Soturikissat: Päällikön velvollisuus, ficlet (S)

[Katana]

Nimi: Päällikön velvollisuus
Kirjoittaja: Katana
Fandom: Soturikissat
Beta: Ei ole
Tyyli: Draama (en oikeasti tiennyt mikä muukaan tämä olisi, joten menkööt sitten draamana)
Ikäraja: Sallittu
Vastuuvapaus: Erin Hunter omistaa Soturikissat-kirjasarjan tapahtumien henkilöt, miljööt ym...

A/N: Tämä ficletti oli kirjoitettu parissa tunnissa, niin selkeänä tämä oli päässäni. (huom! Seuraava spoilaa Soturikissat erikoisseikkailu: Taivasklaanin kohtalo-osan tapahtumia) Idea tähän lähti kohtauksesta, jossa Lehtipilkku/tähti saa yhdeksän henkeään ja hänestä tulee elvytetyn Taivasklaanin päällikkö. Mielestäni tuo kohtaus oli hienosti kirjoitettu ja yleensäkin nuo henkiensaamis-kohtaukset ovat yksiä suosikkikohtiani kirja-sarjassa (spoil loppuu). Voin hyvin kuvitella miltä tulevista päälliköistä tuntuu tuossa vaiheessa, kun heidän käymänsä tie lopulta johtaa klaanin päällikkyyteen. Ficletissä siis erään kissan ajatuksia ja tunneryöppyjä. Tämä on siitä erikoinen ficci, että jätin tarkoituksella hämäränpeittoon sen, kuka tämä kissa oikein on. En oikeastaan itsekään ole antanut mitään sen erityisempää henkilöllisyyttä, mutta sen verran sanon kuitenkin, että kyseessä on naaras-kissa. Voi olla, että hän on Sinitähti tai Lehtitähti (voisi ollakin kiva kirjoittaa jommankumman näkökulmasta) tai sitten joku kissa ajalta kauan ennen Soturikissojen ensimmäisen kirjan tapahtumia. Kuka tietää... Tämä on sitten ihka ensimmäinen ficci minkä olen julkaissut ikinä missään. Betaa ei ole, jotenka en takaa etteikö tekstissä esiintyisi jotain pilkkuvirheitäyms, kun ovat saattaneet tarkasta läpikäymisestä huolimatta jäädä itseltä huomaamatta. Kommentit olisivat nannaa. Tulipa muuten mittava A/N...


   


                             

Päällikön velvollisuus

Kun he valitsivat minut, yllätyin siitäkin huolimatta, että olin luontainen valinta vähintään ensimmäiseksi vaihtoehdoksi otettaessa huomioon varapäällikön asemani. Minun piti myöntää itselleni olevani otettu, sillä vaikka varapäällikkö lähtee aina tavoittelemaan tätä uutta asemaa ensimmäisenä, toivoo saavansa esi-isiltä siunauksen, niin ei valituksi tuleminen silti ole niin yksinkertaista. Siunaukseen ei missään nimessä pidä suhtautua kevytmielisesti, vaan vastuu on kannettava siitä eteenpäin ja se on kannettava huolella ja kunnialla. Sen korkeammalle kissa ei voi koko elinikänään kohota ja sen suurempaa vastuuta kantaa, lukuun ottamatta toisia erityisen siunattuja: Parantajia, joiden vastuuta ei myöskään pidä vähätellä.

Joka tapauksessa, en ollut uskoa korviani saatuani siunauksen. Onko tämä soturin vaatimattomuutta? Heh, ehkä voi ollakin, mutta onko se niin paha asia?

Itse seremonia sitten sai minut vasta todella ymmärtämään, mitä minulta vaadittaisiin. Kun on ottanut vastaan kaikki ne tunteet niin koko mielellään kuin koko kehollaan; Tuntenut niin hellyyttä ja rakkautta kuin myös tuskaa, huolta, päättäväisyyttä, suojelunhalua ja halua vuodattaa verta klaanin puolesta, halua uhrata henkensä ja ymmärtänyt oikeudentunnon käsitteen kokonaisuudessaan ja sen miten pitää klaani yhtenäisenä myös vaikeina aikoina, avautuu eteen aivan uusi maailma, aivan uudenlainen olotila.

En olisi ikinä uskonut että henkien saaminen voisi olla jotain niin suurenmoista. Aivan kuin olisi uudesti syntynyt ja sehän minä olenkin. Ikinä se, että minulla on nyt legendaariset yhdeksän henkeä ei voi tuntua niin upealta, niin käsittämättömältä kuin niitten saaminen, sillä siinä tunsin koko klaanin elämänkirjon iloineen, suruineen ja unelmineen. Jotain, mitä en voi enää koskaan tämän jälkeen tuntea näin elävästi.

Nyt voin antaa klaanilleni vielä enemmän kuin ennen. Saan kunnian olla heille se, joka ymmärtää yhdessä parantajan kanssa esi-isiämme korkeammalla tasolla ja yhdessä esi-isien kanssa johdattaa klaania kun ajat ovat vaikeat. Kun ruokaa on lehtikadon aikana vähemmän ja kun klaani tarvitsee sovittelijaa ristiriidoissa, minun pitää sekin velvollisuus hoitaa huolella. Velvollisuus, jota ei monelle suoda ja joka vaatii paljon, mutta myös antaa sitäkin enemmän.

Hankaluuksia tulen kohtaamaan aivan varmasti, mutta niistä selvitään yhdessä klaanin tuella ja se on yksi hienoimmista asioista, joita tämä uusi asemani tuo tullessaan. Se, että antaa itsestään paljon toisten vuoksi mikä heijastuu takaisin klaanin rakkautena ja kunnioituksena, on asia mihin joka ikisen päällikön tulisi parhaansa mukaan pyrkiä.

Se on todellinen päällikön velvollisuus.      

[Saphira]

Tämä on oikein mukava pikku ficci päällikköyden aiheuttamista ajatuksista ja tunteista.
Jotenkin itselleni tulee tästä ficistä sellainen ajatus, että tämä kissa on suhteellisen nuori. Tai voihan päällikkönä oleminen olla jotain niin erilaista, että ei siihen kukaan osaa varautua ja siksi on niin ihmeissään. en tiedä ä, kuulostiko tuo yhtään ymmärrettävältä.

Tämän luettuani tekee mieli ruveta lukemaan taas Soturikissat-kirjoja, joten hienok ficin lisäksi kiitos fandomiin uudelleeninnostamisesta (onkohan se edes sana...? xD)

Elikkäs joo, kirjoittele  tällaisia ehdottomasti lisää. Tämäkin oli oikein hyvä.

[Katana]

Kiitos kaunis ihanaisesta kommentistasi Saphira! Jestas. Vai sai minun pikku ficlettini sinut ihan intoutumaan sarjasta uudelleen. Huh, enpä olisi ihan heti uskonut uskonut saavani aikaan semmoista, joten erittäin ihana kuulla. Soturikissat on kyllä yksi parhaita sarjoja mitä olen lukenut ja vaikka kyse on fantasiasta, niin siinä on kumminkin niin paljon realistisuutta mukana, että sekin tekee sarjasta niin juuri niin hyvän kuin mitä se on.

Jep. Kissa saattaa olla nuorempi tai kokeneempi, mutta sekin jääköön hämärän peittoon. Näkemykseni on, että jokatapauksessa päälliköksi nouseminen on ainutkertainen kokemus soturilakia uskollisesti noudattaville kissoille vaikka vähän kokeneemmillekin. Ja päällikkyys seremoniahan koetaan vain kerran elämässä. En oikein itsekään tiedä miksi, mutta minuun tekivät suuren vaikutuksen nämä päälliköksi vihkimiskohdat sarjassa. Ne vain olivat kertakaikkisen upeita. Kuvitelma nuoresta kissasta saattaa tulla muuten siitäkin, että minulla oli tätä kirjoittaessani mielessä osittain myös eräs vähän samanhenkinen projekti, joka kumminkaan ei liity Sorurikissoihin. Mutta siinä kerrotaan yllättäen korkeaan asemaan nousseiden ja suuren vastuun saaneiden nuorten henkilöiden kokemuksista ja koettelemuksista. Mutta ei siitä nyt sen enempää...

En mene lupaamaan tämän fandomin osalta vielä mitään, kun juuri tuo yllämainittu tyystin toiseen fandomiin liittyvä tuotos on se rakkain projektini ja sen fandomi ehdoton suosikkini. Se vie ficcailu aikaani pääosin ja nyt ei ole toistaiseksi mielessäkään mitään Soturikissoihin liittyvää. Mutta ehkä sitten joskus. Mitään kovin pitkiä Soturikissat-ficcejä minulta tuskin tulee koskaan ilmestymään, mutta ficlettejä ja one-shotteja voin kyllä harkita kirjoittavani jatkossakin. Aika näyttää.

[Black rose]

Hello, (tuttuja naamoja, I think...(?))

Olipa tämä ficlet mukavainen aamupala kauniiseen alkukesän aamuun. Huh, siitäpä on ikuisuus, kun Soturikissoja olen viimeksi lukenut... Pitäisi ehkä kaivaa kirjat taas jostain esiin ihan vaikka vain kesän kunniaksi ja silmäillä niitä taas uudelleen

Anyway... Tykkään kovin sun käyttämästä kielestä, joka on varsin jouhevaa ja aitoa sekä erittäin tasapainoisen ja harkitun oloista. Siitä välittyy hyvin johtavaan asemaan nousemisen aiheuttama vastuuntunto ja tietynlainen pelko omien taitojen riittämättömyydestä sekä aiempien sukupolvien työn kunnioitus. Minä-kertoja toimii tässä enemmän kuin luontevasti.

Ainut miinus, josta voisi valittaa, on tekstin lyhyys... Olisi nimittäin ollut tosi mukavaa lukea tätä vielä lisää. Tekstin loppuessa tuli nimittäin ihan sellainen höh-nytkö-se-jo-loppui -fiilis

Mutta, mutta... Kiitos kovin tästä. Tätä oli ilo lukea! 

[Katana]

Black rose: Haa! Törmättiin sitten täälläkin foorumilla! Mukava huomata, että sinäkin olet aikoinasi eksynyt Soturikissojen pariin.

Juu, tämä oli lyhyt ja tästä ei ollut tarkoituskaan tulla ainakaan mitään one-shottia pitempää ja pituushan ei riittänyt sitten siihenkään. Mutta kiitos sinullekin ihanasta kommentista ja nyt tässä ficcariksi itsekin ryhdyttyäni tiedän, miten mukava niitä on vaivan palkaksi saada. Jos vielä joskus raapustelen jotakin tähän fandomiin liittyen, niin yritän ainakin saada vähän pitempääkin tekstiä aikaiseksi ja Soturikissojen ollessa kyseessä haluan kyllä käyttää minä-kertojaa jatkossakin.