Kirjoittaja Aihe: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku  (Luettu 902 kertaa)

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Kirjoittaja: sugared
Ikäraja: S
Fandom: Final Fantasy X
Tyylilaji: hurt/comfort kourallisella angstia ja hyppysellisellä siirappia, AU:ksi tulkittava
Paritus: Auron/Rikku
Vastuuvapaus: Final Fantasy X:n inspiroiva maailma kuuluu Square Enixille ja luojilleen, enkä saa sillä leikkimisestä rahaa.
Yhteenveto: Sinä yönä ja kaikkina tulevina öinä Rikku oli hänen pieni linnunluinen naurava vankinsa.
A/N: Siis mä en usko tätä itsekään, mutta tässä tää nyt on! Ihan oikea ficci, ensimmäinen ties kuinka pitkään aikaan. :--D Tää idea on kytenyt mun mielessä siitä asti, kun aloin FFX:ää pelata (enkä oo muuten vieläkään päässyt loppuun vaan jumitan siellä hemmetin himalajalla siinä hemmetin Seymor-bossissa), ja tekstin alkukin ehti odottaa lopetustaan aika pitkään, ennen kuin eilen illalla sitten jostain vaan ilmestyi inspiraatio! Oon ihan helvetin tyytyväinen (no niin, kohta mun pitää antaa tälle A/N:lle oma ikäraja), että sain tän valmiiksi, ja no, oon mä itseasiassa tähän tekstiinkin melko tyytyväinen. Onnistuin tavottaan aika paljon siitä tunnelmasta ja tunteesta mitä halusinkin. Idea tässä oli pohdiskella tuota "onni ei ole kaikkia varten" -ajatusta: joskus se rakkaus ja toisen ihmisen läheisyys, niin tuhoavaa kuin se voi ollakin, on merkityksellisempää kuin onnellisuus. En tiedä käykö se tästä kuinka hyvin ilmi, mutta siis mun oma yksityinen fanon-totuus on, että Auron ei niinku oikeesti mennytkään Farplanelle, vaan koska sillä on "unfinished business", niin se vaeltelee ikuisesti pitkin maailmoja (esim. KH2!) kun ei voi jäädä rakkaan Rikkunsa luokse. :'''( Traagista.



Vettä ja hiiltä


Meri oli kaino rakastaja: kuiskaili ensin hellästi hänen korvaansa ja vetäytyi sitten kauemmas, jätti hänet kaipaamaan kosketusta. Auringosta oli jäljellä enää hailakanpunainen aavistus, päivällä kattotiiliä ravistellut tuuli oli tyyntynyt. Rikku kyhjötti polvillaan ja piirsi kirjaimia märkään viileään hiekkaan. Kymmenen kertaa kymmenen kertaa kymmenen kertaa hän oli kirjoittanut nuo sanat. Ja kymmenen kertaa kymmenen kertaa kymmenen kertaa meri oli vienyt ne mukanaan. Tuomatta mitään takaisin.

Rikku ei uskonut onnellisiin loppuihin. Onni oli sitä, että hyvät asiat pysyivät – eivät loppuneet. Mikä paradoksi! Hänen onnellinen loppunsa olisi kaiken loppu. Kun hänen ei tarvitsisi enää kaihota, muistaa eikä toivoa, silloin hän olisi onnellinen.

Yunalle hän oli sanonut, että hänen rukouksensa oli kulutettu loppuun mutta aikaa hänellä vielä oli. Niinpä hän odotti. Aika karkasi hänen heikoista käsistään kuin hiekka, ja väistämättä se peittäisi alleen menneisyyden rauniot. Päivä seurasi toista ja ajoi hänet yhä kauemmaksi Auronista. Aina hän kuitenkin palasi merenrantaan.

Zanarkand oli halunnut elää ikuisesti, ja sen tyttäret ja pojat olivat jääneet muistojensa vangiksi. Rikku pelkäsi, että hänelle kävisi samoin.

Tule takaisin.

Hän oli alusta asti tiennyt, että jokin oli vialla, haistanut palaneen käryn. Kirjaimellisesti – riisiviinin, hien ja suitsukkeiden alta hän oli aina erottanut rikinkatkun, aivan kuin joku olisi juuri raapaissut tulitikun. Samaan tapaan moottoriöljyn lemu viipyili aina hänen ympärillään, vaikka hän kuinka hieroi appelsiininkukkauutetta ranteisiinsa.

Jälleen kerran merivesi pyyhki hänen viestinsä hiekalta. Lokkien kirkuna oli kuin pilkkanaurua,  ja Rikku nousi lähteäkseen.

"Tyttökulta."

Tumma ääni kuiskasi sanan tuuleen, ja Rikku värähti, kun se tavoitti hänet. Kuinka monta kertaa hän olikaan katsonut taakseen ja pettynyt näkemättä mitään muuta kuin haaksirikkoutuneiden alusten kylkiluut autiolla rannalla? Hänen sydämensä oli ääriään myöten täynnä merivettä.

Kuuma kipinöivä sähkövirta olkapäällä. Rikku ei uskaltanut avata silmiään, ei ennen kuin rikinkatku ympäröi hänet. Hän kääntyi ja painoi kasvonsa lujaa rintaa vasten, hengitti tuonpuoleisen tuttua tuoksua. Syleilikö hän  kangastusta? Verenpunaista kangastusta, jonka karkea verka rahisi hänen poskeaan vasten ja jonka miekkakäden painon hän tunsi vyötäisillään.

Kolme vuotta oli pitkä aika odottaa, mutta pitkä se oli vaeltajallekin. Auron oli kulkenut kauas, ja matka kolotti hänen jäseniään. Hänen ryhtinsä oli kumara, miekanterä vuodatetusta verestä tummunut. Pieni, vapiseva ruumis hänen sylissään oli niin kuuma, niin elävä ja niin kiihkeä, että hän tunsi itsekin heräävänsä hetkeksi eloon kuin kuu, joka varastaa auringon valon. Hän kuuli omassa ruumiissaan Rikkun hauraan rintakehän suojissa elinaikaa kellottavan sykkeen kaiun.

"Lakkaa nyyhkyttämästä, pentu", Auron murahti koruttomaan tapaansa. Kolme vuotta sitten se olisi saanut Rikkun kimpaantumaan. Nyt hän oli liian kiihdyksissä edes huomatakseen.
"Se todella todella todella olet sinä", hän kuiskasi.  Auron tarttui hellästi tytön leukaan ja kohotti tämän kasvot itseensä. Nämä puhtaat kasvot antoivat tarkoituksen jokaiselle kivulle ja särylle, jonka hän oli matkallaan kokenut.
"Miten?"
Enempää hän ei uskaltanut sanoa. Muistolla oli edelleen viiltävän terävät reunat. Hän oli nähnyt omin silmin, miten Yuna oli lähettänyt Auronin sielun tuonpuoleiseen. Niin paljon kuin hän halusikin uskoa, mikään mahti maailmassa ei kääntäisi kelloja taaksepäin. Auron oli kuollut. Se oli piinallisen, tukahduttavan, sydäntäraastavan väärin, mutta Rikku tiesi, että tässä maailmassa oikeutta jakoivat vain ihmiset, eivät koskaan jumalat.

Varjo lankesi Auronin ajan kovettamille kasvoille. Hän oli pelännyt tätä hetkeä, kun joutuisi tallomaan tuhkaksi toivon liekin, jonka oli juuri itse sytyttänyt. Vaan Rikku ei ollut lapsi enää. Satukirjat olivat palaneet samalla roviolla kuin hänen viattomuutensa.
"Tulikärpäset", hän sanoi hiljaa.
"Mitä?" Auron murahti ihmeissään.
"Tulikärpäset. Minä haistan ne", tyttö toisti. "Sinä olet jatkoajalla, eikö niin?"
"Jatkoajalla? Oletko oppinut tuon Tidukselta?" Auron kysyi nauraen. Hän ei ollut leikkiä laskevaa tyyppiä, ei alkuunkaan, mutta nauru oli suojellut heitä totuudelta aiemminkin. Ja totuus oli, että kuolleista ei palaa kukaan, ei ainakaan kokonaisena. Hän oli ollut levoton sielu elämässä, ja sitä hän oli myös kuolemassa, tuomittu vaeltamaan ikuisesti. Sillä samalla hetkellä, kun hän saavuttaisi määränpäänsä, hänen jumalilta lainattu olemassaolonsa hajoaisi pirstaleiksi. Ja kallis hinta, jonka hän oli kahleistaan maksanut, valuisi tyhjiin hänen mukanaan.

"Nyt minä kuitenkin olen tässä", hän sanoi ja tarttui Rikkun käteen. Tytön pulssi hyppi hänen peukaloaan vasten, aivan kuin hän olisi vanginnut nyrkkiinsä varpusen.
"Niin", Rikku kuiskasi, "nyt sinä olet tässä." Hän antoi viimein itselleen luvan hymyillä.

Tuo hymy, se oli hänen siunauksensa ja kirouksessa. Auron tiesi, että sillä hetkellä kun oli astunut esiin varjoista, hän oli kironnut myös Rikkun. Haava oli ollut umpeutumaisillaan, mutta hän oli kynsinyt ruven irti. Jalompi mies olisi päästänyt tytön vapaaksi. Auron ei ollut jalo mies. Hän oli liian itsekäs seuraamaan sivusta, kuinka Rikku löytäisi onnen jonkun toisen vuoteesta. Hänen rakkaudessaan ei ollut mitään puhdasta: se oli musta savupatsas, myrskynsilmä; siihen oli sekoittunut kaikkia rumia ruosteenpunaisen ja hyytyneen veren sävyjä; se ei parantanut vaan saastutti kaiken mihin koski.

Hän oli tullut takaisin ollakseen onneton ja tehdäkseen Rikkusta yhtä onnettoman. Mutta ehkä onni ei ollutkaan kaikkia varten. Hänelle riitti, ettei hän olisi enää yksin sellissään. Sinä yönä ja kaikkina tulevina öinä Rikku oli hänen pieni linnunluinen naurava vankinsa.

Jumalat olivat sytyttäneet lamppunsa Spiran musteensiniselle taivaalle, ja niiden valossa Auron suuteli tyttöä, jonka oli tuominnut kulkemaan kanssaan helvettiin. Hän oli unohtanut, miltä tuntui koskettaa jotakin elävää. Vesi ja hiili, elämän tärkeimmät raaka-aineet. Auron oli enää vain savuava nuotio, hämärässä himmeästi hehkuvaa hiiltä. Mutta Rikku oli vettä – virtaavaa, kuplivaa, pisaroivaa vettä, joka elvytti hänetkin. Maistoiko Rikku kuoleman hänen huuliltaan?  Jos maistoi, niin ainakin tämä oli tahdikkaasti vaiti.

Meri velloi mustana horisontissa, kun he kietoutuivat toisiinsa, nuoruus ja kuolema. Kun aamu valkenisi, toinen olisi jo poissa.

her shaking shaking
glittering bones

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 336
  • Lunnikuningatar
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #1 : 07.04.2015 11:53:01 »
En tiedä tästä fandomista oikeastaan yhtikäs mitään, mutta koska kyseessä on ensimmäinen sugaredin fic pitkään aikaan, päätin silti lukea tämän. Ja onneksi luin, koska voi pojat, olipa maukasta!

Tässä oli aivan ihania juttuja! Tulikärpäset, kuoleman pakeneminen (ja silti se tosiseikka, ettei sitä oikeasti voi paeta), katkeransuloinen jälleenkohtaaminen, tuo lopun ihana karheus. En kyllä tajunnut läheskään kaikkea (mutta se nyt ei ehkä yllätä, kun fandom ei ole yhtään tuttu), mutta se ei haitannut: tässä oli tunnelma kohdillaan ja teemat sen verran ikuisia, että perässä pysyi, vaikkei kaikkia nyansseja saanutkaan kiinni.

Ei mulla oikeasti ole nyt annettavana yhtään mitään järkevää tai rakentavaa palautetta, kunhan vaan tulin hehkuttamaan sitä, miten ihana tämä oli. Tuo elämän ja kuoleman "raaka-aineiden" vertaaminen oli tosi hieno oivallus ja pidin siitä, miten se kertautui otsikossakin. Ylipäätään tässä oli ihania kontrasteja ja kaikkia hienoja pieniä yksityiskohtia, eli et ole ainakaan kadottanut terääsi mihinkään. Mahtavaa, että kirjoitit ficin pitkästä aikaa, oli suuri ilo sellainen lukea.

(♥ ♥ ♥ )


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #2 : 08.04.2015 20:39:46 »
Nevilla: Voi hitsinpimpulat, että olin iloinen siitä, kun tulit kommentoimaan tuntemattomasta fandomista huolimatta! Ja vieläpä pidit! <3 Mulla on ollut kirjottamisen kanssa ihan kauheet kriisit viime vuosina, joten tuntuu isolta voitolta, että sain tämän tekstin valmiiksi. Jossain vaiheessa taisin itsekseni vannoa, etten enää ficcaisi, mutta nyt ajattelen että "höpö höpö, kirjoita vaikka pornoa Reginaan kunhan vaan saat iloa siitä kirjoittamisesta". :--D Ja no, tän tekstin kohdalla niin pitkästä aikaa kävi, eli ehkä mä en hautaakaan ficcarikirvestäni ihan vielä, jos koskaan. Jospa taas pääsisin kiinni siihen kirjoittamisesta nauttimiseen sen sijaan, että mietin koko ajan kuinka hyvin suoriudun. Oli siis tosi ihanaa saada kommenttiakin tähän tekstiin, kun se mulle oli niin iso saavutus. Ja no, muutenkin on ihana saada kommentteja mutta nyt oikeen erityisen! Kiitos siis ihan tosi paljon! <3

her shaking shaking
glittering bones

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #3 : 12.04.2015 20:54:43 »
Kommenttikampanjasta hei!

Huh, melkein kadun että otin tän kommentoitavaksi. Koska väliin tulee luettua tällaisia tekstejä jotka ovat vaan niin kertakaikkisen taidokkaita ja kauniita ettei pysty luettuaan ajattelemaan yhtikäs mitään.

Tosiaan tää oli mielettömän kaunis. Tuli lukiessa sellainen hirmunen onnentunne joka joskus tulee kun törmää semmoseen tekstiin jonka kanssa aika pysähtyy. Pidin tässä tosi paljon kuvauksista ja vertauskuvista sekä alakuloisesta ja haikeasta tunnelmasta. Hamuaisin quotata jotain kohtia jotka erityisesti sykähdytti mutta niitä on liikaa :D

Auron oli jotenkin tosi ihana. Vaikka se tuntui olevan aika karkea ja sellainen kylmähkö tyyppi, pystyi siitä aistimaan kuitenkin sitä sanatonta ja eleetöntä välittämistä. Ooh <3

Lopetus oli hurjan ihana. Sellainen "ollaan nyt hetki tässä eikä ajatella huomista"-tyyppinen, lopullisen oloinen. <3
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #4 : 15.04.2015 18:31:53 »
Otaku: Kiitos oikein paljon mukavasta kommentista, vautsi! Pakko sanoa, että vähän säikähdin tuota alkua, haha. :--D Ihanaa, että onnistuit nauttimaan ja saamaan tästä jotain irti ilman fandomin tuntemistakin! <3 Oon tosi iloinen, että tää iski ja onnistui välittämään tunnelman lukijalle.

Lainaus
Auron oli jotenkin tosi ihana. Vaikka se tuntui olevan aika karkea ja sellainen kylmähkö tyyppi, pystyi siitä aistimaan kuitenkin sitä sanatonta ja eleetöntä välittämistä. Ooh <3

Jes! Auron on joo oikeasti ihan tosi yrmy, ja meinasin kirjoittaa siitä ensin liian pehmon. Hyvä, jos sain ne terät esiin! Mun ajatus on, että vaikka Auron välittää ja rakastaa Rikkua, niin sen rakkaus ei ole ihan sellaista idelisoitua, romanttista ja vilpitöntä sorttia vaan aika itsekästä ja jopa satuttavaa. Mutta rakkautta kumminkin!

her shaking shaking
glittering bones

Tomsessed

  • #58
  • ***
  • Viestejä: 601
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #5 : 22.10.2018 19:49:36 »
Vaihdokkaista heps!

Pakko sanoa, että kun sain linkit käsiini ja tulin tätä ensimmäisen kerran vilkaisemaan, hieman säikähdin. ;D Fandom on mulle täysin tuntematon, mutta no, ei se mitään! Kaiken, missä mainitaan H/C ja siirappi, on pakko olla hyvää. Enkä kyllä pettynyt, eli ei hätää.

Tykkään erityisesti jotenkin runomaisesta otteesta, jolla olet tämän kirjoittanut ja joka pysyi tekstin läpi. On taito saada asioita ilmaistua periaatteessa täysin normaalisti, mutta siitä huolimatta todella omaperäisesti. Nostan virtuaalista hattuani, taipuisipa kieli omissakin käsissä noin kauniisti. :) Vaikkapa tuo aloitus meri oli kaino rakastaja on hyvä esimerkki siitä, mitä tarkoitan!

Lainaus
Onni oli sitä, että hyvät asiat pysyivät – eivät loppuneet.
Miten filosofista. ;D Mutta no, mitäpä tuota kieltämään!

Hahmot jäivät loogisesti hieman irrallisiksi, mutta ei se lukukokemusta sen enempää häirinnyt. Tämän tekstin perusteella en ainakaan ala Final Fantasya välttelemään, että siinä mielessä vaihdokkaat varmaankin teki tehtävänsä. ;) En nyt oikein muuta järkevää osaa sanoa, pöh. Tästä niukkasanaisesta kommentista huolimatta tykkäsin kovasti, erityisesti peukkua kerronnalle ja (tavallaan) onnelliselle lopulle!

Bannu Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #6 : 18.01.2019 23:15:13 »
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :)

Valitsin tämän fikin listauksestasi siksi, että Final Fantasy X, Rikku ja Auron, aaah. FFX on lempipelini ikinä koskaan, ja vaikka siitä on jo vuosia, kun olen sitä viimeksi kunnolla pelannut, se on jättänyt minuun varmaan lähtemättömän jäljen. En koskaan aivan loppuun asti päässyt, koska jäin jumiin johonkin vastukseen ja peli-into jotenkin hiipui niin, etten koskaan enää jatkanut. Se ei onneksi kuitenkaan estä pelin tunnelmoimista fanifiktion kautta (oikeasti, mahtavaa että tästä pelistä on kirjoitettu!). Tästä tarinasta välittyy niin FFX-tunnelma kuin vain on mahdollista! FFX on niin kipeä, ja tämä tarina on niin kipeä. Ja ympäristökuvaukset - meri, haaksirikkoutuneiden alusten kylkiluut rannalla, Spiran musteensininen taivas, rikinkatku... Kaikki, kaikki, kaikki on niin kohdallaan. Tämä tarina siivitti minut ihan takaisin pelin maailmaan, ja aloinkin hieman surra sitä, että annoin hiljattain Pleikkari kakkoseni pois samalla kun siirryin nykyaikaan ja hankin PS4:n. Voi että.

Tässä fikissä Rikun ja Auronin tarinan lohduttomuus ja tavallaan nurinkurinen lohdullisuus kolahtaa tosi lujaa. Kolme vuotta on todellakin pitkä aika niin odottaa kuin vaeltaakin, ja silti nämä kaksi ovat jääneet toisiinsa niin, etteivät oikeastaan voi päästä eteenpäin omillaan. Voin hyvin kuvitella tällaisen kipeän, karkean rakkaustarinan heidän välilleen. Molemmat hahmot ovat niin omia itsejään, että melkein kipeää tekee muistella heitä. Rikku on hento ja hauras, surussaankin jollain tapaa viaton ja puhdas, ja Auron, Auron, huhhuh. Auron on mystinen ja moniulotteinen hahmo, mutta mielestäni olet onnistunut vangitsemaan hänet mielettömän hyvin. Jo tästä tulee ihan Auron-fiilis:
"Lakkaa nyyhkyttämästä, pentu", Auron murahti koruttomaan tapaansa.
Ja sitten tämä:
Hänen rakkaudessaan ei ollut mitään puhdasta: se oli musta savupatsas, myrskynsilmä; siihen oli sekoittunut kaikkia rumia ruosteenpunaisen ja hyytyneen veren sävyjä; se ei parantanut vaan saastutti kaiken mihin koski.
Tämä on vain niin hieno ja osuva kuvaus. En ole Auronin rakkauselämää kovin syvällisesti pohtinut, mutta tätä lukiessa tuli vain sellainen fiilis, että juuri näin sen on oltava ja mentävä.

Rikku ei uskonut onnellisiin loppuihin. Onni oli sitä, että hyvät asiat pysyivät – eivät loppuneet. Mikä paradoksi! Hänen onnellinen loppunsa olisi kaiken loppu. Kun hänen ei tarvitsisi enää kaihota, muistaa eikä toivoa, silloin hän olisi onnellinen.
Lainauksia lainauksia, mutta tämä kohta on pakko vielä nostaa tuolta, koska ajatus on vain niin pysäyttävä. Niin, onnellinen loppu, miten sellaista voisi edes olla kun asiat jatkuvat ja muuttuvat ja muovautuvat uudelleen, ellei se sitten ole kaiken loppu, kaiken ikävän ja tuskan samalla kuin onnenkin. Voi että.

Pahoittelen tällaista päätöntä ja hännätöntä hehkutuskommenttia. Tämä teksti iski jonnekin syvälle ja veti minut aika sanattomaksi! Tämä on niin hieno, tarinaansa ja tunnelmaansa ja kaikkia yksittäisiä kuvauksiaan myöten (jos lainaisin kaikki hienot ja vaikuttavat kohdat, voisin saman tien lainata koko tekstin). Kiitos hirmuisesti huisista lukukokemuksesta, pidin valtavasti! :-* Ja mitä muistoja minussa heräsikään, huhhui. -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Vs: Final Fantasy X: Vettä ja hiiltä, S, Aurikku
« Vastaus #7 : 22.09.2019 15:33:32 »
Tomsessed: Kiitos ihan höpönä kommentista ja anteeksi kamalasti, että vastaus on viivästynyt! <3 Siirappinen hurt comfort on kyllä ihanaa, ensin väännetään veistä haavassa ja sitten balsamiksi hunajaa ja suudelmia, ihan best.

Lainaus
On taito saada asioita ilmaistua periaatteessa täysin normaalisti, mutta siitä huolimatta todella omaperäisesti. Nostan virtuaalista hattuani, taipuisipa kieli omissakin käsissä noin kauniisti.
Voi jehna, kiitos! Ihanasti sanottu. Tää on sellainen teksti, josta on itse ylpeä ja pidän paljon, joten erityisen kiva kuulla, että joku muukin!

Waulish: Kiitos tosi paljon kommentista; mahtavaa, että tää osui sun silmiin! Rikku ja Auron 4ever. <3 Mäkään en oo vieläkään pelannut sitä loppuun, haha, mutta silti kyllä kans tunnelmoin! Eikös se remake/HD muuten ole ps4:llekin? Mistä tulikin mieleen, että meikä oottaa uutta FF7:aa, että pääsis joskus sitäkin oikeasti pelaamaan, kun Cloud/Tifa-ficit on niin sydäntä lähellä!

Lainaus
Pahoittelen tällaista päätöntä ja hännätöntä hehkutuskommenttia. Tämä teksti iski jonnekin syvälle ja veti minut aika sanattomaksi! Tämä on niin hieno, tarinaansa ja tunnelmaansa ja kaikkia yksittäisiä kuvauksiaan myöten (jos lainaisin kaikki hienot ja vaikuttavat kohdat, voisin saman tien lainata koko tekstin). Kiitos hirmuisesti huisista lukukokemuksesta, pidin valtavasti! :-* Ja mitä muistoja minussa heräsikään, huhhui. -Walle
Älä yhtään pahoittele, mä tallennan tällaiset kommentit pahan päivän varalle syvälle syömmeeni. <3 Ihanaa, että tykkäsit! Kiitos!

her shaking shaking
glittering bones