaa. Neville vetää tytön hetkeksi tiukempaan halaukseen ennen kuin vastaa:

“Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi.”

“Hannah lähetti minulle niin vihaisen kirjeen”, Susan jatkaa Nevillen sanoja kuulematta. Sanat ovat tukkoisia. “Hän sanoi, että yritän ottaa sinut häneltä ja ettei minua olisi pitänyt lajitella Puuskupuhiin ollenkaan. Petin hänet ja ainoa asia, mitä pystyin tekemään, oli pysyä poissa sinun seurastasi. Mutta se on…” Susan nielee pois kyyneliä, mutta suru rikkoo hänen äänensä. “Se on ollut kamalaa. Paljon pahempaa kuin Hannahin kirje.”

Neville ei tiedä, mitä sanoa. Jokin hänessä on arvannut jonkin tapahtuneen Susanin ja Hannahin välillä, sillä Hannah ei puhu kirjeissään enää erityisen lämpimästi Susanista silloin harvoin, kun tämän mainitsee. Mutta Susanin sanat yllättävät hänet silti.

“Anteeksi”, Susan sanoo vielä uudelleen ja vetäytyy sitten halauksesta poskiaan pyyhkien. “En usko, että meidän vieläkään pitäisi viettää liikaa aikaa yhdessä, koska Hannah pitää sinusta. Mutta… ehkä voisimme taas opiskella yhdessä, aina silloin tällöin?”

Neville nyökkää ja hymyilee, ja Susankin hymyilee ensimmäistä kertaa viikkoihin. Sitten, niin yksinkertaisesti, Neville palaa kirjojensa ääreen ja Susan ottaa esille omat pergamenttirullansa. Molemmat hiljenevät ja keskittyvät läksyihinsä.

Aina välillä heidän katseensa kohtaavat ja he hymyilevät toisilleen, kaiken ollessa hetken niin kuin ennenkin.

Kestää vain puoli tuntia ennen kuin Neville huomaa Susanin nukahtaneen poski oppikirjan aukeamaa vasten nojaten.


21

“Professori, anteeksi, että häiritsen teitä näin tuntien jälkeen, mutta voisinko puhua kanssanne?”

“Mistä, herra Longbottom?”

“Susanista.”

Professori Verso avaa ovensa Nevillelle ja kutsuu tämän sisään. Teevesi alkaa kiehua kysymättä ja pian Neville pitelee käsissään kupillista kamomillateetä. Verso istuutuu työpöytänsä toiselle puolelle ja katsoo Nevilleen odottavaisesti.

Vaikka yrttitiedon opettaja onkin Nevillen suosikki, Neville huomaa silti hermostuvansa.

“Minä… Olen huolissani Susanista”, Neville aloittaa ja odottaa hetken, mutta Verso ei vastaa mitään. “Tiedän, että hän menetti tätinsä kuukausi sitten ja Hannah lähti jo lukuvuoden alussa, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, ettei kaikki ole kunnossa.”

Professori Verso ei vastaa vieläkään.

“Joten… minä haluaisin auttaa häntä”, Neville sanoo ja asettaa teekuppinsa työpöydälle.

“Entä miten olet ajatellut auttavasi neiti Bonesia, herra Longbottom?”

Neville nielaisee ja kumartuu ottamaan laukustaan esiin kirjan, jonka on löytänyt kirjastosta muutama viikko sitten. Kirja tippuu ensin lattialle, mutta toisella yrittämällä Neville saa sen syliinsä ja avaa sen merkitsemältään sivulta.

“Susanilla tuntuu olevan vaikeuksia saada unta, joten hän valvoo”, Neville aloittaa. “Hänen univelkansa alkaa pian vaikuttaa hänen energiaansa, keskittymiskykyynsä ja lopulta muistiin, eikä kuudennen vuoden oppilailla, tai ihmisillä ylipäätään, ole varaa elää sellaisessa univelassa. Kysyin asiasta jo matami Pomfreylta eikä tämä suostu enää valmistamaan nukkujuomaa Susanille. Joten… Tein hieman taustatutkimusta ja ajattelen, että tämä kasvi voisi olla yksi ratkaisu Susanin uniongelmiin.”

Verso ottaa vastaan Nevillen ojentaman kirjan ja silmäilee aukeaman tietoja. Sitten tämä katsoo Nevilleä arvioivasti.

“Tiedäthän, ettei lepokasveja löydy Iso-Britanniasta tai edes Irlannista?”

“Tiedän, professori. Mutta...”

“Miten ajattelit saavasi sellaisen käsiisi?”

Requeisco holus kasvaa Pohjoismaissa ja se on parhaimmillaan juuri kaamosaikaan, joulukuun pimeydessä”, Neville vastaa. “Joten aion matkustaa Norjaan ja hankkia sellaisen. Olen jo löytänyt Tromssasta kauppiaan, joka on varannut minulle yhden lepokasveistaan.”

“Ymmärräthän, Neville, että ideasi vaatii suuria poikkeuksia toteutuakseen”, professori Verso sanoo vakavasti. “Sinun on pyydettävä professori McGarmiwalta lupa lähteä kesken kouluvuotta Norjaan, jonne et voi edes ilmiintyä, koska olet vielä kuusitoista. Olisit poissa oppitunneilta. Lepokasvit ovat myös äärimmäisen arvokkaita, koska ne ovat sekä kysyttyjä että vaikeita kasvattaa. Ymmärränkö oikein, että olet valmis investoimaan huomattavan summan neiti Bonesin hyvinvointiin?”

“Kyllä, professori”, Neville vastaa eikä anna hermostuneisuuden kuulua äänestään. “Susan on minun ystäväni enkä voi vain katsoa vierestä, kuinka hän... kuihtuu pois. Tiedän, ettei ideani ole helposti toteutettavissa ja olen tietoinen poikkeuksista, joita suunnitelmani vaatii. Mutta en vain voi olla tekemättä mitään.”

Verso katsoo häntä pitkään ja käskee Nevilleä sitten juomaan teensä. Rohkelikko ei voi muuta kuin totella, odottaen opettajansa kertovan päätöksestään. Lopulta professori Verso ottaa esiin taikasauvansa ja loitsii esiin suojeliuksensa, pienen myyrän.

“Minerva, tulisitko käymään työhuoneessani? Herra Longbottomilla on mittava suunnitelma, jonka haluan sinun kuulevan.”

Neville seuraa katseellaan, kuinka pieni myyrä juoksee seinän läpi, kadoten näkyvistä. Sitten hän katsoo Versoon melkein peläten vastausta. Professorin huulille kohoaa kuitenkin pieni hymy:

“Emmeköhän me onnistu keksimään jonkinlaisen ratkaisun ongelmaan, herra Longbottom.”
« Viimeksi muokattu: 15.12.2019 20:03:42 kirjoittanut hiddenben »

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 745
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Olipa mukava huomata, että olitkin päivittänyt jo heti aamusta :D

Tämä alku oli tosiaan ankea, mutta onneksi loppua kohden oli näkyvissä jo valoa ja toivoa. Se, että Neville kiinnittää huomiota Susaniin kaukaa tuntui hyvin loogiselta ja sellaiselta toiminnalta, joka sopii Nevillelle. Ainoa asia mitä mietin tämän kohdalla oli, että sijoittuuko tämä kuudenteen vai seitsemänteen vuoteen? Voi olla, että se on tullut esille jo jossain, mutta olen unohtanut asian kokonaan :D Veikkaan kuudenteen, koska tässä puhutaan Hermionesta ja Neville on 16-vuotias.

Hienoa, että Susan viimein saapui Nevillen luokse ja kertoi tunteistaan ja ajatuksistaan! Ehkä se on niin, että ystävyys on joskus voimakkaampaa kuin ihastus toiseen. Jotenkin näen tässä myös sellaista, että Neville saattaisi helpostikin ihastua Susaniin mutta Susan pitää tiukasti kiinni siitä, että he ovat vain kavereita. Etenkin Hannahin kirjeen jälkeen. Lisäksi peilaan tietenkin tämän tekstin Susania aikaisempiin teksteihisi. Joten siinä valossa tämä on uskottavaa toimintaa Susanilta :)

Pidin muuten tuosta kotitontun nimestä!

Tuossa osassa 20 oli lause, josta minusta puuttuu "ei"-sana: sillä Hannah puhu kirjeissään enää erityisen lämpimästi Susanista silloin harvoin

Se, että Neville on valmis tekemään noin ison asian ystävänsä puolesta on upeaa! Ensinnäkin hän on vartavasten etsinyt tietoa ja toiseksi hän on valmis panostamaan omasta ajastaan ja rahastaan (?) Susanin hyvinvoinnin eteen.

Kiitos tästä päivityksestä! Olenhan muistanut sanoa, että tämän nimi on hieno ja saa tämän liittymään tuohon toiseen Susan/Neville tarinaasi :)

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 892
Minä vähän säästelin tämän lukemista ja nyt kun alkoi loma, tulin nauttimaan uusista osista :)

Susanin tilanne on Nevillellekin raskas. Onneksi he saivat puhuttua, vaikka mietin edelleen, aikooko Neville jossain vaiheessa sanoa Hannahille, ettei halua olla tämän kanssa. Jos asia siis on niin? Neville ajattelee, ettei hänen ja Susanin ystävyys voi syventyä tai olla elämänmittainen, mutta minulla on tunne, että Neville pitää Susanista muutoinkin kuin ystävänä, vaikka hänen olisi sitä vaikea itselleen myöntää. Nevillen omistautuminen tuon kasvin hakemiseksi kertoo kyllä paljon hänen tunteistaan Susania kohtaan. Mutta jos Hannah edelleen kummittelee heidän ajatuksissaan, Neville luisuu varmaankin helposti takaisin häntä kohti.

Minäkin pidin kotitontun nimestä, mutta ehdoton suosikkiyksityiskohtani oli Verson myyräsuojelius <3

Kiitos taas jatkosta, jännityksellä odotan, kuulemmeko kasvinhakureissusta seuraavaksi!

Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Vendela, päättelet oikein eli tämä teksti sijoittuu kuudenteen vuoteen! Oli taas hurjan kivaa lukea ajatuksiasi tarinan etenemisestä. Itsekin tykkään kotitontun nimestä, sen ajatteleminen saa jotenkin aina hymyilemään :D Olen myös iloinen siitä, että Susan tuntuu edelleen olevan se sama Susan kuin aikaisemmissanikin ficeissä. Joskus mietin, olenko tekemässä muutoksia hahmoon, jotka eivät tunnu hänen tarinassaan luonnollisilta, joten hyvä kuulla, että Susanin hahmokehitys pysyy uskottavana :)  Kiitos jälleen kommentista, ihanaa, että olet täällä ja luet! (Niin ja kiitos, kun huomautit puuttuvasta sanasta!)

Thelina, olipa ihana kuulla, että olet oikein säästellyt tämän lukemista – ihan hymyilyttää! Olisi varmaan niin, että Hannahin paluu Tylypahkaan auttaisi selkeyttämään koko kolmiodraamaa, kuka haluaa olla kenenkin kanssa ja miksi. Olen kyllä samaa mieltä, että Neville ei taida itsekään tietää olevansa ihastunut Susaniin vaan ajattelee kaiken olevan vain ystävyyttä ;) Eikö myyrä olekin Versolle juuri sopiva suojelius? :D Kiitos, kun kommentoit ja kerroit ajatuksiasi!

A/N: No niin, neljäs adventti ja neljäs ja viimeinen osa tätä tarinaa! Tuntuu oudolta julkaista viimeinen osa tähän, koska olen tykännyt todella paljon kirjoittaa tätä ficciä. Tässäkin osassa on useita raapaleita, joihin tykästyin hurjasti. Mutta on aika viedä tämä ficci päätökseen ja keskittää ajatukset uuden vuoden ficceihin tämän jälkeen ;) Joten: lämmintä, kotoisaa ja rauhallista joulua! :)


NELJÄ


22

Neville seuraa katseellaan, kuinka professori Verson pää nuokkuu kohti rintakehää. He jakavat kahdestaan vaunun, jota vetää taivaalla lentävä siivekäs abraxan-hevospari. Vauhti on päätä huimaava, mutta sisällä istuva ei sitä huomaa. Jopa pienellä tiskipöydällä olevat teemukit pysyvät liikkumattomina.

Yö on jo pitkällä, mutta Nevillen silmät pysyvät auki. Kädet puristavat tiukasti punaruskeaa ruukkua ja siinä olevaa kasvia.

McGarmiwa oli suostunut Nevillen ehdotukseen yllättäen yksinkertaisesti vailla vastalauseita. Oli jäänyt Nevillen työksi vain kuunnella, kuinka kahden tuvan johtajat olivat arvioineet eri vaihtoehtoja matkustaa Norjaan ja takaisin mahdollisimman nopeasti. Molemmat olivat olleet alusta asti samaa mieltä siitä, ettei Nevilleä mitenkään voinut lähettää pohjoiseen yksin, ja lopulta hiljaisen pohdinnan jälkeen Verso oli ilmoittanut lähtevänsä Nevillen mukaan.

Hagrid oli järjestänyt heille kauniit siivekkäät palominot, joiden vetämä vaunu oli ehdottomasti paras tapa matkustaa meren yli talven kylmyydessä. Vain kolme päivää siitä, kun Neville oli koputtanut yrttitiedon opettajansa oveen, hän ja Verso olivat lähteneet matkaan Kielletyn metsän reunalta.

“Tämä on poikkeus, herra Longbottom”, Verso oli muistuttanut hänelle heidän liitäessään taivaalla. Tuvanjohtaja oli näyttänyt vain hieman pahoinvoivalta nytkähtävän lähdön jälkeen. “Eikä tästä puhuta muille.”

Neville oli vain nyökännyt ja kääntänyt sitten katseensa ikkunaan, tähtitaivaalle.

Kaksi yötä myöhemmin he ovat jo matkalla takaisin. Jouluun on enää viikko ja yöilmassa tuntuu olevan pakkasta. Verso niiskahtaa unissaan ja Neville hymyilee huvittuneena.

Lepokasvin tummanvihreät lehdet tuntuvat hehkuvan yön pimeydessä. Lehtien pinnalla kulkevat tummanharmaat juovat erittävät hitaasti ja huomaamatta melatoniinia, täyttäen pienen vaunun uneen vaivuttavalla näkymättömällä voimallaan.

Requiesco holus”, Neville kuiskaa itsekseen. Kasvi on kaunis. Talven pimeydessä kasvanut ja kaamoksessa voimansa kerännyt.

Se on täydellinen.


23

Yhtäkkiä Nevilleä ei näy missään.

Torstai-iltana Susan kävelee tutulle tammipöydälle vievälle kirjaston käytävälle, mutta huomaa jo kaukaa pöydän olevan tyhjä. Ehkä Neville on kiireinen, Susan ajattelee ja palaa Puuskupuhin oleskeluhuoneeseen keskelle melua ja joulun odotuksen melskettä.

Mutta seuraavana aamuna Susan etsii turhaan katseellaan Nevilleä Rohkelikkojen pöydästä. Sama toistuu loitsutunneilla, lounaalla, päivällisellä.

Tammipöytä seisoo perjantai-iltana edelleen yksin. Paniikinomainen ahdistus alkaa muodostua Susanin sisällä eikä hän tiedä, miten saa Nevilleen yhteyden. Kaikkein eniten häntä mietityttää se, miksi Neville ei kertonut poissaolostaan hänelle.

Joten - itsensäkin yllättäen - Susan suuntaa lauantaiaamuna kirjastoon ja etsii käsiinsä Hermionen. Tämä on niin uppoutunut muinaisten riimujen kirjaansa, ettei ensin huomaa Susania. Vasta Susanin tervehdys saa Hermionen heräämään opinnoistaan. Hymy nousee rohkelikon kasvoille.

“Hei Susan. Mitä kuuluu?”

“Mm, niin”, on ainoa, mitä Susan saa sanotuksi. Kysymys yllättää hänet, sillä kukaan ei ole uskaltanut kysyä sitä häneltä Amelia-tädin kuoleman jälkeen. Hän jatkaa suoraan aiheeseen. “Oletko nähnyt Nevilleä?”

“En. Kuinka niin?”

“En ole nähnyt häntä torstain jälkeen”, Susan vastaa ja vaihtaa painoa jalalta toiselle. “Mietin, onko hän lähtenyt jonnekin.”

“Minä en huolestuisi”, Hermione vastaa, kääntäen katseensa takaisin kirjoihinsa. “Nevillellä saattaa vain olla jokin suurempi projekti käynnissä. Ehkä yrttitietoon liittyen? Voin kertoa, että etsit häntä.”

Susan nyökkää, kiittää ja lähtee sitten kirjastosta. Tilanteessa on jotain outoa, mutta pettymyksen herättämä väsymys voittaa uteliaisuuden eikä Susan käy tarkistamassa kasvihuoneita. Sen sijaan hän palaa takaisin makuusaliin ja nukahtaa ohueeseen uneen, heräten hämärtyvään iltaan.

Susan pyörii sängyssä ja yrittää pitää ajatuksensa tässä hetkessä - vaikka liian usein hän tunteekin vastustamatonta halua kävellä kirjastoon tarkistamaan, onko Neville jo palannut.


24

Vaikka Neville ei olisi sitä koskaan uskonutkaan, yllättävän paljon on ehtinyt tapahtua hänen muutaman päivän matkansa aikana.

Hermionen tietäväinen, jollain tapaa salamyhkäinen hymy Rohkelikon oleskeluhuoneessa –

– Susanin helpottuneelta tuntuva hymy ja huoahdus, kun tämä löytää Nevillen kirjastosta sunnuntai-iltana –

– sekä Hannahilta tullut kirje, joka makaa sängyllä vastausta odottaen:

Hei Neville,

En ole kuullut sinusta hetkeen. Mitä kuuluu? Olen ollut kiireinen: päätimme isän kanssa vihdoin tyhjentää vanhan kodin kaikesta menneestä muistuttavasta, jotta saamme talon myyntiin. En tosin usko kenenkään ostavan sitä - ei kukaan halua muuttaa taloon, jonka yllä on leijunut Pimeyden piirto.

Uusi talo on kuitenkin mukava. Se on pieni, mutta sopiva minulle ja isälle. Se alkaa jo tuntua omalta, vaikka äidin poissaoloa on edelleen vaikea olla huomaamatta. Joulu kuitenkin lähestyy ja haluaisin kutsua sinut ja isoäitisi meille viettämään joulua! Tuletteko? Lupaan, ettei meillä lauleta hölmöjä joululauluja eikä kukaan järjestä piparkakkukoristelukilpailuja - vietämme vain rauhallisen, hiljaisen joulun.

Ikävöin vähän koulua ja uuden oppimista. Miten yrttitiedon tunnit etenevät?

Kirjoita minulle pian,
Hannah


Kirjeeseen vastaaminen tuntuu kuitenkin vaikealta, koska Neville ei tiedä, mitä vastaisi. Tai miten.

Kyllä, hänelle kuuluu hyvää - hän on juuri matkustanut upean tähtitaivaan poikki Norjaan ja takaisin, nähnyt revontulia ja saanut käsiinsä yhden Euroopan harvinaisimmista taikakasveista. Mutta hän on tehnyt sen kaiken Susanin vuoksi, auttaakseen ystäväänsä tämän ahdingossa.

Kyllä, Nevillen opinnot etenevät hyvin ja hän saa hyviä arvosanoja, koska tunneilla ja kirjastossa keskittyminen on ollut jälleen helpompaa, kun hän ja Susan ovat taas puheväleissä.

Ja ennen kaikkea: hän on jo päättänyt viettää joulunsa Tylypahkassa - Susanin kanssa.

Tuntuu helpommalta antaa kirjeen unohtua arkun pohjalle.


25

Vaikka Susan vaikuttaakin voivan paremmin nyt, kun he ovat palanneet kirjastorutiineihinsa, Neville tietää, ettei kaikesta parantuminen ja palautuminen ole niin helppoa. Tummat silmänaluset pysyvät tummina, Susanin katse lasittuu usein Nevillen rintakehään, sanat harhailevat ja lauseet jäävät puolitiehen.

Voimattomuus näkyy Susanin jokaisessa liikkeessä ja kuuluu tämän jokaisessa sanassa.

Neville pelkää, ettei pelkkä lepokasvi riitä. Uni on unta, mutta monen muunkin asian tulee olla kohdallaan, jotta yöunet tuovat mukanaan lepoa ja uutta energiaa. Requiesco holus tuo unen, mutta miten Neville saa taattua ystävälleen palauttavaa, voimaannuttavaa unta?

Hänellä on aavistus ratkaisusta - ja suuntaa Sairaalasiipeen matami Pomfreyn puheille.

“Olette oikeilla jäljillä, herra Longbottom”, Pomfrey sanoo. “Monelle liemelle on olemassa sitä vahvistava loitsu, jonka avulla liemen teho voidaan maksimoida. Liemillä on yksinään vahvempi vaikutus kuin loitsuilla, mutta ne toimivat myös irrallisina toisistaan”

Vaikka jouluaattoon on enää muutama päivä ja hermostuneisuus alkaa tuntua, Neville saa suostuteltua Pomfreyn opettamaan hänelle neljä erilaista loitsua kolmessa päivässä.

“En normaalioloissa tekisi tällaista palvelusta”, Pomfrey toteaa Nevillen idean kuullessaan. “Mutta näen neiti Bonesissa potentiaalia ja haluan tukea häntä ja hänen tulevaisuuttaan.”

Neville nyökkää ja ehdottaa kolmea seuraavaa iltaa harjoituksien ajankohdiksi. Pomfrey suostuu kaikkeen hieman vastahakoisesti. Ensimmäisenä iltana matami kuitenkin huomaa Nevillen päättäväisyyden ja avoimen kiinnostuksen oppia, ja happamuus muuttuu antoisaksi iloksi.


26

On jo myöhäinen ilta jouluaattona, kun Neville uusii kasvihuoneen lämpöloitsut pysyäkseen lämpimänä pakkasen kiristyessä. Hänellä on edessään työpöydällä kahdeksan juuttinarun pätkää, sakset, mittanauha sekä tummanharmaa ruukku, johon hän aikoo istuttaa lepokasvinsa.

Hermostuneisuus värisyttää rintaa, kun Neville ottaa esiin MeNoidat-lehden kevätnumeroon kirjoitetut ohjeet, jotka hänen isoäitinsä on  lähettänyt hänelle muutamaa päivää aikaisemmin.

Ohjeiden vierelle hän asettaa professori Lipetitin antaman pergamentin, jolle opettaja on kirjoittanut yksityiskohtaiset ohjeet siitä, kuinka esineisiin voidaan liittää loitsuja tehostamaan niiden käyttötarkoitusta.

Tekniikka ei kuitenkin kaukana yksinkertaisesta ja vaatii erityisiä sauvanliikkeitä ja selkeää ääntämistä.

“Mitä minä olen itselleni oikein luvannut?” Neville kysyy ääneen kasvihuoneen kasveilta, mutta yksikään niistä ei vastaa.

Requiesco holus odottaa lasikuvussaan tumman samettikankaan alla uutta kotiaan.

Mutta aika alkaa käydä vähiin eikä epäilyksille ole aikaa, joten Neville lukee ohjeiden ensimmäiset kolme kohtaa läpi, tarttuen sitten juuttinarun pätkiin. Ensimmäiset solmut eivät onnistu täydellisesti, joten kahdesti Neville purkaa kaiken solmimansa ja aloittaa alusta. Kun hänestä tuntuu, että solminen alkaa sujua ja tulos on miellyttävää katseltavaa, hän ottaa taikasauvan takataskustaan ja alkaa työskennellä tosissaan.

Kaksi kaksoistasosolmua, sitten loitsu. Ensimmäisenä rauhoitusloitsu. Kevyt pastellinvihreä höyry nousee solmuista muutaman sekunnin ajan, kunnes se katoaa. Neville mittaa, tekee kaksi kaksoistasosolmua ja loitsii uudelleen.

Rentoutusloitsu on väriltään vaniljaisen valkoinen.

Mittaus, kaksoistasosolmut loitsu. Lähiympäristön lämpötilaa mittaava loitsu on väriltään vaaleansininen Nevillen määritellessä loitsun vaikutuksen viilentäväksi.

Viimeinen loitsu on piristysloitsu, tarkoitettu aktivoitumaan auringonnousun aikaan. Siitä Neville on kaikkein epäileväisin, koska siinä onnistuminen oli vaatinut eniten harjoitusta eikä matami Pomfrey tuntunut olevan täysin tyytyväinen Nevillen tuloksiin viimeisenä harjoitusiltana.

Mutta ainakin yritän parhaani, Neville miettii ja huokaisee helpotuksesta, kun viimeinenkin kaksoistasosolmu on solmittu. Hän kääntää ruukun nurin ja solmii juuttinarut yhdeksi isoksi solmuksi ruukun pohjaan.

Yksinkertainen siipirdium lentiusa! ja Neville katselee silmiään siristäen ilmassa leijuvaa projektiaan. Makramee-amppeli ei ole täydellinen, mutta muistuttaa selkeästi MeNoidat-lehden kuvaa - ja se saa riittää.

Hellin käsin Neville ottaa lepokasvin kuvun alta esiin ja nostaa sen multineen lapion avulla uuteen ruukkuun. Lepokasvin lehdet tuntuvat liikkuvan, tunnustelevan niiden ympärillä olevaa tilaa ja ihmisiä. Neville tukahduttaa haukotuksen ja kutsuu tyhjässä kasvihuoneessa:

“Milly!”

Harmaaseen kankaanpalaan pukeutunut kotitonttu ilmestyy räksähtäen huoneen keskelle ja Nevillen nähdessään olento kumartaa syvään. Se on Nevillelle tuttu yrttitiedon tunneilta, joilla kotitonttu on satunnaisesti ollut paikalla avustamassa professori Versoa.

“Miten Milly voi olla avuksi herralle?”

“Pyytäisin sinua viemään tämän kasvin Puuskupuhien kuudennen vuoden tyttöjen makuusaliin ja kiinnittämään sen Susan Bonesin sänkykatokseen, roikkumaan katosta”, Neville kumartuu kotitontun puoleen ilmassa leijuvaa amppelia osoittaen. “Pystytkö tekemään sen puolestani?”

“Kyllä, herra Longbottom”, Milly sanoo silmät suurina kunniasta. “Milly tekee sen mielellään. Onko se joululahja neiti Bonesille?”

“Aivan oikein”, Neville sanoo ja hymähtää. “Se on joululahjani Susanille.”

Neville seuraa katseellaan, kuinka kotitonttu ottaa hellävaraisesti lepokasvin käsiinsä ja lähtee sitten nopein askelin pois kasvihuoneesta. Kun ovi olennon takana sulkeutuu, Neville huokaisee syvään ja hieroo silmiään.

Nyt hän tarvitsee unta.


27

Susan herää hiljaisuuteen.

Hiljaisuus ei ole vain hänen ympärillään, tyhjillään olevassa makuusalissa, vaan myös Susanin sisässä. Rintakehässä, pään sisässä, kehossa.

Rauha.

Susan ei muista, milloin olisi viimeksi tuntunut olonsa näin… seesteiseksi. Tai levänneeksi: ensimmäistä kertaa viikkoihin Susan ei muista nähneensä unia yön aikana.

Makuusalissa on vielä pimeää auringon noustessa jouluaattona vasta myöhään (vaikka päivät ovatkin jälleen venymässä pidemmäksi, hidas minuutti kerrallaan), ja Susan tuijottaa sänkynsä kattoa totutellen uudelleen vanhaan tuttuun levon tunteeseen.

Hän ei välitä siitä, että ensimmäistä kertaa hänen koulunkäyntinsä aikana sängynpääty on joulupäivänä tyhjä - rauhan tunne on parasta, mitä hän olisi voinut itselleen toivoa.

Sitten hän huomaa tuijottavansa sänkykatoksen kulmassa roikkuvaa kasvia. Se ei ollut siinä vielä eilen, eihän? Susan nousee istumaan risti-istuntaan ja tutkii tulokasta hämmentyneenä.

Tummanharmaaseen ruukkuun istutettu kasvi on hänelle tuntematon, mutta se on harvinaisen kaunis. Susan voi melkein vannoa näkevänsä tummanvihreiden lehtien liikkuvan hitaasti aivan kuin ne tunnustelisivat ilmaa ympärillään. Yökasvi, Susan tunnistaa ja miettii, miksei ole aikaisemmin nähnyt sellaista yrttitiedon kirjoissa. Mutta miten se on päätynyt tänne?

Ja sitten Susan tajuaakin, että sängynpäädyssä on jotain. Pieni kirjekuori, peiton alle puoliksi piiloutuneena. Susan tunnistaa Nevillen käsialan kuoresta ja ilo leimahtaa hänen kehossaan. Hitaasti, nauttien, Susan avaa kirjeen ja lukee sen lyhyen sisällön.

Susan,

Tämä on yksi kauneimmista kaamoskasveista, joita tässä maailmassa kasvaa. Requiesco holus eli lepokasvi on omiaan meille, jotka elämme talven pimeydessä. Toivon, että tämä tuo sinun yöhösi rauhaa, lepoa ja sitä kautta iloa. Hyvää joulua, Susan!

Ystäväsi,
Neville


Susan painaa kirjeen rintaansa vasten, sulkee silmänsä ja hymyilee. Ilon itku kuristaa hänen kurkkuaan.


28

Kun heidän katseensa kohtaavat Susanin saapuessa Suureen saliin, molempien kasvoille leviää hymy. Susanin hymy on sekoitus rauhaa ja lempeää iloa - sellainen kuin Susanin hymy aina on ollut ja se saa Nevillen hymyilemään hieman huojentuneena, mutta ennen kaikkea iloisena.

On kuin hän saisi ystävänsä takaisin.

Suuren salin katosta leijailevat lumihiutaleet ja Tylypahkan intiimin joulupöydän ympärille on kokoontunut sekalainen joukko opettajia ja oppilaita. Kukaan ei katso oudosti, kun Susan istuutuu Nevillen viereen tai kun he haastavat toisensa koristelemaan pöytään katettuja piparkakkuja ja nauravat ääneen lopputuloksia.

Kun jälkiruokalautaset ovat tyhjentyneet, Susan nojautuu hetkeksi Nevilleen, käsivarret toisiinsa koskien.

“Kiitos”, Susan sanoo hiljaisella äänellä, ja lämpö leviää Nevillen vatsanpohjasta koko kehoon. Vaikka koko Susanin olemus kertoo kasvin löytäneen paikkansa, ystävän kiitos vahvistaa tiedon ja kertoo, että ehkä osa Nevillen solmuihin loitsimista loitsuista on onnistunut.

“Kuka tahansa…”, Neville aloittaa, mutta pysäyttää itsensä.

Ei ole kyse siitä, mitä kuka tahansa tekisi tai jättäisi tekemättä. On kyse siitä, että Susan arvostaa koko sydämestään jotain, mitä Neville on ystävänsä - ja itsensä - puolesta tehnyt. Joten hän hymyilee, vetää Susanin sivuhalaukseen ja sanoo:

“Olen iloinen, että pidät siitä.”

Sitten Susan pyytää Nevilleä kertomaan kaamoskasvista, silmissään uudelleen herännyt elämä ja ilo. Ja Neville kertoo: Norjasta, revontulista ja professori Verson loputtomasta uneliaisuudesta paluumatkalla.



***

A/N2: Halusin vielä kommentoida tähän loppuun, että tiedän Hannah/Neville/Susan -kolmiodraaman jäävän lähes huomioimatta tässä neljännessä osassa eikä tässä ainakaan anneta minkäänlaisia ratkaisuja tilanteeseen. Kolmiodraama ei kuitenkaan ollut tämän tarinan tärkein teema vaan ennemminkin ystävyys ja rakkaus toista ihmistä kohtaan, ja siksi se jäi vähälle huomiolle tässä osassa... Saat kuitenkin itse esittää mahdollisimman loppuratkaisun tälle kolmiodraamalle, jos haluat ;)
« Viimeksi muokattu: 22.12.2019 07:22:22 kirjoittanut hiddenben »

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 892
Nämä olivat jotenkin todella kauniisti kirjoitetut osat ja löysin taas monta oikein sydäntä lämmittävää kohtaa. Erityisesti tuo loitsujen punominen amppeliin, Susanin helpottunut rauhan ja seesteisyyden tunne, kun ahdistus on viimein sulanut pois, tuo viimeisen osan läheisyys ja todellakin syvä ystävyys... Minusta tämä oli hieno lopetus tarinalle ja vaikka tuolle kolmiodraamalle ei tarjottu valmista ratkaisua, tuo Nevillen ja Susanin sydäntä lämmittävä yhdessäolo ihan vain ystävinäkin oli ihana lopetus. Ja toki tuolla viitattiin siihen, miten Hannahin kirje unohtui ja Neville oli jo tehnyt päätöksensä viettää joulua Tylypahkassa. Pidän siitä, että kirjoittaja ei aina tarjoile tarinan lopussa sitä, mitä lukija ehkä odottaa ja tässäkin kolmiodraamassa olisi kyllä vaikea löytää ratkaisua, joka olisi kaikkien kannalta onnellinen. Lukijana sitä tietenkin samaistuu päähenkilöihin, Nevilleen ja Susaniin, mutta en toki Hannahillekaan pahaa toivo tai halua hänen olevan aivan onneton. Hyvä päätös siis keskittyä ystävyyden kuvaamiseen, sillä se on ollut oikein onnistunutta!

Kiinnitin myös huomiota kotitontun mainitsemiseen - tämä oli kiva juttu siinä mielessä, että kotitontut jäävät ficeissä usein täysin vaille huomiota eikä heistä muisteta kirjoittaa lainkaan tai he ovat vain yksittäisiä mainintoja sivulauseissa. Tässä tarinassa tuotiin kotitonttujakin kivasti esille, vaikka eivät toki mitenkään pääosassa olleetkaan :) Pidin myös matkustustavan valinnasta tuolla Norjan matkalla, se oli uusi vaihtoehto, johon en aiemmin ole törmännyt ficeissä (jossain muistan kyllä lukeneeni ”porttiavainkentästä” joka oli kuin velhojen lentokenttä, sekin oli mielestäni hauska oivallus ulkomaan matkailua varten).

Olen todella kiitollinen näin hienosta joululahjatarinasta. On ollut mukava lukea uusia osia tässä joulukuun mittaan, mutta tämä on myös ehdottomasti sellainen tarina, johon täytyy palata vielä uudelleen ja lukea kaikki osat kerralla putkeen. Kiitos ja ihanaa joulua ❤
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 745
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #11 : 03.01.2020 15:32:29 »
Joulu oli ja meni, ja minä olen vasta nyt kommentoimassa tätä. Olin joulun aikaan ja sen jälkeen todella huonon netin äärellä, joten jouduin rajoittamaan Fineilyäni enemmän kuin olisin tahtonut tai alunperin suunnittelin. Kävin vilkaisemassa tätä kyllä nopeasti, mutta koska tuo netti niin en lukenut näitä silloin. Nyt minulla kuitenkin oli viimein aikaa panostaa siihen, mitä kaikkea täällä on tapahtunut sekä aikaa kommentoida, niin tässä ollaan :D

Pidin aivan valtavasti näistä viimeisistä osista sekä siitä ratkaisusta, ettei kolmiodraamaan tullut selkeää loppuratkaisua. Toki itse ajattelin asian niin, ettei Susanin ja Nevillen välille muodostunut muuta kuin tuota syvää ystävyyttä mitä tässäkin kuvattiin. Tähän johtopäätökseen vaikuttaa muut Susanista lukemani tarinasi, joissa Susanilla ei ole suhdetta Nevillen kanssa :) Se, kuinka Nevillen ja Hannahin käy, on oikeastaan kiinnostavampaa sillä se jäi tässä kokonaan auki! Itse ajattelin, että Hannah kyllä tahtoo Nevillen, mutta tahtooko Neville Hannahin onkin sitten aivan eri kysymys. Ehkä Neville ei itsekään vielä tiedä? Lisäksi sota on tulossa, vaikka sitä ei tässä erityisesti painotettukaan, niin voihan sekin vaikuttaa Nevillen ajatuksiin. Kirje jäi nyt unohduksiin, mutta ehkä löytyy jonain päivänä tai sitten näiden hahmojen polut risteävät jossain muussa tilanteessa.

Tuo, kuinka tässä lopussa tuo tarinan nimi konkretisoitui oli kaunista ja sopivaa. Hieno ajatus solmia loitsuja solmuihin. Tapahtuma vaikutti monimutkaiselta, ja sitä sen toki pitikin olla, muutenhan teolla ei olisi ollut merkitystä :) Olisipa meillä jokaisella Nevillen kaltainen ihana, ajatteleva ja huolehtiva ystävä. Hän näiki suuren vaivan auttaakseen Susania vaikka saikin apua monelta taholta. Avun saaminen professoreilta oli hienoa ja jäin miettimään kertoiko se enemmän Nevillestä vai Susanista. Kummasta opettajat pitävät "enemmän" ja mikä oli heidän oma motiivinsa auttaa? Ehkä Verso tahtoi auttaa Nevilleä ja Pomfrey Susania?

Kokonaisuutena tämä oli hieno ja kaunis tarina, pidin todella paljon! Hyvää joulua en tämän kommenttini myötä ennättänyt toivottamaan, mutta sen sijaan saan sanoa oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta ja vuosikymmentä :D

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #12 : 09.01.2020 17:05:51 »
Iltaa ja terveisiä kommenttikampanjasta! Olen seuraillut monia sinun tekstejäsi syksyn ja talven aikana ja täytyy kyllä sanoa, että olet todella taitava kirjoittaja! Silmäilin tätäkin hieman jo joulukuussa, kun aloitit julkaisun. Tässä käsiteltiin suuria tunteita ja hienosti olet saanut tämän yhdistettyä kuudennen vuoden tapahtumiin. Ne ovat olleet rankkoja aikoja Tylypahkan oppilaille ja se näkyy loistavasti tässä tekstissä. Tässä näkyy sellainen rankkuus, mutta samaan aikaan lämmittää syventyvä ystävyys.

Tässä vaiheessa pitää sanoa, että olin lueskellut alkutietoja huonosti, kun valitsin tämän kommenttikampanjasta. Vierastan todella paljon tällaista kolmiodraamaa ja tekstin laadukkuudesta huolimatta jouduin hyppimään joitain osia tekstistä yli. En oikein pitänyt siitä, että Hannahia ei infottu asioista, mitä Tylypahkassa tapahtuu.
Lainaus
Hyvä päätös siis keskittyä ystävyyden kuvaamiseen, sillä se on ollut oikein onnistunutta!
Komppaan tässä Thelinaa!

Kaikesta huolimatta pidän kovasti sinun Nevillestä. Aivan super ihanaa, että hän hankkii Susanille joululahjaksi tuon kaamoskasvin, se on niin Nevillen tyyppistä. Hän on muutenkin niin pehmeä ja epävarma, että olet kyllä onnistunut Nevillen kanssa täydellisesti. Tykkään kovasti kerronta tyylitäsi se on kaunista ja taitavaa ja luot hienoja tarinoita. Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta, vaikka se ei aivan istunutkaan omaan makuun!

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #13 : 11.01.2020 23:05:31 »
Thelina, kiitos ihanasta kommentista ja sydäntä lämmittävistä kehuista! Olen tosi iloinen, että pidit näistä viimeisistäkin osista ja että osasin jättää lopun sopivan avoimeksi analysoitavaksi. Heh, tykkään ottaa kotitonttuja jossain määrin mukaan teksteihin, koska heissä on jotain todella hellyyttävää ja samalla olennot ovat tärkeitä ja taitavia kotitalouden hoitajia. Ja minusta Neville on juuri oikea henkilö huomioimaan kotitonttuja, erityisesti tykkäsin nimittäin kirjoittaa tuota Nevillen ja Milly-kotitontun dialogia :D Tuosta matkustustavasta vielä: Beauxbatongin oppilaat saapuvat Tylypahkaan neljännessä kirjassa juuri suurten lentävien hevosten vetämillä vaunuilla, ja Hagrid pitää olennoista huolta kolmivelhoturnajaisten ajan. Ajattelin siis, että Hagridilla on edelleen kontaktit Madame Maximeen ja sai lainattua Versolle ja Nevillelle vaunun Norjaan ;) Kiitos vielä ihanasta kommentistasi ja kiitos, että olet kommentoinut jokaiseen osaan!

Vendela, ymmärrän hyvin, että tulit lukemaan ja kommentoimaan vasta, kun nettiyhteys oli parempi ja aikaakin on enemmän, kiitos siis kommentistasi! :D Ja hyvää uutta vuotta sinullekin! Hienoa, että tuo loppuratkaisu oli sinunkin mielestäsi toimiva. Heh, hauskaa, miten tiesit jo etukäteen loppuratkaisun aikaisempien ficcieni perusteella, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan vaikuttanut negatiivisesti viimeistenkin osien lukemiseen ;) Itse amppelin tekeminen oli kyllä monimutkainen tapahtuma kaiken kaikkiaan, ja ehkä jossain määrin jopa liian hankala, mutta samalla näin vahvasti mielessäni Nevillen tekemässä juuri tätä aivan alusta alkaen. Kysymyksesi opettajien yhteistyöhalukkuudesta on mielenkiintoinen! Näen ajatuksen samalla tavalla kuin sinäkin, että Verso ehkä haluaa kannustaa Nevilleä ja sitä kautta tupaoppilastaan, kun taas Pomfrey näkee Susanin taidoissa paljon hyvää ja haluaa tukea tätä Nevillen kautta. Kiitos pohdiskelevasta ja ilahduttavasta kommentistasi ja että olet näin aktiivisesti lukenut ja kommentoinut tätä tekstiä läpi joulukuun :)

Lyra, olipa hauskaa, että poimit tämän kommenttikampanjasta! Kiitos hurjasti kehuistasi :) On kiva kuulla, että olet seurannut muitakin tekstejäni! Tiesit siis jo ehkä hieman, millainen versioni Susanista on. Ilahduttaa myös kuulla, että olen onnistunut tuomaan tuon kuudennen vuoden rankkuuden tähän tekstiin, koska sitähän nuo ajat olivat ja vain alkusoittoa seitsemännelle vuodelle. Harmi tuo, että kolmiodraama jäi huomaamatta alussa ja se johti vähän rikkonaisempaan lukukokemukseen! Voisin lisätä sen tuonne alkuun, vaikka genren kohdalle muille tiedoksi jatkossa. Onneksi kolmiodraama ei kuitenkaan ollut aivan pääosassa tarinassa :) Kiitos vielä kerran kehuistasi ja kommentistasi, se ilahdutti todella paljon!

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 503
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #14 : 26.01.2020 15:26:40 »
Tuntuu, että päivä päivältä tätä(kin) on vain vaikeampi kommentoida, kun ei ole aiemmin siinä onnistunut, joten jospa nyt yritän ja palaan sitten myöhemmin toisen kommentin kera, joskun saan jotain fiksumpaa myöhemmin aikaiseksi.

Ensinnäkin: KIITOS! Vaikka en saanutkaan koko kalenterin aikana kirjoitettua kommenttia, luin tämän joka viikko (muutaman osan pariinkin otteeseen :D ) ja olin tosi iloinen (ja olen edelleen), että pääsin lukemaan pidemmältikin Susanin ja Nevillen vuorovaikutuksesta kirjoittamanasi. Tässä oli sellainen lempeä pohjavire, mutta kuitenkaan ei jätetty käsittelemättä noita isoja ongelmia, kuten vaikkapa teini-ikäisten mustasukkaisuutta, tuollaisia "ihastumisvarauksia" (siis ettei saisi ihastua samaan poikaan kuin paras ystävä) ja sitä, millaisia ihmissuhteiden sanattomat lait yhteisöissä usein ovat ja kuinka vaikeaa niitä vastaan on taistella. (Tulipa aivan jäätävän pitkä ja monimutkainen lause, mutta toivottavasti sen tajuaa. :D )

Tykkäsin myös tosi paljon tuosta nimestä! Sen lisäksi, että se "konkretisoituu" lopussa tuon taikuuden kautta, minusta tässä tarinassa solmittiin myös solmuja molempien toimesta aiemminkin: luottamuksen, huolen, ihmissuhteiden ja Susanin ja Nevillen välisen suhteen solmuja, ja sitten suojeltiin toista solmimalla sitä omaa ystävyyttäkin välillä umpisolmuun. Tykkäsin muutenkin siitä ajatuksesta, joka tätä tekstiä lukiessa heräsi: että ihmissuhteet ovat solmuverkko, jossa tavallaan sitä omaa elämänlankaa solmitaan ristiin rastiin ja väistämättä sitten rajoitetaan samalla omaa vapautta, mutta vastineeksi ehkä saa kestävämmän verkon.

Hannah jäi tässä tekstissä ehkä vähän etäiseksi sen huomioiden, miten tärkeä hän Susanille on, ja ehkä olisinkin kaivannut hahmoon liittyen jotakin positiivista tai iloista sen lisäksi, että hän oli tässä enimmäkseen Nevillen ja Susanin suhdetta jarruttava tekijä. Lopun avoimuus tässä suhteessa sen sijaan ei kovin paljon vaivannut, vaan oikeastaan pidin siitä kovasti. Itse sijoitan tämän ehkä mielessäni osaksi sinun Susan-kokonaisuuttasi ja ajattelen siksi, että Neville päätyi lopulta kuitenkin yhteen Hannahin kanssa ja elämä meni miten meni, mutta jos lukija haluaa, hän voi oikeastaan kuvitella tarinan etenevän mihin tahansa. Pidän myös kovasti siitä, että loppu kuitenkin solmii (heh) tarinan kokonaisuudeksi ja on sopiva piste juuri tuohon kohtaan janaa.

Tämä oli tosi ihana joululahja, josta on ollut vaikeaa sanoa mitään, koska en ole halunnut jättää tyhjänpäiväistä kommenttia näin hienolle tekstille. Toivottavasti tämäkään ei siis sellaiselta tunnu, vaikka luulenkin, että pitäisi sanoa vielä vaikka sun mitä. Toivon, että kunhan tammikuun deadlinet on saatu pois alta, ehtisin vielä kertaalleen lukea tekstin rauhassa ja kommentoida paremmin lainauksien kera. Saa muistuttaa, jos moista ei ala helmikuun aikana kuulua. ;)

Kiitos vielä kerran, arvostan oikeasti hirveästi! ♥
i'm working on a song / it isn't finished yet
but when it's done and when i sing it / spring will come again

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #15 : 27.01.2020 04:59:40 »
Voi miten ilahduin, kun huomasin, että olit tullut kommentoimaan tätä! Tiesin odottaa kommenttiasi, mutta milloin, se oli mysteeri ;)

Teini-ikäisten mustasukkaisuus ja suhdekiemurat ylipäätään ovat mielestäni täynnä tuollaisia kirjoittamattomia sääntöjä ja sitä helposti loukkaa tai loukkaantuu, kun jokin menee "vastoin sääntöjä". Eivät ne aina aikuisiälläkään selviä, mutta ainakin aikuiset usein uskaltavat mennä sääntöjä vastaan ja ajatella asioita vähän realistisemmasta näkökulmasta.

Minun mielestäni on ihan parasta, kun onnistun luomaan useita merkityksiä tarinoiden nimeen! Tässäkin nimi tuli tuo solmujen solmimiskohdasta, josta tiesin jo ihan alusta alkaen, mutta mitä enemmän kirjoitin, sitä paremmin nimi kuvasti myös tuota kaikkea amppeli-kohtausta edeltävää. Ja niinhän se on! Ihmisverkkoaan solmiessa joutuu valitsemaan, miten rakentaa itselleen tukevan ja kestävän verkon ja silloin joutuu avaamaan yksiä solmuja ja kiristämään toisia.

Hyvä huomio tuo Hannahin etäiseksi jääminen – näin reilu kuukausi tarinan päättymisen jälkeen tuntuu siltä, että Hannah ehkä olisi ansainnut enemmän raapaleita. Eihän hän huono ihminen ole, joten olisi hyvä nostaa tasapuolisemmin hänen hyviä puolia esiin. Samalla sisäinen Susan/Neville -shippaajani ei  ihan salli ajatusta todella kivasta Hannahista – ainakaan vielä :D

Ihanaa, että tulit kuitenkin pidemmänkin ajan jälkeen kommentoimaan, vaikka sen haastavuuden hyvin tunnistankin. Sain sinun kommentistasi kuitenkin paljon irti ja tämä herätti ajatuksia, varsinkin Hannahin suhteen ja millaiseen valoon minä kirjoittajana päätän hahmot asettaa. Tässähän oppii itsestään uusia asioita ;) Mutta jos ehdit tulla uudemman kerran vielä kommentoimaan, tule! Kiitos sinä ihana antoisasta kommentista :)

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 675
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #16 : 03.05.2020 23:23:47 »
Vaihdokkaista mukavaa myöhäisiltaa! :)

Ilahduin, kun sain luettavaksi lisää Susania sinulta. Eikä pelkästään Susania, vaan Neville/Susania! Neville on kaikessa aitoudessaan ja lähimmäisenrakkaudessaan yksi suosikkihahmoistani Pottereissa, ja mikseipä häntä voisi parittaa Susanille, vaikka enemmän fanifiktiossa taitaakin näkyä Neville/Hannahia. Minusta on joka tapauksessa hienoa, että kirjoitat Susanista, hahmosta joka usein tuntuu jäävän vähän unholaan.

Voi miten nautinkaan Tylypahkaan sijoittuvan jatkotarinan lukemisesta. En ole lukenut Pottereita aikoihin, mutta taianomainen tunnelma on yhä muistissa, ja tämä tarina onnistuu tavoittamaan sen täydellisesti ja samalla palauttamaan minut niihin lapsuuteni ja nuoruuteni aikoihin, kun ympäröin itseni kaikella Pottereihin liittyvällä. Nautin siitä, miten tässä tarinassa kuvaillaan aivan tavallista tylypahkalaisten arkea ja opiskelua. On aamiaisia suuressa salissa, läksyjä kirjastossa, aina silloin tällöin saapuvaa pöllöpostia... Pidän kovasti myös siitä, että vaikka teksti keskittyy Nevilleen ja Susaniin ja jossain määrin Hannahiin, mukana on myös paljon muita tuttuja hahmoja, kuten muita koulukavereita ja professoreita. Välillä tuntuu, että paritusfikeissä keskitytään niin vahvasti itse paritukseen, että muut ihmiset tippuvat hahmojen elämästä kokonaan pois. Tässä tapauksessa ei onneksi käy niin, vaan mukana on niin Hermionea kuin Meganiakin. Erityisen hienoa on minusta se, että sivuhahmotkin erottuvat hyvin omiksi persoonikseen.

“... ystäviä”, Hermione päättää hänen lauseensa. “Tiedän. Halusin vain tietää, tiedätkö sinä, mitä teet.”

“Mitä minä sitten teen?” Neville kysyy, ja aito tietämättömyys kuuluu hänen äänestään. Hermione katsoo häntä hetken ennen kuin hymyilee.
Tässä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että hahmot ovat selvästi omia, tunnistettavia persooniaan. Neville on niin herttainen kaikessa tietämättömyydessään, ja Hermione on niin Hermione terävine huomioineen ja tarkkanäköisyyksineen. :-*

Nautin myös kovasti Nevillen ja Susanin hitaasta lähentymisestä. Tuntuu siltä, että he lähentyvät tarinan mittaan ennen kaikkea parhaiksi ystäviksi, ja se muodostaa mitä mainioimman kasvualustan jollekin vielä syvemmälle. Mutkilta ei tosin matkan varrella vältytä, ja tällä tarinalla onkin tarjota paljon ennalta-arvaamattomia käänteitä! Ei aivan perinteinen romanssi, sillä minä en ainakaan osannut ennustaa kaikkia käänteitä etukäteen, ja se oli virkistävää. :) Kolmiodraama sai minut sen sijaan vähän surulliseksi, ennen kaikkea Hannahin puolesta. Hannahin käytöksestä voi olla montaa mieltä, sillä onhan ikävää, jos Hannah on vielä Tylypahkassa ollessaan ikään kuin päättänyt Nevillen puolesta, että he ovat ystäviä tai jotain vielä enemmän, mutta minusta Hannah ei silti ansaitse sellaista kohtelua, jota hän kaksikolta myöhemmin saa osakseen. :'( On kurjaa, että hän joutuu kuulemaan Meganin kautta, missä mennään, vaikka sekä Neville että Susan ovat hänelle tärkeitä ystäviä. Varsinkin lopussa minulle tuli paha mieli, kun kävi ilmi, ettei Neville halua edes vastata Hannahin ystävälliseen joulunviettokutsuun. Hannah on joutunut kokemaan paljon ikäviä asioita yhden syksyn aikana, ja Nevillen ja Susanin etääntyminen hänestä tuntuu ainakin näin lukijan roolissa melkein kuin suolalta haavoissa. Toisaalta tämä tarina avaa kaikkien näiden suhdekiemuroiden kautta hienosti ja uskottavasti sitä, miten kaikki ei ole todellakaan ihan yksinkertaista ihmissuhteissa! On väärinkäsityksiä, on puhumatta jättämisiä, on vaikeita tunteita. Lisäksi sekä Susanista että Nevillestä onneksi välittyy sellainen tunne, etteivät he halua Hannahille pahaa. Kumpikin tuntee epävarmuutta ja katumusta, mikä tekee heistä tosi inhimillisiä ja samaistuttavia. Mielelläni suon heille kaiken mahdollisen onnen, vaikka hiljaa mielessäni toivonkin, että Hannahinkin kanssa asiat joskus selviäisivät ja kaikki kolme voisivat lopulta vaikka olla ystäviä. ♥ Luulen, että Hannahkin olisi lopulta voinut hyvinkin ymmärtää ja hyväksyä Susanin ja Nevillen lähentymisen, jos asiasta vain oltaisiin hänelle puhuttu avoimemmin. Se olisi toki ollut haastavaa Susanille ja Nevillelle, ja luulenkin, että he ovat menneet helpoimman kautta ja sivuuttaneet vaikeat asiat, koska niin ihmiset tuppaavat toimimaan. Inhimilliset ihmiset! Tämän tarinan ihmissuhdekuviossa on lopulta hyvin paljon inhimillisyyttä, ja se tekee tästä entistä sykähdyttävämmän lukukokemuksen.

Tykkään kovasti yrttitiedon ja taikakasvien läsnäolosta tarinassa, ja se tuntuu sopivaltakin, kun toisena päähenkilönä on Neville. Nevillen vilpitön ja pyyteetön halu auttaa Susania lämmittää sydäntä. On ihanaa ajatella, että Neville on valmis matkustamaan Norjaan ja takaisin helpottaakseen Susanin oloa. Kaikesta päätellen Susankin osaa arvostaa sitä, ja tekisi varmaan saman Nevillelle. Susanin selviytymisstrategia opiskeluun hukuttautumisineen on ymmärrettävä, mutta luulen, että hän tarvitsee surusta yli päästäkseen myös ystävän olkapäätä.

“Kuka tahansa…”, Neville aloittaa, mutta pysäyttää itsensä.

Ei ole kyse siitä, mitä kuka tahansa tekisi tai jättäisi tekemättä. On kyse siitä, että Susan arvostaa koko sydämestään jotain, mitä Neville on ystävänsä - ja itsensä - puolesta tehnyt.
Näiden sanojen (ja sanomatta jätettyjen sanojen) osoittama kasvu Nevillessä on hienoa luettavaa. Kauas on tultu siitä Nevillestä, joka vähättelee itseään ja tekojaan!

Tarinan nimi on minusta ihanan runollinen, kaunis ja romanttinen. Se myös konkretisoituu tarinan lopussa lepokasvin ja sen valmistelemisen myötä. Lisäksi kuten Vehka kommentissaan avaa, tässä tarinassa voi ajatella solmiutuvan monenlaisia muitakin solmuja matkan varrella!

Lämpimät kiitokset tästä ihanasta tarinasta, olipa mukavaa uppoutua Tylypahka-tunnelmiin! :-* -Walle
« Viimeksi muokattu: 03.05.2020 23:56:25 kirjoittanut Waulish »

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 126
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Solmin solmuja vuoksesi | Neville/Susan, S | 4/4
« Vastaus #17 : 11.06.2020 09:50:03 »
Voi Walle, suuri kiitos pohtivasta ja ihanasta kommentistasi! Tätä oli aivan ihana lukea ja nostit esiin mielenkiintoisia huomautuksia, joita huomaan itsekin jääneeni miettimään. Ensinnäkin haluan sanoa sen, että ilahduin suuresti siitä, että hahmot tuntuivat olevan tunnistettavia (sivuhahmot mukaan lukien!) ja että koit paluun Tylypahkan arkeen näin miellyttäväksi – se on suuri kohteliaisuus! Rakastan tällaisten tekstien kirjoittamista, jossa pääsen itsekin palaamaan Tylypahkan kodikkaaseen ympäristöön, joten ihanaa, että se välittyy lukijallekin :)

On myös erittäin mukava saada lukea, että pidit Nevillen ja Susanin lähentymisestä ja ystävyyden kuvaamisesta. Olen samaa mieltä siitä, että tällaisessa ystävyydessä luodaan kasvualustaa myös vahvemmille tunteille ja pidemmälle tulevaisuudelle, mutta jää nähtäväksi kun/jos nämä kaksi saavat toisensa tässä Susan-sarjassani ;) Huomiosi Hannahista sai minut kuitenkin miettimään, koska olet oikeassa siinä, että Hannahin vuosi on vähintään yhtä rankka kuin Susaninkin eikä kumpikaan ansaitse enempää tai vähempää. Susan-sarjassani koen, että Hannah on hahmo, joka vie luonteellaan ja mielipiteellään kovin paljon tilaa ja aiheuttaa siksi niin voimakkaan reaktion sekä Susanissa että Nevillessä, jotka ovat molemmat hiljaisempia, sovittelevampia persoonallisuuksia. Eihän se tarkoita, että Hannah ansaitsee jäädä ulkopuolelle, mutta haen tässä ehkä teini-ikäistä reaktiota tuohon kaiken käsittelemiseen ja siinähän eivät aina kaikki valinnat ole oikein, kuten tuo Nevillen vastaamatta jättäminen. Ja ehkä tuo mainitsemasi inhimillisyys on tässä avainsana – elämässä oppii tekemällä ja oikeastaan epäonnistumisten ja virheiden kautta oppii eniten. Koko Susan/Neville/Hannah -kolmiodraama jäi kuitenkin painostamaan mieltäni sen arkuuden takia ja sen takia taisinkin kirjoittaa tuon Sille, joka sitä eniten tarvitsee-ficin (K-18), jossa näiden asioiden parissa jatketaan :)

Oli ihana lukea vielä mietintöjäsi tarinan loppuosasta, lepokasvista ja Susanin painimisesta henkisen vointinsa kanssa. Ja että pidit tarinan nimestä! Se muotoutui jo aivan alussa ficciä aloittaessani ja olin hurjan iloinen, että se toimi tarinassa niin hyvin. Kiitos aivan ihanasta ja hienosta kommentista! ♥

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground