Kirjoittaja Aihe: Täydellinen loppu (RW/HG), S  (Luettu 2771 kertaa)

story^

  • Lattiaeläin
  • ***
  • Viestejä: 372
  • Billion dollar baby
Täydellinen loppu (RW/HG), S
« : 18.03.2008 16:18:50 »
Title: Täydellinen loppu
Author: story^
Beta: -
Genre: angst
Pairing: Ron/Hermione
Rating: Sallittu kaikenikäisille
Disclaimer: Kaikki J.K.Rowlingin, enkä tienaa.
A/N: En ole varma, onko tämä oikea paikka tämän ficcin sijoittamiseen, mutta olkoon... Ei olla betattu, kaikista kirjoitusvirheistä haukut kuuluvat minulle.  :-[ Pidän oikeasti parituksesta R/H, mutta on sellainen masentunut olo, että ficcistäkin tuli sen mukainen.

   Ovi aukeaa ja jälleen niiden pettyneiden katseiden on pakko kohdata toistensa epätoivo ja masennus. Hermionen punertavien silmien katse kertoo Ronille kaiken tarvittavan, sanat eivät edes kykenisi kuvaamaan jylläävää tunnetta heidän sisällään.
   Sanomalehti taittuu näppärien sormien käsittelyssä eikä miehen puhumattomuus kerro Hermionelle onko se kaikki sillä ohi. Kynnet puristuvat kämmeneen ja hampaat porautuvat milli milliltä alahuuleen, kun hän yrittää pidättää sisällään kirveltävää itkua, mutta miten kuuman kyyneleen voisi estää valumasta yhteenpuristettujen silmäluomien välistä? Tyhjä katse saa tiedonhalun huutamaan tuskaansa.
  
   Kaikki sanoivat, että he olivat täydellinen pari, että heidän vahva rakkautensa kestäisi kaikki maailman mullistukset ja heillä kyllä löytyisi aina motivaatiota palata toisen luo riidankin jälkeen. Miksi heidän sitten täytyy tuijottaa siinä toisiaan kaikuvassa hiljaisuudessa, nieleskellä katkeruuttaan ja toivoa, että jokin olisi mennyt toisin? Mennyttä ei voi muuttaa, mutta he molemmat haluavat tulevaisuuden ilman vihaa.

   Tuolin jalat raapivat hitaina ja kiduttavina lattiaa, Ron nousee ylös eikä tämän kiihtynyt hengitys kuulu hiljaisuudessa. Silmät eivät kestä katsoa toisen tuskaa ja tietämättömyyttä, epävarmuus kalvaa ja syövyttää luottamusta ja rakkautta heidän väliltään. Kaiken piti olla hyvin, mutta sitten lattia heidän altaan katosi ja syöksi heidät pimeyteen, elämänjuurien vilistäessä ohi kiivaasti, niihin ei kyetty tarttumaan tarpeeksi aikaisin.
   Hermionen katuva katse laskeutuu lattiaan, tämä on hänen viimeinen hetkensä, mutta hetken mietinnän jälkeen se jää käyttämättä. Kultainen sormus kilahtaa pöydälle, se riittää sanomaan sen, mitä kumpikaan ei kykene kakaisemaan kurkustaan.
 
   He saattavat menettää nyt kaiken sen, minkä vuoksi he ovat taistelleet ja vaikka molemmat arvostavat kestävyyttä ja periksiantamattomuutta, olisiko enää järkeä jatkaa, kun kitka heidän välillään on liian suurta? Pitäisikö hirttosilmukkaa särkyneiden sydämien ympärillä kiristää vielä piirun, jotta vältyttäisiin ikäviltä kysymyksiltä? Kykenisikö kaksi riutuvaa ihmissielua tukemaan vielä toisiaan, vaikka kumppani osottautuikin pahimmaksi viholliseksi?

   Hermione kääntyy selin, näin se tapahtuu. Askeleet lattiaan kaikuvat huoneen seinistä ja katosta, ne paisuvat hiljaisuudessa satakertaisiksi ja jättävät jälkeensä menneisyyden, josta nyt ollaan päätetty luopua, jotta kumpikin voisi vielä jatkaa ilman omantunnon korviasärkevää huutoa. Ronin rauhallinen hengitys kaikuu Hermionen korvissa, mutta hän voi nähdä sielunsa silmin, kuinka mies kärsii ja kituu hänen edessään, mutta tieto siitä, että tulevaisuus on vielä kädenulottuvilla saa heikon ihmisruumiin kohottamaan päätään.

   Päätös on yhteinen, sanomaton sopimus, että on päästettävä viimein irti. Kipu on kova, sydän repeämäisillään ja itku raastaa säälimättömänä kurkkua, mutta jossain syvällä sisimmässään nämä kaksi epätoivoon ajautunutta ihmistä tietävät, että heihin tulisi sattumaan vielä enemmän, jos asiaa pitkitettäisiin. Joskus on luovuttava menneisyydestä, jotta saisi tulevaisuuden.

   Hermione kääntyy katsomaan Ronia, joka tietää, ettei tule näkemään niitä ruskeita silmiä enää. Peruuttamaton tapahtuma etenee heidän ympärillään, kuin se olisi näytelmä, jota oltaisiin harjoiteltu kuukausia. Kylmä sormus painaa Ronin kämmentä, kun hän on nostanut sen lattialta. Sen viileä pinta ei rauhoita häntä, olo tuntuu entistä tyhjemmältä, mutta näin sen kaiken on kuulunutkin mennä. Ei enää huutoa ja itkua, ei enää vihaisia sanoja ja haukkumista - vain hiljaisuus, jota he janoavat.
   Ovi pamahtaa jälleen kiinni ja Hermione kävelee pois. Hän ei katso taakseen, sillä on päättänyt unohtaa - täydellisen lopun.

   Rukoilen kommentteja!!!!!


// Ancka muokkasi ikärajan otsikkoon.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 12:35:08 kirjoittanut Eeyore »
The winter has passed
And the spring has come
We have withered
And our hearts are bruised from longing


ava by puolipro

Puhpallura

  • Vieras
Vs: Täydellinen loppu (ei ikärajaa)
« Vastaus #1 : 31.03.2008 20:38:04 »
Täytyy kyllä sanoa, että minä pidin.
Mielestäni ficissä oli koko ajan eräällä tavalla tiivis tunnelma. En osaa selittää sitä tarkemmin, mutta oli kuitenkin.
Todella kauniisti kirjoitettu, ei voi muuta sanoa. Surullinen, mutta kaunis.


Lainaus
Pitäisikö hirttosilmukkaa särkyneiden sydämmien ympärillä kiristää vielä piirun, jotta vältyttäisiin ikäviltä kysymyksiltä?

Tuo oli ainoa virhe, mikä silmään sattui. Sen pitäisi olla sydämien.

Mutta todellakin, pitää vielä sanoa että pidin kovasti.

Niin, ja kannattaa laittaa paritus tuohon otsikkoon :)

story^

  • Lattiaeläin
  • ***
  • Viestejä: 372
  • Billion dollar baby
Vs: Täydellinen loppu (ei ikärajaa) (RW/HG)
« Vastaus #2 : 01.04.2008 13:55:23 »
Kiitos kommentistasi, Puhpallura, korjasin virheen ja laitoin parituksen otsikkoon, kuten neuvoit!  ;)
Hienoa kuulla, että pidit ficcistäni!  :)
The winter has passed
And the spring has come
We have withered
And our hearts are bruised from longing


ava by puolipro